Henry Denker: Aivoleikkaus!

Henry Denker

Aivoleikkaus

Alkuteos: The Warfield syndrome

Suomentanut Kaarina Jaatinen 

Karisto, 1984 

271 s.

Kansi: Aimo Virtasalo

Aloitus: Christine Warfield, joka toimi neurologian professorina Washingtonin uudessa asumalähiössä Capitol Parkissa sijaitsevassa yliopistollisessa sairaassa, valmistautui parhaillaan vastaanotollaan tärkeään neuvotteluun erään potilaansa kanssa.

Potilas on Josef Benders, maailmankuulu juutalainen viulutaiteilija, jonka kuulo on heikentynyt. Syynä on akustinen neurooma eli kasvain, joka tosin on hyvälaatuinen ja poistettavissa. Josefin äiti on kuitenkin kahden vaiheilla, hän ei halua, että pojan aivoihin kosketaan ja päätyy menemään toiselle kirurgille, joka poistaisi kasvaimen pienestä reiästä. 

Josef on  ensimmäinen niistä kolmesta keskeisestä potilaasta, jotka muodostavat tämän teoksen juonen. Toinen on Jennie Clarke, joka ei oikeastaan ole Chirstine Warfieldin oma potilas ja jonka tapaus koskee hoitovirhettä ja jonka  todistajaksi  Warfield joutuu. Kolmas tapaus koskee politiikkaa. Gilbert Hopkins on fyysikko, joka on ollut keskusteluissa venäläisen miehen kanssa Sveitsissä. Venäläismies ammutaan hengiltä ja Hopkinsiakin ammutaan. Tiedustelupalvelun mies Frick häärää omalla sarallaan ja Christine Warfield omallaan. Asiaa mutkistaa, että Christine tuntee Hopkinsin ennestään. Kaiken lisäksi miehellä on 15-vuotias tytär, joka tuo Christinen mieleen oman elämänsä trauman, glioomaan kuolleen tyttären ja sitä seuranneen avioeron. 

Ajallisesti eletään kylmän sodan aikaa. Alkuperäisteos on ilmestynyt 1981 (Suomennos joitakin vuosia myöhemmin), jolloin Yhdysvaltain presidenttinä oli Reagan. Mutta onko itse tarina kuitenkin Reagania edeltävältä ajalta? Gilbert Hopkins on menettänyt muistinsa ja elää viiden vuoden takaisissa muistoissa. Neurologisiin testeihin kuuluu kysymyksiä ja Hopkins mainitsee presidentiksi  Fordin, mutta  ... mutta kuka oli tarinan ajankohtainen presidentti jää vaille vastausta. Christine Warfield vain suree sitä, että Hopkins, joka on ollut älykäs fyysikko ja matemaatikko ei muista presidentin nimeä. Juonikuvioon liittyy  aserajoitusneuvottelut, joissa Hopkins on ollut mukana. Kyllä minä itse hieman kaiveltuani lisätietoa pistäisin tämän 1970-luvun loppupuolelle enemmän kuin Reaganin aikaan (päinvastoin kuin Kirjasammon aikalaisarvostelija). Joka tapauksessa kylmän sodan aikaa eletään, ei ollut vielä EU:ta ja Venäjän sijaan puhutaan Neuvostoliitosta. 

Suomennos ja kieliseikat: 

"Hän haluaa minun yrittävän suostutella sinua jättämään hieman liikuntavaraa selontekoosi."

"lamppu välähti sekuntin murto-osaa... "

"Hän ei tule sinne tänään, tohtori, rouva Hendrickson sanoi. - Ei tänään eikä koskaan muullostikaan."

Kerronta on kirjakieltä. Tosin nuo kolme kohtaa minua ihmetytti. Liikuntavara kuulostaao oudolta, kun parempi olisi sanoa liikkumavaraa. Samoin sekuntin murto-osa kohottaa kulmia, eikö pitäisi sanoa sekunnin murto-osa? Ja sitten tuo viimeinen: muullostikaan. Se menee jo murteellisuuden puolelle, vaikka dialogeissa ei muuten murteista käytetäkään. Tosin en ole koskaan kuullut sellaista muotoa kuin muullostikaan, kun puhutaan ettei jotain tapahtuisi muulloinkaan. Kohtauksittain etenevää, enempi kertovaa kuin kuvailevaa. Pientä dialogia ja keskustelua elävöittämässä tekstiä. 

Yhteen aikaan tykkäsin näistä Denkerin kirjoista ja tarkoitukseni on lukea varastoistani löytyneet kirjailijan teokset jollain aikavälillä uudelleen. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan värähdyttänyt samalla lukijan mieltäni ihana samalla tavalla kuin aikoinaan. Kaipasin ehkä hieman enemmän jännitettä. Juonesta en sinällään muistanut kovin paljoa. Sairaalamaailman hierarkia, potilassuhteet ja potilasvahingot puhumattakaan rahasta ja politiikasta sekoittuvat yksityiseen tunne-elämään. Onko tämä romanttista viihdettä, ehkä hieman, mutta ei täysin. Romanttinen jännityskirja? Ehkä vähän sitäkin. Dekkari? Ei. Dekkari tämä ei ole. Toimintajännäri? Ehkä ripauksen verran. 

Suomi-bongaus:

"He allekirjoittivat Helsingin sopimuksen koska se takaa heille vallan Keski-Euroopassa olevissa satelliittivaltioissa."

 

 

Helen Wells: Cherry Ames Staff Nurse

 

Helen Wells

Cherry Ames Staff Nurse

Springer Publishing, 2007

185 s (+ lisäsivut kahden muun Cherry Ames -kirjan esittelyistä) 

 

Alku: In the kitchen Cherry helped herself to a taste of the potato salad she and her mother had just made for the cookout. Today had been a hot, joyos Fourth of July, and by now, five-thirty P.M. Cherry had worked up quite an appetite. Mrs. Ames saw her and smilingly shook her head.

Cherry Ames  on nuori aikuinen, ammatiltaan sairaanhoitaja, jonka suomalaiset lukijat tuntevat Ursula-nimellä. Ursula seikkailee milloin missäkin päin maailmalla, niin Yhdysvalloissa kuin toisinaan myös muualla. Ursulan (käytän suomalaista muotoa, koska se luonnistuu paremmin) ikää ei mainita, mutta missään eläkeiässä hän ei ainakaan ole, vaan toimelias itsenäinen uralleen antautunut nainen.  Ursulalla on kaksosveli Charles. Ursulan perhe on keskiluokkainen amerikkalainen perhe Illinoisissa. Sairaanhoitajan toimensa ohella Ursula joutuu mitä erilaisimpiin seikkailuihin ja hänessä on hieman salapoliisin vikaa. Niin tälläkin kertaa, kun hän  toimii hoitajana Hiltonin sairaalassa naisten ortopedisella osastolla.

Ursula saa potilaaksen Peggy Wilmotin, nuoren leskeksi jääneen naisen, joka on joutunut sairaalaan pahentuneen reuman (rheumatoid arthritis) takia. Peggyn mies on kuollut onnettomuudessa ja Peggy on saanut vakuutuskorvauksia, joista osan hän on sijoittanut Pell Corporationin kautta. Sijoitusyritys on uudehko ja tarjoaa jopa 10 %:n voitto-osuuksia viikossa. Peggy on huolissaan postista ja viikottaisista shekeistään, joita hän on saanut. Ursula tulee avuksi ja Peggy saa postinsa, mutta myös vakavia varoituksia sijoitustensa suhteen, sillä Ursulan mielessä herää epäilys onko Peggyn sijoitukset ehkä turvallisesti sijoittetuja vai onko kyseessä huijaus. 

Ursula alkaa tutkia Pellin yritystä isänsä kanssa ja itsenäisemmin, kun Peggy ei enää saakaan viikottaisia shekkejään vaan viestin, että tilanne on muuttunut ja kurssit laskeneet, mutta uudella sijoituksella tilanne taas korjaantuu. Ursula matkustaa Chicagoon tapaamaan yrityksen johtajaa ja joutuu keskelle tilannetta, joka on kuin ainakin jostain vakoilu- tai salapoliisijutusta.

 

They planned to lend her a "Dick Tracy", which was a radio tramsmitter concealed in a  wristwatch or bracelet. It would permit the Securities Division investigators to listen in on Cherry's conversation with Pell within a radius of half a mile.

 

Cherry Ames Staff Nurse on alunperin ilmestynyt 1962. Viittaus "Dick Tracy" radiokuuntelulaitteeseen vie ajatukset 1930-40 luvuille ja sarjakuviin. Ajankuvallisia juttuja on myös asperin, jota annettiin reumasairaalle hoidoksi. En tiedä, mitä Käypä hoito- suositukset siitä sanoisivat. Sairaanhoidollisesta ulottuvuudesta mielenkiintoinen yksityiskohta,  Suomessa keskusteluttavaankin hoitajapulaan on Nuoret vapaaehtoiset (Young Volunteers), jota Hiltonin sairaalaan ollaan järjestämässä. 14+ koululaiset tekevät vapaaehtoistyötä sairaalan osastoilla auttaen vakinaista henkilökuntaa muissa kuin hoitotehtävissä. Mitenkähän homma toimisi oikeassa elämässä ja Suomen oloissa. 

Kansakouluaikaan viimeisenä vuonna (9. luokka) oli maanantai-päivät, jolloin oltiin harjoittelussa jossain yrityksessä ja siitä sai pientä taskurahaa. Nykyisin tuo on kai korvattu sillä kahden viikon työhöntutusmisjutulla. Mutta miksi? Eikö tuollainen mahdollisuus auttaisi yhteiskuntaan sopeutumista ja arjentaitojen hallintaa?

Lopputulemana Ursulan seikkailuissa tämä osio jäi hieman keskinkertaiseksi lukukokemukseksi, mikä johtuu osaksi että liiketaloudelliset ja sijoittamiseen liittyvä sanasto jäi itselleni osin epäselväksi ja vaikeatajuiseksi. Myös juonikuvioon liittyi uskottavuusongelmia.  Ihan kiintoisia näkökulmia tässä kuitenkin oli yhteiskuntaa ajatellen.

 

Kyyti 2025 -lukuhaaste maaliskuu A:  hoitoalalle sijoittuva romaani

 

Jari Olavi Hiltunen: Teho-osasto!

 

Jari Olavi Hiltunen

Teho-osasto

Aikamedia, 2024

208 +1 s.

Jari Olavi Hiltusen Teho-osasto on kerrontaratkaisultaan hyvin erikoinen. Tapasin kirjailijan Helsingin kirjamessuilla, kun häntä haastateltiin ja hän kertoi tuolloin, että oli saanut kertojaratkaisun jostain vanhasta sotamuistelmasta, jonka nimeä en tosin enää muista. 

Teho-osasto on autofiktiota. Se on kertomus niistä tunteista ja kokemuksista, joita oman lapsen sairastuminen tuo eteen. Kertojaratkaisu on, kuten jo ehdin sanoa, todella erikoinen. Tämä ei ole vain yhden ihmisen näkökulmasta kerrottu, vaan kertojia on monia.  Kun ammattikoululainen puhuu äidinkielenopettajastaan Isänä olen ensin hämmentynyt, puhuuko koululainen omasta isästään, mutta kun seuraavakin kertoja puhuu Isästä alan pikkuhiljaa päästä sisälle siihen, mistä tässsä on oikein kyse.

Kukin kertoja, ammattikoululaisesta kahvion myyjään kertoo omasta näkökulmastaan tapahtumia, jotka pyörivät aivotulehdukseen sairastuneen nuoren ympärillä. Kerronnassa on paljon dialogeja eri henkilöiden välillä. Henkilöitä ei nimetä. On vain Isä ja Äiti, Tyttö ja tämän veljet, ja ihmiset heidän ympärilleen edustavat hoitohenkilökuntaa, ystäviä, koulutovereita. sattumalta tielle osuneita henkilöitä. Kronologisesti tämä ei ole täysin suoraviivaista, vaan pieniä ajallisia hyppäyksiä esiintyy. Tämä saa hieman miettimään, kuinka monta päivää tässä onkaan kuljettu kodin ja sairaalan väliä, oltu sairaslomalla töistä tai kuinka kauan koomaa onkaan kestänyt. 

Mutta eipä mitään. Kyllä tämä kiinnostava teos oli ja luki ihan nopeaan. Kiitos lyhyiden lukujen ja väljän tekstiasettelun. Toisaalta miettii tyhjien valkoisten sivujen tarkoituksellisuutta paperinsäästön kannalta, mutta toisaalta väljä ratkaisu luo keveyttä aiheeseen, joka tiiviinpänä voisi tehdä raskaamman vaikutelman.

Todellakin - hyvin erityislaatuinen teos, täytyy sanoa.

Kerronnallisuuden ja dialogin ohella teoksessa on muutamia runoja. Teho-osasto on tunnustavan kristityn näkökulma niihin tunteisiin, joita oman lapsen sairastuminen aiheuttaa. Pelkoa, epäilyksiä, yritystä ymmärtää tilanteita ja sairaalajargonia. Kaiken keskellä on kuitenkin luottamus, että Taivaan Isä pitää huolen ja parantuminenkin on mahdollista, vaikka koomaa on kestänyt jo päiviä.

Mikä kuitenkin jäi teoksessa mietityttämään on huvipuistokäytänteet.

- Särkänniemessä on Tytön mielestä yksi laite ylitse muiden. - Jaa. Mikä? - Viikinki. --- ----

-Tämä oli varmaan viisivuotias, kun hän sai houkuteltua minut Viikinkiin. Hän oli käynyt siinä viisi kertaa ja kyllästyi istumaan yksin. Hän tuli luokseni, otti kädestä kiinni ja talutti minut portista sisään. Nyt mennään tuonne yhdessä, hän sanoi. Minun ei auttanut kuin totella. - Miten kävi? - Vatsani meni yhdestä keikauksesta niin sekaisin, että meinasin oksentaa koko loppupäivän.

Onko todellakin Särkäniemessä 5-vuotias napero voinut mennä yksinään sellaiseen laitteeseen kuin Viikinki. Myöhemmin perheen ollessa Vaasassa vastaavassa laitteessa, oli pituus tullut esteeksi. Ei sillä, että minua saisi mihinkään keikkuvaan tai pyörivään laitteeseen, vaikka lapsena saattoikin seisoa päällään toisella tavalla kuin näin aikuisena, mutta siis 5-vuotias yksin johonkin vänkyrähäkkyrään!!!

---

Jari Olavi Hiltunen on opettaja, kirjallisuuskriitikko, jonka blogia olen seurannut. Teho-osaston tapahtumia toisenlaisesta näkökulmasta voi lukea Kritiikin uutiset -artikkelista Kriitikko teho-osastolla. 

Teho-osaston on lukenut myös Tuijata, joka ymmärtää etäännytyksen  tehokeinona, mutta mikä toisaalta tuo myös ohuen vaikutelman kriisin kuvaukseen. 

Emma Donoghue: Tähtien tahto!

 

Emma Donoghue

Tähtien tahto

Alkuteos: The pull of the stars

Suomentanut Einari Aaltonen

Tammi, 2023

335 s.

On vuosi 1918. Euroopassa käydään sotaa ja Irlannissa on kukistettu kapinahanke. Dublinissa kolmikymppinen Julia Power toimii kätilönä sairaalassa hoitaen odottavia äitejä jotka ovat saaneet influenssatartunnan. Lentävä keuhkotauti tai espanjalainen, miten sitä nyt kutsuttiinkaan muuttaa sairastajansa punaisesta ruskeaksi, sitten siniseksi ja lopuksi mustaksi.

Kiinnostuin tästä teoksesta sairaalamiljöön ja historiallisen kytköksen vuoksi ja kyllähän tämä oli ihan hyvin etenevä tarina. Lukeminen sujui joutuisasti, kerronta oli jäntevää ja pysyi hyvin koossa. Ei levinnyt sinne tänne sivupoluille. Kerronta oli minämuotoista, Julia Powerin näkökulmasta ja kerronta rajoittui suurelta osin sairaalaosastolle. Paitsi influenssan kourissa taistelevien näkökulmaa tarinassa sivutaan myös köyhien ja orpojen asemaa katolisessa järjestelmässä sairaala-apulaiseksi tulleen köyhän Bridien kautta. Yöhoitaja nunna Luke kuvataan antagonistisena hahmona. Ristiriitaa Julian mielessä aiheuttaa myös naislääkäri Lynn, joka on ollut Sinn Feinin johtohahmona Dublinin kaupungintalon katolla kapinahankkeessa. Tarina ja henkilöt ovat fiktiota, mutta tämä naislääkäri on ollut todellinen historiallinen henkilö.

Kiinnostava miljöö ja ajallinen kytkös olivat vahvasti kuvattuja ja minua eniten kiinnostavia. En tykännyt kuitenkaan viittauksista tähtien vetovoimaan ja vaikutukseen ihmiskohtaloihin, vaikka taikauskoisilla ajatuksissa on ollut kautta aikain vaikutuksensa ihmisten mielissä. Tulevaisuudenuskoa päähenkilöllä kuitenkin oli ja tahtoa toimia paremman maailman puolesta. 

Pohjoinen 2024 kohta 11. Jostakin lainattu kirja

--

Äänikirjana teoksen on kuunnellut Amma, joka kuvaa teosta fyysinenä, jopa inhorealistisena ja äärimmäisen surullisena kirjana, jonka tarina siitä huolimatta on niin kaunis ja upea elämys. 

Historialliseksi sairaalandraamaksi kuvaa Kirjasähkökäyrä tätä teosta

Anun ihmeelliset matkat blogissa on teokseen tutustunut kiinnittänyt huomiota tähtien symboliikkaan, luokkaeroihin ja räikeisiin terveyseroihin mutta myös sairaala- ja terveydellisten olojen kuvaukseen, kun vertaa kuvausta saman ajan helsinkiläisiin oloihin. 

Tämä kuvauksen edistyksellisyys, mm. verensiirtojen osalta kiinnitti myös omaa huomiotani ja minun täytyi hieman selvittää tätä puolta. Milloin esimerkiksi veriryhmät löydettiin?

Arthur Hailey: Sairaala!

 

Arthur Hailey

Sairaala

Alkuteos: The Final Diagnosis

Suomentanut: Juhani Pietiläinen 

3. painos

Ilmestynyt alunperin 1961 nimellä Ratkaiseva diagnoosi

Tammi

 

 

 

 

Aloitus: 

Paahtavan kuuman kesäpäivän aamuna Kolmen Piirikunnan sairaalan elämä nousi ja laski kuin vuorovesi kaukaisen saaren ympärillä.

Loppu:

- Hyvää yötä, vastasi Pearson Matkallaan ulos hän pysähtyi 'tupakointi kielletty' -julisteen alle ja sytytti sikarin.

 

Joe Pearsson on  Kolmen Piirikunnan sairaalan pitkäaikainen patologi, jolla on vanhoihin tapoihinsa piintynyt. Hän saa vastaansa lääkärikunnan johtajan Kent O'Donnelin, jolle on valitettu tulosten saamisen hitautta. O'Donnell hankkii patologian osastolle lisävoimaa, nuoren, eteenpäin pyrkivän tri Colemanin. Patologian osastolla työskentelee myös nuori tekninen apulainen John Aleksander, jonka vaimo odottaa lasta. Vaimo on RH-miinus ja mies RH-positiivinen. Muita lääketieteellisiä ongelmia, joita ratkotaan on lavantauti ja erään nuoren sairaanhoitajan polvessa oleva patti, josta ei tiedä, onko se hyvälaatuinen vai pahanlaatuinen. 

Lääketieteellisten seikkojen ohella ratkotaan myös O'Donnelin ja erään toisen lääkärin Mike Seddonin rakkausasioita.

Suomennos ja kerronta:

Kerronnallisesti tämä alkoi hieman hitaahkosti, mutta kerronnan edetessä alkoi jo olla vauhtia ja tarina imaisi mukaansa. Loppupuolella tuli ehkä hieman lukuväsymystä kerronnan vauhdin hidastuessa. Suomennos on ihan laadukasta lääketieteen termejä myöten, mutta jotain pientä vanhahtavuutta ja ontuvaa on esim. sanassa sairasvaunussa. En tiedä, kuinka uusi sana ambulanssi on suomenkielessä tai mitä sanaa alkuperäisteksti käyttää, mutta sairasvaunu kuulosti tosi oudolta lukiessa.

Kerronnallisesti tämä siis imaisi tarinaan mukaan ja alkuhitaudesta tai kankeudesta vauhti parani, kunnes oltiin huipulla. Jännite riitti loppuun asti tai ainakin miltei, sillä lopussa uitiin jo tyynissä vesissä ja ehkä hieman haaleissa, valmiina päästämään kirja käsistä.

Miljöö:

Miljöönä on sairaalakompleksi ja erityisesti sen patologian osasto. Kuinka elävä ja todenmukainen tämä miljöökuvaus on, on vaikea sanoa. Ainakin tämän tarinan sairaalahallinto herättää kysymyksiä. Sairaalassa on hoitavia lääkäreitä, jotka eivät saa palkkaa kuin potilailtaan (yksityisvastaanotoilla). Minusta on aika outoa, jos on töissä jossakin eikä saa lainkaan palkkaa. 

Muuta mieleen juolahtanutta:

Sekoitin kirjailijan Juuret-kirjan kirjoittajaan Alex Haleyyn, kunnes päätin tarkistaa tietoni ja totean, että tulipa erehdyttyä. Juuret-kirjan kirjoittaja on afroamerikkalainen ja Arthur Hailey taas englantilaissyntyinen, Kanadassa, USA:ssa ja Bahama-saarilla asunut eurooppalainen kirjailija. Ja nimen samankaltaisuudesta huolimatta on niissä kuitenkin eroakin, joten asia olisi pitänyt hoksata jo alun alkaen. Ja miksi tällä sitten olisi merkitystä. Mietin vain kirjan henkilöitä, valkoinen lääkärikunta ja ja yksi, ei niin mairittelevasti kuvattu afro-amerikkainen (lue musta), niin en voinut olla miettimättä, miksi afroamerikkalainen kirjailija tekisi tällaisen  henkilövalinnan? Olisiko se ollut ymmärrettävä realistisuusnäkökulmasta. Nyt kun huomaan erehtyneeni kirjailijasta niin tämä saakin uudenlaisen näkökulman eikä välttämättä yhtään myönteisempää. Realistisuussyynä tämä on hieman outo, vaikka ottaisi huomioon kiintiöjutun palkkaamisessa, koska kyseinen henkilö on ainoa, jonka kerrotaan olleen n..k.r. Haiskahtaa hieman, täytyy sanoa. Muuten kirja oli hyvin realistinen, välillä realistisuus ja kuvaus oli vähän liikaa kuvauksessaan. Tosin heman epätodelliselta kuulosti maininta, jossa kadulla olevat olisivat saattaneet nähdä liikkuvassa sairasvaunussa potilaan kasvot. Eri asia on, jos nähdään, kun henkilöä ollaan siirtämässä ajoneuvoon.

Porin lukuhaaste kohta 15: Kirja kertoo ammatista, jota et voisi kuvitella itse hoitavasi

Naistenviikon 4. kirja: Lucilla Andrewsin Tilaa rakkaudelle!

Lucilla Andrews
Tilaa rakkaudelle
Alkuperäisteos: The print petticoat
Suomentanut Auli Hurme
Uusi kirjakerho, 1984
255 s.

Kirjan päähenkilö on Joanna, nuori sairaanhoitaja ja kätilö. Joanna on seurustellut 5-6 vuotta Richardin kanssa, joka on eteenpäin pyrkivä kirurgi, jolle arvossa nousu tuntuu olevan tärkeää. Joanna on töissä Elmhallin synnytyssairaalassa, joka on osa Gregoryn sairaalan kompleksia. Elmhall on maaseutusairaala, Gregory Lontoossa.

Joanna kertoo itse  tarinaa. Hänen kuvauksensa itsestään on:

"Minä olen tumma. Tukkani on pitkä ja suora. Pidän sitä keskellä jakauksella ja kiedottuna sykeröksi niskaan. Tämä on erittäin käytännöllinen kampaus, jos on sairaanhoitaja. Se on suunnaton etu. Se taivuttaa säännöllisesti ylihoitajat ja osastonhoitajat suopeiksi. Naispuolisten johtohenkilöitten mielestä sykerö merkitsee vakaata luonnetta ja seksikkyyden puutetta. Henkilökohtaisesti pidän sellaista kampausta siksi, että se sopii minulle parhaiten. Onneksi kukaan ei ole vielä tajunnut tätä, joten Gregoryn mahtihenkilöt tuntevat minut kilttinä-tunnollisena-nuorena-naisena-joka-ei-hupsuttele."

Pidän paljon lucilla Andrewsin sairaalamaailmaan sijoittuvista tarinoista, jos niissä onkin kerronnallista eroavaisuutta. Toiset ovat vaikeatajuisempia kuin toiset ja toiset ovat kerronnallisesti juoksevampia ja joutuisampia kuin toiset. Tämä teos on siinä välimaastossa, ei huonoin, mutta ei ihan parhainkaan Andrewsin tarinoista.

Joanna siis seurustelee, on seurustellut jo kuutisen vuotta Richardin kanssa, kun hän Elmhallissa tekee tuttavuutta Alaniin, joka on myös nuori lääkärinalku sekä Marcukseen, laivastosta lähteneen nuoren lääketieteen opiskelijan. Alan jo kohta Joannan nähdessään kosii tätä, vaikka tietää tytön Richard-suhteesta.

Joannan ammatillinen suuntautuminen  saa uuden kääntee, kun hän eroaa Elmhallista ja lähtee yksityishoitolaan, jossa hänen ei tarvitse tehdä juurikaan mitään. Kantaa vain milloin kuumaa maitoa milloin teetä rikkaille lepäämään ja vaivojaan surkutteleville rikkaille. Joanna kyllästyy jo ensimmäisenä päivänä, mutta ei pysty sanoutumaan irti ennen kuin kuukauden kuluttua, joten hän joutuu lopulta olemaan siellä kaksi kuukautta miltei tyhjänpanttina. Paitsi, että hän äkkiä kaikesta toimettomuudestaan huolimatta tuntee itsenä kuoleman väsyneeksi. Päästyään vihdoin eroon hoitolasta, hän rojahtaa sohvalle ja nukahtaa herätäkseen yltä päältä märkänä verestä. Hän on sairastunut tuberkuloosiin.

No, eipä tarinasta sitten sen enempää.

Tarina sijoittunee jonnekin 50-luvulle tai mahdollisesti 60-luvun alkuun. Englantilainen alkuteos on ilemestynyt seitsemänkymmentäluvulla, mutta kirjassa viitataan kuitenkin käytyyn toiseen mailmansotaan, on vuosilukuja opinnoista jne, ja sillä perusteella hieman haen aika-aspektia. Tarina on englantilaisen sairaanhoidon ja sairaanhoitajan ammatin osalta ihan kiintoisa, mitä tulee arvomerkkeihin ja opintoihin. Mitä tulee yhtymäkohtiin television englantilaisiin sairaalasarjoihin, niin alkoholia kulutetaan ja savukkeitakin menee tiuhaan, joten kovin terveellistä ei meno ole, mutta kaipa se on sitä ajankuvaa ja ilmapiiriä kuitenkin.

Luin tämän osana Tuijatan kulttuuripohdintoja -blogin  naistenviikko haastetta. Lauantaina 21.7. oli Johannan, Hannan, Jennin, Jennan, Jonnan, Hannelen, Hannen ja  Joannan päivä. Ajattelin ensin lukea Johanna Spyrin Heidi-tarinan jatko-osan, mutta päädyin sitten tähän, saadakseni kirjapinoon muutakin, kuin pelkkiä tyttökirjoja. Olin lauantaina ystävän syntymäpäiväjuhlissa ja siksi lukeminen venyi iltaan ja aamuyöhön, kun heräilin kesken unien. Siksi kirjoitus myöhästyi ja ilmestyy  näin sunnuntaiaamuna.