BjØrn Rongen
Tunturiluolan vankina
Alkuteos: Bergtatt i Risehola (1953)
Suomentanut Kerttu Juva
WSOY, 1955
118 + 2 s.
Kansi: Lauri Manninen
Pojan nimi oli Ola, aivan samoin kuin teidän kahden – eikö se olekin ihmeellistä? Hän asui talossa, jonka nimi oli Harjula, ihan niin kuin mekin. Pihan ympärillä oli sama laidun ja sama tunturi ja tässä samassa tuvassa hän kasvoi ja leikki lapsena ollessaan. Tuolla Olalla ei kylläkään ollut paljon aikaa leikkimiseen. Sillä ennen vanhaan, ja tämä tapahtui kauan sitten, täytyi lasten tehdä työtä ja auttaa kotonaan jo aivan pienestä pitäen. Minä en itse muista, kuinka kaikki tapahtui, koska olin silloin van pieni tytöntyllerö. Mutta monta vuotta jälkeenpäin puhuivat ihmiset siitä kylässä, ja monet muistavat vieläkin nuo jännittävät päivät.
Kerronnallisesti tarinan tarinassa sisältävä seikkailukertomus, jossa 9-vuotias Ola-poika joutuu suuren ukkosilman aikana tunturiluolan vangiksi yhdessä kahden vuohen ja pikkukilin kanssa.
Ulkokehässä on talvi, eletään joulun ja uudenvuoden aikaa. Serkusjoukko on kokoontunut sukulaisperheen luokse lomanviettoon. On kaupunkilaisserkut Ola ja Tone ja talon omat lapset Guri, Olav ja Jon ja vielä Gurianne, "joka oli vanhin kaikista". Lapset ovat kokoontuneet isoäidin luokse, jossa tuoksui "uunissa paistuvilta omenoilta" eikä "joulu tuntunut joululta ilman näitä vierailuja isoäidin tuvassa."
Sisäkehässä on kesä ja isoäidin tarina lastenlapsille. tarina Olasta, joka saa lapset kipristelemään jännityksestä ja ja Ola-pojan (joka on tarinan kaima) kerskailemaan, mitä hän olisi vastaavassa tilanteessa tehnyt. Ja aivan kuin Shererazade Tuhannen ja yhden tarinoissa jättää isoäitikin tarinansa aina kesken, jatkaakseen seuraavana päivänä, sillä hänen täytyy "välillä levätä" tai "ompa jo tullut pimeää" tai on jotain muuta tekemistä tai ajateltavaa.
Ulkokehällä kuvataan lähinnä lasten tunteita ja halua kuulla tarina loppuun, sisäkehällä Olan kokemuksia vuohipaimenessa, ystävystymistä Harmaan (vuohi) ja Vip-koiran kanssa sekä kaikkea sitä, mitä rajuilman myötä seuraa. Itsekin jossain vaiheessa aloin miettiä, kääntyykö tämän liian rajuksi lastenkirjaa ajatellen, mutta ei. Ei kääntynyt ja huokaisin helpotuksesta.
Suomennoksesta sanoisin sen verran, että tässä on jonkin verran suomalaistamista, mm. tunturitalon nimi Harjula. Myös Alkuperäisnimi Bergtatt i Risehola on suomennettu hyvin yksinkertaisesti, sillä alkuperäisnimeen liittyy tarinan taustalla kulkevat kansanuskomukset vuorenpeikoista ja keijuista. Lastennimiä ei sensijaan ole suomennettu. Lastennimissäkin tulee outo hyppäys, sillä alussa oli kaksi Olaa, mutta lopussa on sekä Gurianne että pikku-Guri, mitä ihmettelen, mistä hän tarinaan ilmestyy? Olisikin mielenkiintoista lukea tämä alkuperäiskielellä. vaikka norjankieli taitaisi olla vielä vaikeampaa kuin ruotsinkieli, vaikka yhteneväisyyttä kielissä onkin. Tämä on ilmestynyt myös englanninkielisenä käännöksenä Olaf and the Echoing Cave, joka on jo hieman kuvaavampi käännös kuin pelkkä tunturiluola.
Mainittakoon, että tämä teos on saanut vuonna 1954 Norjan opetusministeriön myöntämän palkinnon.
Kyyti 2016 -lukuhaaste marraskuun kirja: selviytymistarina
Muualla:
