Ritva Ylönen: Saima Harmaja - Sydänten runoilija 1913 - 1937!

 

Ritva Ylönen

Saima Harmaja

Sydänten runoilija 1913 - 1937

SKS 2019

298 s.

Ritva Ylösen kirjoittama teos piirtää kuvan nuoresta ja herkästä runoilijasta, joka on tullut samaistumiskohteeksi ja merkitykselliseksi monelle nuorelle ja vanhemmallekin  tiellä aikuisuuteen ja elämään. Teosta kuvataan takakansitekstissä ensimmäiseksi kattavaksi elämäkerraksi Saima Harmajasta, nuorena tuberkuloosiin kuolleesta rakastetusta lyyrikosta. Vaikka teos tuokin Saiman elämän yksilönä ja perheensä, sukunsa jäsenenä esille, en pitäisi tätä kuitenkaan ihan puhtaana elämäkertana. Näin siksi,että teoksessa on vahva henkilökohtainen näkökulma kaiken takana. Pidän tätä enemmänkin kirjallisuusanalyysinä Saima Harmajan runoista ja teoksista jonka ohessa käydään läpi Saima Harmajan henkilöhistoriaa. Näkökulma ja luonnehdinnat ovat kuitenkin vahvasti Ritva Ylösen näkemyksiä. Toki hän nojautuu vahvasti lähteisiin, mutta toinen kirjoittaja, jolla ei ole henkilökohtaista näkökulmaa Saima Harmajaa olisi saattanut löytää jonkin verran toisenlaisen Saima Harmajan. Samoin runojen tulkinta riippuu lukijan näkökulmasta. Ritva Ylönen  tulkitsee Saiman runoja hänen rakkauselämäänsä vasten ja näkee ne rakkausrunoina (ei toki kaikkia). Otetaan esimerkiksi Saiman runo Rannalla.

Ihanat vaaleat pilvet

liukuvat taivaalla

Hiljaa ja lumoavasti

laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä

hiekka on väsynyt.

Tulisit aivan hiljaa,

tulisit juuri nyt-

 

Runo on kirjoitettu 17.3.1930. Saima on ollut 17-vuotias. Ylönen tulkitsee runon rakkausrunoksi eroottisine aspekteineen. No, runo voi olla rakkausruno, kaipausta kohdata se unelmiensa prinssi, mutta runon voi tulkita toisinkin - elämäänsä tyytyväisenä olotilana, tilana, jossa on niin onnellinen, että voisi jo tulla otetuksi pois. Ei niin, että välttämättä kaipaisi kuolemaa, vaan, että on valmis. Odotusta runo kuitenkin kuvastaa. Onko runoa tulkittava rakkauden vai Saiman heränneen uskon kautta on makukysymys ja riippuu tulkitsijasta.

Hieno, avartava näkökulma Saima Harmajaan ja siihen ajalliseen ilmapiiriin, jossa hän eli lyhyen elämänsä. Mikä minua kuitenkin häiritsee on se liiallinen itkuherkkyys, jolla kirjoittaja Saimaa kuvaa. Tästä teoksesta puuttuu nauru ja iloisuus. Toisaalta sen ymmärtää sitä traagisuutta vasten, mikä oli niin Saiman kuin teoksen kirjoittajan elämässä. Jos tätä itkunmäärää, mikä Saimalle annetaan, ei oteta lukuun teos oli valaiseva ja toi esiin kirjailijan elämän monet puolet luomisen tuskasta kriitikoiden kirjoituksiin. Elämäkerta, kyllä, sitäkin tämä on, mutta enempi kirjoittajan tulkintaa Saiman elämästä.

Tämä teos oli ilmestyessään yksi niistä uutuusteoksista, jonka toivoin saavani luettavaksi. Hankin tämän teoksen saamallani lahjakortilla, jonka voitin Kirjoja Ulapalta -haasteessa. Kirjayllystäni löytyy Saima Harmajan Kootut runot ja kehitys runoilijaksi päiväkirjaotteiden valossa, johon täytyykin seuraavaksi syventyä. 

 

---

Saima Harmajan Kootut runot -teoksesta olen kirjoittanut aiemmin vuodatuksen puolella, samoin Päivi Istalan Runoilijoista runoilijoin -teoksesta 

...

Tällä ehdin kuitata vielä Pohjoinen lukuhaasteen kohdan 6: Kirja kertoo kirjailijasta

Joutsenet Jumalan kasvoilla. Udmurttilaista kansanrunoutta. Suom. Raija Bartens.

Joutsenet Jumalan kasvoilla

Udmurttilaista kansanrunoutta.

Suomentanut Raija Bartens.

