ELÄINTEN NAHOISSA
Tarina Ruijasta
Kirj.
MATTI AIKIO
Tekijän luvalla suomentanut Juhani Siljo
Matti Aikio (1872-1929) oli saamelainen kirjailija ja saamelaisuudesta tämä Eläinten nahoissa -teoskin kertoo. Pääosassa on Biettar Oula, joka on porolappalainen pohjoisen tuntureilta. Hänellä on puoliso Elle ja Andi-pienokainen. Myös Biettar oulan äiti Muori Biettar asuu ja pitää komentoa perheessä. Tarina saa alkunsa porovarkausoikeudenkäynnistä, jossa Lasse, joka on ollut Piettar Oullalla apulaisena ottaa syyn niskoilleen, vaikka todellinen syyllinen on Biettar Oula itse. Lasse joutuu vankilaan seitsemäksi kuukaudeksi ja kun hän vapautuu tulee hän hakemaan niitä seitsemää vaadinta, jotka hänelle on luvattu. Vaan Muori Biettar sanookin, että saat kolme merkitsemätöntä vasaa ja yhden vaatimen, johon Lassen on tyytyminen, mutta Lassen ja Biettar Oulan välille jää kytemään katkeruutta.
Kerronta on väkevää ja rajua, voisi jopa sanoa että hieman rietastakin. Sävähdyttää sisikuntaa, kun kuvataan, kuinka 2½-vuotias Andi, joka imee äitinsä rintaa ja kiroaa, kun maitoon sekoittuu katosta (?) tippuva vesitippa. Ihan niin raakaa tämä kuvaus ei kuitenkaan ollut, kuin pelkäsin ja loppua kohden kerrontaan tulee jo muunkinlaisia sävyjä.Mikään iloinen kirja tämä ei kuitenkaan ole. Tarinaa sävyttää pohjoisen pimeys ja valoton kaamos. Ihmisluonnnon, tunteiden ja elämänmenon kuvauksen rinnalla elää kulttuuriin liittyvät sanat ja luontokuvaus.
Mieltä etovan lestadiolaisseurojen (?) kuvauksen rinnalla kuvaus pakkaseen kuolleesta varpusesta on herkkä, jollain lailla tämä oli kuitenkin irrallaan muusta kerronnasta.
"Pieni varpunen, jonka nokka oli heltynyt kylmästä, niin ettei se saanut eloa jääkovasta urvusta, istui oksalla, hentoiset varpaat kirpeän kylmässä huurteessa. Kylmä oli hiipinyt sydänjuuriin saakka ja kierteli värisyttäen läpi ruumiin. Silmäluomet raukesivat yhteen, ja pää ja kaula koettivat piiloutua höyhenvaippaan, mutta turhaan. Pikku varpunen tipahti lumeen, jalat kä pristyneinä vatsan alle... Mutta sen viimeinen tunne oli suloista tyytyväisyyttä. Se uneksi lentävänsä lämpimässä ilmassa, joka oli täynnä päivänpaistetta."
Biettar Oulan rinnalla tarinassa on monia sivuhenkilöitä, joista mainittakoon Jussa. Jussa rakastuu vaaleaan naiseen, Elnaan, viehättävään ja toisenalaiseen, kuin kukaan toinen, jonka Jussa on tavannut. En oikein ole varma, onko nainen norjalainen vai sittenkin itsekin lappalainen. mutta sanat heidän välillään eivät tavoita toisiaan. He kulkevat toistensa ohitse niin läheltä että kipeää tekee. Jussasta tulee pappi, Suomen pappi, ei Norjan.
Räikeää alastomuutta, tunteiden kuumia huokauksia ja elämän juurien mehukkuutta tässä tarinassa on, se elämän toivo vain tahtoo olla kovin kalpea ja heiveröinen, kuin sammuva liekki. Elämän hurmiosta ei saa kaikin ajoin otetta vaan jää tahdottomana leijumaan ilmaan ja kaipaukseen. Hyvin erilaista elämänkuvausta, kuin yleensä ne kaunokirjalliset teokset, joita olen lukenut, ei vallan kehno lukukokemus kuitenkaan jännitteistään huolimatta.
”Tämä kevät tulee kuin kuumeuni jonakin varhaisena aamuhetkenä. Aurinko riisuu maan räikeän alastomaksi, sen kuuma henkäys kohtaa jokaista paljasta täplää ja sulattaa elämään juurten mehut kuohkeutuvan mullan alla, se täyttää koko ilman riehuvalla juhlahumulla ja kaiken elävän toivolla ja tahdottomalla hurmiolla.”
...
Helmet 2020 lukuhaaste kohta 5: Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tämän nettiversiona, jonka voi ladata Projekti Lönnrotista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!