Annikki Setälä: Sotasairaala 28/2

 

 

 

Annikki Setälä

Sotasairaala 28/2

Kirjapaja, 1945

152 s

Kansikuvittajasta ei mainintaa 

 

Eeva käänsi kirjekuoren ja kirjoitti pystyllä, hiukan poikamaisella käsialallaan: Lotta Eeva Virikko, Sota S 28/2. Eeva otti kirjekuoren käsiinsä ja katseli sitä melkein ylpeänä. Hänellä oli oikeus käyttää kenttäpostia, hän kuului melkein kuin asevelvollisiin, Suomen armeijaan. Tuntui niin ihmeen juhlalliselta ja suurelta, että Eevan mielestä haihtuivat nuo pitkät pimeät päivät, jotka olivat tuntuneet aivankuin painajaiselta. Oli tosiaan ihmeellistä, miten toiset päivät olivat lyhyet ja samanlaiset niinkuin monet pitkät kouluvuodet, joista ei jäänyt paljon muuta muistoa kuin hauskat kesälomat ja joulunvietot. Ja nyt tämä viimeinen lukukausi, joka oli tosiaan yhtä pitkä kuin kaikki muut kouluvuodet yhteensä. Eeva pisti kirjeen kuoreen ja sulki sen. Hän koetti liikkua hiljaa, sillä toiset tytöt jo nukkuivat. Tuntui niin oudolta ensi yö uudessa paikassa, uusi työ edessään.

 

Eeva Virikko on nuori 17-vuotias abiturientti pienestä itärajan kirkonkylästä vuorten keskeltä.Ylioppilaskirjoitukset jäävät sikseen samoin kuin koko viimeinen lukiovuosi, syksy on tuonut sodan ja Eeva liittyy Lottiin. Hänen ystävänsä Kaisa ilmoittautuu iv-lotaksi ja houkuttelee Eevaakin samaan hommaan, mutta Eeva, vaikka pelkääkin verta ja haavoja haluaa lääkintälotaksi. Alkuun hän kuitenkin joutuu toimimaan muonitustehtävissä, kunnes joutuu lähtemään kotiseudultaan lännemmäksi. Ilmoittautuessaan sitten töihin, hänet lähetetään sotasairaalaan, joka on pystytetty entiseen lastenkotiin.

 

Sairaalan henkilökunnassa Eeva saa opastajakseen Leena-hoitajan ja tovereikseen lotat Maija Kankaan ja Inkeri Karsikon. 

 

 - Virikko ja Karsikko, sehän sopii, sanoi Inkeri jatkaen samaan sävyyn. - En minä kyllä sinua ala teititellä. Olenhan jo peilistä nähnyt minkänäköinen olet. Kesakkoinen, haramaasilmäinen ja vääräsäärinen.

 

Inkerin, jonka tapana on lausuilla erilaisia elämänohjeita, välillä hieman pisteliään vihjailevasti, varsinkin, kun huomaa, että Eeva vähitellen vetää erään tietyn potilaan katseita puoleensa, potilaan, josta Inkeri itse on kiinnostunut,   suhtautuminen Eevaan on paljonpuhuva. Inkeri itse esittelee itsensä henkillönä "joka kuorii kermat ja antaa muille kuoritun maidon". Ensitervehdyksestä, skismoista ja luonteen eroista huolimatta tyttöjä kutsutaan lopulta ystäviksi. 

 

Annikki Setälän Sotasairaala 28/2 ei vastannut ihan sitä, mitä olin ennakolta ajatellut. Kerronnassa korostuu se niin sanottu "talvisodan henki". Suomalaisten urhoollisuutta ja yhtenäisyyttä korostetaan. Sairaalanmaailmaa kuvataan hyvin vähän. Henkilökunta esitellään aika ympäripyöreästi, on Tohtori ja Pikku ylilääkäri, jota kutsutaan myös Majuriksi, mutta ei mainita nimiä. Mainitaan kuitenkin, että  kaikkia ei mainita edes nimeltä. Lääkärikunnassa on ainakin kaksi naista, mutta onko ylilääkäri, josta  puhutaan "ilmahälytyksenä", myös nainen, ei selkene minulle. Mikä on hieman outoa (huumoria?) ilmahälytys-nimen suhteen, on kysymys: entä  jos on oikea ilmahälytys, joita kyllä esiintyykin ja sillloin juostaan alas kellariin. 

 

Kertoja on kaikkitietävä, joka kuvaa tapahtumia painottuen Eevan ajatuksiin, tunteisiin  ja kokemuksiin. Vastinparina on Inkeri ja lisäksi tulee ystävä Kaisa, jonka tehtäviin ilmavalvonnassa Eeva käy lomallaan tutustumassa. Sodan ilmapiirin  kuvauksen ohella draamaa aiheuttaa haavoittuneet potilaat, jotka luovat hoitajiinsa, noihin lottaneitosiin katseita, joista ei välttämättä seuraa mitään hyvää. 

Tämä tarina kiinnosti minua juuri sota-ajan tyttökirjallisuutena. Minua kiinnostaa se, miten ajan ilmapiiri kuvastuu ajan tyttökirjoissa. Talvisota kesti 105 päivää, eli noin 3.5 kuukautta, mikä on suhteellinen ajanjakso aikaa mitattaessa tapahtumien ja tunteiden tasolla. Sotasairaala 28/2 piirtää aika idealistisen, nopeasti piirretyn kuvan tästä ajasta. Ei tämä täysin ajatukseton teos ollut kuitenkaan.