Anni Polva
Tiina ja vieras poika
Karisto, 1984
142 s.
Naistenviikon päättää Tiina, Kirsi, Krista.
Tuijata-blogin haastaeen myötä, lukupinooni valikoitui Anni Polvan reippaasta tyttölapsesta, Tiinasta kertova Tiina ja vieras poika -teos. Tiina ja vieras poika on sarjan loppupään kirjoja. Tiina ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon vanhempi kuin alkupään kirjoissa.
Tiina ja Juha ovat joutuneet riitoihin keskenään. Juha on lupautunut lähtemään isojen lukiolaispoikien toveriksi telttaretkelle kahdeksi viikoksi. Kaiken lisäksi Juha kieltää Tiinan, kun tämä norkoillessaan poikajoukon vieressä, saa kuulla Juhalta vastauksena kysymykseen, tunteeko Juha tyttöä, ylimielisen tuhahduksen ja sanat:
Ei minulla ole tapana kierrellä tyttöjen kanssa katuja silloiin, kun on suunniteltava pyöräretkeä ja harkittava, mitä sinne otetaan mukaan.
Kun Juha sitten lähtee, pyytää Elvi Tiinan mukaansa luontokerhoon ja muutaman päivän retkelle. Elvi, jonka aina pitää vahtia pikkusisaruksiaan eikä yleensä pääse mihinkään on saanut puolestapuhujkasi enonsa ja on innoissaan.
Tiina lupautuu mukaan. Luontoretkellä Tiinaan iskee silmänsä Mikko, silmälasipäinen poika, joka pitää tappelemista lapsellisena touhuna ja kävelee mieluummin pois, kun alkaa nujakoida. Poika ei saa Tiinan silmissä tästä paljon pisteitä, sillä hän ajattelee, että jos joku kävisi hänen kimppuunsa, niin poika siis vain kävelisi tiehensä, mitä Juha ei koskaan tekisi. Juha tappelisi hänen puolestaan viimeiseen asti. Vaikka Tiina siis on pettynyt siihen, että Juha jätti hänet yksin viettämään kesälomaa peräti kahdeksi viikoksi ja jopa kielsi hänet, on Tiinan sydän uskollinen. Juhasta ei niin vain irti pääse. Toveruus on vahvasti läsnä silloinkin kun ei fyysisesti olla läsnä.
Kun silmälasipoika pyytää häntä seurakseen mäyränpesää katsomaan, Tiina myöntyy. Kuka käski Juhan lähteä ja jättää hänet yksikseen. Kaipa hän Mikonkin kanssa jotain hauskaa keksisi. Mutta kun, poika yrittää vetää hänen kätensä kainaloonsa kivahtaa Tiina, että osaa hän itsekin kävellä, johon poika, että sinä taidatkin olla sellainen nippanokka feministi, mihin Tiina, että poika tarkoittaa kai femininiiniä, sehän tarkoittaa naista.
- Pitäisikö minun sinun mielestäsi näyttää pojalta, ennen kuin seura kelpaisi? - Et kai sinä pojalta, eihän sinulla ole partaakaan. Minulla on jo muutama karva leuassa, koita vaikka.--- --- Minä tarkoitin, että sinusta tulee isona miesvihaaja, kun et anna pitää kädestä kiinni.
Vaikka Anni Polva ei siis halunnut antaa Tiinan kasvaa ja tulla rippikouluikään, niin tässä kirjassa on kuitenkin aistittavissa vahva muutos sarjan alkupään kirjoihin. Tässä on pinnan alla ihan liikaa "seurustelua". Lasten pitäisi antaa olla lapsia, eikä tuputtaa joka paikkaan suudelmia ja kädestä pitämisiä. Toisaalta tämä osoittaa, että Tiina ja kumppanit eivät kuitenkaan enää ole ihan lapsiakaan ja se tekee hieman ristiriitaisen vaikutelman.
Naisellinen nainen ei tarvinnut matematiikkaa missään elämänsä vaiheessa.
- Leilan mielipide
Tiina on hieman pullukka, nykerönenäinen. Hän on reilu kaveri, uskollinen ja lojaali. Hänellä on vahvat mielipiteet, joista hän pitää kiinni. Leila taas on - kuvittelisin - sellainen missityyppi. Kaunis katsella. Elvi taas yleensä hiljainen hissukka, joka usein jää muiden varjoon. Tässä teoksessa hän kutitenkin pääsee hänkin esille.
"Elvi oli uskaltautunut ensimmäisen kerran hänen aikanaan yksinään ja oma-alaoitteisesti vieraiden poikien viereen. Ainan ennen se oli vaatinut hänet mukaansa. Nyt se näytti tyytyväiseltä kuin olisi saanut kuun taivalta, ja kuun antaja oli siilitukkainen lököpöksy, joka piti kättään sen vyötäröllä ja oli kinnostuneempi Elvistä kuin jyllävistä kavereistaan.
Metsäretki jää lyhyeksi, kun nousee ukonilma ja alkaa sataa kaatamalla. Kotimatkalla Mikko pyytää Tiinaa vielä poikkeamaan luonaan katsomaan pöllönpesää. Tiina, jonka mummo on valitellut, että myyrät syö kukat ja perunat innostuu, että pöllö pitää saada mummolaankin ja ottaa siksi kutsun vastaan.
Käy kuitenkin niin, että Juha on sairastunut pyöräretkellä ja palannut kotiin etuajassa. Hän kohtaa kotipihalla Elvin ja saa kuulla, mihin Tiina jäi ja kimmastuneena ajaa Mikon luokse, jonka osoitekuvauksen on saanut Elviltä. Mikon äiti on paistanut lättyjä ja kutsuu Juhankin niitä syömään. Välien selvittely saa jäädä toistaiseksi, mutta sitten annetaankin kuulua kuka käski ja mitä kuuluu. Tiina selittää, että hän meni Mikon luokse ihan vain siksi, että mummo saisi apua myyräongelmaan. Juha tunnustaa ,että hänellä oli ikävä Tiinaa. - Mutta sinne luontokerhoon et enää mene. Juha sanoo. Tiina myöntyy, kun Juha lupaa että he voivat yhdessä oppia sen, mitä tarvitsee.
Täytyy sanoa, että minä en ihan ymmärrä tuota Juhan vastahakoisuutta Tiinan harrastuksia kohtaan. Ja loppu on ihan vastoin minun oikeudenmukaisuutta. Tiina on saanut Mikolta kivan kortin ja näyttää sitä iloisena Juhalle, joka lukee sen ja repii pieneksi silpuksi, hautaa silput maahan ja vielä hyppii niiden päällä. - Näin tehdään kaikkien vieraiden poikien viesteille, että sen tiedät. hän sanoi. Ja Mikosta et puhu tämän jälkeen enää sanaakaan. Et edes ajattele häntä. Jos ajattelet, iin minä tiedän sen heti, usko pois!
Ja mitä tekee Tiina? Asiaa harkittuaan hän on sitä mieltä, että Juhalla on oikeus puhua niin kuin puhui, koska, hän itse olisi tehnyt ihan samoin. Eikä hän olisi tyytynyt pelkkään puhumiseen, vaan siinä olisi hihat heiluneet.
Tiina ja vieras poika ei ole parhainta tiinaa, täytyy myöntää, niin paljon kuin Tiinat ovat minulle merkinneet ja niiden myötä kasvanut. Kirjailijan ongelma on ehkä siinä, että kun hän on luonut jonkin konseptin, jolla tuntui olevan kysyntää, niin sitten kustantaja vaatii aina lisää ja lisää, vaikka kirjailija itse olisi jo väsynyt. En tiedä oliko Anni Polva jo väsynyt Tiinaansa. Muutamasta viimeisestä Tiinasta kuitenkin huomaa, että niissä ei enää ole samanlaista potkua kuin aiemmissa tiinoissa.
Kyllä ne keräämäni Tiinat silti pysyy kirjahyllyni aarteina. Niissä on lapsuuden ja nuoruuden tuoksu ja tunne.