Suomalaisen kirjallisuuden seura 1994

 

 

 

Kaunis sininen taivas, jonka halki joutsenet lentävät herätti kiinnostukseni, samoin kuin hieman tavallisuudesta poikkeava kirjallisuudenlaji ja kaukainen maailmankolkka. Kirjanen sisältää parisenkymmentä runoa, jotka on lajiteltu tyypiltään arkaaiseeen kansanrunoon ja tyypiltään nuorempaan kansanrunoon. Lopussa on listausta viitteistä. Jälkisanoissa suomentaja kertoo hieman taustatietoa Udmurtiasta, sen asukkaista ja kulttuurista ja runojen merkityksestä. Lopuksi on vielä listausta kirjallisuutta.

Täytyy sanoa,että nämä runot menivät hieman yli minun ymmärrykseni. Kuitenkin joukossa oli ainakin yksi runo, jonka muutama säe sävähdytti.Runosta Nuorikko pari ensimmäistä säettä malliksi tyylistä ja tunnelmasta.

Tunsitko sirpin viiltävän,

kun lähdit leikkaamaan ruista?

Tunsitko sydämen polttavan,

kun lähdit isäsi kotoa?

***

Kuka hienon hienon huivini

otti kesken pesun?

Vieras hienon, hennon ruumiini

otti kesken kasvun.

Jälkisanoissa kuvaillan näitä runoja näin:

Pohjoisen Euraasian kansat,, Keski-Aasiankin ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ovat laulaneet ja laulavat monet vieläkin, 'minä'tai 'me'muotoista ihmisen kohtalosta kertovaa laulua. Se on ottanut muodon elämänkerrallisena henkilölauluna tai ihmiselämän kriisikohtien itkuvirtenä.Se on ollut arkaaisten aikojen naisillekin sallittu runouden muoto, vastakohtana miesten laulamalle, heimon perinnettä tallettaneelle pyhälle,jumalista ja haltioista kertoneelle runolle.Udmurtit, kuten lähisukulaisensa komitkin, ovat tämän vuosituhantisen ihmisten kohtalon laulun säilyttäneet."

Ehkä tämä oli vähän liian kielitieteellistäa kuvailua runoissa ja sanoissa, ollakseen ihan minun omintani. Kuitenkin se,etttä parinkymmenen runon joukossa oli muutamakin runo, jotka koskettivat sisisintä oli tämän runokirjan arvoinen kokemus.

-----

Ompun runohaaste

Määrittelisin tämän punaiseksi, sillä vaikka teoksen kannet ovat siniset en oikein osaa sinisen toiveikkuutta ja kuultavuutta liittää näihin runoihin. Musta  taas on kuolemaa ja synkkyyttä henkivä, eikä nämä nyt ihan sitäkään kuvaa, joten punainen kuin rakkaus ja intohimo, alkuvoima olisi aika hyvä määritelmä.

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 32:Kirja on alunperin jullkaistu kielellä, jota et osaa (en tiedä, onko runot alkujaan olleet kirjana, mutta ainakin ne ovat olleet kieltä, jota en osaa)

Elina Kahla: Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari!

Elina Kahla
Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari
SKS, 2020
319 s.

"Ei kaiu siellä ääni arkiaskarruksen,
sunnuntaivirsi siellä soi.
Sen jäiset jängät hyytää katkeruuden
min taisto tappioineen toi.
Harvassa näkyy jäljet ihmisälyn,
mi mieleen tois vain turhan maisen hälyn,
rinnasta riistäis rauhan, uskon uuden,
min auvomaa tää antoi, maa mun kaipauksen."
-Armas Launis 'Kaipauksen maa' (1922)

Petsamo, edellä siteeratun  Armas Launiksen 'kaipauksen maa' sointuu suomalaisen korvissa tarunhohtoisena ja kaukaisena. Näin johdattelee kirjailija esipuheessaan lukijan Petsamon, Suomen menetetyn käsivarrren historiaan. Mikä minulle oli jäänyt aivan tietämykseni ulkopuolelle oli se, että alue oli todellisuudessa osa Suomea vain 24 vuotta, eli ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehdystä Tarton rauhasta toiseen maailmansotaan. 

Kaipuu Jäämerelle virisi kansallisesta heräämisestä ja identiteetin  rakentamisesta, ja aikaa leimasivat heimohenkisyys sekä pyrkimys turvata kalastusoikeudet ja poikkeusoloissa elintärkeä huoltoyhteys. Viime mainittua tarvittaisiin, mikä Itämeri sulkeutuisi.

