Naistenviikko 2022. Aili Konttinen: Hymyile Krisse!

 

Aili Konttinen

Hymyile Krisse

Tammi, 1948

254 s.

Kansikuvitus: Maija Karma (oletan signeerauksesta)

Tänään vietämme Sarin, Saaran, Saran, Saritan, Sallin ja  Sallan nimipäivää. Onnea vain kaikille  päivänsankareille. Tuijatan naistenviikon lukuhaasteeseen valitsin päivän kirjaksi Aili Konttisen Hymyile Krisse, vaikka kirjan päähenkilön Kristiinan nimipäivää vietetään vasta viikon lopuulla. Sen sijaan valitsin tämän edustamaan päivän nimipäiväsankareista Saaraa. Saara Suvanto on Krissen koulutoveri, niin kuin ovat myös Lahja Yrjölä, Irja Vehmas ja  Hellevi Eriksson.

Krisse on suuren maalaistalon tytär. Talon,  jota on hallinnut jämerä ja tilastaan ylpeä Vaari, jolla on ollut vain tyttäriä, ja joka halveksii kotivävyään, Krissen isää, joka on nainut yhden tyttäristä ja ottanut talon nimen omakseen. Sodanjälkeistä Suomea ja yhteiskunnallista muutosta ja sen vaikutuksia Vaariin edustaa karjalaisten evakoiden asuttaminen. Ali-Ojalastakin on pakko luovuttaa maata karjalaiselle perheelle, jota Vaari ei sulata alkuunkaan, niin kuin ei ole sulattanut torpparilakiakaan aikoinaan ja kieltänyt mainisemastakaan kyseistä asiaa enää ikinä.

Krissen suhtautuminen tähän tilanlohkaisemiin on ensin kielteinen, mutta saa uusia ulottuvuuksia, kun hän saa selville, että hänen koulutoverinsa Seppo Raivio on Karjalan evakkoja ja jonka perheelle tuo tönnäs latoineen on myyty. Krissen ja Sepon välit ovat hetken hankauksessa, mutta kipinät muuttavat muotoaan kouluvuoden kuluessa.

Hymyile Krisse on saanut ensimmäisen palkinnon Tammen suuressa nuorisonkirjakilpailussa ja saanut myös Topelius-palkinnon. Teos onkin hyvin kiintoisa ajankuva sodanjälkeisestä Suomesta. Se on myös hyvin harvinaislaaatuinen suomalainen nuortenkirja siinä mielessä, että kirjassa tuodaan esille myös holokaustiin ja juutalaisuuteen liittyviä teemoja, mitä en muista vanhoissa tyttökirjoissa juurikaan käsitellyn tästä näkökulmasta. Joosef Gosch on Wienistä Suomeen tullut juutalaisnuorukainen, soittaa viulua ja on musiikillisesti lahjakas, mutta sodanaikaiset kokemukset ovat traumatisoineet tätä. Joosef ja Krisse aloittavat  yhtäaikaa uusina oppilaina yhteiskoulun kuudennella luokalla (vastaa nykyisiä lukioluokkia).

Naistenviikkohaasteeseen kun nyt kuitenkin tämän luin, niin erilaisia naistyyppejä tässä kyllä löytyy. Päähenkilö Krisse on Ali-Ojalan suvussa "Epäperinteellinen luonteenlaatu: villkas, nauruun valmis, hyväilynhaluinen ja kehräävä kuin kissanpentu. Veljensä Maurin mukaan "jonkinlainen luonnonoikku", koska Ali-Ojalat ovat "liian monen miespolven ajan edustaneet sitä, mikä pitäjässä on ollut mahtavaa, totista ja arvovaltaista. Meidän naisemme ovat aian tehneet täsmälleen oikein eivätkä miehet ole olleet sen huonompia. Meidän suvussamme ei ole ollut minkäänlaisia skandaaleja."

