02 maaliskuuta 2019

Knud Meister - Carlo Andresen:Nuoret salapoliisit!



Knud Meister - Carlo Andersen
Nuoret salapoliisit
Alkuteos: Jan & CO. Ordner alt
Suomentanut Eero Perkiö
K.J. Gummerus, julkaisuvuosi puuttuu
125 s.

On syysloman aika. Jan Helmer , tämän kirjan päähenkilö on lähdössä Storebäkiin huvilalle, jonka tämän perhe on hankkinut saatuaan viisituhatta Tanskan kruunua pankkiryöstön selvittelystä (Aiempi sarjan tarina). Jan on poliisin poika. Hänen paras kaverinsa on Erling, jonka hän pyytää mukaansa.  Pojat perheineen asuvat läheisessä hotellissa, koska huvilaa vasta kunnostetaan.

Jan saa isältään kuulla, että liikkeellä on kansainvälisiä jalokivivarkaita, ovelia ja valepukuihin perehtyneitä. Lisäksi juoneen liittyy taulukauppias, joka on saanut  suuret sakot,  salakuljetettuaan Rembrandtin taulun maahan. Mies yrittää nyt saada taulun kaupaksi puolesta miljoonasta. 

Jan on saanut viehtymyksen salapoliisijuttuihin isänsä ammatin kautta (ilmeisesti) ja niinpä hän nytkin kiinnittää huomiota erinäisiin seikkoihin ja yhdistelee asioita mielessään. Apuna hänellä on myös perheen poliisikoira. Erling, joka on  viisas ja lukenut nuorukainen tekee myös tärkeän havainnon ikkunalla olevista kuolleista kärpäsistä sen jälkeen, un taulukauppias, herra Walter Smith on tainnutettu kaasulla ja vähällä on, että tämä ei vallan kuole. Tästä herra saa kiittää Jania.

Tarinaa luonnehditaan teoksen alkulehidillä jännitysromaaniksi nuorille. Mitään kovin suurta jännitystä tässä ei kuitenkaan ole, jos ei tuota kaasujuttua oteta lukuun. Jan selvittää nokkeluudellaan niin Rembrandtin arvoituksen kuin jalokivivarkaatkin ja saa jälleen tuntuvan palkkion, mikä tällä kertaa lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Apuna selvittelyissä on joukko Hellerupin nuorisokerholaisia, jotka ovat tehneet purjehdusretken kylpylähotellin seutuville. 

Reipasotteinen nuorten kirja, lähinnä pojille suunnattu, mutta kyllä tämän voi tytötkin lukea vallan hyvin. Lukisinpa itsekin ihan mielelläni ne kaksi muutakin Janista kertovaa kirjaa, jotka ennen tätä seikkailua ovat ilmestyneet.Hieman tuli Blytonin salaisuus-sarja mieleen, varsinkin Erlingistä, joka oli tosin sivuosassa, mutta toi jollain tavalla mieleeni Fredrik Allegorn Trottevillen eli Pullan, joka puolestaan ei ollut sivuosassa omissa seikkailuissaan.
...
Pieni Helmet 2019 -lukuhaaste kohta 2: Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä.

1 kommentti:

  1. Googlailin niin herrat kirjoittivat 81 Jan-tarinaa vuosina 1942 - 1964.

    'Tillsammans skrev Meister och Andersen inte mindre än 81 böcker om Jan under åren 1942-1964'

    VastaaPoista

Älä roskaa!