Joseph C.Lincoln
Kapteeni Warrenin holhokit
Alkuperäisteos:
Suomentanut O.E.N.
Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1922
279 s.
Aloitus:
"Ostable!" kiljaisi junanpalvelija raoittaen vaununovea ja huutaen simen tavallista kovemmin,ettei hänen äänensä hukkuisi eteenpäin kiitävän junan jyrinään ja ulkona raivoavan myrskyn ulvontaan; "Ostable!"
Lopetus:
Hän heilutti kättään tulijoille.
"Kyllä", vastasi Sylvester nopeasti. ›Mies, josta puhutte, on - Carnegie.›
"Juuri sama Tunnen samoin kuin hänkin - että tekisin suuren rikoksen, jos kuolisin rikkaana."
Mies, joka tunsi samoin kuin Carnegie
oli kapteeni Warren. Vanha merimies maaseudun rauhasta, joka oli junassa matkalla kotiin samaan aikaan, kun newyorkilainen asianajaja, joka sattumalta kuuli Warrenin matkakohteen ja kysyi, josko hän pääsisi samaa matkaa, kun myös hän oli matkalla Denboroon. Asianajaja, Herra Graves ei vielä tiennyt, että tämä hänen matkakumppaninsa oli se henkilö, joka hänen tuli löytää, mutta hän sai sen kyllä selville päästyään perille.
Tarinan juoni:
Kapteeni Warren saa kuulla, että hänen liikemiesveljensä on kuollut ja testamentissaan määrännyt hänet lastensa Carolinen ja Stephenin holhoojiksi sekä pitämään huolta heidän varoistaan, kunnes he täyttäisivät kaksikymmentäyksi vuotta. Caroline oli nyt yhdeksäntoista ja Stephen vuoden pari nuorempi.
Kapteeni Warren ei voinut ymmärtää, miksi veli, jota hän ei ollut tavannut kahdeksaantoista vuoteen teki näin. Veljeksillä ei ollut paljon yhteistä. Kapteeni Warren oli rehti merimies, hänen veljensä, no vähemmän rehti keinottelija, mutta jota hänen tyttärensä Caroline palvoi.
Kapteeni Warren lähtee New Yorkiin tekemään tuttavuutta lasten kanssa ja päättääkseen ryhtyäkö holhoojaksi. Lapset Caroline ja Stephen eivät oikein ihastu maalaissetäänsä, joka eroaa tyystin hienostopiireistä. Lasten "hyvänä ystävänä" touhuaa myös rouva Corcoran Dunn poikansa Malcolmin kanssa.
Lisäksi tarinan kulkuun vaikuttaa myös nuori lehtimies Jim Pearson, joka kirjoittaa merimiestarinaa ja asuu pienessä täysihoitolassa.
Kapteeni Warrenin holhokit on ihan mukava viihderomaani, jossa on sekä juonittelua että rakkautta. Huumoristinen, hieman ironinenkin ote kerronnassa, jossa korostuu aitous ja lämpö hieman viileämpiä tunteita vasten puhumattakaan 'maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri' -astelmasta, paitsi, että tässä teoksessa ei olla hiiriä millään puolin.
Olen aiemmin lukenut saman kirjoittajan teoksen Viisas Mary, johon verrattuna tämä teos vaikuttaa hieman tasapainoisemmalta. Ei yhtään hullumpi ja kyllä tämän parissa viihtyi.
Mikä kuitenkin kummastutti:
Teksti ei vanhahtavuudessaan ollut liian vanhanaikaista, mutta oudolta kuulosti, kun autosta käytettiin jatkuvasti muotoa autto.
Tekstinäyte:
"Äitikö, sir? En - en oikein ymmärrä, mitä tarkoitatte, sir."
"Mutta minä ymmärrän. Poika ei osaa tehdä laskelmia, vaikka hän luulee niin, mutta äiti osaa. Äiti on ohjaksissa ja tietää kyllä miten niitä on hoideltava. Ja me saamme nostella koipiamme tavallisen tiheää, amiraali, ellemme halua joutua tuon valjakon tielle! Painapas se mieleen!"
Hän meni huoneeseensa, ja ällistynyt hovimestari palasi keittiöön, jossa hän selitti kaikille, että vanha herra oli tavallista enemmän päästään sekaisin.
"Olenpa melkein varma, että hän kuvittelee olevansa hevonen", sanoi Edwards.
Kirjankansibingo kohta huonekalu.Paitsi sänkyä, kirjan kansikuvassa näkyy myös pöytä ja ilmeisesti myös kukkateline.
BINGO (vihreä vinorivi)
