Sheila MacKay Russel
Valkean sisaren lamppu
Alkuteos: A lamp is heavy
Suomentanut Annikki Palmén
WSOY, 1956
Kuvitus Jean McConnell
284 s.
"Käsitykseni inhimillisestä elämästä oli tietenkin hyvin hämärä sinä päivänä, jolloin ensi kerran seisoin ylihoitajan edessä hänen suuren, kiiltävän tammipöytänsä toisella puolen. Jos olisin ymmärtänyt mitä se todellisuudessa on, olisin kai muitta mutkitta tehnyt täyskäännöksen ja livistänyt kiireen vilkkaa takaisin omaan, tympeän turvalliseen ympäristööni, jota sain kiittää olemassaolostani. Tiesin kuitenkin vain tulleeni pyytämään, että tuo nainen kasvattasisi minut joksikin, jota epämääräisesti nimitin sairaanhoitajaksi.
- Nimeni on Susan Bates, sanoin vetäen syvään henkeäni. - Haluaisin pyrkiä sairaanhoitajakouluun."
Susan Bates on hyvän perheen tytär, joka on saanut opetusta lausunnassa, pianonsoitossa ja tanssissa. Hänen itsepäistä haluaan tulla sairaanhoitajattareksi ei oikein katsota hyvällä vanhempiensa taholta, ei ennen kuin äiti saa kuulla Florence Nightingalenkin olleen sivistyneen perheen lapsi. Isäkin kysyy neuvoa kaupungin pormestarilta ennen kuin sallii tyttärensä astua sisään sairaalan ovista.
Valkean sisaren lamppu on huumorilla kirjoitettu tarina sairaanhoitajaksi valmistumisesta, ammatin eri puolista ja elämän lainalaisuuksista. Huumorista huolimatta teoksessa on myös vakavia sävyjä, ei vähiten Susanin alkaessa pohtia omia hengellisiä näkemyksiään. Voiko kaikkien näiden sairauksien ja vaikeiden tilanteiden keskellä enää uskoa Jumalaan. Nämä pohdinnat ovat kuitenkin vain pieni osa tarinaa, joka välillä tuo mieleeni yhdistelmän Helen Wellsin Ursula ja Helen Boylstonin Helena -sarjoja. Kirja poikkeaa näistä kuitenkin omaperäisyydellään ja jossain määrin, voisi ehkä sanoa, reaalimaailman otteella.
Teoksen ajallinen miljöö kuvaa amerikkalaista yhteiskuntaa ennen toista maailmasotaa. Maailmansotaan viitataan teoksen loppupuolella, jolloin valmistunut Susan miettii lähtöä rintamalle puhumattakaan tohtorista, joka ensi alkuun saa Susanin ärsyyntymään, mutta jota hän ei lopulta voi vastustaa. Tästä rakkaustarinasta huolimatta tämä kirja ei edusta romanttiikkaa. Tohtorin ajatukset sodasta ovat niin ajankohtaista, niin ajankohtaista että se on suorastaan surkeaa. Tarina ei ole kylläkään ollut surkea.
"Hänen suunsa vetäytyi hymyyn. - Valitan, että hiukan eksyin asiasta. Ei, ystäväiseni, sitä en tarkoita. Sanon vain, etten kannata sotaa. Sattumalta en myöskään kannata natsilaisuutta. Juusi sen takia haluankin tällä kertaam ukaan. Vaikka kaikki sanomalehtien propaganda seulottaisiin pois, on sittenkin ilmeistä, että heidän taistelunsa on väärää. Voisin kuitenkin halukkaammin olla mukana taistelemassa, joss voisin varmasti uskoa, etei tätä olisi ennakolta voitu ehkäistä. Olen nimittäin sitä mieltä, että se olisi voitu tehdä. Natsilaisuudella, kuten kaikella muullakin tässä maailmassa, on omat syynsä. Nämä syyt pitäisi paljastaa ja korjata, jota tällaista onnettomuutta ei voisi tullakaan. Sota ei ole mikään parannuskeino. Se ei millän tavoin korjaa syitä. Huomaat kai, että taaskin saarnaan ehkäisevän lääketieteen puolesta. On löydettävä syy ja sitten ehkäistävä tauti."
---
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatka -lukuhaaste kohta 11: Opiskelu- tai kouluaikaan sijoittuva kirja.
----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!