21 marraskuuta 2020

Timo R. Stewart: Kadonneen arkin metsästys!

 

Timo R. Stewart

Valter Juva Kadonneen arkin metsästys

Gaudeamus, 2020

190 s.


Kirjan aihe on, kuten tekijä esipuheessaan kuvaa, erikoinen. Voisi sanoa jopa outo. Tekijän mukaan "epätavallisuus on hyvän seikkailun ytimessä." No, näin tietysti onkin. Tämä teos ei kuitenkaan ole puhdas seikkailukirja. En oikein tiedä, onko tämä puhdas tietokirjakaan sen paremmin kuin elämänkerta. Tämä on vähän niitä kaikkia.

Kadonneen arkin metsästys kertoo Valter Juvsta, suomalaisesta runoilijasta ja maanmittarista, jonka tunnetuin teos on runo Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.

Valter Juva oli kuitenkin myös jonkinasteinen teologi. Erityisesti  häntä kiinnosti raamatunhistoriassa Israelin kansan vaiheissa kadonnut Liitonarkki. Hän sai päähänsä, hepreaa jonkin verran lukiessaan ja Raamattua tutkiessaan, että Raamatun tekstien takana on (esim. Mooseksenkirjoissa ja Hesekielin kirjassa) salainen sanoma siitä, mihin tuo  historian vaiheissa kadonnut Liitonarkki on kätketty. Hän alkoi puuhata retkikuntaa, jonka tarkoituksena oli lähteä kaivamaan tuo arkki esille.

Tämä teos kertoo paitsi Valter Juvan elämästä tuon retkikunnan, johon kuului englantilaisia aristokraatteja vaiheista 1900-luvun alkukymmenillä, taustavaikuttajana, ja siitä, mihin kaivaukset Jerusalemin temppelivuorella johtivat ja päättyivät.

Todellakin hyvin erikoislaatuinen teos, joka yhdistää eri kirjallisuuslajeja olematta kuitenkaan fiktiivinenkään. Teoksessa on paljon kuvamateriaalia ja viitteitä, jotka avaavat suomalaista "vaikuttamishistoriaa" ja kansainvälistä elämää ja historiaa tavalla, jonka vertaista ei kirjallisuudessa tähän mennessä ole ollut. 

En ole katsonut Indiana Jones -elokuvia, mutta tässä lienee - ainakin hetkittäin jotain samaa. Minun mielestäni aika utopistista, vaikka uskonkin, että Liitonarkki on todellinen historiallinen esine, jota ei kuitenkaan välttämättä ole enää olemassa. Mutta teologinen puoli sikseen. 


Jos minne katsees kääntyy,

on tuskaa, synkkyys yön,

ään' halki maailmojen ääntyy

elon turhuutta, tyhjyyttä työn.

Sen tiedät ja elää halaat,

jäät työhön ja laitat hään,

sydämeltäsi tuskat salaat

jo onnen unta näät."

- Paratiisi, Valter Juva (Juvelius) 1897

Sanojen sävyt, kielten kauneus ja merkityksen eri tasot saivat Valter Juveliuksen levottoman mielen sytttymään. Kiinnostus kirjoihin, ihmeellisiin kaukomaihin ja maailman moniin tutkimattomiin mysteereihin olisivat suotuisammissa olosuhteissa varmasti tehneet hänestä päätoimisen runoilijan, kirjailijan tai tutkijan.


Tämä teos on ehdolla Tieto Finlandia 2020 :ssa. Ja kyllähän tämä tuo esille unohdettua historiaa ja elämää, joka jollain tasolla on ajankohtaista vielä tänäänkin.

----

Pohjoinen lukuhaaste kohtas 23: Tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja tai ehdokas

Helmet-2020 -lukuhaaste kohta 16: Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli. Raamattu on kirja, jolla on rooli tämän taustalla, vaikkakin tämä ei ole niinkään raamatullinen.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella hyvin erikoislaatuiselta teokselta. Taisi olla melko seikkailuhenkinen mies tuo Valter Juva. Mistäpä sitä liitonarkkia noin vain löytäisi? Ja että Raamatussa olisi oikein salainen sanoma sen sijainnista! Luen muuten juuri Hesekielin kirjaa... mutta eipä ole tullut sellaisia sanomia vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Noista Raamattuun piilotetuista sanomista on uudempaakin näkemystä, kuten tämänkin kirjan lopussa tuodaan esille. Suomalaisista Raamatuista niistä sanomia kai ei löydäkään vaan alkuperäisteksteistä, tietyn kaavan mukaan laskien. Todella erikoista. Kyllä Jumala puhuu minun nähdäkseni ihan selkeästi eikä salassa. Tuo Liitonarkki-kysymys minua alkoi kuitenkin kiehtoa teologisena kysymyksenä. Kun Jeesus avasi tien Kaikkeinpyhimpään eli Isän Jumalan luokse, niin Liitonarkki menetti merkityksensä. Tämä teos ei kuitenkaan pohdi asiaa teologisesti vaan kulttuurihistoriallisesti.

      Poista

Älä roskaa!