Gwen Strauss: Yhdeksän - Vastarintanaisten pakomatka Natsi-Saksan halki!

 

Gwen Strauss

Yhdeksän - Vastarintanaisten pakomatka Natsi-Saksan halki

Alkuteos: The nine: the true story of a band of women who survived the worst of Nazi Germany

Suomentanut Timo Korppi

Bazar, 2021

475 s.

Tosi tarina yhdeksästä naisesta, jotka selvisivät pahimmasta. Kaksi hollantilaista, yksi espanjalainen ja kuusi ranskalaista naista, jotka olivat ranskalaisen vastarintaliikkeen aktiivisia jäseniä. Heidän johtajanaan oli Helene Podliasky, kirjoittajan isotäti. Kaikki he olivat nuoria, rohkeita naisia, jotka eivät taipuneet natsien vallan alle, vaan kävivät henkensä uhalla taisteluun vääryyttä vastaan.

Kirjoittaja ei kuvaa kovinkaan paljon itse heidän toimintaansa vastarintaliikkeessä. Teos kertoo näiden yhdeksän naisen pakomatkasta sodan loppuvaiheessa, kun keskitysleirejä tyhjennettiin liittoutuneiden alta laittamalla väki kuolemanmarssille.

Tästä apaaattisesta, väsyneestä, kohtaloaan kohti kulkevasta marssijonosta loikkaavat nämä yhdeksän naista, joista oli tullut läheisiä, tien vieressä olevaan ojaan ja odottavat siellä että askelten äänet häipyvät kaukaisuuteen. 

Naiset suuntaavat kohti Pariisia, kohtia amerikkalaista vyöhykettä, sillä he eivät halua jäädä puna-armeijan puolelle.

Teos on karua luettavaa, mutta siinä tulee esille myös naisten rohkeus, elämänasenne, luonteiden erilaisuus, toivo rakkaiden jälleennäkemisestä. Kirjailija kuljettaa teostaan kahdella tasolla, jossa punaisena lankana on kuvaus pakomatkasta ja pakomatkakuvauksen lomassa hän esittelee nämä yhdeksän naista. 

Teos pohjautuu arkistotutkimuksiin ja henkilöhaaastatteluihin.

Julmuuden, väkivallan ja toivottomuuden keskellä keventävänä on bavarois-vanukkaan ohje, jonka valmistusta Nicole-niminen nainen kuvailee vankitovereilleen. Tämä reseptien kertominen ja kuvaileminen on naisilla yksi tapa hengissäselviämiskeino paikassa, jossa kalvava nälkä oli jokapäiväinen asukas.

Tämä bavarois-resepti on kirjoitettu niin selkeästi, vaikka kerronnallisen kuvaavasti, että haluaisin kokeilla onnistuisinko sen valmistamisessa. Tosin sen valmistaminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Teoksessa, joka muuten ei ole mitenkään kevyttä luettavaa tämä 'reseptitarina" on todellakin erikoinen mielenkohottaja. Ei ihme, jos naiset reseptejä toisilleen kuvatessaan saivat näistä hetkistä voimaa ja jaksoivat eteenpäin, vaikka toisaalta se on hyvinkin ihme, että sanat ja mielessä liikkuvat kuvat voivat poistaa kivun ja epätoivon.

Pakomatkallaan naiset kohtasivat niin hyviä kuin ei niin hyviä ihmisiä. Tulipa vastaan 'jättiläisiäkin'. Tässä talossa, jossa kaikki tuntui kovin suurelta ja he itse tunsivat olevansa jollain lailla kutistuneita. Oven yläpuolella luki: Usko Jumalaan mutta usko myös itseesi. Jumala siunaa niitä, jotka pitävät huolta itsestään. Talossa naiset saivat kyllä jotain syödäkseen ja yösijankin, mutta erityisen tervetulleina heitä ei pidetty. Jättiläiset olivat omanarvontuntoisia ja katsoivat kurjissa vaatteissa ja ryysyisiä naisia nenänvarttaan pitkin.

Mielenkiintoinen historiakatsaus Ranskan vastarintaliikkeeseen mutta myös henkilögalleria ja -historia oli kiintoisaa.

Muutama naisen asemaa ja sen kehitystä Euroopassa valottava kohta:

Hollannissa oli vielä 1960-luvulla voimassa laki, "joka kielsi kodin ulkopuolisen työpaikan naimisissa olevilta naisilta".

