keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kirjamessut 2018 - Lauantai!

Kirjamessuilu jatkui osaltani vielä lauantaina. Hulinaa riitti edelleenkin ja väkeä virtasi joka ovesta. Itse suuntasin jälleen Töölön lavalle, jossa yhdeltätoista oli alkamassa Suomen kirjailijaliiton järjestämä keskustelu Kirjailija salakuuntelijana. Keskustelijoina oli Anna-Leena Härkönen, Essi Kummu ja Pasi Lönn, joita haastatteli Jarkko Tontti.


Keskustelun yhteenvetona voisi sanoa,että oikeilla nimillä kertomisessa on melkoinen vastuu. Siinä on huomioitava niin juridiikka kuin moraalikysymykset. Vapautta ei ole ilman vastuuta. 

"Luemme kuin hyeaanat"
 - Jarkko Tontti

"Älkää olko kirjailijan kavereita" 
- Anna-Leena Härkönen

"Jos haluan puhua totta, minun on kirjoitettava enemmän fiktiota"
 - Essi Kummu




Myöhemmin iltapäivällä,  samoin Töölön lavalla esiteltiin kirjailijoiden "Omia huoneita" ja tapoja työskennellä. Keskustelijoina oli Jyrki Heino, Johanna Venho ja Lauri Mäkinen. Keskustelua luotsasi Laura Lähteenmäki. Yksinkertaistetun yhteenvedon vetäen voisi sanoa,että yYmpäröivästä maailmasta 'kuplaan" pääsee esimerkiksi isossa ruskeassa nojatuolissa, jonka ympärillä on kaikki tarvittava kirjoista inspiroiviin tauluihin.

"Kirja on kuin oma huone."
- Laura Lähteenmäki

----
Siinä olikin sitten minun kirjamessuantini. Loppu päivästä meni taas haahuilllessa ja antivariaattien tarjontaa tutkaillessa. Kotimatkalle lähdin alkuillasta kotipaikkakuntani kirjaston järjestämällä linja-autokyydillä, jolla normaalitapauksessa olisin myös messuille lauantaipäiväksi tullut. Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että messuista sai kyllä paljon enemmän irti näin kolmelle päivälle jakamalla, kuin yhden päivän kokemuksena.

Mitä jäin kaipaamaan oli bloggaripäivystys. Töölön lavan läheisyydessä oli kyllä bloggaajapaikka, vaane ei siellä bloggaajia tavannut, henkeä siellä saattoi vetää mukavilla sohvilla, mutta keskustelua ja tutustumista muihin bloggaajiin todellakin jäi kaipaamaan. 

Kiitos vielä messujärjestäjille bloggaripassista, joka mahdollisti minulle aivan omaa luokkaansa olevan messukokemuksen.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Agatha Christie: Salainen vastustaja!



Agatha Christie
Salainen vastustaja
Alkuteos: The Secret Adversary
Suomentanut Eva Siikarla
WSOY, 1974
293 + 1 s.

Ensimmäinen Christien Tommy ja Tuppence -seikkailu on ilmestynyt lähes sata vuotta sitten, vuonna 1922. Se on omistettu "Kaikille niille jotka viettävät yksitoikkoista elämää, toivoen että he saisivat edes toisten kautta kokea seikkailun ilot ja vaarat."

Neiti Prudence Cowley, arkkidiakonin tytär ja luutnatti Thomas Beresford ovat lapsuudenystäviä. He tapaavat viiden vuoden jälkeen sairaalaosastolla, jossa Prudence on apulaisenaja Thomas ilmeisesti hoidettavana. Sotavuosien jälkeen he jälleen tapaavat, tällä kertaa Dover Streetin maanalaisen uloskäynnillä. Ystävykset keskustelevat rahasta ja puolileikillään Prudence, joka on siis yhtä kuin Tuppence ehdottaa että he laittaisivat lehteen ilmoituksen, Oy Nuoret Seikkailijat AB:n nimissä, ja että he "huomioivat kaikki kohtuuttomat tarjoukset". Ilmoitusta ei kuitenkaan laiteta, sillä Tuppencen juttusille tulee  herra Whittington, joka tekee Tuppencelle tarjouksen. Kun mies kysyy mitä nimeä Tuppence käyttäisi tehtävässään,  tämä sanoo nimen Jane Finn, mikä saa herra Whittingtonin säpsähtämään ja suuttumaan.

Salainen vastustaja on siis ensimmäinen Tommy ja Tuppence -seikkailu ja täynnä nuoruuden intoa ja seikkailumieltä. Juoni liikkuu politiikan ja salajuonien maailmassa.

Ostin tämän kirjan kirjamessuilla, sillä haluan kerätä itselleni kaikki Christien Tommy ja Tuppence -seikkailut. Aiemmin postaamassani Salomonin tuomio -kirjassa Tuppence oli vahvoilla,  tässä tarinassa taas Tuppence oli liian hyväuskoinen, mutta Tommy puolestaan loisti. 

Teoksen kansipapereista voisin mainita, että ne ovat hyvin 70-lukulaiset. Päällyksen on suunnitellut Heikki Ahtiala. Kannen tyylissä on vahvaa persoonallisuutta. 

Helsingin kirjamessut - Perjantai!



Hyvin nukutun yön jälkeen kirjamessuilu jatkui perjantaina. Ensimmäinen kohteeni oli Hakaniemen lavalla, jossa oli aiheena Käsikirjoituksesta kirjaksi.






Katja Leino haastatteli Sanna Pullia, Reetta Miettistä ja Touko Siltalaa. Yhteenvetona keskustelusta voisi sanoa, että prosessi käsikirjoituksesta kirjaksi on pitkä. Se vaatii lukemista, lukemista ja hiomista. Kirjassa, joka lopulta läpäisee seulan julkaisuksi kuultaa "omaäänisyys", ilmaisun raikkaus ja tuore ajatus, joka virkistää.

Seuraavaksi suuntasin Vallisaareen, jossa esittelyssä oli Petteri Saarion Luonnon lumo -teos.





"Luonto tekee hyvää myös niille, jotka eivät itse sitä ymmärrä"
- Petteri Saario



Loppupäivä kuluikin haahuillessa ja antikvariaatteja kierrellessä. Tapasin myös Saran jonottamassa Gummeruksen osastolla Minna Rytisalon nimmaria Rouva C -teokseen. 

Muuten en messuilla juuri bloggaajia tavannutkaan, paitsi Lumiomena-blogin Katjan. Nytei ollut edes erityistä bloggaripäivystystä, mikä minusta oli harmi, sillä olisin mielelläni tehnyt tuttavuutta muiden kirjabloggaajien kanssa.

Perjantainakin oli paljon mielenkiintoisia aiheita, jotka olisi kiinnostanut, kuten Kuolemaantuomittu vakoilija Von Hellensin kohtalo, Vihapuhe ja itsesensuurin mekanismit, Revi se (revittyjä sanoja runoiksi on ollut harrastuksani jo ennen Revi se -teoksen ilmestymistä),  Yksi kevät punaisten tyttöjen tarina 1918 puhumattakaan Z.Topeliuksesta Suomen löytäjänä. Kaikkeen ei kuitenkaan rahkeet riittänyt, levätäkin piti välillä ja käydä syömässäkin. Ja ne antikvariaatit. Niiden katsastaminen on ihan oma lajinsa.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Agatha Christie: Askel tyhjyyteen!


Agath Christie
Askel tyhjyyteen
Alkuteos: Why Didn't They Ask Evans?
Suomentanut Kirsti Kattelus
WSOY, 1981
262 s.

» Eikö olekin outoa? hän sanoi. » On kuin olisimme joutuneet kirjan kansien sisään. Me olemme keskellä tuntematonta kertomusta. Se on hirveän omituinen tunne.»
» Tiedän mitä tarkoitat, Bobby sanoi. » Se on aika kammottavaa. Minusta tämä on pikemmin näytelmä kuin kirja. On kuin olisimme kävelleet näyttämölle kesken toisen kohtauksen vaikkemme oikeastaan kuulu koko näytelmään. Nyt meidän on teeskenneltävä, mikä on perin rasittavaa siksi ettei meillä ole aavistustakaan ensimmäisen kohtauksen juonesta. »

Askel tyhjyyteen on rento ja hauska kirja aiheestaan huolimatta, sillä eihän murhat ja rikokset toki koskaan ole hauskoja. Kerronnallisesti ja kuvauksellisena tämä on virkeää ja mukavaa luettavaa. Verrattuna joihinkin muihin Christien teoksiin tässä on ilmavuutta ja huumoria, nuorekasta meininkiä.

Bobby on kirkkoherran poika, joka on pelaamassa golfia jonkun tohtorismiehen kanssa, kun hänen pallonsa lentää pusikkoon ja sitä etsiessään hän löytää jyrkänteen reunalta pudonneen miehen. Onko kyseessä ollut harha-askel vai onko joku työntänyt miehen alas? Vähän aiemmin Bobby on ollut kuulevinaan huudon. Lääkäri lähtee hakemaan apua ja Bobby jää vartioimaan ruumista. Tosin mies on vielä elossa ja viime sanoikseen hän huokaa: Miksi he eivät kysyneet Evansilta?

Juonesta ei sen enempää. Erinäisten seikkojen jälkeen Bobby alkaa tutkia miehen kuolemaa tarkemmin yhdessä ystävänsä Frankien kanssa. Frankie on Lady Frankie, aateliskartanon tytär. Lisäksi mukaan joukkoon ja jopa pelastajaksi muodostuu Bobbyn ystävä Badger, jolla on hieman epäonninen tausta yrityselämässä ja joka viimemmäksi on yrittänyt toimia käytettyjen autojen kauppiaana.

Olen lukenut tämänkin kirjan aiemmin, lukemisesta oli kuitenkin jo aikaa ja aika moni asia oli jo ehtinyt unohtua. Ei yhtään tylsä kirja, ei ollenkaan. 

Kansikuvasta (Suunnittelija Pekka Kuronen) voisin kuitenkin mainita vielä, että ihmettelen suuresti valokuvanegatiiveja ja kukkakimppua. Niillä ei ole juonen kanssa mitään tekemistä No, onhan kansikuvassa toki viittauksia golfiin, mutta todellakin ihmettelen tuota valokuvanegatiivia, jolla ei siis ole mitään liittymäkohtaa kirjan juonessa - no, valokuvalla kylläkin, joten ehkä se sittenkin on selitettävissä, kun nyt tarkemmin mietin.  Ja kyllä se kukkakimppukin tarinasta löytyy, joten ei näköjään kansikuviakaan ole yleisilmeeseen katsominen (vrt. ei koiraa karvoihin katsominen).
...
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 39: Lue kirja, jossa rikoksia ratkaisee joku muu kuin poliisi.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Helsingin kirjamessut 2018 - Torstai!

Helsingin kirjamessut on sitten taas koettu, nyt jo neljättä kertaa. Tällä kertaa minulla oli mahdollisuus olla kierrellä messuilla useampana päivänä, kun sain yöpymispaikan ystävien luona. Torstaiaamuna köröttelin sitten aamuvarhaisella junalla Keski-Suomesta kohti pääkaupunkia ja Pasilaa. Hieman oli talven tuntua ilmassa, mutta lumesta ei vielä siinä vaiheessa ollut mitään tietoa. 

Messukeskukseen saavuin yhdentoista maissa ja suuntasin ensimmäiseksi askeleeni (haettuani ensin minulle myönnetyn bloggaripassini) Into/Aulan pressitilaisuuteen, jossa  kirjailijat Arne Dahl, Jelena Tsizova ja Markus Leikola ja sekä kääntäjä Kristiina Drew kertoivat työstään.



En ole Arne Dahlin dekkareita lukenut, oli kuitenkin kiinno
stavaa kuunnella hänen ajatuksiaan kirjoittamisesta ja elämästään.

Arne Dahl kertoi kuinka hänen ensimmäisessä dekkarissaan satoi kaiken aikaa, tässä uudessa puolestaan sataa lunta, on kylmää ja pimeää. Synkkyyden takaa kirjailija vaikutti kuitenkin hyvin lämpimältä persoonalta. Humoristisuutta tarinointiin toi kuvaus siitä, kuinka lattialle levitetty post it -lapuille kirjoitettu juonikuvio on yön aikana muuttunut, kun tytär on kävellyt niiden ylitse. 

Kirjailijoista eniten minua kiinnostaa Jenea Tsizovan Naisten aika -teos. 

"Jos ääni muuttuu, jokaisella lapsella herää kiinnostus". - Jelena Tsizova Naisten aika -teoksen taustoista

"Mitä enemmän sitä pengoin, sitä vähemmän sitä ymmärsin"
- Markus Leikola teoksestaan vuoden 1918 -tapahtumista.

Kristiina Drew kertoi Tanssia Ruusuilla -teoksesta, joka on jatkoa Siivoojan käsikirja -novellikokoelmaan.

Pressitilaisuudesta siirryin Töölöön odotti Maailman loput -keskustelutilaisuus. Sinikka Vuola ja Tommi Melander ovat kirjoittaneet dialogi esseen kirjojen loppusanoista. Mielenkiintoinen aihe, sillä yleensä huomiota ovat vain saaneet kirjojen alut. Kirjoittajalle tosin niin aloittaminen kuin lopettaminenkin on vaikeaa. Lukijalle ei kirjan lopetus ole kuitenkaan yhtään sen yhdentekevämpää kuin aloittaminenkaan, päinvastoin, loppu voi olla jopa vaikuttavampi tekijä kirjan antamaan mielikuvaan kuin aloitus.

"Alussa mikä tahansa voi olla mahdollista, mutta lopussa kaikki keinot ja mahdollisuudet sulkeutuvat"  - Sinikka Vuola

"Loppu ei synny tyhjiössä" - Tommi Melander

Keskustelijat eivät maininneet ainoatakaan kirjan lopetusta, mutta keskustelun kuluessa miettiessäni lukemiani kirjoja minulle tuli etsimättä mieleen kirjanlopetus, joka on jäänyt vahvana mieleeni: Charles Dickensin kaksi kaupunkia teos. Samoin muistui mieleeni Tuulen Viemän loppu: Ajattelen sitä myöhemmin. Toisessa teoksessa loppu oli sulkeutuva, toisessa avoin. Mutta pisteen paikka molemmissa kohdallaan.


Töölöstä hakeuduin Suomenlinnaan, jossa Jukka Rislakki kertoi omaelämäkerrallisesta teoksestaan  "Mullistusten mies."  Rislakin aiemmin kirjoittama Kauhun aika -teos  liippaisee omaa sukua läheltä, mikä teki tilaisuudesta kiinnostavan ja asiaa kirjailijalle. Sainkin häneltä sukututkimuksellisenkin vinkin.



Töölöstä suuntasin taas alakerran messualueelle ja pysähdyin Hakaniemeen kuuntelemaan Päivi Lipposta, joka kertoi Ihmisyyden vuoksi -teoksestaan.

Hakaniemi oli ihan vain matkan varrella, sillä olin suunnannut askeleeni Senaatintorille, missä oli kolmelta alkmassa minua erityisesti kiinnostava keskustelu kulttuurisesta omimisesta.


Mitä kulttuurinen omiminen on? Keskustelijat kiteyttivät sen jotensakin niin, että kulttuurista omimista on vallankäyttöä, kulttuurin hyödyntämistä ilman lupaa ja niin, että ei ota kantaa eikä puolusta alistetussa asemassa olevaa vaikka hyödyntää tämän kulttuuria, ja sitä, että ottaa jotain, mikä ei hänelle kuulu. Keskustelussa vilisi myös sellaisia vieraperäisiä sanoja kuin adaptaatio ja exploitaatio, joista adapaatio kuulosti jotenkin tutulta, mutta en ollut  varma, mitä sillä tässä keskustelussa tarkoitettiin.

Keskustelu ärsytti minua suunnattomasti, sillä eräiden naiskeskustelijoiden mielipiteistä sai sellaisen käsityksen, että saamelaisista saisi kirjoittaa vain saamelaiset, eli jokainen kirjoittakoon siitä kulttuuriympäristöstä missä asuu ja elää ja minkä tuntee omaksi. Saamelaisista muutamia kirjoja kirjoittanut Mikko-Pekka Heikkinen oli siis pikkuisen altavastaajana ja puolustusasemissa.

Keskustelu kiinnosti minua  henkilökohtaisella tasolla, kiinnostaahan Pohjois-Amerikan intiaanikulttuuri minua suunnattomasti. Olen siis tainnut syyllistyä kulttuuriseen omimiseen, kun olen piirrellyt intiaaneja ja kirjoitellut pöytälaatikkoon tarinaa, jossa esiintyy intiaaneja. Ja mikä vielä pahempaa tehnyt itselleni parhaani mukaan   historiallisen mallin mukaan intiaanipuvun helmikoristelluista mokkasiineista puhumattakaan.  

Pikkuisen tuntuu siltä, että menee liiallisuuksiin tämä mitä saa ja mitä ei saa. Siinä tosin olen samaa mieltä keskustelijoiden kanssa, että kunnioitus on säilytettävä kirjoitti sitten omasta tai muiden kulttuurista. En kuitenkaan pidä sitä vääränä, jos joku kirjoittaa kirjan oman kulttuurialueensa ulkopuolelta.Kysehän on kirjailijan luovuudesta ja kirjan lajista riippuen joko faktasta tai fiktiosta, tällainen rajoittaminen olisi sama kuin helsinkiläisyydestä saisi kirjoittaa vain helsinkiläinen tai maalaisuudesta vai maalainen. Kyllä asioilla on useampi näkökulma kuin se oma elinpiiri.

Että sellaista ja kaikella kunnioituksella toisen mielipiteitä kohtaan tällaisia ajatuksia mieleeni nousi tuosta Helsingin Sanomien luotsaamasta keskustelusta.
..
Paitsi keskusteluja ehdin myös hieman kierrellä antikvariaattipuolella. Jotain löytöjäkin tein, niistä kuitenkin myöhemmin erikseen.

Neljän tienoilla lähdin ystävän luokse Katajanokalle yöksi, joten päivään mahtui muutakin kuin kirjoja.

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Agatha Christie: Salomonin tuomio!



Agatha Christie
Salomonin tuomio
Alkuteos: N or M? 
Suomentanut Irmeli Ruuska
WSOY, 1988
251 s.

"Tommy Beresford riisui päällystakkinsa eteishallissa. Hän ripusti sen vaatenaulakkoon huolellisesti, kiirettä pitämättä. Hatun asettaminen viereiseen naulaan oli sekin tarkka toimitus.
Hän ryhdistäytyi, loihti kasvoilleen päättäväisen hymyn ja meni olohuoneeseen, missä hänen vaimonsa istui neuolomassa villakypärää khakinvärisestä langasta.
Oli vuoden 1940 kevät."

Tommy ja Tuppence, neuvokas brittipariskunta on tämän dekkarin päähenkilöt. Minä pidän paljon Tommy ja Tuppence -tarinoista. Toivoisin, että näitä olisi enemmänkin. Tässä pariskunta on jo keski-iässä, lapset aikuisia. Tommy on työtön ja Tuppence kotirouvana. Kumpikin haikailee aikoja menneitä, jolloin he saivat seikkailla yhdessä ja kokea jotain erityistä. Sitten saapuu herra Grant tapaamaan Tommya. Tommylle olisi töitä. Salaisia hommia tiedustelupalvelussa, mutta Tuppence ei pääsisi mukaan. Tuppence ei kuitenkaan luovu leikistä niin vain, hänellä on suunnitelma ja niipä, kun Tommy saapuu salanimellä erääseen täysihoitolaan yllättyy hän täydellisesti, sillä kukas siellä istuukaan tyynesti neulomassa kuin rakas vaionsa Tuppence. Tosin hänelläkin on nyt toinen nimi - rouva Blenkinsop.

Olen lukenut tämän tarinan aiemminkin, mutta uusintaluku ei silti ollut tylsä. Unohduksen aallot olivat pyyhkineet osan juonesta pois ja osaa sekoitti YLE:llä esitetty brittisarja, joka ei mennyt niin kuin kirjan juoni, vaikka yhtenevyyttä toki olikin. Kirjan Tommy ja Tuppence olivat paljon älykkäämpiä kuin sarjassa, erityisesti Tuppencella oli hoksottimet kunnossa. 

En nyt juonesta sen enempiä, sanon vain, että kirjan suomalainen nimi on turhan paljastava ainakin niille, jotka ovat paljon lukeneet muutakin kuin dekkareita.


Hieno luonnehdinta:

"Ylpeilee kuin kissa pennuillaan"

---
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 49: Lue kirja, jossa paha saa palkkansa

tiistai 23. lokakuuta 2018

Nyt on lukemista kerrakseen!


Alppipolku-kirjan sain lahjaksi, sillä ostin sen saamallani kirjakaupan lahjakortilla. Olen tätä katsellut kirjastoautoreissuilla, että lainatako vai odottaako sittenkin, että voisin hankkia omakseni. Minulla on yksi aiemmin julkaistu kirja, josta tämä ilmeisesti on lisätty painos. Ajattelinkin voisin lukea teokset rinnakkain ja katsoa, kuinka paljon niissä on eroa ja katsoa, kannattaako molemmat säilyttää. 


Kirpputorikierroksella tuli myös tongittua kirjalaatikoista ja löysin lisää luettavaa. Nämä kirjat maksoivat vain 20 senttiä kappaleelta, joten ei kirvele pahasti vaikka luettuani pistäisin osan niistä kiertoon.


1. Sharon Moore: Valkoinen noidankehä kuulostaa kiintoisalta nuoren aikuisen romaanilta. Kirja on Weilin + Göösin julkaisema vuodelta 1969 ja kertoo 18-vuotiaasta Jillistä, jonka elämä muuttuu, kun hänen ainoa lähiomainen, Minnie-täti kuolee. Jill asettuu naapureidensa Copelandien luokse asumaan ja hoitamaan heidän raajarikkoa tytärtään. Kuvioihin liittyy myös lääkäri John, joka kiintyy Jilliin. Rikkaita perijöitä ja juonitteluja on kuvioissa.

2. Anna Quindlen: Mustelmilla. Gummerus, 1999. Perheväkivaltaa käsittelevä teos, jonka ostin, koska saan sen lukemalla ruksattua Pulitzer-palkinnon saaneen kirjailijan eräässä lukuhaasteessa. Kiintoisaltakin kirja toki vaikuttaa.

3. Jules Verne Kahden vuoden loma-aika. Otava, 1990.Anni Swanin mukailtu suomennos, jonka kansikuva pisti silmään ja aihe herätti kiinnostuksen.

4. George Ellioton Mylly joen  rannalla (WSOY, 1967) kirjaa olen joskus muinoin aloittanut lukea lainakirjana, mutta jättänyt kesken, kun kuulosti perin juurin pitkästyttävältä. Ajattelin, että kenties nyt siitä voisi saada jotain enemmän irti. 

---

Jossain välissä täytyisi taa tehdä inventaariota ja katsastaa kirjahyllynsä, mitä voisi laittaa kiertoon ja mitä säilyttää, sillä luulen, että kirjaostot ei jää tähän, ainakin lähestyvät kirjamessut herättänevät antikvaariaattipuolella ostohaluja, pitäisiköhän ne kiertää kaukaa .... No

Zacharias Topelius: Tilinteon päivä - Ja muita kertomuksia!



Zacharias Topelius
Tilinteon päivä - Ja muita kertomuksia
Suomennokset Turun ja Itä-Suomen ylipistolaisten työharjoittelukurssilaiset
Faros-kustannus , 2015


Tilinteon päivä sisältää kahdeksan Topeliuksen ennen suomentamatonta kertomusta, joiden teemat vaihtelevat kavalluksesta pakolaisuuteen, jos noin yksinkertaistaen luonnehdin.

Koska kukin kertomus on eri suomentajan käsialaa vaihtelee niissä myös kerronnan tyyli ja poljento. Ensialkuun lukeminen tuntuu hieman kankealta ja jäykältä, mutta vähin erin kerrontaan alkaa tulla kiinnostavuutta ja lukeminenkin sutjakoitua. Suomennokset ovat hyvinkin tätä päivää ja hieman etäännyttävät tarinoita Topeliuksen ajasta. Se ei välttämättä ole huono asia, joskin itselläni osassa kertomuksia tulee tuntu, että onko tämä Topeliusta. Ei sillä, olen lukenut Topeliusta hyvin vähän ja lähinnä hänen satujaan ja nämä tarinat ovat aivan toisenlaisia. 

Tämä kertomuskokoelma on omiaan moninaistamaan kuvaa Topeliuksesta kertojana. Kertomuksissa on niin leikillisyyttä kuin hyperbolaakin (veressä kahlaaminen) ja olen huomaavinani myös eräänlaista ironiaakin, ei niin vakavasti otettavaa otetta. 

Minulla  on odottamassa lukuvuoroa Topeliuksen Tähtien turvatit, joka on vanhempaa suomennosta edustavaa ja onkin hauska sitten, kun ehdin lukemaan, verrata tyyliä näihin suomennoksiin (jos nyt muistijälkiin on jotain jäänyt).

"Kun elämän varjot käyvät hyvin synkiksi ja paksuiksi, on sielulle levoksi ja rohdoksi vaihtaa ympäristöään ja lähestyä niitä, jotka ovat hyviä ja onnellisia, jotta itsekin tulisi  onnelliseksi ja hyväksi heidän lähellään."

Näyte novellista Tilinteon päivä. Suomennos Miro Metsämuuronen

EDIT: Suomennoksista on pakko vielä lisätä, että kirjan ensimmäisessä novellissa, jossa kyse on kavalluksesta, on joko Topeliuksella tai suomentajalla mennyt henkilöt sekaisin, muutoin en oikein saa tolkkua  novellin loppuhuomioon. Päähenkilöiden ('kavaltajan' ja 'kiristäjän') nimet kyseisessä novellissa kun muistuttavat hieman toisiaan.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Kooste luetusta Yhdysvaltalaisesta kirjallisuudesta!

Yhdysvallat- lukuhaaste alkaa olla lopuillaan. Olin vuoden mittaan unohtanut koko haasteen, vaikka yhdysvaltalainen kirjallisuus on ollut paljoltikin vuosien mittaan mun lukupinoa kasvattamassa. Varsinaisesti tähän haasteeseen olen postauksissani viitannut vain kahteen kirjaan, mutta katsastinpa nyt lukuvuoden aikana lukemani kirjat ja löysin useammankin kirjan, jotka sopivat haasteen johonkin kategoriaan, joten listani näyttää lopulta tältä. Ihan jokaiseen kategoriaan en kirjaa saanut, mutta ihan mukavan listan kuitenkin. Jotkut kirjoista sopivat useampaankin kategoriaan.

Kiitos Lukupinon pitäjälle kivasta haasteesta.


1. Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja

Laura Ingalls Wilder:Little town on the prairie
 

4. Alkuperäiskansat osana kirjaa:

John Steinbeck: Helmi

1. James Vance Marshall: A River Ran Out of Eden

2. Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle


6. New Yorkiin sijoittuva kirja

Eleonor H. Porter: Kadonnut tyttö


9. Sukupolvikuvaus

Karen Kingsbury: Valheen jäljet

11. Lempiosavaltioosi sijoittuva kirja (Alaska)

Dani Pettrey: Uponnut ja Salattu  -kirjat
Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle


14. Ei amerikkalaisen kirjailijan teos

Jacqueline Kelly: Calpurnia Tate (kirjailija on syntynyt Uudessa-Seelannissa)

15. Klassikko

John Steinbeck: Helmi

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Åke Holmberg: Itsepäinen Gritt!


Åke Holmberg
Itsepäinen Gritt
Alkuteos: Gritt
Suomentanut: Helvi Katajavuori
WSOY,  1953
156 s.


Aloituslause: 
"Jos kuljetaan Drottningholmin tietä länteen yli Tranebergin sillan, tullaan vähitellen alueelle, jonne on rakennettu pieniä huviloita riveihin."

Loppulause: "Nyt hän on poissa."

Siinä välissä: 
"Koko asia oli arkaluontoinen. Veljesten perheet olivat "liukuneet erilleen", viime vuosina ei ollut oltu missään kanssakäymisessä. Syitä voi olla useita, mutta Margaretan näkökannalta katsoen koko vika oli Ida-tädissä."

Tarinan päähenkilö on siis Margareta, nuori tyttö, joka jää orvoksi ja jota kutsutaan lyhyesti Grittiksi. Gritt on juuri muuttanut uuteen kotiin isänsä kanssa, kun isä kuolee. Huvila joudutaan myymään ja Gritt muuttaa setänsä Axel Strandin luokse. Gritt ei kuitenkaan viihdy sedän perheessä, hän hankkii itselleen työpaikan ja muuttaa omilleen.

Myydystä huvilasta on löytynyt maalaus, josta Gritt tiedustaa huvilan entiseltä omistajalta, jolta hänen isänsä on huvilan aikoinaan ostanut. Hän saa vastauksen, että Gritt saa pitää maalauksen oli se sitten minkä arvoinen onkaan.

Maalauksessa on signeeraus Vincent. Grittistä tulee tyttö, joka omisti Vincent Van Goghin maalauksen. Mutta oliko maalaus todella  aito Vincent?

Asuttuaan jälleen vähän aikaa rikkaana tyttönä setänsä kodissa Gritt muuttaa jälleen pois. Tällä kertaa kotiapulaiseksi erään vanhemman pariskunnan luokse ja löytää oman kohtalonsa.

Nuoren tytön kasvutarina. Ihan kiva. Hieman jähmeä alku, mutta kokonaisuus ei yhtään hassumpi.  Kerronta ei ihan tavanomaista, siinä aistii jotain psykologista. Myös kerronnan näkökulma on erikoinen. Välillä kerronta on Margaretan päiväkirjamaista minä-kerrontaa, mikä äkkiä vaihtuu ulkopuoliseen kaikkitietävään kerrontaan, jossa  kertoja ikään kuin lainaa Margaretan ajatuksia.

...

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 13: Lue ennen syntymääsi julkaistu teos

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Judith Pella & Michael Phillips: Vallankumouksen varjo!

Judith Pella & Michael Phillips
Vallankumouksen varjo!
Alkuteos: Travail and triumph
Suomennos: Eeva Saarimaa
Aikamedia, 2008
392 s.















Vallankumouksen vuosisata teossarjan kolmas osa jatkaa palvelustyttö Anna Bureninin ja Fedortsenkon aatelisperheen tarinaa. Miljöö ja aikakausi on 1880-luvun kuohuva Venäjä. Tsaari Aleksanteri II murhataan pommiattentaatissa, jota on ollut valmistelemassa myös Anna Jevnova Bureninin veli Pavel, joskaan itse tapahtumassa ei olekaan läsnä. Katarina Fedortsenko on avioitunut Dmitri Remizovin kanssa ja muuttanut omaan kotiin. Avioliitossa on kuitenkin omat ongelmansa. Taustalla häärii myös kostoa janoava Basil Anitskin ja vallanhimoinen poliisipäällikkö Vlasenko. 
Fedortsenkon poika Sergei on joutunut vastoin toiveitaan rintamalle, josta on traagiset seuraukset - hänet karkoitetaan Siperiaan.

Vallankumouksen varjo on astetta tummempisävyinen kerronnaltaan kuin aiemmat osat. Surut ja murheet varjostavat nuorten onnea ja toiveita. Kerronta on sujuvaa ja helppolukuista. Suoemnnos tuntuu toimivalta, joskin yksi lause ponnahtaa kerronnassa esiin.

"Kesä päättyi Kaakkois-Siperian joutomailla yhtä nopeasti kuin se oli lyhyt aika sitten alkanut." 

Luen lausetta useampaan kertaan ja makustelen. Jokin tässä ontuu, vaikka sen ymmärtääkin - Kesä päättyi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

 
Viihdyttävä tarina kaikenkaikkiaan surullisesta aspektistaan huolimatta, tarina elää fiktiivisenäkin ajassa ja paikassa historiaa elävöittäen.
 
Sanonta:

Ripaus rakkautta teekupissa on sokeria makeampaa.

--- --- ---

Tällä mukana Tundran lumoissa -haasteessa, sillä tarina polveilee Pietarista Siperian Taigalle.

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 18: Lue kirja, jonka päähenkilöstä et olisi halunnut erota.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Estrid Ott: Lofotin-Liisa!

Estrid Ott
Lofotin-Liisa
Alkuteos: Lofots-Lisa
Suomentanut: Helmi Krohn
Otava, 171 s.
Kansikuva: Heljä Lahtinen







"Juttu alkoi sillä, että Ester välitunnilla sai koko neljännen luokan innostumaan keksimällä uuden sanan - tervapää! Ei kukaan ollut aikaisemmin käyttänytsellaista sanaa, mutta nyt se äkkiä tuli muotiin, samoin kuin kaikki muutkin sanat, jotka Ester oli keksinyt"

Näin alkaa tämä kiva vanhanajan tyttökirja tanskalaisesta älykkötytöstä Liisasta. Liisa ei kuitenkaan halua itseään kutsuttavan tervapääksi, ihmiseksi, jonka päähän kaikki tarttuu ilman ponnistuksia. Sillä Liisan mielestä "Tervapäät eivät lainkaan ikävöineet kaikkea sitä ihmeellistä elämässä, mikä saattoi unohtamaan, että maailmassa oli lainkaan jotain sellaista kuin huomispäivän läksyt ja aineet. He eivät voineet koskaan keskustella sellaisesta, mitä sanomalehdissä seisoi, eikä heidän aivoissaan ollut tilaa millekään muulle kuin sille, mitä he oppivat koulussa ja mitä ei tarvinnut itse keksiä eikä ajatella."

Liisa asuu Länsi-Jyllännissa, josta kirjassa kerrrotaan, että siellä ei ollut oikeita kouluja, mikä maininta minua hieman ihmetyttää. No, Liisalla oli ollut kotiopettaja ja hän oli utelias, tiedonhaluinen nuori. Isän mukana Liisa oli ollut tutkimassa arkeologisia kaivauksia ja niinpä hän oli tiedoissa hyvin paljon luokkatovereitaan edellä.

Lopulta Liisa saikin jättää luokan kesken ja lähteä äidin sukulaisten luokse, ensin Norjaan ja sieltä edelleen Lofooteille.

Lotooteilla Liisa tutustuu serkkuunsa Liviin, jonka kanssa hän karkaa kalastusretkelle jäämerelle ja kokee kaikenlaista  uutta ja jännittävääkin, sillä hän putoaa pää edellä kalansuolaamossa olevaan huuhtelualtaaseen.  Liv uneksii "neroksi tulemisesta", se on milloin taiteilija, milloin näyttelijä, mutta kun Liisan aika Lofooteilla päättyy, Liv saa luvan lähteä vuorostaan Liisan mukana Tanskaan vieraisille ja se on Livin mielestä "melkein, mutta vain  melkein yhtä hyvä, kuin olla nero." Liv on tyttö, joka ei pysty olemaan lainkaan paikallaan.

Olen lukenut tämän kirjan aiemminkin ja pidän tästä paljon. Kerronta on raikasta ja omintakeista ja kuvauksellista. Jäämerellinen ja arktinen ympäristö tulee hyvin esitellyksi ja kalastajan ammatti kalanmaksarasvoineen (nykyisin puhuttaisiin öljystä) on kiehtovaa.
---

Tundran lumoisssa -haaste

Seinäjoen kaupungin pääkirjaston kirjastohaaste kohta 5: Lue kirja, jonka olet lukenut lapsena tai nuorena.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Helsingin kirjamessut - arvotaan lippuja! ARVONTA SUORITETTU!



EDIT 14.10.2018 KLO 17:37

Helsingin kirjamessujen lippuarvonta on nyt suoritettu. Arvonnassa olivat mukana ne henkilöt, jotka olivat ilmoittautuneet mukaan ja jättäneet tavalla tai toisella linkin, josta heidät voi tavoittaa. Arvonta suoritettiin seuraavasti.

Osallistujien nimet kirjoitettiin lapuille.
Laput suljettiin peltipurkkiin.
Sekoitettiin.
Nostettiin kaksi lippua, yksi kerrallaan.
Nostajana  toimi ystävä.

Voittajiksi nousivat Sara V. ja Sanna R.

Onnea voittajille. Otan yhteyttä.


Syksy on tullut ja kirjamessujen aika. Itse olen ajatellut, että Helsingin kirjamessuille olisi päästävä, jos suinkin mahdollista. Toivoisin, että voisin päästä messuille jo torstaina, mutta se on vielä auki, sillä jostain olisi saatava yöpymispaikka ilman turhia etäisyyksiä ja kuluja.



No, ainakin lauantaina on mahdollisuus kierrellä messuilla, kun paikallinen kirjasto tekee taas jokasyksyisen reissun messuille.

Sain bloggaajapassin ja kaksi ylimääräistä lippua messuille, jotka haluan arpoa kiinnostuneiden kanssa. Jos haluat ottaa osaa arvontaan toimi seuraavasti:


Jätä kommentti tähän postaukseen ja jätä linkki, josta sinut tavoittaa (blogiosoite tai sähköpostiosoite) voiton osuessa kohdallesi.

Tai  ota yhteyttä vasemman sivupalkin yhteydenottolomakkeella, jolloin viesti tulee suoraan sähköpostiini.

Arvon kaksi lippua. 
Liput arvotaan 14. päivä lokakuuta. klo 12.00 jälkeen.

Arvonnassa mukana:

1. Sara V.
2. Paula
3. Sara K.
4. Sanna R.
5. Anonyymi Christina
6. Anonyymi Pauliina
7. Tomi M.
 8. Heli.M.V.

torstai 11. lokakuuta 2018

Heikkilä/Nygård: Kissatalon asukit!


Mervi Heikkilä & Marjo Nygård
Kissatalon asukit
Avain, 2017














"11 vuotta sitten Hannele ja hänen lapsensa lähtivät löytöeläintaloon hakemaan itselleen kissaa. Siellä oli monta kissanpentua vailla kotia Yksi pennuista oli erityisen ponteva ja rohkea. Hannele ja lapset ihastuivat siihen heti. He halusivat sen omaksi lemmikikseen ja veivät sen kotiin. Se oli poikakissa, jonka nimeksi tuli Jaska."


Kirja kertoo löytökissoista, hylätyistä, kotia etsivistä kissoista, kesäkissoista. Yhteensä yhdentoista todellisuuteen pohjautuvan kissan tarina löytyy tästä Marjo Nygårdin kauniisti ja elävästi kuvittamasta ja Mervi Heikkilän yksinkertaisen selkeästi kerrotussa kirjassa. Tämä oli selkokirja, vain oleellinen on kerrottu. Minulle henkilökohtaisesti parasta antia oli kuvitus. Nygård on todella tavoittanut kissojen personaallisuuden ja leikkisän, itsenäisen mutta hellyyttä etsivän olemuksen.
...
Elämyshaaste kohta 21. Kirja, jonka alkuteos on kirjoitettu äidinkielelläsi, käännöksenä tai selkokieliversiona.

Seinäjoen  kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 22: Lue kirja, jonka valitsit kannen perusteella.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Paola Pigani: Älä astu sieluuni kengät jalassa!



Paola Pigani
Älä astu seiluuni kengät jalassa
Alkuteos: N'entre pasdans mon âme
Suomennos: Einari Aaltonen
Aviador, 2017
231 s.


"He ovat aina kulkeneet näillä mailla vieraista velvoitteista vapaina: he ovat asettuneet jonnekin, viljelleet maata rakentaneet, omistaneet, juurtuneet osaksi kylää ja seutua. Miksi heidän kohtaloonsa täytyy kajota, miksi heiltä riistetään heidän eläväinen erityisyytensä?"

Eletään toisen maailman sodan aikaa Ranskassa, Angouulêmen kylässä. Maan mustalaisväestö ei saa enää vaeltaa vapaina, heidät suljetaan parakkikylään aitojen ja vartijoiden taakse. Tarinaa vie eteenpäin kaikkitietävä kertoja, näkökulma on kuitenkin Alban, nuoren, vasta lapsen, joka sotavuosien myötä kasvaa aikuisuuteen.

Natsisaksan teoista juutalaisia kohtaan on kirjoitettu paljon, mutta en ole aiemmin lukenut kirjaa, jossa käsiteltäisiin romaniheimon saamaa kohtelua. Heidän kohtalonsa ei ollut kaikilta osin yhtään helpompaa, vaikka tässä tarinassa heitä ei vietykään kaasukammioihin. Leireihin suljetut miehet saivat päivisin käydä töissä, joka tosin ilman vapautta oli pieni helpotus oloihin. 

Pieni suuri tarina, jossa on hiven runollisuutta, paljon ilmavuutta, rivien välissä kuitenkin painavaa asiaa. Tarinaan ja toisen sieluun on astuttu kunnioittaen, ei kengät jalassa talloen, silti ainakin yhdessä kohdassa sanat hieman kipristelivät tuoden omaan lukukokemukseeni pienen pienen ikävän sivumaun, joka kuitenkin haipui ilmaan, kadoten kuin leiritulten savu tuuleen. 

Tämän tarinan ydinajatus on vapaus, sen kaipaus. Päästä lähelle luontoa, avaran taivaan alle - siinä romaniheimon sisin.

Mainio sanonta:

"valju kuin leivätön päivä"
---
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 54: lue käännöskirja

lauantai 6. lokakuuta 2018

Rubio/Waterston (toim.): The Complete Journals of L.M.Montgomery!

Mary Henley Rubio & Elisabeth Hillman Waterston
The Comple Journals of L.M.Montgomery- The PEI Years, 1889-1900
Oxford University Press, 2012
484 s.









Melkoinen luku-urakka, mutta mielenkiintoinen matka nuoren Lycy Maudin ajatuksiin ja elämään. Lycyn itsensä (?) ottamat valokuvat elävöittävät teosta ja tuovat tuon kirjailijan, ja myös lukijaina, niin rakastaman Prinssi Edwardin saaren idylliset maisemat edes hieman näkyville. Tosin mustavalkoisuus ja pieni koko haittaavat idylliä. 

Kiinnostava yksityiskohta:

Lycy Maud ajatteli tehdä kouluesityksen Prince Albertin intiaaneista. Sepä esitys  olisi ollut kiinnostavaa luettavaa minullekin, jos toteutui. Tunsiko Lycy yhtään myötätuntoa intiaaneja kohtaan ei ainakaan minulle avautunut. Jokin syy hänellä lienee ollut valita intiaanit kouluesityksensä aiheeksi. Tämä yksityiskohta nousi kerronnasta esille, koska intiaanikulttuuri kiinnostaa itseäni.

Lycy vaikuttaa kuitenkin olevan kuin kuka tahansa nuori tyttö, sillä hänkin ystävineen nauroi nuoruuden ilosta,  kertoi kummitustarinoita ja mitä nyt nuoruuteen kuuluu. Kaiken kaikkiaan iloisuus ja hauskanpito on toistuva ilmaus, mikä näissä nuoruudenaikaisissa päiväkirjoissa ilmenee. Aivan viimeisillä sivuilla tunne vaihtuu, syynä elämää ravistellut tapahtuma. Samalla kirjoittaminen harventuu mutta syvenee. 

"I have always found that the writing out of a pain makes it at least bearable".

Kirjoittaminen yhtenä terapiamuotona on itsellenikin ollut tärkeää ja hyväksi koettu keino.

Lycy Maud Montgomeryn Pientä Runotyttöä lukiessani olen monesti miettinyt, onko kirjailija kenties kirjoittanut omaa elämäänsä teokseen? Tätä kirjailijan päiväkirjaa lukiessani huomaan, että moni kirjialijan muistiinmerkintä on kuin Pienestä Runotytöstä. Otetaan esimerkiksi tämä.

"This evening I spent planting seeds in my modest little flower plot How strange and how wonderful it is to think of the beauty and colour and fragnance hidden away in the tiny brown seeds that  I tucked into the dark earth. It is one of the best arguments I know of for immortality - or rather, future lives."

Tätä lukiessa näen sieluni silmin Emilian ja Jimmyn Uuden Kuun puutarhassa suunnittelemassa tai kylvämässä kukan siemeniä. Puutarhateema on yksi yhdistävä tekijä kirjailijan oman ja Runotyttö-trilogian välillä. Myös muutamat kirjamaininnat tuovat Runotytön mieleeni. Aikana, jolloin Runotyttöteos oli vielä kaukana tulevaisuudessa Montgomery kirjoittaa runoa syksystä, persikka- ja päärynäpuineen ja metsämiehen torvista.


Mieltä kiinnittää myös monet luontokuvaukset, jotka ovat tuttuja Montgomeryn tarinoista. Luonto onkin mitä ilmeisimmmin merkinnyt kirjailijalle paljon.

Teoksen loppupuolella kirjoittamistahti on, kuten mainitsin vähentynyt ja ulkonaisten seikkojen kuvailut ovat vaihtuneet sisäisen tulkintaan. Loppupuolella  kirjailija myös kertoo lukemistaan kirjoista ja tämä kurkistus kirjailijan lukumakuun onkin kiintoisaa ja herättää uteliaisuuden joitakin teoksia kohtaan. Saisikohan niitä mistään käsiinsä?

Toimittajien tarkentavat viitetiedot henkilöistä, kirjoista, paikoista ja tapahtumista ovat avartavia  ja täydentäviä, todellistavia näkymiä aikaan ja paikkaan.

-----

tiistai 2. lokakuuta 2018

Lasse Lehtinen: Tanner - Itsenäisen Suomen mies!



Lasse Lehtinen
Tanner - Itsenäisen Suomen mies
Otava, 2017
880 s.

Huh huh, olipas tiiliskivi. Ja olipas tarinaa. Tarinaa paitsi Tannerista, niin vielä enemmän SDP:stä, poliitiikasta ja Suomen poliittisesta historiasta. Tulipahan kuitenkin luettua, vaikka ensisijainen kiinnostukseni kohdistuikin juuri Tannerin henkilökuvaan ja persoonaan. Kuka oli tuo mies, joka on elantolaisena vaikuttanut myös sukuni jäseniin. Ei sillä, eipä tämä juuri tuonut mitään uutta ja avartavaa sukututkimuksessani, mutta antoi kyllä jonkinlaisen käsityksen persoonasta ja vahvasta vaikuttajasta, osin ristiriitaisenkin.

Suomettumisen ajan poliittisia käsitteitä tämä avasi, mitä ne olivat ne Vaaran vuodet, Juhannuspakkaset tai Noottikriisi?

Lehtisen tarinointi on kyllä ihan luettavaa, miten sen sanoisin politikointia, ripaus sutkia ilmaisua asiallisuuden keitoksessa. Toisenlaisiakin näkemyksiä ajasta voisi varmaan kirjoittaa. Ei silti, jollain tasolla tämä teos kyllä herätti kiinnostuksen muun muassa Kekkosen persoonaa kohtaa. Hänestäkin kirjaililjalta on teos ilmestynyt, mutta kuten sanottua, näkemys on lehtismäinen. 


"Vaikeudet voitetaan taistelemalla, ei alistumalla tunteiluun"  (Tannerin puolison Lindan persoonaa määrittelevä ajatus)

"Poliittinen toiminta edellyttää ihanteita" Mauno Koiviston näkemyksenä esitetty ajatus.

Kirjassa on paljon aikalaisnäkemyksiä, mutta kuka niin on sanonut ja missä yhteydessä näkemys on esiintynyt ei ilmene, sillä kuten Lasse Lehtinen itse kirjoittaa esipuheessaan hän on jättänyt viitteet sikseen luettavuuden vuoksi. Kirjaluettelo on lopussa ja henkilöhakemisto, mutta kukapa jaksaisi lähteä plaraamaan sellaista määrää teoksia saadakseen selvyyttää johonkin näkemykseen, jonka Lasse Lehtinen on rakentanut.

Että sillä lailla ja tämmöinen lukukokemus tällä kertaa.
---
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste 2018 kohta 17: Lue kirja aiheesta, joka ei ole sinulle tuttu. SDP:n poliittinen historia ei ole erityisemmin tuttua,