Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari
SKS, 2020
319 s.
"Ei kaiu siellä ääni arkiaskarruksen,
sunnuntaivirsi siellä soi.
Sen jäiset jängät hyytää katkeruuden
min taisto tappioineen toi.
Harvassa näkyy jäljet ihmisälyn,
mi mieleen tois vain turhan maisen hälyn,
rinnasta riistäis rauhan, uskon uuden,
min auvomaa tää antoi, maa mun kaipauksen."
-Armas Launis 'Kaipauksen maa' (1922)
Petsamo, edellä siteeratun Armas Launiksen 'kaipauksen maa' sointuu suomalaisen korvissa tarunhohtoisena ja kaukaisena. Näin johdattelee kirjailija esipuheessaan lukijan Petsamon, Suomen menetetyn käsivarrren historiaan. Mikä minulle oli jäänyt aivan tietämykseni ulkopuolelle oli se, että alue oli todellisuudessa osa Suomea vain 24 vuotta, eli ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehdystä Tarton rauhasta toiseen maailmansotaan.
Kaipuu Jäämerelle virisi kansallisesta heräämisestä ja identiteetin rakentamisesta, ja aikaa leimasivat heimohenkisyys sekä pyrkimys turvata kalastusoikeudet ja poikkeusoloissa elintärkeä huoltoyhteys. Viime mainittua tarvittaisiin, mikä Itämeri sulkeutuisi.
Elina Kahlan teos Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari kertoo paitsi Petsamossa sijainneen ortodoksiluostarin historian sen perustajasta Trifon Petsamolaisesta sen viimeisen johtajaan Paisiin, alueen merkityksestä ja historiasta laajemmin. Tämä ei siis ole ainoastaan ortodoksista historiaa vaan myös sotahistoriaa ja poliittistakin historiaa. Kirjan nimi Petsamon marttyyri viittaa Paisiin, jonka kohtalo kuljetti vakoilusta syytettynä silloiseen Neuvostoliittoon. Kirja jakaantuu neljään osaan, joista ensimmäinen käsittelee Trifon Petsamolaisen aikaa ja sisältää paljon legendamaista aineistoa liittyen tähän ortodoksien pyhään mieheen. Toinen osa käsittelee siirtymistä Venäjän vallan alta Suomen hallinnon alle. Luostarin munkit olivat syntyjään venäläisiä, mutta ottivat Suomen kansalaisuuden yhtä lukuunottamatta, joka kieltäytyi kuuliaisuuden vannomisesta. Vasta kolmas osa käsitttelee laajemmin Isä Paisin kohtaloa. Neljäs osa kertoo tilanteesta sodan jälkeen ja Epilogissa kirjailja vielä kokoaa ajatuksiaan syistä tämän kirjan kirjoittamiseen. Teoksessa on kaksi kuvaliitettä, jotka tuovat ajan kaukaisen hyvin lähelle ja elävöittävät henkilökuvaa ja elämää jäisillä jängillä.
Petsamon karut olot eivät vetäneet puoleensa kunnianhimoista, podvoreissa valmennettua etujoukkoa. Pikemminsinne hakeutui musikoita, köyhää ja vähään tyytyvää väkkeä. Arkangelin kuvernementista ja vieläkin kauempaa. Niissä ympyröissä uravaihtoehdot maatalouden ulkopuolella olivat niukat: sotaväki, laivaliikenne, kalastus. Sankat metsät ja tiettömät korvet olivvat myös tunnettuja karkotuspaikkoja. Kuuluisin näistä oli Solovetskin luostarisaari, josta oli mahdoton paeta. Pääluostaria ympäröivä jykevä linnoitusmuuri herätti jokaisesa sitä lähestyvässä automaattisesti kunnoituksen. Metrejä paksu muuri pyöreine terävähuippuisine torneineen todisti olemuksellaan jatkuvuudesta ja sortumattomuudesta. Suurin osa Petsamon veljistä oli aloittanut luostarielämänsä juuri Solovetskissä.
Minua tämä kirja kiinnosti nimenomaan ortodoksiluostarin elämän kuvauksena, mutta herätti myös kiinnostuksen lukea enemmän suomalaisten oloista tuona aikana ja noilla seuduilla. Petsamon luostariin viitataan Anni Swanin Nuorten kirjassa Me kolme ja Ritvan suojatit, mikä on varmaankin osasyy kiinnostukseeni tuohon seutuun ja luostariyhteisöön. Swanin teoksen kuva luostarista tosin on hyvin erilainen eikä ehkä niin myönteinenkään.
Tässäkin, Kahlan teoksessa tuodaan esiin se, että ortodoksista luostaria ei kovin herkästi taidettu hyväksyä osaksi suomalaista kulttuuria tai sitä ainakin yritettiin saada vähemmän venäläiseksi ja enemmän suomalaisen näköiseksi. Toisaalta presidentti Ståhlberg vakuutti luostariyhteisölle vierailullaan, että se sai toimia vapaasti Suomen lakien suojassa.
Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari oli toki kiehtova teos, jonka kiinnostavuus lisääntyi kerronnan edetessä. Toisaalta koin teoksessa pientä haparointia johdonmukaisuudessa ja siirtymisissä ajassa ja paikassa, mikä ehkä on kuitenkin ymmärrettävissä sillä, että erinäisiä tietoja on ollut vaikea saada. Tarinan kokoaminen, ninkuin Kahla mainitsee, pienistä palasista ja erilaisista näkemyksistä ei ole ollut helppoa. Petsamon luostarin munkit pitivät salaisuuden tiukasti takanaan samoin kuin venäläiset arkistot, joita tutkimaan ei niin vain päästä.
Kiintoisa kirja, joka herätti tiedonhaluani alueen suomalaiseen historiaan enempikin. Myös alueen alkuperäisväestön, kolttien ja lappalaisten historiaa tässä sivutaan.
---
Pohjoinen lukuhaaste kohta 18: Pohjois-Suomen historiaan sijoittuva kirja
Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 49: Vuonna 2020 julkaistu kirja
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta kohta 3: kirja, jossa on eri aikatasoja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti