Anya Seton
Jumalan oma maa
Alkuteos: The Winsthrop womn
Suomentanut Kai Kaila
WSOY, 1959
687 + 1 s,
Päähenkilö Elisabeth Fones on englantilaisen apteekkarin tytär. Äitinsä puolelta hän kuuluu Winthropien aatelissukuun. Teso alkaa Elisabetin lapsuudesta. Eletään vuotta 1617. Siitä hypätään kymmenen vuotta eteenpäin. Elisabeth on töissä isänsä apteekissa. Hän rakastuu serkkuunsa Harryyn ja menee tämän kanssa naimisiin vastoin Harryn isän toivomuksia. Elisabethin eno John Winthrop on tiukka puritaani ja on piiskannut tytön lapsena valehtelun takia. Tästä syystä Elisabeth inhoaa enoaa vielä aikuisenakin.
Vuodet kuluvat ja Elisabeth jää orvoksi. Muutakin sukua kuolee. John Winthrop nimitetään Uuden Englannin, Massachusetin kuvernööriksi ja perhe muuttaa Amerikoihin. Siellä alkaa uuden elämän rakentaminen. Harry kuolee ja eno naittaa Elisabethin uudelleen Robert-nimiselle miehelle, jolla on mielenterveydellisiä ongelmia ja ilmeisesti jotain muutakin hämärää, johon vain viitataan antamatta sen kummemmin selitystä. Elisabeth itse on eteenpäinpyrkivä ja hän saa hankituksi hyvän maapalstan ja avukseen rujon intiaaninaisen.
Eri valloittajamaat kuten englantilaiset ja hollantilaiset tappelevat rajoista ja hollantilaiset erityisesti intiaanien kanssa, mistä seuraa kamalat verilöylyt. Elisabethin perhe kasvaa ja vuodet kuluvat. Tapahtuu monenlaisia asioita. Elisabethin toinen mies palaa Englantiin, tyttären aviomies juonittelee taustalla saadakseen omaisuuden itselleen. Elisabethin rakastuessa toiseen mieheen ja alkaessa laittoman suhteen tämän kanssa, Elisabet joutuu jättämään kotinsa ja pakenemaan, mutta saa lopulta omaisuutensa takaisin.
Jumalan oma maa on historiallinen romaani, joka ainakin osittain perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Kiintoisaa oli huomata yhtymäkohta aiemmin lukemaani Delawaren poikiin ja viittaus hollantilaisten sotaretkeen ruotsalaista siirtokuntaa kohtaan. Hollantilaiset kuvattiin Delawaren pojissakin sellaisiksi, jotka eivät tulleet lainkaan toimeen intiaanien kanssa, niin se näytti olevan tässäkin. Hirvittävää luettavaa, vaikka kuvaukset eivät pitkiä olleetkaan.
En myöskään saanut oikein ruusuista kuvaa puritaaneistakaan.Hengellisiin asioihin viitataan monelta kantilta niin intiaaniuskomusten kuin taikauskonkin kannalta. Oli enemmän ja vähemmän sanojensa mittaisia krristittyjä ja ei kristittyjä. Tämä ei siis ole hengellinen kirja eikä oikein uskonnollinenkaan. Jollain tasolla tämä ehkä edustaa jonkinlaista universalismia, sillä Elisabeth, joka ei oikein enonsa takia ole kirkollisten asioiden kannattaja kohtaa lopussa kuitenkin jonkinlaisen 'valaistumisen'.
Itselleni tämä oli vähän ristiriitainen lukukokemus. Historiallisena romaanina kiinnostava, romantiikkakin menetteli, mutta yleisvaikutelma viimeisen pisteen jälkeen jätti epävarmaksi idean ja tunnelman suhteen. Kirjan loppupuolella oli muutamia viittauksia runoilijoihin, jotka herättivät kiinnostusta, kuten tämä:
"Uskonto ei merkitse synkkämielisyyttä eikä Jumalan henki tunteiden tukahduttamista."
- John Donne.
Teos kertoo siis vahvatahtoiseta naisesta, joka kokee elämässä monia kolhuja, mutta selviää kuitenkin niiden läpi. Mitenkään feministinen tämä kirja ei kuitenkaan ole,sitä osoitta jo tämä lause: "Miehelle on ihaninta maailmassa olla oma herransas, mutta nainen!- Nainen, aasi ja pähkinäpuu, pieksennästä vain parantuu." Päähenkilö Elisabeth näyttää pitävän lausujaa vain vitsikkäänä ja vieläpä rakastuu mieheen. Joka tosin ei ole mikään pieksijä loppujen lopuksi.
"Lauantaina kesäkuun 12. päivänä, yhdeksän myrskyisen matkaviikon jälkeen purjehti Arbella pitkin Cape Annin etelärannikkoa ja sai näkyviin matkan päämäärän, kaarnamaojen ja turvekattoisten maakuoppien rykelmän jota intiaanit kutsuivat Naumkeagiksi, mutta jolle asutuksen väliaikainen kuvernööri John Endecott oli antanut uuden nimen Salem."
Teoksella mukana Kirjoja Ulapalta -haasteessa, joka päättyy ihan näinä päivinä. Tässä sivutaan myös merenkulkua, kuten oheisesta otteestakin voi nähdä.
