Ourika ja muita traagisia naiskohtaloita!

Ourika ja muita traagisia naiskohtaloita

Novelleja

Toimittanut Tuija Tuomaala

Suomentaneet:

    Tea Calpe (Ourika) 

    Tuoja Tuomaala (Muut novellit)

Punos, 2023 (BoD)

286 s.

Pyydetty ja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Ourika ja muita traagisia naiskohtaloita on kiintoisa katsaus kahdentoista naiskirjailijan tuotantoon sadan vuoden, tai hieman ylikin, takaa. Kirjailjoiden lyhyet esittelyt löytyvät teoksen viimeisiltä sivuilta. Suurin osa näistä kirjailijoista on itselleni ennen tuntemattomia, mutta mahtui joukkoon muutama nimi, joiden tuotantoon olen ehtinyt jo aiemminkin tutustua, kuten Willa Cather tai Olive Scheiner, jonka teoksen Ratsumies Peter Halket olen aika äskettäin lukenut. 

Tuija Tuomaalan toimittaman novellikokoelman tarinat ovat hyvin erilaisia tyyliltään ja kerronnaltaan, kaikkia niitä kuitenkin yhdistää naiseus ja sen eri ulottuvuudet. Ensilukemalta en ihan kaikista novelleista päässyt oikein jyvälle, mitä niillä haluttiin kertoa. Vahvimman vaikutuksen minuun teki Kate Chopinin Kohtalon isku, joka todella iski tajuntaan traagisuudessaan ja toi esiin silmille näkyvän ja näkymättömän puolen naisen elämässä. Kerronta tässä novellissa oli todella ytimekäs lyhyydessäänkin. 

Harriet Prescott-Spoffordin novelli puolestaan toi kylmän väristyksiä goottimaisuudellaan.  Novelli poikkesi muista ollen monologi, mutta ei monotoninen. Vahvasti ja vaikuttavasti kerrottu tarina, jossa todellisuuden rajat ovat häilyviä. 

Kaiken kaikkiaan, jos en näin kertaalleen luettuna saanutkaan näistä kaikista mitään suuria lukuelämyksiä tai ymmärryksen välähdyksiä, niin haluan ehkä palata näihin tarinoihin uudemman kerran ja virkeämmin mielin. Jotkut novellit tuli ehkä luettua hieman väsynein silmin. Elämänmakuisia, arjessa ja arjen yläpuolellakin liikkuvia tarinoita nämä kaiken kaikkiaan ovat ja kaikille feminismistä kiinnostuneille tämä kokoelma varmaankin on antoisa. Itseäni ei feminismi niinkään kiinnosta, mutta ajankuvat ja kirjoittajien erilaiset tyylit luoda maailmoja ovat kiinnostavia. Se, mikä minua hiema häiritsee on se, että kaikissa novelleissa ei nimetä henkilöitä. Se hieman etäännyttää eikä henkilöistä saa otetta samalla tavalla, kuin jos heidät nimettäisiin. Kiva kokoelma tämä kuitenkin oli ja haluan varmaan ottaa hieman lisää selville kirjailijoista, löytäneiskö heiltä mitään kiinnostavaa suomenkielellä. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta

Luonnehdin seuraavassa vielä hieman kutakin novellia.

Rebekka Harding Davisin Anne-novelli on tarina rouva Palmerista, joka  päättää eräänä päivänä jättää kaiken taakseen. Hän palaa ajatuksissaan nuoruutensa päiviin, jolloin hän oli Anne ja rakasti miestä, josta ei ollut tullut hänen aviomiestään. Paetessaan arkeaan junamatkalle Philadelphiaan, hän tapaa tämän nuoruutensa rakkauden, kirjailija Forbesin, ja saa huomata, että nuoruuden ja nykyisyyden välillä on huomattava eroavaisuus. Elämä on muuttanut kumpaakin omalla tavallaan. Novellissa on kaikkitietävä kertoja. Kerronta on sujuvaa ja mutkatonta suoran kerronnan ja dialogien vaihtelua. 

"Ei, en halua nähdä prässättyjä lehitä ja heiniä maljakoissa. Se on kuin tekisi koristeita kuolleen ihmisen hiuksista."

Edith Whartonin novelli "Rouva Mansteyn näköala" vie lukijansa new yorkilaiseen naapurustoelämää kuhisevaan kaupunginosaan, jossa ihmiset kuitenkin saattoivat olla hyvinkin yksinäisiä, ainoana huvinaan seurata kadunvarren elämää ikkunoistaan. Näin oli rouva Mansteyn kohdalla, jonka ainoana ilona oli seurata naapuripihalla kukkivaa magnoliaa.

Magnolia on tänä vuonna aikaisesssa, rouva Sampson, hän huomautti antaen myöten harvinaiselle mielijohteelle, sillä hän viittasi hyvin harvoin tuohon kaikennielevään harrastukseensa. Se oli ensinnäkin aihe, joka tuskin kiinnosti hänen vieraitaan, ja sitä paitsi hänen ilmaisukykynsä oli puutteellinen eikä hän olisi osannut lausua julki tunteitaan vaikka olisi halunnutkin. - Mikä? kysyi vuokraemäntä vilkaisten ympärilleen kuin huoneesta löytyisi selitys rouva Mansteyn huomautukselle. - Naapuripihan magnolia - rouva Blackin pihalla, rouva Manstey toisti. - Niinkö? En tiennytkään, että siellä on magnolia, rouva Sampson sanoi huolettomasti. Rouva Manstey katsoi häneen. Ei tiennyt, että naapuripihalla oli magnolia! - Mutta rouva Blackista puheen ollen, rouva Sampson jatkoi, laajennustöiden on määrä alkaa ensi viikolla.

Laajennus, jonka myötö tuo ihana Magnolia katoaisi on liikaa rouva Mansteylle ja hän alkaa miettiä suunnitelmaa magnolian pelastamiseksi. Novellissa on kaikkitietävä kertoja. Kerronta on sujuvaa ja tuo hyvin esiin tunteet ja elämän realiteetit. Luontoteema on yksinäisen vanhan naisen elämänkuvauksen ohella tärkeä. Novellissa kauneus ja karuus kohtaavat, kun elämänrealiteet vievät voiton. 

George Egertonin Tuhoon tuomittu on tarina nuoresta naisesta, joka matkalla New Yorkista Englantiin tapaa vanhemman naisen, jota hyljeksitään tämän elämäntavan vuoksi. Myrskyisellä laivamatkalla nainen, rouva Grey kertoo tytölle tarinansa. Tyttö yrittää valaa häneen toivoa paremmasta, mutta ... voiko nuoren tytön sympatia kääntää naisen kurjistuneen elämän suuntaa? Novelli jättää kysymään, miksi elämän suuntaa on niin vaikea muuttaa, kun se kerran on alkanut vieriä alaspäin. Siihen novelli ei anna vastausta, jättää vain herkän nuoren tytön kyyneleineen Lontoon sateiselle kadulle punainen kenkä kädessään. 

Kate Chopinin Kohtalon isku on tarina naisesta, joka saa kuulla miehensä kuolleen junaonnettomuudessa. Novelli on lyhyt, mutta sitä vaikuttavampi. Novellissa tulee hyvin esille se, kuinka kaikki ei aina ole sitä, mitä päälle päin näkyy tai luullaan.

Constance Fenimore Woolsonin Neiti Grief on tarina kirjailijahaaveista. Novellissa on minäkertoja. Tarinaa vie eteenpäin mieskirjailija, joka saa vieraakseen naisen, joka toivoo kirjailijamiehen lukevan hänen käsikirjoituksensa ja auttavan sen julkaisemisessa. Minua tämä novelli hieman hämmentää. Mies puhuu naisesta vuoroin neiti Griefinä (Suru ) vuoroin neiti Criefinä (huuto). Ilmeisesti tällä nimen erilaisella muodolla on merkityksensä, vaikka en siitä täysin pääsekään jyvälle. Niin tai näin, niin surua Neiti kantaa ja huutaa tuskaansa hiljaisuudessa, käsikirjoitukset tyynynsä alla kertoen hupenevista mahdollisuuksista nousta vaikeuksiensa yläpuolelle.

Harriet Prescott-Spoffordin Hänen tarinansa on monologi. Nainen, joka on ollut onnellisessa avioliitossa kertoo tarinaansa mielisairaalassa.  Novellissa on vahvoja hyytäviä goottitunnelmia. 

Willa Catherin Wagner-matinea on tuttua maanläheistä Catheria, silti hyvinkin erilainen novelli kuin äskettäin lukemani O'Pioneers. Kertoja on nuorehko mies, joka saa kirjeen sedältään Howardilta Nebraskasta. Howardin vaimo Georgiana on saanut pienen perinnön ja hänen täytyy tulla Bostoniin pesänselvitystä varten. Georgiana-täti on jo iäkäs, eikä ole kolmeenkymmeneen vuoteen käynyt 80 km:ä kauempana rajaseudun pieneltä tilalta, jossa elämä on ollut karun askeettista. Tämän elämän vastapainoksi muodostuu Wagner-matinea, johon sukulaispoika tädin vie. Poika nauttii sinfoniaorkesterin soitosta ja soiton rakenteista, mutta miettii, mitä täti mahtaa ymmärtää musiikin eri vivahteista, kunnes tädin sanat: "En halua lähteä, Clark, en halua lähteä" kertovat mitä tädille on merkinnyt tämä kokemus, joka on niin kaukana hänen arjestaan.

Olive Schreinerin novelli 1899 on kokoelman pisimpiä. Kertoja on kaikkitietävä kertoja, joka kuljettaa tarinaa halki vuosien, halki sukupolvien. Buurit ja brittihallinto taistelevat. Tarinassa on maanraivausta, uudisraivaajaelämää, sotaa, kuolemaa, uuden toivon heräämistä, menetyksiä. Mikä itseäni hieman hämmentää on, että henkilöiden nimiä ei mainita, on vain tyttöjä, poikia, naisia, miehiä, äitejä, isoäitejä. Se saa miettimään kuka on elossa tarinan alussa ja kuka jää viimeisenä henkiin? 

Novellissa jään miettimää myös yhtä uskottavuusaspektia. "Ja hän muisti, että miehet nostivat heidät eteensä hevostensa selkään ja että yksi heistä sitoi hänet isolla punaisella nenäliinalla tiukasti kiinni itseensä."  Kuinka iso täytyy nenäliinan olla, jotta sillä sitoo ketään kiinni itseensä?

Sarah Grandin Uusi kokemus on tarina naisesta, jonka "tavoitteena oli ollut ainoastaan saavuttaa tietty sosiaalinen asema. Loistaminen seurapiireissä, se oli ollut hänen yksinomainen päämääränsä elämässä, kilpailla naisten kanssa ja valloittaa miehiä. Hänellä oli ollut kaikkea: rahaa, asema ja sopiva ulkonäkö."

Sitten 33-vuotiaana nainen saa voimakkaan vastenmielisyyden nykyisyyttään kohtaan ja samalla pelko tulevaisuudesta. Hän toteaa  tarvitsevansa jonkin uuden kokemuksen ja asettuu asumaan pieneen maaseutumajataloon.

Satakieli, satakieli. Naisen siinä istuessa tuntui kuin jotain pahaa ja painostavaa olisi seittimäisen pilviverhon tavoin irronnut hänen uupuneesta sielustaan vapauttaen sen turmeltuneisuuden ja tehden tilaa hänen paremmalle minälleen.

Mutta voiko nainen päästä siihen astisen elämänsä tavoista ja asenteista. Nainen tapaa miehen, joka alkaa kiinnostaa häntä. "tämä oli komea eläin, vahva ja terve. Mutta mitä oli ulkokuoren alla - jos siellä nyt oli mitään ..." 

Erikoinen määritelmä luonnehtia ihmistä eläimeksi. Vahva toki, mutta ihminen on ihminen ja eläin on eläin. Mies ei kuitenkaan ollut eläimellinen, vaan sivistynyt, rikas liikemies, josta nainen ajattelee omaksi kauppapuutarhurikseen. Mutta miksi mies loppujen lopuksi viihtyikään tämän naisen seurassa lausuen runoja ja katsellen tätä syvään.  Ja mikä on se uusi kokemus, jonka nainen henkeään haukkoen kokee? 

Mary Austinin Miksei kukaan kertonut alkaa sanoilla: Tiedän, että olen pettynyt nainen ja ettei kukaan piittaa siitä vähääkään, ei edes Henry, ja jos asia jollekulle juolahtaisi mieleen, hän vain pitäisi sitä naurettavana.  Itselleni tämä oli ehkä vaikeatajuisin näistä novelleista, Kirjailijaesittelyssä mainitaan, että tämä novelli perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin. Tuotannossaan Mary Austin käsitteli naisen oikeutta uraan ja tasa-arvoiseen asemaan, mutta en oikein osaa nähdä tässä novellissa uraunelmia enkä feminismiäkään sanan varsinaisessa merkityksessä. Se, mihin novellin nainen on pettynyt jää minulle selviämättä, paitsi, että hän on menettänyt odottamansa lapsen eikä ilmeisesti pysty saamaan uusia (?). Jonkinlainen elämäntyhjyys kai tässä novellissa tulee esiin. Novelli saa minut myös kysymään, onko elämä jonkinlainen peli? Ei. En ymmärrä.

Ellen Glasgow:n Kohtalokas kirje päähenkilö on Margaret Fleming, joka on ollut naimisissa kaksikymmentä vuotta. Hän saa kirjeen saa kirjeen vieraalta naiselta, Rose Morrisonilta, joka kertoo suhteestaan Margaretin mieheen. Margaret lähtee tapaamaan naista ja tapaamisen seurauksena päättää ettei asetu näiden onnen esteeksi. Georgen täytyy rakastaa häntä paljon", hän ajatteli, vihaisena vaan murheellisen alistuneena. "Miten hänen täytyykään tyttöä rakastaa uhratakseen minut tällä tavalla." Margaret päättää uhrautua. Se ei tarkoita alistumista, vaan kuten Margaret ajattelee "hän saattoi yhä antaa ylivertaisena lahjana onnensa" Kun Margaret sitten kertoo miehelleen tavanneensa Rosen hän saakin kuulla, että ei George rakastakaan Rosea ja että Rose liioittelee rakkauden tunteissaan. Novellissa Margaret ei ymmärrä Georgea, George ei ymmärrä Margaretia "Käyttäydyt kuin toivoisit, että olisin rakastunut häneen" enkä minäkään oikein ymmärrä Margaretia. Novellin alkuperäinen nimi on The Difference (Ero), ero miehen ja naisen tavoissa tulee esille, mutta eroa Georgen ja Margaretin tavoissa ajatella ei voi kutsua yleispäteväksi. Sanoisin, että novellin Margaret on hyvin erikoislaatuinen nainen ajatuksiltaan. 

Clare Durasin novelli Ourika on tarina senegalista kaksivuotiaana orjaksi myydyn naisen tarina. Novelli poikkeaa muista paitsi siinä, että se on alkuperältään ranskankielinen, kun muut novellit edustavat englanninkielistä kirjallisuutta. Kirjailijaesittelyssä mainitaan myös, että teos on ilmestynyt myös pienoisromaanina ja tunnetaan hyvin nykyäänkin.  

Ourika sijoittuu Ranskaan ja sen kerronta on kahtalainen. Aluksi kertojaminänä on lääkäri, joka on kutsuttu nunnaluostariin erään sairaan nunnan luokse. He tapaavat useita kertoja ja lopulta nunna, Ourika kertoo tarinansa lääkärilleen ja loppupuolen kertojaminänä on Ourika. Ajallisesti tarina sijoittuu kahta puolen Ranskan vallankumousta. Ourika on ostettu musta tyttö, joka saa kuitenkin kasvaa hyvissä oloissa ilman orjuuttavia tehtäviä, melkein kuin omana lapsena, mutta onko mustalla tytöllä mahdollisuuksia omaan elämään, avioliittoon, rakkauteen. 

Ourika poikkeaa muista novelleista myös sen katolisen uskon ja hengellisten kysymysten vuoksi. Joitain pieniä uskonnollisia viitteitä löytyi muistakin novelleista, mutta tässä uskon aspekti oli erityisenä teemanaa.

Ajattelin, että nunna ei ole koskaan yksin, vaikka onkin luopunut maailmasta. Hän on valinnut itselleen perheen, hän on kaikkien orpolasten äiti, kaikkien vanhusten tytär ja onnettomien sisar. Eivätkö ihmiset ole usein hakeutuneet vapaaehtoisesti yksinäisyyteen? He ovat halunneet olla yksin Luojansa kanssa, he ovat luopuneet nautinnoista palvellakseen yksinäisyydessä kaiken hyvyyden ja onnen lähdettä. 

Pohjoinen 2025 lukuhaaste kohta 8.   Kirja, jossa musiikki on merkittävässä asemassa (Kokoelman yhdessä novellissa musiikilla on merkittävä osuus)