Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gudmundsson Kristmann. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gudmundsson Kristmann. Näytä kaikki tekstit

14 marraskuuta 2022

Kristmann Gudmundsson: Maan lapset!

Islantilainenkansallispukunukke.

 

Kristmann Gudmundsson

Maan lapset

Alkuteos: Jordens barn

Suomentanut Mka Waltari

WSOY, 1937

281+ 1 s.


Aloitus: Oli myöhäissyksyn ilta.

Lopetus: Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin ...

Päähenkilö: Walborg Gunnarintytär Amotin talosta


Walborg on ylpeä, rikkaan talo tytär, jonka isä karkoittaa talosta, koska tämä on mennyt yhteen köyhän rengin,  Thorlgils kanssa. Ikäeroa heillä on noin kymmenisen vuotta. Walborg ja Thorgils asettuvat asumaan  Holtakotiin. He saavat pojan Sigmundurin, sitten syntyy lisää lapsia, jotka kuolevat pois, kunnes syntyy Gunnar, jota Walborg erityisesti rakastaa. Gunnar kuitenkin sairastuu hänkin ja kuolee kätilö  Jorunnin rohdoista ja lääkärin avusta huolimatta. Walborgille jää vain Sigmundur, hiljainen kirjoihin syventyvä poika.

Walborgin ja Thorgilsin välit hankautuvat. He rakastava toisiaan, mutta välejä hiertää menetetyt rikkaudet ja Walborgin kovapäisen isän testamentti, jolla hän on lahjoittanut omaisuutensa tyttären sijasta juopolle Asmundurille. Walborg alkaa syyttää miestään ja pitää tätä nahjuksena, joka ei saa mitään aikaan, olisipa mies vain toisenlainen. 

Kirjasammossa Maan lapset -aikalaisarvostelussa Walborgia kuvataan elämänmyönteiseksi ja lämpimäksi ihmiseksi, mutta minusta hän on kaikkea muuta kuin lämminsydäminen. No, kyllähän hänellä välillä on lämpimiäkinn tunteita, mutta se, minkä kuvan minä hänestä saan, on se, että Walborg on nianen, joka on tottunut komentamaan. Hän ei näe omia virheitä, vaan näkee vain virheet toisissa. Toisekseen hän haikailee menetettyä kotia ja isäänsä. Ennen kaikkea hän on kovasydämisen isänsä tytär. 

 "Mutta hän ei väistynyt hän oli isänsä tytär, hän noudatti omaa tahtoaan ja valitsi vielä kerran tuhon! - Älä naura, isä, älä kopeile, sinä et ole voittanut! Selviän tästäkin, selviän paremmin kuin sinä olisit selvinnyt! Saatpa nähdä, että olen sinua suurempi, en karkoita heitä luotani! Aion kohdella häntä hyvin etkä sinä saa minua ikänä antautumaan. Siihen voit luottaa, isä, meisth kahdesta sinä saat tyytyä pienimpään tilaan - vaikka sinulla olisi koko suku puolellasi!"

Walborg haikailee menestystä ja rikkauksia. Sen tähden hän myös suostuu vanhan lapsuudenystävänsä Sigridurin tuumaan, että ainoa poika Sigmundur pääsee Sigridurin  ainoan tyttären Thoran toveriksi. Sigridur on itse mennyt rikkaan miehen kanssa naimisiin hyläten ensirakkautensa. Sigmundur ja Thora ovat ystäviä, mutta vanhemmat ovat puuhanneet heidän naittamistaan. Thoralla on kuitenkin epilepsia. Tätä ei suoraan sanota, mutta se, että tyttö alkaa äkkiä tuijottaa eteensä ja hetken seisahtuneen tilan jälkeen jatkaa siitä , mihin puhe jäi. Tyttöä pidetään vain kummallisena ja outona ja Sigmundurista tuntuu, että hän hukkuu tytön kylmiin silmiin. Sellaisina hän kokee nuo hetket. Muuten hän kokee ystävyyden hyvänä. Sigmundur kuitenkin tapaa toisen tytön ja menee tämän kanssa naimisiin, vaikka on ollut jo kihloissa Thoran kanssa. 

