Elisabeth Goudge: Vihreän delfiinin maa

Kollaasi. Värikuva kuvattu näytöltä.

Elisabeth Goudge

Vihreän delfiinin maa

Alkuteos: Green Dolphin maa

Suomentanut Liisa Vesikansa-Saarinen

WSOY, 1959 (6. painos)

730 s.

Octavius ja Sophie Le Patourellin perheeseen kuuluu kaksi tytärtä, Marianne ja Marguerite. He asuvat  syrjäisellä saarella Englannin kanaalin myrskyisimmässä kolkassa,

Marianne ja Marguerite ovat hyvin erilaisia luonteiltaan. Mariannella on "ainainen nälkä", kaipuu jostain kaukaisesta, saavuttamattomista satulinnoista.

 Niin pian kuin tytölle yritti osoittaa myötätuntoa, hän väisti sen kuin vauhko hevonen. Ei ollut toista tyttöä, joka olisi tarvinnut niin paljon ymmärtämystä, mutta toiselta puolen oli vaikeata päästä häntä niin lähelle, että ymmärtäminen olisi ollut mahdollista. Hän sulkeutui jonkinlaiseen rasiaan. ... .... Marianne oli kuusitoistavuotiaana keijukaismaisen hento olento, jolta kokonaan puuttui vanhempiensa kauneus. 

Sen sijaan Marianne oli älykäs. Toisin kuin Marianne, jolla oli mustat silmät, hänen viisi vuotta nuorempi siskonsa Marguerite oli kaunis sinisine silmineen. Hyväntuulinen, nauravainen, elämää rakastava.

Niinkuin kirkas vesi tulviessaan yli joen uoman psee pois lian ja tekee raikkaaksi ja jumalallisen kauniiksi kaiken, mikä sen läpi kuultaa, niin näkyi maailma puhtaana ja kauniina Margueriten oman läpikuultavan vilpittömyyden, puhtauden ja sisäisen kirkkauden kuvastimessa.

Eräänä päivänä sisarukset saavat luvan mennä ulos, mutta vain pihalle. Alas kadulle ei saa juosta. Mutta tytöt menevät ulos portista, alas Vihreän Delfiinin kadulle seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä suunnan. He tutustuvat tohtori Edmond Ozanneen ja hänen poikaansa Williamiin sekä Vanhaan Nickiin, joka oli papukaija.

William oli hauskannäköinen, ylitsevuotavan ystävällinen, huolettoman hienostunut poika, joka vaistomaisesti tiedosti sopivaisuuden rajat. Hän oli, vaikka olikin epäsiisti ja vetelä, silti herrasmiesmäisempi kuin isänsä. William oli iältään Marianne ja Margueriten välistä, eli siis 13-vuotias.

Tästä asetelmasta alkaa tämä kolmiodraama, jonka vaiheita kirjailija kuvaa yli neljäkymmenen vuoden ajan. Marguerite rakastuu Williamiin ja päättää, että hän menee naimisiin tämän kanssa ja "pelastaa" tämän. William rakastuu puolestaan Margueriteen ja Margueritekin rakastaa Williamia. 

Tärkeä henkilö tarinassa on myös kapteeni O´Hara, johon William ja Marianne tutustuvat seikkailessaan kahdestaan merenrannalla ja nähdessään Valkoisen, sulavalinjaisen laivan, jonka nimi on myös Vihreä Delfiini. Marianne, joka on lukenut paljon tietää, että laiva on klipperi ja he soutavat yhdessä laivan luokse. 

Paitsi kapteeni O´Haraa lapset tekevät tuttavuutta rujoon merimieheen Natiin.

Vihreän delfiinin maa on hyvin psykologinen kolmiodraama, joka ei kuitenkaan pääty täysin onnettomasti, vaikka dramatiikkaa ja erilaisia elämänkohtaloita tarinaan mahtuukin. Tarinaa viedään eteenpäin kaikkitietävän kertojan  kautta, hieman näkökulmaa vaihdellen. Kerronnallisesti tarina jakautuu neljään kirjaan, ja nämä puolestaan on jaoteltu osiin, jotka puolestaan on jaoteltu numeroituihin lukuihin.

Tarina alkaa siis Englannin kanaalisaarelta ja päähenkilöiden lapsuudesta ja nuoruudesta. Toinen osa vie Uuteen Seelantiin, jonne William, josta on tullut, Mariannen älyn ja viekkaan suunnittelun avulla, merimies Englannin kuninkaalliseen laivastoon, asettuu asumaan kohtalokkaan kiinanreissun seurauksena.

