lauantai 8. heinäkuuta 2017

L.M.Montgomery: Chronicles of Avonlea!

L.M.Montgomery
Chronicles of Avolea
Bantam Books
183 + 1 pages



Anne Shirley was curled up on the window seat of Theodora Dix's sitting room one Saturday evening, looking dreamily afar at some fair starland beyond the hills of sunset. Anne was visiting for a fortnightof her vacation at Echo Lodge, where Mr. and Mrs. Stephen Irving were spending summer, and she often ran over to the old Dix homestead to chat for awhile with Theodora.






Aloitin Avonlean kronikoiden lukemisen jo aikapäiviä sitten, sitten se jäi muiden lukemisten jalkoihin, kunnes nyt kesäpäivinä tartuin siihen uudelleen ja aloitin alusta. Avonlean kronikat sisältää kaksitoista pientä kertomusta, jotka sijoittuvat Prinssi Edvardin saarelle. Ne kaikki eivät kuitenkaan sijoitu Anna-kirjoista tuttuun Avonleaan, vaikka sivuavatkin Avonleaa. Myös Anna (Anne Shirley) vilahtaa tarinoissa vain ohimennen muutamin luonnehdioin. 

Tarinakokoelman aloittaa tarina Theodora Dixistä ja Ludovicista. Tämä on ainoa tarina, jossa Anna on yhtenä osallisena läsnä. Anna kysyy Theodoralta miksi tämä ja Ludocic eivät mene naimisiin! Tähän Theodora vastaaa, että on vaikea mennä naimisiin, jos mies ei ensin kosi. Anna saa idean laittaa Ludoviciin vauhtia. 

Kokoelman viimeinen tarina kertoo sekin rakkaudesta, joka ei unohdu vuosien myötäkään. Päähenkilö Nancy Rogerson on palannut vuosikymmenten jälkeen lapsuusmaisemiinsa ja palaa ajatuksissaan riitaaan, joka erotti hänet Peter Wrightista. Nancylla oli tapana korjata Peterin puhetyyliä kieliopillisesti parempaan muotoon. 

Minua eniten koskettavin tarina oli kuitenkin novelli Each in His Own Tongue, joka kertoi pienestä orvosta pojasta Felix Mooresta, joka asui isoisänsä, pastori Stephen Leonardin luona. Felix rakasti viulunsoittoa, ja hän kävi usein vanha Abel Blairin luona soittamassa, tällä kun oli viulu. Isoisä ei tykännyt viulunsoitosta ja kun hän tapasi Felixin Abelin luota viulu kädessä hän vaati Felixiltä lupauksen, että tämä ei enää koskaan  tarttuisi viuluun. Felix lupasi ja antautui latinan ja kreikan opiskeluun isoisän toiveen mukaisesti tullakseen papiksi.

Carmodyssä, johon tapahtumat sijoittuu asui myös vanha huonomaineinen ja pahaksi luonnehdittu nainen Naomi, jota kaikki välttivät. Kerran, ennen kuin Felix oli antanut lupauksen olla soittamatta viulua Felix oli mennyt sateelta suojaan Naomin mökkiin ja tämä pyytää häntä soittamaan viulua. Felix kertoo tapauksesta isoisälle ja tädilleen Janetille.

She  wanted something lively, and I tried just as hard as I could to play something like that. But I couldn't. I played something that was terrible - it just played itself - it seemed as if something was lost that vould never found again. 

Naomi oli raivostunut ja huutanut. You big-eyed brat, how did you know that? ja ajaa pojan ulos sateeseen.

Felix piti Naomin käytöstä oikeutettuna, sillä se, mitä hän oli soittanut, oli ollut kauheaa, mutta hän ei ollut voinut soittaa mitään muuta. Isoisä vaihtaa puheenaihetta.

Sitten käy niin, että Naomin luota tulee tyttö kertomaan, että Naomi on kuolemaisillaan ja kauheissa sieluntuskissa, Tulisiko pastori käymään. Stephen Leonard menee ja yrittää saada Naomin ymmärtämään evankeliumin anteeksiantavan armon, mutta Naomi ei usko. Hän ei voi uskoa. Ilta pimenee ja Naomi kärsii ja pastori kärsii, kun ei voi välittää evankeliumia. Sitten Felix tulee paikalle. Janet on lähettänyt hänet hakemaan pastoria, kun on jo niin pimeääkin eikä tiedä, jos tämä vaikka kompastuisi pimeässä.

Naomi katsoo poikaan ja sanoo tälle, että hän kuolee ja on menossa kadotukseen. Soita minulle jotain, että en ajattelisi sitä. Felix katsoo isoisäänsä. Isoisä, joka on kieltänyt poikaa enää koskaan tarttumasta viuluun kuulee kuolevan viimeisen toiveen ja antaa luvan. Ja Felix soittaa. Hän soittaa, mitä aistii ja tuntee ja hän soittaa koko ihmisen elämänkaaren syntymän, ilon ja surun, pimeyden ja valon ja siinä soitossa  soi evankeliumi niin, että Naomikin sen ymmärtää.

Chronicles of Avonlea on kokoelma hienoja pieniä tarinoita, joissa välittyy elämän koko kirjo. Tarinoista välittyy niin huumori kuin herkkyys, ilo kuin haikeus ja surukin. Kuinka todenmukaisia, realistisia ne on, on vaikea sanoa, mutta ihmisyyden eri puolet niissä välittyy mainiosti. Montgomery on tarinakertojana omaa luokkaansa. Näidenkin tarinoiden parissa viihtyy erittäin hyvin.

J.k. Mainittakoon vielä, että jotkut novellit tuovat mieleen Montgomeryn muun tuotannon, vaikka eivät ihan yksi yhteen menekään. Esimerkiksi novelli The Winning of Lucinda, ja nimi Penhallow alkaa soittaa jotain tuttua mielessä. Perinnönjakajat-kirjassahan on Penhallowin suku pääosassa. Jotain tuttua, samankaltaisuutta löytyy, mutta kumpi oli ensin novelli vai kirja? Ehkä Montgomery on ensin kirjoittanut novellin ja laajentanut sen sitten kirjaksi. Mene ja tiedä.




2 kommenttia:

  1. Minunkin tekee mieleni lukea Montgomeryn novelleja, kun luin tämän juttusi Avonlean kronikoista. Niitähän voi lukea sähköisesti, kun ne löytyvät netistä. Minulla on myös jotain suomennettujakin novelleja lukematta. Jospa nyt kesälomalla innostuisin taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä ihastuttavia. Itse mietin, että haluaisin jossain vaiheessa hankkia tuon jatko-osankin Further Chronicles of Avonlea.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.