Aino-Marja Räsänen: Muuttolintujen mukana. NAISTENVIIKKO 2025!

 Aino-Marja Räsänen

Muuttolintujen mukana

WSOY, 1948

238 + 2 s.

Kansi ja kuvitus: Maija Karma 

Se sitten NAISTENVIIKON lukuhaaste  lähenee loppuaan. Vielä on pari nimipäiväsankaria hakusalla kirjojen maailmassa, tänään vuorossa nimet, jotka ovat männä vuosina aiheuttaneet ongelmia, kun nimi tuntuu tarinoissa olevan kovin harvinainen. Sitä on joutunut etsimään kissojen ja koirien kanssa. Tänään vietetään siis Oilin ja Olgan nimipäivää. Onnitteluni! 

Mutta siis, mistä löytyisi kiva teos, jossa joku Oili ja Olga luuraisi. Luulin sellaisen löytäväni tästä Aino-Marja Räsäsen kirjasta, vaan kuinkas kävikään. 

Muuttolintujen mukana on mielenkiintoinen matka Anni Tellervo Tukian matkassa Ruotsiin ja Ruotsin historiaan ja kulttuuriin ja siinä samalla siihen, mikä yhdistää tai erottaa maat toisistaan. Anni on Karjalan evakkoja Riekkalansaaresta, kalastajantytär, isä kuollut, äiti avioitunut uudelleen Pohjanmaalle.  Eletään sodanjälkeistä aikaa nelikymmenluvun jälkipuoliskolla. Anni on 15-vuotias. Hän on sairastanut keuhkokuumeen, josta toipuakseen, on hänen Toini-tätinsä järjestänyt niin, että Ruotsissa asuva Vera-täti kutsuu Annin luokseen toipumaan ja vahvistumaan. Vera on taiteellinen luonne, kuten Annikin. 

Kerronta on kaikkitietävää, paitsi aloitus ja lopetus, jotka ovat minäkertojan kirjeitä. Matka alkaa Annin kirjeellä Kisselle ja Kaisalle ja päättyy kirjeellä Vera-tädille. Kirjeiden väliin mahtuu vuosi uusia kokemuksia niin hyvässä kuin pahassa. Näkökulma tapahtumissa on siis päähenkilö Annin elämyksissä.  

Matkakokemukset alkavat Tukholmasta, jossa Anni ensi asuu Birgitta-rouvan luona, koska Vera ei sairastumisen vuoksi ole päässytkään tyttöä vastaan. Birgitan lapset suhtautuvat Anniin luontevan ujostelemattomasti, mutta muuten olo tässä hienostokodissa ei oikein ole viihtyisää. Anni saa kuitenkin seurakseen Stinan, joka  opastaa Annia Tukholman huvituksiin. Seurauksena on kuitenkin se, että Stina sairastuu, eikä voikaan matkustaa Annin kanssa yhdessä Kattegatin rantamaisemiin Badstulidiin, jossa Vera-täti asuu ja jonne Anni joutuu matkustamaan yksin. Halmstadilaisessa vanhassa kartanossa asuu myös paronintytär Stina,  joka toivuttuaan saapuu kotiinsa ja uuden ystävänsä Annin seuraan.

Tämä on todellakin täynnä paikanimiä ja kulttuurihistoriaa ja olenkin hieman googlaillut erinäisiä paikannimiä ja asioita ja sain selville esimerkiksi sen, mistä on kysymys, kun puhutaan Juhana Herttuan Punaisesta kirjasta. Mutta onko kaikki ihan historiallisesti oikein ja mikä on totta ja mikä fiktiota onkin jo toinen kysymys. No, Axel Oxenstierna ja Kaarina Maununtytär ovat ihan oikeita historiallisia hahmoja, mutta onko jossain, ja jos missä, niin nähtävissä Oxenstiernan tulitikkulaatikon kokoista Ciceroa? Kaarina Maununtyttären, saksalaisten munkkien käsintekemästä Raamatusta tekoäly-yhteenveto kertoo, ettei sellaista ole olemassa.

Erik XIV Sigrid-tyttärestä löysin kuvan ja tietoa siitä, miten hänen elämänsä liittyy Liuksialaan, mutta olisin mielelläni halunnut nähdä kuvan siitä hopeakoristeisesta hartauskirjastakin, jota Anni sai jossain kartanossa katsella. No, Codex Argenteuksesta löysin kuin löysinkin kuvan. Snorre Sturlssinin Edda lienee ihan oikea olemassa oleva teos ja Välskärin kertomuksetkin, mutta Vadstenan luostarin muistikirja 1344-1545 hieman epäilyttää luostarin historiasta lukiessa. Mistä olen varma, on se, että kirjailijalle on tullut ainakin yksi lapsus, kun hän mainitsee Annin saavan nähdä sivun Bachin Taikahuilun käsikirjoituksesta. Taikahuiluhan on Mozartin ei Bachin teos.

Mitä tulee  tämän päivän nimipäiväsankarittareen, niin kyllähän tästä tarinasta yksi Olga löytyi. Nimittäin ruotsalainen kuvanveistäjä Olga Lanner, jonka pienoisveistosta Nils Holgersonista Anni katselee Selma Lagerlöfin kirjastossa, Mårbackassa, jonne hän myös on ehtinyt matkata. Sitä, onko kyseisessä kirjastossa todellakin tuollaista pienoisveistosta jää hämärän peittoon, mutta Varmlannissa, Rottnerosin puistossa on kyseisen kaltainen isompi veistos, josta taas en tiedä, onko se Olga Lannerin vain jonkun muun tekemä.

No, tämä oli kuitenkin ihan hauska tyttökirja, jota luki ihan mielenkiinnolla, joskin aika ajoin hieman kysellen ja miettien, että onkohan tämä nyt ihan totta totta, vai hieman sinne päin. Myös pieni vähemmän mukava sivumaku tarinassa oli, kun vierailtiin sirkuksessa. 

Kokonaisuutta ajatellen ja matkakirjaluonnetta ajatelle, tässä teoksessa tuntuu olevan pieniä detaljeja yhdistetty enemmän ja vähemmän erikoisella tavalla. Anni tutustuu Ruotsiin laajemminkin, Tukholmaa, Hallannin maakuntaa, Varmlantia, Upsalaa ja Ruotsin Lappia johon hän matkustaa laskettelemaan Veran kanssa, ja jossa Vera kohtaa menneisyytensä. Anni puolestaan tapaa Kullervon ja huomaa äkkiä potevansa koti-ikävää. Vera on lähtenyt häämatkalle Eurooppaan ja Anni palaa kotiin Pohjanmaalle.

Naiseus:

"Kyllä täytyy myöntää, että muoti tekee vähäisemmäkin naisen orjakseen." 

j.k. Mikä minun täytyy vielä mainita lukukokemukseen liittyen on se, että tästä opuksestani puuttui sivuja, jotka oli, ilmeisesti, revitty pois. Tällainen sivujen repiminen ja puuttuminen harmitti tietysti, varsinkin kun sivuja puuttui lähemmäs parisenkymmentä. Opukseni on antikvariaatista ostettu, enkä muista, oliko sivujen puuttumista mainittu. Teos on aikoinaan kuulunut Mallusjoen koulun oppilaskirjastoon.

 

Aino-Marja Räsänen: Agadirin pakolaiset!

 

Aino-Marja Räsänen

Agadirin pakolaiset

Valistus, 1963

150 s.

Kansi Maija Karma

Vuonna 1960 oli Agadirissa, Marokossa paha maanjäristys. Aino-Marja Räsänen on ottanut tuon tapahtuman teoksensa taustamotiiviksi.  Agadirin pakolaiset kertoo Honkimäen perheeestä, jonka isä Eino on ollut diplomaattina Agadirisssa, kun maanjäristys on tapahtunut. Perhe pelastuu lentokentälle, mutta isä palaa asunnolle pelastamaan palvelijakuntaa, kun jää sortuvan rakennuksen alle ja loukkaantuu pahasti. Myös perheen lapsista Antero on loukannut jalkansa ja Meiju-tytär saanut pahan aivotärähdyksen ja hermoromahduksen. Lisäksi on Martti, jota aletaan kutsua Martti-pikipääksi erotukseksi naapurin Martista, joka on Martti-Liinapää (minä luen välillä väärin: liimapää) ja Heli-tytär. Lapset lähetetään Pohjois-Suomeen toipumaan Pahnilan Kössi-sedän luokse Vasankariin. Kössi on taiteilija-vanhapoika. Tosin erään Anjan kanssa katseita luodaan puolin ja toisin. Lasten isä on joutunut jäämään sairaalaan, johon myös perheen Katri-äiti on jäänyt isän kanssa. 

- Ja joka kevät saapuu meille muuttolintuja Afrikasta, mutta eivät ne vielä koskaan ennen ole tulleet tänne talvisena pakkasyönä, hörhötti Kössi-setä. Ja kaikki toiset yhtyivät hänen nauruunsa onnellisina jos hikan unisinakin.

Sukuselvitys on hieman sekava ja mieleni tekisikin piirtää henkilöistä ihan sukupuu päästäkseni selville sukulaissuhteista, joihin kuuluu mm. Mami, josta en ole ihan varma, onko hän lasten isoäiti äidin puolelta vai isän puolelta?

Agadirin pakolaiset on supisuomalainen tarina, jossa pohjoisen perämeren seutu tulee tutuksi lohenkalastuksineen, marjaretkineen ja kivaloineen. Pidänkin teoksen nimeä hieman harhaanjohtavana tältä osin, sillä nimi saa ensilukemalta ajatukset ei niin suomalaiseen miljööseen. Tosin Maija Karman kansikuva on suomalaisista suomalaisimpia, vaikka jos ei ole teosta lukenut, niin en tiedä, tulisiko tuosta maisemasta ensimmäisenä Lapin tunturit mieleen. Teoksessa on myös pientä asenteellisuutta afrikkalaisiin nähden.

Ei tämä huono tarina sinänsä ole, joskaan en pidä sitä kirjailjan parhaimpana teoksena. Teos tuo mieleeni kirjailijan toisen Yllätyskesä-teoksen, erityisesti ullakolta löytyvien vanhojen aikakausilehtien vuoksi. Myös Antero-pojan luontoharrastus on yhtenevä Yllätyskesän eräiden teemojen kanssa, puhumattakaan pakolaisuudesta, joka sekin yhdistää teoksia, vaikka kyse on hieman erilaisista pakolaisuuksista. 

Teoksen miljöö on Peräpohjolaa, Kemi ja Haaparanta, jotka mainitaan sekä Perämeren paikkakunnat, jossa ohrarieska on perinteikästä evästä, antavat jonkinlaista opastetta siitä, millä seudulla liikutaan. Tosin minun täytyi hieman katsella karttaa, kun mietin, sijoittuuko tämä enemmän Pohjois-Pohjanmaalle vai sittenkin ylemmäksi. Erityisesti keväisen jäidenlähdön kuvaus saa ajatukset enemmän pohjanmaan suuntaan.

Suomalaisen luonnon tervehdyttävä vaikutus saa lapset toipumaan, ja kun vuosi on miltei kulunut, niin perhe on taas yhdessä ja suunta on kohden etelää ja Helsingin Kruunuvuorta, jossa isä on saanut paikan ulkoministeriössä.

--

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 10. Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva romaani.

Olin sijoittamassa tätä ensin Tornionjokilaaksoon, mutta tarkistus kartasta muutti mieleni. Teoksessa mainitut Vasankari ja Onkalo löytyvät Pohjois-Pohjanmaalta. Minua sekoittaa, kun teoksessa puhutaan niin paljon kuitenkin Lapista, että tässä ilmeisesti eletään niillä rajoilla ja nimiä ei pidä ehkä ottaa ihan kirjaimellisesti, sillä teoksen Onkalo on talonnimi ja niin ilmeisesti Vasankarikin, ei paikkakunta.

Aino-Marja Räsänen: Elefanttitalo!

Räsänen Aino-Marja

Elefanttitalo

WSOY,1968

135+1 s.
Kuvitus: Leena Puranen

Aino-Marja Räsäsen Elefanttitalo on hieman erilainen  nuortenkirja. Sen päähenkilö on suomalainen 18-vuotias Heljä, joka on naimisissa ranskalaisen Soson kanssa. Soso on diplomaatti ja hän on saanut paikan Singaporessa, jonne he muuttavat Saigonista, jossa Heljä on ensin olettanut olevan heidän toimipaikkansa.

Singaporesssa nuori pari asettuu asumaan Mount Elisabethiin Elefanttitaloksi kutsuttuun rakennukseen, joka on saanut nimensä vahvoista kulmapalkeista, joilla talo seisoo.

Heljä odottaa ensimmäistä lastaan.

Hieman eloa Heljän elämä saa, kun lentokentältä soitetaan,että heillä on kolme suomalsista lasta, jotka ovat matkalla Formosalle (nykyinen Taiwan) lähetyssaarnaajavanhempiensal uokse, mutta jumittuneet Singaporeen, kun Formosalle ei pääsekään matkustamaan. Heljä ja Soso ottavat lapset hoiviinsa, kunnes heidän matkansa vanhempiensa luokse saadaan järjestymään.

Suurimmat seikkailut koetaan kuitenkin tarinan lopussa, kun Singaporen malaiji-/muslimiväestö alkaa kapinoida paastojuhlan jälkeen. Heljä joutuu pakenemaan auatolla takaa-ajajia ja Soso joutuu myös juoksemaan pakoon väkijoukkoja, jotka polttavat hänen autonsa. Soso joutuu lopulta jättämään paikkansa Ranskan lähetystössä ja palaamaan Pariisiin Heljän jäädessä pakkaamaan tavaroita.

Luettuani teoksen, minun täytyi ihan tutkia Singaporen historiaa. Minkä maan kaupungista lopulta puhutaan ja mistä historiallisesta tapahtumasta tässä puhutaankaan. Päädyin siihen, että tarina sijoittuu aikaan, jolloin Singapore kuului Malesiaan. Nykyään Singapore on itsenäinen maa, jonka pääkaupunki Singapore on. 

Elefanttitalo on toki lapsille tai nuorille suunnattu tarina, aihepiiriltään tarina on kuitenkin hieman epätavanomainen. Pidin tästä tarinasta sen erilaisuuden takia. Tosin minua kuitenkin häiritsi tarinan alkupuolella maininta 'vinosilmäisistä' kiinalaisista, joka toi kerrontaan hieman rasistisen leiman, samoin kuin maininta perheen kokin 'apinankasvoista'. Kuitenkin tarinan edetessä kansallisuuksia ei erityisemmin leimallisesti kuvata, vaan niin lapset kuin aikuiset elävät hyvissä ja läheisissä tunnelmissa. Riven välistä ja lopun tapahtumia ajatellen kuitenkin rotujen väliset jännitteet ovat olemassa, erityisesti kiinalaisten ja malaijien välillä.

Kirjassa on mukava mustavalkokuvitus, joka on Leena Purasen käsialaa. Pidän erityisesti kuvasta, jossa kiinalainen A-Ing leikkii suomalaisen Pallu-tytön kanssa sulassa sovussa.

Ikävää, etttei lapsia voi ottaa mukaan. No, minä järjestän heille siksi illaksi omat pikku kestit. He saavat kutsua Tam Ween lapset seurakseen.

-Saahan A-ingkin tulls? kysyi Pallu ja hypisteli onnellisena koreita kirjekuoria, jotka Heljä oli hänelle antanut. - Totta kai. Ja Taina saa olla kutsujen emäntänä. Tam Wee leipoo teille varmasti vadillisen hunajamunkkeja. Ja saatte syödä niin paljon kuin jaksatte niitä hedelmiä, joita kuningatar Viktoria parka ei saanut koskaan maistaan.

Tainaa nauratti. He olivat pari päivää sitten syöneet yhdessä Tam Ween lasten kanssa pihalla ison korillisen aitoja kaakkoisaasialaisia hedelmiä, sinipunervia, appelsiinin kokoisia mangostaneja, jättiläismansikkaa muistuttavia litsejä ja vaaleita mangoja. Kaut-song kertoi silloin kuulleensa opettajaltaan, että Englannin kuningatar Viktoria lupasi aikoinaan palkkion sille, joka toisi hänen nautittavakseen näitä tropiikin herkkuja. Mutta siihen aikaan matka kesti niin kauan, että hedelmät ehtivät aina pilaantua ennen kuin ne saatiin Englantiin. Ja niin vanhaksi kuin Viktoria elikin, hänen täytyi mennä hautaan maistamatta  litsejä tai mangostaneja.

---

 Kirjallinen maailmanvalloitus: Malesia, Singapore

Aino-Marja Räsänen: Yllätyskesä!

Aino-Marja Räsänen

Yllätyskesä

Suomen Kirja, 1946

152 s.

Kansi + kuvitus Maija Karma

Aino-Marja Räsäsen Yllätyskesä on kertomus Pahnilan perheestä, siitä, kuinka he joutuvat lähtemään Karjalasta, Laatokan rannoilta ja siirtymään isän Lehtori Pahnilan lapsuusmaisemiin Perä-Pohjolaan Vasankarin tilalle, joka vaatii reipasta otetta ja  työteliästä kättä. 

Tarina saa alkunsa siitä, kun Pahnilan tytöt, Kaise ja Kisse matkaavat kahdestaan talven hangilla kohti Vasankaria. Kaisesta ja Kissestä mainitaan myös nimimuodot Kirsti ja Katri ja myöhemmin Kristiina ja Katriina. Lisäksi perheeseen kuuluu pojat Esko ja Erkki.  Lisäksi on kasvattitytär Tuomi, jonka mies on kuollut tai kadonnut sotakentillä. Tuomin vanhemmat ovat kuolleet lähetyskentällä Afrikassa.

Perheen luokse saapuu myös Hartikan Pekka ja myöhemmin tiensä Pohjanmaalle löytää myös Pekan vanhemmat. 

Kerronta on kiehtovaa, tosin joiltain osin hieman jää miettimään sukulaissuhteita Pahnilan väen ja naapureiden välillä ja muutamia yksityiskohtia, mutta mitäpä pienistä. Tarina on kuitenkin kesäisen raikas ja eläväistä. Kirjan kertojaääntä on mielenkiintoista miettiä. Se on ehkä ulkopuolinen kertoja ja kuitenkin kun aloittaa lukea kirjaa, niin kertojanääntä ei ajattele lainkaan, kunnes saavutaan sivulle kolmekymmentäviisi. Silloin kertojanääni hyppää esille aivan toisenlaislla, historianopettajana tai kirjailijana itsenään:

Peräpohjolassa kutsutaan pihaa kartanoksi. Se poikkeaa monella tavalla karjalaisesta pihasta, silä kartoon täällä kuuluu tavallisesti kaksi tai kolme taloa. Useasti sukulaisperheet asuvat samalla kartanolla, mutta hyvin tavallista on myös sekin, että yhteinen kartano kuuluu perheille, jotka eivät ole ensinkään sukua keskenään.

Pieni pätkä Pohjanmaalaisen asumisympäristön ja kulttuurin olemuksesta on niin tyystin erilainen muuhun kerrontaan verrattuna, että se on kuin irrallaan ympäristöstään. No, kyllähän se sinne väliin mahtuu, ei siinä mitään.

Kuinka karjalaisperhe kotiutuu Perä-Pohjolan tyystin erilaiseen kulttuuriympäristöön käy vuodenajan vaihtuessa ja kesän kuluessa selville. Mistä saa isä Pahnila opettajatyötä? Tässä olikin yksi seikka, mikä jäi itseä mietityttämään. Mihin joutuivat kaikki ne karjalaislapset ja opettajat, kun kotiseudun kouluja ei enää ollut tai siis kun ne jouduttiin jättämään taakse. Oliko sulauttaminen helppoa? Ei varmastikaan. Monenlaiset kolhut ja koettelemukset on evakkoja kohdannut. Tämä koettelemus tulee aika kevyesti käsiteltyä tässä teoksessa, lähinnä juuri Isä Pahnilan kaivatessa töitä. Myös minua hieman häiritsi se, että Pahnilat tuntuivat saaneen Karjalasta mukaansa monenlaista tavaraa, vaikka niitä kuljettava junanvaunu olikin välillä kadoksissa, Flyygeli ja sulhosänkykin saatiin Pohjanmaalle asti. Ajankohta myös jäi mietityttämään. Sodasta ei kovin paljon puhuta. Onko ajankohta talvisodan jälkeinen väliaika vai sitten kun Karjala jatkosodan jälkeen oli menetetty toisen  kerran?

Vaikka Yllätyskesä kaiken  kaikkiaan on kuvauksellinen ja herkkävireinen tyttöjenkirja, jonka luki mielellään jätti se myös hieman mietityttäviä asioita ilmaan. Ei kuitenkaan huono kirja. Jo Maija Karman kuvitus kannessa ja muutamat kertomusta tukevat kuvitukset lisäävät teoksen kiinnostavuutta. Karjalaisen ja Pohjanmaalaisen tapainkuvauksen yhdistelmänä mainio ja avartava lukukokemus.

Pohjalaisuuksia:

Nikuruikat

rieska

Kirnuhuitu

Karjalaisuuksia:

vyölinä (musta satiiniesiliina)

Simana )ruisjauhoa ja puolukkaa)

Karjalan murre.

Vuotelkuahäi

Ajantieto:

Mutta lehtilaatikko sisälsi niin paljon mielenkiintoista luettavaa, että Esko unohti ajan ja paikan. Seillä oli sellaisia lehtiä, joista Esko ei ollut ennen tiennyt mitään, kuten Kyläkirjaston Kuvalehti, Lasten lähetyslehti, Kyläläisten kirjaset ja paksuja kalentereita. Esko oli niin lukemansa lumoissa, että oikein hätkähti, kun Pekka hiipi hänen taakseen ja huusi:

työhön, työhön....

Luonto kaikkineen on tärkeässä osassa tässä kirjassa: Kasvit ja luonnontutkiminen on niin isälehtorin kuin Esko-pojankin heiniä eikä kasvattitytär Tuomi ole hänkään epätietoinen mitä kaikkea Pohjan perillä kasvaa kaunista ja herkkää.

Suovilukko, läätteet, lapinvatukka, neidonkenkä, tunturisinivalvatti ja mitä kaikkea muuta kiveliköillä ja lehtomailla löytyykään lasten ja nuorten retkeillessä.