Johanna Spyri: Dori työssä! NAISTENVIIKKO 2025

 Johanna Spyri

Dori työssä

Alkuteos: Was aus ihr geworden

Suomentanut Aino Jauhiainen 

WSOY, 1932

155 s.

Kansi: Kylli Koski 

Tänään vietämme Hannan, Hannen, Jennan, Jennin, Joannan, Johannan ja Jonnan nimipäivää. Onnittelun heille.   Naistenviikkolukuhaasteeseenjj valikoitui Johanna Spyrin Dori työssä -teos, joka on jatkoa viime vuonna tähän samaiseen haasteeseen lukemaani Mitähän Dorista tulee -teokseen. 

Dori on nuori nainen, joka asuu äitinsä Dorothean kanssa Italian Cavandonessa, jossa hän elänyt pitäen huolta hoitoonsa saaduista lapsista. Nyt kuitenkin toinen näistä, Willy on kuollut ja toinen, Otto, tohtori Strahlin poika, on haettu kotiin. Dori tuntee tyhjyyttä elämässään ja on miettinyt, että ryhtyisi hoitamaan lasten sijasta aikuisia ihmisiä, kun saakin viestin tohtori Strahlilta, joka kertoo, että Otto on sairastunut ja lääkäri on suositellut paikanvaihdosta. Tohtori tahtoisi Dorin lähtevän Rivieralle Oton hoitajaksi. Niinpä Dori matkustaa Bordigheraan. 

Bordigherassa, pienessä huvilassa, jossa on tarkkaan valikoitu vierasjoukko, Dori tapaa herra Maurizion ja tämän sisarukset Veran ja Ernan. Herra Maurizio kiinnostuu Dorista, jolla on sama sukunimi ja jonka isä on kotoisin samoilta seuduilta kuin hra Maurizio, joka alkaa kutsua Doria serkukseen, sillä kaikki Mauriziothan ovat sukua keskenään.  Hra Maurizio kiinnostuu Dorista. Erna puolestaan katsoo, että Dori, vaikka on hyvästä kodista, on luultavasti joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja että tältä puuttuu täysin seurustelutaidot. 

Kun tohtori Strahl saapuu myös muiden lastensa kanssa Bordigheraan kiinnostuu hra Maurizion Erna-sisko tästä tohtorista, mutta tuo hemmoteltu lapsi, Otto on hänen mielestään rasittava. 

Tohtori Strahlilla on Oton (10 v.) lisäksi pojat Oskar (16 v.) ja Waldemar (15 v.). Oskar ja Waldemar ovat luonteiltaan hyvin erilaiset. Oskariin on helppo tutustua ja mieltyä, Waldemar on hiljainen eikä niin sulavakäytöksinen. Dorin ja Oton suhde on lämmin ja syvä kiintymyssuhde ja vanhemmat pojatkin etsiytyvät Dorin seuraan.

- Niin, se on totta! Olemme niin usein sanoneetkin, jatkoi Oskar. - Mutta ette voi ymmärtää, miten monesti tarvitaan sellaista äitiäkin, jollainen on Max Thielellä; sellaista äitiä, jolle voi kertoa kaikki, jolta voi pyytää kaikkea, ja jonka kanssa saa neuvotella ja joka voi auttaa! Samaa mieltä on isäkin. Usein hän huokaisee, kun miellä on niin autiota eikä tiedä, kenelle hän puhuisi. Silloin hän sanoo: - Meidän talostamme puuttuu sydän. Ja juuri sitähän minäkin tarkoitan.

Hra Maurizio tekee kaikkensa päästäkseen Dorin seuraan ja siinä samalla niin, että Erna pääsee seurustelemaan tohtorin kanssa, jonka kanssa tämä viihtyykiin. Mutta Erna on kahden vaiheilla, sillä tuo rasittava pikkupoika, Otto...  

- Hyvä serkku, sanoi Richard Dorille, teillä on naisen sydän ja te ymmärrätte näitä asioita. Miten te ratkaisisitte tämän pulman? Mitä on nuoren naisen tehtävä silloin, kun hänen sydämensä tuntee voimakasta vetoa, mutta järki vastaa kieltävästi, koska taakka, jonka hän siten joutuisi ottamaan hartioilleen, olisi liian raska? - Kysykää minulta vain, miten sellainen puolma on ratkaistava, virkkoi Dori katsoen säkenöivin silmin. Jos kerran sydän tuntee voimakasta myöntymystä, ei mikään taakka käy sille liian raskaaksi. 

Dori ja Erna ovat hyvin erilaiset luonteet. Toinen on hyväsydäminen, avulias, rakkaudessaan pyyteetön, toinen kulttuuri-ihminen, huveja etsivä maailmannainen. Kun Dori huomaa, että tohtorin ja Ernan välillä on syntymässä jotain, hän haluaa palata kotiinsa Cavandoehen ja pyytää, että voisi viedä Oton mukanaan, kuten aiemmin on luvattu. Mutta silloin tohtori yllättääkin Dorin ja - yllätti hieman minutkin lukijana. 

Johanna Spyri taitaa ihmiskuvauksen, tunteita ei kirjoiteta auki, ne nousevat tekstin lomasta. Vastakohdat lyövät kipinää ja luovat jännitteen, joka kestää ja ponnahtaa yllättävästi kuin viritetty jousi lennähtäen maaliinsa. Pidän todellakin paljon Spyrin lapsikuvauksista, jollainen tämäkin tarina toki on, mutta tässä on myös heräävien tunteiden, rakkauden aspekti, jota kuvataan herkästi ja kauniisti. Toivoisinpa, että tästäkin teosparista saisi uudemman käännöksen ja yhteispainoksen, vaikka pidän toki näistä vanhoistakin painoksista, joissa on oma viehätyksensä. 

Kiva yksityiskohta: Kansikuvan on tehnyt lapsuudesta tuttu Kyllä-täti eli Kylli Koski. Suomalaisen naistaiteilun omintakeisia edustajia. 

 

 

Margrit Hauser: Denise löytää tehtävänsä!

 

Margit Hauser

Denise löytää tehtävänsä

Alkuteos: Denise findet ihre  aufgabe

Suomentanut Kyllikki Härkäpää

Gummerus, 1965

228 + 1 s.

Kansi: Matti Louhi

Sitten saapui joulu. Denise tuli pyhiksi kotiin, koristi sisarustensa kanssa kuten aina ennenkin ison kuusen, jollaisen isä haki joka vuosi metsästä. Se hipoi melkein kattoa seistessään Roumontin perheen kodikkaassa, vaalealla laudoituksella vuoratussa yksityisessä olohuoneessa, ja kun se sitten oli valmis , täpösen täynnä hopeavälkettä, hopeoituja käpyjä ja pähkinöitä, keltaisia ja valkeita lasipalloja ja lukemattomia punaisia kynttilöitä, rakensivat nuoret hellästi sen juurelle vanhan jouluseimen, jonka henkilökuvat isoisän isä oli veistänyt ja isoisän äiti vaatettanut.

Margrit Hauserin Erika perustaa perheen -kirjasta tuttu kotiapulainen Denise muuttaa Geneveen ja ryhtyy huolehtimaan YK:n vammaisten pakolaislasten osastosta. Muutto Zurichista Geneveen ei vain ole niin helppoa, kuin valmisteluista huolimatta luulisi. Genevestä ei niin vain saa asuntoa. Lopulta Denise löytää asunnon rouva Dáglonin ja tämän sokea tyttären Jeannen luona. Myös Fortune-kissa suvaitaan. Denise antautuu työhön ja saa ystävän Tom O'Flarasta sekä Suzy Wongista, josta on ollut apua asunnon löytämisessä ja myös ristiriitojen sovittelijana, kun rouva Dáglon tulee mustasukkaiseksi tyttärensä ja Denisen hyvistä suhteista. Denisen silmät avautuvat tilanteelle myös erään vanhalta ystävältä tulleen kirjeen myötä.

Denise löytää tehtävänsä on ihan luettava tyttökirja joka avaa sveitsiläistä elämäntapaa, YK:n pakolaisapua ja sodanjälkeisen jälleenrakennuksen aikaa. Denise itse on kotoisin Jura-vuoristosta,pienestä majatalosta, jonne kehitys myös kulkeutuu köysiradan myötä. En kuitenkaan tykästynyt tähän teokseen samalla tavalla kuin aikaisemmin lukemiini Erika-kirjoihin tai joihinkin kirjailijan muihin teoksiin. Denise löytää tehtävänsä on ilmestynyt alkujaan 1963, mutta kuvaako se kuusikymmenluvun alkua vai onko ajankuva sittenkin 50-lukua? Vaikea sanoa, kun vuosista ei puhuta mitään ja kerronnasta on vaikea löytää mitään kiinnekohtaan maailmantapahtumiin. Ainoa sellainen on viittaus Persian maanjäristykseen, mutta onko kyse todellisesta tapahtumasta. Hieman kaiveltuani löysin tiedon, että vuonna 1962 olisi Persiassa ollut maanjäristys, joten ilmeisesti ajankuva on sitten kuusikymmenluvun vaihdetta ja alkuvuosia.

Denisen elämä muuttuu, kun hänet siirretään pakolaisten kuljetustehtäviin ja hän tapaa pienen, 4-vuotiaan tiibetiläistytön, joka on karannut ominpäin mukaan. Tyttöä aletaan kutsua Tintiniksi ja hän puolestaan kutsuu Deniseä hyväksi hengekseen. Mutta mitä tehdä tytön kanssa? Myös aiempi ihastus Tom O¨Flaraan vaihtuu kiintymykseksi erääseen Hansruedi Walteriin.

Kerronnallisesti kaikkitietävän kertojan kerrontaa, jossa asioita seurataan Denisen näkökulmasta. Yksi luku sisältää kirjeitä Deniseltä tutuille ja tutuilta Deniselle. Dialogia ei ole kovin paljon, mutta sen verran kuitenkin, että kerronta ei käy liian yksipuoliseksi ja henkilöihin saa tuntumaa. Ei tämä huono teos ole, vaikka ei tosiaankaan tekijänsä parhaimpia. Suomalaisen painoksen kansipaperikuvituksesta pidän.

Suomi-bongaus

Huoltoalan koulutuksen ei ainakaan luulisi käyvän ylivoimaiseksi. Meillä oli pestalozzi-kylässä sokea suomalainen tyttö, joka ryhtyi hierojaksi ...

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 24. Kirjan nimi on lause . 

Kirja nimi on lause, koska siinä on löydettävissä subjekti, verbi ja objekti.

Johanna Spyri: Nelliä kasvatetaan!

Johanna Spyri

Nelliä kasvatetaan

Otava, 1922

Annikki Setälä

 

Tänään vietetään Hannan, Hannen, Hannelen, Jennan, Jennin, Joannan, Johannan ja jonnan nimipäivää. Onnittelut kaikille päivänsankareille. Naistenviikon haasteeseen valitsin Johanna Spyrin vanhan tyttökirjan Nelliä kasvatetaan.

Nelliä kasvatetaan on tuttua Johanna Spyrin tyyliä. Lapset ovat keskiössä. Tämän teoksen päähenkilö on 11-vuotias Nelli, joka on saanut elää hyvin vapaata elämää. Hänen äitinsä on kuollut ja isä, isä on rautatehtaan tirehtööri, paljon matkoilla ja töissä, mutta ei piittaamaton kuitenkaan. Joutuessaan taas lähtemään pitkälle työmatkalla, hän kirjoittaa serkulleen Kittille ja pyytää tätä saapumaan ja ottamaan tytön kasvatuksen kontolleen.

"Miina-neitsyt, minun taloudenhoitajattareni, on tehnyt tosin parhaansa, ja Ester, kyökkikuningatar, on auttanut niin hyvin kuin on osannut. Eniten lapsen hyväksi on tehnyt vanha Martta, vaimo-vainajani hoitajatar; mutta todelliseksi kasvatukseksi en voi nimittää sitä. Itseäni pitäisi ensimmäisenä syyttää, en osaa kasvattaa pikku tyttöjä."

Kitti Dorner saapuu Illerbachiin mukananaan ystävättärensä neiti Grideleen kanssa. Kittin ja Nellin välit sukeutuvat heti kohta ristiriitoihin.

"Suoraan sanoen en voi pienessä pörröisessä villissä huomata mitään yhtäläisyyttä kauniin, aina siistin ja  puhautta  loistavan Cornelian kanssa ilosta loistavine silmineen, jotka nauroivat niin ystävällisesti ruskeiden hiuskiehkuroiden alla. Sanon suoraan, Fredrik, miellyttävältä ei lapsesi vaikuta. hän näyttää ilkeältä, villiltä kissalta, joka kyyristää selkänsä ja pörröttää karvansa hypätäkseen kasvoille."