Elina Kahlan teos Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari kertoo paitsi Petsamossa sijainneen ortodoksiluostarin historian sen perustajasta Trifon Petsamolaisesta sen viimeisen johtajaan Paisiin, alueen merkityksestä ja historiasta laajemmin. Tämä ei siis ole ainoastaan ortodoksista historiaa vaan myös sotahistoriaa ja poliittistakin historiaa.  Kirjan nimi Petsamon marttyyri viittaa Paisiin, jonka kohtalo kuljetti vakoilusta syytettynä silloiseen Neuvostoliittoon. Kirja jakaantuu neljään osaan, joista ensimmäinen käsittelee Trifon Petsamolaisen aikaa ja sisältää paljon legendamaista aineistoa liittyen tähän ortodoksien pyhään mieheen.  Toinen osa käsittelee siirtymistä Venäjän vallan alta Suomen hallinnon alle. Luostarin munkit olivat syntyjään venäläisiä, mutta ottivat Suomen kansalaisuuden yhtä lukuunottamatta, joka kieltäytyi kuuliaisuuden vannomisesta. Vasta kolmas osa käsitttelee laajemmin Isä Paisin kohtaloa. Neljäs osa kertoo tilanteesta sodan jälkeen ja Epilogissa kirjailja vielä kokoaa ajatuksiaan syistä tämän kirjan kirjoittamiseen. Teoksessa on kaksi kuvaliitettä, jotka tuovat ajan kaukaisen hyvin lähelle  ja elävöittävät henkilökuvaa ja elämää jäisillä jängillä.

Petsamon karut olot eivät vetäneet puoleensa kunnianhimoista, podvoreissa valmennettua etujoukkoa. Pikemminsinne hakeutui musikoita, köyhää ja vähään tyytyvää väkkeä. Arkangelin kuvernementista ja vieläkin kauempaa. Niissä ympyröissä uravaihtoehdot maatalouden ulkopuolella olivat niukat: sotaväki, laivaliikenne, kalastus. Sankat metsät ja tiettömät korvet olivvat myös tunnettuja karkotuspaikkoja. Kuuluisin näistä oli Solovetskin luostarisaari, josta oli mahdoton paeta. Pääluostaria ympäröivä jykevä linnoitusmuuri herätti jokaisesa sitä lähestyvässä automaattisesti kunnoituksen. Metrejä paksu muuri pyöreine terävähuippuisine torneineen todisti olemuksellaan jatkuvuudesta ja sortumattomuudesta. Suurin osa Petsamon veljistä oli aloittanut luostarielämänsä juuri Solovetskissä.

Minua tämä kirja kiinnosti nimenomaan ortodoksiluostarin elämän kuvauksena, mutta herätti myös kiinnostuksen lukea enemmän suomalaisten oloista tuona aikana ja noilla seuduilla. Petsamon luostariin viitataan Anni Swanin Nuorten kirjassa Me kolme ja Ritvan suojatit, mikä on varmaankin osasyy kiinnostukseeni tuohon seutuun ja luostariyhteisöön. Swanin teoksen kuva luostarista tosin on hyvin erilainen eikä ehkä niin myönteinenkään.

Tässäkin, Kahlan teoksessa tuodaan esiin se, että ortodoksista luostaria ei kovin herkästi taidettu hyväksyä osaksi suomalaista kulttuuria tai sitä ainakin yritettiin saada vähemmän venäläiseksi ja enemmän suomalaisen näköiseksi. Toisaalta presidentti Ståhlberg vakuutti luostariyhteisölle vierailullaan, että se sai toimia vapaasti Suomen lakien suojassa.

Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari oli toki kiehtova teos, jonka kiinnostavuus lisääntyi kerronnan edetessä. Toisaalta koin teoksessa pientä haparointia johdonmukaisuudessa ja siirtymisissä ajassa ja paikassa, mikä ehkä on kuitenkin ymmärrettävissä sillä, että erinäisiä tietoja on ollut vaikea saada. Tarinan kokoaminen, ninkuin Kahla mainitsee, pienistä palasista ja erilaisista näkemyksistä ei ole ollut helppoa. Petsamon luostarin munkit pitivät salaisuuden tiukasti takanaan samoin kuin venäläiset arkistot, joita tutkimaan ei niin vain päästä.

Kiintoisa kirja, joka herätti tiedonhaluani alueen suomalaiseen historiaan enempikin. Myös alueen alkuperäisväestön, kolttien ja lappalaisten historiaa tässä sivutaan.

---

Pohjoinen  lukuhaaste kohta 18: Pohjois-Suomen historiaan sijoittuva kirja

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 49: Vuonna 2020 julkaistu kirja

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta kohta 3: kirja, jossa on eri aikatasoja

Joken rauhanhaaste