Margit Hauser: Erika!

 

 

Margit Hauser

Erika

Alkuteos: Vertrauen in Erika

(Alkuteos ilmestynyt Orell Fussli Verlag, Zurich 1954)

Suomentanut Liisa Jalovaara

Gummerus, 1961

Kansi: Kaarina Hieta

Tänään viettää nimipäiväänsä: Riikka, Fredrika (kalenteriini (17/18) on pujahtanut myös miehinen muoto Fredrik). Onnitteluni.

Vuosi sitten tähän samaiseen, Tuijatan ideoimaan naistenviikon haasteeseen luin Margit Hauserin teoksen Erika perustaa kodin. Teos oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin löytää myös sitä edeltävän teoksen, ja nyt luettuani tämän teoksen, jossa Erika on seitsemäntoistavuotias, muotisuunnittelijaksi opiskeleva nuori neitonen, minulle jäi tunne, että näiden kahden teoksen välissä täytyy olla vielä joku teos, sillä hyppäys tuohon kodinperustamiskirjaan tuntuu liian suurelta. Mutta mene ja tiedä. Täytyy tutkia asiaa.

No, Margit Hauserin Erika -teos on hauska, lämminhenkinen tyttökirja. Ajallisesti kuvannee 50-luvun alkuvuosia. Teos sijoittuu Sveitsiin, Zurichiin, ja kaupunkikuvaus on sen verran elävää ja kaupunkikuvaa luovaa, että minun alkoi suuresti tehdä mieleni päästä käymään tuossa vanhassa eurooppalaisessa kulttuurikaupungissa. Unelma, jonka toteutuminen tosin näyttää hyvin epätodennäköiseeltä.

Paikannimistöä:

Limmat-joki, Storchen-hotelli, Fraumunsterin torni, Pietarin kirkon kupoli Euroopan suurimpine kellotauluineen. Fahrin luostari, Kirchgasse,

Muodikkuudesta:

Sininen hame ja maissikeltainen, kaulaa myötäilevä pusero, joka jätti hoikat, kevyesti ruskettuneet käsivarret paljaiksi.

 Valkoinen pusero ja skottilainen kaulahuivi.

Erikan lisäksi Toblerin perheeseen kuuluu isä, kuuluisa taidemaalari Arnold Tobler, joka perheenisänä on hieman syrjäänvetäytyvä, taiteeseensa uppoutuva, mutta hädän hetkellä osaa tarttua asioihin omalla tavallaan. Erikan äiti, rouva Eleonora Tobler on miestään huomattavasti nuorempi, kieltenopettaja, ja sitten on 7-vuotiaat kaksospojat Bert ja Hein. 

Teoksen kertoja on kaikkitietävä, joka kertoo tapahtumia Erikan näkökulmasta. Kun Erikan äiti saa tarjouksen lähteä muutamaksi kuukaudeksi Espanjaan espanjan tulkiksi, työtarjous, jota ei voi vastustaa, sillä siinä voisi ansaita paremmin kuin kieltenopettajana Berliz-koulussa, joutuu Erika ottamaan vastuun perheestä.

Kerronta on mukaansatempaavaa, elävää. Paikallisesti orientoinutta, vaikka enhän minä tiedä, millaista elämä Zurichissa on ollut ihmisikä sitten, Elävää se kuitenkin on ja tapahtumat sykkivät Limmat-joen tahtiin sillä tavalla, että kuten jo sanoin, minun tekisi hirveästi mieleni päästä Zurichiin.

Kuvauksessa on pieniä suuria tapahtumia, nuoruuden polttavia kysymyksiä niin Erikan kuin ystävien näkökulmasta. Koskettavimpia omalla kohdallani ovat kaksospoikien tempaukset ja erityisesti heidän luonteidensa eroavaisuus tulee esille, kun pojat sairastuvat tuhkarokkoon ja toinen saa lisäksi angiinan. 

Kerronta on siis hyvin elävää ja aitoa. Tosin yksi pieni yksityiskohta saa mietteliääksi. Se voi olla suomennostekninen kysymys, en tiedä, mutta kun kuvataan, kuinka pojat ovat

salakuljettaneet kaksi vastasyntynyttä kissanpentua ----  ja edelleen kuvataan, kuinka ne ovat piiloutuneet ja takertuneet peloissaan sängyn alle, josa ne houkutellaan maidon avulla ja sitten ---- kuului hiljaista litkutusta ja poikien riemunhuuto: Fops nauttii ensimmäistä ateriaansa, niin eiväthän ne millään voineet olla vastasyntyneitä. Ei vastasyntyneitä, sokeita kissanpentuja voi erottaa emostaan, eiväthän ne selviäisi.

Mielenkiintoinen oli myös poikien määritelmä lentokoneen marssimisesta. 

Naistenviikon haasteesta kun on kyse, pitänee tehdä muutama huomio myös naisiin liittyen.

Ajattele Riki, naisolennot eivät saa Espanjassa käyttää pitkiä housuja. Sanoo Eleonora-äiti valmistautuessaan matkalle Espanjaan. Ollaanko siellä niin vanhoillisia? kysyy tytär, Mutta kyllähän Sveitsikin aika vanhoillinen oli, ainakin mitä tulee naisten äänioikeuteen. Vuosi sitten kiinnitin tuohon asiaan huomiota teoksen jatko-osassa ja tässäkin asia ohimennen mainitaan.

Ehkä teillä naisilla sittenkin pitäisi olla äänioikeus? Näin sanoo Werner Vischer, papiksi aikova, runoja kirjoitteleva nuori mies, jonka kanssa Erika on jo lapsuudestaan alkaen kulkenut yhdessä, käynyt pyöräilemässä ja soutelemassa.

Erilaisia naishahmoja teoksessa on täti Amélie, jonka tarkka silmä huomasi epäjärjestyksen ja asenne oli sen mukainen. Toisenlainen elämänasenne oli Lydia-tädillä, joka toisin kuin Amélie oli rauhallinen eikä niin turhantarkka. 

Erikan ystävä Martina on avioeroperheen tytär, joka suree isänsä uutta avioliittoa, mutta Erikan käytännöllisten neuvojen avulla saa elämänsä tasapainoon ja suhteen Monicaan toimimaan. Monicalta Martina kuulee hyvän neuvon:

Jokaisen tytön täytyy oppia jokin ammatti perusteellisesti, sillä etukäteen ei voi tietää, millaisia vaatimuksia elämä asettaa ja tuleeko hänelle ilman omia tuloja olemaan kylliksi rahaa, vaikka siltä nuoruudessa näyttäisikin. 

Monica itse on asianajaja, kuten Martinan isäkin.

Pidin tästä teoksesta todella paljon. Aloitus tosin oli hieman erikoinen ja itse tarinaan pääsy Zurichin vanhojen korttelien kuvauksesta kesti aikansa, mutta aloitus ja lopetus nivoutuivat yhteen. Tämä on hyvin Zurichilainen tarina muuttuvan elämänympäristön taitteessa.