Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanadalainen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanadalainen kirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

30 marraskuuta 2025

Janette Oke: When Tomorrow Comes!


Janette Oke

When Tomorrow Comes

Bethany House, 2001 

256 s. 

Christine Delaneyn tarina, josta olen aiemmin kirjoittanut  Beyond the gathering storm -teoksen esittelyssä, jatkuu tässä teoksessa. Christine, saatuaan potkut töistään, koska kihlaus pomon pojan kanssa oli johtanut eroon, on muuttanut vanhempiensa luokse miettimään tulevaisuuttaan. Eletään ensimmäisen maailmansodan aikoja. Saksa on miehittänyt Puolan ja Kanadakin on liittymässä taisteluun. 

Christinen veli Henry, joka on ratsupoliisi on menossa naimisiin Amberin kanssa. Christine lähtee auttamaan Amberia häävalmisteluissa yhdessä äitinsä kanssa. Matkalla he pysähtyvät Edmontonissa ja jatkavat matkaa Calgaryyn. jossa Christinen Mary-täti asuu miehensä Jonin kanssa. Sieltä Henry noutaa Christinen omaan pieneen kotiinsa asemapaikkaansa, johon Christine häiden jälkeen jää hoitamaan Amberin aiemmasta liitosta olevaa Danny-poikaa. Christine tutustuu ratsupoliisi Maurice Larayhin

Häiden jälkeen. kun Henry ja Amber palaavat kuherruskuukaudeltaan, Christine palaa Edmontoniin, josta hän yrittää löytää töitä. Ensimmäinen yritys kaatuu heti kättelyssä, mutta toinen yritys tuottaa tulokset ja Christinelle tarjotaan hänen unelmiensa työpaikkaa. Silloin Christinen äiti Elisabeth ilmoittaa, että Mary-täti on liukastunut ja joutunut vuoteenomaksi. Tämä tarvitsee apua. Christine palaa takaisin Calgaryyn auttamaan tätiään eikä ota unelmiensa työpaikkaa vastaan.

Christine on tunnustava kristitty ja hänen ohjenuoranaan on Jumalan johdatus kaikessa. Hän jää työskentelmään "Toivon kanttiiniin", joka tarjoaa keskusteluapua ja yhteisöllisyyttä Atlantin yli Eurooppaan lähteville nuorille miehille. Calgaryssä hän saa myös palkallisen työpaikan. Kuukaudet kuluvat ja tulee Pääsiäinen. Täti suunnittelee Christinen kanssa suurta sukulaistapaamista, joka päättyy surullisesti. Tapaamiseen tulossa oleva Henryn perhe on joutunut auto-onnettomuuteen. Henry makaa koomassa ja Amberin lantio on murtunut ja Amber  menettänyt tulossa olevan pienokaisen. Danny on selvinnyt vähin vammoin. 
 
Christine vierailee säännöllisesti sairaalassa katsomassa Henryä. Hän tutustuu nuoreen lääkäriin, Eric Carltoniin, jonka perhe  on kaupungin "rakentajasukua". 

Christinestä on kiinnostunut myös nuori pappi Timothy Marcus, joka tulee "toivon kanttiiniin". 

Kaikkien sotauutisten keskellä Christine kaipaa takaisin Pohjoiseen, revontulien ja lapsuutensa maisemiin. Christine miettii myös tulevaisuuttaan ja murtunutta sydäntään. Christine kuulee, että Laray on lähdössä Pohjoiseen. Onko hän se oikea hänelle? Entä Timothy, joka ilmoittaa katselevansa Christinen "nimetöntä". Ericiä Christine ei osaa sijoittaa Pohjoiseen. Lisäksi hän tuntee jonkinlaista, käsittämätöntä antipatiaa tätä kohtaan, vaikka tämä jakaakin kristilliset arvot hänen kanssaan. Christine on suurten päätösten edessä.

Tämä oli ihan kiva lukukokemus, vaikka minun täytyy myöntää, että olin lopussa hieman pettynyt Christinen tekemään ratkaisuun. Jäin kuitenkin odottavalle kannalle jatkon suhteen. Tämä kuuluu Janette Oken Cadanian West -sarjaan, johon kuuluu seuraavat teokset:

When Calls the Heart, When Breaks the Dawn, When Comes The Spring,  When Hope Springs New  ja tuo aiemmin lukemani Beyond  the Gathering Storm. When Tomorrow Comes on siis sarjan kuudes osa, ja mietin, josko tähän vielä olisi seitsemäskin osa, täytyypä tutkailla asiaa.

Mainittakoon, että YLE:lläkin esitetty tv-sarja Sydämen kutsumus pohjautuu tähän teossarjaan. Se, kuinka yksi yhteen asiat menevät kirjoissa ja tv-sarjassa on taas asia erikseen. Minä lukisin kyllä mielellään ne aiemmatkin osat, sillä tässäkin teoksessa oli joitakin viittauksia joita en osaa yhdistää tv-sarjaan, mutta joista mielelläni lukisin ja jotka haluaisin tietää. 

--- 

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 1: Kirjan nimessä on alistuskonjuktio että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kuin, kunnes) Englanninkielen sana when voidaan suomentaa ainakin sanalla kun. 

 

15 tammikuuta 2025

Farley Mowat: Two Against the North


Farley Mowat

Two Against the North

Original title: Lost in the Barrens (1956)

Illustrated by Alan Daniel

Scolastic Book Services, 1977

219 s.


Tämän arktisen eräseikkailun päähenkilöt on kaksi nuorta miehenalkua. Jamie on , orpo kanadalaispoika Torontosta, jonka hänen enonsa Angus McNair kutsuu luokseen asumaan, tämän oltua vanhempiensa kuoleman jälkeen sijoitettuna sisäoppilaitokseen. Angus on oltuaan ensin merimiehenä (sealing schooner) Beringin salmella on sittemmin päätynyt turkismetsästäjäksi, liikkuen pohjoisen laajoissa metsissä.

Five hundred miles adn two days north from Winnipeg, the train drew up by a rough wooden platform. Jamie climbed uncertainly down to stand staring at the rough shanties and the nearby forests that threatened to sweep in and engulf the little settlement of The Pas. A huge, red-bearded man in a buckskin jacked strode forward and caught the boy hard about the shoulders in a bear hug. - Do ye know me, Jamie? he cried. And then, grinning at Jamie's stammering reply, he tightened his hold on the boy's shoulder and swung him round. - You've come to meet the north, my lad, he said, and I'm thinking you'll be in love with it before the month is out.

Ja todentotta. Jamie saa oppia Pohjoisen karun luonnon kantapäänkautta yhdessä Awasin kanssa. Awasin on  Cree-heimoon kuuluva metsäintiaani. Awasin isä Alphonse on Angus McNairin  vanha metsästystoveri ja hyvä ystävä ja niinpä Jamiesta ja Awasista tulee myös hyviä ystäviä. 

McNairin mökki on kuuden päivän kanoottimatkan päässä The Pas:n yhteisöstä. Cree-kylä on parinkymmenen mailin päässä McNairin mökistä. Eräänä päivänä Cree-kylään tulee vieraita Chippeweya-heimosta, jotka pyytävät apua, sillä heidän heimolaisensa näkevät nälkää. Alphonse lähtee joidenkin miesten kanssa Chippeweyojen luo ottaakseen selvää tilanteesta ja viedäkseen apua ja Jamie ja Awasin lähtevät mukaan. Chippeweya-kylässä apu otetaan ilolla vastaan, mutta suunnitellaan myös metsästysretkeä Denikatzen johdolla. Jamie ja Awasin jäävät kylään, mutta Jamieta on alkanut kiinnostaa puheet Suuresta Kivirakennelmasta ja hän päättää lähteä ottamaan siitä selvää. Awasi yrittää ensin kieltää, mutta lähtee lopulta Jamien kanssa matkaan. Heidän tarkoituksenaan on yrittää saavuttaa metsästysretkikunta jossain vaiheessa, mutta tiet risteävät ja pojat joutuvat selviytymään arktisella jäälakeudella omin voimin.

Two Against the North on ihan kelpo tarina, jossa luonto luo olosuhteet, joissa selviäminen vaatii niin luontoa kuin kuntoa. Jamie saa selvyyden Suuresta kivirakennelmasta, joka osoittautuu vanhaksi viikinkihaudaksi. 

Luonto-olosuhteiden ohella teoksessa ilmenee myös alkuperäiskansojen kulttuurieroja. Creet ja Chippeweyat ovat metsästäjäkeräilijöitä, joiden pääasiallinen ravinto on hirvieläimissä. Tässä teoksessa tulee esille heidän ennakkoluulonsa ja pelkonsa  inuiteja (teoksessa käytetään eskimo-sanaa) kohtaan, joita kutsutaan "raa'an lihan syöjiksi". Tämä pelko onkin syynä siihen, että pojat eivät kohtaa Denikatzen joukkoa, joka on paennut kauhuissaan Peetyukia, joka on vain halunnut päästä yhteyteen isänsä kansan kanssa. (Peetyuk on valkoisen miehen ja inuit-naisen jälkeläinen). Peetyuk ilmaantuu tarinaan vasta aivan lopussa, kun pojat ovat löytäneet iglun suojakseen lumimyrskyssä. Lopulta inuitit pelastavat pojat ja auttavat nämä takaisin omiensa luokse, kun näytti siltä, että pojat joutuvat jäämään löytämäänsä laaksoon vailla toivoa paluusta.

Olisin varmaan saanut tästä enemmän irti, jos ei olisi tarvinnut lukea englanniksi. Ei sillä, kyllä näinkin luonnon karuus ja olosuhteet tulivat selviksi ja poikien selviämistä seurasi jännittyneenä. Poikien ystävyys pieneen peuranvasaan on hellyttävä, kahden eksyneen koiran saaminen hyvä lisä selviämiseen. Tosin kaikkea ei pojat tiedä tai muista ottaa huomioon, kuten lumisokeusepisodi tuo ilmi.

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 13. Kirja sijoittuu arktiselle alueelle, Farley Mowat: Two against the North  


31 joulukuuta 2024

L.M:Montgomery: Sateenkaarinotko

 

L.M.Montgomery 

Sateenkaarinotko

Alkuteos: Rainbow Valley

Suomentanut Alli Wiherheimo (uudistettu suomennos)

WSOY 1972 (6. painos)

232 + 1 s. 

Kansi: Maija Karma

***

Rainbow Valley

Aladdin

2015

358 s.

Aiempi postaukseni tästä teoksesta löytyy täältä. Koska tuo kirjoitus on hyvin kattava, en käy tässä käymään uudelleen läpi samoja asioita, vaan keskityn suomennoksen ja alkuperäistekstin eroihin.

Olen siis lukenut Anna-sarjan kerran jos toisen ja kolmannenkin. En osaa sanoakaan, kuinka monesti. Minulla on pitkään ollut mielessä lukea tämä jossain vaiheessa alkuperäiskielellä rinnakkain suomenkielisen käännöksen kanssa, ihan vertaillakseni, kuinka yksi yhteen tarina käännöksenä kulkee ja mitä tästä 60-luvun klassikkopainoksesta on jätetty pois. Luin tätä luku pari kerrallaan, ensin suomeksi ja sitten englanniksi. Kovin paljon en eroja huomannut, joitain pieniä yksityiskohtia  sieltä täältä, joita kaikkia en kiinni napannut, mutta tässä muutamia.

Alkuperäinen:

Walter love the poets and pored over their pages from the time be could first read. The music was woven into his growing soul - the music of the immortals. Walter cherished the ambition to be a poet himself some day. The thing could be done. A certain Uncle Paul - so called out of courtesy - who lived now in that mysterious realm called "the states", was Walter's model. Uncle Paul had once been a little schoolboy in Avonlea and now his poetry was read everywhere. 

Suomennos:

Walter rakasti runoilijoita ja oli ahminut heidän säkeitään siitä pitäen kun oppi lukemaan. Runon maailma oli avautunut hänelle sitä mukaa kuin hän oli henkisesti kypsynyt. Walterin salaisena kunnianhimona oli tulla itse joskus runoilijaksi. Sellaista  saattoi tapahtua. Walterin esikuva oli Paul-setä - häntä sanottiin sedäksi vain kohteliaisuudesta -, joka kerran oli ollut pieni avonlealainen koulupoika ja jonka runoja nyt luettiin kaikkialla.

Kuten tästä voi huomata, ero ei ole suuren suuri, mutta pieniä vivahde-eroja löytyy ja jotain on jätetty pois. Tarinan kannalta ei ehkä vaikuta suuresti, mutta pienistä puroista kasvaa suuria virtoja.

Mielenkiintoinen eroavaisuus löytyy luvusta Kalajuttu, jossa orpo Mary Vance pelästyttää Anna nuorimmaisen Rillan kuivatulla turskalla.

Suomennos:

- Mitä sinulla tuossa on? hän tiukkasi ja yritti ottaa korin. Rilla vastusteli. - Se on pastorille, hän änkytti. - Anna se minulle, minä vien sen kyllä hänelle. - Enkä anna. Susan kielsi antamasta sitä muille kuin pastorille tai Martha-tädilel, torjui Rilla.

 Alkuperäisteos:

What you got there? she demanded, trying to take the basket. Rilla resisted. "It'th for Mither Merdith." She lisped. Give it to me. I'll give it to him, said Mary. - No. Thuthan thaid that I wathn't to give it to anybody but Mither Mer'dith or Aunt Martha, insisted Rilla.

Suomennos on kirjakieltä ja lisätään selitys änkyttämisestä. Alkuperäisessä tekstissä huomataan s-vika (lespaaminen) Rillan puheessa  Tämä on jo merkittävämpi seikka, kuin se, että jätetään jonkun Yhdysvaltain puolella asuminen mainitsematta. 

 Alkuperäisteos:

A maple tree grew beside it with a curiously gnarled and twisted trunk, creeping along the ground for a little way before shooting up into the air, and so forming a quaint seat; and September had flung a scarf of pale smokeblue asters around the hollow.

Suomennos:

Lähteen vieressä kasvoi vaahtera, jonka runko oli omituisesti vääntynyt niin että se muodosti lystikkään istuimen.

 Hyvin lyhyt kuvaus ja yksinkertainen kuvaus ja mihin hävisivät asterit lähteen reunamilta?

 Alkuperäisteos:

John Meredith, under all his shyness and aloofness, had the heart of  a boy. He had been called Jack in his youth, though nobody Glen St.May would ever have believed it. 

Suomennos:

Ujoudestaan ja sulkeutuneisuudestaan huolimatta John Meredithillä oli pojan sydän.

Jälleen on jätetty jotain pois, jotain, mikä olisi antanut syvyyttä henkilökuvaan, Toisaalta, myönnän kyllä, että tarinan kannalta sillä, että pastoria oli lapsena kutsuttu Jackiksi ei ole ehkä suurta merkitystä, mutta inhimilliseltä kannalta, sillä on merkitystä, minkälaisia lempinimiä lapsena on omannut. 

Suurin ero teksteissä löytyy luvussa, jossa pastori Meredith vierailee Westin sisarusten Rosemaryn ja Ellenin luona. 

Suomennos:

Ellen West oli Rosemarya kymmenen vuotta vanhempi ja niin eri näköinen, että oli vaikea uskoa heitä sisaruksiksi. ---- ---- Hän oli kerran sanonut Rosemarylle, että puhuttelisi mielellään Glenin presbyteeripappia nähdäkseen, saako hänestä irti sanaakaan. Nyt hänellä oli mainio tilaisuus, ja hän sukelsi heti maailman politiikkaan. Ellen-neiti oli innokas lukemaan ja oli vastikään ahminut Saksan politiikkaa käsittelevän teoksen. Hän tiedusteli nyt pastorin mielipidettä asiasta. He syventyivät pitkään keskusteluun saksalaisesta militaristmista ja sitä kesti vielä kauan Rosemaryn löydettyä kirjan. 

Ellen West was ten year older than Rosemary, and so different from her that it was hard to believe they was sisters. ---- ----  She had once remarked to Rosemary that she would really like to have a talk with that Presbyterian minister at the Glen, to see if he could find a word to say to a woman when he was cornered. She had her chance now, and she tackled him on world politics. Miss Ellen, who was a great reader, had been devouring a book oon the Kaiser of Germany, and she demanded Mr. Meredith's opinion of him. - A dangerous man, was his answer. - I believe you. Miss Ellen nodded. - Mark my words Mr. Meredith, that man is going to fight somebody yet. He's aching to. He is going to set the world on fire. - If you mean that he will wantonly precipitate a great war I hardly think so, said Mr. Meredith. - The day has gone by for that sort of Thing. --- --- --- 

(Keskustelu jota ei ole tässä 60-laitoksessa jatkuu vielä kappaleen verran) --- 

 Mr. Meredith could't tell her, but their blunged into a discussion of Geman militarism that lasted long after Rosemary had found the book.  

 Saksan poliikkaa käsittelevä teos = The Kaiser of Germany

Sateenkaarinotko on ilmestynyt alkujaan 1919, jolloin I maailmansota oli päättynyt. Montgomery on kirjoittanut tätä teosta ilmeisestikin sodan ollessa vielä käynnissä. Sota-aihe, ja viittaukset Saksan keisarin vaarallisuuteen onkin suurelta osin jätetty pois tästä klassikkopainoksesta. En tiedä, kuinka on ensimmäisessä suomalaisessa painoksessa, joka ilmeisesti ilmestyi jo 1925. Mutta nämä 60-luvun painokset ovat surkealla tavalla lyhennettyjä, vaikka ovatkin rakkaiksi tulleet. 

Alkuperäisteos:

A light snow had fallen and the powdered firs were dreaming of a spring to come and a joy to be.

Suomennos:

Oli satanut hienoa vitiä, ja valkohuurteiset männyt uneksivat tulevasta keväästä ja vastaisista iloista.

Kysynpä vain, miksi valkopukuiset kuuset ovat vaihtuneet männyiksi? Nuo puukuvaukset saivat minut myös miettimään, mikä on ero englannin fir ja spruce välillä. Mahdollisesti kyseessä on eri kuusilajikkeet.

Alkuperäisteos:

There is no more Christianity about him than there is about a heathen in Africa and newer will be.

Suomennos:

Kristitty hän ei ole enempää kuin musta alaston Afrikan pakana.

Hmm. En tiedä, kumpi on pahempi, sekö, että jätetään jotain pois, vai että lisätään jotain. Hyvä ei kumpikaan.

 Pieniä yksittäisiä kummastuskäännöksiä tai muuten kiinnnostavia yksityiskohtia

A large  plump toad (rupikonna) on suomennettu isoksi lihavaksi sisiliskoksi

The black satin on suomennettu mustaksi silkkipuvuksi. Tätä minun täytyi hieman tutkia ja saattaahan olla että puku oli silkkisatiinia, satiini kun onkin kudontatapa, ei itse materiaali. 

Walterilla on hammassärkyä ja Nan-sisko laittaa hänen hampaankoloon suomennoksessa "väkevää pippuria". Alkuperäisteksi sen sijaan kertoo, että kyseessä oli cayenne.

Scotchs fiddle = syyhy. Kyseessä lienee jonkin lajin erikoisilmaisu, sillä kuvata syyhyä skottilaisena viuluna on erikoinen kuvaus eikä ehkä kaikilta osin korrekti, sillä minä kyllä pitäisin viulumusiikista, mutta syyhystä en varmastikaan.

Tämä oli jälleen kerran kiehtova lukukokemus.  Anna-kirjoista on tullut uusia suomennoksia, ainakin siitä ensimmäisestä ja se kyllä kiinnostaisi kovasti, vaikka en oikein tykkääkään siitä, että Anna-nimi on vaihdettu Anneksi, oli se miten alkuperäisratkaisu miten olikaan. Samoin minua kiinnostaisi ihan ne ensimmäiset suomalaiset painokset. 

---

Kyyti 2024 -lukuhaaste kohta 10b Kirjassa on turkoosi kansi (englanninkielisen laitoksen kansi on nähdäkseni jonkin asteen turkoosia


21 toukokuuta 2023

Jan Truss: Kultainen hevoskesä!


 

Jan Truss

Kultainen hevoskesä

Alkuteos:Summer goes riding

Suomentanut Marvi Jalo 

Kansi: Markko Taina

Tammi, 1990

201 s.


Aloitus: Koulu oli loppunut kesäksi

Päähenkilö: Charlotte Mayney

Muita tärkeitä henkilöitä: Maggie Vogel Charlotten paras ystävä sekä Red Wallinger, jonka isä Herman Wallinger omistaa Wallingerin kauppatallin, josta saa kaikkea hevosille, sekä Sidney Topham, englannissa koulua käyvä hujoppipoika. mutta jonka vanhemmat ovat ostaneet läheisen Murdochin paikan.

Sijainti: Red ja isänsä ovat muuttaneet Kanadasta Yhdysvaltojen Nebraskaan. Tarina sijoittuu siis jonnekin Nebraskan Platte-joen maastoon. Omahan kaupunki mainitaan.

Charlotten ajatukset pyörivät hevosissa. Maggielle on luvattu hevonen ja hän ihastuu valkoiseen Blancheen, jota uhkaa makkaratehtaalle päätyminen. Charlotte sen sijaan ihastuu Nancyloo-tamman vastasyntyneeseen varsaan, jolle antaa nimen All Gold. All Gold on kuitenkin kallis ja luvattu Sidney Tophamille. Charlotte päättää pyytää isoisältään, joka on tulossa vierailulle ja jonka pitäisi olla rikas, että tämä hankkisi hänelle hevosen. Sen sijaan isoisä ei ole rikas ja tila, jolla Charlotten perhe asuu on rahavaikeuksissa. Isoisä antaa Charlottelle lahjaksi emakon, jonka pitäisi saada porsaita. Vogelit kasvattavat sikoja ja se on kuulema tuottoisaa hommaa.

Kultainen hevoskirja on, kuten takakansi kertoo, hieman epätavallinen hevoskirja. Hevosten ympärillä toki pyöritään. Maggie ja Charlotte yhdessä Redin kanssa siirtävät Blanchen syrjäiselle autiomökille, turvaan teurastukselta. Idea on Maggien ja Charlotte varoittaa: se on varkaus, hän sanoo, mutta ei voi jättää ystäväänsä yksinkään. Redin isä Herman on äyskeä mies, joka kohtelee Rediä välillä tosi kovasti. Redin äiti on aikoinaan karannut jonkun rodeokaverin matkaan Kanadassa. 

Epätavalliseksi tämän tekee farmielämän kuvaus ja ihmisten väliset jännitteet. Nuoren kasvua kuvataan rouhealla tavalla. Charlotten ja Sidneyn välillä kipinöi.

Unelmat ja toiveet kohtaavat arjen haasteet ja realismin, kun seudun yli pyyhkäisee rajuilma, oikea tornado, jolla on "ilmiömäinen imu".

Kultainen hevoskesä on kerronnaltaan aika rajua, mutta todentuntuista, aitoa, Jotkut kuvaukset ovat hieman mukavuusalueeni ulkopuolella. Mutta tässä voi aistia Nebraskan Platte-joen virtauksen ja tuulet, elämän kesytetyn ja kesyttämättömän ristipaineessa, puhumattakaan siankasvatuksen mukaanaan tuomista tuoksuista.

Kertoja on kaikkitietävä, joka tarkastelee asioita ensisijaisesti Charlotten näkökulmasta. Asioita ei väännetä rautalangasta vaan jätetään tilaa lukijan omalle kyvylle tuntea, kokea ja oivaltaa. 

Tekstinäyte: Maggie ja Blanche kävelivät laitumella kuin elinikäiset ystävykset, päät yhdessä. Blanche nuuski vähän väliä hellästi Maggien hiuksia, tyytyväisenä ilmaa sieraimistaan puhaltaen. Pitkä valkea häntä oli hienon näköinen, niin harjattu ja suittu, että se levisi kuin silkkinen putous. valkea karvapeite oli puhdas, ja Blanche käveli herkin askelin kiilloitetuilla kavioillaan. Hetken ajan Charlotte saattoi nähdä, millainen Blanche oli nuoruudessaan ollut, hyvin koulutettu ja elegantti, ja sitä oli hellästi hoivannut tyttö, joka kanssa se oli kasvanut - ja samalla tavalla sitä hoivasi nyt Maggie. Charlotte ravisti mielestään sen hermostuttavan tiedonjyvän, että Blanche oli tullut Wallingereille vaihdossa, osamaksuna nuoremmasta, isommasta ruunasta, ja sen oli tuonut tänne sama nuori nainen, joka oli kasvanut Blanchelle liian isoksi.

Kuvaavin mieleenjäänyt ilmaus: kimalaisenkarvan värinen tukka 

 


 Täyttä laukkaa #suskilukee :Käännetty hevoskirja

09 joulukuuta 2022

Rosemary Sullivan: Kuka ilmiantoi Anne Frankin?

 

Rosemary Sullivan

Kuka ilmiantoi Anne Frankin?

Uutta tutkimustietoa ratkaisemattomaan tapaukseen

Alkuteos:The Betrayal of Anne Frank

Suomentanut Pirjo Lintuniemi

HarperCollins, 2022


"Useimmat meistä tuntevat "Anne Frankin tapauksen" pääpiirteittäin: juutalainen teinityttö piilotteli vanhempiensa, siskonsa ja muutaman perheystävän kanssa amsterdamilaisella ullakolla yli kaksi vuotta, kun natsit olivat miehittäneet Alankomaat toisessa maailmansodassa. Lopulta piileskelijät ilmiannettiin ja vietiin keskitysleireille, ja ainoastaan Otto Frank, Anne isä, selviytyi. Tiedämme tuon kaiken lähinnä Annen uskomattoman päiväkirjan ansiosta."


Kuka ilmiantoi Anne Frankin on nimensä mukainen teos. Tutkimusryhmä (Cold Case), jonka päätutkijana on FBI:n eläkkeelle jäänyt erikoisangentti Vince Pankoke (kirjoittanut myös teoksen jälkisanat) lähtee matkalle historiaan, jäljittämään häntä/heitä, jotka ovat vastuussa teosta. 

Siihen,  löytyykö vastaus, ja onko se uskottava, on vaikea ottaa kantaa. Perusteltu vastaus löytyy kyllä, kun tarpeeksi punnitaan asioita niin puolesta kuin vastaan, mutta ... Itselleni jää kuitenkin hieman tyhjä olo teoksen annista.

Kerronta kyllä etenee sujuvasti ja välillä tuntuu, että kohta ilmaantuu jotain yllättävää. Kirjoittajan sanat yllättävistä löydöistä jäävät kuitenkin hieman ylisanoiksi.  Mitään kovin yllättävää tästä ei löydy. Sen sijaan teos on kyllä kiintoisa matka Hollannin historiaan, josta löytyy pieniä (ja yllättäviäkin) yksityiskohtia. 

Mitä tulee natsimiehitykseen ja itse Anne Frankin (ja hänen ohellaan juutalaisten yleensä)  tilanteeseen, teoksessa tuodaan hyvin ja monipuolisisesti esille taustoja Prinsengracht 263:n tapahtumista, henkilöistä ympärillä liikkuvista ja toimivista auttajista aina kätyreihin asti. 

Kyllä tämän luki. Teos antaa hyvän kuvan niistä monista lonkeroista ja asetelmista, joiden keskellä iso tutkimus pyörii ja miten johtopäätöksiin voidaan päästä. 

Mitä  tulee itse teoksen kysymykseen: Kuka ilmiantoi Anne Frankin,voidaan kysyä, mitä merkitystä sillä on? Mitä se hyödyttää, että tekijä saataisiin varmuudella selville? Painettaisiinko syyllisyyden painolasti hänen harteilleen ja kevennettäisiin omaa ihmisyyden velkaa? Yhtä lailla voidaan kysyä, kuka tai mikä mahdollisti sen, että kaikki tämä mielettömyys ja julmuus pääsi valloilleen.

Ihan avartava historiaa valottava teos tämä kuitenkin oli. Teoksen kuvaliite elävöitti kerrontaa mukavasti. Kattava sanasto- ja viite- ja kirjallisuusluettelo ovat hyvä lisä, vaikka en itse jaksanutkaan niihin suuresti paneutua. Sen sijaan monen sivun mittaisen kiitosluettelon läpikäyminen oli jo tuskaa. Kyllä tätä kuitenkin voi suositella kaikille, jotka haluavat tietää lisää taustoista ja ihmisyydestä. 

---


22 lokakuuta 2022

Kim Thúy: Em Rakasta!

 

Kim Thúy

Em Rakasta

Alkuperäisteos: Em

Suomentanut Marja Luoma

Gummerus, 2021

123 s.


Pieni ja ohut teos. Luvut lyhyitä, ilmavia, kerronta jaarittelematonta, selkeää. Se kerrotaan, mikä on olennaista, mikä tapahtui, mitä seurasi. Rivien väliin jää paljon tyhjää, tilaa ajatuksille, tunteille, jotka nousevat sieltä kerronnan maaperästä. Ilmavuudessaan ja lyhykäisyydessään tämä teos on silti hyvin raskas, painava. Sota ei koskaan ole kevyttä, vaikka päätöksiä voidaankin tehdä kevyesti. 

Tämä teos kertoo Vietnamin sodasta ja siitä, mitä kaikkea se sai aikaan. Sodan mielettömyyden taustalla kasvaa kuitenkin rakkaus, toisesta välittäminen.

En ole juurikaan tiennyt Vietnamin sodan taustoista, vaikka sen maailmanpoliittinen merkitys onkin ollut tietoisuuteni reunamilla. Tämä oli melkoisen järkyttävä teos, mutta avasi historiallista kontekstia. Tosin ajallinen kulku hieman hämärtyi paikka paikoin eikä tämä täysin vaikuta kronologiselta teokselta, vaikka henkilöiden suhteen teos kulkee suurin piirtein sukupolvesta toiseen. Ensin on Aleksander ja Mai, sitten syntyy Tam, Em. Jossain kohtaa kuitenkin nykyaika ja menneisyys, ainakin minun mielessäni, sulautuu  yhdeksi ja mietin, mitä aikaa tässä eletään. Ollaanko vielä 70-luvulla? Mietin myös ovatko teoksen henkilöt fiktiivisiä vai todellisia. Tässä on kuitenkin vahva historiallisuus läsnä ja todellisuuden kuvaus. Minun täytyi hieman googlailla teoksen historiallisia yksityiskohtia, kuten My Lain verilöyly ja Babylift, joista en tiennyt mitään. En tiedä, olenko yhtään parempi ihminen, kun nyt tiedän, mutta tiedän, että tämä ei ollut mikään turha teos luettavaksi.

Suomi-bongaus:

Koska William ei enää poistunut kattohuoneistostaan hän palkkasi Emma-Jaden matkustelemaan maailmalla ja kertomaan kokemuksistaan --- --- Suomessa järjestetystä kongressista, jonka aiheena oli jäätikköjen sulamisen seuraukset, erityisesti vapaaksi päässeet, tuhansia vuosia vanhat virukset ja bakteerit.

--

Kirjallinen maailmanvalloitus: Vietnam

17 toukokuuta 2022

Janette Oke: Drums of Change!

 


Janette Oke

Drums of Change

Bethany House, 2003

176 s.


Running Fawn on nuori Mustajalka-tyttö. En oikein päässyt selville hänen iästään, mutta vuosien myötä hänestä kuitenkin kasvaa 17-vuotias neitonen. Hänellä on veli Crooked Moose ja isosisko  Little Brook. Myös muita sisaruksia syntyy.

Running Fawn'n elämä muuttuu, kun puhvelit, jotka ovat olleet elinehto heimolle häviää. Enää ei siirrytä kesäleiristä talvileiriin, vaan heimon päällikkö Chief Calls Through the Nights päättää keskusteltuaan muiden heimon päälliköiden kanssa siirtyä reservaattiin. Heimon keskuuteen on myös saapunut lähetyssaarnaaja Man with a Book. joka on saanut luvan opettaa hiemon lapsia "valkoisten tavalle" niin kuin Running Fawn ajattelee. Running Fawn itsekin kyllä on innokas opiskelija, vaikka ei haluakaan elää valkoisten tavalla, vaan oman heimonsa perinteisillä tavoilla.

Sitten kuitenkin Running Fawn ja päällikön poika Silver Fox lähetetään Forth Calgaryyn lähetysjärjestön sisäoppilaitokseen. Siellä kuluu useampi vuosi. Kun Running Fawn kuulee, että hänen isänsä on sairastunut (äiti ja syntynyt pikkuveli ovat kuolleet aiemmin) Running Fawnin koti-ikävä lisääntyy ja hän karkaa päästäkseen kotiin.

Yksin preerialla, vähin epäkäytännöllisin  varustein, jotka hän ottanut koulusta mukaansa, tyttö kulkee pitkin joen vartta.

Koulussa huolestutaan, kun karkaaminen huomataan. Silver Fox lupaa etsiä tytön ja viedä tämän kotiin. Hän saa koulusta hevosen ja varusteita ja niin Silver Fox lähtee etsimään tyttöä ja löytääkin tämän lopulta. 

Drums of Change on mielenkiintoinen herkkä kuvaus nuoren intiaanitytön elämässä, taistelusta perinteiden ja muutosten välillä. Luopuako vanhoista jumalista ja kääntyä Valkoisen miehen Jumalan puoleen, pysyäkö entisessä uskomuksessa vai tulla kristityksi? Mikä on minun tapani elää ja uskoa, miettii Running Fawn? Kasvu tuo mukanaan myös kiintymyksen ja tunteet Silver Foxia kohtaan, joka näkee vastuunsa isänsä poikana ja tulevana päällikkönä, mutta joka myös on jo tullut kristityksi ja tahtoo, että tuleva puoliso ei vain "salli" hänen uskoa, miten uskoo, vaan haluaa "jakaa" uskonsa puolisonsa kanssa. 

Tämä oli hieman vaikeammin ymmärrettävää englantia kuin aiemmin lukemani In Wildrose -teos, mutta pidin tästä. Tässä oli paljon kuvausta intiaanien tavoista, elämästä teepeessä, nuotiotulilla ja kosintatavoista. Toivoisin, että ymmärtäisin englantia hieman paremmin, sillä nyt minulle jäi hieman epäselväksi eräät seikat, kuten Mustajalkojen perinteisen elämäntavan ja kristillisen elämän yhteensulautuminen. Voiko sellainen olla mahdollinen? Mielestäni kyllä. Kristillisyys ei tarkoita sitä, että pitäisi alkaa kaikessa elää 'valkoisten' tavalla. Tämän puolen esille tuominen, tai tuomatta jättäminen,  jätti minut hieman kysyväksi muuten kivassa teoksessa. 

----

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 9: Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön

15 tammikuuta 2022

L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan!

 

L.M. Montgomery

Anna omassa kodissaan

Alkuteos: Anne's house of dreams

Suomentanut Hilja Wallden (uudistettu ja tarkistettu painos)

WSOY, 1976 (8. painos)

 Kansikuva: Leena Puranen

220 + 1 s.

***

L.M. Montgomery

Anne's house of dreaams 

Aladin, 2014

356 s.

 

Lucy Maud Montgomeryn Anna-kirjat ovat kirjahyllyni aarteita. Olen lukenut ne monen monituista kertaa. Vaikka koko sarja toki on ihana, on sarjassa kuitenkin muutama teos noussut ylitse muiden. Anna omassa kodissaan on itselleni niitä koskettavimpia. Olen lukenut tämän viimeksi vuonna 2015,  jolloin postasin teoksesta näin. Nyt luin teoksen rinnakkain suomeksi ja englanniksi.

Kuten tunnettua, suomalaiset 60-luvun klasikkopainokset ovat lyhennettyjä. Oma laitokseni pitäisi olla tarkistettu painos, mutta en sitten tiedä, mitä se tarkistettu tarkoittaa, sillä tässä oli muutamia pahoja loogisuusvirheitä henkilöihin ja ajallisiin ilmaisuihin nähden. Näin ikkään:

Suomennos:Morsiuspari vihittiin vanhassa puutarhassa auringonpaisteessa ympärillä rakkaiden ystävien tutut kasvot. Pastori Allan suoritti juhlatoimituksen. Priscillan lämminsydäminen Jo piti, kuten rouva Lynde myöhemmin sanoi, 'kauneimman häärukouksen, jonka hän koskaan oli kuullut.'

Alkuteos: They were married in the sunshine of the old orchard, circled by the loving and kindly faces of long-familiar friends. Mr. Allan married them, and the Reverend Jo made what Mrs Rachel Lynde afterwards pronounced to be the 'most beautiful wedding prayer' she had ever heard.

Se, joka oli naimisissa pastori Jo(e):n kanssa oli Philippa, ei Priscilla. Alkuteos ei puhu tässä kohtaa mitään vaimosta, mutta aiemmin on mainittu niin suomenkielisessä kuin englanninkielisessä teoksessa että Priscilla oli naimisissa maailman komeimman lähetyssaarnaajan kanssa ja oli Japanissa ja Philippa oli se, joka hylättyään Alexin ja Alonzon oli mennyt naimisiin vähemmän komean Joen kanssa. Nämä neitosethan olivat Annan opiskelutovereita Karoliinan majan ajoilta. Karoliinan maja suomennoksessa kuuulostaa kyllä paljon idyllisemmältä kuin alkuperäinen Patty's place, siitä pisteet suomennokselle.

Suomennos: - Sinä olet kylmä kuin kala.

Tätä kohtaa lukiessani suuresti hämmästelin. Miksi neiti Cornelia sanoisi Annalle näin kalseasti. Edellä on Cornelia-neiti on harmitellut lihavuuttaan ja on ilmeisesti kuumissaan käveltyään Annan luokse.

Alkuteos: - You always look as cool as a cucumber.

Sen voisi ehkä suomentaa asiayhteys huomioiden jotenkin siihen tyyliin, että - Sinä Anna näytät aina yhtä rauhalliselta ja viileältä kuin kurkut. Tuo suomalainen sanonta on suorastaan loukkaus, eikä kohteliaisuus, niin kuin sen tulisi olla.

Kuinka minä silti rakastankaan näitä kirjoja näissä 60-luvun kansissa. Tätä kohtaa en ole tullut aiemmin ihmetelleeksikään, mutta nyt se kolahti tosi pahasti. Jos sanotaan, että teos on tarkistettu painos niin pistää kyllä ihmettelemään, miksi tähän ei ole kiinnitetty huomiota. Olisi kyllä korkea aika saada näistä teoksista uudet suomennokset -  ja lyhentämättömät. Sillä monia avartavia ja kuvaavia kohtauksia on jätetty pois tästä suomennoksesta. En tosin tiedä, onko ne niissä ensimmäisissä ilmestyneissä painoksissa. Mahdollisesti. Myös monia runoja on jätetty pois

 .There newer was a goose so gray

 but sometime  soon or late

Some honest gander came her way 

and took her for her mate.

Tämä on kohtauksesta, jossa Anna ja kotiavuksi otettu Susan keskustelevat. Susan valittaa sitä, että hän ei ole koskaan löytänyt miestä itselleen, vaikka ei ole koskaan haukkunut miehiä, niin kuin Cornelia-neiti tekee. 

Suomennos: Näen aivan silmissäni hänen äitinsä kasvot, kun hän katsoi pienokaista - ja siitä on melkein kolmekymmentä vuotta.

Tämä on paha virhe suomennoksessa. Kapteeni Jim on tavannut nuoruudenystävänsä tyttärenpojan Owenin ja hän sanoo, että tuon tyttären syntymästä on kolmekymmentä vuotta, vaikka tytön poika on jo itse niillä main. 

Alkuteos: Can't I see her mother's face watching her - and it was near sixty years ago. 

Kirjojen kääntäminen on varmasti taitolaji. Missä määrin laittaa ilmaisut suomalaiseen kulttuuriympäristöön, missä jättää jotain pois (onko se oikeutettua?) vai pyrkiäkö tuomaan miljöö ja tunnelmat mahdollisimman autenttisina? Siinäpä kysymyksiä, jotka heräävät myös Anna-kirjojen kohdalla.

Suomalaistamista  näkyy tämän teoksen häävalmiseluissa, kun Diana kysyy, että kyllä kai Anna sentään hankkii hunnun ja myrttiseppeleen? Alkuteos puhuu vain hunnusta. En tiedä liittyneekö myrttikruunu pohjoismaiseen hääkäytäntöön, vai onko se laajemmin tunnettua.

Suomalaistaminen näkyyy myös tilanteessa, jossa Gilbert sanoo Annalle: Sanotaan, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä. En tahdo, että tuota sananpartta sovelletaan meihin.

Alkuperäisessä teksissä kuitenkin sanonta on pidempi:  Shoemakers wives go barefoot and doctor's wives die young. I don't mean that it shall be true in my household

Se, mitä ratkaisuja kääntäjä tekee näkyy myös Anna-kirjojen nimessä. Se, että Anne on suomalaisille Anna. Tämä päähenkilön itsevarmuuteen liittyvä tekijä nimien kirjoitusasusta tulee esiin myös tässä teoksessa, ei tosin suomenkielisessä vaan englanninkielisessä. Sen sijaan, että puhuttaisiin politiikasta, Anna haluaa puhua poikalapsestaan.

- Instead, let's look at Little Jem. It should be spelled with a G. Isn't he perfectly beautiful? Jem vai Gem? Tosin pojan koko nimihän oli James Mathew, joten miksi Annalle olisi merkityksellisestä onko lempinimi Jem vai Gem. Kertooko se jotain Annan luonteesta.

Suomennosratkaisuja mietin myös sellaisissa tapauksissa kun Old Louisa Baldwin muuttuu Baldwinin muoriksi. Millaisen kuvan saa, jos henkilöä kuvataan vanhaksi Louisa Baldwiniksi tai muoriksi? Tai miksi jätetään pois viittaukset Browningin  "cord of gold' ja  'gorgeous snake'  jotka antavat luonnetta hiusten tyylille ja mainitaan vain, että "Hän ihastuttaisi sekä runoilijaa että maalaajaa." Tosin toisessa tilanteessa taas suomennoksessatuodaan esiin tuo 'gorgeous snake häikäisevä käärme.

Nämä teokset saavat minut uteliaaksi ja yritin googlata niitä, mutta en löytänyt mitään, mikä antaisi tiedon siitä, mitä Montgomery tarkoitti näillä - runoutta vai maalaustaidetta. Mielessäni oli maalaustaide, mutta ehkä tässä sittenkin on viittaus runoilija Browningiin.

Suomennos ja alkuperäisteos siis poikkeavat jonkin verran toisistaan. En sano, että suomennos on huono. Ei ollenkaan, sillä jos se olisi huono, ei teos olisi jäänyt elämään nykypäiviin. Ja kaiken kaikkiaan tämä on upea tarina, kotoisa, lämmin, jossa sadun haavemaailma, rakkaus luontoon ja arkinen elämä psykologisine sivujuonteineen yhdistyy. Montgomeryn ihmiset on elävästi kuvattuja, joihin on helppo samaistua, löytää yhtymäkohtaa, myötäelää ilossa ja tuskassa. Nämä ovat tarinoita, joihin palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Toivoisin kuitenkin, että näistä tehtäisiin uudet suomennokset. Annasta ei kuitenkaan minun mielesäni pitäisi tehdä Annea, vaikka se alkuperäisyydessään puoltaisikin paikkaansa.

---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 8: Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua. 

EDIT 16.1.2022 Tässä linkki Laura Ledenin Tyttökirjallisuus käännöstieteellisenä tutkimuskohteena -esitelmään. Esitelmä on hyvin valaiseva tässäkin postauksessa esitettyihin näkökohtiin liittyn. Kannattaa kuunnella.

19 syyskuuta 2021

L.M.Montgomery: Further Chronicles of Avonlea!


L.M.Montgomery

Further Chronicles of Avonlea!

Mint Editions, 2020

Alkujaan ilmestynyt 1920

172 s.

 

 

 

 

Montgomeryn toinen novellikokoelma Avonlean ilmapiirissä ja keskuudessa sisältää viisitoista lyhyehköä tarinaa. 

Aunt Cynthia's Persian Cat kertoo siitä, kuinka täti Cynthia jättää persialaiskissansa Fatiman sukulaistytölleen Suelle, joka asuu yhdessä Ismeyn kanssa (siskoko vai ystävä?) kahdestaan  "ilman miestä" seurana vain taloudenhoitaja Huldah Jane. Täti on sanaut kissan pentuna ja on siihen hyvin kiintynyt. Mitä tapahtuu, kun kissa katoaa eikä sitä löydy  mistään? Tarina on  ihan hauska, asiat menevät sekaisin ja niitä yritetään selvittää ja sitten lopulta käy niin, että Fatima vaihtaa omistajaa ja Sue, joka on ollut sitä mieltä, että ilman miehiä tulee vallan mainiosti toimeen menee naimisiin tai ainakin lupautuu avioon sillä ehdolla, että mies pitää huolen kissasta, sillä hän ei aio sitä tehdä.

Tässä tarinassa vilahtaa myös Anne Shirley, joka ei vielä ole naimisissa Gilbertin kanssa ja kihlautumistakin pohditaan, pitääkö se paikkansa.

The materializing of Cecil kertoja on vanhapiikaneitonen Charlotte, joka kirjoittaa runoja pieneen muistikirjaansa.  Eräänä päivänä Charlotte menee ompelupiiriin ja kun hänen naimattomuudestaan luodaan taas katseit ja kysytään, onko hänellä koskaan ollut ihailjaa, hän kertoo valheen, että kyllä. Kerran kauan sitten hänellä oli ihalija nimeltä Cecil  Fenwick. Valhe alkaa elää omaa elämäänsä ja sitten käy niin, että Avonleahin saapuu mies nimeltä Cecil Fenwik, joka saa kuulla jutun, mitä hän ei lainkaan ymmärrä ja Cecil saapuu Charlotten luokse vaatimaan selitystä. 

Her Father's Daughter on tarina nuoresta tytöstä, joka on asunut äitinsä kanssa ilman isää. Tyttö on menossa naimisiin ja yhdessä äitinsä  kanssa hän miettiii kutsuvieraslistaa. Tyttö haluaisi kutsua myös isänsä, jonka tietää olevan elossa. Isä on ollut merimies ja tämän merillelähtö on aiheuttanut välirikon puolisoiden välille. Herkkä, kaunis kertomus sovinnosta, Montgomeryn tyylille uskollisena myös hiven huumoria mukana.

Jane's Baby kertoo sisaruksista, jotka eivät ole olleet toistensa kanssa tekemisissä vuosiin. Sitten toinen sisaruksista ottaa hoitoonsa orpolapsen ja toinen sisar kauhistuu kuullessaan siitä. Selviytyykö toinen vauvanhoidosta ilman sisarensa apua ja minkä nimen vauva lopulta saa. Sisarussuhteista kertova ihan mukava tarina.

The Dream-Child on miehen kertoma tarina. David ja Josien on aviopari, joka on menettänyt pienen poikansa. Tämä menetys on vaikuttanut Josieen ja eräänä päivänä hän kuulee rannalta vauvan itkua. David ajattelee, että nyt vaimo on menettänyt lopullisesti järkensä mutta hän rakastaa vaimoaan ja miettii, miten voisi tätä auttaa. Itku vain jatkuu ja Josie on varma, että se on hänen poikansa joka huutaa häntä ja sitten rannalta lopulta löytyy pikkuinen poikalapsi. Tarina on koskettava ja kiintoisa miesnäkökulmansa takia. 

 

Miehen kertoma on myös tarina Education of Betty, jossa kertoja, joka on aikonaan kosinut, mutta saanut rukkaset Bettyn äidiltä kosii tätä uudelleen, kun Bettyn isä kuolee. Saadessaan uudelleen rukkaset mies ottaa kummilapsensa kasvatuksen kontolleen, sillä Bettyn äiti ei tunnu saavat tyttöön mitään kuria.

Mielenkiintoinen on myös tarina Tannis of the Flats, josta pidän erityisesti sen alkuperäisasukkaiden näkökulmasta. Novelli on rakkaustarina, mutta valottaa myös sitä, kuinka erilailla alkuperäisasukkaat suhtautuvat esimerkiksi flirttailuun. Tarinassa mainitaan, että "you can never get an Indian to see sense of platonics" eli intaani ei voisi koskaan ymmärtää platonista tunnetta. En tiedä, millä perusteella Montgomery on tullut tähän päätelmään, mutta mielenkiintoinen näkökulma se on. Tannis ei ole puhdasverinen intiaani vaan on osin Cree-kansan jälkeläinen, osin ranskalaista ja osin skotlantilaista verenperintöä. Tannis of Flats kertoo paitsi Kanadan alkuperäisasukkaiden ja valkoisten välisestä erosta ja suhteesta toisiinsa, myös vahvasta rakkaudesta. Tosin tarinassa on myös jokin pieni yksityiskohta, joka saa hieman mietteliääksi, ja naisista puhuttaessa squaw-sana on kielteinen, jota ei kuulema pitäisi käyttää, ainakaan yleisesti naisista puhuttaessa. Pitäisi ymmärtää englantia hieman paremmin, jotta voisi ymmärtää tarinan kokonaisluonteen paremmin ja Montgomeryn asenteen Tannisia kohtaan. Nyt tuo squaw-sana jää hieman epäilyttäväksi, mutta miten se on mahdettu ymmärtää sinä aikana, kun tarina on alkujaan kirjoitettu. Kun sanotaa, että joku näytti aidolta squawilta, tarkoitetaanko sillä että hän näytti aidolta Cree-naiselta vai sisältyykö siihen myös arvostuksen aste? Tätä jään pohtimaan. Tarina alkaa kuitenkin valkoisen naimattoman naisen näkökulmasta, ja vastaa kysymykseen siitä, miksi hän on jäänyt naimattomaksi. Minua todellakin kiinnostaisi tietää enemmän Montgomeryn näkemyksistä suhteessa alkuperäisväestöön. Hänen päiväkirjoissaanhan oli maininta, että hän olisi tehnyt kouluesitelmän aiheesta. Se kiinnostaisi minua kovasti.

Further Chronicles of Avonlea kertoo Avonlean värikkäistä persoonallisuuksista. Joissakin tarinoissa viitataan myös Anna-kirjoista tuttuihin hahmoihin, muun muassa Mathew Cuthbert mainitana lyhyesti eräässä tarinassa.  The Little Brown Book of Miss Emily on Anna Shirleyn kertoma, tosin Annan nimeä ei mainita, mutta Diana mainitaan ja Marilla. Viitataan myös hra Irvingiin ja Lavendel-neitiin. Anna saa salaperäisen laatikon kuolleelta naiselta ja yhdessä Dianan kanssa he tutkivat laatikon sisältöä.

Koska tämä kirja on englanninkielinen en ymmärtänyt ihan kaikkea ja tässä on vain pieni otos näistä novelleista lyhyin luonnehdinnoin. Nämä ovat kuitenkin kiehtovia pieniä tarinoita, joiden pariin voisin jossain vaiheessa käydä uudelleenkin. Kaikkein parasta tietysti olisi, jos joku suomentaisi tämän teoksen novellit samoin kuin sen ensimmäisen Chronicles of Avonlean

---

Kirkko ja Kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 4: Kirja, jossa mennään naimisiin

25 elokuuta 2021

Curwood James: Aarteen etsijät!


 

James Oliver Curwood

 

Aarteen etsijät

Alkuteos: The gold hunters

Suomennos: O. A. Joutsen 

WSOY 1922

Versio: Project Gutenberg

 

 

 

 


 

Aarteenetsijät on jatkoa kirjailijan aiemmalle teokselle Sudenpyytäjät. Toverukset Mukoki ja Vabigu, jotka ovat Kanadan intiaaneja sekä heidän kanadalainen toverinsa Rod ovat palanneet sudenpyyntieräretkeltään, kun he joutuvat uuteen seikkailuun. Vabigun sisko Minnetaka on joutunut Vunga-heimon ryöstämäksi. Toverukset lähtevät ajamaan ryöstäjiä takaa ja saavatkin Minnetakan pelastetuksi. Sen jälkeen he lähtevät takaisin löytämälleen erämökille ja kulta-aarteen etsintään apunaan vanha tuohelle piirretty kartta. Minnetakakin haluaisi lähteä mukaan, mutta miesten mielestä matka on liian vaikea tytölle.

Kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen, joka vie tarinaa eteenpäin ajassa ja tapahtumissa. Kerronta on suht realistista. Erähenkistä. Luontokuvaus on upeaa, luonnollista, ei romanttista. Tämä on ennen kaikkea pojille suunnattu seikkailutarina.  Tarinaa viedään eteenpäin kolmikon ollessa kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Lauseeet eivät ole liian pitkiä mutta eivät myöskään töksähtelevän lyhyitä. Kerronnassa vaihtelee kuvaavat laatusanat ja verbien tehokkkuus ja tarina etenee notkeasti eteenpäin. Joitakin kohtia hieman mietin uskottavuusnäkökulmasta.

”Minä lähden seuraamaan toista latua. Jollen tapaa mailin matkalla mitään, niin oikaisen suoraan metsän halki teidän luoksenne.” Kolmiikko on ajamassa takaa Vungan joukkoa, kun Rod päättää lähteä eri suuntaan kuin Mukoki ja Vabigu. Mietin, miten poika pystyisi suunnistamaan metsän halki toista polkua kulkevia Mukokia ja Vabigua kohti ilman että hänellä on mitään tietoa maastosta, vain tieto siitä, mihin suuntaan toiset kulkevat ja mihin hän itse. Ajatus metsän halki oikaisusta kuulostaa siis hieman epäuskottavalta ajatukselta. Kerronnassa myös vaihtelee mokkasiini - kenkä -ilmaisut, mikä ei ole oikein loogista. Mahdottomana pidin myös ajatusta, että virta saattaisi lipua rasvatyynenä. Toki virta voi lipua tyynesti eteenpäin, mutta eikö rasvatyyni ole seisova tilanne, liiikkumaton ilmaisuna. Jos virta lipuu se ei ole liikkumaton. Lieneekö kyse suomennoksesta? Minä olisin kyllä käyttänyt jotain muuta ilmaisua, ehkä. Kielikuvista muuten mainittakoon "illan tanssivat varjot", mikä ilmaisu erottui joukosta. Luontokuvauksessa jäin pohtimaan ja uteliaaksi kuusankalinnuista.

 

”Ensin jää särisi heikosti heidän jalkojensa alla, mutta ääni taukosi pian. Vabia nauratti Rodin pelästyminen, mutta samassa hetkessä koko mahtava jääpeite halkesi heidän allaan pamahtaen kuin ukkonen. Viimeiseksi Rod muisti nähneensä ystävänsä kauhistuneet kasvot, jotka juuri katosivat murskautuneen jään ja hyökyaaltojen keskelle, ja kuulleensa Mukokin huudahtavan kauhun lyömänä; sitten hän tajusi itse olevansa jäisessä vedessä ja kamppailevansa hengestään syvällä pinnan alla

Kerronnassa on vauhtia ja jänniä tilanteita, jotka pitivät mielenkiinnon yllä ja saivat odottamaan, mitä edessäpäin onkaan.

Ääni, joka oli matala ja voimaton kuin talvituulen huokaus honkien latvoissa; se paisui, läheni, kasvoi viimein viiltäväksi huudoksi, johon kiviseinät vastasivat tuhansin kaiuin, vaimeni sitten valittavaksi --- --- Mukoki, joka on intiaani eikä rotunsa rohkeuskäsityksen mukaan säikähdä noin vain, säikähtää niin että veri muuttuu vedeksi, kuullessaan huudon, mikä hyytää hänen sisikuntansa.ellukseksi, joka hyydytti veren äänettömien kuulijoiden suonissa.”

Mielipuolen huuto kallioiden kätkäistä saa taikauskoisen Mukokinkin pelkäämään.


Teos loppui vähän töksähtäen ja selittämättömästi. Loppuhuipennus ei ollut oikein jäntevä, vaikka jännittävyyttä siitä ei puuttunut. Se jätti kaiken ilmaan, vaillea ratkaisua ja vastauksia. Vaikka pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta, niin parasta Curwoodia tämä ei ole. Loppu verottaa liiaksi tarinan koossapysymistä.

---

Joken runonurkan Gutenberg-haaste


 

20 joulukuuta 2020

Janette Oke: Julia's last hope!

Janette Oke

Julia's last hope

Bethany House Publishers, 1990

204 s.


 

 

 

- See this rosebud? She held  it out to Anna. - It's perfect. So new, so full of  promise and color. Someday it will be a full flower. Beautiful, fragrant. But just suppose I want it that way now. So I take the petals and force them to open up, to be mature - now. What will happen? Anna waited.   - I'd spoil it, Julia said. - I would crush and bruise it, and it would just wilt and die. It takes time to reach  full-flower, Julia continued. - We must nurture it, not rush it. It will happen if we are patient - and loving.

Julia  ja John Harrigan on aviopari. Julia on kotoisin suurkaupungista ja vauraasta perheestä. John on metsätyömies, ei niin rikas. He asuvat maaseutukaupungissa vuorten läheisyydessä. John on töissä sahalla. Perheessä on kaksostytöt Jennifer ja Felicity. Luonteiltaan tytöt ovat aivan erilaisia. Jennifer on vakaa luonne, kun Felicity taas on romanttisempi. Jennifer pitää vaatekaappinsa järjestyksessä, kun Felicityn kaappi taas on vaikeammin hallittavissa.

Julian koti on kaunis. Kaupungin hienoin ja komein rakennus, jonka John on vaimolleen itse rakentanut. John ei halua apua Julian isältä, appiukoltaan. Hänellä on ylpeytensä. Mutta kuinka  käy, kun kaupunkia kohtaa katastrofi. Saha lopettaa toimintansa ja se on  kaupungin ainoa työtä tarjoava yritys kaupungin miesväestölle.

Julia alkaa miettiä, kuinka hän pelastasi tilanteen. Hän saa idean,että tehdään kaupungista turistikaupunki. Julia saa naisväestöä mukaan suunnitelmaan. Mutta helppoa ei tule olemaan. Vieraita ei niin vain saada kiinnostumaan. Lopulta Julia saa maksavia vieraita, mutta kerta kerran jälkeen vieraat ovat tavalla tai toisella hieman erikoislaatuisia.

Ensimmäisenä tulee Hammondin perhe, jota saa passuuttaa kaiken aikaa. Heidän jälkeensä tulee pariskunta, Mr ja Mrs Williams. Herttainen pari, mutta rouvaWilliams vaikuttaa hieman 'eksyneeltä' aik ajoin. "Minun täytyy puhua tytöille. Julia ajattelee, On selvää, että rouva Williams on jollain tavalla sairas.  Pariskunta maksaa hyvin ja on paljon omissa oloissaan.Julia ja tytöt pitävät  heistä. Sitten eräänä päivänä taloon ilmestyy miehiä, jotka kertovat etsivänsä pariskuntaa, joka ei todellisuudessa ole aviossa. Herra on 'ryöstänyt' rouvan jonkinlaisesta parantolasta, jossa tämä on ollut hoidossa. Ja nyt he ovat karkumatkalla.  Pariskunta on kuitenkin jo lähtenyt talosta. Jättänyt vain viestin Julialle ja maksun taulusta, johon rouva oli ihastunut ja ottanut mukaansa. Jollain tasolla Julia toivoo, että pariskuntaa ei saataisikaan kiinni.

Sitten tulee vieraaksi perhe, johon kuuluu kaksi aikuista tytärtä. Tyttäret Priscilla ja Constance jäävät pitemmäksi aikaa vanhempien poistuessa parin päivän kuluttua. Tässäkin perheessä on jotakin kummallista. Constance saa palvella jatkuvasti Priscillaa, joka makaa vain huoneessaan hemmoteltuna. Mutta sitten Julia järkyttyy. Hän on vakaa kristitty, ja hän kokee itsensä hyväksikäytetyksi, kun tajuaa,että Priscilla, joka ei ole naimisissa, odottaa lasta.Kuitenkin perheen taloudenhoitaja Hettie puhuu Julialle järkeä. Ehkä Jumala on lähettänyt hänet tänne. Ja Julia häpeää tuomitsevia ajatuksiaan. Priscilla saa lopulta poikalapsen, johon Constance kiintyy. Kuitenkin tyttöjen äiti on järjestänyt kaiken ja lääkäri, jonka äiti on hommannut myös paikalle vie lapsen adoptoitavaksi.

Pieni kaupunki on muuttumassa aavekaupungiksi. Perhe toisensa jälkeen on muuttanut pois. Lopulta kaupungissa on vain kaksi perhettä Julian lisäksi. Julian mieskin on lähtenyt viikoksi toisaalle töihin ja tyttäret lähetetty isoisänsä luokse koulua käymään. Saada kaupunki jaloilleen ei ole onnistunut ja Harriganienkin on muutettava muualle.

Tämä oli ihan hyvä tarina. Hengellinen ulottuvuus oli ehkä hieman liikaa päälleliimattua ja varsinkin Julian ensireaktio, kun hän tajusi että hänen kodissaan on moraaliltaan arveluttava nainen, sai minut säpsähtämään, vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että lapset kuuluvat saada avioliitossa. Julian vieraiden vaihtelevuus ja erikoislaatuisuudet olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja toivat tarinaan humoristisen otteen.

Tarina on siis kerrottu Julian näkökulmasta. Vaikka muuta kaupunginväestöä sivutaankin he ovat vain sivuosassa.Tämä puoli jäi minua hieman mietityttämään. Olisin kaivannut enemmän kuvausta siitä, mitä tapahtuu, kun kaupunki vähin erin tyhjenee, muuttuu aavekaupungiksi. Muidenkin näkökulmaa kuin Julian, mutta tämä oli Julian tarina.

...



07 marraskuuta 2020

Janette Oke: Beyond the gathering storm!

 

Janette Oke

Beyound the gathering storm

Bethany House Publishers, 2000

253 s.


Tarinan keskiössä on kaksi sisarusta Christine ja Henry Delaney. He eivät ole verisisaruksia vaan kumpikin on adoptoitu Delaneyn perheeseen. Heidän kasvatti-isänsä on ammatiltaan ratsupoliisi ja elänyt Kanadan pohjois-osassa Athabascissa. 

Christine on muuttanut kaupunkiin, jossa  hän on konekirjoittajana Kingsleyn toimistossa. Heti ensimmäisenä päivänä mennessään haastatteluun Christinen vaatteet likaantuvat, kun Kingsleyn yliopistossa opiskeleva poika Boyd ajaa autollaan vauhdikkaasti tämän ohi niin,että kura lentää. Christine kuitenkin rakastuu erinäisten vaiheiden jälkeen Boydiin, vaikka tämä on tyystin erilainen kuin hän itse. Christine on harras kristitty. Boyd, joka tosin opiskelee yliopistossa, on rikkaasta perheestä, komea, mutta myös huikentelevainen, joka katsoo asioita vain omasta näkökulmastaan eikä anna painoarvoa kristillisyydelle.

Vuoroin Christinen tarinan kanssa kerrotaan Henrystä, joka on ottoisänsä lailla valmistunut ratsupoliisiki. Myös hän on harras kristitty. Henryä kuitenkin vaivaa eräs tapahtuma viiden vuoden takaa, kun hän on joutunut viemään viestin nuorelle naiselle, jonka mies on kuollut onnettomuudessa. Naisella, joka on nyt siis jäänyt leskeksi on vastikään syntynyt poikalapsi. Henry ei saa mielestään tuota nuorta naista ja kuinka ollakaan, hän tapaa tämän uudessa komennuspaikassaan, jossa tämä toimii parturina ja jossa tämä tunnetaan nimellä Sam.

Tarina sijoittuu 1930-luvun loppupuolelle tai 40-luvun alkuun. Tarinan alkupuolella viitataan Hitleriin toimiin ja sodan uhkaan, johon myös tarinan lopussa viitataan. Muutoin tarina sijoittuu siis kaupunkiin, jossa Christine taistelee rakkauden ja arvojen ristiriidassa ja Henry jossain komennuspaikassaan velvollisuuksien ja tunteidensa keskellä.

Pidin tästä tarinasta. Englanninkielisenäkin tämä oli helppolukuinen. En tiedä, mutta mietin, olisiko  tähän  jatkoa? Ainakin Christinen ja Boydin tarina jättää monia kysymyksiä, vaikka suhde päättyykin ja Christine saa potkut. Myös tuo viittaus sotaan Euroopassa ja Hitleriin lisää tätä ajatusta jatkosta, mutta vaikea sanoa, voihan se olla vain viittaus aikaan, jota eletään ilman että käytettäisiin päivämääriä ja vuosilukuja. 

Hieno pieni tarina kaiken kaikkiaan. 

Tapaus, joka minua kuitenkin mietitytti, oli Henryn ja Samin 5-vuotiaan pojan välillä käyty keskustelu pilvistä ja niiden olemuksesta.

 

- The clouds are white, mused little boy. 

- They're white", agreed Henry.

- Sometimes they're black.

Henry turned to study the little boy's face: "Do you know what makes the difference?"

- Uh-uh, he shook his head.

- The sun.

- The sun?

- Yes. If  the clouds are too thick to let the sun shine  through, we have dark, cloudy days. Sometimes they even look mean and ugly. If the sun can shine on them, they look white and fluffy. Pretty. If  we could look at them from other side, way up where sun lives, they would always look woolly white and fluffy.


Keskustelu jatkuu hengellisenä pohdintana Jumalan maailmoista, mutta minua tämä keskustelu mietitytti, koska mieleeni tuli se ainut lentokoneessa tekemäni ulkomaan matka ja kuinka näin pilvet sieltä toiselta puolen. Auringonpaisteesta en muista siellä pilvien yläpuolella, mutta ne pilvet näyttivät kaikkea muuta kuin keveiltä ja pehmeiltä. Ne olivat kuin jääpiikkejä. En voinut olla miettimättä, oliko kirjailija koskaan nähnyt pilviä lentokoneesta katsottuna?

Myös minua hieman mietitytti, kuinka kehittynyttä terveydenhuolto oli tuohon aikaan? Olisiko karhun raatelema mies voinut selvitä sen aikaisilla välineillä ja toimilla? 

...

Pohjoinen-lukuhaaste kohta 24: Vieraskielinen teos

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatkalla -lukuhaaste kohta 27: 2000-2009 ilmestynyt kirja

19 heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020: Päivän kirjana: Margaret Eppin Sara ja persialainen paimen!





Margaret Epp
Sara ja persialainen paimen
Alkuteos: Sarah and the persian shepherd
Suomentanut Päivi Lankinen
Kuvittanut Esa Kontoniemi
RV-kirjat, 1991
148 s.


Tänään vietetään Sarin, Saran ja Saaran päivää. Osana Tuijatan ideoimaa Naistenviikon lukuhaastetta luen kirjoja, jotka on joko kirjoittanut tai joiden henkilögalleriassa esiintyy viikon nimipäiväsankareita. 

Sara ja persialainen paimen jatkaa Sara Scottin, pienen kanadalaistytön elämää Saskatchewanin preerialla. Saralla on kolme vanhempaa veljeä, Robin, Stuart ja Keith. Isosisko Katahleen on mennyt naimisiin ja odottaa ensimmäistä lastaan. Keithkin suunnittelee avioliittoa. Stuart opiskelee raamattukoulussa ja Robbie opiskelee lukiossa.

Saralle ehtii yhden talven aikana tapahtua paljon, niin iloisia kuin surullisia asioita. Dramaattisinta on, kun talven liiukkailla jääkeleillä pari vanhempaa poikaa suistavat Saran Vallu-hevosen kanssa tien liukkaimmalle osuudelle niin, että hevonen kuolee. Lisäksi Saralle aiheuttaa huolta äidin vointi. Kuoleman varjot kehystävät tätä tarinaa, jonka sävy on kuitenkin elämänläheinen ja uskoa herättävä.

Tässä kirjassa on muutamia kirjallisuusviitteitä. Sara lukee seitsemättä kertaa Montgomeryn yhtä Anna-kirjaa. Lisäksi erityisen tärkeässä roolissa on James Russel Lowellin runo Dara. Tätä minun täytyi ihan tutkia ja ottaa selvää. Runo on Saran koulun lukuläksynä ja kun Sara tunnilla ajatuksissaan miettii runoa luulee opettaja,että Sara haaveilee omiaan. Hän käskee rangaistukseksi Saran kirjoittaa aineen sen hetkisistä ajatuksistaan, mutta saatuaan aineen myöntää,että hän taisikin olla väärässä. Myöhemmin  opettaja pyytää Saraa muokkaamaan näytelmämuotoon kirjoittamaansa ainetta, jotta  se voitaisin esittää jossain koulun juhlassa. Ja Sarahan kirjoittaa mielellään.

Sara on 12-vuotias ja aivan äkkiä hän alkaa kasvaa valtavasti pituutta.

Koko Braeburnin näytti valtaavan yksi ainoa ajatus. Kaikki puhuivat siitä koulussa, kirkossa, kotona, kaikkialla. Se oli erityisesti Saran mielessä, koska se tapahtui hänelle. Hän näytti kasvavan yhdessä yössä. Kun sama tapahtui Robbielle viime kesänä, Saran mielestä se oli vain jännittävää.Ja kun se tapahtuu pojalle, se onkin jännittävää.Robbiesta tulisi pitkä niin kuin Scottin suvun miehet olivvat aina olleet. Se oli hienoa. - Sinustahan on kasvamassa oikea aikamies, ihmiset ihastelivat, - mikä sen parempaa! Nyt oli Saran vuoro. Häntä nimilteltiin hongankolistajaksi ja puhelinpylvääksi. Hänen käskettiin varoa ovenkamanoita, ettei löisi päätään niihin. - Varo! Kumarru! hänelle hihkaistiin muka kauhistuneina. Äidit myhäilivät: - Sinun äidilläsi on varmasti paljon hameen pidennystyötä, kun kasvat tuollaista vauhtia, ja he lisäsivät kiusoitellen: - Etkö aio ollenkaan lopettaa kasvamista?

Isä myhäilee, mutta Saraa asia ei naurata.

- Olisi hyvä puhua tästä nyt! Sara puuskahti. - Kun pojat kasvavat,  se on vain upeaa ja suuremmoista. Mutta kun tyttö kasvaa, sitä pidetään kuin vikana, rikoksena tai jotenkin häpeänä!

Sara pääsee kuitenkin uuden talvitakin ostoon Jane-tädin kanssa, aina Saskatooniin asti.

Takki oli vaaleanruskeaa veluria ja siinä oli tummanruskeaa piisaminnahkaa kauluksessaja hihansuissa. Kapea turkisreunus kiersi jopa helmassakin. Takki oli hieman liian pitkä, mutta se yllään Sara näytti aikuisemmalta kuin koskaan.elämässään. Häntä sävähdytti, kun hän katsoi kuvaansa suuresta, soikeasta peilistä. Hän silmänsä näyttivät suurilta ja- ja ihan kauniilta. 

Sara saa myös takkiin sopivan turkislakin.Sara on 12-vuotias mutta pikkuhiljaa kasvamassa aikuisuuteen ja tytöstä naiseksi. Sara ja persialainen paimen on viides osa Margaret Eppin tyttökirjasarjaa. En tiedä, onko tähän kirjoittettu vielä jatkoa. Lukisin kyllä mielelläni enemmänkin.


https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/

19 heinäkuuta 2019

Margaret Epp: Sara ja kätketty poika! Naistenviikko 2019 toinen kirja!



Margaret Epp
Sara ja kätketty poika
Alkuperäisteos:Sarah and the mystery of the hidden boy
Suomentanut Päivi Lankinen
RV-kirjat, 1990
179 + 1 s.

Sara Naomi Scott on 11-vuotias tyttö Kanadan preerioilta. Maalaistalon tyttö, joka on jo nuoresta iästä alkaen saanut tietää, mitä on työnteko. On Saralla silti aikaa myös leikkiä ja lukea. Lukeminen onkin Saran mieluisin harrastus. Hän pitää myös kirjoittamisesta ja haaveilee tulevansa kerran kirjailijaksi. Saralla on kolme isoveljeä, Kevin, Stuart ja Robbie sekä naimisissa oleva isosisko Kathleen. Saran parhaat ystävät ovat Susan ja Linda. Linda on sairastanut polion.

Saran elämään mahtuu kaikenlaista. Ison osan hänen elämästään vie myös koulunkäynti. Kun kouluun tulee uusi opettaja, neiti Cecilia Wentworth kuulostaa opettajan nimi Sarasta niin romanttiselta. Vaan kuinkas käy. Saran ja uuden opettajan välit alkavatkin pahasti kaihertaa.

Vuoden aikana Sara selvittää myös naapurin, Jane-tädin uusien palvelijoiden, Petrovien pariskunnan salaisuuden. Petrovit ovat siirtolaisia Ukrainasta ja heidän käytöksensä on kovin kummallista. Ja kuka on poika, jonka Sara näkee heinäaumaan muodostuneessa käytävässä.

Sara ja kätketty poika on ajankuva vuodelta 1927. Täynnä maatalon arkea, mutta myös traagisia tapahtumia. Myös uskoa ja hengellisiä kysymyksiä käsitellään. Teos alkaa ja päättyy kuoleman teemaan. Teoksen alussa Saran veljen Robbien Tessu-koira kuolee. Teoksen lopussa Sara saa kuulla,, että naapurin rouva, josta Sara paljon pitää on sairastunut leukemiaan, ja hänellä on enää kuusi viikkoa elinaikaa. Kuolema-aiheesta huolimatta ei lainkaan synkkä kirja.

---

Tällä mukana naistenviikon haasteessa. Tänään 19.7. vietetään Sarin, Saran, Saaran, Sallan ja Sallin nimipäivää. Tämä teos sopisi myös huomiselle päivälle kirjailijan nimellä.

03 tammikuuta 2019

L.M.Montgomery & Sisko Ylimartimo: Alppipolku. L.M.Montgomeryn elämä ja teokset!


L.M.Montgomery
Sisko Ylimartimo
Alppipolku
L.M.Montgomeryn elämä ja teokset.
Minerva, 2017

Alppipolun alkuperäisteos: The alpine Path: The story of my career
Suomennos: Saana Rusi

Silloin kuiskaa unieni kukka
Kuinka jaksat nousta ylöspäin,
alppipolku raskas on ja jyrkkä,
jonka korkeuksiin vievän näin.
Kuinka saavuttaavoi kunnian ja maineen
maalin kaukaisen ja korkean
nimen piirtää kultatauluun maineen,
nimen naisen vaatimattoman. 
- Suomennos I.K.Inha

Tämän Runotyttö-trilogiasta löytyvän runon on L.M.Montgomery lapsuudessaan lukenut ja leikannut talteen aikakausilehdestä. Olen monesti Runotytön tarinaan lukiessani miettinyt, kuinka paljon siinä on kirjailijaa itseään. Sisko Ylimartimon teos, joka sisältää paitsi Montgomeryn oman lehdessä jatkokertomuksena ilmestyneen elämäntarinan myös Ylimartimon omia ajatuksia ja pohdintoja  paitsi kirjailijasta myös tälle niin rakkaasta kotiseudsta Prinssi Edwardin saarella. 

Täytyy sanoa, että teos on hyvin mielenkiintoinen ja avaa hienolla tavalla Montgomeryn elämää ja hänen kirjojensa taustoja. Mikä kiintoisinta teoksessa on kirjallisuusmainintoja, jotka herättävät tutustumishaluja. Esimerkiksi Montgomeryn runoihin olisi hienoa päästä tutustumaan. Milloinkahan saisi niistä teoksen suomennettuna? Voisinpa jopa itsekin kokeilla suomennoksia,jos löytäisin kokoelman Montgomeryn runoja (jos ei muuten, niin omaksi ilokseni) Lisäksi olen erittäin kiinnostunut Rachel Bénardin kuvittamasta Montgomeryn kehtolaulusta (The Way to Slumbertown).

Vaikka Montgomeryn teoksissa onkin paljon häntä itseään, ei niitä voi pitää yksi yhteen hänen elämänkerrallisina teoksina.  Ylimartimon kirjasta saa Montgomerystä kuvan hyvin yksinäisestä ja surumielisestä henkilöstä. Montgomeryn päiväkirjasta, josta olen postannut aiemmin voi lukea, että nuorena Montgomery eli  iloista ja huvitusten täyttämää elämää, kunnes muuan tapahtuma vaikutti häneen masentavasti. Masennus ilmeisesti varjosti Montgomeryn elämää monella tavalla, mikä tietysti on hyvin ikävää. Toivoisin, että elämä olisi ollut hänelle aurinkoisempi ja jättänyt muutamia kokemuksia vaille. Valoa ja elämän monia vivahteita hän ainakin hyvin toi esille kirjoissaan ja on niillä ilahduttanut monia.

Olen iloinen, että Minerva on julkaissut näitä Montgomeryn aiemmin julkaisemattomia teoksia vuosien varrella. Joidenkin teosten painoasusta en ole ollut kovin innostunut. Tämän teoksen ulkoasu ja painotekniset ratkaisut ovat kuitenkin hyvät. Kansi on kaunis  ja ulkoasu sopusuhtainen. 
----
Tällä mukaan Matkalla Mikä Mikä Maahan Montgomery-haasteessa.