Elisabeth Goudge: Vihreän delfiinin maa

Elisabeth Goudge

Vihreän delfiinin maa

Alkuteos: Green Dolphin maa

Suomentanut Liisa Vesikansa-Saarinen

WSOY, 1959 (6. painos)

730 s.

 

 

 

 

Octavius ja Sophie Le Patourellin perheeseen kuuluu kaksi tytärtä, Marianne ja Marguerite. He asuvat  syrjäisellä saarella Englannin kanaalin myrskyisimmässä kolkassa,

Marianne ja Marguerite ovat hyvin erilaisia luonteiltaan. Mariannella on "ainainen nälkä", kaipuu jostain kaukaisesta, saavuttamattomista satulinnoista.

 Niin pian kuin tytölle yritti osoittaa myötätuntoa, hän väisti sen kuin vauhko hevonen. Ei ollut toista tyttöä, joka olisi tarvinnut niin paljon ymmärtämystä, mutta toiselta puolen oli vaikeata päästä häntä niin lähelle, että ymmärtäminen olisi ollut mahdollista. Hän sulkeutui jonkinlaiseen rasiaan. ... .... Marianne oli kuusitoistavuotiaana keijukaismaisen hento olento, jolta kokonaan puuttui vanhempiensa kauneus. 

Jos ei ollutkaan kaunis, oli Marianne älykäs. Toisin kuin Marianne, jolla oli mustat silmät, hänen viisi vuotta nuorempi siskonsa Marguerite oli kaunis sinisine silmineen. Hyväntuulinen, nauravainen, elämää rakastava.

Niinkuin kirkas vesi tulviessaan yli joen uoman psee pois lian ja tekee raikkaaksi ja jumalallisen kauniiksi kaiken, mikä sen läpi kuultaa, niin näkyi maailma puhtaana ja kauniina Margueriten oman läpikuultavan vilpittömyyden, puhtauden ja sisäisen kirkkauden kuvastimessa.

Eräänä päivänä sisarukset saavat luvan mennä ulos, mutta vain pihalle. Alas kadulle ei saa juosta. Mutta tytöt menevät ulos portista, alas Vihreän Delfiinin kadulle seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä suunnan. He tutustuvat tohtori Edmond Ozanneen ja hänen poikaansa Williamiin sekä Vanhaan Nickiin, joka oli papukaija.

William oli hauskannäköinen, ylitsevuotavan ystävällinen, huolettoman hienostunut poika, joka vaistomaisesti tiedosti sopivaisuuden rajat. Hän oli, vaikka olikin epäsiisti ja vetelä, silti herrasmiesmäisempi kuin isänsä. William oli iältään Marianne ja Margueriten välistä, eli siis 13-vuotias.

Tästä asetelmasta alkaa tämä kolmiodraama, jonka vaiheita kirjailija kuvaa yli neljäkymmenen vuoden ajan. Marianne rakastuu Williamiin ja päättää, että hän menee naimisiin tämän kanssa ja "pelastaa" tämän. William rakastuu puolestaan Margueriteen ja Margueritekin rakastaa Williamia. 

Tärkeä henkilö tarinassa on myös kapteeni O´Hara, johon William ja Marianne tutustuvat seikkailessaan kahdestaan merenrannalla ja nähdessään Valkoisen, sulavalinjaisen laivan, jonka nimi on myös Vihreä Delfiini. Marianne, joka on lukenut paljon tietää, että laiva on klipperi ja he soutavat yhdessä laivan luokse. 

Paitsi kapteeni O´Haraa lapset tekevät tuttavuutta rujoon merimieheen Natiin.

Vihreän delfiinin maa on hyvin psykologinen kolmiodraama, joka ei kuitenkaan pääty täysin onnettomasti, vaikka dramatiikkaa ja erilaisia elämänkohtaloita tarinaan mahtuukin. Tarinaa viedään eteenpäin kaikkitietävän kertojan  kautta, hieman näkökulmaa vaihdellen. Kerronnallisesti tarina jakautuu neljään kirjaan, ja nämä puolestaan on jaoteltu osiin, jotka puolestaan on jaoteltu numeroituihin lukuihin.

