Vuosi 2023 lukemiset tilastoina!

Luin 135 kirjaa, kesken jätin 16 kirjaa. Kaikista lukemistani teoksista en ole postannut. Lukemistoni koostui  51:n eri kustantajan kirjoista. 

Eniten edustettuina olivat Otava 18, WSOY 16, Tammi 13 ja Gummerus 10. Hengellisistä kustantajista eniten olen lukenut Aikamedian 9, entisen Ristin voiton  4 kirjoja. Lukutilastossa huomattavaa on, että myös pienempiä ja uudempiakin kustantajia on päässyt listalle suurien rinnalla.

Otava 18, WSOY 16, Tammi 13, Gummerus 10, Aikamedia 9, Karisto 6, Ristin Voitto 4. Atena 3, Into 3, Like 3, Minerva 3, Teos 3, Bazar 2, Kirjapaja 2, Sitruuna 2, Valistus 2, Warelia 2, Ajatus-kirjat 1, Aula&Co 1, Avain 1, Aviador 1, AXRmusiikki 1, Basam books 1, Bayard jeunese 1, Edistys 1, Harper&Collins 1, Karjalais-Suomalainen SNT valtion kustannusliike 1, Kansan Raamattuseura 1, Kieletär 1, KKJMK 1, Kumma 1, Länsirannikko 1, Myllylahti 1, Mäkelä 1, Omakustanne 1, Partuuna 1, Pilot 1, Päivä 1, Saga Egmont 1, Sahlgen 1, Sammakko 1, Savukeidas 1, Siltala 1, Suomen lähetysseura 1, Suomi 1, Aura 1, Ulkomainen kustantaja 1, Uusi Tie 1, Vastapaino 1.

 

Teoksista oli profaania 114, kristillistä 19 ja kaksi ulkolaisen kustantajan julkaisemia.

Genreltään aikuisten kaunokirjallisuus ja lasten- ja nuortenkirjallisuus olivat suht tasoissa. Kolmanneksi eniten olen lukenut elämänkerrallisia, todellisuuteen pohjautuvia teoksia. 

Kun tarkastelee lasten- ja nuortenkirjallisuuden osuutta hieman tarkemmin, niin tyttökirjojen (17) osuus on suht tasoissa muiden (18) kirjojen kanssa. Muissa kirjoissa on kaikki ne kirjat, joita ei ole voinut selkeästi luokitella joko tyttö- tai poikakirjoiksi. Puhtaasti poikakirjoiksi olen luokitellut kaksi, yhden lasten tietokirjan luin, ja yhden satukirjankin tulin lukeneeksi. 

Tykkään lukea vanhempaa kirjallisuutta, mutta nyt yllätyksekseni huomasin, että olenkin lukenut suurimmaksi osaksi uudempaa, se on 2000-luvulla tai sen jälkeen julkaistua kirjallisuutta. Tähän on varmaankin vaikuttanut kirjastojen uutuuskirjojen esillä olo ja blogisuosituksista esille noussut kiinnostus. Ei silti. Jos laskee ennen ja jälkeen 1950-luvun julkaistut teokset niin uudempi ja vanhempi kirjallisuus on kyllä aika tasoissa.

Kirjailijan kotimaan mukaan edustajia oli kahdestakymmenestä viidestä eri maasta. Harvinaisin löytyi Färsaarilta.

Ei tietoa 2, Albania 1, Australia 3, Belgia 2, Englanti 8, Färsaaret 1, Hollanti 2, Irlanti 1, Israel 1, Italia 1, Japani 3, Kanada 1, Latvia 1, NL 1, Norja 2, Ranska 3, Ruotsi 6, Saksa 2, Suomi 70, Sveitsi 3, Tanska 3, Ukraina 1, Vietnam 1, Viro 1, Yhdysvallat 15. 

 

Kielellisesti edustajia oli kuusitoista.Yhden ranskankielisen kirjan luin käännösohjelmaa avuksikäyttäen ja englanniksikin taisin ainakin yhden kirjan lukea. Harvinaisin kieli listalla on fääri. 

Eniten olen lukenut naiskirjailijoiden kirjoja, mutta miestenkin osuus on aika hyvä. Ei tietoa pitää sisällään myös virheet tilastoinnissa.

Ja mihin kaikkialle kirjat ovat sitten vieneetkään.Näyttää siltä, että maailmaa on kierretty ristiin rastiin. Suomi on ollut hyvin edustettuna 47:llä teoksella.Yhdysvallat on kakkosena ja Ranska ja Saksa kolmosena, jos ei ota huomioon tuota vaikeasti määritellyt osuutta.

Albania 1, Australia 2. Bangladesh 1, Egypti 1, Englanti 1, Formosa 1, Färsaaret 1, Hollanti 4, Intia 1, Israel 8, Italia 1, Itävalta 2, Japani 4, Kanada 2, Kenia 3, Kiina 3, Korea 1, Lappi 1, Latvia 1, Nepali 1, NL/Venäjä 5, Norja 3, Pohjoisnapa 1, Puola 8, Ranska 10, Ruotsi 6, Saksa 10, Siam 1, Slovakia 2, Suomi 47, Sveitsi 3, Tanska 3, Tsad 1, Ukraina 2, Unkari 1, Uusi-Seelanti 1, Vietnam 1, Viro 1, Yhdysvallat 15.

Maanosina, ilman tarkempaa määrittelyä Afrikkaan sijoittuva on ollut kaksi ja Etelä-Amerikkaan sijoitettavissa on ollut yksi. Paikkaa tai sijaintia on ollut vaikea määritellä yhdessätoista tapauksessa. Huomioitavaa on se, että yksi teos on voinut viedä useampaankin kolkkaan maailmalla.

 

Suurin osa kirjoista on ollut ihan hyviä tai ainakin keskinkertaisen hyviä. Ei niin hyviä joukkoon on mahtunut viisi. Kaksi on olleet lukukokemuksina karmeita ja yksi todella ihana. Ihanaksi luokittelen teoksen, joka nostaa vähintään kyyneleet silmiin. Ei sillä, kyllä kyynelten lisäksi teoksessa täytyy olla jotain mikä koskettaa todella syvältä - hyvällä tavalla. Ihana kirja on helmi kirjojen joukossa ja onnellinen saa olla, ken sellaisen löytää.

Kiitos kaikille seuraajilleni lukumatkaseurasta ja tervetuloa keskustelemaan kirjoista ja niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista jatkossakin. Toivottavasti vuoteen 2024 mahtuu paljon hyviä, mieltä lämmittäviä lukukokemuksia.

Tour de France E'crit KOONTIPOSTAUKSET TÄHÄN!

Tour De France E´crit -lukuhaasteen myötä tulin tämän legendaarisen pyöräkilpareitin kiertäneeksi  seuraavilla kirjoilla.

 1. Pariisi Anna-Leena Perämäki: Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa

           Fiona Valpy: Rue Cardinalen ompelijattaret  

2. Toulouse Joel Haahtela: Adelen kysymys

3. Nantes Fiona Valpy: Rue Cardinalen ompelijattaret

4. Marseille Hannah Pick-Goslar: Ystäväni Anne Frank

5. Lyon Anneli Vainio: Kastanjavuorten kylä. Elämää Etelä-Ranskassa 

6. Nantesista Bordeaux:hon: Veillon Béatrice: Le Tour De France de la famille Oukile. 

7. Bordeaux Francois Mauriac: Pyhä suudelma 

Koko reitti tuli kierrettyä, joten suoritus oli erinomainen, kiitos tuon ranskankielisen teoksen (nro 6), jossa perhe Oukile kiersi Ranskan ympäri Nantesista Bordeaux:hon. Pyöräilyä en tosin kirjoissa löytänyt, joten kunniamaininta jäi saavuttamatta.

Jos otit osaa tähän leikkimieliseen haasteeseen, niin linkitä postauksesi ja löytösi tähän postaukseen 14. tammikuuta mennessä, niin olet mukana yllätysarvonnassa. Huom! Vain ne, joihin saa yhteyden, ovat mukana arvonnassa).

Mukana haasteessa oli:

Gregorius

Näillä kirjoilla:

https://jotakinblogi.blogspot.com/2023/02/jacques-roubaud-la-forme-dune-ville.html
https://jotakinblogi.blogspot.com/2023/03/gilbert-picard-les-vendredis-de-la-part.html
https://jotakinblogi.blogspot.com/2023/10/marcel-pagnol-topaze.html
https://jotakinblogi.blogspot.com/2023/09/eric-fottorino-petit-eloge-de-la.html

Kiitos mukanaolosta!

 

Haasteselätyksistä ja uusista koitoksista!

Vuosi 2023 alkaa olla päätöksessä. On aika tehdä tiliä menneestä vuodesta. Mitä tulikaan luettua ja mihin osaa otettua.

