29 tammikuuta 2023

Viola Wallenius: Koti Keniassa!

 

Viola Wallenius

Koti Keniassa

Otava, 2021

222 s.

"En minä tiedä, kuinka voisin olla äiti, kun olen vielä itsekin ihan lapsi." -Fatuma 14 v.

 

 

 

Viola Walleniuksen Koti Keniassa on kertomus nuoresta, joka etsii paikkaansa yhteiskunnassa ja maailmassa. Tarina kertoo nuoresta, joka lähtee kehitysapuyhteistyöhön vapaaehtoisena todetakseen, että sijoitus ei olekaan siellä, mihin hän ensin luuli lähtevänsä, vaikka sitten pääseekin sinne, minne alunperin oli tarkoituskin lähteä - kenialaiseen kylään, Makongenin.

Edelleen tarina kertoo sopeutumisesta uuteen kulttuuriin, ilmastoon, mutta myös niistä vaikeuksista, mitä auttamistahto tuo eteen. Tarina kertoo, kuinka kertoja kasvaa, muuttuu, oppii uutta.

Olla valkoisena mustan kansan keskellä, sitä kertoja myös pohtii. Tarinan kokijana kertoja haluaisi olla vain ihminen ihmisen rinnalla, ei valkoinen tai musta.

Enemmän kuitenkin kuin kertojasta itsestään tämä teos kertoo kenialaisten, kohtaamiensa nuorten, milteipä lasten elämistä ja kohtaloista. Kertoja ei tuo itseään esille, esimerkiksi opiskeluaika mahdutetaan vain muutamaan lauseeseen, samoin hyväntekeväisyysjärjestön perustaminen esitetään vain toteavasti. Olisi toki ollut mielenkiintoista lukea, mitä vaikeuksia sellaisen perustamisessa mahtoi olla. Mutta ei. Kertojan pääpaino tarinassaan on toinen - Kenialaiset ja erityisesti lapset.

Pidin tästä teoksesta, vaikka olisin ehkä halunnut lukea enemmän myös kertojasta itsestään. Nuori, mutta sydämeltään vahva ja rohkea nainen, ei tosin yksin, mutta  hyvin nuorena, ja josta tuli seitsemän orvon kenialaislapsen äiti. Ei niin, että hän olisi ottanut äidin roolin, vaan se annettiin hänelle, kun yksi lapsi toisensa jälkeen, itse, vapaehtoisesti alkoi kutsua häntä äidiksi ja elämänkumppaniaan isäksi. Sen sai aikaan rakkaus, välittäminen, huolenpito. 

Valokuvaliite toi Kenian punaisen mullan kosketusetäisyydelle ja silminnähtäväksi, vavahduttavaksi elämykseksi. Lukujen väliset mustavalkoiset valokuvat puolestaan toivat tarinaan toisenlaista perspektiiviä.

Pidän myös kansiratkaisusta.  Teoksen graafinen suunnittelu ja visuaalinen ilme on Tommi Tukiaisen, mutta onko sitä myös kannen suunnittelu, jäi minulle kuitenkin hieman epäselväksi.

--

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 1: Kirjassa on kartta

23 tammikuuta 2023

Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö & Liisa Lalu (toim.) : Päiväkirjojen jäljillä!

 

Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö & Liisa Lalu (toim.)

Päiväkirjojen jäljillä - Historiatutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen

Vastapaino, 2020

351 s.







"Tämän teoksen taustalla on Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa jo pitkään tehty omaelämäkerrallisiin aineistoihin ja kirjoittamisen historiaan kohdistunut tutkimus." "Teos on syntynyt usean vuoden yhteistyön tuloksena."  Aineisto koostuu usean tutkijan  teksteistä, joissa analysoidaan arkistojen kätköistä  kaivettuja aikalaispäiväkirjoja eri näkökulmista. Näkökulmia on niin naiseuteen kuin sotaan liittyviä.

Teos oli ihan mielenkiintoinen. Sivusipa yksi tutkituista päiväkirjoista omaa sukututkimustanikin. Ei niin, että sukua olisi ollut, mutta nimi, joka tuli vastaan, on tullut vastaan myös sukututkimukseni parissa ja liitti näin henkilön jollain tavalla aikaan, paikkaan ja henkilöön, jota itse tutkin. 

Suhteeni päiväkirjojen lukemiseen on kahtalainen. Toisaalta ihmisten elämä ja ajatukset, historia kiinnostaa, mutta kuten tässä teoksessakin tuodaan esille, aineisto herättää eettisiä kysymyksiä. Miten päiväkirjateksteihin tulisi tutkijana (tai lukinana) suhtautua. Onko se tirkistelyä. Itse kirjoitan päiväkirjaa enemmän ja vähemmän. Toisaalta tuntuu kamalalta, että joku tutkija analysoisi tekstejäni tavalla, joka ei vastaa lainkaan omia ajatuksiani, toisaalta en tahtoisi, että päiväkirjat joutuisivat hävöksiin. Vaikka olen ehkä kirjoittanut ne enimmälti itselleni, on takana myös ajatus, että olisi joku (erityisesti suvussa) joka arvostaisi niitä ja sitä kautta minua ja elämääni.

Tässä teoksessa oli siis hyvin monenlaisten päiväkirjojen analyysiä ja tarkastelua eri näkökulmista. Ihan kiinnostavia, moninaisia mies- ja naiskohtaloita löytyy arkistojen kätköistä. Kaikenlaista on ihmiselämän varrella koettu. Toiset osaavat niistä kertoa, jotkut opettelevat kertomaan. Osataanko niistä jotain oppia, ymmärretäänkö niiden viesti, on taas asia erikseen.

 "päiväkirja on metaforien aarreaitta. Sitä ovat sekä päiväkirjan kirjoittajat että päiväkirjoja tutkivat luonnehtineet monin eri tavoin: tarinana, omana huoneena, kiinni pitävänä tilana, turvapaikkana, pakopaikkana, terapiana ja mielen reunahuomautuksina elämälle."


22 tammikuuta 2023

Tommi Parkko (toim.) Runon vapaus!


 

Tommi Parkko (toim.)

Runon Vapaus - Syventävä opas runouden kirjoittamiseen ja lukemiseen

Avain, 2014

184 s.

 

 

 

 

 

Aloitin nyt keväällä Avoimessa kirjoittamisen perusopinnot ja tämä on yhtenä kurssikirjana. Eri kirjoittajien avartavia näkemyksiä runoudesta ja runojen kirjoittamisesta, julkaisemisesta. Hieman yllättävääkin sisältöä, jos niin voisi sanoa. En oikein osaa runoksi mieltää sikinsokin piirrettyjä viivoja. Minusta runot ovat etupäässä sanoja. Ehkä se on liian yksipuolinen näkemys, mutta en tosiaankaan osaa ajatella runoa kuvallisena. No, kyllä sanojen ja kuvan yhdistelmänä, joista oli myös esimerkkejä. Eli typografisena ratkaisuna, jossa sanojen asettelu muodostaa tekstiä tukevan kuvan. Sen minä hyvinkin voin allekirjoittaa. Esimerkkinä George Herbertin Eastern Wings -runo.

Tämä oli ihan mielenkiintoinen teos runoojen monipuolisuudesta ja tavoista etsiä ilmaisullisia keinoja.

Ja mielenkiintoisin osuus oli Tiina Lehikoisen artikkeli visuaalisten elementtien käyttö runoudessa, vaikka en tosiaankaan ihan kaikkia esiteltyjä visuaalisuuden muotoja oikein ymmärtänytkään. Menee ihan liikaa yli minun runoymmärryksen. Kaiken kaikkiaan teoksessa on kuusi artikkelia, joiden kirjoittajina on joukko kirjoittamisen ammattilaisia. Minusta tuskin kirjoittamisen ammattilaista tulee, mutta mukava olisi, jos jotain iloa kirjoittamisesta saisi ja oppisi.

--

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 10: Kirjassa on ohjeita ja neuvoja.

17 tammikuuta 2023

Kirja-aarteita löydettyjä!

 

Vaikka kuinka yrittää olla ostamatta, niin aina sitä jostain löytyy kirja vastustamaton. Kuten nyt nämä kolme teosta, jotka viimemmäksi hankin. Olen  ajatellut, että hyvä sääntö olisi, että jos ostat yhden kirjan, pistä joku vanhoista kirjoistasi kiertoon. E-kirjat on kyllä tilankäytön suhteen hyvä ratkaisu, mutta mikä siinä onkin, että fyysinen kirja kädessä antaa ihan erilaisen tunteen ja tarinaan uppoutumisen. 

No, vein minä sitten kassillisen kirjoja kierrätykseenkin. mutta kuinka kävikään. Kierrätyshyllyä tutkiessani en voinut vastustaa, kun löytyi teos, joka harvinaisuudessaan oli ylittämätön. Nimittäin Fär-saarille sijoittuva ja färsaarelaisen kirjailijan, Hedin Brun kirjoittama Vieremä. Fär-saaret on yksi maailmankolkista, jonne tahtoisin matkustaa ja vaikka tuo kansikuva ei kovin kutkuttava ja luokseenkutsuva ole, niin takakannen esittely sen teki. Fär-saaret - kyllä! Lisäksi otin mukaan tuon Einari Vuorelan Korpirastas -runoteoksen, jonka luontoaiheiset runot kuulostivat kiehtovilta ja inspiroivilta. 



16 tammikuuta 2023

Patricia Wentworth: The case is closed!

 

Patricia Wentworth

The case is closed

Coronet Books, 1976

253 s.

Hilary Carew sat in th wrong train and thought bitterly about Henry.

Ja se, että Hilary astui väärään junaan johtaa tapahtumiin, joita Hilary ei osannut odottaa. Hän oli ollut kihloissa Henryn kanssa, mutta kihlaus oli purkautunut. Hilaryn ja Henryn keskustelu tuppasi yhtenään mennä riitelyksi. Niin erilaisia he luonteiltaan olivat. Henry oli kuitenkin se, joka palkkaa Miss Maud Silverin selvittämään outoja tapahtumia, jotka seurasivat tästä junaerehdyksestä.

Junavaunussa Hilary tapaa rouva Mercerin, joka kysyy Hilaryltä kuikna rouva Marion Grey voi. Tämän hän uskaltaa tehdä, koska miehensä, hra Mercer on poistunut vaunusta. Rouva Marion Greyn mies, Geoffrey Grey on ollut vuoden vankilassa tuomittuna sukulaisensa James Evertonin murhasta. Mutta hän ei tehnyt sitä, ei tehnyt, yrittää Marion vakuuttaa itselleen. Marion on epävarma, vaikka yrittääkin vakuuttua miehensä syyttömyydestä, mutta hän ei halua puhua koko tapauksesta: The case is closed. Todistajien lausunnot ja tapahtumat osoittivat selvään suuntaan.

Rouva Mercerin sanomiset junassa kuitenkin mietityttävät Hilaryä ja hän alkaa tutkia tapausta. Saa peräänsä hra Mercerin, joka sanoo hänelle, että hänen puolisonsa on sairas, päästään sekaisin. Samaa sanoo Bertie Everton Henrylle, tämän antikvariaatista.