Tarina alkaa siis Englannin kanaalisaarelta ja päähenkilöiden lapsuudesta ja nuoruudesta. Toinen osa vie Uuteen Seelantiin, jonne William, josta on tullut, Mariannen älyn ja viekkaan suunnittelun avulla, merimies Englannin kuninkaalliseen laivastoon, asettuu asumaan kohtalokkaan kiinanreissun seurauksena.

Ehkäpä et muista, poikani, sanoi vanha mies, että kun seitsemän vuotta sitten istuimme tällä tavalla, toinen toisella, toinen toisella puolen tätä samaa pöytää, kerroin sinulle merimiesjutun tai ehkä parikin Uudesta Seelannista. - Niin, kyllä muistan, sanoi William. - Ajattelit silloin kuunnellessai juttujani, että se oli hieno maa. Sanoit, että sen pitäisi kuulua Englannille. - Niin, sanoi William tylsästi, mutta kuin kaukaisena unena hän muisti, kuinka ajatus tuosta kauniista maasta silloin oli  värähdyttänyt häntä. Hän muisti kauripuut ja  miehen olkapäähän saakka ulottuvat korkeat sananjalat. Hän muisti kapteeni O´Haran sanoneen, että ihminen siellä voi hengittää, ja hän muisti kertomuksen lähetyssaarnaajasta, joka oli kietonut takkinsa ympärilleen ja nukkunut jouluiltana ihmissyöjien keskellä ilman minkäänlaista asetta, ja kuinka nämä eivät olleet tehneet hänelle mitään pahaa. Hän muistsi kukkaset ja linnut ja lumihuippuiset vuoret.

Toisessa kirjassa tapahtumia seurataan niin Williamin kuin tyttöjenkin näkökulmasta. Tapahtuu odottamaton käänne, jota en itse ainakaan osannut odottaa, mutta joka kuitekin oli odotettavissa. Tyttöjen isä Octave saa yllättävän kosiokirjeen Williamilta. William, joka rakastaa Margueritea pyytää kuitenkin vaimokseen Mariannea.

Kolmannessa  kirjassa Williamin perhe on kasvanut tyttärellä, joka on saanut nimen siskosten mukaan, mutta jota kutsutaan Veroniqueksi. Uudessa Seelannissa William on ystävystynyt mm. Tai Haruru nimisen valkoisen miehen kanssa. Tai Haruru puolestaan on jättänyt valkoisen miehen nimen, tutustunut maoreihin ja elänyt osittain heidän kanssaankin. William ja Tai Haruru ovat tehneet puukauppaa. Brittiläisen siirtokunnan ja maorien välillä on kuitenkin alkanut olla selkkauksia  ja Williamin perhe joutuu maorien vangeiksi.  Maoreja ei kuitenkaan kuvata vain villeinä, vaikka kolonialista aikaa kuvataankin.  Kerronnassa on paljon maorinkielistä sanastoa ja kulttuurisia yksityiskohtia.

Neljännessä osassa Williamin perhe muuttaa ensin U-S:n pohjoissaarilta eteläsaarelle lampaita kasvattamaan ja lopulta William ja Marianne, jo elämänsä ehtoossa muuttavat takaisin lapsuutensa kanaalisaarelle, jossa Marquerite, josta on vanhempiensa kuoleman jälkeen tullut katolinen nunna, on elänyt viimeiset vuodet luostarin abbedissana. 

Löysin tämän teoksen äärelle selaillessani nettiantikvariaatteja etsien kirjaa, jonka nimessä oli sana vihreä tai jonka kannet olisivat vihreät. Teoksen miljöö kuulosti kiintoisalta ja varasin kirjan kirjaston kaukolainana. Ja olihan tässä paljon kiinnostavia aspekteja. Teoksen ajallinen miljöö on viktoriaaninen aika 1800-luvun alkupuolelta sen loppupuolelle. Teoksessa on niin maanviljelystä kuin merenkulkua (purjelaivojen aika vaihtumassa höyryaikaan), on aristokratiaan ja köyhyyttä, luonnonoloja maanjäristyksistä vuorovesiin. Teoksen jaottelussa kukin osa alkaa jollain lainasitaatilla, runolla tai raamatunlauseella. Omassa kategorisoinnissa en pidä tätä kuitenkaan hengellisenä teoksena sanan varsinaisessa merkityksessä. Teoksessa on kuitenkin raamatullisia viittauksia (suoria tai epäsuorempia) ja hengellisiä pohdintoja. Transendentaalisuuden, näkyvän ja näkymättömän todellisuus on läsnä kerronnassa ja oleellinen osa aikaa ja tarinaa. Raamatun termiä pelastuksesta käytetään ei vain hengellisessä merkityksessä vaan laajemminkin. Vrt ihmisluonteiden tuhoavuus tai myönteinen vaikutus. 

Etsin siis kirjaa vihreän värin perusteeella. Mikä onkin teemallisesti yllättävää, onkin värien kuvauksessa. Vihreä on Mariannen väri,  ja Marianne onkin suurimmaksi osaksi kerronnan pääosassa Williamin ohella Margueriten jäädessä taaemmaksi. Silti sininen väri (Margueriten väri) mainitaan useammin, todella useammin, kuin vihreä.

Hauska yhteensattuma oli, kun lainattuani tämän teoksen, löysin ostamastani vanhasta aikakausilehdestä mainoksen tästä teoksesta (katso kuvakollaasi teksin alussa) 

Ei hassumpi lukukokemus, vaikka veikin aikaa.  Kyllä tämä kannattaa nostaa unohduksen suosta esille tai muista kätköistä pölyttymästä. Joitakin pieniä yksityiskohtia jäin miettimään, kuten voiko lapsella olla siniset silmät, jos toisella vanhemmista on ruskeat ja toisella mustat silmät tai kuinkahan kauan papukaijat voivat elää. Vanha Nick kulkee matkassa koko tarinan ajan. 

Erityismaininnat näille ajatuksille:

"Kauneus on haurasta kuin kehrätty lasi" ja "Sivistys on elämän arvostamista".

--

Helmet 2025 -lukuhaate kohta 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä.

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset!

 

Lorna Cook

Ystävät, rakastavaiset, viholliset

Alkuteos: The Girl from the Island

Suomentanut Nina Mäki-Kihniä

Bazar, 2024

Olipa upea tarina. Viihdyin tämän äärellä tosi hyvin eikä lukeminen juurikaan takkuillut. Jännitystä, rakkautta, elämää, kuolemaa, menneisyyden arpia ja tulevaisuuden haaveita, riitaa, sovintoa - tähän mahtuu kokonainen ihmiselämän pienuus ja suuruus kaikessa loistossaan ja karuudessaan. Ei tämä silti ihan kympin kirja ollut. Ei tämä minua kyyneliin saanut, vaikka koskettava olikin. 

Tarina sijoittuu toisen maailmansodan päiviin, pienelle Guernseyn saarelle, joka kuuluu niin sanottuihin kanaalisaariin. Ne kuuluvat Englannille, mutta sota-aikaan ne olivat saksalaisten miehittämiä. Tämä miljöö ja ajankuva on vähemmän käsitelty aihe kirjallisuudessa ja siksi tämä teos minua kiinnostikin. 

Guernseyn saari on minulle tullut vastaan aiemmin Mary Ann Shafferin teoksessa Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, jota en tosin ole lukenut, mutta nähnyt elokuvana. Ehkä olisi kiva lukea teoskin ihan vertailun vuoksi ajallisen ja teemallisen kytköksen takia. 