Vuoden suurin haaste oli Helmet-lukuhaaste, jonka sain selätettyä viime hetkillä. Haasteeseen lukemani teokset löytyy listattuina täällä. Viimeiseksi haasteessa jäi kohta 35. Kirjassa tehdään tuttua työtä. Yleensä olen aika hyvin pystynyt sovittamaan lukemani teokset haastekohtiin, mutta jotkut kohdat ovat vaatineet varta vasten etsintää. Tällä kertaa sellainen oli esimerkiksi kohta 36, olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. 

Pohjoinen-lukuhaastetta en han saanut päätökseen, mutta hyvä suoritus siinäkin, sillä vain yksi kohta jäi punaiselle. Kohta 15 kehoitti lukemaan kirjan, jossa on kielletty romanssi. Kooste haasteeseen lukemastani löytyy sivulta Muut vanhat lukuhaasteet. 

Haasteet ovat siitä kiehtovia, että ne saavat ajattelemaan lukemaansa hieman uusin silmin. Esimerkiksi, kun pyydetään lukemaan kirja, jonka nimi on lause. Mikä on lause? Sitä mietin pitkään, kunnes tajusin, että lauseen ei tarvitse olla välttämättä kovin pitkä ja monimutkainen. Haasteet innoittavat myös monipuolistamaan lukemaansa, ainakin ihan pikkaisen uskaltautumaan jonnekin, mihin ei ennen ole uskaltautunut. Vaikka kyllä minun täytyy myöntää, että luen edelleenkin mieluiten tuttua ja turvallista ja sellaista, mikä tuntuu omalta.

Vuonna 2024 olen ajatellut jättää isomman Helmet-haasteen sivuun, vaikka siinä on monia kiehtovia kohtia. Toisaalta siinä on jotain, ei niin innostavaa. Ajattelin, että voisin vaihteeksi tyytyä Pieneen Helmet -haasteeseen. Onhan sitä siinäkin. Lisäksi Pohjoinen-lukuhaaste olisi taas koitoksessa mukana ja Seinäjoen kaupunginkirjaston -lukuhaaste innoittaa lukemaan tunteita nostattavia teoksia. 

Muitakin kiinnostavia haasteita ehkä tulee vastaan. Mietin niitä sitten tarvittaessa. 

Oma lukuhaasteeni Tour de France par écrit sujui sekin ihan mukavasti. Siitä teen erillisen postauksen, johon sitten voi linkittää oman koosteensa, jos on ollut mukana tässä  kirjallisessa ympäriajossa. 

Mukavia, innoittavia lukuhetkiä vuodelle 2024 niin sinulle kuin minulle, uusille ja vanhoille kirjallisille löytöretkeilijöille.

Margrit Hauser: Denise löytää tehtävänsä!

 

Margit Hauser

Denise löytää tehtävänsä

Alkuteos: Denise findet ihre  aufgabe

Suomentanut Kyllikki Härkäpää

Gummerus, 1965

228 + 1 s.

Kansi: Matti Louhi

Sitten saapui joulu. Denise tuli pyhiksi kotiin, koristi sisarustensa kanssa kuten aina ennenkin ison kuusen, jollaisen isä haki joka vuosi metsästä. Se hipoi melkein kattoa seistessään Roumontin perheen kodikkaassa, vaalealla laudoituksella vuoratussa yksityisessä olohuoneessa, ja kun se sitten oli valmis , täpösen täynnä hopeavälkettä, hopeoituja käpyjä ja pähkinöitä, keltaisia ja valkeita lasipalloja ja lukemattomia punaisia kynttilöitä, rakensivat nuoret hellästi sen juurelle vanhan jouluseimen, jonka henkilökuvat isoisän isä oli veistänyt ja isoisän äiti vaatettanut.

Margrit Hauserin Erika perustaa perheen -kirjasta tuttu kotiapulainen Denise muuttaa Geneveen ja ryhtyy huolehtimaan YK:n vammaisten pakolaislasten osastosta. Muutto Zurichista Geneveen ei vain ole niin helppoa, kuin valmisteluista huolimatta luulisi. Genevestä ei niin vain saa asuntoa. Lopulta Denise löytää asunnon rouva Dáglonin ja tämän sokea tyttären Jeannen luona. Myös Fortune-kissa suvaitaan. Denise antautuu työhön ja saa ystävän Tom O'Flarasta sekä Suzy Wongista, josta on ollut apua asunnon löytämisessä ja myös ristiriitojen sovittelijana, kun rouva Dáglon tulee mustasukkaiseksi tyttärensä ja Denisen hyvistä suhteista. Denisen silmät avautuvat tilanteelle myös erään vanhalta ystävältä tulleen kirjeen myötä.

Denise löytää tehtävänsä on ihan luettava tyttökirja joka avaa sveitsiläistä elämäntapaa, YK:n pakolaisapua ja sodanjälkeisen jälleenrakennuksen aikaa. Denise itse on kotoisin Jura-vuoristosta,pienestä majatalosta, jonne kehitys myös kulkeutuu köysiradan myötä. En kuitenkaan tykästynyt tähän teokseen samalla tavalla kuin aikaisemmin lukemiini Erika-kirjoihin tai joihinkin kirjailijan muihin teoksiin. Denise löytää tehtävänsä on ilmestynyt alkujaan 1963, mutta kuvaako se kuusikymmenluvun alkua vai onko ajankuva sittenkin 50-lukua? Vaikea sanoa, kun vuosista ei puhuta mitään ja kerronnasta on vaikea löytää mitään kiinnekohtaan maailmantapahtumiin. Ainoa sellainen on viittaus Persian maanjäristykseen, mutta onko kyse todellisesta tapahtumasta. Hieman kaiveltuani löysin tiedon, että vuonna 1962 olisi Persiassa ollut maanjäristys, joten ilmeisesti ajankuva on sitten kuusikymmenluvun vaihdetta ja alkuvuosia.

Denisen elämä muuttuu, kun hänet siirretään pakolaisten kuljetustehtäviin ja hän tapaa pienen, 4-vuotiaan tiibetiläistytön, joka on karannut ominpäin mukaan. Tyttöä aletaan kutsua Tintiniksi ja hän puolestaan kutsuu Deniseä hyväksi hengekseen. Mutta mitä tehdä tytön kanssa? Myös aiempi ihastus Tom O¨Flaraan vaihtuu kiintymykseksi erääseen Hansruedi Walteriin.

Kerronnallisesti kaikkitietävän kertojan kerrontaa, jossa asioita seurataan Denisen näkökulmasta. Yksi luku sisältää kirjeitä Deniseltä tutuille ja tutuilta Deniselle. Dialogia ei ole kovin paljon, mutta sen verran kuitenkin, että kerronta ei käy liian yksipuoliseksi ja henkilöihin saa tuntumaa. Ei tämä huono teos ole, vaikka ei tosiaankaan tekijänsä parhaimpia. Suomalaisen painoksen kansipaperikuvituksesta pidän.

Suomi-bongaus

Huoltoalan koulutuksen ei ainakaan luulisi käyvän ylivoimaiseksi. Meillä oli pestalozzi-kylässä sokea suomalainen tyttö, joka ryhtyi hierojaksi ...

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 24. Kirjan nimi on lause . 

Kirja nimi on lause, koska siinä on löydettävissä subjekti, verbi ja objekti.

Theodolinda Hahnsson: Joululahjat!

 

Theodolinda Hahnsson

Joululahjat

Project Gutenberg

Alkujaan ilmestynyt G. W. Edlundin julkaisemana, 1891.

 

Kolme lukua käsittävä novelli leskiäidistä, jolla on kaksi lasta, poika Erkki, joka käy koulua tullakseen papiksi ja tytär Kerttu, joka häärii äitinsä apuna. Leskiäidin vuokralaisina on ensin perhe, jonka kaksi lasta Mandi ja Elias usein pyytävät Kerttua seuraansa. Sitten Erkki valmistuu ja saa kappalaisen paikan, muuttaa kotoa ja avioituu. Saa pojan. Eliaskin on perheineen muuttanut ja tilalle lesken vuokralaiseksi on tullut muuan kauppamies. Kauppias kosii Kerttua, joka kuitenkin muistaa Eliaksen ja tälle antamansa ruusun. Elias on luvannut palata Kertun luokse. 

"Porin kaupungin, viidennessä kaupungin-osassa oli pieni talo vähän Linnankadun varrella, jossa tämän talon omistaja, eräs porvarinleski, asui tyttärensä kanssa."

Novelli alkaa Joulusta lesken talossa Porissa ja päättyy Jouluun Erkki-papin kotona (paikkaa ei mainita). Ensi lukemalla dialogi tuntuu hieman jäykältä ja ehkä se toisin paikoin on hieman kankeaa, mutta uudelleen luettuna kulmikkuudestaan huolimatta ihan käypää ja sujuvaa sananvaihtoa. 

Ei nämä Suomen kirjallisuuden historian vanhemmatkaan tekstit ihan hullumpia ole hieman jäyhästä otteeestaan ja rakenteestaan huolimatta. Kyllähän ne kuvaa erilaisita aikaa ja tunnelmia, mutta paljon niissä on samaakin elämänmakua ja ihmiselämän tuntoja.

