Peik
Suomentanut Ilmi Hallsten
WSOY, 1950 (6. painos)
119 s.
Peik on pieni poika, oikealta nimeltään Pavel Bededikt. Peik on orpo. Hänen saksalaista sukujuurta oleva äitinsä on kuollut aiemmin ja nyt myös isä on kuollut purjeveneen kaatuessa kovassa myrskyssä, juuri kun tämä oli tulossa kotiin majakanvartija Hansenin pojan kanssa, joka oli mennyt siinä samassa "tapauksessa". Peikin mielestä olisi ollut "paljo pahempi, jos ajuri Ondursen olisi hukkunut. Ajuri Ondursen oli Peikin paras ystävä Liinukka-hevosensa kanssa.
Peik on mukavan lystikäs pieni tarina. Peik matkustaa kaukaisen setänsä professori Hedenmanin luokse, jonka nimi on myös Pavel Benedikt "jatkaakseen sukua".
Tarina on kirjoitettu lapsentasolta hauskasti ja leikkisästi. Välillä puhutaan murteella, kuten ajuri Ondurska: "sehän merkissöö niin paljon, miten se issensä käyttää - tai sillä viisiin." Tässä oli kyse siitä, pitäisikö Peikin teititellä vai sinutella professoria.
Niin Peik muuttaa pienestä satamakylästä kaupunkiin Kristianstadiin. Siellä hä tekee tuttavuutta taloudenhoitaja Blomin kanssa, jonka mielestä korvat pitää pestä joka päivä. Peik tekee tuttavuutta myös naapuristossa olevien kolmen tytön kanssa, Mairin ja Kotihiiren ja Tunturihiiren kanssa.
"Tunturihiiri on hauska, hän on jotakin kummallista, jonka nimi on fanteribbel. Isoäiti sanoo niin. Kotihiiri on vino ja käy Otto Pedersenin instituutissa tullakseen suoraksi. - Mairi, sanoi kotihiiri ankarasti, sinä et saa niitä sanoja käyttää, koska sinä et milloinkaan voi niitä oppia. Se on 'enfant terrible', ja se on ranskaa. Ja toinen on 'or-to-pee-di-nen instituutti'. - Sitähän minä juuri sanon, vastasi Mairi kärsimättömänä."
Dramaattiseksi tarina muuttuu kun Peik kiipeää tikkaita ja putoaa selälleen lyöden päänsä. Silloin Tunturihiiri tulee professorin luokse ja haluaa jäädä yöksi neuvomaan professoria Peikin hoidossa.Tunturihiiri oli rohkea tyttö, jojka uskalsi vastustaa aikuista ihmistä ja joka "ei koskaan huolinut tuumia pelkäämistä".
Kaatumisen seurauksena Peik saa aivokuumeen. "Siinä hän makasi, kasvot kiehuvan punaisina, suuret silmät loistavina, eikä vastannut, kun he puhuivat hänelle."
Kiehuvan punaiset kasvot kuulostaa kovin liioittelevalta mutta tuo kerrontaan mukavaa väriä ja vahvuutta. Pidin paljon tästä kirjasta, johon on kirjoitettu myös jatkoa. Ja tekisipä mieleni saada se jatko-osakin käsiini. Kuinka Peik lopulta kotiutuu uuteen kotiinsa vai jääkö ajuri Ondruska hänen suureksi sankarikseen, jonka luokse koti-ikävä Peikiä vetää selviää lopulta, kun Peik selviää kuin selviääkin kuumeestaan ja professori löytää muitakin kuin kovin vaikeasti tajuttavia sanoja.
Maan mainio lastenkirja, täytyy sanoa. Tämän painoksen kansikuva on viehättävä. Tekijää ei ikävä kyllä mainita. Ainoa, mitä en pitänyt erityisen onnistuneena, oli teokseen sisällytetyt piirrokset kreikkalaisista patsaista, jotka kyllä toivat esiin jotain kerrontaan liittyvää, mutta eivät sopineet muuhun layoutiin ja piirrosjälkeen (pienen lapsen näkemys kyseisistä patsaista ja alla lapsen käsialalla selitykset).
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!