Sergei Antonov: Vehmas laakso!

 

Sergei Antonov

Vehmas laakso

Suomentanut Esteri Salo

Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike

1956

91 + 2 s.

Hyvä olisi yöpyä tänne kuten vaari ehdotti, ja huomenna jatkaa matkaa. Mutta yöpyä ei saanut. Ensiksikin, isää on odoteltu jo viime viikosta lähtien "Vehmas laakso" nimisessä kolhoosissa, jonne hän menee nyt agronomiksi, jatoiseksi, isälle oli aamulla aluekeskuksessa annettu eräälle "Vehmas laakson" kolhoosilaiselle osoitettu kirje. Se oli kiireellinen kirje tiiviissä kirjekuoressa jossa oli kirjoitus "Lähettäjä T.D.Lysenko". Isää oli pyydetty toimittamaan tämä kirje mahdollisimman nopeasti jollekin Ivanoville."

Agronomi Aleksandr Aleksandrovitsh ja tyttärensä Leena ovat tulleet Moskovasta, jossa Leenan äiti työskentelee sairaalassa, koska ei ole halunnut muuttaa kolhoosiin. Vanhemmat ovat sopineet, että katsotaan kesän ajan, palaako Leena Moskovaan vai mitä tehdään. Päähenkilöksi tarinassa muodostuu kuitenkin Petja, pioneeri-ikäinen poika, joka lähtee kuljettamaan agronomia ja tytärtä Vehmas Laaksoon. Petja osoittautuu siksi Ivaniksi, jolle Lysenkon kirje on osoitettu. Kirjeessä on kaksikymmentä kappaletta ihmevehnän jyviä. Petja on tilannut ihmevehnää kilon verran, mutta niin suurta määärää ei ole voitu toimittaa. 

Petja pistää jyvät jarovisoitumaan ja kadottaa niistä yhden, kun varpunen pääsee nokkasemaan. Jäljelle jää yhdeksäntoista kallisarvoista siementä, joita varjellaan sitäkin tarkemmin. Tovereineen Petja muodostaa "viidennen salaisen peltoprikaatin". He etsivät oman salatun palstan ja kylvävät siemenet kaikkien sääntöjen mukaan ja varoittavat toisiaan että asiasta ei saa kertoa kenellekään. Mutta kuinka käykään. Salaisuus leviää erinäisten tapahtumien myötä. Kuka on salaperäinen henkilö, joka jättää ohjeita peltotilkulle? Kuinka käy jyvien?

Ihmevehnästä kertoo opettaja koululaisille näin:

Kerran, kaukana Uzbekistanissa , - aloitti opettaja, - kolhoosilaiset huomasivat pellollaan muutamia merkillisä kasvin korsia. Se näytti vehältä, mutta korressa yhden tähkän asemasta oli kokonainen tähkäkimppu, kokonainen terttu. Kukaan ei tiennyt, mistä tämä ennennäkemätön vehnä oli ilmaantunut. Niinpä eräs kolhoosilaisnainen, nimeltään Gylsara, kylvi ihmeellisiä siemeniä jasai runsaasti seitsemänkymmentä sentneriä...

Vehnän kasvatuksen ohessa käydään koulua, Leenan syntymäpäiväjuhlat uhkaavat romuttua, kun Leenaa epäillään petturuudesta. Lasten luontaista uteliaisuutta ja halua toimia omin päin löytyy tässä tarinassa. 

Vaikka aika ja tavat oli mitä oli, niin tämä oli kuitenkin ihan mukava tarina maanviljelystä. Lapsinäkökulma oli hauska. Vaikka lapset touhusivat omin päin, saivat he huomata, että lopulta yksittäiset aikuiset touhusivat taustalla lapsia auttaen. Mustavalkoinen kuvitus oli hauska lisä. Erityisesti kansikuva on kiehtova ilmeikkyydessään. Sisällä oleva kuvitus on hieman erilainen, ja hieman vaihtelevakin realismin suhteen. 

Kuinka todellisuuspohjainen tämä teos on, on vaikea sanoa, sillä etsiessäni tietoa ihmevehnästä eksyin en niin kiinnostaville uskonnollisille sivuille. Kerronnassa minua myös hämmensi koulunäytelmä Lumikki, jossa henkilöhahmot eivät lainkaan vastanneet tutun sadun hahmoja. Lumikkikin oli musta poika. 

Neuvostoliiton aikaista kulttuuripropagandaahan tässä on selvästi löydettävissä, pidin silti lapsijoukon touhuista ja toveruudesta. Lapset ovat lapsia loppujen lopuksi iloineen, toiveineen ja pelkoineen. 

Kirjallisuusviite: Turgenevin Bezhin lug.

Outoja sanoja: Jarovisoitumisen ohella muita erikoisia sanoja löytyy enemmänkin: Presenningi, Tshapajevin papaha-lakki, ligroiini

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua. Maaseudun ja pienviljelujän  tyttönä peltotyöt niin heinän- kuin viljankorjuineen on tuttua hommaa. Vaikka sana jarovisoituminen on minulle outo, niin muistan kyllä lapsuudesta, kuinka isä pisti vljanjyviä multaan nähdäkseen niiden itävyyden. Ja hei, nyt on Helmet 2023 -haaste suoritettu.

Willa Cather: Antonia ystäväni!

Willa Cather
Antonia ystäväni
Alkuteos: My Antonia
Suomentanut Leena Karro
WSOY, 1940
335 + 2 s.

"Tuo hetki jolloin he kaikki syöksähtivät kellarista valoon, oli näky, jota näkemmään kuka tahansa olisi tullut matkojenkin takaa. Antonialla oli aina ollut ihmeellinen kyky jättää mieleen kuvia, jotka eivät kalvenneet vaan tulivat yhä voimakkaammiksi aikojen kuluessa. Muistissani oli kokonainen sarja tuollaisia kuva, mieleeni kaiverrettuina kuin ensimmäisen lukukirjani vanhat puupiirrokset: Antonia paljaat sääret heiluen ponin kyljillä, kun palasimme kotiin riemusaatossa kalkkarokäärmme saaliinamme; Antonia musta huivi harteillaan ja turkislakki päässään isänsä haudlla lumisateessa; Antonia illan suussa tulossa pelloilta työvvaljakkoinene. Hänen olemuksesaan saivat ilmauksensa ikivanhat inhimilliset tunnelmat, jotka vaistomaisesti tajuamme aidoiksi ja yleispäteviksi. "

Antonia Shimerda on Böömistä Nebraskaan muuttanut  siirtolaisperheen tytär. Hänellä ja isällään on läheiset välit, äitinsä on vähän erikoinen, joka pitää vanhemman pojan puolta. Nuoremmmalla pojalla on kehityshäiriö, ja sitten perheessä on vielä pikkusisko Yulka.  Antoniaa muistelee Jim Burden niminen poika, joka 10-vuotiaana tapasi Antonian ensimmäisen kerran. Nimestään huolimatta tämä teos ei kerro vain Antoniasta. Pitäisin tätä enemmän Jim Burdenin tarinana, sillä kertojana ja näkijänä ja kokijana on hän, ja hänen elämästään kerrotaan oikeastaan enemmän kuin Antoniasta. Silti Antonia, joka on joitakin vuosia vanhempi kuin Jim, tekee lähtemättömän vaikutuksen Jimiin. Heidän välinen ystävyytensä saa välillä hieman kupruja siloittuakseen kuitenkin elämän vaiheissa. Odottamaani avioliittoa heidän välilleen ei kuitenkaan synny. Elämä vie eri suuntiin.

Kiinnostuin tästä kirjasta Gregoriuksen lyhyen maininnan johdosta. Löysinkin sitten tämän teoksen nettiantikvariaatista ja ihastuin tähän painokseen, jonka vahvat punaiset kannet tekivät minuun varmaan yhtä vahvan vaikutelman kuin Antonia Jimiin.  Ehkäpä nämä kannet ovat jopa vaikuttavammat kuin itse tarina, joka ei sekään toki huono ole. Jäin kuitenkin lukukokemuksen myötä pohtimaan, miksi näin läpipunaiset kannet? Mielestäni kannet antavat hyvin sopivan jännitteen tarinalle, joka on vahvan, periksiantamattoman naisen kuva. Myös sanana määritteenä,, laatusananana punainen esiintyy teoksessa eri muodoissa ja eri asteisina ja eri yhteyksissä jopa viisikymmentäviisi kertaa, mikä ei ehkä ole ihana tavanomaista yhden tarinan aikana. Erityisesti Nebraskan punainen ruoho toistuu kuvauksessa.

"Varhain seuraavana aamuna juoksin ulos tutkiakseni lähiympäristöä. Minulle oli kerrottu, että talomme oli ainoa puinen talo Black Hawkista länteen - kunnes tulltiin norjalaisen siirtokunnan alueelle, missä niitä oli useita. Naapurimme asuivat turvemajoissa ja maakuopissa, jotka olivat kylläkin kodikkaita, mutta eivät kovinkaan tilavia. --- --- Postitoimistoon menevä tie vei suoraan ovemme ohi ja  yli pihan, teki mutkan tuon pienen lammen kohdalla ja alkoi sitten hiljalleen nousta kohti länttä silmänkantamattomalle preerialle. Siellä se kulki läntisellä taivaanrannalla suuren maissivainion reunaa, suuremman kuin eläissäni olin nähnyt. Muuta raivattua maata kuin tämä maissivainio ja pieni hirssipelto navetan takana ei ollut näköpiirissä. Kaikkialla, niin kauas kuin silmä kantoi, oli vain karkeaa punaista ruohoa, enimmäkseen minua pidempää." 

Antonia ystäväni on pioneeritarina, se on eurooppalaisten siirtolaisten tarina, tarina ystävyydestä ja eteenpäinpyrkimisestä. Se on vahvan naisen tarina toisen silmin kerrottuna. Teoksen  parasta antia on upea luonnonkuvaus, jännitteitä ja vastakkainasettelua tälle tunnelmalliselle  kuvaukselle luo muutamat tilannekuvaukset, kuten erään siirtolaismiehen syvä syyllisyys menneisyydessä tapahtuneesta, jossa morsiussaatto joutuu susien suuhun, Antonian isän kuolema, jossa oikeus ei tapahtunut (minun mielestäni ainakaan) ja muutamat muut tapahtumat.

Gregorius mainitsi tämän teoksen esitellessään Laura Ingals Wilderin Pieni talo preerialla -teosta. Yhtymäkohtia teosten välillä toki on, luonnonkuvaus, arjen kuvaus. Kuitenkin teosten yleissävy ja tunnelma on hyvin erilainen. Antonia ystäväni on paljon vakavampi, sanoisin herkempi pienille nyansseille kerronnassa.

Tarina sijoittuu Nebraskaan noin 1870-1900 välille. Viitteitä ajallisesta miljööstä saa kun Jim menee Lincolnin yliopistoon, joka on perustettu joitakin vuosia aiemmin sekä maininta Alaskan kultaryntäyksestä. Mikä kuitenkin pienenä detaljina minua mietityttää on jäätelönmyynti kioskista, mitä en oikein osaa sijoittaa 1800-luvun puolelle, mutta voinhan erehtyäkin. 

Kirjan alussa on johdanto, jossa nimeltä mainitsematon henkilö matkustaa yhdessä Jimin kanssa junalla ja Jim kertoo kirjoittaneensa muistikuvia ystävästään Antoniasta. Haluaisiko toinen ehkä lukea ne? Minulle tulee mieleen, että tämä toinen olisi kenties kirjailija. Tämä johdanto myös antaa ikään kuin ymmärtää, että kyse olisi todellisista henkilöistä. Kyse ei liene kuitenkaan täysin elämänkerrallinen vaan fiktiiivinen, aitouteen pyrkivä  tarina Nebraskan siirtolaisasutuksesta. Ystäväni Antonian henkilökuviin on ehkä saattanut vaikuttaa jotkut todelliset henkilöt. Näin ainakin itse olen ymmärtänyt, kuin hieman tutkin kirjailijan taustoja. 

Lyhennetyn alkuperäistarinan voi lukea täältä: https://cather.unl.edu/writings/books/0003

---

Helmet 2020 -lukuhaaste kohta 42: Kirjassa on isovanhempia. Jim Burden muuttaa kymmmenvuotiaana isovanhempiensa luokse asumaan.

Kansisuunnittelija ei mainita, hän saa 

minulta kuitenkin täydet pisteet.

Huikea kansi.