Hilaryn jatkaessa tutkimuksiaan hän joutuu kuitenkin auton yliajamaksi ja selviää hädin tuskin hengissä. 

Pidän paljon Patricia Wentworthin salapoliisikirjoista, joita jokunen on suomennettu, mutta harmillisesti ei kaikkia. Miss Maud Silver on Christien Miss Marplen hengenheimolainen. Nämä henkilöhahmot ovat hyvin samanlaisia ja kuitenkin hyvin erilaisia. Miss Marple on tavallinen mummeli, joka vain sattuu joutumaan selvittelemään asioita, mutta Maud Silver omistaa liiketoiminnan, toimii ammattilaisena. On tosiaankin harmillista, että Wentworthia ei ole suomennettu samalla lailla kuin Christietä. Uskoisin, että tällaisia "kodikkaille", vähemmän väkivaltaisille dekkareille olisi tarvetta nykyajan väkivallalla pröystäilyn vastapainoksi. Ei kaikki tykkää "kovan luokan dekkareista". 

The case is closed ei ole dekkari, jossa syyllistä täytyisi etsiä. Syyllisyyskysymys on aika selvä lukijalle jo alkuhetkinä, mutta sitä vastoin merkityksellistä ja lukijaa pohdituttava kysymys on James Evertonin toiminta. 

Why did James destroy his will and make another one?

Ja erityisesti, miksi hän poisti testamentista Geoffreyn, jota hän rakasti ja kunnioitti, ja jätti kaiken henkilölle, jota inhosi.

Ihan hyvä lukukokemus, vaikka englanninkieli tuotti jonkin verran ongelmia ja jätti aukkoja ymmärrykseeni. Erityisesti alun ymmärtämisvaikeuksien jälkeen lukeminen alkoi kuitenkin sujua ja vetää mukaansa ja kun kaikki oli aika lailla selvää ja viimeisillä sivuilla oltiin, alkoi jo pikkasen väsyttää, eikä ymmärryskään enää ollut niin mukana. Minua jäi hieman vaivaamaan oliko kellon edistäminen ja jätättäminen lopulta merkityksellistä vai ei ja kummasta lopulta oli kysymys. Teos on ilmestynyt alkujaan 1937, joten ajallinen miljöö sijoittuu jonnekin sinne suuntaan. Minua hieman mietitytti Hilaryn toimeentulo. Hän asui Marionin luona ja piti tästä huolta, he olivat ilmeisestikin sukua toisilleen. Mutta Hilaryllä ei tuntunut olevan paljonkaan rahaa. Hän joutui myymään tätinsä perintöä olevan sormuksen, saadakseen rahaa polkupyörään ja vähän muuhunkin, syömiseenkin tutkimusmatkallaan. 

Mutta siis, Wentworthia voisi lukea enemmänkin ja mielellään suomeksi. Ottakaa nyt ihmeessä vihjeestä vaarin, suomentajat ja kustantajat.

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 40: 40. Kirjassa hylätään jotain

15 tammikuuta 2023

Ester Toivonen-Siirala: Lapsuuden ympyrät!

 

Ester Toivonen-Siirala

Lapsuuden ympyrät

WSOY, 1967

Kuvitus: Satu Siirala

235 + 1 s.


Pieni arkisia tapahtumia, lapsuusmuistoja, hieman pakinatyyliin kirjoitettuja sisältää tämä teos. Tosin jotkut näistä tarinoista saavat ihokarvat kärvistelemään pelottavuudessaan tai muun tunteen lävistäessä lukijan tajuntani. Sijoittuu jonnenkin 1920/30-luvulle. Ester Toivonen on  tunnetuimpia suomalaisia missejä. Hän on vuoden 1934 Miss Eurooppa. Ester Toivonen on tullut suomalaisille tutuksi myös elokuvista (mm. Kaivopuiston kaunis Regina ja Katarina ja Munkkiniemen kreivi). 

Tässä oli paljon Haminan historiaa, arkkitehtuuria perhe-elämän ja kasvatuksen ohella. Yleisvaikutelmaksi jäi ihan mukava lukukokemus, joskin ne muutamat "tarinat", joita entisaikaan suusta suuhun kerrottiin, saivatkin vähemmän mukavia tuntemuksia aikaan. Vaikea sanoa, onko ne ihan oikeasti tapahtuneita, vai juttuja, joita kerrottiin tosina, mutta lapsuuden auringkoiseen, valoisaan ja turvalliseen maailmaan, jota Toivonen-Siirala ensisijaisesti kuvaa, ne tuo pienen jännitteen. On teoksessa myös huumoria. Täytyy sanoa, että yhdessä kohtaa nauroin ihan ääneensä lukiessani.

"Ensimmäinen kirja, jonka sain lukea rehellisesti ja rauhassa - Aapisen ja koulukirjojen jälkeen - oli Genoveeva. --- ---  se sai pienen tytön sydämen pullolleen sääliä. Eipä ihme että sen jälkeen eivät Pikku Veran seikkailut tuntuneet paljon miltään." Mutta ei kaksi kolmannetta ja sellaiseksi sain perheen vanhalta ystävältä Valdemarilta Tuomo sedän tuvan. Se oli oikea jymypaukku. Sitä lukiessani ainoan kerran elämässäni melkein kadehdin poikia. Heistähän kasvoi miehiä, jotka voivat mennä sotaan ja tappaa kaikki kurjat orjanomistajat. Vähitellen kaunis, vaalea Eeva himmensi vääryyttä kärsineen Genoveeva-paran muiston mielestäni."

Genoveeva on tuttu, samoin Tuomo sedän tupa. Tuota Pikku Veran seikkailuja mietin, mahtaako kyse on samasta teoksesta, kuin mikä löytyy omasta hyllystäni: Isla Sitwellin Pikku Veran pelastus? Mieltäni kutkuttaa myös maininta Sara Röyhy -nimellä kirjoitettu Kärsimyksen kukka -teos, teos, "josta lapsikaan ei voinut tehdä vääriä johtopäätöksiä" ja joka ei sisältänyt mtiään "syvyysluotauksia".  
 
Teoksessa on kiva mustavalkoinen kuvitus, jonka on tehnyt Satu Siirala. Erityisen mainio on sirkustelttaan (Johon Esterin ei sallittu mennä)  liittyvä kuvitus. Siinä, kuten äitinsä vastauksessa tytön kysymykseen, mitä teltassa olisi, on huumoria, joka saa minutkin, huumoria rajatusti ymmärtävän,  hymyilemään.
--
Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 8: Kirja kertoo pienestä kaupungista

12 tammikuuta 2023

Mitä lähti kirjastoreissulla mukaan!

 

 

Kävinpä viemässä vanhoja lainoja pois ja etsin uutta luettavaa. Olo ei kovin kaksinen ollut, joten kirjojen katselu ja makustelu jäi vähän vajaaksi. Mukaan lähti kuitenkin vähän historiaa, vähän kulttuuritutkimusta, vähän kaunokirjallisuutta. Eila Pättikankaan Jokaisella kotinsa oli poistomyynnissä. Näissä menee kyllä jokunen hetki ja lisänä on kaikki kirjahyllyni lukemattomat. Huomenna pistäytynen kirjastoautolla, ehkä sieltä löytyy jotain tunnelmallisempaa, kuin mitä nyt pääkirjaston tarjonnasta löytyi. Kaipaisin sellaista iki-ihanaa lukukokemusta...

11 tammikuuta 2023

Timo Malmi: Tampereen sotakirja II

 

Timo Malmi

Tampereen sotakirja II - Kalevankankaan rakkauksia

Warelia, 2021

Kansisuunnittelu Irina Luoto (Etukannen kuva: Kimmo Kaivanto, Tori 1976)

287 s.


"Älä huolehdi sodasta tai rauhasta. Ne eivät ole ihmisen kädessä, mutta armo on, jotta toteutuisit. Etsi sitä". - Lasse Heikkilä

Tampereesta, sen ihmisistä ja taisteluista kertoo Timo Malmi ja jatkaa kierrosta Kalevankankaan hautausmaalle, sinne haudattujen kirjailijoiden, siviilien elämään samaistuen draaman otteella. Mutta ei vain Tampere ja Kalevankangas ole läsnä,  Tampereen, vuoden 1918 taistelut laajenevat koskemaan suomalaisten kohtalonvuosia ja -hetkiä Kannaksella, Syvärillä.

"Tampere on tuulen ja taistelun, veden ja maan kohtaamispaikka, sovinnon kaupunki, missä Tammerkosken pauhu kuuluu kaikille. Kaupungin asukkaiden rakkauden juuret ovat maisemassa, vapaan veden kohinassa. Hellyys ja toisesta huolehtiminen virtaavat yhä tamperelaisissa katseissa. Hämeensillalla hyvän löytää vastaantulijan silmien valosta. Kyäs tiat. Kalevankangaskierros puhuu nykylukijalle sukupolvien äänellä, rohkaisee itsenäisyyteen, yhtenäisyyteen. Hautapaasista häivähtää jokaisen vaeltajan tarina."

Kuten jo ykkösosan esittelyssä sanoin, tämä ei ole oikein minun ominta kirjallisuutta, ilman runoutta tämä olisi liian rankkaa luettavaa, mutta , tässä on myös jotain, mikä kolahtaa. Avaa näkymiä laajemmalle kuin oman pienen päänupin sisälle. Kuten tämäkin, Yrjö Jylhän suomennos:

Itä on itä ja länsi on länsi, ei ne kohtaa toisiaan, kunis edessä Herran tuomion, on taivas kohtaava maan, mut' ei ole itää, länttäkään, rajaviivoja, heimoja ei, miss' ankara luonto vastakkain kaks uljasta miestä vei - Yrjö Jylhä Kiplingin balladista idästä ja lännestä.

Kuinka ajankohtainen ajatus. Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaa? Sitä sopii kysyä.

Erikoinen oli myös tieto siitä, että aikoinaan, ennen vuotta 1944, "köyhäinavun vastaanottaminen johti äänioikeuden menetykseen kunnallisissa ja valtiollisisa vaaleissa." Kuinkahan moni tänä päivänä voisi äänestää, jos tämä laki olisi vielä voimassa. Voi aikoja!

Erikoinen, ehkä hieman pateettinenkin, romantisoitu kuva, mutta kotiseuturakkaudella, arvostuksella ja kunnioittaen kirjoitettu teos, jossa on paljon tärkeää asiaa. Ja jos minun oli vaikea määritellä tätä teosta mihinkään kategoriaan, niin määritellessäni tämän draamaksi en paljon erehtynyt, sillä kirjailija itse on sen näin etulehdelle määritellyt.

...

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 44: Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et yleensä lue


09 tammikuuta 2023

Timo Malmi: Tampereen sotakirja!


 

Timo Malmi

Tampereen sotakirja - Kalevankankaan unelmia

Warelia, 2020

Kannen suunnittelu: Irina Luoto (kuva: Kuutti Lavonen, Serafi)

289 s.


Ilman runoutta ei voi johtaa mitään suurta, ei ainakaan sivistysyliopistoa. Näin ilmeisesti kirjoittaa teoksen tekijä Timo Malmi, runoilija, sotahistorioitsija. Tässä teoksessa on lähtenyt kävelylle Tampereen Kalevankankaalle, kuuntelemaan muinoin eläneiden ajatuksia ja pohdintoja vuodesta 1918 sotavuosiin ja Suomen itsenäisyyteen, pelastumiseen. Teos on fiktiivinen ja kysyy: Mitä kuolleet kertoisivat kokemuksistaan sodassa ja siviilissä? Kuitenkin teoksessa on käytetty niin kirjailijoiden kaunoteollisia aineistoja kuin historiallista tietoakin. Kokonaisuus on hyvin omalaatuinen, erikoinen, kuin Hugo Simbergin Kuoleman puutarha -ainakin. Teoksessa on paljon symbolistista aineistoa, kristillistäkin. Teos on hartaudella kirjoitettu, arvostuksella isänmaata ja sen meille lunastaneita kohtaan.

Ilman runoutta tämä teos olisi minulle, kaunosielulle, ollut liian rankka ja raju lukea. Kyllä tässä silti oli paljon kiehtovaakin, uutta näkökulmaa ja tietoa. En esimerkiksi tiennyt lainkaan, että vuoden 1918 joukoissa oli myös ruotsalaisilla oma agendansa siinä, missä saksalaisillakin.

"Nyt on pahin ohi." sanoi kuulemma Lauri Viita juuri ennen kuolemaansa. Onko pahin ohi? Sitä sopii kysyä, kun tätä teosta lukee maailmanpolitiikka silmiensä edessä.

Tätä teosta on hieman vaikea laittaa mihinkään lokeroon. Tämä on yhdistelmä kaunokirjallisia ja historiallisia tekstejä, joita Malmi on omalla tavallaan yhdistellyt ja moderoinut. Päätin pistää tämän draamaksi, sillä lukijalle avautuu tätä teosta lukiessa hyvin monimuotoinen vuoropuhelu.

"Ihminen, joka oppii rakastamaan, kuulee Jumalan äänen itsessään." - Mika Waltari

---

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 26: Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä,


07 tammikuuta 2023

Dagnija Zigmonte: Lapset ja puut kurkottavat aurinkoon!

 

Dagnija Zigmonte

Lapset ja puut kurkottavat aurinkoon

Alkuteos: Bērni un koki aug pret sauli (latvia)

                Deti i derev’ja tjanutsja k solncu (venäjä)

Suomentanut Alli Airola ilm. venäjänkielestä

Kustannusliike Edistys

Kannen ja alkulehden taide: A. Beljukin

289 + 2 s.

 

Ja sitten isäntäväkikin muuttaa asuntoonsa alakertaan, ja pimeinä talvi-iltoina talo on jo kirkkaasti valaistu. Ensi lumelle ilmestyy jälkiä, je kääntyvät kadulta talolle, iloinen savukiehkura kohoaa taivaalle, valkoisen mansetin koristama käsi pudistelee ikkunasta pientä pöytäliinaa. Talo on alkanut elämänsä. Talo on vielä uusi, ihka uusi, lumihiutaleet ja sadepisarat iskevät sen numerotauluun ja virtaavat alas, eikä vähäinenkään ruostepiiru ole vielä ilmestynyt valkoiselle emaljipinnalle - ei talon numeroon eikä nimikilpeen: "Herta Suna, hammaslääkäri.

Talo on uusi, vastavalmistunut. Se sijaitsee Tornakalnsissa, Riialaisessa kaupunginosassa, Daugava-joen länsirannalla. Teoksen alussa eletään vuotta 1939 ja päättyessä 1944.

Ruoka-aikana he kokoontuvat pöydän ääreen - äiti, mummo ja Ilga. Äiti - hän juuri onkin Herta Suna, hammaslääkäri ja perheen elättäjä. Mummo on yksinkertaisesti vain mummo. Hänellä on juovikas, aina puhdas esiliina, takaraivolle pienelle nutturalle kierretyt harmaat ja sileät hiukset, ja hän tekee kaiken sen, mitä tällaisessa kodissa kuuluu tehdä. Entä Ilga, mitä hänestä voi sanoa? Hento tyttönen, jolla on kastanjanvärinen tukka, kapeat kasvot, hiukan kippura nenä. Hän on jo ehtinyt unohtaa Agenskalnsin, mistä tämä pieni perhe muutti tänne. "Siksi, ettei siellä ole mitään perspektiiviä alkavalle hammaslääkärille", äti oli sanonut ja äiti tietää mtiä puhuu. "Tornakalnsissakin asuu intelligenntejä ihmisiä", ätii sanoi, ja Ilga toisteli hiljaa tuota vaikeata sanaa "intelligenttejä".

Älykkyys. Sillä on merkitystä. Herta Suna arvostaa sitä, mutta mummo arvostaa rehellisyyttä enemmän. Ilga, tarinan alussa vielä pieni tyttö on älykäs tyttö hänkin. Auttaa äitiään hammaslääkärivastaanotolla kantaen välineitä tärkeän oloisena, kunnes äiti laittaa hänet kouluun. Tarkasti valittuun, suuri-ikkunaiseen kouluun. Ja Ilga menestyy. Hän on oppivainen.  

Ilga ystävystyy Valdisin kanssa, joka asuu myös äitinsä ja mummon kanssa. Tosin Valdis vihaa mummoaan, kun Ilgalle mummo on tärkeä. Valdis tykkää Ilgan lailla kirjoista. Kirjallisuusviitteitä tässä on ainakin maininnat  Tohtori Dolitla ja Old Vaverlijs. Edellisen tiedän, mistä on kyse, jälkimmäinen on aivan outo. Valdis on kiinnostunut  linnuista, joita hän tutkii ja rengastaa. Ilgan syntymäpäivänä hän tuo eläintarhasta, jossa on töissä, papukaijan sulkia tytölle lahjaksi. On Ilgalla tyttöystäväkin, Mira, jonka kanssa pidetään pientä puutarhaa. Miran puutarha on tosin kämmenenkokonen. Ilgan puutarhassa kasvaa resedoja ja alopekuuri, kasvi, jolla on ketunhäntää muistuttava tummanpunainen kukka. 

Tarinan vahvana teemana on kuitenkin sota. Latvia miehitetään. Ensin Neuvostoliiton toimesta, sitten saksalaisten. Herta Suna kauhistelee ensin, kun Ilga laulaa laulua: Jos syttyisi sota. Vähitellen Hertan asenne kuitenkin muuttuu. Hän alkaa kaivata jotain iloa elämään, ei ainaista työntekoa. Hänhän on on nuori vielä. Hän alkaa käydä huvittelemassa, viipyy myöhään, seurustelee saksalaisten kanssa. Mummo kauhistelee ja varoittaa, mutta Herta Sunan mieltä ei muutetan. Hän jättää oman hammasklinikkansa ja menee töihin saksalaisille. Naapurit alkavat karsastaa häntä. Haris, ompelijattaren poika, josta Ilga myös pitää ei enää käy heillä. Haris on puolensa valinnut. Hänestä latvialaisten toivo on venäläisissä.  Ilgaa kaikki hämmentää. Hän on eräällä tavalla lojaali äidille, mutta älykkäänä tyttönä näkee myös sen, että äiti toimii väärin. Ilga kauhistelee sodan julmuutta, hän näkee kärsivät ihmiset. Haris näkee, kuten asia esitetään, sen, kenen kädessä ase on. Naapurista katoaa Kackmanin juutalainen perhe, kaikenlaista tapahtuu. Koulukin otetaan saksalaisten käyttöön.

"Oho, miten Latvian kansan koko historia on muuttunut! Saksalaisetko ja heidän maahanhyökkäyksensäkö sen on muuttanut? Mutta, hyvät lapset, muutenhan latvialasipoloiset olisivat jääneet villi-ihmisiksi!  Opettaa historianopettaja Kalejs, nuori mies, johon Ilga ihastuu, käy Veijs-kadulla kävelemässä nähdäkseen, missä opettaja asuu, kunnes rakkaus kuivuu kuin räkä opettajan nenäliinassa.

Lapset ja puut kurkottavat aurinkoon on paitsi kuvaus sodasta, ennen kaikkea kuvaus toivosta. Niin kuin lapset ja puut kurkottavat kohti aurinkoa, ei elämä anna periksi. Se nostaa päänsä vaikeuksien keskeltä ja katsoo kohti tulevaisuutta.

Sota on ohi. Saksalaiset perääntyvät. Herta Sunakin  pelkää. Lähtee pakoon, kohti Saksaa. Ilga ei lähde. Hän jää mummon kanssa kahden. Mutta onhan Haris, joka kutsuu.

- Tulen heti! tyttö huuta raottaen ikkunaa. - Haris, tulen heti! Hän juoksee jo portaita alas. Räjähdysten jylinä tuntuu yhä kovenevan. - Tule jo! Ilga huutaa hengästyneenä hätäisesti ikäänkuin pelkäisi myöhästyvänsä. Hän juoksee mukulakivikatua ystävän luo, ja tämä odottaa maltillisesti.

--

Tämä oli ihan ajatuksia herättävä ajankuva. Lapsinäkökulma on hieno. Kasvu, ymmärryksen lisääntyminen, elämän realiteetit tuodaan hyvin esille. Myös ristiriita ädin ja tyttären (mummo - Herta Suna tai Herta - Ilga) välillä. Ilgan ja mummon välillä ei ristiriitaa ole. 

Teoksen ilmestymisvuotta ei mainita, mutta teoksen kerronnasta ja julkaisutiedoista voi nähdä, että tämä on julkaistu aikana, jolloin Latvia kuului Neuvostoliiton alaisuuteen. Tämä puoli minua hieman kirpaiseekin, tämä pieni häilyvä, rivien välissä kuultava ajatus pahasta Natsi-Saksasta ja hyvä Neuvostoliitosta, mitä Haris edustaa. Kun tietää, että Latvia, niin kuin Suomikin, oli kahden pahan välissä, niin voiko siinä tehdä valinta?  Jos itse olisin puristuksissa suden ja karhun välissä, niin kumman puoleen kääntyisin? Pienempi paha, millä se mitataan?

Pidän teoksen kansipapereiden kolmivärisestä vahvuudesta. Samoin sisälehdellä oleva mustavalkoinen piirros, taidekuva on vaikuttava. Pidän myös kirjan kannessa,, kansipaperin alla olevasta grafiikasta. Teoksen painoasuun on kiinnitetty hyvällä tavalla huomiota, tarinaa tukevalla tavalla. Mikä on kiintoisaa on näissä "sosialistisissa" teoksissa käytetty typografia. Se tuo mieleen entisajan kirjoituskoneet. On hieman kuin lukisi käsikirjoitusta. 

Hieman outoja ilmaisuja:

Aiemmin mainitun alopekuurin ohella fileepitsiuutimet ja vatiini.

Erityismainita tälle virkkeelle:

Totuuden näkeminen pistelee joidenkin silmiä kovemmin kuin hamppukankainen paita ihoa.

Suomi-bongaus:

Nyt radiolähetykset keskeyttää vain ilmahälytys. Kun Italia viime kesänä antautui, Herta Sunan seurapiirissä kaikki olivat levottomia ja puhuivat petturuudesta. Kun nyt sama asia tiedotetaan Suomen suhteen, ovat kaikki vaiti.

 --

Helmet 2023 -lukuhaaste 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna. Aloitin tämän teoksen lukemisen jo viime vuoden puolella, mutta en saanut loppuun, kun ei ollut ainoa teos, jota luin. 

 



05 tammikuuta 2023

Kiinnostavia kirjoja kevään uutuuksissa!

Kevään 2023 uutuskirjoja kattsellessa nousee esille monia kiinnostavia teoksia, joita olisi mukava lähemminkin tarkastella. 


Anne Frankista olen viime syksyn mittaan lukenut pariinkin otteeseen. Niinpä WSOY:n tarjonnasta nousi esille tämä Ystäväni Anne Frank. Nimi herättää paljon kysymyksiä, ja saa pohtimaan erinäisiä kysymyksiä siitä, millä perusteilla kirjoille annetaan nimet. Tämä teos kuitenkin kertoo Hannelista, joka oli seitsemän vuoden ajan Anne Frankin paras ystävä kunnes Anne katosi. Hanneli tapasi Anne Frankin seuraavan kerran keskitysleirillä.  Uskoisin ja toivon, että tämä olisi enemmän teos ystävyydestä kuin toisinto jo aiemmin kerrotusta.

Syksyn aikana luin myös Roope Lipastin lastenkirjan, joka kertoi Turun palosta. Siihen on nyt WSOY:tlä  tulossa jatkoa. Vaikka Lipasti saikin minut tuolla ekaosalla hieman kammoksumaan joitain kerronnallisia ratkaisuja, niin tämä jatko-osa olisi kuitenkin ihan kiva lukea. 

 

 

 

Tammi

Auschwitzin tytär tuo esiin lapsinäkökulman holokaust-kuvauksissa. Lapsinäkökulmat kiinnostavat kovasti ja holokaust-aihekin, vaikka pidänkin aiheesta lukemisen jonkinlaisissa raameissa. Tämä teos herättää myös hieman ristiriitaisia tuntemuksia tuon teoksen nimeämisen suhteen. Kansiratkaisu ei ole kovin omintakeinen ja nimi voisi tosiaan olla jotain muuta, aihe herättää kuitenkin vahvoja lukuhaluja. 


Tammen kultaiset kirjat on lasten kuvakirjaklassikkosarja, jossa nyt ilmestyy Kuningatar Elisabeth II elämästä kertova pieni teos. Herättää lähinnä uteliaisuus ja voisi olla johdanto laajempaan elämänkertaan. 






INTO

Innon tarjonnassa kiinnostuksen herättää Sodan ja Karkotuksen lapset, Inkerinsuomalaisia elämäntarinoita. 

 

 

 

 

 

 

Isäni sodan salaisuudet herättää kysymyksen? Miksi joku haluaa kertakaikkiaan salata lapseltaan menneisyyden ja sukunsa taustan. Tarinassa on taas minua kiehtova lapsinäkökulma, mutta kansi, tuo kansi. Ilmeisesti on ajateltu jonkinlaista jatkuvuutta teossarjassa, jonka aiheet pyörivät saman teeman ympärillä, mutta minua tämä ärsyttää. Toisaalta tarina on kyllä kiinnostava ja siinä on yksilöllistä näkemystä ainakin ennakkotietojen perusteella.

 

 

 

Meteorologi Seija Paasosen Naisete, jotka maalasivat taivasta kiinnostaa enempi taiteilijakuvauksen kuin meteorologian takia. Sinänä ihan kiintoisa yhdistelmä. 





S&S :n tarjossa nousi esille Edith Södegran Maailma on minun -teos, jossa on yhdistelmä runoja ja valokuvia. Vaikuttaa kiehtovalta ja tunnelmalliselta luku- ja katseluteokselta, jossa avautuu myös ajankuva.


 

 

 


Aviador Onhan sentään linnut on runoteos, jonka luonto- ja Saamenmaa -teemat herättävät kiinnostusta. ja tutustumishaluja.






Tässä pieni kattaus kevään tarjontaan, jossa on varmasti paljon muutakin kiinnostavaa. Mikä sinua innoittaa, herättää halua lukea, tutustua teokseen? Näistä otoksista upeimmat ja minuun vetoavimmat kannet on S&S:n Edith Södegran ja Aviadorin Onhan sentään linnut. Muissa teoksissa lukuhaluun vaikuttaa enemän teoksen nimi ja sisältö. Kuinka sinulla, Mikä uutuusteosten esittelyssä vetoaa sinun lukuhaluusi parhaiten? 

Mainittakoon tähän loppuun, että tämän postauksen kuvat ovat kuvakaappauksia tai muuten kustantamon sivuilta ladattu.

02 tammikuuta 2023

Anna-Leena Perämäki: Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa!


 

Anna-Leena Perämäki

Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa

Into, 2022

280 s.

Perämäen vuonna 2020 ilmestyneeseen kulttuurihistorian väitöskirjaan pohjautuva teos käsittelee viiden nuoren juutalaistytön päiväkirjoja ja niiden kirjoittamisen merkitystä kirjoittajilleen. Perämäki on teoksellaan halunnut myös tuoda esiin sen seikan, että Anne Frank, joka on ikään kuin nostettu jalustalle symboloimaan kaikkia juutalaisvainoissa kärsineitä ei ollut ainoa. 

Tutkijan mielestä "vertaileva näkökulma muiden aikalaisnuorten kokemuksiin on tarpeen, sillä Anne on pitkään saanut yksin edustaa heitä kaikkia". Siitä, miksi Anne Frank on otettu mukaan, Perämäki kirjoittaa, että hänen oma tulkintansa Annen elämänkulusta (muiden teoksessa mainittujen päiväkirjailijoiden ohella) "voi antaa jotain niillekin, jotka uskoivat tietävänsä jo kaiken tästä kaikkien vainottujen juutalaislasten ja nuorten symboliksi nostetusta henkilöstä." Ja kyllähän osiossa on paljon mäkemystä ja tulkintaa. Mielenkiintoni herättää kuitenkin mainita Annen lukemaan tyttökirjasarjaan Joop ter Heul, jonka on kirjoittanut Cissy van Marxvedlt. Olisipa hauska päästä tutustumaan tuohon sarjaan, mutta taitaa olla mahdottomuus.

Teoksessa tuodaan esiin viisi nuorta henkilöä, jotka pitivät päiväkirjaa  sodan vuosina. Näistä kahden, Anne Frankin ja Helene Berrin päiväkirjat on julkaistu, myös suomeksi. Osan päiväkirjat on löydettävissä netissä ja osa on muuten arkistoitu. Osa selviytyi sodasta hengissä, osa ei. Helene Berrin pieni päiväkirjaote kertoo olennaisen:

"Mutta miten meidän käy, jos saksalaiset voittavat? Hän heilautti kättään vähättelevästi. "Höh" Mikäänei muutu. - tiesin etukäteen että hän vastaisi näin - Aurinko ja vesi psyvät aina samoina..."Mutta he eivät salli kaikkien nauttia valosta ja vedestä." 

Mikä myös erityisesti kiinnitti minun huomioni oli se, että muutama (Elisabeth Kaufmann ja Josie Meyer) olivat  Perämäen mukaan maininneet päiväkirjoissaan Suomen vaiheita. Minusta on aina huomionarvoista se, miten Suomi nähdään ja kuvataan ulkomaisessa kirjallisuudessa, joksi nämä esitellyt päiväkirjat voidaan lukea, vaikka Perämäen teos sinänsä on suomalainen.

Mitä olisin teokseen kaivannut, niin jonkinlaista kuvaliitettä henkilöistä. Nyt kansikuvan Anne Frank ja Elisabeth Kaufmann jäävät ainoiksi.. On tietysti ymmärrettävää, että kaikista ei ehkä ole saatavissa kuvamateriaalia.  Kannen suunnitelija on Tiia Javanainen/Purotie design.

--Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 15. Kirjan nimessä on ja-sana

Aloitan tällä myös oman lukuhaasteeni Tour de France par  écrit , osat apahtumista sjoittuu Pariisiin 

Tour de France par écrit - lukuhaaste vuodelle 2023!

KOONTIPOSTAUKSET TÄNNE: https://sheferijm.blogspot.com/2023/12/tour-de-france-ecrit-koontipostaukset.html


Ranskan ympäriajo on tunnettu pyöräilytapahtuma, josta tulee kuluneeksi 120 vuotta, sillä ensimmäisen kerran Tour de France -tapahtuma oli vuonna 1903. Siitäpä syntyi idea Kirjallisesta Ranskan ympäriajosta.

Säännöt ovat seuraavat: Luetaan (tai kuunnellaan) kirjoja, jotka jollain tavalla sijoittuvat niihin Ranskan kaupunkeihin, jotka olivat mukana Tour de Francessa vuonna 1903 ja yritettään kiertää koko reitti. Esim. Tarina sijoittuu Pariisiin tai kirjailija on kotoisin Pariisista. Tai kirjailijan nimi tai kirjan henkilön nimi voi olla Paris, Lyon jne. Toisaalta voit bongata teoksesta Marseillen saippuan tai Lyonin kanan valmistusohjeen.

Kaupungit ovat: Pariisi, Lyon, Marseille, Toulouse, Bordeaux, Nantes. (Huom. Nimien kirjoistusasu voi vaihdella riippuen käytetystä kielestä)

Suorituksesta saat kouluarvosanan seuraavasti saavutettujen kaupunkien mukaan.

Vähemmän kuin puolet (1-2)  Tyydyttävä suoritus

Puolet reitistä saavutettu (3) Hyvä  suoritus

Yli puolet reitistä (4-5) Kiitettävä suoritus,

Koko reitti kierretty = Erinomainen suoritus

Kunniamaininnan saa, jos yksi tai useampi kirjoista käsittelee pyöräilyä (ei siis ole pakollinen elementti)

Lukuvinkkejä:

Pariisi:

     lienee helppo saavuttaa, oman blogni Pariisi-kirjat löytyy TÄÄLTÄ

Lyon:

    Pikku Prinssin tekijä, Antoine de Saint-Exypéry  on syntynyt Lyonissa.

    Arthur Sundstedt: Puukenkäkansa 

    Agatha Christie: Sininen Juna

    Paola Pigani (asuinpaikkakunta Lyon)

Marseille:

    Tito Colliander: Kohtaaminen

    Selinko Annemarie: Desiree

    Sandrel Julien: Toinen elämäni

    Lindstedt Laura: Oneiron

    Gartzen Lino Von & Triebel Claas: Pikku prinssin viimeinen lento

Toulouse:

Nascibeni Barbara, lastenkirjailija, asunut Toulousessa
Ala-Hakula Riikka: Kaupunkikaleidoskooppi (runokokoelma)

 
Bordeaux:
   Mauriac Francois on synty Bordeaux'ssa
   Deforges Régine: Sininen polkupyörä
   Kapteeni tulppaani ja Bordeaux'n prinsessa
 

Nantes:

    Jules Verne on syntynyt Nantesissa