torstai 31. joulukuuta 2020

Ritva Ylönen: Saima Harmaja - Sydänten runoilija 1913 - 1937!

 

Ritva Ylönen

Saima Harmaja

Sydänten runoilija 1913 - 1937

SKS 2019

298 s.


Ritva Ylösen kirjoittama teos piirtää kuvan nuoresta ja herkästä runoilijasta, joka on tullut samaistumiskohteeksi ja merkitykselliseksi monelle nuorelle ja vanhemmallekin  tiellä aikuisuuteen ja elämään. Teosta kuvataan takakansitekstissä ensimmäiseksi kattavaksi elämäkerraksi Saima Harmajasta, nuorena tuberkuloosiin kuolleesta rakastetusta lyyrikosta. Vaikka teos tuokin Saiman elämän yksilönä ja perheensä, sukunsa jäsenenä esille, en pitäisi tätä kuitenkaan ihan puhtaana elämäkertana. Näin siksi,että teoksessa on vahva henkilökohtainen näkökulma kaiken takana. Pidän tätä enemmänkin kirjallisuusanalyysinä Saima Harmajan runoista ja teoksista jonka ohessa käydään läpi Saima Harmajan henkilöhistoriaa. Näkökulma ja luonnehdinnat ovat kuitenkin vahvasti Ritva Ylösen näkemyksiä. Toki hän nojautuu vahvasti lähteisiin, mutta toinen kirjoittaja, jolla ei ole henkilökohtaista näkökulmaa Saima Harmajaa olisi saattanut löytää jonkin verran toisenlaisen Saima Harmajan. Samoin runojen tulkinta riippuu lukijan näkökulmasta. Ritva Ylönen  tulkitsee Saiman runoja hänen rakkauselämäänsä vasten ja näkee ne rakkausrunoina (ei toki kaikkia). Otetaan esimerkiksi Saiman runo Rannalla.

Ihanat vaaleat pilvet

liukuvat taivaalla

Hiljaa ja lumoavasti

laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä

hiekka on väsynyt.

Tulisit aivan hiljaa,

tulisit juuri nyt-

 

Runo on kirjoitettu 17.3.1930. Saima on ollut 17-vuotias. Ylönen tulkitsee runon rakkausrunoksi eroottisine aspekteineen. No, runo voi olla rakkausruno, kaipausta kohdata se unelmiensa prinssi, mutta runon voi tulkita toisinkin - elämäänsä tyytyväisenä olotilana, tilana, jossa on niin onnellinen, että voisi jo tulla otetuksi pois. Ei niin, että välttämättä kaipaisi kuolemaa, vaan, että on valmis. Odotusta runo kuitenkin kuvastaa. Onko runoa tulkittava rakkauden vai Saiman heränneen uskon kautta on makukysymys ja riippuu tulkitsijasta.

Hieno, avartava näkökulma Saima Harmajaan ja siihen ajalliseen ilmapiiriin, jossa hän eli lyhyen elämänsä. Mikä minua kuitenkin häiritsee on se liiallinen itkuherkkyys, jolla kirjoittaja Saimaa kuvaa. Tästä teoksesta puuttuu nauru ja iloisuus. Toisaalta sen ymmärtää sitä traagisuutta vasten, mikä oli niin Saiman kuin teoksen kirjoittajan elämässä. Jos tätä itkunmäärää, mikä Saimalle annetaan, ei oteta lukuun teos oli valaiseva ja toi esiin kirjailijan elämän monet puolet luomisen tuskasta kriitikoiden kirjoituksiin. Elämäkerta, kyllä, sitäkin tämä on, mutta enempi kirjoittajan tulkintaa Saiman elämästä.

Tämä teos oli ilmestyessään yksi niistä uutuusteoksista, jonka toivoin saavani luettavaksi. Hankin tämän teoksen saamallani lahjakortilla, jonka voitin Kirjoja Ulapalta -haasteessa. Kirjayllystäni löytyy Saima Harmajan Kootut runot ja kehitys runoilijaksi päiväkirjaotteiden valossa, johon täytyykin seuraavaksi syventyä. 

 

---

Saima Harmajan Kootut runot -teoksesta olen kirjoittanut aiemmin vuodatuksen puolella, samoin Päivi Istalan Runoilijoista runoilijoin -teoksesta 

...

Tällä ehdin kuitata vielä Pohjoinen lukuhaasteen kohdan 6: Kirja kertoo kirjailijasta


keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Vuoden 2020 lukuhaasteista!

Vuoden aikana tuli luettua paljon ja kaikenlaista, mutta ei ihan kaikkea,  mitä olisi halunnut. Onnistuin kuitenkin melko  hyvin selättämään Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteen, jossa jäi uupumaan vain viisi kohtaa.

  1.  Kirja, jossa matkustetaan ajassa

       H.G. Wells: Aikakone

  2. Kirja, jonka nimessä on jokin ajanilmaus, esim. viikonpäivä tai kuukausi:
     Anna Lindholm: Ines 1918 - Viisi naista sisällissodassa.

  3. Kirjassa on eri aikatasoja
      Elina Kahla: Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari

  4. Kirja, joka sijoittuun kesään: Gunnel Beckman: Nuori neiti Tova

  5. Kirja, joka sijoittuu talveen: Paavo Ruotsalainen: Joululoma erakon majalla

  6. Kirja, joka tapahtuu yhden päivän aikana

  7. Kirja, joka kuvaa jonkin merkittävän tapahtuman aikaa: Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917

  9. Sota-ajasta kertova kirja: Henninen: Marjatan lupaus

 
10. Lama-ajasta kertova kirja


11 Opiskelu- tai kouluaikaan sijoittuva kirja: MacKay Russel Sheila: Valkean sisaren lamppu
12 Kirja, jossa siirrytään ajasta ikuisuuteen: Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat
13 Kirja, joka sijoittuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua: Paavo Virtanen: Muinaisen maailman tuho
14 Vuosina 0–1499 julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja: Apostoliset isät
15 1500-1700-luvulla ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva kirja: Katri Lehto: Kytäjän kartanon muistelmat
16 .... 1800-luvulle sijoittuva kirja: Julian Fellowes: Belgravia

 
17 Vuosina 1900 - 1909 ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva teos:

 
18  1910-luvulla ilmestynyt tai 10-luvulle sijoittuva teos: Juan Ramón Jiménez: Harmo
19 1920-luvulla ilmestynyt tai 20-luvulle sijoittuva teos: M.L.Stedman: Valo valtameren yllä
20 1930-luvulla ilmestynyt tai 30-luvulle sijoittuva teos: Jan Ivar Billow: Aaveprikaati
21 1940-luvulla ilmestynyt tai 40-luvulle sijoittuva teos: Jan Ivar Billow: Sininen naamio 
22 1950-luvulla ilmestynyt tai 50-luvulle sijoittuva teos: Ester Ahokainen: Pirkko päättää
23 1960-luvulla ilmestynyt tai 60-luvulle sijoittuva teos: Gitta Von Cetto: Josin suuri rakkaus
24 1970-luvulla ilmestynyt tai 70-luvulle sijoittuva teos: Aira Kokki: Elmerin kuuma kesä 

 
25 1980-luvulla ilmestynyt tai 80-luvulle sijoittuva teos:

26  1990-luvulla ilmestynyt tai 90-luvulle sijoittuva teos: T.Davis Bunn: Markovin suvun talvipalatsi

27 2000–2009 ilmestynyt tai sille ajalle sijoittuva kirja: Janette Oke: Beyond the gathering storm
28 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijiottuvat teos: Khaled Hossein: Meren rukous
29 2020-luvulla ilmestynyt tai 2020-luvulle sijoittuva teos: Tarja Leinonen: Tuohitähtipuu

30 Tulevaisuuteen sijoittuva teos

 

Otin myös osaa Ompun runohaasteeseen viidellä runoteoksella. Ompulla oli haasteessa liikennevaloteema ja värit sininen, musta ja punainen, jotka sai ajatella omanlaisikseen. Minä laitoin runoteokset seuraavasti.

Sininen

Kaskinen - Immonen: Avarille poluille 

L. Onerva: Iltarusko 

Anna-Mari Kaskinen: Joulun iloa

 

Musta - Punainen - Sininen

Khaled Hossein: Meren rukous

Punainen

Joutsenet Jumalan kasvoilla. Udmurttilaista kansanrunoutta.

-------

Kirjahyllyn aarteet

Kirjahyllyssäni on moniakin aarteita, joita voisi lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Nämä kaksi kuitenkin tuli luetuiksi ja määritellyiksi tähän haasteeseen.


Aino-Inkeri Kumara: Ulla peikkotyttö
Laura Ingalls Wilder: These Happy Golden Years

 

Otin myös osaa Helmet 2020 -lukuhaasteeseen, jossa yhdeksän kohtaa  jäi uupumaan, samoin Pohjoinen haaste, josta kuittasin 16/25 teosta. Haasteita on erillinen listaus sivuillani yläpalkissa.

tiistai 29. joulukuuta 2020

Konni Zilliacus: Siirtolaisia!

Konni Zilliacus

Siirtolaisia - Kertomuksia Amerikan suomalaisten elämästä

Suomentanut Juhani Aho

Ilmestynyt Porvoossa, Werner Söderström. 1897.

Projekti Gutenberg


Teos sisältää esipuheen Lukijalle, jossa ei kovin mairittelevasti puhuta kaikista Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneistä. Syitä on ollut monia. Se, kuinka todenperäisiä ja aitoja nämä kertomukset, joita Konni Zilliacus on kirjoittanut, ovat, onkin sitten asia erikseen. Ainakin kokeillessani ensimmäisen tarinan päähenkilöä Eenokki Muposta, niin tuloksena googlaisusta oli vain viittauksia tähän teokseen. Konni Zilliacus oli maailmaa kiertelevä kirjailija toimittaja, joka oli ilmeisesti omanlaisensa persoona Suomen historiassa. Oletankin, että nämä kertomukset ovat enempi mielikuvitusta kuin todellisia tapahtumia, pakinatyyliin kirjoitettuja, joissa tosin on ripaus suomalaista kansanluonnetta ja siirtolaisuuden arkea.

Lyhyet luonnehdinnat teoksen tarinoista.

1. Eenokki Muponen intiaanisodassa kertoo tarinan siitä, kuinka Sioux-intiaanit ovat ryhtyneet kapinoimaan reservaattioloja vastaan ja niitä ruokavarantoja kohtaan, joita heille annetaan. Eenokki Muponen on asutustilallinen, jolta intiaanit ovat varastaneet työhevosen ja hän lähtee jalkaisin hakemaan sitä takaisin.


2. Kuinka Pekka sai anteeksi hevosen kuoleman.

Kertoo veljeksistä Matista ja Pekasta, jotka saivat tutulta kirjeen Amerikoista ja piletin tulla Montanaan töihin kaivokseen. Matti, joka on vanhempi ei oikein tiedä, pärjääkö Pekka nuorempana niin kaukana ja pitkällä matkalla. Lisäksi suhdetta kalvaa se, että Pekka on ilmeisesti syyllinen hevosen menetykseen tukkireissulla. Pekka on väkivahva nuorukainen, mutta ei suostu puhumaan sanaakaan hevosen menetyksestä. Matti ja Pekka matkustavat Amerikoihin ja junailija ajaa heidät ulos vaunusta kesken matkan. Matin kysyessä missä on Tirlots ei kukaan osaa neuvoa. Lopulta Pekka asiaa pähkäiltyään tulee siihen tulokseen, että lippu ei  ilmeisesti riittänyt pitemmälle ja he suuntaavat kohti vuoria, koska kaivoksestahan oli kyse. Pitkään taivallettuaan he tulevat mökkiin, jossa lopulta selviää suomea puhuvan miehen kautta, että Deer Lodgeen olisi päässyt suoraan junallakin, minkä takia he tänne ovat jääneet, mutta samalla selviää mihin päin pitää kulkea ja tarina päättyy Matin sanoessa, että ei hän usko, että Pekalla oli mitään syytä sen hevosen kuolemaan.
 

3. Naimiskauppa uudessa maailmassa.

Hämärä hotellinpitäjä etsii itselleen  apua  ja palkkaa maahan tulleen siirtolaisneitosen, joka pistääkin hotellin uuteen uskoon. Mies yrittää vokotella naista, jonka lopulta pelastaa muuan merimies, jonka kanssa he  karkaavat, nainen koti-Suomeen ja mies merille.

4. Valkoinen valo

Kertoo miehestä, joka pääsee rautateille töihin ja ylenee hommissa. Kutsuu mielitiettynsä maahan.  Tarinassa on vahvaa liioittelua, tai ainakin minulle maininnat siitä, miten paljon junia ja ihmisiä on liikenteessä maailmannäyttelyn tullessa. Sitten aletaan puuhata lakkoa, johon mies ei suostu. Lakkoilijat puuhaavat hämärähommia ja juttu päättyy surullisesti. Tarinassa oli "sydän kintaan peukalossa" ja sydäntä hieman enemmän kuin muissa.


5. Juho Penttinen.

Merimiestarina, jossa lippu ei olekaan riittänyt perille asti ja sitten on jouduttu järjestelemään asioita, jotta päästäisiin perille. Siinä joudutaan elämään kuivalla leivällä satama-alueella, josta poliisit vievät putkaan. Suomalainen ylpeys myöntyy vahvaan ateriaan, mutta ei rahalahjaan, jota tarjotaan hyvitykseksi väärästä kohtelusta.


6. Aatami Urola, isä ja poika ja the Unknown.

Hevosia ja vedonlyöntejä. Tästä tarinasta en oikein päässyt jyvälle. Mielestäni aika sekava keitos.

Ensimmäisen intiaaniaihe oli kiintoisa, joskin sen rasistinen sävy ei innostanut. Suomalainen sisu ja jukuripäisyys siinä nostettiin kunniaan ja intiaanit tehtiin naurettaviksi, ainakin jokunen heistä. Junatarina vetosi tunteisiin ja erosi  sävyltään. Oikeastaan nämä kaikki olivat hyvin erilaisia sävyltään. Pakinoiksi näitä kai lähinnä voi sanoa, vaikka minua ei kylläkään juurikaan naurattanut.

--

Mukana Joken runonurkan Gutenberg-haasteessa

Helmet 2020 kohta 26: Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö

 

maanantai 28. joulukuuta 2020

Gun Jacobson: Min bror från Afrika!

 

Gun Jacobson

Min bror frän Afrika

Aktiv läsning 9

Weilin+Göös

46 s.


Min bror frän Afrika on pieni ruotsinkielinen teos, joka on tarkoitettu ruotsinkielen opiskelemiseen. Jokaisen luvun, joita on yhdeksän kappaletta, lopussa on pieni sanasto, mutta kaikkia itselleni outoja sanoja ei ole selitetty, enkä oikein tiedä, millä logiikalla nämä suomennetut sanat on valittu.

Kirja kertoja on poika nimeltä Gunnar. Hänellä on sisko Ulla. Ilmeisesti Ulla on vanhempi kuin Gunnar, joka viimeisenä perheessä saa kuulla uutisen. "Du ska få en lillebor", sanoo äiti Gunnarille. Gunnar alkaa miettiä, mistä äiti tietää, että tulee pikkuveli, kun yleensä vanhemmat eivät tiedä, onko tuleva lapsi tyttö vai poika (joo, nykyään se saadaan selville, jos halutaan, joten en tiedä, kuinka vanha tämä teos on, kun nimiölehti on jostain syystä revitty pois). No, äiti kertoo, että poika on 10-vuotias ja tulee Afrikasta. Hänen nimensä on Petrus ja hän on vauvana joutunut leijonan raatelemaksi. Joku äidin tuttava, joka on afrikkalaisessa lastenkodissa töissä haluaa Petruksen Ruotsiin, jotta lastenkotiin saataisiin tilaa ja Petrus pääsisi sairaalahoitoon.

Min bror frän Afrika kertoo lapsentajuisesti olematta naiivi kaverisuhteista ja kahden erilaisen taustan omaavaan lapsen ystävystymisestä. Rasismiakin sivutaan. En ole koskaan   ajatellut, että Musta Pekka -korttipeli olisi jotenkin rasistinen, mutta nyt, kun luin tämän kirjan, niin aloin miettiä, miksi oikeastaan on valittu yksin jääväksi, muutoin perhettä kuvaavissa korteissa, juuri musta henkilö ja kyllä, onhan vikasuuntaan menevä ajattelu siinä korttien suunnittelussa.

Kirjassa on hauska ja aidonoloinen elämänmakuinen mustavalkokuvitus. Lopussa on monivalintakysymyssarja, jonka tarkoituksena on osoittaa ymmärtämisen taso. En itse noita kysymyksiä lukenut läpi. Aika hyvin minä tämän ymmärsin, mutta olihan tässä aika paljon outojakin sanoja. Mietin, onko tämä mahdollisesti lyhennetty versio jostain isommasta teoksesta, täytyneen tutkia asiaa. Itse olen tullut tämän hankkineeksi jostain kirpputorilta tai vastaavasta.

---

Pohjoinen lukuhaaste kohta 5. Kirja, johon tarttumista olen suunnitellut pitkään. Tämä on todellakin ollut hyllyssäni monta vuotta, joten jo oli aikakin tämä lukea.


sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Anna-Mari Kaskinen: Joulun iloa!

 


Anna-Mari Kaskinen

Jouluniloa

Kirjapaja, 2016

46 s.


Lahjaksi sain ystävältä, kirjan tämän valoisan. Joulun iloa, elämän valoa täynnä on säkeet pienet. Ne  koottu on Anna-Mari vuosien mittaan ilmestyneistä teoksista. Kuvat muokattu shuttershock-kuvista, mitä pidän hieman miinuksena. Itse otetuista tai vartavasten otetut kuvat olisivat tuoneet teokseen lisäarvoa, vaikka toki kuvat nytkin tukevat runojen luomaa tunnelmaa.


Kuin morsiamet

valkoisissa puvuissa

odottaa metsä,

seisovat lumiset puut

hiljaisuuden rajalla.


Runon kuvituksena on eri vvärisiä kauriita (?) lumituiskussa. Aukeama on toki kaunis, ja runo sykähdytti. kuitenkin kun runossa puhutaan morsiamista, niin kuva piirretyistä kauriiden silhueteista on aika erikoinen valinta.

Vielä tahdon jakaa tämän runon, tämän eriskummallisen vaikean vuoden lohduksi ja rohkaisuksi. Olla lyhtyjä pimeään, ystävän käsiä lähimmäiselle.


Yksikin lyhty

murtaa voi piemän.

Yksikin liekki

tuo valon lämpimän.


Yksikin käsi

kosketus ystävän,

yksikin sana 

on lanka elämän.

...

Pohjoinen-lukuhaaste kohta 25: Viime vuosina julkaistu runokirja. 

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 28: Tulevaisuudesta kertova kirja. Laitan tämän tähän, koska kirja kertoo toivosta ja tulevaisuutta ei ole ilman toivoa. Joulunsanoma on sanoma, joka on sanottu Jesajan kirjassa toisin: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Ompun runohaaste sinisenä runokirjana, sillä taivas on sininen ja toivoa täynnä.


lauantai 26. joulukuuta 2020

Matti Aikio: Eläinten nahoissa!

ELÄINTEN NAHOISSA

Tarina Ruijasta

Kirj.

MATTI AIKIO

Tekijän luvalla suomentanut Juhani Siljo


Matti Aikio (1872-1929) oli saamelainen kirjailija ja saamelaisuudesta tämä Eläinten nahoissa -teoskin kertoo. Pääosassa on Biettar Oula, joka on porolappalainen  pohjoisen tuntureilta. Hänellä on puoliso Elle ja Andi-pienokainen. Myös Biettar oulan äiti Muori Biettar asuu ja pitää komentoa perheessä. Tarina saa alkunsa porovarkausoikeudenkäynnistä, jossa Lasse, joka on ollut Piettar Oullalla apulaisena ottaa syyn niskoilleen, vaikka todellinen syyllinen on Biettar Oula itse. Lasse joutuu vankilaan seitsemäksi kuukaudeksi ja kun hän vapautuu tulee hän hakemaan niitä seitsemää vaadinta, jotka hänelle on luvattu. Vaan Muori Biettar sanookin, että saat kolme merkitsemätöntä vasaa ja yhden vaatimen, johon Lassen on tyytyminen, mutta Lassen ja Biettar Oulan välille jää kytemään katkeruutta. 

Kerronta on väkevää ja rajua, voisi jopa sanoa että hieman rietastakin. Sävähdyttää sisikuntaa, kun kuvataan, kuinka 2½-vuotias Andi, joka imee äitinsä rintaa ja kiroaa, kun maitoon sekoittuu katosta (?) tippuva vesitippa. Ihan niin raakaa tämä kuvaus ei kuitenkaan ollut, kuin pelkäsin ja loppua kohden kerrontaan tulee jo muunkinlaisia sävyjä.Mikään iloinen kirja tämä ei kuitenkaan ole. Tarinaa sävyttää pohjoisen pimeys ja valoton kaamos. Ihmisluonnnon, tunteiden ja elämänmenon kuvauksen rinnalla elää kulttuuriin liittyvät sanat ja luontokuvaus.

Mieltä etovan lestadiolaisseurojen (?) kuvauksen rinnalla kuvaus pakkaseen kuolleesta varpusesta on herkkä, jollain lailla tämä oli kuitenkin irrallaan muusta kerronnasta.

"Pieni varpunen, jonka nokka oli heltynyt kylmästä, niin ettei se saanut eloa jääkovasta urvusta, istui oksalla, hentoiset varpaat kirpeän kylmässä huurteessa. Kylmä oli hiipinyt sydänjuuriin saakka ja kierteli värisyttäen läpi ruumiin. Silmäluomet raukesivat yhteen, ja pää ja kaula koettivat piiloutua höyhenvaippaan, mutta turhaan. Pikku varpunen tipahti lumeen, jalat kä pristyneinä vatsan alle... Mutta sen viimeinen tunne oli suloista tyytyväisyyttä. Se uneksi lentävänsä lämpimässä ilmassa, joka oli täynnä päivänpaistetta."