"Ranska vuonna 1940 oli uskomaton maa. Miehiä ei ollut jäljellä. Naiset käynnistivät Résistancen toiminnan. Äänioikeutta heillä ei ollut eikä oikeutta omaan pankkitiliin tai käydä töissä kodin ulkopuolella. Mutta vastarintataistelijoiksi he kelpasivat."

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 26: Kirja liittyy kansalaisaktivismiin.

Tämä sopii myös omaan Bongataan lintuja -lukuhaasteeseen, sillä teoksen kääntäjä on nimeltään Korppi.

---

Teoksen on ehtinyt lukea myös Kirjojen kuisketta -blogisti, joka määrittelee teoksen: "kuvaa naisten fiktiivistä faktaan perustuvaa pakomatkaa, joka paikoittain saa seikkailuromaanin piirteitä".

 

Sirjan mielestä "Teos on koostettu hyvin ja se sisältää paljon tietoa tuon ajan tapahtumista ja "Teos on mielenkiintoisesti rakennettu tarina, joka kuvaa niin kauheuksia, mutta myös sitä iloa ja yhteishenkeä, jonka turvin monet selviytyivät".

Corrie Ten Boom, John ja Elizabeth Sherrill: Kätköpaikka!

 

Corrie Ten Boom

John ja Elizabeth Sherrill

Kätköpaikka

Alkuteos: The hiding place

Suomentanut Rauno Luoto

Päivä, 1972

252 s.

"Se oli muistojen päivä. Päivä, jolloin katsottiin menneisyyteen. Miten olisimme siinä istuessamme saattaneet arvata, että osaksemme tulisi tässä muistojen paikassa seikkailu, jollaisesta me, kaksi naimatonta keski-ikäistä naista ja vanha mies, emme osanneet edes uneksia. Seikkailu ja ahdistus, kauhu ja pelko olivat aivan nurkan takana, emmekä me tienneet mitään

Voi isä! Betsie! Jos olisin tiennyt, olisinko jatkanut? Olisinko rojennut tehdä sellaista mitä tein."

Corrie Ten Boom oli Hollaninn ensimmäinen auktorisoitu naiskelloseppä. Hänen isoisänsä ja isänsä olivat olleet kelloseppiä jo ennen häntä. Nuoruudessaan Corrie oli ollut rakastunut, mutta rakkauden kohde, joka tosin rakasti Corrieta, avioitui kuitenkin äitinsä tahdon mukaisesti toisen, paremman aseman omaavan kanssa. Corrie tiesi, että hänelle ei koskaan tulisi toista. Mutta tuli toisia - tuli lähimmäisiä. Ten Boomien 100 vuotta vanhasta kelloseppäliikkeestä ja kodista Bejestä tuli toisen maailmansodan aikana vastarintataistelijoiden kohtaamispaikka, jonka salaiseen huoneeseen piilotettiin juutalaisia pakolaisia. Tätä vastarintataistelijoiden joukkoa johti Corrie - tuo pieni rohkea nainen, joka nousi pettymyksiensä yläpuolelle.

Lopulta Ten Boomien toiminta kuitenkin paljastui natsimiehittäjlle kavaltajan toimesta, ja Corrie ja tämän seurassa olleet perheenjäset ja ystävät otettiin kiinni ja passitettiin kuka minnekin. Isä Ten Boom, joka oli jo yhdeksänkymmenen kuoli kymmenen päivää pidätyksensä jälkeen kulkutautisairaalassa. Osa sisaruksista ja pidätetyistä vapautettiin myöhemmin. Corrie ja tämän sisko Betsie joutuivat ensin Vughtiin ja sitten Rawensbruckin keskitysleirille Saksaan. Ensi alkuun Corrie  on kauhuissaan ja tuntee vain vihaa, mutta Betsie, jonka sydän palaa Kristuksen rakkauta näkee vain kärsivät ihmiset, jotka tarvitsevat evankeliumin valoa.

"Tajusin jälleen kerran, että pimeydessä Jumalan totuus loistaa kirkkaimmin." Corrie alkaa oppia jotain sisareltaan.

Kätköpaikka on rohkean pienen naisen elämäntarina. Naisen, joka ei antanut sydämessään tilaa vihalle. Kätköpaikka on tarina uskosta ja rakkaudesta, joka on pelkoa ja toivottomuutta voimakkaampi. Kätköpaikka on kristillisen kirjallisuuden pieni klassikko. 