Tätä työteliästä aikaansaapaa, arvokasta mahtia edustaa myös Krissen täti Eeva, joka on tullut Ali-Ojalaan "emännäksi" Krissen äidin kuoltua. Toinen täti Anna taas edustaa toisenlaista naistyyppiä. Krisse, joka käy  yhteiskoulua kaupungissa asuu Anna-tätinsä luona, jonka poika Severi on kaatunut sodassa ja jonka kanssa Anna käy silti keskusteluja. Annalla on posliininuken kasvot. Krissen koulutoveri Lahja Yrjölä, joka on saanut vapaan kasvatuksen, ja jolta ei ole kielletty mitään eikä asetettu mitään rajoja tuntee vetoa Krissen Anna-tätiin, sillä tämä edustaa hänelle turvallisuutta, jota hän kaikessa vapaudessaan kaipaa. Lahja on sotavuosina nähnyt elämän erilailla kuin lapset yleensä ja yhtäkkiä hän oli lakannut olemasta lapsi. Lahja edustaa teoksessa jonkinlaista nuorisojoukon antagonistia, mutta kerronnan edetessä tämä antagonistisuus hälvenee ja Lahjakin pääsee traumoistaan terveempään suuntaan.

Saara Suvanto on papin tytär, harras ja vakaa kristitty, jota kuvataan kömpelön, mutta ystävällisen näköiseksi tytöksi.  Hiljainen ja vakaa, joka tosin miettii ja pohtii asioita mielessään omalla tavallaan. Hän  vertaa luokkajuhlassa jotain tanssimusiikkia ihmissyöjien menoihin, mutta miettii myös katsellessaan muiden liikehtimisiä sitä, milloin tanssi on puhdasta liikuntaa tai iloa, milloin synnillistä.

Irja Vehmas on ollut sotalapsena Ruotsissa. Hän on musiikillisesti lahjakas työläiskodin lapsi, jonka kalpeuteen miehenmallia edustava Seppo Raivio kiinnittää katseensa ja sanoo, että tytön pitäisi päästä lääkäriin.

Hymyile Krisse käsittelee sodanjälkeisen nuorison kasvuoloja ja mahdollisuuuksia. Tästä ei kovinkaan paljon löydy lisätietoa googlaamalla eikä postauksiakaan. Löytyi kuitenkin tietoa, että teos on saanut myös Topelius-palkinnon vuonna 1949. Suosittelen kuitenkin mitä lämpimimmin tutustumaan, jos jostain käsiinsä saa. Henkilöhahmoissa on ehkä pientä stereotypiaa, mutta joidenkin teemojen tai aiheiden käsittely ei kuitenkaan ole mitenkään yleistä tyttökirjallisuudessa. Vakavien teemojen rinnalla Krissen hymy kuitenkin kuvastaa uskoa tulevaisuuteen ja parempaan huomiseen.

Muutama kuvauksellinen tai muuten kolahtanut ote:

Omenien kylläinen tuoksu

Hirsipuiden juurelta ja kostosta ei verso yhtäkään rakentavaa asiaa maailmaan

Me olemme suomalaisia, näetkös. Meillä ei ole mitään rotuennakkoluuloja. Siinä suhteessa olemme puhtaampia ja demokraattisempia kuin esimerkiksi suuri ja demokraattinen  Amerikka, jonka n-kysymys saa minut haukkomaan henkeäni ällistyksestä.

Aili Konttinen: Iloinen, surullinen hyvä kesä"

 

Aili Konttinen

Iloinen, surullinen hyvä kesä

Valistus, 1946

187 s.

Sodanjälkeiseen maaseutuyhteisöön sijoittuva perhetarina karjalaisesta Männikön evakkoperheestä. Perheen 16-vuotias Johanna-tytär on loukkaantunut kovassa pommituksessa ja joutunut olemaan vuoteenomana selkä kipsattuna sairaalassa pitkän aikaa. Nyt hän on pääsemässä kotiin, uuteen kotiin, Sydenpeltoon, jonka isä on hankkinut jo ennen lopullista Karjalan kodin menetystä. Pe rheessä on myös neljä poikaa, joista osa on avioituneita ja perheeellisiä, mutta yksi pojista, Paavo on traumatisoitunut sodassa ja vetäytynyt saareen yksinäisyyteen. Perheessä liikkuu hänestä nimitys korsuprofeetta. Paavo ei halua nähdä ihmisiä, ei oikein huolehdikaan itsestään, antaa tukan ja parran kasvaa. Äiti ja sisarukset sanovat Paavon tilaa 'taudiksi', mutta Kustaa-veljen mielestä se on vain laiskuutta.

Kun Johanna sitten saapuu kotiin, vielä huonosti liikkuvana ja kumaraisena haluaa hän lähteä saareen Paavon seuraksi. Lopulta hän saakin luvan perheeltä, vaikka Paavolle se on yllätys, jota hän ei ole toivonut eikä odottanut.

"Tällä kerralla tämä metsäläisen näköinen karvaturilasnäki parhaimmaksi kiivetä puuhun. Hän ei tahtonut tavata ketään, ei nähdä ketään, ei kuulla kenenkään puhuvan, mutta siitä huolimatta hän valitsi puun, jonka lehvien lomitse hän sekä näki että kuuli."

Johannan ja Paavon välit ovat kuitenkin lapsuudesta alkaen olleet läheiset ja vähitellen Johanna, vaikka ensin pelkääkin Paavon olemusta, saa tämän synkät mietteet elpymään.

Johannan veljenpoika Klaus on 8-vuotias, sanavalmis poika, joka myös haluaa saareen, varsinkin, kun Johannalle tulee sotasokea lääkintävoimistelija, joka myös asettuu telttailijaksi saareen. Klausin touhuista seuraa huolta ja hätäännystä, kun Klaus karkaa kotoa syljettyään kaivoon ja saatuaan sen vuoksi kuritusta isä Kustaalta.

Kaiken huipuksi seuraa valtava ukkosmyräkkä ja saaren saunamökki syttyy palamaan.

Iloinen surullinen hyvä kesä on kiintoisa psykologinen nuortenromaani sodan vaurioista ja elämän elpymisestä vaikeuksienkin keskellä. Kerronta selkeää, sujuvaa ja elävää. Tosin yksi loogisuusvirhe kerronnassa esiintyy, kun mainitaan, sininen lakki laiturin vieressä kaisilikossa ja myöhemmin sininen lakki löydetään toisen airon kanssa vedestä tuuliajolla. 

Henkilökuvaus monipuolista, persoonallisuudet nousevat esiin omine luonteineen niin hyvässä kuin pahassa. Iloinen surullinen kesä on nimensä mukaisesti täynnä tunteita. On iloa, on surua ja traagisuutta, on pelkoa, jännitystä, helpotuksen huokauksia ja loppujen lopuksi niin kuin elämässä yleensä usko elämään ja tulevaisuuteen on vahva. Ajalle tyypillisesti myös hengellinen ulottuvuus on läsänä, joskaan ei mitenkään kiinniliimattuna, vaan luonnollisena osana ihmiselämää.

Kaiken kaikkiaan tämä on hieman erilainen nuortenkirja vakavasta aiheesta, jossa ei kuitenkaan olla liian vakavia.

Erityismaininta tälle kuvaukselle:

"Kesäiset aamut  päivät ja illat kuluivat saarelaisilta kauniisti kuin tasainen ja kiireetön linnun lento peilikirkkaan järven yläpuolella." 

Sekä tälle luonnehdinnalle:

 Upota kirjaan kuin nälkäinen leipään

 Mainittakoon vielä, että tämä teos on voittanut 3. palkinnon Valistuksen nuorisoromaanikilpailussa.

---

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 37: Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle tuulelle

Tällä teoksella bongasin ainakin seuraavat linnut: västäräkki, kaarne, silkkiuikku,

Naistenviikko 2020: Aili Konttisen Marketan seitsemäs koulu!

Aili Konttinen

Marketan seitsemäs koulu

WSOY, 1948

199 s.

Kansikuvateksti:

"Avuliaisuus...Marketta ei päässyt siitä sanasta nyt, ja siksi kävi niin kuin kävi. Hänen oli odotettava Annelia tunti. Hän käveli puiston käytäviä ja rukseat, kuolleet lehdet kahisivat hänen jaloissaan. Tuossa oli vanha nainne, joka haravoi lehtiä. Marketta katsoi hänen työtään ja oli, niin kuin hänen käsilleen olisi tullut ikävä koskettaa haravan sileää vartta ja tehdä tuota samaa työtä. Se oli tuttua hänelle. Jo silloin, kun hän oli pieni tyttö, hän tehnyt kaikenlaista Suopellon isossa puutarhassa."

Marketta Suopelto on Karjalan evakko. Hänen isänsä on kuollut  sodassa ja perhe, johon kuuluu äiti, isoveli Osmo, pikkusiskot Leena ja Marja, pikkuveli Matti ja Osmon löytölapsi Orvokki asuvat maalla pienellä maatilalla. Onhan heillä apunaan vielä karjakko Sanni, joten aivan köyhiä perhe ei kuitenkaan ole.

Marketta on yhteiskoululainen, kolmannella luokalla ja tämä koulu, johon hän nyt on menossa, on hänen seitsemäs koulu, sillä sota on vienyt Marketan milloin minnekin ja koulua hän on käynyt milloin missäkin.

