02 huhtikuuta 2024

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja!


Lisa Wingate

Kadonneiden rakkaiden kirja

Alkuteos: The book of Lost friends 

Suomentanut Elina Salonen

Sitruuna, 2023

461 s.

Aloitus: Opettajan sormelle laskeutuu leppäkerttu keveästi kuin höyhen. Se on kuin elävä jalokivi, pilkullinen rubiini, jolla on jalat. Tuulenvire houkuttelee vierailijan pian lentoon, mutta sitä ennen opettaja muistaa vanhan lastenlorun: Leppäkerttu, leppäkerttu, minne nyt meet? Koti on tulessa ja lapset kadonneet.

Leppäkerttuloru on kovin pessimistinen ja synkkä verrattuna suomalaiseen loruun, jossa leppäkerttua kehotetaan lentämän ison kiven juureen, jossa sille keitetään puuroa. Kadonneiden rakkaiden kirja ei kuitenkaan aiheestaan huolimatta ole pessimistinen eikä synkkä teos, vaikka surua ja murhetta, kauhua ja kamaluutta tapahtuukin. 

Kerronta etenee kahdessa tasossa, kahden minäkertojan kautta. On menneisyys ja nykyisyys Augustinen kaupungissa, Louianassa. 1875 Hannie Gosset kertoo omaa ja perheensä tarinaa sisällissodan jälkeisissä tunnelmissa. Hannien omaiset, äiti ja sisarukset on myyty kuka minnekin, Hannie on päässyt palaamaan Gossettien kartanolle vapaana työläisenä, tuttujen orjatoverien luokse. 1987 osin italialaista sukua oleva Benedetta (Benny) Silva on aloittanut opettajana Augustinessa, köyhien lasten koulussa ja yrittää saada oppilaansa kiinnostumaan kirjalisuudesta. Ensin luetaan Eläinten vallankumousta, mutta sitten kuvaan astuu suvut ja salaisuudet.

Kerronta etenee vuorotellen näiden kahden minäkertojan kautta ja lukujen välissä on sanomalehti-ilmoituksia, joita vapautetut orjat ovat laittaneet kristilliseen lehteen löytääkseen kadonneita omaisiaan ja rakkaitaan.

Menneisyydessä Hannie joutuu seikkailuun lähtiessään etsimään kartanosta paperia, jossa luvataan kymmenen vuoden vuokraviljelyn jälkeen palstan omaksi saamista. Kartanon isäntä hra Gosset on kadonnut ja hänen jälkisäädöstään on etsimässä myös tytär Lavinia avioliitosta ja tytär ei avioliitosta Juneau Jane. Hannie pukeutuu pihapojaksi ja lähtee kuljettamaan Laviniaa ja Juneau Janea hra Gossetin asianajajan luokse, mutta reissu kääntyy hengenvaaralliseksi. 

Nykyisyydessä Benny alkaa tutkia Gossetin kartanon menneisyyttä ja saa lopulta vastaansa Gossetin kartanon jälkeläishaaran ja kaupungin silmäätekeviä.

Kadonneiden rakkaiden kirja on notkeasti etenevä tarina, mukaansa tempaava ja koskettava lukuromaani yhteisöllisyyden merkityksestä ja historian, omien sukujuurten tuntemisen tärkeydestä.

---

Pieni Helmet 2024 kohta 20. Kirjan nimessä on sana kirja,

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024, Tunteet. Kohta 16:  odotus tai kaipuu

 ---

Muualla tuumittua.

Kirjojen kuisketta: Kadonneiden rakkaiden kirja viestii historian tuntemisen tärkeydestä. 

Kirjarouvan elämää: Teoksessa erityisesti naiset saavat äänen

Kirjakaapin avain: Kiehtova miljöö

2 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa paljon. Jotenkin nuo kahden aikatason tarinat nykyään viehättää mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kahden aikatason kirjoja on nyt ollut esillä. Se, miten aikatasot yhdistyvät jää lukijan arvioitavaksi.

      Poista