---

Kirjojen merkityksestä:

"Kirjat eivät näet vanhene niin kuin sinä ja minä, vanha veikko. Ne puhuvat, kun me olemme lähteneet, sukupolville, joita me emme tule näkemään. Niin, kirjojen täytyy jäädä eloon."

---

Corrie Ten Boomin elämäntarinasta on tehty samanniminen elokuva. Katsoin sen osittain Youtubesta ja täytyy mainita, että elokuvan lopussa mainituissa henkilötiedoissa on poikkeavuus tämän kirjan lopussa mainittuihin henkilötietoihin nähden. Corrien veli Willem, joka myös pidätettiin vapautui ja kirjan mukaan kuoli vuonna 1946, mutta elokuvan mukaan jo 1945. Hieman häiritsevästä ristiriitatiedosta huolimatta tämä on vaikuttava elämäntarina Jumalan voimasta ja anteeksiantamuksen merkityksestä.

...

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 19: Lue kirja, jonka kannet kätkee salaisuuden

...

Kirja on luettu  myös Lukujonossa ja  Kaikkea kirjasta -blogeissa.

Corrie Ten Boom: Valo loistaa läpi Ristikon!

Kuva (AH) ei liity teokseen

 

Corrie Ten Boom

Valo loistaa läpi Ristikon

Päivä, 1964

205 s.

 

Helmikuun 28. päivänä 1944 tuli todellinen hälytys. Makasin vuoteessa influenssan kourissa ja hengitin sisääni höyryä saadakseni tukkeutuneet hengitystiet avautumaan. Vuoteeni ohi ryntäsi neljä juutalaispakolaista piilopaikkaan, ja heitä seurasi kaksi maanalaisen palvleun työntekijää, jotka olivat myöskin suuressa vaarassa, koska hiellä oli mukanaan  «Tulenarkoja papereita«. Heitinn oman muistiinpanoja sisältävän laukkuni heidän jälkeensä, astein laatikot aukon eteen ja suljin komeron oven. Ennätin juuri vuoteeseen, kun kuulin raskaita askelia portaista. Tylynnäköinen mies astui huoneeseeni. -Kuka te olette? Antakaa tänne henkilöllisyystodistuksenne.

Corrie Ten Boomin tarina on tuttu kirjasta Piilopaikka. Hän oli hollantilaisen kellosepän tytär, joka toisen maailmansodan aikaan auttoi juutalaisia turvaan natseilta. Heidän kodissaan Barteljorisstraatin varrella oli salainen huone, jossa he piilottelivat näitä, kunnes oli turvallista ohjata heidät eteenpäin. Eräänä päivänä natsit saavat tietää toiminnasta ja tulevat pidättämään Corrien, tämän siskon Betsien, isän ja joitakin muita perheenjäseni ja vievät heidät vankeuteen. Corrien isä kuolee pian pidätyksensä jälkeen. Corrie ja Betsie ovat ensin Schveveningegin vankilassa, mistä heidät siirretään Vughtiin ja sieltä Rawensbruckiin, jossa Betsie kuolee kolme päivää ennnen kuin Corrie vapautetaan.

Valo loistaa ristikon läpi on pieniä kuvauksia vankeuajalta, Corrien kokemuksista ja oloista ja niiden herättämistä tunteista. Kuvauksissa korostuu Corrien ja Betsien vahva kristillinen vakaumus ja sen tuoma toivo kärsimysten keskellä. Nämä kuvaukset ovat kirjoitettu jälkikäteen (uskoakseni) ja ovat paljolti muistinvaraisia eikä niitä voi millään tavalla luonnehtia kronologiksia. Täytyisi varmaan lukea tuo Piilopaikka-kirjakin uudelleen saadakseen hieman täydemmän kuvan tapahtumista. Esimerkiksi tässä teoksessa mainittu veljen pidätys jää avoimeksi. Mitä hänelle tapahtui? Tämä teos jättää monia kysymyksiä, joihin toivoisi täydennystä, jos kohta on koskettavakin ja vavahduttava.

"Herra ei ainoastaan auta kantamaan kuormaani, vaan kantaa myös minua."

Selma Van de Perre: Nimeni on Selma!

