21 joulukuuta 2020

Peter Englund: Kuningatar Kristiina!

Peter Englund

Kuningatar Kristiina - Tyttökuiningas

Alkuteos: Silvermasken - en kort biografi över drotning Krstina

Suomentanut Rauno Ekholm

WSOY, 2006

272 s.


"Samanaikaisesti esiin oli noussut uusia ja tavallaan vielä vaikeampia kysymyksiä. Kristiinan laveat ja varsin meilivaltaiset opinnot eivät nimittäin olleet käsittäneet vain teologiaa. Hän oli ahminut lähes kaiken, minkä katsoi tärkeäksi tai kiinnostavaksi. Ja sitä riitti henkilölle, jolla oli hänen ahnas ja kärsimätön älynsä: historia, klassinen filologia ja filosofia, mutta myös luonnontieteelliset aineet kuten matematiikka ja tähtitiede. Ja vaikka hänen opintonsa osaksi olivatkin varsin pinnallisia, ne saattoivat silti antaa luonteeltaan katalyyttistä tietoa. Sillä samalla kun humanistiset aineet laskivat hänen toisen jalkansa antiikin turvalliselle ja vankalle kalliolle, laskivat luonnontieteelliset opinnot toisen jalan eräänlaiselle tiedolliselle jäälautalle, keskelle jatkuvaa liikettä, haurautta ja kysymyksiä."

Ruotsin kuningatar Krisiina (8.12.1626 - 19.4.1689) on kiinnostava historianhahmo. Oma tietämykseni hänestä tosin on ollut ennen tätä kirjaa kovin vähäinen ja pohjautunut lähinnä Greta Garbon esittämänä elokuvaan ja jostain lukemaani tietoon hänen, siis Kuningatar Kristiinan vähintäänkin kyseenalaiseen suhtautumiseen romaneja kohtaan. Jälkimmäistä asiaa ei tässä teoksessa käsitelllä, mutta Greta Garbon elokuvasta sanotaan, että "romanttinen fiktio hyrrää vapaalla" 


Peter Englund on kirjoittanut tämän kirjan Ruotsin Akatemian toimeksiannosta ja kaipa tämä jossain määrin on akateeminen tutkimus, sillä pohjautuuhan tämä lähteisiin ja alaviitteillä on annettu lisäinformaatiota joissakin kohdin. Kaikkein kiinnostavinta lähdeaineistoa on Kristiinan omat kirje- ja elämänkerralliset otteet sekä mietelauselmat. Lukisinkin mielelläni vastapainoksi näitä Kristiinan itse kirjoittamia ajatuksia elämästään ja ajatuksistaan.

Kyllä tämä ihan mielenkiintoinen teos oli, vaikka saattoi jättää myös monia kysymyksiä vaille vastausta. Tämä on Peter Englundin näkemys Kuningatar Kristiinasta ja hänen monista muodonmuutoksistaan, joista tunnetuin ehkä on kääntyminen luterilaisuudesta katolisuuteen. 

Maininnan arvoinen lause:

"Hänen Majesteettinsa ei ole  naishenkilön kaltainen, vaan rohkea ja selväjärkinen." Hän (Oxenstierna) lisäksi kuitenkin varovaisesti, että "jollei Hänen majesteettinsa mene tärviölle, hän herättää nyt hyviä toiveita."

Hmm. Kysynpä vain, eikö naiset muka voi olla rohkeita ja selväjärkisiä.

Kirjan alkuperäisnimi viittaa ilmeisesti  Kristiinan hopeiseen kuolinnaamioon.  Hänet on haudattu Pietarinkirkon kryptaan. Sitä, miksi tuo hauta aikanaan avattiin en voi ymmärtää. Mitä sillä haluttiin saavuttaa ja tietää. Annettaisiin hautojen olla.

Kuningatar Kristiinasta on lukenut myös Suketus, joka pitää tätä teosta samanaikaisesti sekä viehättävänä että raskaana, kepeänä, mutta painavasti perusteltuna.

Helmet lukuhaaste kohta 36: Tunnetun henkilön suosittelema kirja. Tästä teoksesta on vinkannut  Erkki Tuomioja.   joka, vinkkaa samassa yhteydessä myös toisesta Kristiina-elämäkerrasta.

Pariisi - Dakar -kirjaralli: Pariisi, jossa ainakin hetkittäin piipahdetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä roskaa!