Musta metsästäjä
Suomentanut H. Vaaja
WSOY 1942 (4. painos)
251 s.
"Tyttö käänsi sarvea ja keksi kauniin mäntymetsikön keskeen kaiverretun nauhan. Nauhaan oli piirretty kaksi riviä kirjaimia: Rakastan sinua. Kuolemaani asti taistelen puolestasi."
Tytön nimi on Anne St. Denis ja sarvi, jota hän katseli ja ihasteli oli David Rockin koristelema ruutisarvi. Anne oli 17-vuotias ja lähdössä Quebeciin Ursuliini-luostariin opiskelemaan. Anne oli ylhäistä ranskalaista sukua. David taas oli ranskalais-englantilainen. David asui äitinsä kanssa, sillä hänen muu perheensä oli kuollut.
Anne ja David rakastivat toisiaan. Heidän romanttisen hetkensä näkee kolme quebeciläistä valtaherraa, joista yksi iskee silmänsä kauniiseen Anneen ja alkaa juonitella Davidin päänmenoksi saadakseen Annesta itselleen uuden lelun. Anne ei aavista mitään pahaa.
Rävähtämättä toivotti David hyvää yötä. Ryhdikkäänä kuin intiaani hän astui ovesta ulos yöhön. Mutta kadulla häntä horjutti. Sitten hän puri hammasta. Hän tiesi mitä Musta Metsästäjä oli sanonut.'Richelieun mies ei milloinkaan kavahda taistelua, David!' Niin oli totuus vihdoinkin valjennut hänelle, viikkokausia, kuukausimääriä kestäneen sokeuden jälkeen. Ja tämän hänen mielessään jyskyttävän ja takovan totuuden mukana tuli muuan kysymys- arvoituksellinen, yksitoikkoisen itsepintainen. Jos Bigot halusi Annea, jos hän punoi juonia tytön voittaakseen, niin miksikä hän niin ankarasti hieroi hänen, Davidin, kanssa ystävyyttä?
Anne lähtee Quebeciin ja asettuu luostariin. Quebeciin lähtee myös David Annen kutsumana. Mutta onni, jonka Anne luulee Davidille Quebecissä koittavan, onkin johtamassa Davidin lopulta täydelliseen tuhoon. Näyttää siltä, että Annen ja Davidin
rakkaus on lopullisesti kuollut ja Bigot juonineen voittamassa.
Tämä ei kuitenkaan ole pelkkä rakkaustarina. Eletään 1700-luvun jälkipuoliskolla. En oikein osaa sanoa onko tarinan kulussa jokin virhe, sillä alkupuolella mainitaan l754 ja loppupuolella 1775. Tarinan aikajana ei kuitenkaan ole noin pitkä. Englantilaisten ja ranskalaisten välillä soditaan ja intiaaniheimot taistelevat kuka minkäkin puolella. Musta metsästäjä, jonka mukaan teos on saanut nimensä on ranskalainen, joka on Davidin ja hänen äitinsä ystävä. Hän on aikoinaan pelastanut heidät ja tuonut heidät Pensylvaniasta Kanadan Richelieun metsiin, kun intiaanit olivat surmanneet hänen oman perheensä ja osan Rockin väestä. Miehestä oli tullut Musta metsästäjä, joka taisteli intiaaneja vastaan ja pelastaen heidän ryöstämiään naisia. Mies kulki omia teitään. Anne pelkää miestä, mutta David rakastaa, onhan tämä kantanut hänet, hänen lasna ollessaan turvaan.
Kirja sijoittuu siis samoihin aikoihin, kuin Fennimore Cooperin Viimeinen mohikaani. (Jos olen oikein ymmärtänyt. Viimeistä Mohikaani en ole lukenut, mutta elokuvan tässä taannoin kyllä katsoin). Teoksen loppuupuolella alkoi olla sen verran hurjaa menoa ja sotimista, että minun lukuhaluni laimeni ja minun täytyi loikkia tekstin yli loppuun, jotta saisin tietää edes sen, päättyykö kaikki tuhoon ja kuolemaan, vai onko Annella ja Davidilla lainkaan tulevaisuutta.
Muutamia huomioita:
Kirjan kannesta voisin mainita, että se on upea. Tekijä Eeli Jaatinen. Kanteen ei mielestäni kuitenkaan ole kuvattuna Anne St. Denis vaan Nancy Lotbiniére. Näin siksi, että Anne kuvataan teoksen alussa tummahiuksiseksi, tosin myöhemmin tekstissä hänen hiuksensa kuvataan kastanjanvärisiksi. Nancyn hiukset taas olivat kuin tulta liekehtivää. Musta metsästäjä on kansikuvassa kuin varjona päähenkilön taustalla. Todellisen varjon luo kuitenkin tuo quebeciläinen valtaherra Bigot, joka on päättänyt voittaa Annen omakseen keinolla, millä hyvänsä.
Kielellisesti tämä on hieman vanhahtavaa, paikka paikoin jäykähköä suomea, ei kuitenkaan tyystin uuvuttavaa lukea. Muusta tekstityylistä poikkeavana ponnahti sana murkinalle. Se ei jotenkin sopinut lainkaan joukkoon vaan herätti minussa lähinnä kummastusta.
Tämä tarina ei ole suosikkini Curwoodin teoksista ja laitan tämän varmaankin kiertoon. Tämä kiinnosti minua siksi, että tähän teokseen viitataan eräässä toisessa Curwoodin teoksessa, Kirottu Laakso, josta taas pidän paljon ja jota pidän parhaimpana tähän mennessä lukemistani Curwoodin teoksista.
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti