Paola Pigani: Älä astu sieluuni kengät jalassa!

Paola Pigani
Älä astu seiluuni kengät jalassa
Alkuteos: N'entre pasdans mon âme
Suomennos: Einari Aaltonen
Aviador, 2017
231 s.

"He ovat aina kulkeneet näillä mailla vieraista velvoitteista vapaina: he ovat asettuneet jonnekin, viljelleet maata rakentaneet, omistaneet, juurtuneet osaksi kylää ja seutua. Miksi heidän kohtaloonsa täytyy kajota, miksi heiltä riistetään heidän eläväinen erityisyytensä?"

Eletään toisen maailman sodan aikaa Ranskassa, Angouulêmen kylässä. Maan mustalaisväestö ei saa enää vaeltaa vapaina, heidät suljetaan parakkikylään aitojen ja vartijoiden taakse. Tarinaa vie eteenpäin kaikkitietävä kertoja, näkökulma on kuitenkin Alban, nuoren, vasta lapsen, joka sotavuosien myötä kasvaa aikuisuuteen.

Natsisaksan teoista juutalaisia kohtaan on kirjoitettu paljon, mutta en ole aiemmin lukenut kirjaa, jossa käsiteltäisiin romaniheimon saamaa kohtelua. Heidän kohtalonsa ei ollut kaikilta osin yhtään helpompaa, vaikka tässä tarinassa heitä ei vietykään kaasukammioihin. Leireihin suljetut miehet saivat päivisin käydä töissä, joka tosin ilman vapautta oli pieni helpotus oloihin. 

Pieni suuri tarina, jossa on hiven runollisuutta, paljon ilmavuutta, rivien välissä kuitenkin painavaa asiaa. Tarinaan ja toisen sieluun on astuttu kunnioittaen, ei kengät jalassa talloen, silti ainakin yhdessä kohdassa sanat hieman kipristelivät tuoden omaan lukukokemukseeni pienen pienen ikävän sivumaun, joka kuitenkin haipui ilmaan, kadoten kuin leiritulten savu tuuleen. 

Tämän tarinan ydinajatus on vapaus, sen kaipaus. Päästä lähelle luontoa, avaran taivaan alle - siinä romaniheimon sisin.

Mainio sanonta:

"valju kuin leivätön päivä"

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 54: lue käännöskirja