Ainikki Kivi: Salaperäinen serkku!

 

Ainikki Kivi

Salaperäinen serkku

Karisto, 1944

150 + 1 s.

 

 

 

Tänään on Kiian, Kirsin, Kirstin, Kristan, Kristiinan, Tiina ja Tinjan nimipäivä. Onniteluni kaikille päivänsankareille. 

Näin on Tuijatan ideoima Naistenviikon lukuhaaste saapunut päätöspäiväänsä, ja sopivasti tämän teoksen, Ainikki Kiven Salaperäinens serkku, myötä voin solmia ensimmäisen ja viimeisen naistenviikkopäivän langat yhteen, sillä teoksen henkilöhahmoista teoksessa esiintyy paitsi tänään nimipäiviään viettävät Kirsti ja Kristiina myös Henriika, joka voidaan nähdä variaationa ensimmäisen päivän Fredrikasta. 

Perhe:

Insinööri, eversti Kyösti Talasmaan perhe Tuula (16 v.), isoveli Seppo ja pikkuveli Kari. Kyöstin vaimo on nimeltään Iisa. Lisäksi talouteen kuului perheen uskottu palvelija Henriika. Insinööri Talasmaalla oli kaksoisisko Kirsti, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin, New Yorkiin ja avioitunut amerikkalaisen sanomalehtimiehen ja kirjailija Jack Westin kanssa, johon oli tutustunut Sveitsin-matkalla.Talasmaan perhe ei ollut hyväksynyt avioliittoa. Kirstillä on tytär Kristiina, joka jää orvoksi, kun Westin perhe saa viestin, että isä, joka on ollut sotakirjeenvaihtajana Japanin rintamalla, on kuollut. Äiti Kirstikin kuolee ja Kristiina jää orvoksi. Kristiina saapuu Suomeen Talasmaan perheeseen ja valloittaa pian pikkupoika Karin, joka alkaa kutsua tyttöä Kisuksi. Sen sijaan Talasmään äiti, Iisa ei voi sietää Kristiinaa ja suhtautuu tähän jotenkin nuivasti.

Kristiinasta ja Tuulasta tulee pian hyvät ystävät ja hän alkaa sopeutua suomalaisiin oloihin. Eräillä kutsuilla hän kuitenkin hämmentyy, kun rouva Aaltoila kertoo olleensa Kristiinan äidin ystävä ennen hänen onnetonta Amerikkaan-menoaan. Niin, lapsirukka, ei sinun turhaan kannata kaunistella asioita, eihän sinun vanhempaisi haihattelu sinun syytäsi ole, jatkoi tämä kaunis rouva armotta ja kovalla äänellä, ja saa Kristiinan leimahtamaan ja liioittelemaan olojensa suurenmoisuutta Suomalaisiin oloihin verrattuna. Rouva Aaltoila edustaa teoksessa siis vähemmän mairittelevaa naisnäkökulmaa. 

Ajankuva ja miljöö:

Eletään sota-aikaa. Tarina sijoittuu Tampereelle. Tärkeässä osassa on eversti Kyösti (Kössi) Talasmaan keksintö, jonka on tarkoitus auttaa Suomea sodassa. Tämä liittyy jotenkin läheiseen lentokonetehtaaseen. 

Minua kiinnostaa nämä talvi- ja jatkosodan aikaiset tyttökirjat juurikin sotateeman kannalta nähtyinä. Millä tavalla sota ja ajan politiikka kuvastuu näissä? Tässä teoksessa tulee hieman ristiriitainen olo. Ajankuvaa tuo pari lyhyttä viittausta Hitleriin, jotka tosin eivät ole myönteisiä (Ei sillä, että niiden nyt välttämättä pitäisikään olla, mietin vain ajankuvan todellisuutta).

Sijais-Aatolfi - hänellä oli selvät Hitlerin viikset. Ja myöhemmin, tohtori Ketosen sanat Kapteeni Karhille: Sinä ja sinunlaiset hölmö-Aatolfit ja kaikenkarvaiset huhumyllyt olette varmasti tehneet hänen elämänsä suoranaiseksi kadotukseksi maan päällä. Semmoisen tytön.

Sijaisopettajan kanssa Kristiina joutuukin hakauksiin. Syntyy ikävä lunttausjupakka, joka on kuitenkin väärinkäsitystä, mutta jättää jäljen ja myös luokkatovereiden koston.

 Aatolfi asteli pitkin uljasta Hämeenkatua ylväänä ja tietoisena mahtavuudestaan, joskaan ei selässään riippuvasta plakaatista, johon suurin kirjaimin oli tekstattu Sie semper tyrannis eli niin käyköön tyranneille.

Suurempi sotku ja juorumylly syntyy, kun Kristiina tulee sotketuksi salaisten papereiden varkauteen ja epäillyksi vakoilusta. Jopa ystävällisesti aiemmin suhtauneet henkilöt eivät voi välttyä epäilyiltä, kun omat silmät kertovat mitä kertovat.

Tuula ja suurin osa luokkalaisista eivät kuitenkaan usko Kristiinan syyllisyyteen, samoin ei eversti Talasmaa, joka on joutunut kuitenkin vaimonsa kanssa lähtemään poikansa Sepon luokse, joka makaa pahasti sairastuneena jossain koulutuskeskuksessa. 

Ilman tätä sotatematiikkaa Moskovan-Tiltuineen, ja vakoilujuonnetta tämä on kuitenkin aika tyypillinen tyttökirja, jossa ystävyys, koululaiselämä ja arjen sattumukset vuorottelevat. Sotatematiikan ohella tässä on myös taustalla ihmisuhteet. Iisa-rouva alkaa poikansa Sepon sairauden myötä tuntea tunnontuskia ja menneisyys ei anna rauhaa. Miksi hän ei pidä Kristiinasta? 

Miljööltään tämä on ehkä aika hyvin kuvattu pienine tamperelaisine detaljeineen, mutta sotamiljöö ei vakuuta minua. Erityisesti se, että Kristiinan isä ei olekaan kuollut, vaan ilmestyy yllättäen paikalle. Tosin tätä ilmestymistä on kyllä pohjustettu jo kerronnassa, mutta kerronnallisesti loppuselvitykset jääävät ylimalkaisiksi.  Minua jäi mietityttämään kokonaiskuvassa mitkä lopulta oli Suomen ja Amerikan suhteet jatkosdan aikana? Maathan olivat eri puolilla. Vihollinen tosin on se, mikä oli. Mutta suhtauduttiinko Amerikkaankin vihamielisesti, mikä välillä on häivähdyksenomaisesti leijailemassa ainakin minun, lukijan mielessä. Amerikan ja Japanin väliset vankienvaihdot herättää myös kysymyksiä. 

No, ehkä näitä asioita ei tyttökirjoissa voikaan kovin paljon tuoda esille, mutta olisin kaivannut hieman enemmän jäntevyyttä ja selkeyttä ajan ilmapiiriin ja kuvaukseen.

Mikä tässä teoksessa on lämpimän ailahduksen mieleen, oli pieni Kari-poika, joka toi mieleeni äskettäin lukemani Johanna Spyrin pienen lapsihahmon.

"Älä sure, Kisu, Kari on aina Kisun oma pikku-isi"

Aika kuvastava ajatus, joka voisi olla hyvä ohje tällekin päivälle:

Yhteistyössä juuri on Suomen kansa voima.