Ehkäpä et muista, poikani, sanoi vanha mies, että kun seitsemän vuotta sitten istuimme tällä tavalla, toinen toisella, toinen toisella puolen tätä samaa pöytää, kerroin sinulle merimiesjutun tai ehkä parikin Uudesta Seelannista. - Niin, kyllä muistan, sanoi William. - Ajattelit silloin kuunnellessai juttujani, että se oli hieno maa. Sanoit, että sen pitäisi kuulua Englannille. - Niin, sanoi William tylsästi, mutta kuin kaukaisena unena hän muisti, kuinka ajatus tuosta kauniista maasta silloin oli  värähdyttänyt häntä. Hän muisti kauripuut ja  miehen olkapäähän saakka ulottuvat korkeat sananjalat. Hän muisti kapteeni O´Haran sanoneen, että ihminen siellä voi hengittää, ja hän muisti kertomuksen lähetyssaarnaajasta, joka oli kietonut takkinsa ympärilleen ja nukkunut jouluiltana ihmissyöjien keskellä ilman minkäänlaista asetta, ja kuinka nämä eivät olleet tehneet hänelle mitään pahaa. Hän muistsi kukkaset ja linnut ja lumihuippuiset vuoret.

Toisessa kirjassa tapahtumia seurataan niin Williamin kuin tyttöjenkin näkökulmasta. Tapahtuu odottamaton käänne, jota en itse ainakaan osannut odottaa, mutta joka kuitekin oli odotettavissa. Tyttöjen isä Octave saa yllättävän kosiokirjeen Williamilta. William, joka rakastaa Margueritea pyytää kuitenkin vaimokseen Mariannea.

Kolmannessa  kirjassa Williamin perhe on kasvanut tyttärellä, joka on saanut nimen siskosten mukaan, mutta jota kutsutaan Veroniqueksi. Uudessa Seelannissa William on ystävystynyt mm. Tai Haruru nimisen valkoisen miehen kanssa. Tai Haruru puolestaan on jättänyt valkoisen miehen nimen, tutustunut Maoreihin ja elänyt osittain heidän kanssaankin. William ja Tai Haruru ovat tehneet puukauppaa. Brittiläisen siirtokunnan ja Maorien välillä on kuitenkin alkanut olla selkkauksia  ja Williamin perhe joutuu Maorien vangeiksi.  Maoreja ei kuitenkaan kuvata vain villeinä, vaikka kolonialista aikaa kuvataankin.  Kerronnassa on paljon maorinkielistä sanastoa ja kulttuurisia yksityiskohtia.

Neljännessä osassa Williamin perhe muuttaa ensin U-S:n pohjoissaarilta eteläsaarelle lampaita kasvattamaan ja lopulta William ja Marianne, jo elämänsä ehtoossa muuttavat takaisin lapsuutensa kanaalisaarelle, jossa Marquerite, josta on vanhempiensa kuoleman jälkeen tullut katolinen nunna, on elänyt viimeiset vuodet luostarin abbedissana. 

Löysin tämän teoksen äärelle selaillessani nettiantikvariaatteja etsien kirjaa, jonka nimessä oli sana vihreä tai jonka kannet olisivat vihreät. Teoksen miljöö kuulosti kiintoisalta ja varasin kirjan kirjaston kaukolainana. Ja olihan tässä paljon kiinnostavia aspekteja. Teoksen ajallinen miljöö on viktoriaaninen aika 1800-luvun alkupuolelta sen loppupuolelle. Teoksessa on niin maanviljelystä kuin merenkulkua (purjelaivojen aika vaihtumassa höyryaikaan), on aristokratiaan ja köyhyyttä, luonnonoloja maanjäristyksistä vuorovesiin. Teoksen jaottelussa kukin osa alkaa jollain lainasitaatilla, runolla tai raamatunlauseella. Omassa kategorisoinnissa en pidä tätä kuitenkaan hengellisenä teoksena sanan varsinaisessa merkityksessä. Teoksessa on kuitenkin raamatullisia viittauksia (suoria tai epäsuorempia) ja hengellisiä pohdintoja. Transendentaalisuuden, näkyvän ja näkymättömän todellisuus on läsnä kerronnassa ja oleellinen osa aikaa ja tarinaa. Raamatun termiä pelastuksesta käytetään ei vain hengellisessä merkityksessä vaan laajemminkin. Vrt ihmisluonteiden tuhoavuus tai myönteinen vaikutus. 

Etsin siis kirjaa vihreän värin perusteeella. Mikä onkin teemallisesti yllättävää, onkin värien kuvauksessa. Vihreä on Mariannen väri,  ja Marianne onkin suurimmaksi osaksi kerronnan pääosassa Williamin ohella Margueriten jäädessä taaemmaksi. Silti sininen väri (Margueriten väri) mainitaan useammin, todella useammin, kuin vihreä.

Hauska yhteensattuma oli, kun lainattuani tämän teoksen, löysin ostamastani vanhasta aikakausilehdestä mainoksen tästä teoksesta (katso kuvakollaasi teksin alussa) 

Ei hassumpi lukukokemus, vaikka veikin aikaa.  Kyllä tämä kannattaa nostaa unohduksen suosta esille tai muista kätköistä pölyttymästä. Joitakin pieniä yksityiskohtia jäin miettimään, kuten voiko lapsella olla siniset silmät, jos toisella vanhemmista on ruskeat ja toisella mustat silmät tai kuinkahan kauan papukaijat voivat elää. Vanha Nick kulkee matkassa koko tarinan ajan. 

Erityismaininnat näille ajatuksille:

"Kauneus on haurasta kuin kehrätty lasi" ja "Sivistys on elämän arvostamista".

--

Helmet 2025 -lukuhaate kohta 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä.