Erik Hansen: Arnaluk

Erik Hansen

Arnaluk

Alkuperäisteos:

Suomentanut Asko Pulkkinen

WSOY, 1920

152 s.

Tukkukauppias Holm on juuri tullut konttrorista kotiin. On ollut rasittava päivä, hän on väsynyt ja nauttii sen tähden kaksinkertaisesti suloisesta rauhasta levätessään nojatuolissaan iltalehteä silmäillen. Viereisessä ruokasalissa kilisevät lautaset ja veitset. Vanha palvelijatar kattaa päivällispöytää. Ilta jo hämärtyy.

Tukkukauppias Holm odottaa vaimoaan ja poikiaan Erkkiä ja Helgeä kotiin, jotka ovat menneet katsomaan Mars-kuumailmapallon ilmaannousua. On syksy ja myrskyä ilmassa. Vaimo palaa kotiin, mutta pojat ei. He ovat yleisön huomaamatta nousseeet ilmapallon koriin, juuri ennen kuin sitä ollaan siirtämässä myrskyn alta suojaan, kun irrotetut narut irtoavat miesten käsistä ja myrsky vie pallon. Hädissään pojat huutavat apua, mutta mitään ei ole tehtävissä. 

Vasta sillä hetkellä ilmaisivat pojat venheessä-olonsa päästäen kamalan hätähudon.

Erkki on 16-vuotias ja Helge 12-vuotta. 

Kuumailmapallosta ei myrskyn laannuttua kuulla mitään ja kaikki luulevat poikien päätyneen mereen ja kuolleen. Kaikki, patsi poikien äiti, joka ei lakkaa toivomasta. Ja pojat ovat kuin ovatkin selvinneet - Grönlantiin, mutta kuinka he selviävät keskellä jäätä ja pakkasta? Hyvänä apuna on kuumailmapalloon lastatut tavarat ja säilykkeet, sillä kuumailmapallolla oli tarkoitus tehdä tieteellinen tutkimusmatka. Pojat antavat laskeutumispaikalleen nimen Toivon laakso ja pitävät urheasti toivoa yllä, mutta kun jääkarhu ryöstää heidän ruokavarastonsa, alkaa toivo hiipua.

Tässä vaiheessa tarinaan astuu tanskalainen Nordstrand, joka on asuttanut pientä Tassinorkin kylää muutaman kymmenen vuotta, toimien pienen grönlantilaisen kauppa-aseman hoitajana. Vuosittain tulevan kauppalaivan Hans Egeden avulla hän saa kerran vuodessa pinkan sanomalehtiä, joita sitten on lukenut yhden päivää kohti. Nordstrandilla on myös kasvatti, nuori tanskalaissyntyinen tyttölapsi, joka on syntynyt valaanpyyntialuksella, äiti, joka on ollut kapteenin puoliso on kuollut ja kapteeni ei tiedä, sillä "laivassa ei ollut yhtään naista lasta hoitamaan". 

– Antakaa lapsi minulle, Nordstrand sanoi. – Otan sen omaksi lapsekseni. Minä hankin sille grönlantilaisen imettäjän ja kasvatan ja opetan sen ihmiseksi. 

Lapsi saa nimen Ellen kuolleen äitinsä mukaan, mutta paikalliset antavat hänelle omankielisen nimen Arnaluk.

Erkki ja Helge ovat tehneet huomion ja jättäneet grönlantilaisten kulkutien varteen viestin, jonka Norstrand löytää ja lähtee poikia pelastamaan. Näin kaikki on hyvin. Elämä jatkuu, mutta koti ja äiti, jota Helge erityisesti kaipaa on vielä kaukana. Vaaroiltakaan ei täysin vältytä ennen kuin Hans Egede saapuu vieden pojat ja erään norjalaisen, seikkailuissaan ryvettyneen merimiehen takaisin kotiin. Paitsi seikkailua tässä on myös paljon yleistietoutta tai no, triviaalia tietoa eikä romantiikalta vältytä. Norstrandilla on yksinäisyyden kaipuuseensa omat nuoruuden surunsa, ja Erkki, Erkki ei saa mielestään Arnalukia. 

"Ilta on hämärtynyt tähdet tuikkivat"

Erkki pysähtyy. Hän näkee edessään "tamassan", näkee maan, kaukaisen Pohjolan juuri samanlaisena kuin sillon ensi kertaa Toivon laakson rinteeltä. Niemi niemen vieressä, värikylläisinä, puhtoisina, mahtavapiirteisinä. Hän näkee mursun silmät, muistaa toivon, jota napaseudun yö tukahdutti, mutta ei voinut hävittää, tuntee uudelleen pelastumisen ilon. Ja hän näkee edessään Tassinorkin ja jouluyön kuutamosen pakkaskirkkaine taivaineen. ---  --- ja syvällä hänen sisimmässään palavat Arnalukin tummat silmät samanlaisina kuin ne loistivat silloin, avomielisinä ylvään puhtaina.

Erik Hansenin Arnaluk on huikea tarina, jossa on seikkailua, luontokuvausta ja romantiikkaa. Pääpaino on kuitenkin tämän  erikoisen saarialueen luonnonoloissa. Ajankohta, johon tarina sijoittuu on 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmmenellä. Teoksessa viitataan ainakin vuosiin 1904 ja 1906 menneisyytenä, sekä Arktisen alueen tutkijoihin Mylius Eriksen, Hagen ja Jörgen Brönlund?  Tanskan ja Grönlannin yhtenäisyyttä korostetaan ja kerronnassa on toki kolonialistisia piirteitä puhumattakaan kristillisestä arvomaailmasta, joka ilmenee mm. poikien äidin toivossa saada lapsensa kotiin. Suhde alkuperäisasukkaisiin on lämmin, joskin hieman mietin muutamia kuvauksia, erityisesti pienen Pinguit-pojan suhteen. 

Mustavalkoinen kuvitus, jonka tekijää ei mainita on mukava lisä kerrontaan. Tämä oli kiehtova kuvaus sadan vuoden takaa hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta sinänsä.  

Luonnon kuvaus:

Ja hän kertoo heille Grönlannista, maailman kauneimmasta maasta, Tanskan pohjoisimmasta osasta, valtion jalokivestä ja Tanskan ihanimmasta maakunnasta. Jäätiköstä, ikuisista, määrättömistä sisämaan jäistä, jotka raivaavat tiensä mereen ja lohkeilevat muodostaen jäävuoria, mahtavia möhkäleitä, jotka irtautuivat jääemostaan ja ukkosen tapaan jyristen liukuvat mereen. Revontulista, valtavista taivaan valoista, kesästä, jolloin aurinko paistaa lakkaamatta, syvien vuonojen kauneudesta ja kukin koristettujen, marjarikkaiden laaksojen reheveyydestä. Suuresta hiljaisuudesta, luonnon majesteetillisesta äänettömyydestä, jäänlähdöstä, jolloin napaseudun hyytynyt maailma herää eloon, ja meri, Grönlannin ehtymätön ruoka-aitta, kuohuu täynnä hylkeitä, mursuja ja kaloja, rekimatkoista, kun rakeiksi jäätynyt lumi ratisee jalaksen alla, tuiskun myllerryksestä, myrskyn ulvonnasta ja tuulen tohinan tarinoista.  

Grönlannin kieli:

tamassakukussarpatdårtokarnavêrutigssiangaluit, joka siis merkitsee: tämä kaikki on harjoittelua, ettei tehtäisi virheitä. (Googlekääntäjän mukaan: Jos teet tämän, pystyt siihen).

-- 

Satakirjastojen lukuhaaste 2026 kohta 15: Kirjan nimi ei ole suomea. Jos ei oteta alaotsikkoa lukuun, niin nimi Arnaluk on grönlantia ja tarkoittaa naista. 

Anngannguujuk Jättiläisten vankina

 

Anngannguujuk Jättiläisten vankina

Kuvittanut Krista Lund

Kertonut Grönlantilaisen kansansadun mukaan H.C.Petersen

Suomennos: Päivi Niemi-Rosing, Liisa Ranta

Atuakkiorfik ja Pohjola-Norden, 1994

"Kauan kauan sitten Grönlannissa eli poika nimeltä Anngannguujuk. Hän asui pienessä kylässä isänsä ja äitinsä kanssa. Anngannguujukin isä oli hylkeenpyytäjä, joka liikkui merellä kajakillaan. Kotona äiti sitten muokkasi hylkeiden nahat, Annganguujuk ainoana seuranaan."

Näin alkaa tämä Grönlanilaista kertomusperintöä ja kulttuuria esittelevä kuvakirja. Tarina jatkuu siten, että Anngannguujuk leikkii eteisessä  kajakilla melontaa, kun äiti muokkaa hylkeennahkoja. Aina välillä äiti kysyy, vieläkö poika meloo ja kun poika vastaa, että kyllä vain, niin kaikki on hyvin. Mutta sitten poika ei enää vastaakaan ja äiti hätääntyy. Nyt isä suuttuu, kun palaa mereltä. Ja isä suuttuukin. Hän luulee, että vaimo on tappanut pojan. Tämä kuulostaa aika kaukaa haetulta, mutta jos on yhtään lukenut Grönlannin kulttuurista, voi havaita, että ei se ole yhtään niin outoa, vaikka julma käytäntö: tappaa lapset, jos ei ollut ruokaa ja nälkä uhkasi.

Mihin poika siis on kadonnut. Vanhemmat lähtevät etsimään häntä ja turvautuvat tietäjiin, joilta he kuulevat, että sisämaan dorsetilaiset ovat pojan ryöstäneet. Ei auta, kuin lähteä hakemaan poika pois, vaikka dorsetilaiset ovatkin jättiläisiä Anngannguujukiin verrattuna.

Tietäjän avulla vanhemmat saavat vaivutettua jättiläiset uneen ja pojan pois. Mutta he tietävät, että nämä herättyään lähtisivät ajamaan heitä takaa ja siksi he keräävät tavaransa ja muuttavat muualle.

Grönlanti on yksi niistä kultturiseuduista, jotka minua erityisesti kiinnostaa ja niinpä tämän kuvakirjan kansi herätti mielenkiintoni. Odotin kuitenkin hieman monipuolisempaa tarinaa ja vahvempaa kulttuurista otetta sanastossa. Oudoksuin muun muassa sanaa talo, joka oli liian länsimainen, vaikka kuvituksessa esiintyi jonkinlainen turvemajan kaltainen. Minua tämä tarina ei imaissut mukaansa, mutta joku toinen voi hyvinkin saada tästä enemmän iloa. 

..

Pohjoinen 2022 -lukuhaaste kohta 24: Kirja liittyy mytologiaan

Peter Freuchen: Vaeltava viikinki!

 

Peter Frreuchen

Vaeltava viikinki

Alkuperäisteos: The vagrant viking

Suomentanut Anja Samooja

1954

Kansi: Sorella Railo

Seuraavana aamuna istuuduimme 'super-junan' loistavaan salonkiin ja kiidimme siinä Chicagoon, jossa jouduimme odottamaan seuraavaa junaa kuusi tuntia. Otin vuokra-auton, jossa kiertelimme kaupunkia. Kuljettaja näytti meille ylpeänä 'maailma pisimmän kadun', 'maailman suurimmann stadionin', 'maailman suurimman tavaratalon' ja 'maailman suurimman hotellin'. Sitten hän vei meidät puistoon, jossa hän näytti meille 'maailman suurimman kirjailijan' patsaan - se esitti Hans Christian Andersenia. - Katsokaas, hän syntyi täällä Chicagossa, kertoi kuljettaja ylpeänä. Tanskalaien isänmaallisuuteni heräsi ja sanoin hänelle, että maailman suurin sadunkertoja oli syntynyt Tanskassa. - Se on pötyä, herra! Luuletteko, että pystyttäisimme patsaan miehelle, jjoka ei ole syntynyt Chicagossa? Nyt loukkaannuin ja väitin painokkaastri, että Hans Christian Andersen oli Tanskan ylpeys. Miekkonen alkoi ilmeisesti epäillä, että hän olikin arvannut vääri, ja vihdoin hän myönsi minun olevan oikeassa. - Se on totta, nyt muistankin, hän sanoi. - Se kaveri syntyi Tanskassa, mutta hänen vanhempansa toivat hänet tänne, kun oli kaksivuotias. Hänen lapsuudenkotinsa oli tuossa, missä patsas seisoo. Minä luovuin.

Ennen kuin Freuchen päätyy keskustelemaan Hans Christian Andersenista Chicagoon hän on ehtinyt tutkia Grönlantia ja perustaa ystävänsä Knud Rasmussenin kanssa Thulen kauppa-aseman, elää Grönlannin alkuperäisväestön kanssa, avioitua Navaranan, eskimotytön kanssa perinteisellä grönlantilaisella tavalla, jäädä leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaksi, menettänyt toisen jalkansa palellutettuaan sen jäätiköllä, avioitua uudelleen tanskalaisen nuoruudenystävän kanssa, seikkailla Neuvostoliitossa, Siperiassa, luennoida grönlantilaisesta kulttuurista vähän siellä ja täällä.Monenlaiset on Freuchenin seikkailut aina pohjoisnapatutkimuksesta Hollywoodin elokuvamaailmaan.

Olen aiemmin lukenut Freuchenin Nuoruuteni Grönlannissa- teoksen. Vaeltavassa Viikingissä on paljon samaa, niin, että alan jo miettiä, onko nämä teokset aivan yksi yhteen. No, onneksi näin ei kuitenkaan ole, vaan Vaeltava Viikinki on monipuolisempi ja tuo Freuchenin elämästä ja siinä samalla maailman menosta  paljon uusia puolia esiin unohtamatta historiallisia kytköksiä natsi-Saksan valtaannousuun ja tanskalaiseen  vastarintaliikkeeseen.

Kuten jo Nuoruuteni Grönlannissa -teosta luonnehtiessani sanoin, niin Freuchein kerronta on omanlaistaan. Se on kaikkitietävän kokijan kertomaa tapahtumista ja tunelmista, mutta en voi välttyä ajatukselta, että näissä on myös ripaus merimieslisää. 

Mikä tekee teoksesta mielenkiintoisen on myös viittaukset Suomeen: Esimerkiksi kuvatessaan läsnäoloaan Miss Universum-kisoissa, joissa Suomalainen missi kruunaataan maailmankaikkeuden kauneimmaksi ei nimiä mainita, mutta yhteys paljastaa, että kyse on Armi Kuuselasta.

Se, että hän oli suomalainen, vaikutti luultavasti ratkaisuun. Suomi oli ainoa maa, joka oli maksanut ensimmäisen maailmansodan (tässä on virhe, pitäisi tietysti olla toinen maailmansota) aikaisen velkansa, ja siksi se oli suosiossa Yhdysvalloissa. Lisäksi Suomessa pidettiin  tuona vuonna Olympian kisat, ja lopuksi Miss Universumin piti juhlallisuuksissa käyttää entisen Venäjän keisarittaren kruunua. Kolme tsaaritarta oli käyttänyt kruunua Moskovassa, mutta se oli joutunut New Yorkiin Tiffanyn haltuun, ja mainosmiehet arvelivat, että oli hyvä ajatus antaa suomalaisen talonpoikaistytön kantaa Venäjän vallan vertauskuvaa. --- ---- ---- Ainoa tytöistä, joka oli innokas palaamaan kotiin, oli Miss Universum. Hän oli saanut seitsemäntuhannen dollarin shekin, joka merkitsi miljoonia Suomen markkoja.Hän oli saanut kolmentuhannenviidensadan dollarin arvoisen auton, jonka hän pyysi lähettämään Suomeen, timanttisen rannekellon ja paljon muita lahjoja. Hänelle tarjottiin houkuttelevia elokuvasopimuksia, mutta hän hylkäsi ne kaikki. Hän halusi ainoastaan palata Suomeen jatkamaan keskeytynyttä koulunkäyntiään.

Mutta jatkoiko hän koulua. Palatessaan Armi Kuusela ainakin teki elokuvan yhdessä Tauno Palon kanssa.Seuraavana keväänä hän lähti maailmanympärimatkalle ja jäi sille tielleen tavattuaan Gil Hilarion.  Tähän ei viitata ollenkaan.

Merimieslisäksi voidaan laskea myös ajottain hyperbolismi, kuten kuvaus Alaskan Yokon-joelta:

Olimme kuitenkin kaukana rannasta jal umi oli hyvin syvää. Koska olin pisin, minun täytyi kulkea edellä ja raivata toisille tietä. Ensi kertaa elämässäni kävelin lumessa kaulaa myöten.

Avartava, ajatuksia herättävä teos, jossa kuljetaan Tanskasta halki Grönlannin ja muun maailman. Paljon on mahtunut Freuchenin elämään hyvässä ja pahassa. Grönlannin alkuperäisasukkaiden elämäntapa on ollut hänen sydäntään lähellä ja minuakin se kiinnostaa. Tosin täytyy sanoa, että jotkin alkuperäisasukkaiden eettiset ajatukset saavat kylmiä väreitä aikaan enkä voi olla näiden kanssa samaa mieltä. Myös eräät kuvaukset merihädän keskellä saavat aikaan sen, että tapahtumia ei ole hauska nähdä silmissään. Toisaalta, kuten sanoin, on vaikea sanoa, onko näissäkin sitä merimieslisää. Sanoisin, että tämä teos on todellisuudenkuvausta hieman väritettynä kiinnostavuuden lisäämiseksi, ainakin joiltain osin.

----

Tällä mukana Kirjoja Ulapalta -lukuhaasteessa

Peter Freuchen: Nuoruuteni Grönlannissa!

Peter Freuchen
Nuoruuteni Grönlannissa
Alkuteos: Min GrØnlandske ungdom
Suomentanut Elias Saarinen
WSOY,1958 (2. painos)
355 + 1 s.


 "Poikasena kaipasin koko sydämestäni merelle"

Peter Freuchen oli tanskalainen tutkimusmatkailija. Hän opiskeli ensin lääkäriksi, mutta turhautui sitten hommaan, kun lähestulkoon kuolleena pidetty henkilö saatiin takaisin elävien kirjoihin, vain jäädäkseen raitiovaunun alle ja kuollakseen välittömästi. 

Freuchen ottaa yhteyttä napaseudun tutkijaan Mylius-Erichseniin ja pestautuu höyrylaiva Hans Egeden miehistöön, tarkoituksenaan kartoittaa Itä-Grönlannin tutkimattomia seutuja. Freuchenin omaelämäkerrallinen muistelma Grönlannin valloitusretkestään ja elämästä on mielenkiintoista kerrontaa, joskin en osa ottaa ihan kaikkea tässä kirjassa kerrottua täysin dokumentaarisena totuunena. Mieleeni nousee aina silloin tällöin kerronnan lomassa merimiesjutut, joissa on vähintään hyppysellinen muunnettua totuutta ja liioittelua. Toisaalta kirja kyllä varmaankin kertoo niistä oloista, joissa tutkimusta on aikoinaan tehty.Freuchenin tyyli kertoa on osin humoristinen. Hän kuvaa Grönlannin alkuperäiskulttuuria ja väestöä kunnioittavasti ja menee itsekin naimisiin nuoren grönlantilaistytön - Navaranan kanssa.

".... inhoavat näyttää tunteitaan muiden läsnäollessa - hilpeyttään lukuunottamatta. Mies ja vaimo eivät koskaan hyvästele toisiaan jommankumman lähtiessä matkalle, eikä vaimo koskaan puhu miehestään taikka mainitse hänen nimeään miehen ollessa poissa kotoa. Tämä johtui entisaikoina vallinneesa taikauskoisesta pelosta, että siten jollakin tavoin tuotettaisiin vahinkoa miehelle, mutta nyttemmmin tämä tapa elää yksinomaan hyvää kasvatusta todistavana  hienosteluna."

Aloittaessani lukea tätä kirjaa, minulle tuli mielikuva, että olisin lukenut tämän aiemminkin, alkupuolen kuvaus siitä, kuinka grönlantilaisneitoset pesevät hiuksensa, kun lähtevät tanssimaan, tuntui tutulta. Kuitenkin, mitä pidemmälle luin, sitä vähemmän tutulta tämä kuulosti. Toisaalta voi olla, että olen tämän lukenutkin, mutta jättänyt sitten kesken eräiden "kauhujuttujen" vuoksi. Kansikuva ei kuitenkaan vaikuta tutulta. Täytyisi päästä tarkistamaan kirjavarastoani maalle. 

Syy, miksi tämä ei kuitenkaan ole ihan mun juttuni, vaikka Grönlanti kiehtookin mieltäni on juurikin nuo muutamat kammotustekijät, jotka saavat selkänahan kipristelemään ja uusintalukuhalun vähäisemmäksi. On vaikea ajatella äitejä jotka surmasivat omia lapsiaan ettei näiden tarvitsisi kärsiä nälästä, tai muusta syystä, kuten eräs äiti, joka hirtti lapsensa, joka teki ilkeitä kepposia. Tai lapsia, jotka joutuivat auttamaan näissä puuhissa. Lisäksi ristiriitaa lukukokemukseen tuo jännite pakanuuden ja kristinuskon välillä. Kristinusko tuli Grönlantiin 200 vuotta ennen tapahtuma-aikaa,  mutta sillä on tämän kirjan mukaan ollut perin kehno vaikutus ja vastaanotto. Kirjoittajakin tuntuu suhtautuvan kristinuskoon vähän kahdella tavalla, arvostellen ankarasti pappien toimintaa, toisaalta antaen kristinuskolle kuitenkin merkittävyyttä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alusta kaksikymmenluvulle ja hieman kolmannellekymmennellekin. 

Freuchenin kerronta on vaikuttavaa kuvauksissaan. Esimerkiksi kuvaus ruoaksi säilötyistä linnuista, linnunmunista ja hylkeistä saa mahalaukun kääntymään nurinperin ja miettimään uskottavuusseikkoja, tai ainakin miettimään säilömismenetelmien mahdollisia samankaltaisuuksia meidän graavisuolattuihin tai ilmakuivattuihin herkkuihin.

Tähän koskettava kuvaus, joka sai minut miettimään Edvard S. Curtisin kuvia amerikan alkuperäisväestöstä, jotka nekään eivät, ainakaan kaikki, ihan autenttisia ole, vaan lavastettuja kuvaussessioita. Grönlantilaisia oli kuvaamassa, ei Curtis, vaan joku toinen, jolle toisten kunnioitus tuntui olevan hakusalla.

"Hän tahtoi esimerkiksi ottaa kokoelman valokuvia alkuasukkaista, ja minä autoin häntä siinä puuhassa. Eräänä päivänä hänen piti valokuvata muutamia grönlantilaisäitejä, jotka kantoivat lapsiaan selkälaukussa. Muuan hymyilevä äiti asettui hänen kameransa eteen, mmutta lapsi ei ollut tohtori Wulffin mielen mukainen, vaan hän tahtoi sen vaihdettavaksi toiseewn. 'Sano hänelle, että pentu on liian ruma, ja käske hänen lainaa jonkun toisen lapsi valokuvaamisen ajaksi', hän sanoi. Sellaista äitiä ei ole olemassakaan, jonka mielestä ei hänen lapsensa olisi maailman kaunein, ja nainen kieltäytyi tietenkin  vaihtamasta lasta. 'Siihen inä hänet totisesti pakotan', hän karjaisi ja alkoi väkivalloin riistää lasta pois selkälaukusta. Luonnollisesti asettui nainen puolustuskannalle nyrkkejään käyttäen, ja hänen ystävättärensä kiirehtivät hänen avukseen. Tohtori Wulffin suunnittelema valokuva jäi ottamatta."

Minuun kolahti myös kuvaukset koskien kirjalllisuutta. Seuraava kuvaus toi mieleeni bookgrossingin, josta ei Freuchenin tätä kirjoittaessa tiedetty mitään.

"Saavuimme Ritenbenkiin, jossa niihin aikoihin hallitsi siirtokunnan esimies Andersen, Grönlannin parhain isäntä. Esimerkkiä hänen hyvyydestään mainittakoon, että hän sijoitti kirjallisuutta kaikille piirikuntansa kauppa-asemille matkustajien vapaasti käytettäväksi, jotta pahan ilman sattuessa ei kenekään olis tarvis istua ikävissään sisällä. Itse hän luki Dickensin teoksia uudestaan ja yhä uudestaan, niin että hän osasi ne ulkoa kannesta kanteen."

Samoin tämä mietelause on hienosti sanottu kirjallisuuden merkityksestä:

"Yksinäänkin kyllä tulee toimeen, kun on vain riittäväsi kirjoja."

Tämä oli toki ihan kiintoisa matka halki Grönlannin, joskin hieman ihmettelin sitä edestakaisin kulkua, jossa ei aina tuntunut olevan ihan loogisuutta, tai ainakin tuntui, että miksi nyt käännytään etelään tai pohjoiseen, kun juuri oltiin matkalla pohjoiseen tai etelään. 

"Ihminen ei tunne elävänsä, ellei hänellä ole mitään ponnisteluja suoritettavanaan ja vaikeuksia voitettavanaan." Vaikeuksia tuntui Freuchenkin kohtaavan ja ponnisteluja riittti. Minä mietin mielessäni säilyttääkö tämä kirja osana Grönlanti-kokoelmaani, vai pistääkö kiertoon. Saa nyt nähdä. 

BookCrossing-kirjana tämä ainakin on kiertämässä maailmaa ja sivustolta löytyy monipuolisia kuvauksia teoksesta.

---

Timo Malmi: Ihmisten maa!

Timo Malmi

Soren Sorensen .  Kristian Olsen Aaju

Ihmisten maa

Menneskenes Land

Inuit Nunaat

Atena, 2000

64 s.

Ihmisten maa - Inuit Nunaat on runoteos, joka on suomalaisen runoilijan Timo Malmin rakkaudenosoitus paitsi omille juurilleen Tampereen Welaatassa myös Grönlannille, Luojan esikoiselle, niin kuin hän asian näkee, maalle, jossa "kaikki tunnistavat Jumalan ihmiseksi".

Malmin runot eivät avaudu helpolla, niitä täytyy makustella, purra, mietiskellä, mutta niissä soi tuulen ja jään sinfoniset soinnut, milloin hiljenneinä, milloin jylisten.

Soren Sorenssen on kääntänyt runot tanskaksi ja Kristian Olsen Aanu grönlanniksi. Näin teos on katsaus kolmeen kulttuuriin, jonka keskiössä ihminen hiljentyy luonnon majesteetttisuuden äärellä.

Seuraan ensimmäistä ajatusta

kysymättä. Opettelen

elämään ilman päämäärää kuin

lapsi lohijoella virran

partaalla vatsallaan

kalastaa käsin, sieppaa lohen

kuin sinä kaksi kalaa.

Mursit leivän, luonnon liitit

maan ja jään,

ilman ja ihmisille annoit sydämen.

  Me mielen teimme sinua vastaan.

                      - Timo Malmi

---

Maailmanvalloitus kirjallisesti: Grönlanti

..

Tundran lumoissa -lukuhaaste

Runohaaste 2018