Marketta asuu kouluvuoden aikana serkkunsa Annelin luona. Annelin isä on Marketan äidin veli, eli eno.Annelin perheeseen kuuluu myös punatukkainen isoveli Teuvo (kirjan lopussa viitataan Montgomeryn Anna Shirleyyn) ja pikkuveli Poju, joka on jo "isoa miestä". Montgomeryn Kotikunnaan Rilla taas tulee mieleen tuosta mainitusta löytölapsiepisodista, johon teoksen alussa viitataan. Tässä tapauksessa vain perheen poika on se, joka kiikuttaa äskettäin syntyneen vauvan äitinsä hoiviin surkeista oloista. Olisikin hauska lukea ne muutkin tähän sarjaan kuuluvat teokset.

"Marketta nauroi hämillään. Hän piti enosta, mutta kaikki tiesivät, että Leena oli hänen lemmikkinsä. Leena oli eloisa ja naurava ja lystikäspuheinen ja suuttui helposti. Sellaisista eno piti. Marketta oli enon mielestä liian hiljainen ja ujo ja mietteliäs. - Sanopa, mitä sinä oikeastaan mietit noiden harmaiden silmiesi takana? eno joskus kysyi ja kohotti Markettaa leuasta. Mutta eihän Marketta osannut vastata sellaiseen. Oli niin paljon ajateltavaa - kaikenlaista. Eikä Marketta omasta mielestään ollut hiljainenkaan."

Marketta on siis yhteiskoulun kolmannella luokalla. Ikää ei mainita, mutta oletan hänen olevan siinä 13-14-vuotias, sillä Marketan luokkatoverin Paulan 14-vuotissyntymäpäivät mainitaan. Paula on toisenlainen kuin Marketta. Paula on yksinäinen, sisimmältään kovettunut, juopon, virkansa menettäneen,  papin tytär ja tämä salaisuus on se seikka, mikä hiertää hänen elämäänsä, kunnes Marketta tulee ja valloittaa olemuksellaan luokkatoveriensa hyväksynnän.

Marketta on hieman pikkuvanha. Hän rakastaa maaseutua, eikä voi ymmärtää, mitä siinä on niin paheksuttavaa, kun hän erään kerran alkaa puistossa haravoida lehtiä erään naisen avuksi. Tämä episodi tuo mieleeni Anni Swanin Iris-rukan, jonka lehtienmyyntiä paheksuttiin hirveästi. Ajallinen aspekti on hieman erilainen, sillä Iris-rukka sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun Marketan seitsemäs koulu sijoittuu sotien jälkeiseen Suomeen.

Marketan seitsemäs koulu ei ole varsinaisesti hengellistä krijallisuutta, hengellinen aspekti on silti vahva. Kirjan miljöö on aikaa, jolloin hengellisiä asioita arvostettiin.Tämä hengellinen ulottuvuus oli minulle pieni yllästys, sillä aiemmin Aili Konttista lukeneena en osannut aivan näin vahvaa hengellistä ulottuvuutta odottaa, joskin hengellisyys oli läsnä myös äskettäin lukemassani Kaksi keltanokkaa -teoksessa.

Naistenviikon lukuhaastetta ajatellen tässä on hyvin vähän naisnäkökulmaa, sillä tämä on juurikin koululaiskertomus ja lasten/nuorten ajatusmaailmaa peilaavia. Marketta on maaseudun tyttö, miettiväinen, herkkä ja hyvin kasvatettu, Anneli, hänen serkkunsa taas on erilainen, tyttö, jolle kauniit vaatteet ja ulkonäkö merkitsee hyvin paljon. Naiset, lähinnä äidit kuvataan huolehtivina, osaavina, ymmärtäväisinä. Jopa Paulan, tuo  juopon papin äiti tuntuu ymmärtävän miestään, hänhän on sairas. Paulan äiti ajattelee asiaa myös kristilliseltä kannalta ja muistuttaa tytärtään 1. korinttolaiskirjeen luvusta 13.

Pienenä viitteenä erilaisesta naiseudesta on Marketan soitonopettaja, joka on alkanut soitoopettajaksi,koska on nainen, eikä sen vuoksi ole päässyt merille, jonne mieli veti. Siksi hänellä onkin meriaiheisia tauluja seinillä.

--

Tänään vietetään Marketan, Maaritin, Reettan, Reetan, Maaretin ja Margareetan nimipäivää.

Aili Konttinen: Kaksi keltanokkaa!

Aili Konttinen

Kaksi keltanokkaa

Kertomus nuorisolle

WSOY, 1950

235 + 1 s.

Vieno Valtonen ja Kyösti Laaksolahti ovat nuoria ylioppilaita, jotka ovat sodanjälkeisessä opettajapulassa palkattu kansakoulun opettajiksi Hallanmaan kansakouluun. Vienon tehtävänä on  opettaa 1-2 luokkaa ja Kyöstin luokkia 3-5. Lisäksi koulussa on johtajaopettajan Elli Arola, joka vastaa luokkien 6 ja 7 opetuksesta. Elli Arola  ei katso suopein silmin epäpäteviä ylioppilaita ja sitä,että hänen rauhaansa häirittiin tällä tavalla.

"Enää ei ollut mitään rauhaa missään. Ja tämä syksy nyt sitten kruunasi kaiken! Nyt tuli kaksi uutta palkattua ihmistä! Jälleen Elli Arola 'vain kysyi', että oliko Suomi lakannut olemasta köyhä maa ja tullut rikkaaksi. Oliko Suomella tosiaankin varaa - tai olihan sillä tietenkin, kun se kiskoi varat veroina puolustuskyvyttömiltä kansalaisiltaan - mutta oliko se oikein? Oliko oikein, että Suomi käyttäytyi kuin pohatta joka laskematta syyti taskuistaan rahoja itään ja länteen."

Teos on kuvitteellinen, sodanjälkeisen Suomen oloja kuvaava, mutta kuinka  tämä otteeni viimeinen lause kimmahtikin vastaamaan nykyisen EU-Suomen oloja ja 'kansan syvien rivien'  ajatuksia, no ainakin joidenkin. En voinut jättää tätä huomiotta, olin sitten itse politiiikasta mitä mieltä olenkaan.

Vieno on kaupunkilaistyttö, jonka silmät säihkyvät naurusta, mutta ääni on äärettömän arvokas, kun hän koulun pysäkillä tapaa Kyöstin, joka punnastuu tytön tervehtiessä. Nuoret ylioppilaat ovat luonteiltaan aivan toistensa vastakohtia. Tosin se reippaus, jonka kuvan Vienosta ensialkuun saan rapisee koulun alettua,sillä Vieno tuntuu olevan aivan hukassa oppilaidensa kanssa. Onneksi hän saa avukseen eläkkeelle jääneen opettajan, karjalaisen evakon Martta Sotkan, joka  muutenkin auttaa nuoria opettajan alkuja, kun johtajaopettaja Elli Arola ei laita tikkua ristiin näiden  opastamiseksi, muuta kuin sanomalla, että kuri ja järjestys pitää olla ja hän on se, joka määrää. 

Kyöstillä on jonkin verran lastenohjauskokemusta partiotoiminnan kautta. Hän on kristillisen kasvatuksen saanut, herännäisperheen poika, joka tuntee eron saunion ja päivänkakkaran välillä. Seikka, jonka hän heti kättelyssä tekee selväksi Vienolle. Vieno taas karsastaa Kyöstin vakaumusta. Vienolla on koti-ikävä, vaikka hän on lähtenyt  kotoa päästäkseen pois isänsä alkoholintuoksuisesta läheisyydestä.

Kyösti suhtautuu myös tasoittavasti Elli Arolan vakoilemisiin heidän touhuisinsa nähden ja muutenkin tämän jyrkkyyteen, Vieno ei voi sietää Elliä ja suhtautuu tähän perin juurin tuomitsevasti. 

"Niin... En ole mikään ristiriitojen enkä suureten tunteitten ihminen, Kyösti vastasi. - Olen sellaiseen liian arkipäiväinen, liian vähän älykäs. Otaksuin, että se näkyy minusta jo kauas. Hän naurahti huumorintajuisesti. - En usko, että olet arkipäiväinen, Vieno väiti. Olet päinvastoin erittäin sunnuntaipäiväinen. Siksisinä kai nielet elämänkin sujuvasti kuin karamellin.Eikä arkipäiväinen ihminen milloinkaan soitakaan, niin kuin sinä soitat. Muttasse, että  sinä et vainsoita, vaan aiot ikipäiviksesi kansakoulunopettajaksi, todistaa kylläkin niin suurta arkipäiväisyyttä,että en elämänpäivissäni käsitä sitä. - Siinä näet, vastasi Kyösti. Hän alkoi vihellellä, ja hänestä näkyi, ettei tällainen keskustelu kiinnostanut häntä."