Maan lapset sijoittuu Islantiin. Tarinassa on vahvoja jännitteitä, tunteita, jotka vievät väistämättä tuhoon. Walborg jaksaa kuitenkin uskoa Amotin nousuun takaisin rikkauteen. Sigmundurin ja Kolbrunin pieni poika, joka on saanut isoisoisänsä nimen Gunnar on nostava Amotin taas kunniaan.

Tarina sijoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmenille, ensimäiseen maailmansotaan vihjataan, mutta se on kaukana. Elämä Islannissa on karua, mutta myös kaunista. Olen lukenut Gudmundssonilta aiemmin Morsiuspuku-nimisen teoksen, josta pidin paljon. Sen takia tämä teos kiinnosti minua, ja olihan tämä kiintoisa tarina. En kuitenkaan tykästynyt tähän samalla lailla, kuin joihinkin muihin teoksiin, jotka sijoittuvat Islantiin tai pohjoisen karuille vuonoille. Islantilainen elämäntyyli, luonnonolot taikauskoinen (kätilö Jorunnin rohdot tärpättisekoituksineen) ja vihjaukset keijumaailmaan tulevat esiin. Kerronnassa kulkee kristillinen juonne sellaisena kuin se on kansan syvissä riveissä tajuttu. Elämänmenoa pohditaan kantilta jos toiseltakin. Tätä tarinaa värittää kuitenkin hyvin vahva traaginen pohjavire, vaikka Walborg jaksaa vielä toivoa ja uneksia pientä pojanpoikaansa katsoessaan.

Erikoisempi ilmaisu:

Nahanlaiha

...

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta  36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää. Vaikka teoksen päähenkilö on lähinnä Walborg, jonka näkökulmasta tarinaa viedään eteenpäin, on tarinassa kuitenkin mukana sukupolvien merkitys ja vaikutus elämän jatkuvuuteen.

 

01 joulukuuta 2015

Kristmann Gudmundsson: Morsiuspuku!



Kristmann Gudmundsson
Morsiuspuku
WSOY, 1958
315 + 1 s.
 Alkuteos: Brudekjolen
Suomentanut Lauri Hirvensalo


Huhtikuussa  alkoi sataa ja päivät venyivät kahta pitemmiksi ja ikävämmiksi äänettömässä talossa. Silloin Kolfinna ei enää voinut oleskella ulkosalla. Mutta iltapäivisin hän unohtui usein seisomaan ulko-ovelle ja tuijottamaan järvelle ja laaksoon. Varsinkin päivän kallistuessa iltaan, kun hämärä kietoi koko maiseman vaippaansa ja ohi pyykivä tuuli kantoi nenään heikkoa tuoksua, kuin kevään aavistusta. Hän saattoi unohtua seisomaan siihen pilkko pimeään saakka. Silloin hän livahti mielellään pikkutuvan portaille, painoi poskensa jykevään puuoveen ja kuiskasi hiljaa muutaman sanan. "Äitikulta - oma äitikulta!" Helpotti niin, kun sanoi sillä tavalla; Kolfinna ajatteli valkoista morsiuspukua, joka oli kätkössä  tuolla sisällä.

Valgeir, Björn, Torfe, Hallgerdur, Finnur, Kolfinna, Skule - hauskoja nimiä nuo islantilaiset, hauskoja ja mielenkiintoisia, niin kuin Islanti - satujen saarikin. En tiedä, mitä lienee tarkoittavat nimet nämä tämän Morsiuspuku-kirjan päähenkilöillä, Finnur-nimi tuo kuitenkin mieleeni orivarsan, vireän ja reippaan, hieman vikuroivan. No, mielikuva ei ihan vastaa kirjan henkilöä. Finnur on haaveksiva runopoika, hieman pelokas lapsena. Ei lainkaan sellainen miehinen mies, kuin äiti Hallgerdur haluaisi hänen olevan.