"Yöllä, kun kaikki jo nukkuivat ja kuu laski kalpean valonsa Erkin pappilan akkunoille ja tähdet taivaalla kirkkaina tuikkivat, valvoi leski vielä. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi: nuot lapset, jotka hänelle olivat kaikki tässä maailmassa, joita hän niin suurella huolella oli kasvattanut, heidän sydämmessään oli nyt vieras häneltä anastanut ensimmäisen sijan… Tuota ajatellessaan kuvautui hänen silmiensä eteen lapsi, joka kurkotti hänelle pienet kätösensä, huutaen: "Mummo!" Kaunis hymyily levisi hänen kasvoillensa ja yksinäisyyden tunne haihtui sydämmestä." 

--

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 17. Vuotuisjuhlaan liittyvä romaani. En tiedä, kuinka monta sivua romaaniin vaaditaan. Tämä oli aika lyhyt, eikä sivuja kovinkaan montaa, mutta tällä nyt mennään, kun ei enää pidempääkään ehdi lukea.

Sergei Antonov: Vehmas laakso!

 

Sergei Antonov

Vehmas laakso

Suomentanut Esteri Salo

Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike

1956

91 + 2 s.

Hyvä olisi yöpyä tänne kuten vaari ehdotti, ja huomenna jatkaa matkaa. Mutta yöpyä ei saanut. Ensiksikin, isää on odoteltu jo viime viikosta lähtien "Vehmas laakso" nimisessä kolhoosissa, jonne hän menee nyt agronomiksi, jatoiseksi, isälle oli aamulla aluekeskuksessa annettu eräälle "Vehmas laakson" kolhoosilaiselle osoitettu kirje. Se oli kiireellinen kirje tiiviissä kirjekuoressa jossa oli kirjoitus "Lähettäjä T.D.Lysenko". Isää oli pyydetty toimittamaan tämä kirje mahdollisimman nopeasti jollekin Ivanoville."

Agronomi Aleksandr Aleksandrovitsh ja tyttärensä Leena ovat tulleet Moskovasta, jossa Leenan äiti työskentelee sairaalassa, koska ei ole halunnut muuttaa kolhoosiin. Vanhemmat ovat sopineet, että katsotaan kesän ajan, palaako Leena Moskovaan vai mitä tehdään. Päähenkilöksi tarinassa muodostuu kuitenkin Petja, pioneeri-ikäinen poika, joka lähtee kuljettamaan agronomia ja tytärtä Vehmas Laaksoon. Petja osoittautuu siksi Ivaniksi, jolle Lysenkon kirje on osoitettu. Kirjeessä on kaksikymmentä kappaletta ihmevehnän jyviä. Petja on tilannut ihmevehnää kilon verran, mutta niin suurta määärää ei ole voitu toimittaa. 

Petja pistää jyvät jarovisoitumaan ja kadottaa niistä yhden, kun varpunen pääsee nokkasemaan. Jäljelle jää yhdeksäntoista kallisarvoista siementä, joita varjellaan sitäkin tarkemmin. Tovereineen Petja muodostaa "viidennen salaisen peltoprikaatin". He etsivät oman salatun palstan ja kylvävät siemenet kaikkien sääntöjen mukaan ja varoittavat toisiaan että asiasta ei saa kertoa kenellekään. Mutta kuinka käykään. Salaisuus leviää erinäisten tapahtumien myötä. Kuka on salaperäinen henkilö, joka jättää ohjeita peltotilkulle? Kuinka käy jyvien?

Ihmevehnästä kertoo opettaja koululaisille näin:

Kerran, kaukana Uzbekistanissa , - aloitti opettaja, - kolhoosilaiset huomasivat pellollaan muutamia merkillisä kasvin korsia. Se näytti vehältä, mutta korressa yhden tähkän asemasta oli kokonainen tähkäkimppu, kokonainen terttu. Kukaan ei tiennyt, mistä tämä ennennäkemätön vehnä oli ilmaantunut. Niinpä eräs kolhoosilaisnainen, nimeltään Gylsara, kylvi ihmeellisiä siemeniä jasai runsaasti seitsemänkymmentä sentneriä...

Vehnän kasvatuksen ohessa käydään koulua, Leenan syntymäpäiväjuhlat uhkaavat romuttua, kun Leenaa epäillään petturuudesta. Lasten luontaista uteliaisuutta ja halua toimia omin päin löytyy tässä tarinassa. 

Vaikka aika ja tavat oli mitä oli, niin tämä oli kuitenkin ihan mukava tarina maanviljelystä. Lapsinäkökulma oli hauska. Vaikka lapset touhusivat omin päin, saivat he huomata, että lopulta yksittäiset aikuiset touhusivat taustalla lapsia auttaen. Mustavalkoinen kuvitus oli hauska lisä. Erityisesti kansikuva on kiehtova ilmeikkyydessään. Sisällä oleva kuvitus on hieman erilainen, ja hieman vaihtelevakin realismin suhteen. 

Kuinka todellisuuspohjainen tämä teos on, on vaikea sanoa, sillä etsiessäni tietoa ihmevehnästä eksyin en niin kiinnostaville uskonnollisille sivuille. Kerronnassa minua myös hämmensi koulunäytelmä Lumikki, jossa henkilöhahmot eivät lainkaan vastanneet tutun sadun hahmoja. Lumikkikin oli musta poika. 

Neuvostoliiton aikaista kulttuuripropagandaahan tässä on selvästi löydettävissä, pidin silti lapsijoukon touhuista ja toveruudesta. Lapset ovat lapsia loppujen lopuksi iloineen, toiveineen ja pelkoineen. 

Kirjallisuusviite: Turgenevin Bezhin lug.

Outoja sanoja: Jarovisoitumisen ohella muita erikoisia sanoja löytyy enemmänkin: Presenningi, Tshapajevin papaha-lakki, ligroiini

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua. Maaseudun ja pienviljelujän  tyttönä peltotyöt niin heinän- kuin viljankorjuineen on tuttua hommaa. Vaikka sana jarovisoituminen on minulle outo, niin muistan kyllä lapsuudesta, kuinka isä pisti vljanjyviä multaan nähdäkseen niiden itävyyden. Ja hei, nyt on Helmet 2023 -haaste suoritettu.

Mollie Faustman: Raijan ensimmäinen paikka!

 

Mollie Faustman

Raijan ensimmäinen paikka

Alkuteos: Renées första plats

Suomentanut Aino Elenius

Kuvittanut Marjatta Vihma

Kustannusosakeyhtiö Aura, 1948

194 s.

Raijan ensimmäinen paikka on jatkoa Mollie Faustmanin aiemmalle teokselle Raijan päiväkirja. Teoksen päähenkilö on Raija Berger, 16-vuotias koulunsa päättänyt neitokainen, joka haaveilee matkasta Pariisiin ja taiteilijanurasta. Raija on saanut ensimmäisen työpaikan 8-vuotiaan Kallen kotiopettajana Koivula-nimisessä kartanossa, jonka omistaa johtaja Leppänen ja hänen rouvansa, joka myös harrastaa taidetta. Johtaja Leppänen on mies paikallaan, vaikkakin reumasairaus rajoittaa hänen toimiaan. Rouva sen sijaan on arvonsa tunteva nainen, jolla on omalaatuisia ajatuksia.

Kallen kanssa Raija tulee opettamisen suhteen toimeen, kun hän keksii kutsua luokkahuoneen laivaksi jonka kapteeni Raija on ja Kalle on merimies Mikkonen. Kallen vain piti muistaa, että ei kutsu Raijaa kapteeniksi luokan ulkopuolella. Sen Kalle kuitenkin unohtaa, kun rouva Leppänen pyytää Raijaa auttamaan häntä hänen "kuvaparkojensa" kanssa. Ja Raija auttaa niin kuin häntä on autettu.

- Luulen, että neidin käsitys taiteesta on niin perin pohjin erilainen kuin minun, että pidän sopivampana kieltäytyä kuulemasta vaatimattomien tuotteiteni arvostelua. Kalle voi mennä. Mutta ensin tahtoisin saada selvyyden, mitä tuo "kapteeni" merkitsee. Saiko neidin arvostelutapa sinut ajattelemaan komentajan sävyä?

 - Kyllä, sanoi Kalle, jolle tuli kiire lähteä karkuun rajuilman uhatessa, ja joka luultavasti ei ymmärtänyt mitään, mutta vaistosi, että häneltä odotettiin myönteistä vastausta. Rouva Leppänen ei sanonut mitään, mutta hän katsoi minuun. Minä peräännyin nopeasti mumisten jotakin sellaista, että Kallen pitäisi tulla perässäni kouluhuoneeseen. 

 Raija on mielestäni ollut hieman naiivi rouvan kysyessä apua, tai ei naiivi sittenkään, vaan ymmärtämätön elämänrealiteeteista ja ottanut asian itsevarmuudessaan liian totisesti.

Kerronta on minäkertojan päiväkirjaotteita päivän tapahtumista kesän aikana. Ihan sujuvaa ja luonteikasta, mutta mutta...

Minua alkaa lukiessa vaivata suomennoksen esille tuomat kysymykset. Teoksen suomentaja on tuonut alkuperäisteoksen suomalaiseen ympäristöön, puhutaan Hämeestä ja Helsingistä. Henkilöiden nimiä ei ehkä kaikkia ole suomennettu, mutta osa ainakin.

Tämä suomalaistaminen tulee esille paitsi nimissä ja paikannimissä myös tapahtumissa ja ajankuvassa. Raija tutustuu kahteen tyttöön, pappilan Vivekaan ja hänen vaihtolapseen" Elseen.

Neiti Söderman on "vaihtolapsi", olen kuullut niin. Kirkkoherran tytär viettää kesää Södermanin perheen luona Uudellamaalla, ja neiti Söderman on vaihdokkina Pappilassa. Tytöt käyvät kumpikin koulunssa viimeisellä luokalla, ja papin tyttärelle on tietysti suureksi hyödyksi, että hän oppii hieman ruotsia.... on selvää, että Södermanin tyttärellä on hyötyä oppimastaan suomenkielestä ja sitä paitsi on hauskaa nähdä maailmaa laajemmalti. 

En tiedä kuinka tämä kielivaihtokylpy on alkuperäistekstissä. Mikä osuus ranskankielellä lieenee. Päähenkilön, Raijan alkuperäinen nimi on Renée, mikä vittaa ranskalaiseen suuntaan ja vilahtikohan kerronnassa ranskalaisuus ohimennen.

Kirjasammon mukaan tämä tarina sijoittuu kolmikymmenluvulle. Alkuperäisteos on ilmestynyt kolmikymmenluvulla, suomalainen nelikymmenluvun lopulla. 

Hän (Else) kertoi minulle elämästään ja vanhemmistaan. Hänen isänsä oli ollut sodassa, joutunut rintamalla vangiksi jo ensimmäisenä sotakuukautena ja sitten istunut Venäjällä sotavankeudessa pitkät sotavuodet. 

Mietin lukiessani puhutaanko tässä ensimmäisestä vai toisesta maailmansodasta. Kallistuin vahvasti toiseen maailmansotaan, sillä Ruotsihan ei ollut sodassa, ei ensimmäisessä eikä toisessakaan. Sodasta Raija kirjoittaa myös toisaalla, sen mielettömyydestä.

Lukeminen ei enää ollut niin miellyttävää, kun vastaan tuli karmea kuvaus mustalaisjoukosta. Puistattavaa tekstiä. En usko, että romaneilla olisi "mustat surunauhat kynsiensä alla"

Tekstissä puhutaan myös "viidestäkymmenestä asteesta varjossa varjossa"? Kesälämpötila tuntuu hieman korkealta ollakseen todenmukainen.

Otin lopulta hieman selvää kirjoittajasta ja yritin löytää tietoa teoksen alkuperäistekstistä ja löysinkin mielenkiintoisen, asioita valottavan viitteen Svensk kvinnobiografiskt lexiconista.

"Mollie Faustman julkaisi 1930-luvulla kaksi nuorille aikuisille suunnattua kirjaa, Renées dagbok (Raijan päiväkirja) 1937 ja Renées första plats (Raijan ensimmäinen paikka) 1938. Renée on avioerolapsi, ja tarinan huomattava osa muistuttaa Mollie Faustmanin omaa elämää. Renée-kirjojen sisältö poikkeaa huomattavasti suurimmasta osasta tuolloin kirjoitettuja nuorisokirjoja. Sekä eronneiden vanhempien lasten että poissa olevien isien teemat olivat epätavallisia lasten ja nuorten kirjallisuudessa tuolloin. Tämä pätee myös kirjoissa esiin tuotuihin sosiaalisiin kysymyksiin, kuten näkemyksiin juutalaisista Natsi-Saksassa tuolloin.

Alkuperäisteksissä siis mitä ilmeisimmin tämän teoksen kohdalla on ajankuva ollut kolmikymmenlukua. Se, mikä suomennoksessa on korvattu mustalaisjoukolla on alkuperäisteoksessa ollut kuvausta juutalaisiin kohdistuvasta rasismista ja natseista. Mutta onko alkuperäisteoksen kuvaus ollut kritiikkiä vai rasisimia on kysymys, josta mielelläni ottaisin selvää. Tässä suomalaisessa versiossa kyse ei kuitenkaan ole kriitiikistä kohteluun, vaan perin stereotyyppinen ja rasistinen oletus.

Mitä siis teoksen suomennokseen tulee, niin se on auttamatta kaikkea muuta kuin onnistunut. Sanoisin jopa, että se on aivan oma, suomentajansa luomus, jossa ruotsalainen miljöö, ajankuva ja näkemykset on suomalaistettu ja tuotu alkuperäisestä kolmikymmenluvusta nelikymmenluvulle. Se, että juutalaiset on vaihdettu mustalaisiin on ehkä ollut poliittinen ratkaisu, mutta, voi että, minua sieppaa. Haluaisin todellakin päästä lukemaan sen alkuperäisteoksen ottaakseni selvää minkä aatteen teos se on ollut.

Kerronnallisesti Raijan ensimmäinen paikka sisältää hieman hyperbolaa. Päiväkirjaotteisiin ja tavanomaisempaan kerrontaan tulee lopussa vaihdos, kun Raija kirjoittaa viimeisten päivien tapahtumat näytelmämuotoon ja miettii oman persoonansa kielteisiä puolia ja alkaa harrastaa itsekasvatusta. Tämä näytelmämuoto tuo minulle kuitenkin hieman hankaluuksia ymmärtää miten kaikki päättyi. Saiko vääryydet oikaisunsa vai jäikö jotain epäselväksi? 

Pidin teoksen mustavalkoisesta, luonnosmaisesta kuvituksesta.

Erityismaininta tälle ilmaisulle:

"Kumpa ei olisi niin lohduttoman kaunista."

Einari Vuorela: Korpirastas

 

Einari Vuorela

Korpirastas

Alkusanat: Jukka Sipilä

LIKE, 2001 

Takansiteksti: Einari Vuorela kirjoitti "suomalaisen maiseman eläväksi."

Ja kyllä. Näissä runoissa kaikuu suomalaisen koskemattoman luonnon jylhyys, viljelymaiden levolliseen kauneuteen. Paitsi luontoa ja maisemia runoista kuvastuu mietteliäs elämänkatsanto ihmissielun tunteista ja vaikutelmista. 

Itselleni puhuttelevin oli runo

Kuunpaisteella

- Voi, äiti, miksi en unta saa?

Sano, äiti, kuka ovelle kolkuttaa?

- Tytär, nuku! Kohta on puoliyö,

vain tuuli ovellesi lyö.

-Ei, äiti, se tuuli ei olla voi,

se kummallisemmasti soi.

- Nuku, nuku! Oven takana on

vain kuumottelu kuutamon!

- Siellä liikahti joku ihminen.

Voi, äiti, kuulitko askelen?

- Ole lapsi! Ohikulkija vaan

löi hiljaisuutta sauvallaan.

- Ei, äiti, hän pääsi jo huoneeseen

ja piilotettiin sydämeen!

-Tytär, siunaa itses ja nuku vain!

Kävi rakkaus ovelle kolkuttain.

- Oi, äiti, kuinka on ihanaa!

Kuu paistaa, paistaa ja nukuttaa.

-Einari Vuorela

Korpirastas-runokokoelman runot on Toni Edelmanin kokoamia. Edelman on myös säveltänyt näitä runoja. Itselleni tutuin kokoelman runo on monissa kuolinilmoituksissakin käytetty Ihanassa maassa -runo, joka kuuluukin Vuorelan kauneimpiin.

---

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 23. Nykyiseen tai entiseen kotiseutuun liittyvä teos. Einari Vuorela on Keski-Suomesta, keuruulainen runoilija. Itse lukeudun, en keuruulaisiin, mutta keski-suomalaisiin kyllä.

James Herriot: Jouluaamun kissanpentu!

 

James Herriot

Jouluaamun kissanpentu

Alkuteos: The Christmas Day Kitten

Suomentanut Anja Haglund

Kuvitus Ruth Brown

Otava, 1987

Rouva Pickeringin koti oli jouluisen kaunis kulta- ja hopeapaperisine koristeineen ja ikivihreine oksineen, ja keittiöstä leijui herkullinen kalkkunan ja salvian ja sipulikääryleiden tuoksu.  

Rouva Pickeringillä oli kolme bassetia, mutta ei kissaa. Paitsi Milla, kulkukissa, joka aina silloin tällöin pistäytyi talossa, mutta katosi sitten taas omille teilleen. Sitten jouluaamuna rouva Pickering soittaa eläinlääkäri Herriotille. Milla makaa takkatulen äärellä, mutta ei lainkaan omana itsenään. Milla on kuolemaisillaan, mutta viimeisillä voimillaan se on kantanut pienen äskettäin syntyneen pentunsa rouva Pickeringin luokse. Pikkuinen pentu kyyhöttää  nyt emonsa kyljessä, joka kohta vetää viimeisen henkäyksensä. 

Jouluaamun kissanpentu on kaunis, hellyttävä tarina erikoisesta kissanpennusta,joka saa nimen Kasper. Rouva Pickering esittelee Kasperin ihmeelliset kyvyt kun vuosi on kulunut. Bassetit eivät korvaansa lotkauta, kun rouva Pickering heittää pallon ruohikolle, mutta Kasper-kissa hyppää notkeana pallon perään ja tuo sen rouva Pickeringille. Kasperista on kasvanut noutajakissa.

James Herriotin eläintarinat ovat hauskoja ja lukisin näitä enemmänkin. Aikuisille suunnatut eläinlääkärin arjesta kerrotut tarinat ovatkin tuttuja, mutta nämä lapsille suunnatut kuvakirjat ovat uusi tuttavuus. 

Hyvää Joulua!

 

Hyvä Paimen 11-12/ Joulu 1977

Hyvää Joulua kaikille lukijoilleni ja vierailijoille! Soikoon kirkkaat, kauniit joulunkellot hyvää mieltä ja rauhaa kaikkien sydämessä, sydämestä sydämelle. 

Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina

 

Kerstin Johansson i Backe

Näkymätön Elina

Alkuteos: Som om jag inte fanns

Suomentanut Kirsti Johansson

Otava, 2004 (2. painos)

124 s.

Kansi: Klaus Härön elokuvasta Näkymätön Elina

Elina Jatko on Martta Jatkon vanhin lapsi.Hiljainen, mietteliäs tummatukkainen satujen  saaren valtiatar. Aivan toisenlainen kuin pikkusisarensa Irma tai veljensä Erkki. Pikkuveli Isak taas on alkanut ohittaa iän, jolloin kulki Elina-siskon helmoissa kuunnellen tämän tarinoita. Elinan isä on kuollut ja Elina kaipaa tätä. Elinan mieluisin paikka on lähein suo, jossa hänellä on satumaailmansa ja jossa isän henki elää. Siellä on isäpaikka, jossa isälle voi jutella.

Elina ei ole hyvä koulussa. Elina on suomalainen ja ruotsinkieli tuottaa vaikeuksia. Lisäksi perhe on köyhä. Saa kunnanapua. Opettajan kirvelevät sanat ruokailussa polttavat sisimmässä ja Elina lakkaa syömästä, vaikka hänen terveytensä on heikko. 

Olen lukenut tämän teoksen aikaisemmin. Postaus löytyy täältä. Luin tämän nyt uudelleen, sillä tällä sain ruksattua Pohjoinen 2023 -lukuhaasteen kohdan 6: Tornionjokilaakson sijoittuva romaani. Tosin paikasta ei kerronnassa puhuta mitään, vain  sijoituksen tornionjokilaaksoon sain Kirjasampo -palvelusta. Tarina sijoittuu siis Pohjoiseen. Lestadiolaisalueelle. Eletään Ruotsin puolella. Koulussa ei saa puhua suomea, ei edes välitunnilla. Siitä saa nimensä taululle. 

Näkymätön Elina on puhutteleva, koskettava kirja. Suon syksyn lämpimät sävyt ovat ihania. Rakastan näitä sävyjä. Mutta kävellä suolla on toista. Hyllyvällä hetteiköllä vaanii vaara. Suon satuhahmot pettävät Elinan ja Elina on hukkua. Siitä tulee käännekohta Elinan elämässä. Nyt kun mietin, niin tässä teoksessa on löydettävissä itsemurha-teemakin, mitä en aiemmin ollut tullut ajatelleeksi. Ei Elina ehkä ajatellut itsemurhaa, mutta hän halusi kadota, kunnes huomasikin, että hän silti, vaikeuksista huolimatta halusikin elää. 

Hieno teos, kuten elokuvakin, joka tosin keskittyy opettajan ja oppilaan väliseen skismaan ja joka onkin ensimmäisenä esiin nouseeva teema. Mikä on vallan, auktoriteetin suhde vallanalaiseen.  Oikeudenmukaisuus aikuisen ja lapsen välillä.

Pohjoinen 2023 lukuhaaste kohta 6: Tornionjokilaaksoon sijoittuva kirja. Hieman siinä ja siinä, kun ollaan ruotsinpuolella, mutta menen nyt kirjastopalvelun luonnehdinnalla.

Risto Santala: Naatan kyyhkyspoika!

 Risto Santala

Naatan kyyhkyspoika

Kansan raamattuseuran säätiö, 1971

177 s.

Kansi: Inkeri Latvus 

Naatan kyyhkyspoika on fiktiivinen tarina, joka on sijoitettu raamatunhistoriallisiin Pääsiäisen-ajan tapahtumiin. Tapahtumia seurataan 15-vuotiaan Naatanin silmin. Naatanin työnä on kyyhkyjen kasvatus ja myyminen temppeliin. Hän tutustuu vanhaan, Israelin Messiasta odottavaan erakkoon, joka asuu luolassa Kyyhkyslaakson läheisellä vuorella. Erakollakin on kyyhkyjä, jotka hän ajattelee lähettää viemään kirjettä kauas toiseen maahan sitten, kun Messias on saapunut.

Teoksessa on paljon kulttuurihistoriallista aineistoa ja taustatietoa ajasta ajanlaskumme alussa, mutta myös paljon suoria tai vähemmän suoria lainauksia Raamatun teksteistä.näitä olisi voinut ehkä hieman stiloisoida niin, että ne olisi sopineet luontevammin kerrontaan. Nyt ne erottuivat selkeästi muusta kerronnasta. 

Pastori, rovasti Risto Santala toimi aikoinaan merimiespappina Haifassa (wikipedian mukaan) ja toimi myös koulutyössä Jerusalemissa, joten uskoakseni hän oli hyvin perehtynyt maahan ja kulttuuriin puhumattakaan luterilaisen uskonopin kappaleista. Hieman minua, taustan tietäen, häiritsee muutamat raamatuntulkinnat liittyen henkilöhahmoihin ja tapahtumiin. Ne ovat, sanoisinko hieman yllättäviä. 

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 19: Kirjasa on paikka, jossa olet käynyt

Jerusalem, Nasaret, Getsemane, onhan näitä paikkoja. Valitsin kuitenkin näytteeksi Karmel-vuoren, joka oli vehreydessään vaikuttava.

Ilmassa on myrskyn aavistus. Naatan miettii kuulemaansa. On päivänselvää, että tilanne ei voi jatkua tällaisena. Naatan tuntee olevansa aivan kuin profeetta Elian palvelijapoika, joka sai käydä katselemassa seitsemästi Karmelvuorelta merelle. Profeetta oli sanonut kuulevansa jo sateen kohinaa. Raamattu kertoo, että seitsemännellä kerralla palvelija sanoi: "Katso, pieni pilvi, miehen kämmenen kokoinen nousee merestä." Tuossa tuokiossa taivas kävi mustaksi pilvistä ja myrskytuulesta ja tuli ankara sade.

Karmel-vuorella helmikuu 2012

Tiberias helmikuu 2012

Tiberiaasta puolestaan mainitaan teoksessa, että se oli perustettu hautausmaalle,  mikä oli uusi tieto minulle. Eipä tullut tuo mieleenkään keväällä 2012, kun ihastelin maisemia.

Herge: Tintti ja Sininen lootus!

Herge

Tintti ja Sininen lootus

Otava, 2004

 

Luin tämän sarjakuvateoksen jälleen kerran. Olin tyystin unohtanut jutun. Edellisestä lukemisesta oli kulunut nelisen vuotta. Tuolloisen postauksen voi lukea täältä. Tintit ovat ihan mukavia. Niissä on vauhtia ja huumoriakin. Toivoisin löytäväni näitä enemmänkin uusintalukuun kirjastoreissuilla, mutta harvemmin tulee vastaan.

Tällä saan kuitenkin napattua Pohjoinen 2023 -lukuhaasteen kohdan  21. Kirja, josta on tehty elokuva tai tv-sarja. Tinteistä on ymmärtääkseni tehty animaatioversio. Elokuva kuin elokuva. Näitä animaatioita en ole nähnyt.

 

Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni!

 

Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni

Useita kirjoittajia

AXR Music

"Olipa kerran  ääni, joka kiiri tanssilavojen puisissa rakenteissa ja sekoittui muihin ääniin. Vähitellen se alkoi erottua muista äänistä. Vuodet kuluivat, ääni kiersi maata ja syveni. Siihen tarttui eletyn elämän nukka ja kuljetun tien hiekka." Kari Hotakainen, 2009 Viimeiseen pisaraan -albumin alkuperäiset saatesanat.

Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni sisältää eri kirjoittajien tekstejä eri ajoilta liittyen Kari Tapion uraan ja levytyksiin. Mikään varsinainen elämänkerta tämä ei ole. Otin tämän kuitenkin luettavakseni saadakseni Pohjoinen -lukuhaasteessa kohdan 9 taiteilijaelämänkerta ruksattua. Aloitin ensin tuo kohta mielessäni Riitta Konttisen Fanny Churberg -elämänkertaa, mutta tuon teoksen layout oli niin erikoinen monine palstoituksineen, että jätin kesken. Ei sillä, ei tämä Kari Tapion laulutaitelijan uraa valottava  teos mikään helppolukuinen ollut, mutta ohuempana ainakin nopealukuisempi, paitsi lopun albumien esittelyt lauluineen, josta jätin suosiolla lukematta kaikki musiikilliset yksityiskohdat ja luin vain esittelyt ja kuvaukset siitä, miten ne oli valikoituneet esittäjänsä levyille.

Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni on ilmeisesti levyyhtiönsä kunnianosoitus nyt edesmenneelle muusikolle. Julkaisijatietoja oli hieman vaikea löytää ja tulkitsin näin takakannen tietojen perusteella. 

"Kari Tapio on piirtänyt pysyvän jäljen suomalaisen kevyen musiikin historiaan. Persoonallisella laulutavallaan ja tulkintakyvyillään hän on luodannut perustunteitamme syvemmältä kuin yksikään aikalaisensa. Samalla hän on antanut henkilökohtaiset kokemuksensa, erehdyksensä jaselviytymisensä yhteiseksi omaisuudeksemme. Se on vaatinut avoimuutta ja rehellisyyttä sekä rohkeutta paljastaa koko herkkyytensä ja haavoittuvuutensa kuulijoilleen." Vexi Salmi, 2002 Kaikkien aikojen parhaat - 40 klassikkoa - kokoelman alkuperäiset saatesanat

Kari Tapion musiikki soi sisimmässäni vaikuttavana, erityisesti country- ja gospeltyyli. Kari Tapion itse sanoittamat Myrskyn jälkeen, Valoon päin ja Kuin taivaisiin kuuluvat musiikin helmiin. Lukiessani lopun levytyslistaa ja lauluvalikoimaa, minulle oli yllätys, kuinka monenlaista musiikkia hän esitti. Se, mitä itse olen kuullut hänen esityksiään (kuuntelen aika vähän yleensä mitään) on tosi pieni otos hänen levytyksistään. Kari Tapio oli charmantti (charmikkuus vain lisääntyi vuosien myötä) ja särmikäs muusikko, jonka varsinaiseen, WSOY:n julkaisemaan elämänkertaan voisin hyvinkin tutustua. Tämä lukemani teos Kari Tapio - Sinivalkoinen ääni keskittyi hänen musiikkiuraansa. 

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 9: Taiteilijaelämäkerta

Gretha Stevns: Susy ja Solveig

 

Gretha Stevns

Susy ja Solveig

Alkuteos: Susy og Solveig

Suomentanut Lea Karvonen

Tammi, 1950

124 s.

Kansikuva: Maija Karma

Alku: Reki pysähtyi toisen joulupäivän aamuna pihamaalle Hiidenmetsän pääoven eteen. 

Susy on päälle kymmenvuotias metsänvartijan tytär. punapäinen, vilkas luonnonlapsi. Solveig on lahjakas kirjailijantytär, Susyn serkku. Yhdessä tytöt ovat koulunsa priimukset. Tämä teos ei kuitenkaan keskity niinkään koulumaailmaan, vaikka sitäkin sivutaan, vaan pääosassa on luonto ja erinäiset tempaukset, kuten hiihtoretki ja jääkelkalla ajelu, jolloin tytöt molskahtavat lampeen, josta heidät pelastaa muuan erakko. Lisäksi jännitystä tuo Kobstavenin vankilasta karannut rikollinen. 

Susy-kirjat ovat ihan mukavia vanhanajan tyttökirjoja. Susyssä on luonnetta ja miljöökin luo mukavat puitteet. Ystävyys, toveruus ja pienet seikkailut luovat kivan kokonaisuuden. Hieman mietin ajankuvaa.  Puhutaan kartanosta. Tanska on kuningaskunta, mutta kuninkaallisista ei juurikaan puhuta. Sen sijaan puhutaan kartanosta ja kartanonherran perheestä. Taustalla on siis jonkinlainen sääty-yhteiskunta. Mutta en minä osaa näitä 1800-luvullekaan sijoittaa vaikka rekiajelu hyvinkin voisi viitata siihen suuntaan, samoin kuin pakkaskelillä rekiajelussa jaloissa pidettävät karvapussit.  Täytyisi kai tutkia asiaa hieman tarkemmin tätä puolta. 

Kielellisesti tämä on hieman vanhahtavaa, ja tyylillisesti omalaatuista kerrontaa. Näytteenä tässä Solveigin isoisän, kirjailija Myliuksen jouluun liittyvä muistelu, josta pieni pätkä.

En voi olla ajattelematta ihanaa joulua, jonka olen viettänyt hyvien ja rakkaiden ihmisten luona, joulua, jonka tahdon aina muistaa ja joka vuosien kuluessa on kuvastuva, siitä olen varma, aina yhtä ilmielävänä mielessäni. Muutoinhan muisto tavallisesti haalistuu.

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä . Suurin osa tarinasta sijoittuu talviaikaan, mutta loppupuolella on jo kesä. Susy ottaa osaa ratsastuskilpailuihin kartanonherran oriilla. Mutta joulu ja talvi siis vahvasti läsnä. 

Mainittakoon vielä, että Maija Karman kansikuvitus on upea ja pari MK:n mustavalkokuvitusta tuo mukavaa vaihtelua kerronnan lomaan.

E. MIldred Nevill: Af-Fu kiinalainen jokipoika!

Kuvitus: Elsie Anna Wood

E. Mildred Nevill

Af-Fu kiinalainen jokipoika

Kuvittanut Elsie Anna Wood

Suomen lähetysseura, 1957

 

 

 

Pieni lasten kuvakirja kertoo pienestä Af-Fu -nimisestä pojasta, joka asuu isänsä ja äitinsä kanssa jokilaivalla matkaten jokea pitkin. Af-Fu tuntee itsensä yksinäiseksi. Sitten Af-Fu putoaa jokeen, jossa häne näkee ajelehtiva ruukun. Af-Fu ottaa ruukusta kiinni ja hänet nostetaan narusta takaisin ylös laivaan. Naru on sidottu hänen jalkaansa ja toisessa päässä narua on banbu-keppi. Tämän viritelmän tarkoitus on, että keppi takertuu laivan kylkeen, jolloin Af-Fu voidaan nostaa narun avulla ylös.

Kun Af-Fu on ruukun kanssa nostettu ylös, löytyy ruukusta tyttövauva. Af-Fu on saanut toverin.

Pieni yksinkertainen tarina on hieman naiivi. Yhden lapsen kiinalaispoliitiikka on toki taustalla ja luo yksinäisyydelle puitteet, ja hylätyt tyttölapset ei sekään ole historiallisesti poissuljettu. Minua häiritseekin eniten se kuva, jossa Af-Fu on joessa ja pitelee kiinni saviruukusta ja hänet nostetaan ylös. Tapaus ei tunnu uskottavalta, nimittäin se, että pieni poika jaksaisi pitää ruukun laidasta kiinni kun ruukussa on lisäksi vielä vauva. 

Mutta sadussahan voi tapahtua mitä vain. Eihän tämä ihan satukaan ole, mutta todellisuuden kuvauksessa on häivähdys satua. Tämän pienen kirjasen taustalla on ajatus siitä, että lapset ajattelisivat myös muiden maiden lapsia, joiden elämä on toisenlaista. Parasta teoksessa onkin kuvitus.

Kuvitus: Elsie Anna Wood

 

---

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

Jesper Bugge Kold ja Mich Vraa: Tyttö valkoisesta laivasta

 

Jesper Bugge Kold ja Mich Vraa

Tyttö valkoisesta laivasta

Alkuteos: Pigen fra det store hvide skib

Suomentanut Salla Korpela

Saga Egmont, 2023

428 s.

 

 

 

 

Alku: Ehdin kokea vapautumisen huuman.

Loppu: Missä valtameren uumenissa lepää Titanic. Jutlandia.

Ajallisesti teos sijoittuu 1950-luvun alkuun, mutta kerronnallisesti alkaa vuodesta 1945, jolloin toinen maailmansota on ohi. Tanska vapaaa natseista. 

Teoksen päähenkilö on nuori sairaanhoitaja Molly Dahl.

Mollylle vapautuksen päivä ja sen tuoma euforia kansassa on kärsimyksen päivä. Molly on vahingokseen rakastunut Tanskan kansalaisuuden omaavan saksalaisen kanssa, joka tosin katoaa näyttämöltä sodan kentille.

Molly joutuu raa'an hyökkäyksen kohteeksi ja hakiessaan turvaa kotoaan, isä karkottaa hänet kotoa.

Molly on asunut ja toiminut sairaanhoitajana Odensessa, mutta hyökkäyksen jälkeen hän muuttaa muualle, kunnes vuosien kuluttua palaa Odenseen. Hän kuulee sairaalalaiva Jutlandiasta, jolle etsitään hoitajia. Jutlandian on tarkoitus lähteä Koreaan auttamaan Korean sodassa haavoittuneita YK-joukkoja. Molly saa hyvät suositukset esimieheltään ja astuu laivaan, matkalle kohti uutta.

Mollyn tarinan rinnalla seurataan pientä korealaista tyttöä, Yunia, joka orpona kulkee Pohjois-Koreasta kohti Etelää ja Pusanin kaupunkia. 

Kerronnallsesti Molly kertoo tarinaansa itse, minäkertojana, Yunin tarinaa seurataan kaikkitietävän kertojan kautta. Loppupuolella Molly joutuu vielä kerran kohtaamaan menneisyytensä ja paetessaan sitä Mollyn ja Yunin kohtalot kietoutuvat yhteen. 

Tyttö valkoisesa laivasta herätti kiinnostukseni Jutlandian takia. Laivan nimi oli tuttu tanskalaisesta tv-sarjasta Sairaanhoito-opisto.  Historiallinen viitekehys on todellisuutta, teoksessa mainitaan joitain todellisia Jutlandialla työskennelleitä henkilöitä, mutta teoksen päähenkilöt ja tapahtumat ovat fiktiivisiä.

Pidin tästä teoksesta. Tähän tarinaan upposi, eli päähenkilöiden myötä. Tunsi tuskaa, pelkoa, ihmetystä. Teos ei moralisoi, mutta jättää miettimään ratkaisujen taustoja ja oikeutuksia. Teoksessa on joitain sotaan liittyviä kuvauksia, jotka jättävät kysymyksiä. Erityisesti amerikkalaisten toimista Koreassa tai brittilentäjien toimista Tanskassa. Onko näin tapahtunut vai oliko kyseessä fiktio myös tältä osin. Jos kyse ei ollut fiktiosta, jää jäljelle sodan moraalittomuus. 

Muutamia huomioita:

"Marfanin oireyhtymä", hän sanoi. " Siis akuutti aortan repeämä. Hänet on leikattava  välittömästi.

Harvinaisen geneettisen sairauden toteaminen Juntlandialla hätkähdytti harvinaisuutensa takia. Myöhemmin puhutaan kaulavaltimon osittaisesta repeämästä ja vielä myöhemmin  Aortan aneyrysmasta ja mediastinumin heikosta erottumisesta mikä taas herättää kysymyksiä loogisuudesta, vaikkakin loppukiitoksissa kiitetään myös lääketieteellisten seikkojen läpikäymisestä.

"Pieni askel Yunille, mutta iso askel korealaisille siviileille." "Ihmiskunnalle", Amanda sanoo.

Tämä Mollyn ja Amandan vuoropuhelu on kiintoisa intertekstuaalisuudessaan. Kuumatkasta ja kävelystä kuun pinnalla, johon teksti ajatukset vie, ei ollut vielä tietoakaan 50-luvun alussa. Siksi tämä tuntuu hieman oudolta replikoinnilta. 

---

Helmet 2023 -lukuhaaste kota 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla. 

Aino-Marja Räsänen: Agadirin pakolaiset!

 

Aino-Marja Räsänen

Agadirin pakolaiset

Valistus, 1963

150 s.

Kansi Maija Karma

Vuonna 1960 oli Agadirissa, Marokossa paha maanjäristys. Aino-Marja Räsänen on ottanut tuon tapahtuman teoksensa taustamotiiviksi.  Agadirin pakolaiset kertoo Honkimäen perheeestä, jonka isä Eino on ollut diplomaattina Agadirisssa, kun maanjäristys on tapahtunut. Perhe pelastuu lentokentälle, mutta isä palaa asunnolle pelastamaan palvelijakuntaa, kun jää sortuvan rakennuksen alle ja loukkaantuu pahasti. Myös perheen lapsista Antero on loukannut jalkansa ja Meiju-tytär saanut pahan aivotärähdyksen ja hermoromahduksen. Lisäksi on Martti, jota aletaan kutsua Martti-pikipääksi erotukseksi naapurin Martista, joka on Martti-Liinapää (minä luen välillä väärin: liimapää) ja Heli-tytär. Lapset lähetetään Pohjois-Suomeen toipumaan Pahnilan Kössi-sedän luokse Vasankariin. Kössi on taiteilija-vanhapoika. Tosin erään Anjan kanssa katseita luodaan puolin ja toisin. Lasten isä on joutunut jäämään sairaalaan, johon myös perheen Katri-äiti on jäänyt isän kanssa. 

- Ja joka kevät saapuu meille muuttolintuja Afrikasta, mutta eivät ne vielä koskaan ennen ole tulleet tänne talvisena pakkasyönä, hörhötti Kössi-setä. Ja kaikki toiset yhtyivät hänen nauruunsa onnellisina jos hikan unisinakin.

Sukuselvitys on hieman sekava ja mieleni tekisikin piirtää henkilöistä ihan sukupuu päästäkseni selville sukulaissuhteista, joihin kuuluu mm. Mami, josta en ole ihan varma, onko hän lasten isoäiti äidin puolelta vai isän puolelta?

Agadirin pakolaiset on supisuomalainen tarina, jossa pohjoisen perämeren seutu tulee tutuksi lohenkalastuksineen, marjaretkineen ja kivaloineen. Pidänkin teoksen nimeä hieman harhaanjohtavana tältä osin, sillä nimi saa ensilukemalta ajatukset ei niin suomalaiseen miljööseen. Tosin Maija Karman kansikuva on suomalaisista suomalaisimpia, vaikka jos ei ole teosta lukenut, niin en tiedä, tulisiko tuosta maisemasta ensimmäisenä Lapin tunturit mieleen. Teoksessa on myös pientä asenteellisuutta afrikkalaisiin nähden.

Ei tämä huono tarina sinänsä ole, joskaan en pidä sitä kirjailjan parhaimpana teoksena. Teos tuo mieleeni kirjailijan toisen Yllätyskesä-teoksen, erityisesti ullakolta löytyvien vanhojen aikakausilehtien vuoksi. Myös Antero-pojan luontoharrastus on yhtenevä Yllätyskesän eräiden teemojen kanssa, puhumattakaan pakolaisuudesta, joka sekin yhdistää teoksia, vaikka kyse on hieman erilaisista pakolaisuuksista. 

Teoksen miljöö on Peräpohjolaa, Kemi ja Haaparanta, jotka mainitaan sekä Perämeren paikkakunnat, jossa ohrarieska on perinteikästä evästä, antavat jonkinlaista opastetta siitä, millä seudulla liikutaan. Tosin minun täytyi hieman katsella karttaa, kun mietin, sijoittuuko tämä enemmän Pohjois-Pohjanmaalle vai sittenkin ylemmäksi. Erityisesti keväisen jäidenlähdön kuvaus saa ajatukset enemmän pohjanmaan suuntaan.

Suomalaisen luonnon tervehdyttävä vaikutus saa lapset toipumaan, ja kun vuosi on miltei kulunut, niin perhe on taas yhdessä ja suunta on kohden etelää ja Helsingin Kruunuvuorta, jossa isä on saanut paikan ulkoministeriössä.

--

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 10. Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva romaani.

Olin sijoittamassa tätä ensin Tornionjokilaaksoon, mutta tarkistus kartasta muutti mieleni. Teoksessa mainitut Vasankari ja Onkalo löytyvät Pohjois-Pohjanmaalta. Minua sekoittaa, kun teoksessa puhutaan niin paljon kuitenkin Lapista, että tässä ilmeisesti eletään niillä rajoilla ja nimiä ei pidä ehkä ottaa ihan kirjaimellisesti, sillä teoksen Onkalo on talonnimi ja niin ilmeisesti Vasankarikin, ei paikkakunta.

Kultainen koskelo!

 

Kultainen koskelo

Vanhan saamelaisen kansansadun mukaan

Annukka ja Samuli Aikio

Kuvittanut Mika Launis

WSOY, 2010

"Naavisemo ja Luhtakka asuivat naapureina. Naavisemolla oli tytär, joka oli niin kuanis että kun hän astui kotaan, kota kävi valkeaksi kuin päivä."

Näin alkaa tämä vanha saamelaissatu, joka kertoo "hyvästä ja pahasta, valosta ja pimeydestä, oikeista ja vääristä ihmisistä ja niistä olennoista joina ne esiintyvät." Naavisemo edustaa tarinasssa oikeiden ihmisten kantaäitiä ja Luhtakka iljettävien elukoiden, kuten hyttyset, mäkäräiset ym. kantaäitiä. 

Kultainen koskelo on suomennettu versiosta, joka on säilynyt vain norjankielisenä . Tarinaa Kultaisesta koskelosta on kuitenkin kerrottu eri puolilla Lapinmaata. 

Kultainen koskelo on tyypillinen satu, joka sijoittuu saamelaiseen kulttuuriin.  Siinä on kuitenkin viitteitä Prinsessa Ruususeen (värttinä) ja Andersenin Todelliseeen prinsessaan (vuode pehmeä vai kova). En oikein tykästynyt tähän satuun, odotin jotain erilaisempaa.

Kuvitus on upea ja värikylläinen. Siinä on perinteistä lappalaista ainesta, revontulten loimua ja taianomaisuutta.  Mikä mainittakoon, niin aloituskuva vei minut väärille urille. Kuvitus jätti mietteliääksi. Siinä oli jotain, mikä sai ajattelemaan, että ei niin ilkeää, että ei jotain kaunista. Paha saa palkkansa (tavalla, jonka otan liian kirjaimellisesti ja siksi tunnen väristyksiä), mutta ei katoa. Tarina tuo kuitenkin esiin Lapin kaamoksen ja valon vastakkainasettelun omalla yksilöllisellä tavalla. Satua ei voi lukea kuin lorua, sitä täytyy vähän pohtia ja kaivella syvemmälti.

...

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 8.   Saamelaistaiteilijan teos (voi olla myös esimerkiksi musiikkia, kuvataidetta, tanssi- tai näyttämöteos, näyttely tms.)

Lin Hallberg & Margareta Nordqvist: Torstaina nähdään, Sinttu!

Lin Hallberg & Margareta Nordqvist

Torstaina nähdään, Sinttu

Alkuteos: Torsdagar med Sigge

Suomentanut Marvi Jalo

Tammi, 2009

116 + 3 s.

Kansi: Margareta Nordqvist

 

 

Teoksen päähenkilö on Elina, joka käy torstaisin ratsastamassa Siltakylän tallilla. Elinan ikää ei mainita, mutta hän kuuluu tallin pikkutyttöihin, kuten Elinan kaverit: Maikki, Anni ja Hanna. Isoihin tyttöihin, jotka ovat myös tallinomistaja Inkan apuna kuuluu ainakin Jossu ja Linda, Sara ja Jenny. Sinttu on poni, samoin kuin Jappe, Sami ja Mollakin.

Sinttu on vähän raisu ja heittää Maikin selästään. Elina haluaa kuitenkin vain Sintun. Sinttu on ihana. Jossu auttaa Elinaa pärjäämään ponin kanssa, mutta välillä Elinasta tuntuu, että Jossu on ikävä.

Torstaina nähdään, Sinttu on ihan kelpo hevostarina pienille hevoshulluille. Teksti on normaalia isompaa ja juoni hyvin yksinkertainen. Välillä tallilla on ihanaa, välillä ei niin ihanaa, kun isot tytöt tuntuu nokkavilta pieniin vasta-alkajiin nähden. Mukava mustavalkokuvitus (Margareta Nordqvist)  on hieno lisä. 

"Mehän leikitään ratsastuskoulua, Maikki sanoo. - Et sä silloin voi koko ajan Sintulla ratsastaa. Tämän jälkeen he toimivat vuoron perään ratsastuksenopettajana ja ratsastavat kaikilla poneilla ja pitävät tunteja toisilleen. He ratsastavat koko rata leikkaa ja tekevät täyskaartoja, voltteja ja kahdeksikkoja. Enimmäkseen he menevät ravia, sillä se on hauskinta, ja tunnit lopetetaan aina laukkaan radalla pitkällä sivulla, ihan niin kuin isojen tyttöjen tunnilla."

Ratsastussanasto menee minulla ihan yli hilseen. Koko rata leikkaa, täyskaarto, voltti (miten hevonen tekee voltin?) kahdeksikko nyt on helppo ymmärtää. Hevoskärpäsen pureman sain itsekin aikoinaan ja vieläkin ihailen hevosen uljasta olemusta ja voimaa. Tässä teoksessa on tuo villi ja vahva voima ei kuitenkaan tule esiin, vaan tallielämä on aika kesyä, jos vaativaakiin. Pienten ponienkin kanssa saa olla varovainen, eikä ratsastaminen ole mitään "lastenleikkiä" vaan totista työtä. Onnistuminen tuo kuitenkin iloa ja tallielämä ystäviä. Sen Elinakin saa todeta kun hän pääsee esiintymäään tallin Lucia-juhlassa.

Helmet 203 lukuhaaste kohta 25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi.

====

Sintusta on lukenut myös Leena Lumi.

 

Lea Ypi: Vapaa - Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa!

Lea Ypi

Vapaa - Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman tuhoutuessa

Alkuteos: Free - Coming of Age at the End of History

Suomentanut Riina Vuokko

Atena, 2023

303 + 1 s.

Aloitus: En koskaan kysynyt itseltäni, mitä vapaus tarkoittaa, ennen kuin halasin Stalinia.

Lopetus: En koskaan palannut takaisin.

Lopetus 2 (Epilogi): Kirjoitin tarinan, koska halusin selittää, hieroa sovintoa ja jatkaa taistelua.

Lopetus 3 (Kiitokset): Nini opetti minulle, miten elää ja miten ajatella elämää. Ikävöin häntä joka päivä. Tämä kirja on oistettu hänen muistolleen.

Vapaa on tarina Albaniasta. Maasta, jota muistelen mainitun maailman suljetuimmaksi ja ateistisimmaksi maaksi. Tässä teoksessa Lea Ypi kertoo oman aikuistumistarinansa. 

Teos jakautuu kahteen osaan. Pidin ensimmäisestä osasta enemmän. Se on kerrottu lapsen näkökulmasta. Lapsen, joka on kasvanut sosialistisessa maassa, jonka ihanne on Enver-setä. Maa, jota puolue hallitsee. Perheessä, jossa on salaisuuksia, jotka paljastuvat ja muuttavat lapsen elämän. 

Toisessa osassa lapsi on kasvanut nuoreksi. Maassa ja perheessä tapahtuu muutoksia, jotka kaikki eivät ole hyviä. Mitä voi odottaa, kun rautaesirippu äkkiä halkeaa ja ihmisillä on vapaus? Mitä tarkoittaa todellinen vapaus? Syttyy sisällissota, luodit viuhuvat ja nuori menettää äänensä. Perhe hajoaa. Miten löytää oma tiensä maailmassa, jonka näennäinen turvallisuus on hajonnut? Jälkimmäisessä osassa on myös paljon pohdintaa sosialismista, marxismista, markkinataloudesta sun muista, jotka eivät enää jaksaneet enää niin paljon kiinnostaa. 

Mutta - kokonaisuutena tämä oli kiintoisa matka Albaniaan. Herätti mielenkiinnon tuohon aikaan ja paikkaan, historiaan, nykyhetken Albaniaan.

Mitä lukiessani ihmettelen on esimerkiksi jonot kaupoissa. Elintarvikkeiden vähyys. Jään miettimään, johtaako sosialismi, yksipuoluejärjestelmä aina tällaiseen? Millä tavalla Albanian poliittinen elämä erosi neuvostoliittolaisesta tai kiinalaisesta. Miten sosialismista voi edetä kommunismiin? Mitä tarkoittaa revisionismi? Ei, en todellakaan jaksa syventyä marxilaisuuteen.

Kiintoisa ja monella tavalla ajatuksia herättävä teos. Takakansiteksissä tätä mainitaan "vaikuttavaksi mustan huumorin sävyttämäksi muistelmiksi", mutta itse en juurikaan sitä mustaa huumoria tajunnut. Hyvä niin, sillä musta huumori on jotain, mistä en perusta. Minusta tässä ei juurikaan ollut huumoria, mutta sitä enemmän jonkin asteista kirpeyttä. Se ei ehkä ollut ihan ironiaa tai satiiria, mutta ehkä vähän siihen suuntaan.

Jäljellä oli yksi ainoa sana: vapaus. Se mainittiin jokaisessa televisiossa pidetyssä puheessa, jokaisessa kadulla huudetussa raivokkaassa iskulauseessa. Kun vapaus lopulta koitti, se oli kuin jäisenä tarjoiltu ruokalaji. Pureksimme pienen palan, nielaisimme sen nopeasti ja jäimme nälkäisiksi. Jotkut epäilivät, että olimme saaneet vain tähteitä. Toiset huomauttivat, että tässä olivat vasta kylmät alkupalat. 

No, ehkä tätä voisi luonnehtia mustaksi huumoriksikin, mutta itse tulkitsen mustan huumorin jollain muulla tavalla. Humoristisuutta en tästä löytänyt, jos nyt tuon otteen kirjoittaessa havahduin sen viimeisen lauseen luonteeseen.

Suomi-bongaus:

Oli mennyt muutama vuosi, ennen kuin äiti oli onnistunut tulemaan raskaaksi. Suunnilleen siitä lähtien, kun Helsingin päätösasiakirja allekirjoitettiin elokuussa 1975, niin kuin isäni mielellään asian ilmaisi. 

---

Kirjallinen maailmanvalloitus: Albania

Muualla blogeissa:

Kirsin Book Club: "Lea Ypi kirjoittaa sujuvasti ja Vapaata lukee kuin kaunokirjallisuutta."

Donna mobilen kirjat: "tämänkin Euroopan kolkan historia muuttuu ihmisen kokemana eläväksi"

Ja taas kirja kädessä: "Tämä kirja on tärkeimpiä mitä olen tänä vuonna lukenut, monitahoinen, kiinnostava ja hienosti kirjoitettu.