Biettar Oulan rinnalla tarinassa on monia sivuhenkilöitä, joista mainittakoon Jussa. Jussa rakastuu vaaleaan naiseen, Elnaan, viehättävään ja toisenalaiseen, kuin kukaan toinen, jonka Jussa on tavannut. En oikein ole varma, onko nainen norjalainen vai sittenkin itsekin lappalainen.  mutta sanat heidän välillään eivät tavoita toisiaan. He kulkevat toistensa ohitse niin läheltä että kipeää tekee. Jussasta tulee pappi, Suomen pappi, ei Norjan.

Räikeää alastomuutta, tunteiden kuumia huokauksia ja elämän juurien mehukkuutta tässä tarinassa on, se elämän toivo vain tahtoo olla kovin kalpea ja heiveröinen, kuin sammuva liekki. Elämän hurmiosta ei saa kaikin ajoin otetta vaan jää tahdottomana leijumaan ilmaan ja kaipaukseen. Hyvin erilaista elämänkuvausta, kuin yleensä ne kaunokirjalliset teokset, joita olen lukenut, ei vallan kehno lukukokemus kuitenkaan jännitteistään huolimatta.

”Tämä kevät tulee kuin kuumeuni jonakin varhaisena aamuhetkenä. Aurinko riisuu maan räikeän alastomaksi, sen kuuma henkäys kohtaa jokaista paljasta täplää ja sulattaa elämään juurten mehut kuohkeutuvan mullan alla, se täyttää koko ilman riehuvalla  juhlahumulla ja kaiken elävän toivolla ja tahdottomalla hurmiolla.”

...

Helmet 2020 lukuhaaste kohta 5: Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tämän nettiversiona, jonka voi ladata Projekti Lönnrotista.

Sven Ski: Viidakon rovio!

 

Sven Ski

Viidakon rovio

Alkuteos: 

Suomentanut Vali Kunnas

Ristin Voitto, 1950

127s.


Tarina alkaa kuvuksella rautaisesta lampaantiusta, jota Ibraham helisyttelee pienen kongolaisen majansa luona oppilailleen. Ibraham on kristitty kongolainen, joka opettaa Raamatun sanaa omalla tavallaan. Päähenkilö tarinassa on Jua ja hänen ystävänsä Tara ja Tao, jotka ovat lähteneet kotikylästään tähän kouluun. Taran isä Biheka ei tykkää näistä uusista asioista, joita Ibraham tuo, vaan haluaisi sen sijaan, että kaikki menisi aivan niinkuin ennenkin on mennyt. Biheka keksii juonen ja varastaaa Ibrahamin arvosstaman lampaankellon ja rahat Koko-pojan avustuksella ja lavastaa Juan syylliseksi. Kun tämän syyllisyyttä kuitenkin epäillään Biheka varastaa lisäksi Ibrahamin Jumalan kirjan ja polttaa sen. Eikä siinä kaikki, loppujen lopuksi hän haluaa kokonaan eroon Juasta ja Ibrahamista.

Viidakon rovio on lähetyskirja, jossa puhutaan kyllä 'valkoisten' tuomasta opista, mutta tarinaa viedään eteenpäin ilman yhtäkään 'valkoista',  Tarinassa tapahtuu kaikenlaista, kuten Juan ja toveriensa takaa-ajo lemmikkiapinan karattua.Jua, Tara ja Tao ovat eksyneet pimeään viidakkoon. Heillä ei ole mitään millä selviäisivät kylmästä yöstä viidakon petoja vastaan, paitsi usko Jumalan apuun ja rukouksen voimaan.

Kerronnallisesti tämä etenee aika suoraviivaisesti.Yhdessä kohden kuitenkin aloin miettiä, että mitäs nyt.Kuinkas tämä hypähti pimeästä viidakosta lehmän kuljettamiseen, kunnes aloin muistella, että ai niin, sehän taisi olla eri joukko, eli apinaa etsivä poikajoukko ja lehmää kuljettava poikajoukko kohtaavat aamuntullen. Tuo lehmäjuttu onkin erityinen episodi, sillä kysessä ei olekaan mikä tahansa lauhkea lehmä, vaan Yksisarvinen, jolla on luonnetta enemmän kuin Jeesuksen nimeä karkuun juosseella Leopardilla.

"Mutta Yksisarvi ei ollut samaa mieltä. Se ei saattanut kuvittellakaan että joku mies nukkui läheisyydessä penkillä ja uneksi, että lehmä ammui. Yksisarvi näki aukean paikan metsän keskellä, majan ja tyhjät astiat sen edessä, ja sen mielestä elämällä alkoi jälleen olla tarkoitusta. Ja se toi sen ilmi päästäen niin valtavan karjaisun, että se olisi kelvannut vaikka oppaaksi sumuisella merellä. Mutta tämä karjaisu ei ennustanut vaaraa, se oli riemuhuuto." 

Jostain syystä, itse lehmien kanssa lapsuuteni viettäneenä en osaa ajatella että lehmä karjaisisi. Mölähtäisi ehkä, mutta ei karju. En tiedä, onko kirjailija ollut ruotsalainen vai norjalainen. Yritin hieman löytää lisätietoa tekijästä, mutta suomenkielistä tietoa ei juurikaan löytynyt, viittaus tekijän yhteen norjankieliseen teokseen kyllä. Tekijä on ilmeisesti kuitenkin ollut lähetystyössä Kongossa, joten hän tiennee, mitä kirjoittaa ja onpa tässä kirjassa yksi kohta jollain Afikan kielelläkin. Joitakin pieniä yksityiskohtia kuitenkin mietin, kuten lehmien viemistä majaan yöksi, kuinka todenkuuloiselta sellainen vaikuttaa, mutta enpähän minä paljonkaan tiedä millaista se on ollut viidakkoheimojen elämä joskus muinoin.

Luonnehtisin tätä uskonhenkiseksi nuorten lähetyskirjaksi, jossa usko eletään todeksi ilman suuria eleitä. Pyrittty kuvauksessa afrikkalaiseen näkökulmaan, joskin ihan sataprosenttisesti siihen ei olekaan luontaisista syistä johtuen päästy.

Pohjoinen-lukuhaaste kohta 4: Kirjan kannessa on lempiväriäni (vihreä ja keltainen). Kirjan kansi herättikin ensisijaisesti kiinnostukseni.Harmi, että taiteilijasta ei ole tietoa. Kannessa näkyy merkitnä T.F. 

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kongo


torstai 24. joulukuuta 2020

H.G.Wells: Aikakone!

 Aikakone

H.G.Wells

Suomentanut Lyyli Vihervaara

Projekti Gutenberg


Aikakone on tieteisfantasia, jossa jonkin tason keksijällä on tapana kutsua päivälliselle erinäisiä henkilöitä eri ammattialoilta. Tarinassa ei ketään oikein mainita nimeltä, ei vieraita sen paremmin kuin päähenkilöäkään. Kertojaminä on kuitenkin joku vieraista, eräs heistä monista ja vaihtuvista, mutta joka kuitenkin on useamman kerran paikalle kutsuttujen joukossa.

Eräillä päivällisillä tämä keksijä sitten kertoo keksineensä aikakoneen ja esittelee sen pienen prototyypin, joka demonstraatiossa katoaa, toiseen aikaan, niinkuin keksijä kertoo. Toisella kerralla keksijä ilmaantuu paikalle ja kertoo matkanneensa itse ajassa vuoteen  kahdeksansataakaksituhatta seitsemänsataayksi (802701) jota hän kuvaa ihmsikunnan Kultaiseksi ajaksi. Aika on kuitenkin kaikkea muuta kuin kultainen. Ensinäkemältä se vaikuttaa hienolta. Hän tapaa tulevaisuuden ihmiskunnan, pienikokoisia, lapsenomaisia ihmisiä, jotka leikittelevät päivin.

"Kaiken aikansa he viettivät hiljaisessa leikissä, kylpivät virrassa, armastelivat puoleksi leikillään, söivät hedelmiä ja nukkuivat. En voinut käsittää, kuinka kaikki saattoi pysyä kunnossa." Aikamatkaaja ystävystyy Weena-nimisen olennon kanssa, jonka hän pelastaa hukkumasta. Ystävyys kestää viikon ja päättyy onnettomasti.

Nämä lapsenomaiset olennot (eloiet) pelkäävät kuitenkin öisin ja syynä on  morlokit, jotka asuvat maan alla.

"Vähitellen valkeni minulle se totuus, että ihminen ei ollut pysynyt yksilajisena, vaan oli erilaistunut kahdeksi, selvästi toisistaan eroavaksi roduksi, että nuo minun suloiset lapseni tuolla ylemmässä maailmassa eivät olleet meidän sukupolvemme ainoat jälkeläiset, vaan että tämä vaalennut, ilettävä öinen olio, jonka olin vilaukselta nähnyt, myöskin oli kaikkien aikojen perillinen". 

Aikamatkaaja kertoo siis tarinaansa päivällisvierailleen, jotka miettivät, onko heidän kuulemansa todellista. En juurikaan ole lukenut science fictionia eikä tämä kirja oikein herättänyt enempiä lukuhaluja genren parissa. Kerronta oli polveilevaa ja hieman sekavaakin. Siitä ei oikein noussut mitään elähdyttävää, eikä tarinassa oikein ollut mitään, mihin olisi samaistunut, ellei pienen Weenan kohtaloa  oteta lukuun. Tämä toi tarinaan hieman tunnetta.

Kerronnallisista keinoista mainittakoon inhimillistäminen: "Vallitsi juuri tuo harmaa hämäränhetki, jolloin esineet paraikaa ryömivät esiin pimeydestä"

Kerronnassa oli ristiriitoja: Kun ensin sanotaan, että "tunsin kädessäni olevaa tulitikkulaatikkoa hiljaa vedettävän pois" ja heti perään kuinka "Päätin sytyttää uuden tulitikun ja paeta sen valon turvin, ei voi kuin ihmetellä, että millä tulitikuilla, jos ne oli vedetty pois.Tai, kun sanotaan, että "tähdet taivaalla loistivat erinomaisen kirkkaina, vaan tuikkivat hyvin heikosti", herää kysymys oliko tähtien valo kirkasta vai himmeää. Mietin myös kuvausta kamfertista, voiko sitä pistää taskuun? 

Ei! Tämä ei todellakaan ollut mikään innoittava lukukokemus, vaikka ajassa matkustamisen idea sinänsä on kiehtova. Jossain määrin tässä kirjassa on nähtävissä myös yhteiskuntakritiikkiä ja varoitusta siitä, mihin kulutusyhteiskunta ja ihmisen itsekkäät elämäntavat voivat johtaa. Loppuratkaisusta en pitänyt lainkaan, niin mielikuvitusta kuin tämä tarina olikin.

--

Tällä mukana Joken runonurkan Gutenberg-haasteessa

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatkalla -haaste  kohta 1: Kirja, jossa matkustetaan ajassa


Margaret Andrén: Meidän talon jengi!

 

Margaret Andrén

Meidän talon jengi

Alkuteos: Gänget i  22-An

Suomennos Tuomas Huuhka

Artko, 1979

157 s.

 

Kirjan kertoja on 12-vuotias Pia Holm. Hänellä on nuorempi veli Bengt ja he asuvat Tukholmassa, Kungsholmenin kaupunginosassa. Muita jengiläisiä on Tobbe, Göran ja Eva. Eräänä päivänä, kun lapset ovat leikkimässä kuurupiilosta läheisessä puistossa - Kruuniksessa menee Pia pensaan taakse piiloon ja sulautuu keltaisten kukkien joukkoon niin, että häntä ei löydetäkään. Pia jää piiloon muiden huudellessä häntä tulemaan jo pois, mutta Pia vain kököttää pensaassa kunnes jo alkaa hämärtää eikä muita lapsia enää olekaan paikalla. Silloin Pia, juuri kun on aikeissa lähteä kotiin huomaa kaksi nuorta miestä tulevan ja jäävän lähistölle juttelemaan jostain keikasta.

Kun Pia lopulta tulee kotiin hän kertoo hämäristä hepuista kotiväelle, mutta nämä eivät ota tytön puheita tosissaan. Sitten käy niin, että toinen hepuista muuttaa asumaan samaan taloon rouva Larssonin luuokse, joka kehuu nuoren miehen maasta taivaaseen. Sitten eräältä talon asukkaalta varastetaan rahaa ja Göran joutuu siitä vastuuseen, sillä hänet on nähty paikalla. Göran on kuitenkin hakenut vain pallonsa huoneesta, jonka ikkuna on ollut auki. 

Kun Göranin vaivalla hankkima polkupyöräkin varastetaan pistävät lapset vauhtia tutkimuksiinsa saadakseen Rullen (se hämärä kaveri) kiinni, sillä he tietävät, että todellinen syyllinen on tämä ja tämän kaveri Snurre, joka on myös ilmaantunut paikalle.

Keveä lasten salapoliisitarina, joka on siinä toden ja epätodellisen rajalla. Hauskasti ja virkeästi kerrottu, jossa on hyvin tavoitettu 10-12-vuotiaiden arjen elämä aikana, jolloin perhearvot olivat kunniassa ja lapset lapsia. 

Lukemani teos oli painovirhekappale, sillä jotain on jäänyt yhdessä vaihessa pois. Rivit eivät täsmää luettaessa ja jättävät hieman hölmistyneen olon, kun sujuva lukeminen ei enää ollutkaan sujuvaa. Myös Rullen sukunimi Söderlund muuttuu välillä Söderholmiksi. 

Kaunista - Rumaa - Kaunista -vuorottelu

- Niin, mutta todellisessa elämässä me ei saada ksokaan olla mukana missään, sanoi Bengt kateellisena. Juuri silloin me käännyimme omalle kadullemme ja se oli kaunista. Sataa tihutti vähän ja meillä oli melkoinen nälkä.

Saranat narisivat, kun portti meidän yllätykseksemme aukesi ja me kurkistimme sisään pienestä raosta. Me näimme tien, joka johti ylös vuorelle, ja muutamia parakkimaisia rakennuksia. Kaikki oli hyvin rumaa ja likaista. 

Me tulimme vuoren huipulle, järveen laskeutuvan jyrkänteen reunalle. Hämmästyksekseni huomasin, että sieltä oli loistava näköala yli kaupungin. Järven takana meni juuri juna, ja kaupungin katujen liikenne näkyi kuin näyttämöllä. Se oli sekä kaunista että hauskaa katsottavaa.


maanantai 21. joulukuuta 2020

Peter Englund: Kuningatar Kristiina!

Peter Englund

Kuningatar Kristiina - Tyttökuiningas

Alkuteos: Silvermasken - en kort biografi över drotning Krstina

Suomentanut Rauno Ekholm

WSOY, 2006

272 s.


"Samanaikaisesti esiin oli noussut uusia ja tavallaan vielä vaikeampia kysymyksiä. Kristiinan laveat ja varsin meilivaltaiset opinnot eivät nimittäin olleet käsittäneet vain teologiaa. Hän oli ahminut lähes kaiken, minkä katsoi tärkeäksi tai kiinnostavaksi. Ja sitä riitti henkilölle, jolla oli hänen ahnas ja kärsimätön älynsä: historia, klassinen filologia ja filosofia, mutta myös luonnontieteelliset aineet kuten matematiikka ja tähtitiede. Ja vaikka hänen opintonsa osaksi olivatkin varsin pinnallisia, ne saattoivat silti antaa luonteeltaan katalyyttistä tietoa. Sillä samalla kun humanistiset aineet laskivat hänen toisen jalkansa antiikin turvalliselle ja vankalle kalliolle, laskivat luonnontieteelliset opinnot toisen jalan eräänlaiselle tiedolliselle jäälautalle, keskelle jatkuvaa liikettä, haurautta ja kysymyksiä."

Ruotsin kuningatar Krisiina (8.12.1626 - 19.4.1689) on kiinnostava historianhahmo. Oma tietämykseni hänestä tosin on ollut ennen tätä kirjaa kovin vähäinen ja pohjautunut lähinnä Greta Garbon esittämänä elokuvaan ja jostain lukemaani tietoon hänen, siis Kuningatar Kristiinan vähintäänkin kyseenalaiseen suhtautumiseen romaneja kohtaan. Jälkimmäistä asiaa ei tässä teoksessa käsitelllä, mutta Greta Garbon elokuvasta sanotaan, että "romanttinen fiktio hyrrää vapaalla" 


Peter Englund on kirjoittanut tämän kirjan Ruotsin Akatemian toimeksiannosta ja kaipa tämä jossain määrin on akateeminen tutkimus, sillä pohjautuuhan tämä lähteisiin ja alaviitteillä on annettu lisäinformaatiota joissakin kohdin. Kaikkein kiinnostavinta lähdeaineistoa on Kristiinan omat kirje- ja elämänkerralliset otteet sekä mietelauselmat. Lukisinkin mielelläni vastapainoksi näitä Kristiinan itse kirjoittamia ajatuksia elämästään ja ajatuksistaan.

Kyllä tämä ihan mielenkiintoinen teos oli, vaikka saattoi jättää myös monia kysymyksiä vaille vastausta. Tämä on Peter Englundin näkemys Kuningatar Kristiinasta ja hänen monista muodonmuutoksistaan, joista tunnetuin ehkä on kääntyminen luterilaisuudesta katolisuuteen. 

Maininnan arvoinen lause:

"Hänen Majesteettinsa ei ole  naishenkilön kaltainen, vaan rohkea ja selväjärkinen." Hän (Oxenstierna) lisäksi kuitenkin varovaisesti, että "jollei Hänen majesteettinsa mene tärviölle, hän herättää nyt hyviä toiveita."

Hmm. Kysynpä vain, eikö naiset muka voi olla rohkeita ja selväjärkisiä.

Kirjan alkuperäisnimi viittaa ilmeisesti  Kristiinan hopeiseen kuolinnaamioon.  Hänet on haudattu Pietarinkirkon kryptaan. Sitä, miksi tuo hauta aikanaan avattiin en voi ymmärtää. Mitä sillä haluttiin saavuttaa ja tietää. Annettaisiin hautojen olla.

Kuningatar Kristiinasta on lukenut myös Suketus, joka pitää tätä teosta samanaikaisesti sekä viehättävänä että raskaana, kepeänä, mutta painavasti perusteltuna.

Helmet lukuhaaste kohta 36: Tunnetun henkilön suosittelema kirja. Tästä teoksesta on vinkannut  Erkki Tuomioja.   joka, vinkkaa samassa yhteydessä myös toisesta Kristiina-elämäkerrasta.

Pariisi - Dakar -kirjaralli: Pariisi, jossa ainakin hetkittäin piipahdetaan.

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Janette Oke: Julia's last hope!

Janette Oke

Julia's last hope

Bethany House Publishers, 1990

204 s.


 

 

 

- See this rosebud? She held  it out to Anna. - It's perfect. So new, so full of  promise and color. Someday it will be a full flower. Beautiful, fragrant. But just suppose I want it that way now. So I take the petals and force them to open up, to be mature - now. What will happen? Anna waited.   - I'd spoil it, Julia said. - I would crush and bruise it, and it would just wilt and die. It takes time to reach  full-flower, Julia continued. - We must nurture it, not rush it. It will happen if we are patient - and loving.

Julia  ja John Harrigan on aviopari. Julia on kotoisin suurkaupungista ja vauraasta perheestä. John on metsätyömies, ei niin rikas. He asuvat maaseutukaupungissa vuorten läheisyydessä. John on töissä sahalla. Perheessä on kaksostytöt Jennifer ja Felicity. Luonteiltaan tytöt ovat aivan erilaisia. Jennifer on vakaa luonne, kun Felicity taas on romanttisempi. Jennifer pitää vaatekaappinsa järjestyksessä, kun Felicityn kaappi taas on vaikeammin hallittavissa.

Julian koti on kaunis. Kaupungin hienoin ja komein rakennus, jonka John on vaimolleen itse rakentanut. John ei halua apua Julian isältä, appiukoltaan. Hänellä on ylpeytensä. Mutta kuinka  käy, kun kaupunkia kohtaa katastrofi. Saha lopettaa toimintansa ja se on  kaupungin ainoa työtä tarjoava yritys kaupungin miesväestölle.

Julia alkaa miettiä, kuinka hän pelastasi tilanteen. Hän saa idean,että tehdään kaupungista turistikaupunki. Julia saa naisväestöä mukaan suunnitelmaan. Mutta helppoa ei tule olemaan. Vieraita ei niin vain saada kiinnostumaan. Lopulta Julia saa maksavia vieraita, mutta kerta kerran jälkeen vieraat ovat tavalla tai toisella hieman erikoislaatuisia.

Ensimmäisenä tulee Hammondin perhe, jota saa passuuttaa kaiken aikaa. Heidän jälkeensä tulee pariskunta, Mr ja Mrs Williams. Herttainen pari, mutta rouvaWilliams vaikuttaa hieman 'eksyneeltä' aik ajoin. "Minun täytyy puhua tytöille. Julia ajattelee, On selvää, että rouva Williams on jollain tavalla sairas.  Pariskunta maksaa hyvin ja on paljon omissa oloissaan.Julia ja tytöt pitävät  heistä. Sitten eräänä päivänä taloon ilmestyy miehiä, jotka kertovat etsivänsä pariskuntaa, joka ei todellisuudessa ole aviossa. Herra on 'ryöstänyt' rouvan jonkinlaisesta parantolasta, jossa tämä on ollut hoidossa. Ja nyt he ovat karkumatkalla.  Pariskunta on kuitenkin jo lähtenyt talosta. Jättänyt vain viestin Julialle ja maksun taulusta, johon rouva oli ihastunut ja ottanut mukaansa. Jollain tasolla Julia toivoo, että pariskuntaa ei saataisikaan kiinni.

Sitten tulee vieraaksi perhe, johon kuuluu kaksi aikuista tytärtä. Tyttäret Priscilla ja Constance jäävät pitemmäksi aikaa vanhempien poistuessa parin päivän kuluttua. Tässäkin perheessä on jotakin kummallista. Constance saa palvella jatkuvasti Priscillaa, joka makaa vain huoneessaan hemmoteltuna. Mutta sitten Julia järkyttyy. Hän on vakaa kristitty, ja hän kokee itsensä hyväksikäytetyksi, kun tajuaa,että Priscilla, joka ei ole naimisissa, odottaa lasta.Kuitenkin perheen taloudenhoitaja Hettie puhuu Julialle järkeä. Ehkä Jumala on lähettänyt hänet tänne. Ja Julia häpeää tuomitsevia ajatuksiaan. Priscilla saa lopulta poikalapsen, johon Constance kiintyy. Kuitenkin tyttöjen äiti on järjestänyt kaiken ja lääkäri, jonka äiti on hommannut myös paikalle vie lapsen adoptoitavaksi.

Pieni kaupunki on muuttumassa aavekaupungiksi. Perhe toisensa jälkeen on muuttanut pois. Lopulta kaupungissa on vain kaksi perhettä Julian lisäksi. Julian mieskin on lähtenyt viikoksi toisaalle töihin ja tyttäret lähetetty isoisänsä luokse koulua käymään. Saada kaupunki jaloilleen ei ole onnistunut ja Harriganienkin on muutettava muualle.

Tämä oli ihan hyvä tarina. Hengellinen ulottuvuus oli ehkä hieman liikaa päälleliimattua ja varsinkin Julian ensireaktio, kun hän tajusi että hänen kodissaan on moraaliltaan arveluttava nainen, sai minut säpsähtämään, vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että lapset kuuluvat saada avioliitossa. Julian vieraiden vaihtelevuus ja erikoislaatuisuudet olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja toivat tarinaan humoristisen otteen.

Tarina on siis kerrottu Julian näkökulmasta. Vaikka muuta kaupunginväestöä sivutaankin he ovat vain sivuosassa.Tämä puoli jäi minua hieman mietityttämään. Olisin kaivannut enemmän kuvausta siitä, mitä tapahtuu, kun kaupunki vähin erin tyhjenee, muuttuu aavekaupungiksi. Muidenkin näkökulmaa kuin Julian, mutta tämä oli Julian tarina.

...



perjantai 18. joulukuuta 2020

Kirsi Klaudia Kangas: Punainen myssy!

Kirsi Klaudia Kangas

Punainen myssy

Väyläkirjat, 2017

143 + 1 s.


Alku (Prologia ei huomioitu): Eilif Sildonen sulkee valkoisen portin ja lähtee astelemaan keinahdellen niityn laitaan kulunutta uraa myöten kohti kylän autiota itärantaa.


 

 

Kylä on Ruijassa, Jäämeren rannalla oleva pieni norjalaisten ja kväänien asuttama kylä. Eilif on vanha eläkkeellä oleva kalastajaukko, joka on naimisissa Gudrun-nimisen naisen kanssa. Gudrun on siivousintoilija. Eilif taas ei niin siivo. Yksikseen merestä uppotukkeja poimiva ja niistä polttopuita pilkkova omanlaisensa taiteilija, sillä hänellä on tapana koota polttopuut sieviin pinoihin, joista hän on tullut kuuluksi. Tuleepa eräänä päivänä,Gudrunin ollessa viikon ajan ulkomaanreissussa, saksaa puhuva turisti kuvaamaan Eilifin toimia.

Eilifillä on synkkä menneisyys. Hänen veljensä on kuollut kalastajaveneen haaksirikossa. Eilif syyttää itseään onnettomuudesta. Myös sota-ajan tapaukset korventavat miehen sisuksia puhumattakaan myttyyn menneestä avioliitosta morsiamen karattua saksalaissotilaan matkaan.

Punainen myssy on kiintoisa teos, jossa jäämeren luonto kiertyy karuna mutta hienona. Karuna avautuu myös sielunmaisema, johon kuitenkin viime metreillä pilkistää valonhitunenkin. Pidin paljon tästä teoksesta ja arktisen ympäristön kuvauksesta. Kerrontaa sävyttävät Kirsi Klaudian upea mustavalkokuvitus.

Maininnan arvoinen kuvaus:
"Eilif muistaa vielä kauppias Amundsenin emännän. Hän ei ollut kuollessaan kovin vanha, mutta suolainen vihuri oli kuvioinut hänen kuten muidenkin Jäämeren rannan naisten kasvot ennen aikojaan hienoisille uurteille, kuin niihin olisi talletettu hienonhienojen pitsiliinojen virkkausohjeita."

 

---

Kirjarikas elämäni -blogissa on huomoitu teoksessa ilmenevä "luonnon ja kielen kauneus" . Hellekelin erinomaiseksi viilentäjäksi ja (kirjalliseksi) helmeksi kuvaa tätä Mummo matkalla ja Tuulisessa maassa yllätyttiin myönteisesti kirjan äärellä.

--

 


sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Natan Rybak: Perejaslavin rada!

 


Natan Rybak

Perejaslavin rada

Suomentanut Vuokko Ahveninen

Karjalan ASNT:n Valtion kustannusliike, 1956

79 s.

 

Tarina alkaa: Lumimyrsky raivosi Tshigirinin seudulla. Tuiskutuuli puhalsi pohjoisesta. Tiet olivat umpeutuneet. Ei päässyt ajaen eikä jalan kulkien. Päivä häämötti ikkunoista viluisen harmaana. Ikkunaluukut kitisivät. Lasiruudut helisivät valittavasti, kuin anoen jotain. Hmelnitski pureksi sammunutta piippua ja kuunteli kirjuri Pshenitshnin honottavaa ääntä. 'Lukee kuin psalttaria', ajatteli hetmanni ja mittaili kirjuria vihaisin silmäyksin.

Eletään 1600-lukua Ukrainassa. Tarinan taustalla on 1596 pidetyn Brestin  kirkolliskokouksen päätös kreikkalaiskatolisen ja roomalaiskatolisen kirkon unionista Puolassa ja Liettuassa. Unionin puoltajat tunnustivat Rooman paavin ylivallan, johon ukrainalaiset suhtautuivat vihamielisesti nähden siinä Puolan aateliston yrityksen orjuuttaa Ukraina.

Tämä lukemani teos on lyhennelmä Natan Rybakin kirjoittamasta laajemmasta teoksesta Perejaslavin rada ja kertoo Ukrainan kansan taistelusta tätä puolalaisen aateliston sortovaltaa vastaan ja halusta yhdistyä yhdeksi Venäjän kanssa. Venäjällä on hallitsijana  Tsaari Aleksei Mihailovitsh.

Tarinan päähenkilö on siis tuota taistelua johtava Bogdan Hmelnitsk. Merkittävä on myös Netshipor Galaida, joka kiivastuksissaan ja nöyryytettynä surmaa rykmentinpäällikkö Mihail Gromykan, jonka hengen on aiemmin jossain taistelussa pelastanut ja mitä tapahtumaa rykmentinpäällikkö ei muista. Tässä tarinan kulku hämmentävästi muuttuu ja Netshipor, jota odottaa tuomio 'joutua seipääseen' katoaa ilmestyäkseen taas, ja kadotakseen uudelleen, tullakseen taas esille lopussa. Mutta koska kyse on lyhennetystä teoksesta, joka selvisi minulle vasta jonkin aikaa lukiessani en tätä ja muita juonenkulun katkoja ihmettele.

Kerronnassa on paljon outoja sanoja, kuten paani ja sarka. Sarka ei tarkoita peltosarkaa sen paremmin kuin sarkakangastakaan, vaan jotain ihan muuta. Erikoisin ja yllättävin oli kuitenkin sanan heitukka merkitys. Olen tottunut ajattelemaan sitä hieman kielteisenä piirteenä lähinnä tyttölapsilla, tyyliin, se on sellainen heitukka, mutta annas annas, kun se tässä merkitseekin ratsupalvelijaa. Enpä olisi tuotakaan tullut tietäneeksi ilman tämän teoksen lukemista. 

Historiallinen viitekehys viittauksine Krimin tataareihin ja Donin kasakoihin on toki kiintoisa ja  antaa taustaa nykyajan ilmiöille maailmantapahtumissa. Ei tämä kuitenkaan ihan ominta kirjallisuutta ollut. Kirjan nimi viittaa Perejaslavin kaupungissa pidettyyn radaan eli neuvoston kokoontumiseen 1656, jossa Ukrainan kansa Bogdan Hmelnitskin johdolla pyytää Tsaari Aleksei ilta saada yhdistyä Venäjän kansaan, joiden kanssa heillä on sama laki ja usko.


Muutamia maininnan arvoisia virkkeitä:

"Kevät oli levittänyt kaiken ylle valoisan katoksensa."

"Huominen lepäsi vielä  taivaanrannan ruskotuksen toisella pulen..."

"Ihminen on väkijoukossa kuin lastu vesipyörteessä, ei sitä löydy"

 ----


tiistai 1. joulukuuta 2020

Otto Makkonen: Tuulen lapset!

 


Otto Makkonen

Tuulen lapset

Tampere 1974

(kirjailijan omakustanne?)

110 s,


Kirjoittaja, pappi ammatiltaan on tässä teoksessa tuonut esiin Afrikan kalliopiirroksia ja niiden antamaa kuvaa Bushmanneista, joita hän pitää maailman vanhimpana kansana. Ihan mielenkiintoinen, vaikkakaan en ihan kaikkea sellaisenaan niele.

Kirjoittaja peräänkuuluttaa tässä kirjassa katoavan luonnonkansan oikeutta elämään. Vaikka kirjoittaja on pappi ja lopussa  mainitaan joitakin suomalaisia lähetystyöntekijöitä, jotka ovat toimineet bushmanninen parissa ei tämän teoksen pääpointti ole lähetystyössä vaan kulttuurisissa tekijöissä. Sinänsä ihan mielenkiintoinen aihe, jonka lukemista siivitti ja uteliaisuutta herättivät muutamat mustavalkokuvat. Sanallinen ilmaisu on ehkä hieman vanhahtavaa ja välillä hieman ihmetyttävää siltä osin, kuin viitataan Afrikan eri kansoihin. Kirjailija tuntuu kovasti arvostavan bushmanneja, mutta näyttää arvottavan eri kansoja kuitenkin eri lailla heidän taitojensa ja muiden seikkojen suhteen. Lisäksi kirjan painoasu on sivujensa suhteen väärin kokoonpantu. Sivun 66 teksti jatkuu sivulta 71 ja sivulta 70 pitää palata sivulle 68. Joten luvut vievät lukijan vähän eksyksiin.


Tuuli lensi pimeydessä suurin mustin siivin etsien paikkaa mihin voisi laskeutua lepäämään, sillä se kantoi toisessa siivessään elämää ja toisessa kuolemaa. Tuuli oli väsynyt ja taakka painoi, mutta lepopaikkaa ei näkynyt. Lopulta tuuli sukelsi taakkoineen suonsilmäkkeessä näkyvään valkoiseen vesilijaan.Kuolema suuteli liljan kukkaa ja silloin lilja kuoli. Tästä kuoleman suudelmasta syntyi ensimmäinen ihminen.

- Bushmannien luomiskertomuksesta


No, Raamatun mukaan ihminen ei syntynyt kuoleman suudelmasta vaan elämän henkäyksestä, joten en olisi ihan noin synkkä, mutta kaunis tuo bushmannien legenda on synkästä  sävystään huolimatta.

---

Kirjallinen maailmanvalloitus: Botswana.

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Satu Prusti: Tahdon herättää aamuruskon!

 

Satu Prusti

Tahdon herättää aamuruskon

RV-kirjat, 1992

129 + 1 s.


Alkulause: Koulu edusti minulle toista maailmaa.

Loppulause: Käänsin kasvoni aurinkoon, sillä Jumala on aurinko ja valkeus.


Tahdon herättää aamuruskon on Marilauran tarina. Tarina on kerrottu minä-muodossa. Kerronta on keveää, pakotonta ja kuvaavaa. Tarinan keskiössä on siis Marilaura, joka käy koulua St. Martinissa jossain päin Ranskaa. Ranskanopintojen ohella hän vapaa-aikoinaan harrastaa maalaamista Alphons-nimisen vanhuksen (?) ohjauksessa. Eräänä päivänä hän tutustuu Alphonsen pojanpoikaan Reneen eikä saa tätä mielestään, vaikka näiden kahden nuoren elämänkatsomukset ovat täysin toistensa vastakohdat. Marilaura on uskovainen, jolle Jumala on ensisijainen. Rene taas ei usko mihinkään, jos niin voi sanoa. Marilaura kipuilee tunteidensa ja uskonsa ristiriidassa.

Satu Prustin teksti on herkkää. Tekstistä kuvastuu nuoruuden into ja palavuus, myös rakkaus kaikkeen kauniiseen ja hyvään. Teksti on sekoitus arkea ja unelmia.

Miljöö on siis ranskalainen. Teksti on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka saavat miettimään, onko kirjoittajalla ollut omakohtainen kokemus maasta ja kansasta, vai onko kaikki tämä tietous maantieteestä ja väreistä koulutietoa tai kirjoista etsittyä tai mielikuvitusta. Teksti on kuitenkin sujuvaa eikä yksityiskohdat ole lainkaan päälleliimatun oloisia.Tahtoisin todellakin nähdä nuo värit, joita Prusti kuvaa: pronssinruskeat kalastajat, asuurinsinisyyden. Tämä on nuoruudenraikkaudella ja uskonantaumuksella kirjoitettu teos. Hienovireinen ja kliseetön.

Pyylevä, rusoposkinen vihanneskauppias hääräsi touhukkaana tiskinsä takana. Hänellä oli kenkäharjan paksuiset mustat viikset, jotka nousivat ja laskivat hänen puhuessaan. - Kurkkua hyvä rouva? Mies oli jo napannut kurkunvonkaleen tiskiltä ja oli punnitsemassa sitä - Kaksi frangia kilo mutta  vain tänään. Kuinka monta laitetaan madame?

Erityismainita tälle lauseelle:

 "Ajatukseni rakensivat kuunsäteistä sillan taivaaseen."

----

Tällä mukana Pariisi -Dakar kirjarallissa. Tämä teos sijoittuu siis Ranskaan. Ranskan eri kaupunkeja mainitaan, myös Pariisiin viitaaan. Tapahtumapaikka on kuitenkin toisaalla.


lauantai 21. marraskuuta 2020

Timo R. Stewart: Kadonneen arkin metsästys!

 

Timo R. Stewart

Valter Juva Kadonneen arkin metsästys

Gaudeamus, 2020

190 s.


Kirjan aihe on, kuten tekijä esipuheessaan kuvaa, erikoinen. Voisi sanoa jopa outo. Tekijän mukaan "epätavallisuus on hyvän seikkailun ytimessä." No, näin tietysti onkin. Tämä teos ei kuitenkaan ole puhdas seikkailukirja. En oikein tiedä, onko tämä puhdas tietokirjakaan sen paremmin kuin elämänkerta. Tämä on vähän niitä kaikkia.

Kadonneen arkin metsästys kertoo Valter Juvsta, suomalaisesta runoilijasta ja maanmittarista, jonka tunnetuin teos on runo Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.

Valter Juva oli kuitenkin myös jonkinasteinen teologi. Erityisesti  häntä kiinnosti raamatunhistoriassa Israelin kansan vaiheissa kadonnut Liitonarkki. Hän sai päähänsä, hepreaa jonkin verran lukiessaan ja Raamattua tutkiessaan, että Raamatun tekstien takana on (esim. Mooseksenkirjoissa ja Hesekielin kirjassa) salainen sanoma siitä, mihin tuo  historian vaiheissa kadonnut Liitonarkki on kätketty. Hän alkoi puuhata retkikuntaa, jonka tarkoituksena oli lähteä kaivamaan tuo arkki esille.

Tämä teos kertoo paitsi Valter Juvan elämästä tuon retkikunnan, johon kuului englantilaisia aristokraatteja vaiheista 1900-luvun alkukymmenillä, taustavaikuttajana, ja siitä, mihin kaivaukset Jerusalemin temppelivuorella johtivat ja päättyivät.

Todellakin hyvin erikoislaatuinen teos, joka yhdistää eri kirjallisuuslajeja olematta kuitenkaan fiktiivinenkään. Teoksessa on paljon kuvamateriaalia ja viitteitä, jotka avaavat suomalaista "vaikuttamishistoriaa" ja kansainvälistä elämää ja historiaa tavalla, jonka vertaista ei kirjallisuudessa tähän mennessä ole ollut. 

En ole katsonut Indiana Jones -elokuvia, mutta tässä lienee - ainakin hetkittäin jotain samaa. Minun mielestäni aika utopistista, vaikka uskonkin, että Liitonarkki on todellinen historiallinen esine, jota ei kuitenkaan välttämättä ole enää olemassa. Mutta teologinen puoli sikseen. 


Jos minne katsees kääntyy,

on tuskaa, synkkyys yön,

ään' halki maailmojen ääntyy

elon turhuutta, tyhjyyttä työn.

Sen tiedät ja elää halaat,

jäät työhön ja laitat hään,

sydämeltäsi tuskat salaat

jo onnen unta näät."

- Paratiisi, Valter Juva (Juvelius) 1897

Sanojen sävyt, kielten kauneus ja merkityksen eri tasot saivat Valter Juveliuksen levottoman mielen sytttymään. Kiinnostus kirjoihin, ihmeellisiin kaukomaihin ja maailman moniin tutkimattomiin mysteereihin olisivat suotuisammissa olosuhteissa varmasti tehneet hänestä päätoimisen runoilijan, kirjailijan tai tutkijan.


Tämä teos on ehdolla Tieto Finlandia 2020 :ssa. Ja kyllähän tämä tuo esille unohdettua historiaa ja elämää, joka jollain tasolla on ajankohtaista vielä tänäänkin.

----

Pohjoinen lukuhaaste kohtas 23: Tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja tai ehdokas

Helmet-2020 -lukuhaaste kohta 16: Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli. Raamattu on kirja, jolla on rooli tämän taustalla, vaikkakin tämä ei ole niinkään raamatullinen.


torstai 12. marraskuuta 2020

Asta Särs: Hiekka kukkii!

 

Asta Särs 
Sand och hibiskus
Hiekka kukkii
Suomentanut Leena Haavisto
Suomen Lähetysseura, 2001 
182 s.
Kansi: Riikka Tähtinen

Alkulause: Anna Kaarina istuu verannan portailla.
Loppulause: Olemme täällä Jumalan kutsumina.
Teemat: Kutsumus, lähetystyö, sopeutuminen, perhe-elämä


Anna Kaarina on nuori uskovainen, joka haaveilee lähetystyöstä. Sitä silmälläpitäen hän alkaa opiskella sairaanhoitajaksi. Erään kerran kuoroharjoituksissa hän kohtaa Ollin, joka soittaa kitaraa ja rakastuu.

"En selviä tästä. Olen rakastunut, hän valitti Sonjalle harjoitusten jälkeen. Minunhan piti lähteä lähetystyöhön" Mitä tästä oikein tulee?  Sonja oli käytänöllinen. Hän sanoi: Ota selvää, pitääkö hän sinusta. Sano, että aiot lähetystyöntekijäksi. - En ikinä, Anna Kaarina sanoi."

No, Anna Kaarina tekee kuitenkin tuttavuutta Ollin kanssa, menee tämän kanssa naimisiin ja saa kaksi lasta, tytön ja pojan. Ja lähetystyöhaaveet, nekin toteutuvat, kun he vihdoin vuosien valmistautumisen jälkeen lähtevät Senegaliin.

Hiekka kukkii on pieni vahva teos lähetystyön arjesta. Se ei kerro kaikkea sanasta sanaan vaan tekstiin jää paljon ilmaa. Lauseet ovat lyhyitä, selkeitä.Näkökulma on Anna Kaarinan, jonka sisäistä taistelua kutsumuksen ja arkielämän, todellisuuden haasteiden keskellä käydään läpi. Ilmassa väreilee kertomattomia jännitteitä, pelkoa, kipua, kuitenkin myös iloa, valoa ja seesteisyyttä. Kaiken tuntemattoman keskellä on jotain tuttua, kuten hiekan keskellä kukkiva kiinanruusu.

Erityismaininta tälle ajatukselle:

"Ehken olisi niin välittänyt pölystä, mutta pohjoismaalaisena minun olisi pitänyt kysyä itseltäni, tahdonko sopeutua toiseen kulttuuriin, kun mielestäni jo uusmaalaiset olivat aika omituisia."

Teos on saanut kunniamaininnan Församlingsförbundetin romaanikilpailussa 1991.

---
Kirjallinen maailmanvalloitus: Senegal

lauantai 7. marraskuuta 2020

Janette Oke: Beyond the gathering storm!

 

Janette Oke

Beyound the gathering storm

Bethany House Publishers, 2000

253 s.


Tarinan keskiössä on kaksi sisarusta Christine ja Henry Delaney. He eivät ole verisisaruksia vaan kumpikin on adoptoitu Delaneyn perheeseen. Heidän kasvatti-isänsä on ammatiltaan ratsupoliisi ja elänyt Kanadan pohjois-osassa Athabascissa. 

Christine on muuttanut kaupunkiin, jossa  hän on konekirjoittajana Kingsleyn toimistossa. Heti ensimmäisenä päivänä mennessään haastatteluun Christinen vaatteet likaantuvat, kun Kingsleyn yliopistossa opiskeleva poika Boyd ajaa autollaan vauhdikkaasti tämän ohi niin,että kura lentää. Christine kuitenkin rakastuu erinäisten vaiheiden jälkeen Boydiin, vaikka tämä on tyystin erilainen kuin hän itse. Christine on harras kristitty. Boyd, joka tosin opiskelee yliopistossa, on rikkaasta perheestä, komea, mutta myös huikentelevainen, joka katsoo asioita vain omasta näkökulmastaan eikä anna painoarvoa kristillisyydelle.