Kyösti on siis musiikillisesti lahjakas, mutta hän on ryhtynyt opettajaksi palkan takia,auttaakseen äitiään toimeentulossa.

Kaksi keltanokkaa on kasvutarina, jossa erilaiset luonteet ja elämänkokemukset ottavat mitttaa toisistaan. Kerronta on vinkeää, josta en oikein sanoa, onko se jouhean sujuvaa,vain mietteliään hidastempoista, ehkä vähän kumpaakin. Suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan kelpo tekstiä ja luettavaa. Draaman kaari on nähtävissä ja  nousee huippuunsa kun Kyösti yrittää neuvoa Vienolle miten sormien tulisi asettua piansoitossa ja Elli Arola vaanii oven takana korva tarkkana kuullakseen, mitä nuoret puhuvat ja touhuavat.

Luin tätä kyllä ihan mielelläni ja ajatuksella, mutta loppulauseesta en tykännyt. En sitten yhtään.

Kuvakielestä:

"Hänen sydämensä alkoi laulaa kuin mieletön lintu."

---

Kirjan on lukenut myös Sara, joka luonnehtii teosta veikeän viihdyttäväksi.

Aili Konttinen: Marketta tulee kouluun! Naistenviikko 2019 kolmas kirja!

Aili Konttinen

Marketta tulee kouluun

WSOY,1948

181 s.

Kansikuvitus Maija Karma

Kuvitus: Akseli Einola

Ilmestynyt ensin nimellä Me alakoululaiset (1936)

Marketta Suopelto on 7-vuotias tytöntirpana joka aloittaa koulun. Ensimmäisenä koulupäivänä käydään vain ilmoittautumassa, mutta sekin on kovasti jännää. Marketta tuskin saa kuiskattua nimensä. Seuraavana päivänä hän jo lupaa puhua selvästi ja katsoa opettajaa silmiin.

Marketta tulee kouluun on mielenkiintoinen ajankuva vuosilta ennen sotia, kun Karjala vielä kuului Suomelle. Marketta on karjalainen. Asuinseutua ei mainita, mutta Viipurissa käydään  junalla. Kerronta koostuu kodin, koulun, luonnon ja vuodenkierron tekijöistä.Luvut ovat  vuoroin todellista elämää, vuoroin sadunomaisia joissa kuitenkin ilmenee opetuksellisia seikkoja, kuten se, että sisiliskolla on kyky vaaran uhotessa pudottaa häntänsä. Tontuista puhutaan ja Marketta seikkailee milloin Tippeli-tontun kanssa Aavasaksan Tonttulassa, milloin taas Tupatontun kanssa saunatonttua tapaamassa.

Marketta on kova keksimään erilaisia leikkejä. Kerran he leikkivät metsää. Jotkut ovat sammalta ja makaavat  vain maassa pitkänään, jotkut katajia , jotkut huojuvat koivuina ja jotkut seisovat jäykkinä kuin havupuut.  Sitten kaadetaan joulukuusia ja siinä alkaa tulla meteliä, vaikka opettaja on käskenyt olla hiljaa voimistelusalissa. Marketta kertoo, että kuusia kantaessa tuli melua. Opettaja käskee kaikki kuuset pitkälleen lattialle ja katselee heitä miettivänä. 

"Metsä parka! noin paljon tuhlattua elämää  yhden ainoan joulun vuoksi."

Opettaja kysyy lapsilta, olisiko joulu joulu ollenkaan, jos ei olisi joulukuusta. Eikö riittäisi, kun olisi muutoin kynttilöitä ja jouluisia juttuja. Tämä luku oli mielenkiintoinen, sillä vaikka teos on jo vuosikymmeniä vanha oli siinä vahva luonnonsuojelullinen teema. Leikkisän, osin sadunomaisen, lapsen arjen kuvauksen ohessa tarinoissa on tärkeää asiaa. En sano, että nämä ovat opettavaisia, mutta oppimista edistävää kätkeytyy tarinointiin. Myös tuberkuloosin vaaroja käsitellään lapsen arjen kautta.

Muuan puhutteleva ajatus:

"Kaiken täytyy jollakin tavalla hyödyttää elämää"

...
Tänään, naistenviikon nimipäivää viettävät: Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta