18 syyskuuta 2023

Hannah Pick-Goslar ja Dina Kraft: Ystäväni Anne Frank!


 

Hannah Pick-Goslar ja Dina Kraft

Ystäväni Anne Frank

Alkuteos: My Friend Anne Frank

Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen

WSOY, 2023

331 + 1 s."

 

Prologi, aloitus: Luojan kiitos, näen edelleen polulle, joka on oveni edessä. Sitä reunustavat sinipunaiset bougainvilleat, palmut ja saviruukuissa kasvavat pinkit ja valkoiset palsamit. Minua rauhoittaa hieman, kun tiedän, kuka on tulossa ovelleni ja kuka vain kävelee ohi. Istun tässä olohuoneen tuolissa pohjakerroksen asunnossani, jossa vietän nykyisin suurimman osan ajasta, katson ulos suuresta ikkunasta ja näen siitä perheenjäseneni ja ystäväni heidän tullessaan polkua pitkin.


Varsinainen tarina alkaa Berliinistä, joka on Hannahin, lempinimeltään Hanneli, kotikaupunki. Berliinistä perhe matkustaa Amsterdamiin, jossa Hannah tutustuu toiseen pakolaistyttöön  - Anne Frankiin. Tämä tarina on kuitenkin enemmän Hannelin, kuin Anne Frankin tarina. Ystävyys on toki tärkeä teema, mutta silti pidän teoksen nimeä Ystäväni Anne Frank hieman vääränä valintana. Ei siksi, etteikö Anne Frankin vaikutus ja merkitys Hannelin elämässä olisi ollut merkittävä, vaan siksi, että tässä on paljon muutakin. Kuitenkin kaikitenkin Goslarin ja Frankin perhekunnat olivat läheisiä, vaikka hyvin erilaisia. Goslarin perhe oli ortodoksijuutalaisia, jotka noudattivat juutalaisten käytäntöjä melko tarkasti, Otto Frank taas oli maallistuneempi. 

Koulussa Anne pursui edelleen loputonta tarmoa ja keksi luovia keinoja saada huomiota, kuten näyttämällä yhden tempuistaan: olkapään loksauttamisen sijoiltaan. Yksi poikkeus huomionkipeydessä kuitenkin oli: Kukaan ei saanut katsoa, kun hän kirjoitti.

Olkapään loksauttaminen sijoiltaan tuo Anne Frankin lähelle itseäni. Ei sillä, että itse pystyisin moiseen, mutta yliojentuvuus, joka tuli esille jo aiemmin lukemassani Anne Frankin päiväkirjassa on yhdistävä tekijä välillämme. 

Valokuvaliitteet luo omaa historiallista kuvaa ja läheisyyttä. Valokuvat tekevät tarinasta vielä koskettavamman kuin sanat. Kun katsoo sitä elämäiloa ja arkista oloa, ystävyyttä, ei voi kuin ihmetellä, mikä on se voima, joka sai aikaan sen mielettömyyden, joka tämän kaiken tuhosi. Hannah Pick-Goslarin teos Ystäväni Anne Frank on hieno kunnianosoitus, ei vain Annelle vaan kaikille heille, lahjakkaille, nuorille ja vanhemmille, tavallisille, kaltaisillemme,  juutalaisille, jotka saivat surmansa holokaustissa.

Hannah Pick-Goslar joutui myös perheineen kuljetetuksi ensin Westerborkin kokoamisleirille ja sitten Bergen Belseniin. Hänen olosuhteensa olivat kuitenkin astetta lievemmät kuin Annen, sillä hän kuului siihen joukkoon, jolla oli mahdollisuus tulla vaihdetuksi saksalaisiin sotavankeihin. Tämä mahdollisuus kuitenkin haipui ja vapaus koitti vasta puna-armeijan vapauttaessa "menetetyn junan" matkustajat.

Hannah Pick-Goslar sai elää yli yhdeksänkymmenvuotiaaksi. Tämä kirja pohjautuu hänen muistoihinsa, jotka journalisti Dina Kraft on kirjoittanut yhdistellen niitä muihin lausuntoihin, päiväkirjoihin ja muistelmiin aikalaisilta, joista osan hän tunsi itsekin, ja myös historiallisiin dokumentteihin. 

Maininta Brillesijperin sisaruksista nostaa mielikuvan toisesta lukemastani holokaust-kuvauksesta, mikä lisää vaikutelmaa, että tämä ei ole mikään muista erillinen, irrallinen tarina, vaan tarina, joka on yksi pala suuremmasta kokonaisuudesta. Mielenkiintoinen yksityiskohta, josta halusin tietää enemmän oli maininta Libyan Bengalista tuoduista juutalaisista. Jotenkin en osannut ajatella juutalaisvainoja tähän maailmankolkkaan ja yllätyin, kuinka vähän tiedänkään.

Näin ollen Ystäväni Anne Frank, vaikka onkin minä-kertojan äänellä kerrottu, on kuitenkin enemmän kuin vain elämänsä viime hetkiä viettävän, väsyneen naisen hajanaisia muistikuvia. Hannah Pick-Goslar puhui paljon elämänsä aikana kokemuksistaan, mutta muistiinpanoja hän ei tehnyt, mitä hän valittaakin Dina Kraftille. Vaikka mietinkin, miksi tämä teos on kirjoitettu vasta nyt, miksi ei jo aiemmin, on hienoa, että tämä on ilmestynyt tähän aikaan, muistuttamaan ja varoittamaan: Ei enää koskaan!

---

Tällä kirjalla bongasin Marseillen kaupungin Tour de France -lukuhaasteessani. Vaikka tapahtumat sijoittuvat hyvinkin eri puolille Eurooppaa, Marseille vilahtaa vain ohimennen, mutta siihen viitataan kuitenkin kolmesti, merkittävänä satamakaupunkina.

En ollut uskoa, kun laiva höyrysi ulos ranskalaisesta Marseillen satamasta. Tunsin viimein olevani matkalla.

Heinäkuussa 1947, kolme kuukautta saapumiseni jälkeen Marseillesta lähti luvaton laiva samalle reitille kuin omani mukanaan 4500 keskitysleiriltä selviytynyttä. Sen nimeksi oli annettu Exodus 1947. Britit pysäyttivät laivan ja tulittivat sitä kivääreillä ja kranaatinheittimillä jolloin kaksi matkustajaa ja kaksi miehistön jäsentä kuoli. Sen jälkeen eloonjääneet lähetettiin pakolaisleirille Saksaan, missä asui edelleen satoja tuhansia muita holokaustista selviytyneitä, joilla ei ollut paikkaa mihin mennä.  

Kolmatta mainintaa en enää selaillessani löytänyt.

2 kommenttia:

  1. Jos Leon Uriksen Exodukseen on uskominen, niin ihmisiä lähetettiin paljon Lähi-Itään. Kaikki eivät päässeet perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Muuttovirtaa tapahtui jo ennen sotaa, mutta sota lisäsi sitä. Minua kummastuttaa ja surettaa se tapa, millä juutalaisten omaisuudenryöstö jäi sovittamatta sodan jälkeen hengissä selviytyneille. Monella ei ollut muuta keinoa jatkaa elämäänsä, kuin lähteä.

      Poista