 

Selma Van de Perre

Nimeni on Selma

Juutalaisen vastarintataistelijan muistelmat

Alkuperäisteos: Mijn naam is Selma

Suomentaja: Mari Janatuinen

Tammi, 2021

Emme enää koskaan nähneet heistä ketään. Usein sattumanvarainen, sekunneissa tehty päätös ratkaisi jäivätkö ihmiset henkiin vai kuolivstko. Isäkin oli puhunut Sveitsiin pakenemisesta, mutta sen jälkeen, mitä Arie-sedälle ja hänen perheelleen tapahtui, hän ei enää uskaltanut siihen ryhtyä. Emmekä edelleenkään tienneet, mitä Itä-Eurooppaan kuljetetuille ihmisille tapahtui. Luulimme vieläkin, että he menivät sinne työleireille.

Kirjoittaja aloittaa tarinansa prologilla 6.syyskuuta 1944, jolloin hän istuu karjavaunussa matkalla Vughtissa tietämättä minne hän on matkalla.  Hän saa joltain palan paperia, jolle hän kirjoittaa kirjeen ystävälleen Greetille ja sujauttaa sen vaunun raosta ulos. Kirje päätyy kuin päätyykin kuin ihmeen kautta saajalleen.  ystävällisen "herra Zoetin" kautta. 

 

Varsinainen tarina alkaa puolestaan Lontoossa, jossa kirjoittaja katselee valokuvaa, jossa hänen äitinsä, sisarensa ja hän itse on Sara-tädin puutarhassa Amsterdamissa. Sota on ohi, ,jäljellä perheestä vain kaksi veljeä. Isä, äiti, sisar on murhattu natsien keskitysleireillä ja monet ystävät, tuttavat myös. Selma itse on selviytynyt paitsi"ei juutalaisen ulkonäkönsä" vuoksi myös onnekkaiden sattumien kautta aina siihen hetkeen asti, kun hän joutuu kohtaamaan kiinnijäämisen yhdessä vastarintataistelijatoveriensa kanssa. Sillä Selma on vaihtanut identiteettiä ja alkanut vastarintaan valloittajia kohtaan. Hän selviää vankeudessa, koska hänen ei tiedetä olevan juutalainen. Eikä hän uskalla puhua elämästään, perheestään mitään, jotta hän ei puhuisi unissaan ja paljastuisi. Ja kun hän lopulta Ravensbruckin leiriltä vapauduttuaan pääsee Ruotsiin ja uskaltautuu mainitsemaan että ei hän olekaan Margareta Van Der Kuit vaan Selma Velleman hän miettii, tekiköhän hän oikein. Oikean nimen maininta auttoi Selman kuitenkin löytämään veljensä tai paremminkin veli löysi hänet.

Nimeni on Selma on erilainen holokaustikuvaus. Tässä ei niinkään keskitytä kuvaamaan keskitysleirien oloja ja kauhuja juutalaisesta näkökulmasta, vaikka toki sitäkin sivutaan. Tämä on enempi henkilökohtainen selviytymistarina ja perheen tarina. Kirja ei myöskään paljonkaan kuvaa itse vastarintatoimia, jota olin nimen perusteella odottanut, jotain kuitenkin. Tarinan kerronnallinen poikkoilevuus ja tietynlainen ajelehtiminen on ymmärretävissä, onhan kirjoittaja lähestulkoon 100-vuotias kirjan ilmestymisaikaan. Kirjoittaja kertoo siis perheensä tarinan ja  oman sotakokemuksensa ja selviämisensä muistikuviensa pohjalta, jotka eivät etene kronologisesti.  Mikä tekee tästä kiintoisan on ne  pienet yksityiskohdat, jotka avaavat historian pieniä yksityiskohtia, kuten mikä merkitys ruotsalaisilla oli sodan aikana? Kirjassa viitataan Ruotsin Punaisen Ristin toimintaan ja Folke Bernadotteen, jonka toimia juutalaisten pelastamiseksi on vähempi tullut vastaan lukemissani holokaust-kuvauksissa, mutta josta olen kuullut muissa yhteyksissä. 

Tämä ei ehkä ole vaikuttavin holokaust-kuvaus, jonka olen lukenut, jos kohta kiintoisa ja paikkaansa kerrottujen tarinoiden joukossa puoltaakin. Oikeastaan olen sitä mieltä, että jokaisen natsien surmaaman ja tuhoaman perheen ja yksilön ääni kuuluisi tulla kuulluksi.

Tämä kirja todistaa taistelustamme epäinhimillisyyttä vastaan, Toisen maailmansodan julmuudet ja niitä uhmanneiden ihmisten rohkeat teot eivät saa koskaan unohtua. Toivon,että kirjani auttaa pitämään heidän muistoaan yllä.

... 

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 46: Kärsimyksestä kertova kirja