Vuoroin Christinen tarinan kanssa kerrotaan Henrystä, joka on ottoisänsä lailla valmistunut ratsupoliisiki. Myös hän on harras kristitty. Henryä kuitenkin vaivaa eräs tapahtuma viiden vuoden takaa, kun hän on joutunut viemään viestin nuorelle naiselle, jonka mies on kuollut onnettomuudessa. Naisella, joka on nyt siis jäänyt leskeksi on vastikään syntynyt poikalapsi. Henry ei saa mielestään tuota nuorta naista ja kuinka ollakaan, hän tapaa tämän uudessa komennuspaikassaan, jossa tämä toimii parturina ja jossa tämä tunnetaan nimellä Sam.

Tarina sijoittuu 1930-luvun loppupuolelle tai 40-luvun alkuun. Tarinan alkupuolella viitataan Hitleriin toimiin ja sodan uhkaan, johon myös tarinan lopussa viitataan. Muutoin tarina sijoittuu siis kaupunkiin, jossa Christine taistelee rakkauden ja arvojen ristiriidassa ja Henry jossain komennuspaikassaan velvollisuuksien ja tunteidensa keskellä.

Pidin tästä tarinasta. Englanninkielisenäkin tämä oli helppolukuinen. En tiedä, mutta mietin, olisiko  tähän  jatkoa? Ainakin Christinen ja Boydin tarina jättää monia kysymyksiä, vaikka suhde päättyykin ja Christine saa potkut. Myös tuo viittaus sotaan Euroopassa ja Hitleriin lisää tätä ajatusta jatkosta, mutta vaikea sanoa, voihan se olla vain viittaus aikaan, jota eletään ilman että käytettäisiin päivämääriä ja vuosilukuja. 

Hieno pieni tarina kaiken kaikkiaan. 

Tapaus, joka minua kuitenkin mietitytti, oli Henryn ja Samin 5-vuotiaan pojan välillä käyty keskustelu pilvistä ja niiden olemuksesta.

 

- The clouds are white, mused little boy. 

- They're white", agreed Henry.

- Sometimes they're black.

Henry turned to study the little boy's face: "Do you know what makes the difference?"

- Uh-uh, he shook his head.

- The sun.

- The sun?

- Yes. If  the clouds are too thick to let the sun shine  through, we have dark, cloudy days. Sometimes they even look mean and ugly. If the sun can shine on them, they look white and fluffy. Pretty. If  we could look at them from other side, way up where sun lives, they would always look woolly white and fluffy.


Keskustelu jatkuu hengellisenä pohdintana Jumalan maailmoista, mutta minua tämä keskustelu mietitytti, koska mieleeni tuli se ainut lentokoneessa tekemäni ulkomaan matka ja kuinka näin pilvet sieltä toiselta puolen. Auringonpaisteesta en muista siellä pilvien yläpuolella, mutta ne pilvet näyttivät kaikkea muuta kuin keveiltä ja pehmeiltä. Ne olivat kuin jääpiikkejä. En voinut olla miettimättä, oliko kirjailija koskaan nähnyt pilviä lentokoneesta katsottuna?

Myös minua hieman mietitytti, kuinka kehittynyttä terveydenhuolto oli tuohon aikaan? Olisiko karhun raatelema mies voinut selvitä sen aikaisilla välineillä ja toimilla? 

...

Pohjoinen-lukuhaaste kohta 24: Vieraskielinen teos

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatkalla -lukuhaaste kohta 27: 2000-2009 ilmestynyt kirja

perjantai 30. lokakuuta 2020

Kirjoja Ulapalta -lukuhaasteen koonti

 


 Nannan kirjakimarassa haastettiin lukemaan kirjoja ulapalta, toisin sanoen kirjoja, jotka tuoksuvat mereltä, joissa laineet kirmaavat rantakiviin ja aallot kohisevat. Ihana haaste, johon tosin ehdin lukea vain seuraavat kolme kirjaa:


1. Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika
2. Christopher Beck: Meripartiolaisia
3. Anya Seton: Jumalan oma maa

Näistä kolmesta kaikkein merellisimmäksi voisin luonnehtia Christopher Beckin Meripartiolaisia, jossa meri oli todellakin pääoasassa. Kahdessa muussa merta tai purjehtimista, merenkulkua sivuttiin enemmän tai vähemmän.

Kiitos Nanna kivasta haasteesta. Merellisiä kirjoja lukee kyllä jatkossakin mieluusti.

 

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Anya Seton: Jumalan oma maa!

 Anya Seton

Jumalan oma maa

Alkuteos: The Winsthrop womn

Suomentanut Kai Kaila

WSOY, 1959

687 + 1 s,


Päähenkilö Elisabeth Fones on englantilaisen apteekkarin tytär. Äitinsä puolelta hän kuuluu Winthropien aatelissukuun. Teso alkaa Elisabetin lapsuudesta. Eletään vuotta 1617. Siitä hypätään kymmenen vuotta eteenpäin. Elisabeth on töissä isänsä apteekissa. Hän rakastuu serkkuunsa Harryyn ja menee tämän kanssa naimisiin vastoin Harryn isän toivomuksia. Elisabethin eno John Winthrop on tiukka puritaani ja on piiskannut tytön lapsena valehtelun takia. Tästä syystä Elisabeth inhoaa enoaa vielä aikuisenakin.

Vuodet kuluvat ja Elisabeth jää orvoksi. Muutakin sukua kuolee. John Winthrop nimitetään Uuden Englannin, Massachusetin kuvernööriksi ja perhe muuttaa Amerikoihin. Siellä alkaa uuden elämän rakentaminen. Harry kuolee ja eno naittaa Elisabethin uudelleen Robert-nimiselle miehelle, jolla on mielenterveydellisiä ongelmia ja ilmeisesti jotain muutakin hämärää, johon vain viitataan antamatta sen kummemmin selitystä. Elisabeth itse on eteenpäinpyrkivä ja hän saa hankituksi hyvän maapalstan ja avukseen rujon intiaaninaisen.

Eri valloittajamaat kuten englantilaiset ja hollantilaiset tappelevat rajoista ja hollantilaiset erityisesti intiaanien kanssa, mistä seuraa kamalat verilöylyt. Elisabethin perhe kasvaa ja vuodet kuluvat. Tapahtuu monenlaisia asioita.  Elisabethin toinen mies palaa Englantiin, tyttären aviomies juonittelee taustalla saadakseen omaisuuden itselleen. Elisabethin rakastuessa toiseen mieheen ja alkaessa laittoman suhteen tämän kanssa, Elisabet joutuu jättämään kotinsa ja pakenemaan, mutta saa lopulta omaisuutensa takaisin.

Jumalan oma maa on historiallinen romaani, joka ainakin osittain perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Kiintoisaa oli huomata yhtymäkohta aiemmin lukemaani Delawaren poikiin ja viittaus hollantilaisten sotaretkeen ruotsalaista siirtokuntaa kohtaan. Hollantilaiset kuvattiin Delawaren pojissakin sellaisiksi, jotka eivät tulleet lainkaan toimeen intiaanien kanssa, niin se näytti olevan tässäkin. Hirvittävää luettavaa, vaikka kuvaukset eivät pitkiä olleetkaan.

En myöskään saanut oikein ruusuista kuvaa puritaaneistakaan.Hengellisiin asioihin viitataan monelta kantilta niin intiaaniuskomusten kuin taikauskonkin kannalta. Oli enemmän ja vähemmän sanojensa mittaisia krristittyjä ja ei kristittyjä. Tämä ei siis ole hengellinen kirja eikä oikein uskonnollinenkaan. Jollain tasolla tämä ehkä edustaa jonkinlaista universalismia, sillä Elisabeth, joka ei oikein enonsa takia ole kirkollisten asioiden kannattaja kohtaa lopussa kuitenkin jonkinlaisen 'valaistumisen'.


Itselleni tämä oli vähän ristiriitainen lukukokemus. Historiallisena romaanina kiinnostava, romantiikkakin menetteli, mutta yleisvaikutelma viimeisen pisteen jälkeen jätti epävarmaksi idean ja tunnelman suhteen. Kirjan loppupuolella oli muutamia viittauksia runoilijoihin, jotka herättivät kiinnostusta, kuten tämä:

"Uskonto ei merkitse synkkämielisyyttä eikä Jumalan henki tunteiden tukahduttamista."

- John Donne. 

Teos kertoo siis vahvatahtoiseta naisesta, joka kokee elämässä monia kolhuja, mutta selviää kuitenkin niiden läpi. Mitenkään feministinen tämä kirja ei kuitenkaan ole,sitä osoitta jo tämä lause:  "Miehelle on ihaninta maailmassa olla oma herransas, mutta nainen!- Nainen, aasi ja pähkinäpuu, pieksennästä vain parantuu." Päähenkilö Elisabeth näyttää pitävän lausujaa vain vitsikkäänä ja vieläpä rakastuu mieheen. Joka tosin ei ole mikään pieksijä loppujen  lopuksi.


"Lauantaina kesäkuun 12. päivänä, yhdeksän myrskyisen matkaviikon jälkeen purjehti Arbella pitkin Cape Annin etelärannikkoa ja sai näkyviin matkan päämäärän, kaarnamaojen ja turvekattoisten maakuoppien rykelmän jota intiaanit kutsuivat Naumkeagiksi, mutta jolle asutuksen väliaikainen kuvernööri John Endecott oli antanut uuden nimen Salem."

Teoksella mukana Kirjoja Ulapalta -haasteessa, joka päättyy ihan näinä päivinä. Tässä sivutaan myös merenkulkua, kuten oheisesta otteestakin voi nähdä.

 

perjantai 23. lokakuuta 2020

Koonti Joken rauhanhaasteeseen lukemistani kirjoista!

En ole mikään sotakirjallisuuden fani, mutta tavalla  tai toisella sotaa sivuavia teoksia tulee silloin tällöin luettua. Tässä listaa kirjoista, joilla olen mukana tässä Joken rauhanhaasteessa.

MacKay Russel Sheila: Valkean sisaren lamppu
K. Henninen: Marjatan lupaus
Inkeri Taube: Tunturimajan tyttö
Elina Kahla: Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari
Eddy De  Wind: Pääteasema Auschwitz
Renia Spiegel: Renian päiväkirja

Kirjoista Eddy De Windin Pääteasema Auschwitz ja Renia Spiegelin Renian päiväkirja liittyvät suoraan toiseenmaailmaansotaan ja holokaustiin. Elina Kahlan Petsamon marttyyri ja maailman pohjoisin luostari valottaa sotavuosia hieman eri suunnalta. Muissa kirjoissa sotaa ja vuosia 1939-1945 sivutaan enempi ja vähempi.

Kiitos Jokke haasteesta. Sota on kauhea asia, ja siksi siitä on hyvä muistuttaa rauhan näkökulmasta.


lauantai 17. lokakuuta 2020

Anna-Lea Tiilikainen: Lapin Raija!

 

Anna-Lea Tiilikainen

Lapin Raija

Kuva ja Sana, 1948

38 s.

Kansi ja kuvitus: Martta Wendelin

Lapin sota pakottaa porokyläläisen Raijan perheineen evakkoon Ruotsin puolelle. Isä on sodassa. Juna-asemalla huomataan, että pikkkusiskon nukke on kadonnut ja Raija lähtee etsimään sitä. Hän ei kuitenkaan löydä sitä ja palaa junalle, huomatakseen, että juna onkin jo lähtenyt ja vienyt äidin ja pikkuskosko Inkerin. Raija viettää yön jossain vajassa. Seurakseen hän saa Karri-koiran, joka on jouduttu jättämään, mutta joka on etsiytynyt asemalle. Karri tuo Raijalle myös voileipäpaketin, jonka on jostain löytänyt. Aamulla Raijan ottaa hoteisiinsa Niemisen setä, joka on edellisenä päivänä neuvonut Raijaa. Niemisen setä ottaa Raijan kotiinsa Helsinkiin. Eihän tätä voi yksikseen jättää ja Niemisellä on samanikäinen Seija-tyttö.

Niin alkaa Raijalle uusi vaihe.Hän aloittaa koulunkäynnin, jossa eräs tyttö kiusaa häntä ensin, mutta myöhemmin tytöistä tulee ystäviä. Sitten Raijaa syytetään varkaudesta, mutta sekin selviää. Joulu tuo yllätyksen - Isän, joka tuo terveisiä Niemisten vuokralaiselle. Raija lähtee isänsä kanssa takaisin kotiseudulle. Jännittävin kokemus on kun Raija joutuu pakenemaan karhua. Siinä voisi käydä huonosti, ellei taivaalla lentäisi lentokone, josta nähdään tilanne ja karhu kokee kohtalonsa, mutta lentäjänkään ei käy hyvin, sillä lentokone rysähtää maahan.

Tämä on pieni herttainen kirjanen, jonka luvut eivät ole pitkiä. Asiat selviää nopeasti Taivaan Isään luottaen. Kerronnan jännin kohta onkin tuo karhun takaa-ajo ja pakoonjuoksu.Kaikki päättyy onnellisessti. Sota on ohi ja äiti ja pikkusiskokin saadaan takaisin kotimökkiin,joka on säilynyt polttamatta. Pikkumirrikin, joka on jouduttu jättämään evakkon lähtiessä on selviytynyt,vaikkakin kovin laihtuneena.

Paljon ja monenlaista tapahtumaa tiiviissä paketissa, sanoisin. Kerrontaa värittää hauska mustavalkokuvitus.

torstai 15. lokakuuta 2020

Heikki Jylhä: Delawaren pojat!

 

Heikki Jylhä

Delawaren pojat

WSOY, 1938

159 s.

Kansikuvitus: Martta Wendelin

 

Aloituslause: Karkusjoki virtasi hiljalleen öisen metsän halki.

Loppulause: Silloin metsien mies nosti jousen olalleen ja lähti tasaisin askelin astelemaan erämaata kohti.

 

Päähenkilöt:  Olli Hartikka, Suomesta tai Ruotsin suomalaismetsistä Vermlannista Delawaren metsiin muuttaneen Antti Hartikan vanhin poika.Olli itse oli 'uuden maan' kasvatti, samoin kuin Lassi  Kokkinen.

Olli istui saunan penkillä ja katseli ikkunasta kuun valaisemaa pihamata. Saunan seinustalla oli koivu, jonka isä raivatessaan oli siihen jättänyt. Puntus-ukko, joka oli talossa puutöitä tekemässä, oli sitä katsoessaan sanonut, että vanhankansan aikaan oli kartanollapuita, joita pidettiin pyhinä ja joissa asui haltija. Hartikan koivu oli nuori, siinä ei varmaankaan vielä ollut haltijan henkeä. Kuu näkyi puun latvan takaa, mutta sen kirkkaan pinnan  rikkoivat hiljaa keinuvat lehdet, joiden leikkiä pojan katse seurasi. Saunan kostea lämpö raukaisi häntä, mutta hän ei tahtonut nukkua. 

Lehdet suurentuivat ja suurentuivat silmissä ja muuttuivat viimein räpytteleviksi linnuiksi, kirjaviksi fasaaneiksi --- --- --- Koskiko joku kevyesti Ollin olkapäähän kuiskaten samalla hiljaa hänen nimensä? Oliko nuoressa koivussa sittenkin haltija, joka ei antanut vartijan nukkua? Poika nousi jalkeille ravistaen unen silmistään ja avasi varovasti saunan oven tarkastellen pihamaata. 

Tuvan seinustalla varjon puolella näytti olevan jokin olento. --- --- ---

Olli ei viivyttele, kun hän huomaa talon nurkkaa nuoleskelevat liekit vaan hyökkää paikalla kyyrysillään olevan intiaanin kimppuun, joka isän ja Puntus-ukonkin tullessa paikalle pakenee yön pimeyteen.

Elämä Schuylkill-joen varrella muuttuu, kun siihen asti suomalaisten siirtolaisten kanssa rauhaisasti eläneet intiaanit alkavat kapinoida ja hankkiutua sotaan. Paitsi suomalaisia seudulla asuu myös hollantilaisia. 

Läheisessä linnoituksessa vierailtuaan Olli tuo isälleen terveiset että väki ja karja pitäisi viedä linnoitukseen turvaan. Ensialkuun isä Hartikka on sitä mieltä, että Ollin ja hänen seuraansa linnoituksessa lyöttäytyneen Lassi Kokkisen pitäisi viedä karja ja hän jäisi talonvahdiksi, mutta sitten hän lähtee kuitenkin itse viemään lehmiä Ollin ja Lassin jäädessä talonvahdeiksi.  

Pian pojat kuitenkin lähtevät metsiin taloon sattumalta poikenneen Nahka-Villen tarinoitua Minquaseista ja Lenapeista. Metsässä Olli ja Lassi kohtaavat karhun, jonka Olli ampuu luodikollaan. Karhunnahan he lahjoittavat kohtaamalleen intiaanille, joka kertoo Minquas-päällikkö Kenabeekistä ja Lenapien päälliköstä Soangetahasta, jota Kenabeeek yrittää suostutella sotaan. Pojat lähtevät kohti Lenapien leiriä hieroakseen rauhaa ja niin on seikkailu lähtenyt käyntiin. Seikkailu, jossa pojat kohtaavat monenlaisia vaaroja, mutta josta neuvokkuus ja erinäiseet muut seikat heidät pelastaa.

Tarinassa kuvastuu suomalainen elämänmeno sellaisena, kuin se joskus muutama vuosisata sitten on ollut. Ajallista elementtiä tarinassa ei kerrota, mutta jotain voi päätellä Värmlanti-viittauksista. Ilman intiaaneja tämä voisi yhtä hyvin tapahtua suomalaisessa maisemassa, niin suomalaisuutta henkivää kerronta on. No, maininta jättipuista ehkä vie luontokuvauksen pois suomalaisesta  kuusi- tai mäntymetsästä, eikä tammipuiden muodostamaa holvikatostakaan ehkä kovin hyvin suomalaisista oloista löydy. Mutta siis, yleissävyltään tämä on hyvin suomalaishenkinen teos intiaaniaiheen  lisäksi. Intiaanikuvaukset on tyypillistä poikakirjojen kuvausta stereotypioineen niin hyvässä kuin pahassa. Ja hitunen romantiikkaakin joukkoon mahtuu, sillä eräs intiaanineitonen katselee vangiksi joutuneita poikia ja erityisesti Lassia, mutta ei siitä sen enempiä.

 Erityismaininta tälle lausahdukselle.

"Kaikki suomalaiset taitavat olla vähän metsäläisiä." 

----

Teos on luettu myös T uulisessa maassa, jossa kirjan "imu" taisi olla seikkailun maku ja tietysti intiaanit", joskin kerronta vähän hymyilyttikin.

---

Kirjallinen USA:n valloitus: Delaware


tiistai 13. lokakuuta 2020

Margit Ravn: Kiitos että tulit Lisbeth!

 

Margit Ravn

Kiitos että tulit Lisbeth

Alkuteos:Takk for du kom Lisbeth

Suomentanut Sirkka Nuormaa

WSOY, 1943

160s.


Alku: Olen kuullut sanottavan, että kun kotiopettajattaret ja seuraneidit ensimmäisen kerran matkustavat maailmalle, he alkavat heti kirjoittaa päiväkirjaa. Minä en tosin lähde maailmalle kumpaisenkaan ominaisuudessa, mutta matka minullakin on edessäni - ja mikäli ymmärrän, en suinkaan saa köllötellä laiskana siellä, minne menen.Mutta alanpa tämän elämäni suuren mullistuksen alusta.

Kirjan päähenkilö on Ester Elisabeth Bruun, lyhyesti Lisbeth, joka on nuori sivistysperheen huvittelunhaluinen tytär. Sivistysperheellä tarkoitan,että ilmeisesti perhe ei ole tavallinen työläisperhe, vaan yhteiskunnalliselta asemaltaan hieman korkeammalla. Ainakaan perheen äiti ei suvaitse ottaa kaukaisempaa sukulaista vastaan, koska "heillä on vieraita", mikä minusta ei tosin ole kovinkaan sivistynyttä, mutta kertoo perheenäidin omista arvoista.

No, Lisbeth on siis huvittelunhaluinen ja yöliesut johtavat siihen, että hänet lähetetään maalle kaukaiseen Granlin sukulaisperheeseen, jossa on Arve-niminen poika, joka opiskelee lakia, ainakin ensialkuun. Arve ei ole ollut innoissaan kaupunkilaissukulaisen tulosta,vaan on sanonut äidilleen, että tämän pitäisi kieltää tytönhuiskaletta tulemasta. Arvesta ja Lisbethistä tulee kuitenkin ihan hyvät ystävät, mutta ei sen enempää, sillä Arve on rakastanut naapurin, rikkaan talon tyttäreen Siriin, joka omistaa naapuritalon yhdessä veljensä kanssa, joka on naimisissa hieman snobin Helenen kanssa, joka ei arvosta mitään vanhaa.

Lisäksi kuvioon liittyy maanviljelijä Jonas joka käyttää briljantiinia, ja  lääkäri Olav, joka ei käytä briljantiinia ja jonka hiukset törröttävät miten törröttävät.

Paitsi ensimmäistä lukua, joka on siis minä-muodossa kerrottu tarinan kertojaminä vaihtuu kohta kaikkitietävään näkökulmaan. Lisbeth pistää niin Sirin suhteen kälyynsä kuin Olav-tohtorin sairastupa-toiveeet kuntoon ja siinä sivussa hakkailee Jonaksen kanssa ihan vain huvikseen ja ylpeydestä, kun kiinnostus kuitenkin kohdistuu toisaalle.

Ihan mukavaa viihdettä, jossa kevyen pintaliidon takana kuitenkin elämänmyönteistä ja aikaansaavaa tomeruuttakin.

Tarinoinnissa oli yksi outo sana: nachspiel, josta en oikein tiedä, mitä sillä tarkoitetaan, mutta yhdistän sen kuitenkin yöelämään.