Lorna Cookin Ystävät, rakastavaiset ja viholliset on kerronnallisesti kahden aikatason kerrontaa. Nykyajassa elää sisarukset Lucy ja Clara. Clara on naimisissa, mutta Lucy ei. Clara asuu Guernseyn saarella, jossa he ovat syntyneet. Lucy on muuttanut pois. Sisarusten suhde ei ole kovin läheinen. Heidän välillään tuntuu olevan jotain kitkaa. Sitten heidän isänsä kaukainen sukulainen Dido kuolee ja testamenttaa kotinsa Deux Tourellesin Claralle ja Lucylle. Lucy asettuu asumaan taloon ja hoitamaan samalla jäämistöä. Sisaruksilla on tarkoitukenaan  myydä talo. 

Toinen aikataso vie sotavuosiin, jossa LeRoyn sisarukset Dido ja Persephone elävät miehityksen alla. Taloon sijoittuu asumaan saksalainen upseeri, Stefan, joka on aikoinaan, ennen sotaa viettänyt kesää Guernseyssä ja ystävystynyt tyttöjen ja heidän taloudenhoitajan pojan Jackin kanssa. Persephonen ja Stefanin välillä on viha-rakkaus -suhde.

Nykyajassa Lucy löytää järjestelyjensä keskellä LeRoyn sisarusten jälkeen jättämiä papereita ja hän kiinnostuu Persephonen kohtalosta, josta henkilöstä hän ei ole aiemmin kuullutkaan. Hän alkaa ottaa selvää sisarusten vaiheista yhdessä naapurustossa asuvan Willin kanssa. Kaiken keskellä hän kunnostaa taloa ja yrittää löytää yhteyden sisareensa. 

Kuten jo aiemmin sanoin, tähän teokseen mahtuu kokonainen ihmisen pienuus ja suuruus. Teoksen alkuperäinen nimi olisi suomeksi Tyttö saarelta, ja mietinkin, miksi suomalaiselle teokselle on annettu nimi Ystävät, rakastavaiset, viholliset, mutta loppujen lopuksi nimi on aika osuva. Suomalainen nimi voi viitata Persephonen ja Stefanin väliseen suhteeseen, ja kertoo siitä, kuinka voi olla samanaikaisesti sekä ystävä että vihollinen ja vielä rakastavainenkin. Toisaalta se voi viitata saaren asukkaiden keskinäisiin väleihin, siihen, kuinka saarella on sekä ystäviä että vihollisia ja siinä keskellä myös rakastavaisia.

Kirjailija on tehnyt taustatyötä tätä kirjoittaessaan ja kertoo tarinsansa taustalla olevista historiallisista henkilöistä, joista hän on inspiraationsa saanut. Tätä teosta ei pidä avata ja kertoa, tämä täytyy lukea. Kaikkea muuta kuin mustavalkoinen teos jännitteissään. 

Muualla blogeissa:

Amman lukuhetki: "Aivan Suuren Romaanin tasolle ei Amman mielestä ylletä, mutta keskimääräistä tasokkaampana historiallinena teoksenä hän tätä pitää.

Kirjojen kuisketta: "Elävät henkilöhahmot ovat kirjan ehdoton vahvuus"

Kirsin kirjanurkka: Monin tavoin jännitteinen ja lopulta traaginenkin tarina, jonka vastapainona ja kontrastina on nykyajan toiveikas loppu ilman liiallista sentimentaalisuutta. 

Itse koin, että tuo loppu jäi turhan pliisuksi. Vaikka epilogi toikin tietynlaista jännitettä, niin olisin kaivannut hieman jäntevämpää ja napakkaampaa loppua. Nyt se oli mielestäni turhan seesteinen sota-ajan traagiselle tarinalle. Ehkä pieni väreily lopussa olisi tehnyt hyvää.

Mainittakoon vielä, että teoksen kansikuva on hieno. Karun, kaunis maisema, polkupyöräilevä tyttö vievät suoraan aikaan ja tunnelmiin Guernseyn saarelle  (josta tosin minulla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta). Kuvittajasta ei valitettavasti ole mainintaa, mikä on harmi.