Poika oli pitkä ja tumma, hoikka, hieman kumara, kasvot kauniit, kalpeat, silmät suuret, tummat, niiden katse omituisen hajamielinen ja haikea. Tyttö oli myöskin pitkä ja tumma, mutta suora ja ylväsryhtinen. Kasvonpiirteet olivat hienot, suu iso ja lujaluonteinen, huulet kaartuivat kauniisti. Kaikki piirteet olivat rauhalliset, voimakkaat, vain silmät olivat kasvojen muun osan vastakohta; ne olivat lempeät ja siniset, suuret ja haaveksivat.

Skule sitä vastoin on reipas, työteliäs ja aikaansaapa nuorimies. Niin Finnur kuin Skulekin luovat kaihoisia katseita Kolfinnaan. Finnur ja Kolfinna ovat olleet yhdessä lapsesta asti, Skule tulee kuvaan myöhemmin.

Morsiuspuku on mielenkiintoinen psykologis-vertauskuvallinen tarina kahdesta suvusta, Laxan Björn  Isleifsonista ja naapuritalo Nessin väestä, jossa emäntänä on Hallgerdur, Björnin nuoruudenihastus ja tämän poika Finnur. 

Tarina alkaa siitä, kun Björn on ollut hakemassa Valgeir-tohtoria lapsivuoteessa olevalle vaimolleen Sigrunille. Sigrun ehtii kuitenkin kuolla, samoin juuri syntynyt poikavauva. Merkittävänä vaikuttajana kirjan juonen kannalta on kuolleen Sigrunin hymy. Se alkaa vääjäämättä vaikuttaa niin Björniin kuin muihinkin. Björn kokee, että hän ei ollut se mies, jonka Sigrun olisi tahtonut hänen olevan ja alkaa etsiä lohtua ja voimaa Sigrunin morsiuspuvusta. Morsiuspuku on periytyvä Kolfinnalle, jolle äiti edustaa kaikkea kaunista ja hyvää.

Tarina etenee, kunnes huipentuu lopussa kolmiodraamaan ja aika aavemaisiin tunnelmiin. Pakostakin jää miettimään, missä määrin kuolleet ja heidän elämänsä jää vaikuttamaan jälkipolvien elämään? Ei tämä silti mikään aavetarina ole, vaikka islantilaiseen tyyliin satujen keijut ja menninkäiset kurkistelevatkin tekstin lomasta. Kyllä tämä on otettava enemmän psykologisena pohdiskeluna ihmismielen monisyisyydestä. 

Paitsi henkilökuvausta, mikä on yksinkertaisen toteavaa ja karuhkoa tuo tarina esiin islantilaisen luonnon omalaatuisuuden ja islantilaisen elämäntavan ja miljöön vaikuttavalla tavalla. Islannin ja Norjan vuorovaikutus niin historiassa kuin kulttuurisesti tulee kerronnassa esille, viikinkiajan suuruus elää taustalla ja saa Björnin hautamaan lempihevosensa pystyyn, kun tämä äkkiä sairastuu hevosruttoon. Ajallisesti uskoisin elettävän 1900-luvun alkuvuosikymmeniä.

Tämä tarina elää, samoin kuin tarinan henkilötkin. Heistä joko pitää tai ei pidä, mutta tylsiä he eivät ole.

Kielenkoukerot:

Minulle on tuttu sanonta: ei sano halaistua sanaa. Tässä teoksessa käytetään muoto ei sanonut luotua sanaa, mikä minusta on erikoista. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sanat voivat olla luotuja.
...
Tällä saan pinnan Kirjallinen retki Pohjoismaissa haasteessa: Islanti
Kirjallinen maailmanvalloitus: Islanti