Ilmeisesti Kitti Dorner ei ole kissaihmisiä. Ainakaan lastenkasvatuksesta hän ei tunnu tietävän mitään, tai ainakaan hän ei ymmärrä Nelliä, joka on hänen mielestään "kuin villi jänis, tekee kaiken hyppien". Tyttö on hänen mielestään kokonaan höyläämätön.

Nelli on kuitenkin  hyvinkin taipuvainen tekemään asioita hyvin ja oikein."Lapsi ei ole pahankurinen", sanoo isä. Ja parempi käsitys tytön luonteesta on myös Martalla, jonka luona tyttö vierailee joka päivä iloisena ja tuoden hyvää mieltä vanhalle naiselle. Eikä kotiopettajallakaan ole pahaa sanottavaa.

Vaikeuksia syntyy, kun Nelli ottaa Kittin sanomiset kirjaimellisesti. Nellin kulmakarvat kurtistuvat ja otsa rypistyy, kun hän ärsyyntyy ja Kitti tuo esille, kuinka rumalta Nelli näyttää ja tälle kasvaisi sarvet otsaan. Nelli alkaa tuntea, ettei kukaan pidä hänestä ja alkaa peittää otsansa hiuspehkollaan, mistä Kitti saa lisää vettä myllyynsä ihan mahdottomasta lapsesta. Kaiken kukkuraksi Kitti syyttää Nelliä savisilla jaloilla sohvalla seisomisesta, minkä tämä lujasti kieltää.

Nellin koti on maalla ja Martta, tuo hänen äitinsä vanha hoitajatar on sisustanut mökkinsä yläkertaan siistin huoneen, johon hän voisi ottaa jonkun, joka kaipaa lepoa ja vahvistumista. Nellin avulla laitetaan ilmoitus lehteen ja kohta hän saakin sinne asukkaan.

Kaupungissa on pastorin leskirouva Halm neljän lapsen kanssa. Perheen lapsista Arno-poika on heiveröinen ja kaipaisi kovasti vahvistusta. Lisäksi perheessä on Agnes, jonka intohimo on musiikki, Niina, oka haluaa maalata, pikkuinen Mux haluaa ratsukenraaliksi. Mutta holhooja, tohtori Schaller on sitä mieltä, että tytöt voivat opiskella enää muutaman vuoden tätä "leivätöntä taidetta". Sen sijaan heidän pitää ryhtyä ompelijoiksi. näin he saavuttavat päämäärän nopeammin, tekevät työtä ja ansaitsevat.

Arno saapuu siis Illerbachiin Martta-rouvan asuntoon ja ystävystyy kohta Nellin kanssa. Hän ei kuitenkaan saa tyttöä muuttamasta kampaustaan, sillä tämä pelkää yhä otsaan kasvavia sarvia. Kun isä saapuu kotiin lyö Kitti hanskat pöytään ja sanoo, että tyttö pitäisi lähettää johonkin laitokseen, ehkä isompi lapsijoukko saisi tämän tolalleen. Lisäksi Kitti toivoisi Nellin isän huomioivan hänet seuramiehenä, mutta tämä ei lainkaan ole samoilla linjoilla ja niin Kitti saa ystävättärensä kanssa lähteä. Mukanaan he vievät Miina-neitsyen, joka on täysin muuttanut aiemman ystävällisen suhtautumisena Nelliin ja alkanut sen sijaan  imarrella neitejä, joista jomman kumman uskoi päätyvän isännän puolisoksi. Miina saa lähtiäistoivotukset Esteriltä, että tämä kertoisi totuuden siitä sohvan multaamisesta ja Miinan korvat alkavat punoittaa. Sillä hän se oli ollut, joka oli noussut kenkineen sohvaan vetääkseen sohvan takana seinällä olevan kellon.

Vaikka Nellin isä ei tajunnutkaan, tai jos tajusikin, ei halua ollut, serkkunsa vihjailuja, päättää  isä päättää lähettää Nellin kasvatuslaitokseen, sillä hän näkee kuinka paljon Nelli on muuttunut hänen poissaolonsa aikana. Kuultuaan tämän Nelli puhkeaa rajuun itkuun ja on aivan epävoivoinen pyytäen, että isä ei tekisi tätä. Lopulta isä kysyy neuvoa Martalta, joka neuvoo isää vielä harkitsemaan asiaa ja tämä tekeekin näin. Sitten Nelli saa kirjeen Arnolta, joka on palannut kaupunkiin ja on sairastunut. Arno pyytää Nelliä luokseen.

Arnon luona kaikki lopulta selviää hyvän ja viisaan pastorinrouvan toimesta ja pikku Muksin avustuksella. 

Pidän näistä Johanna Spyrin lapsikuvauksista todella paljon. 

Margit Hauser: Erika!

 

 

Margit Hauser

Erika

Alkuteos: Vertrauen in Erika

(Alkuteos ilmestynyt Orell Fussli Verlag, Zurich 1954)

Suomentanut Liisa Jalovaara

Gummerus, 1961

Kansi: Kaarina Hieta

Tänään viettää nimipäiväänsä: Riikka, Fredrika (kalenteriini (17/18) on pujahtanut myös miehinen muoto Fredrik). Onnitteluni.

Vuosi sitten tähän samaiseen, Tuijatan ideoimaan naistenviikon haasteeseen luin Margit Hauserin teoksen Erika perustaa kodin. Teos oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin löytää myös sitä edeltävän teoksen, ja nyt luettuani tämän teoksen, jossa Erika on seitsemäntoistavuotias, muotisuunnittelijaksi opiskeleva nuori neitonen, minulle jäi tunne, että näiden kahden teoksen välissä täytyy olla vielä joku teos, sillä hyppäys tuohon kodinperustamiskirjaan tuntuu liian suurelta. Mutta mene ja tiedä. Täytyy tutkia asiaa.

No, Margit Hauserin Erika -teos on hauska, lämminhenkinen tyttökirja. Ajallisesti kuvannee 50-luvun alkuvuosia. Teos sijoittuu Sveitsiin, Zurichiin, ja kaupunkikuvaus on sen verran elävää ja kaupunkikuvaa luovaa, että minun alkoi suuresti tehdä mieleni päästä käymään tuossa vanhassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa. Unelma, jonka toteutuminen tosin näyttää hyvin epätodennäköiseeltä.

Paikannimistöä:

Limmat-joki, Storchen-hotelli, Fraumunsterin torni, Pietarin kirkon kupoli Euroopan suurimpine kellotauluineen. Fahrin luostari, Kirchgasse,

Muodikkuudesta:

Sininen hame ja maissikeltainen, kaulaa myötäilevä pusero, joka jätti hoikat, kevyesti ruskettuneet käsivarret paljaiksi.

 Valkoinen pusero ja skottilainen kaulahuivi.

Erikan lisäksi Toblerin perheeseen kuuluu isä, kuuluisa taidemaalari Arnold Tobler, joka perheenisänä on hieman syrjäänvetäytyvä, taiteeseensa uppoutuva, mutta hädän hetkellä osaa tarttua asioihin omalla tavallaan. Erikan äiti, rouva Eleonora Tobler on miestään huomattavasti nuorempi, kieltenopettaja, ja sitten on 7-vuotiaat kaksospojat Bert ja Hein. 

Teoksen kertoja on kaikkitietävä, joka kertoo tapahtumia Erikan näkökulmasta. Kun Erikan äiti saa tarjouksen lähteä muutamaksi kuukaudeksi Espanjaan espanjan tulkiksi, työtarjous, jota ei voi vastustaa, sillä siinä voisi ansaita paremmin kuin kieltenopettajana Berliz-koulussa, joutuu Erika ottamaan vastuun perheestä.

Kerronta on mukaansatempaavaa, elävää. Paikallisesti orientoinutta, vaikka enhän minä tiedä, millaista elämä Zurichissa on ollut ihmisikä sitten, Elävää se kuitenkin on ja tapahtumat sykkivät Limmat-joen tahtiin sillä tavalla, että kuten jo sanoin, minun tekisi hirveästi mieleni päästä Zurichiin.

Kuvauksessa on pieniä suuria tapahtumia, nuoruuden polttavia kysymyksiä niin Erikan kuin ystävien näkökulmasta. Koskettavimpia omalla kohdallani ovat kaksospoikien tempaukset ja erityisesti heidän luonteidensa eroavaisuus tulee esille, kun pojat sairastuvat tuhkarokkoon ja toinen saa lisäksi angiinan. 

Kerronta on siis hyvin elävää ja aitoa. Tosin yksi pieni yksityiskohta saa mietteliääksi. Se voi olla suomennostekninen kysymys, en tiedä, mutta kun kuvataan, kuinka pojat ovat

salakuljettaneet kaksi vastasyntynyttä kissanpentua ----  ja edelleen kuvataan, kuinka ne ovat piiloutuneet ja takertuneet peloissaan sängyn alle, josa ne houkutellaan maidon avulla ja sitten ---- kuului hiljaista litkutusta ja poikien riemunhuuto: Fops nauttii ensimmäistä ateriaansa, niin eiväthän ne millään voineet olla vastasyntyneitä. Ei vastasyntyneitä, sokeita kissanpentuja voi erottaa emostaan, eiväthän ne selviäisi.

Mielenkiintoinen oli myös poikien määritelmä lentokoneen marssimisesta. 

Naistenviikon haasteesta kun on kyse, pitänee tehdä muutama huomio myös naisiin liittyen.

Ajattele Riki, naisolennot eivät saa Espanjassa käyttää pitkiä housuja. Sanoo Eleonora-äiti valmistautuessaan matkalle Espanjaan. Ollaanko siellä niin vanhoillisia? kysyy tytär, Mutta kyllähän Sveitsikin aika vanhoillinen oli, ainakin mitä tulee naisten äänioikeuteen. Vuosi sitten kiinnitin tuohon asiaan huomiota teoksen jatko-osassa ja tässäkin asia ohimennen mainitaan.

Ehkä teillä naisilla sittenkin pitäisi olla äänioikeus? Näin sanoo Werner Vischer, papiksi aikova, runoja kirjoitteleva nuori mies, jonka kanssa Erika on jo lapsuudestaan alkaen kulkenut yhdessä, käynyt pyöräilemässä ja soutelemassa.

Erilaisia naishahmoja teoksessa on täti Amélie, jonka tarkka silmä huomasi epäjärjestyksen ja asenne oli sen mukainen. Toisenlainen elämänasenne oli Lydia-tädillä, joka toisin kuin Amélie oli rauhallinen eikä niin turhantarkka. 

Erikan ystävä Martina on avioeroperheen tytär, joka suree isänsä uutta avioliittoa, mutta Erikan käytännöllisten neuvojen avulla saa elämänsä tasapainoon ja suhteen Monicaan toimimaan. Monicalta Martina kuulee hyvän neuvon:

Jokaisen tytön täytyy oppia jokin ammatti perusteellisesti, sillä etukäteen ei voi tietää, millaisia vaatimuksia elämä asettaa ja tuleeko hänelle ilman omia tuloja olemaan kylliksi rahaa, vaikka siltä nuoruudessa näyttäisikin. 

Monica itse on asianajaja, kuten Martinan isäkin.

Pidin tästä teoksesta todella paljon. Aloitus tosin oli hieman erikoinen ja itse tarinaan pääsy Zurichin vanhojen korttelien kuvauksesta kesti aikansa, mutta aloitus ja lopetus nivoutuivat yhteen. Tämä on hyvin Zurichilainen tarina muuttuvan elämänympäristön taitteessa.

 

Naistenviikko 2022. Johanna Spyri: Äidin laulu!

 

Johanna Spyri

Äidin laulu

K.J. Gummerus, 1916

154 s.

Naistenviikko jatkuu  Johannan, Hannan, Jennin, Jennan, Jonnan, Hannelen, Hannen ja Joannan nimipäivällä. Tuijatan ideoimaan naistenviikon lukuhaasteeseen otin omasta hyllystäni Johanna Spyrin vähemmän tunnetun teoksen Äidin laulu.

Äidin laulu on viehättävä pieni tarina, jonka pääoasassa on lapset. On Ylikylän pappilan lapset Ritsi (Morits) ja Eedi (Edvard) ja Sally. Sallyn paras ystävä on Keskikylässä asuva Kathlyn. Lasten elämä muuttuu, kun Keskikylään, vanhan Mariannan mökkiin muuttaa vieras nainen poikansa kanssa. Sallyä tämä vieras kovasti kiehtoo, sillä nainen pukeutuu päivälläkin silkkimekkoon ja pojalla on samettipuku. Pappilan apulainen Lisbeth, joka on palvellut pappilan väkeä jo yli viisikymmentävuotta on Mariannan ystävä ja kun hän kuulee vieraista hän suuttuu: onko se nyt laitaa että Marianna ei saa kulkea niin kuin ennen oman keititön läpi ja jos pukeutuu silkkiin ja samettiin jo päiväsaikaan ja jatkuvasti, niin siinä on kyllä jotain salattavaa. Marianna uusi vuokralainen, rouva Dorn kuitenkin kuolee ja hänen poikansa Eerik jää orvoksi ja häntä uhkaa huutolaisuus.

Sally on yrittänyt saada Eerikin leikkimään muiden lasten kanssa ja saakin tämän vedettyä välillä mukaan, mutta kun Eerik kuulee soittoa tai laulua hän heti jättää leikin kesken ja jää kuntelemaan. Sallylle hän selittää, että hän haluaa löytää äidin laulun, sen, mitä tämä lauloi ennen kuolemaansa.

Äidin laulusta, kun se lopulta löytyy muodostuu Erikin pelastus, sillä Keskikylän Churre on jo vetämässä poikaa valheilla kohti tuhoisia tekoja.

Äidin laulu on täynnä lasten vilkkautta, mutta myös  aikuisten järkevää arkea puhumattakaan  sivujuonteesta, joka kuvastakoon erästä puolta naiseudesta.  Rikas, nuori kartanon neiti rakastuu köyhempään mutta lahjakkaaseen musiikinopetttajaan ja karkaa kotoa huomatakseen, että rakkaus onkin ollut katoavaa. Mies on jättänyt perheensä ja lähtenyt Amerikkaan etsimään rikkautta.

Toisenlaista naisen maallia edustavat pappilan rouva, aikaansaapa, hiljaisuudessa neuvokas äitihahmo tai Marianna, joka iästään huolimatta kantaa jokeen tippuneen poikalapsen marjakorissa kotiinsa ja hoivaa henkihieverissä olevan pojan taas terveen kirjoihin.

Seikkailua, lasten mielikuvituksen vauhdikkuutta, hieman viikarimaisuutta ja tahatontakin konnuutta, sekä ripaus sadunomaisuutta todellisuuden rinnalla sisältää tämä tarina, jossa korostuu myös lempeä ja lämmin kasvatuksellinen ote, kristilliset hyveet ja kunniallisuus.

Erityismaininta tälle lausunnolle:

- Tulee suuri, suuri  -

- Suuren suuri herra -

- Varsin suoraryhtinen herra kahden hevosen vetämistä vaunuista. Minä luulen, että on sotaherra, sanoi Eedi hökkösissään.

Johanna Spyri: Metsolan linna. NAISTENVIIKKO 4. päivä.

 

Johanna Spyri

Metsolan linna

Suomentanut Edla Hiillos

Otava, 1921

246 s.

Tänään 21. heinäkuuta nimipäiväänsä viettävät  Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna. Onneksi olkoon!

Naistenviikko-lukuhaasteessa luin Johanna Spyrin vähemmän tunnetun teoksen Metsolan linna, jota nimikkeen alla luonnehditaan "kertomukseksi lapsille ja niille, jotka rakastavat lapsia".

Metsolan linna on viehättävä tarina perheestä, johon kuuluu äiti, kirkkoherratar Bergman ja viisi lasta: Bruno, Kurt, Mea, Lippo ja Mäzli. Isä, kirkkoherra Bergman on kuollut. Lasten huoltajana toimii rouvan veli Phipp. Perhe ei ilmeisesti ole köyhä, heillä tuntuu olevan iso talo ja palvelustyttö Katikin, joka välillä vilahtaa kerronnassa.

Lähellä kotia asuu vanha nainne nimelät Apollonia tyttärentyttären Lonellin kanssa. Ylempänä vuorella on vanha linna, joka kuuluu Wallerstättenin paronille. Rouva Bergman, jota kutsutaan Mala-rouvaksi on veljensä kanssa aikoinaan, nuorina ollessaan,  oleillut paljon linnassa. Silloin sitä asutti paronitar Wallerstätten, jolla oli kaksi poika: Bruno ja Salo sekä paronittaren sisarentytär Leonore. Pojista Bruno oli kiivasluonteinen ja eräänä päivänä hän katoaa ulkomaille ja Salo löytyy linnan Salista haavoittuneena. 

Linna on jäänyt asumattomaksi, kun paronitar on kuollut ja Leonore ja Salo, joka on toipunut menneet naimisiin ja muuttaneet muualle. Kylällä liikkuu huhujuja , että linnassa kummittelee. Linnaa vartio Trius-niminen mies, joka ryhmysauvallaan ajaa pois tunkeilijat. 

Tämä, kuten moni muu Spyrin kertomus on lastenkirja. Tarkoitan, että lastenelämää kuvataan ja lapset ovat pääosassa tapoineen ja luonteineen. Tässä teoksessa Kurt on runoja kirjoitteleva kekseliäs poika. Jos joku, kuten Trius esimerkiksi on ilkeä, niin Kurt heti sanoo kirjoittavansa tästä runon. Mea on nuori ystävyyttä kaipaava tyttö, jonka paras ystävä on ollut Elviira Knippel, joka tosin ei ymmärrä Mean luonnetta alkuunkaan. Bruno, joka oo  vanhin opiskelee yhdessä Knippelin kahden pojan kanssa ja saa raivonpuuskia näiden pahansuopien ja ilkeiden tekojen vuoksi. Seikka, jota Mala-rouva kovasti suree ja miettii, kuinka saisi pojan tulevat opiskelut hyvälle mallille ilman Knippelin poikia.Lippo on suoraselkäinen ja jämerä, joka ei jätä kesken sitä, minkä on aloittanut. Seikka, joka välillä saa muut hermostumaan. Ja Mäzli, pienimmäinen, joka ei vielä ole koulussa. Hän on suorapuheinen, joka pistää omat mietteensä esille välillä niin,että häntä saa viedä ulos tilanteesta, mutta Mäzli on se, joka paljastaa linnan salaisuuden ja johdattaa kaikki oikealle tolalle.

Ja se naiseus sitten. Tässä kirjassa se tulee esille ennen kaikkea äidin roolina. Luin aiemmin Margrit Hauserin Sveitsiin sijoittuvan teoksen ja kuinka Sveitsissä naiset saivat äänioikeuden varsin myöhään. Tätä vasten huomio kiinnittyi tuohon eno-Phippin huoltajarooliin.

Metsolan linna on hauska ja viihdyttävä kertomus toiveista ja niiden toteutumisesta. Taustalla kulkee luottamus Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen. Harmi, että näitä Spyrin vähemmän tunnettuja teoksia ei enää pidetä esillä. Tämäkin olisi vallan mainio kirja nykylasten luettavaksi, vaikka kertookin ajoista toisista.

Outo sana: Päättöinen. 

Kiva mustavalkokuvitus, jonka tekijästä ei ole tietoa on mukava lisä tarinaan.

 

 

 

 

 

 

---

 

Margrit Hauser: Erika perustaa perheen! NAISTENVIIKKO 1. PÄIVÄ.

Margrit Hauser: 

Erika perustaa perheen

Alkuteos: Denise

Suomentanut Anja Penttinen

K.J. Gummerus, 1962

259 s.

Tänään alkoi naistenviikko ja  samalla Tuijatan ideoima naistenviikon lukuhaaste, johon ei tietystikään voi olla ottamatta osaa, vaikka en mikään feministi olekaan. Naistenviikko alkaa Riikan nimipäivällä, onneksi olkoon  vaan kaikki Riikat. 

Otan osaa haasteeseen tutulla tyylillä lukemalla ja esittelemällä kirjahyllyni lasten- ja nuortenkirjoja, joissa naistenviikon nimipäiväsankarit tavalla tai toisella on mukana. Ensimmäisenä pinooni valikoitui Margrit Hauserin Erika perustaa perheen, joka on "romaani tytöille".

Kirjan alkuperäisnimi tosin on Denise, mikä hieman hämmentää, mutta, kun ottaa huomioon, että tämä teos on jatkoa kirjailijan toiselle kirjalle, Erikalle(tosin en tiedä, mikä sen alkuperäisnimi on) ja kertoo kuitenkin Erikasta, nuoresta lääkärinvaimosta, joka saa pienen perheensä avuksi Denisen, 16-vuotiaan tytön Jura-vuoristosta, niin jotenkin voi ymmärtää käännösnimen.

Teos sijoittuu Sveitsiin, Zurichiin. Ajallisesti kuvaa ehkä 50-60-lukujen vaihdetta.Viittaus rock'n rolliin ja lättähattuihin saa ajattelemaan näin. Mitään rock'n rollia teos ei kuitenkaan kuvaa, vaan on lähinnä kehityskertomus, nuoren ja vähän vanhemmankin naisen kasvusta ja elämänvaiheista, muutoksista, joita arki tai ihmisten hyvä tahtokin tuo esiin.

Tässä teoksessa oli paljon pieniä yksityiskohtia, joita täytyi hieman tutkia, löytäisikö niistä lisätietoa.

Berliz-koulu.  Berliz-sanakirjat ja kieliin liittyvät teokset ovat tuttuja, Ilmeisesti tässä on kyse kielikoulusta, jollaisessa Erikan äitikin oli töissä.

Saffa-näyttely herätti kysymyksiä ja löysinkin tiedon, että kyseessä oli sveitsiläisten naisten näyttely, joka on pidetty ensimäisen kerran 1928 Bernissä ja 1958 Zurichissa. Näyttelyllä tuotiin esiin työssä käyvien naisten epävarmaa tilanetta sodan jälkeen (Ensyclopedia).Teoksen tarina siis sijoittuu tuohon vuoteen.

Pestalozzi-kirjasto. Pestalozzi-nimi on myös tuttu niin sanotuista pestalozzi-kylistä, joita perusettiin toisen  maaailmansodan jälkeen orvoiksi jääneille lapsille. Ilmeisesti Pestalozzi-nimi liittyy muihinkin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

Romand-kerho. Tämä liittyi ranskankieleen, eli kerhossa puhuttiin ranskaa.

Ovomaltine. Kyseessä on sveitsiläinen kaakaojuoma, mitä en olisi tullut ajatelleeksikaan. Itse yhdistin tämän johonkin ihan muuhun juomaan. No, hyvä, että tuli tutkittua.

Näin naistenviikon haasteesta kun on kyse, täytyy myös huomioida teoksen naisnäkökulmaa:

"Erikan oli hymyiltävä, siirtyminen Ursuksen äskettäisistä painavista mietteistä takaisin talon tavalliseen arkipäivään tuntui merkilliseltä. Mutta sellaistahan elämä oli, ja arkipäivä ja perhe-elämä kuuluivat yhteen. Eiköhän näissä molemmissa ollutkin niasen suuri tehtävä! --- --- ja hän jatkoi omia ajatuksiaan: Naisten tulisi saada oikeus kaikkiin ammatteihin, se tuntui tällä hetkellä hänestä entistä selvemmältä, menneet sukupolvet olivat jo kärsineet tuosta rajoituksesta, ja heidän oli ollut jäätävä vanhempiensa kotiin, jos eivät löytäneet itselleen sopivaa miestä, ja vähitellen heidän elämänsä oli sitten käynyt tarpeettomaksi ..."

Erikan mietteet naisten oikeuksista (hän oli itse käynyt Neuchâtelin taidekoulun) sai minut muistelemaan, että Sveitsi taisi olla viimeisimpiä Euroopan maita, joka myönsi naisille äänioikeuden ja totta tosiaan, sveitsiläiset naiset saivat äänioikeuden vasta 1970-luvun alussa ja kantonitasolla lopullisesti vasta 1990 (Tieto YLE:n sivuilta). Että sellaista.

"Mitä nainen tahtoo, tahtovat jumalatkin."

"turhamainen on älykkäinkin nainen", tätä mieltä on neiti Gysin, Weltien yliopistossa opiskeleva alivuokralainen, jonka elämä tosin keikahtaa toisille raiteille, kun isänsä liike tekee konkurssin.

Ihmettelyä:

Miksi nuori rouva Erika Welt kutsuu äitiään mummiksi? 

Muuta elämänviisautta:

"Eihän kukaan voi menestyä työssä, jota ei voi sietää."

 Kaiken kaikkiaan mukava tyttökirja, jonka kerronta välillä tuntui hieman puuduttavalta ja lauserakenne turhan jähmeältä ja toisinaan hieman mutkikkaaltakin. Ei silti tylsä kirja ja sisällöllisesti Sveitsin kulttuuria avaava ja näin naistenviikon kirjaksi erittäin osuva avaus. Luen kyllä mielelläni sen aloitusosankin Erikan vaiheista ja jatko-osan tähän, jossa kerrotaan Denisen vaiheista lisää.

"

Naistenviikko 2020 kirjana Johanna Spyri: Heidi ystävämme!

Johanna Spyri
Heidi ystävämme
Jatkoa kertomuksiin Pikku Heidi ja Heidi osaa käyttää oppiaan
Alkuteos ...
Suomentanut ...
Otava, 1938
158 + 1 s.
Kansikuvitus: Martta Wendelin

Naistenviikko jatkuu ja tänäänvietettävät nimipäiväänsä: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna.Päivän kirjaksi valitsin sveitsiläisen lastenkirjailija Johanna Spyrin Heidi ystävämme -teoksen, jonka olen ainakin kerran aiemminkin lukenut.

Pikku Heidinhän tuntevat kaikki (tiedän, tiedän, tämä on olettamus) ja kakkososakin lienee tuttu, mutta tämä kolmas osa saattaa jo olla hieman tuntemattomampi. Heidi on  kasvanut ja on jo 12-vuotias. Hän asuu kesät isoisänsä kanssa alppimajalla ja talvet alhaalla vuoristokylässä tohtorisedän kanssa. Tohtorin, joka on muuttanut Frankfurtista alpeille ja ottanut niin Heidin kuin isoisänkin "hoiviinsa". Vuohipekka on hänkin kasvanut ja muuttanut Ragaziin puutarhurin oppiin. Vuohipekan äiti Briitta on tohtorin taloudenhoitajana ja on siinä sivussa opettanut Heidille kaikenlaista taloudenhoidosta.

Heidi ystävämme etenee hyppäyksittäin. Äkkiä Heidi on jo 15-vuotias ja hänet lähetetään Lausanneen tyttökouluun, jota myös Klara Seseman on aikoinaan käynyt. Heidi valloittaa pian tovereidensa ja vähän opettajienkin suosion välittömyydellään, paitsi erästä, joka ei halua asua Heidin huoneessa, varsinkaan sen jälkeen, kun Heidi saa isoisältään paketin, joka sisältää vuohenjuustoa.Vuohenjuusto tuntuu laittavan koko koulun sekaisin.

Loman aikana Heidi ja hänen uusi huonetoverinsa Hani, joka on unkarilainen pääsevät viettämään lomaa Alpeille. Toni, uusi vuohipaimen viihdyttää tyttöjä laulullaan, kunnes eräs omantunnonasia mykistää hänet ja saa tytöt ihmettelemään, mikä laululinnulle tuli. Kaikki kääntyy kuitenkin taas hyväksi, kun omantunnonasia pistetään järjestykseen.

Lausannen vuosi loppuu ja Heidi palaa kotiin. Taas hypätään ajassa. Isoisä ja tohtorikin kuolevat ja Heidistä tulee opettaja. Hän lähtee Hintervaldiin opettamaan 'villejä lapsia'. Hintervaldissa Heidi tekee tuttavuutta orvon Mikon kanssa, jota kaikki pitävät kurittomana hunsvonttina, mutta poika onkin mitä lahjakkain.

Tarinan lopuksi todetaan, että Heidi ja Vuohipekka ovat menneet naimisiin ja muistelevat lämmöllä lapsuuttaa ja elämää vuoristokylässä. Tästä lyhyestä lopputoteamuksesta en oikein tiedä, mitä siitä ajattelisin. Kouluelämän ja sen välillä on kummallinen hyppäys joka jää jotenkin tyhjän päälle ja perustelematta. Olisi ollut mielekkäämpää kirjoittaa kunnon tarina tähän liittyen. Muuten tämä oli kyllä ihan hauska tarina.

Kansikuva on Martta Wendelinin käsialaa ja siihen on kuvattu Heidi ja Hani.Hieman minua kuitenkin mietityttää nuo vaaleat palmikot. Hanin, joka oli siis unkarilainen hiustenväristä en tiedä, mutta Heidistä mainittiin ensimmäisesssä osassa että hän oli tummatukkainen. Miksi siis vaaleat palmikot? Onko se ollut jokin ajanhenki?!!! Kuinka tarinanmukaisia kansikuvitukset yleensä ovat? 

Muutamia huomioita naiseudesta:

-Luuletko, isoisä, että Teresen äiti kuolee? 

- Toivottavasti ei. Mutta voi niitä lapsiparkoja, jos niin huonosti kävisi. Tohtori-setä tekee kyllä voitavansa pelastaakseen hänet

- On ihanaa olla tohhtori, isosisä. Minä tahtoisin olla poika. Isoisä ymmärsi, mitä Heidi tarkoitti.

- Kyllä maailmassa on työtä tytöillekin. He voivat auttaa tohtoria ja olla usein hyvinkin tarpeen. Sairaaloissa tarvitaan sairaanhoitajia, jotka hoitavat kärsiviä ihmisiä.Se, mitä he  tekevät, ei ole niin silminähtävää kuin tohtorien työ, mutta se on usein sitäkin ihailtavampaa.

- Minä tahdon tulla siaraanhoitajaksi, että saan auttaa tohtoria.

- Vielähän meillä on aikaa sitä ajatella. Mars sänkyyn nyt."

Heidi-tarinan aikaan lääkärit olivat miehiä ja naiset sairaanhoitajia. Nykyäänhän tässä ei ole sukupuolijaottelua, joskin taitaa olla niin, että naisia olisi lääkäriopiskelijoissa enemmistö. Jostain olen sellaista ollut lukevinani.

-  Ensimmäisenä päivänä koulussa oli lukuisa joukko lapsia, mutta sen jälkeen en ole nähnyt ainoatakaan. Ja siitä olen varma,että nämä lapset, jos ketkä tarvitsevat oppia. Tätä ei voi jatkua enää pitemmälti.

Kylänvanhinkääntyi ja pyöritteli lakkiaan käsissään ennenkuin vastasi.

-Tiesinhän minä sen jo edeltä käsin, ettei siitä mitään tule, olinhan sanonutkin sen. Siihen tarvitaan tarmokkaampaakättä kuin naisen.

Heidi katseli häntä hiukan ihmeissään.

- Vai niin, vai sitäkö mieltä te olette,sanoi hän sitten rauhallisesti.- Teistä nähden saan siis lähteä vaikka heti paikalla.

- Ei mitään kiirettä, vastasi kylänvanhin.

Heidi sanoi hyvästi ja meni kotiin.

Hintervaldin kylä on hyvin erilainen kuin alppikylä, jossa Heidi on asunut. Lapset ovat epäsiistejä resupekkoja, mutta Heidi ei olisi Heidi, jos hän ei keksisi keinoa saada asioita järjestykseen tässä metsäkylässäkin. Vai tarmokkaampaa kättä kuin naisen käsi. Tarmokkaampaa ei varmaan löydykään kuin Heidin kädet ja mieli.

j.k. Pakko lisätä tähän, kun vasta sain selville, että tämä Heidi-sarjan kolmas teos ei olekaan Johanna Spyrin itsensä kirjoittama, vaan hänen kuolemansa jälkeen Charles Tritten nimisen miehen kirjoittama, vaikka onkin suomeksi julkaistu Spyrin nimellä. Charles Tritten on kirjoittanut vielä toisenkin jatko-osan Heidin lapset, joka olisi toki kiinnostavaa lukea. 

Hieman meni nyt mönkään tämä kirjaesittely naistenviikon osalta, kun piti esittelemäni vain naiskirjailijoiden ja naistenviikon nimipäiväsankareita, mutta Johanna Spyri on kyllä kirjailjija, jonka teosten pariin suosittelen mitä lämpimmin niin nuoria kuin vähän vanhempiakin asettautumaan, niitäkin kun löytyy, muittakin kuin ne alkuperäiset Heidi-kirjat.

Johanna Spyri: Gritlin lapset! Naistenviikko 2019 neljäs kirja.

Johanna Spyri
Gritlin lapset
Otava, 1933
128 s.

Naistenviikko jatkuu ja tänään vietetään Johannan, Hannan, Jennin, Jennan, Jonnan, Hannelen, Hannen ja Joannan päivää. Osana naistenviikon lukuhaastetta luin Johanna Spyrin pienen teoksen Grtilin lapset.

Teoksen alku :Kesäkuun aurinko valaisi kaunista kivitaloa, jonka seinillä kukkivat punaiset ruusut levittäen ihanaa tuoksua ympärillensä.

Tuossa kauniissa Reinin rannalla sijaitsevassa talossa asuu rouva Stanhope, jonka englantilainen puoliso on kuollut. Tytär Nora on12-vuotias heiveröinen ja sairaalloinen lapsi, jonka paranemisesta ei ole juuri toiveita. Perheen toinen lapsi, Philo-niminen poika on kuollut aiemmin. Perheessä on myös Klarissa-niminen taloudenhoitaja, joka kertoo Noralle Taivaasta ja Nora odottaa kaipauksella pääsyä tuohon paikkaan, jossa ei enää ole väsynyt ja jossa kukat kukkivat ja kaikki on ihanaa.

Rouva Stanhope kuitenkin toivoo, että tytär kaikesta huolimatta toipuisi ja lähtee hänen kanssaan  lääkärin suosituksesta Sveitsiin pieneen Buckenbergin kylään, jossa he asettuvat Tammimäen taloon.

Buckbergissä asuu tohtorin perhe, jonka perheen äiti on toimelias ja kyläläisiä auttava nainen. Tohtorin perheessä on neljä lasta, Emmi, joka on kiihkeäluonteinen, naapurin Fani-pojan taitelijanlahjoja eteenpäin vievä nuori, Oskari, joka on aina keksimässä uusia tuumia, Fred, joka on kiinnostunut luonnontieteistä ja kaikenmaailman öttiäisistä sekä pikkuinen Rikli, tyttö, joka pelkää suunnattomasti Fredin sammakoita ja koppakuoriaisia.

Lisäksi Bruckenbuckissa on tehdas, jonka omistaa herra Felix Bickel, joka tunnetaan paremmin nimellä Fekli ja erotuksena muista samannimisistä räätälin Feklinä. Tehtailija Bickelillä on poika Fleklitus, jonka oikea nimi tosin on Fortunatus. Feklitus on hieman koppava, joka uhkailee toisia lapsia "odotahan vain, kun joudut tehtaaseen" saadakseen heidät tekemään niin kuin tahtoo, sillä tehdas on paikka johon kylän lapset ennen pitkään joutuvat töihin.

Vielä on yksi merkittävä perhe. Päivätyöläinen Heiri on ollut naimisissa Gritli-nimisen naisen kanssa, joka on kuollut ja jolta on jäänyt kaksi lasta,  Elsli ja Fani. Leskeksi jäätyään hän mennyt naimisiin Marget-nimisen naisen kanssa, jolla on kolme pientä poikaa, joita Elsli joutuu hoitamaan. Maret on jotain kaukaista sukua tehtailija Bickelille, joskin Maret sanoo,että tehtailija on sukua hänelle, mikä on minusta hassua, sillä jos on sukua Maretille, on Maretkin sukua Bickelille.

Elsli on Noran tavoin heiveröinen ja kalpea lapsi, jolla Maret teettää liikaa töitä, Mutta köyhällä ei ole muuta mahdollisuutta.

Sitten käy niin, että Elsli saa paikan kylään tulevan rouva Stanhopen luona asiaatyttönä, joka tosin muuttuu Noran seuraneidiksi.

Gritlin lapset on 1800-luvun kirjallisuutta. Siinä on harras pohjaväre, mutta myös lasten arjen kuvauksena mainio ja eläväinen. Mikä tekee teoksesta erityisen on Noran kuoleman kaipuu ja ystävysytyminne Elslin kanssa.Nora kuolee nojaten päänsä Elslin olkapäähän. Nora on siis 12-vuotias, Elslin ikää ei mainita, mutta todennäköisesti hän on samanikäinen.

Johanna Spyri tunnetaan ennen kaikkea Heidin tarinasta. Heidin veroinen tarina tämä ei ole, mutta pieni ja kiintoisa kuvaus lapsista ja erilaisista elämänkohtaloista. Kirjan nimi Gritlin lapset on minusta hieman yllättävä, sillä tarina viliseen lapsia ja Elsli ja Fani tuntuvat olevan hieman sivuroolissa tohtorin lasten toilailujen rinnalla. Lähtökohtana ja draaman kaarena on kuitenkin se, kuinka käy Elslin ja Fanin? Fania uhkaa raskas tehdastyö ja Elsli, kuoleeko hän liian raskaan taakan  alla?