Laura Ingals Wilder: The long Winter!

Laura Ingals Wilder

The long winter

Illustrated by Garth Williams

Puffin Books (1968-1975)

251 s.

Winter had lasted so long that it seemed it would never end. It seemed that they would never really wake up. In the mornig Laura got out of bed into the cold. She dressed downstairs by the fire that Pad kindled before he went to the stable. They ate their coarse brown bread. Then all day long she and Ma and Mary ground wheat and twisted hay as fast as they could. The fire must not go out; it was very cold. They ate some coarse brown bread. Then Lauura crawled into the cold bed and shivered until she grew warm enough to sleep.

Ajatteles, jos joutuisit syömään samaa kuivaa rouhseista leipää seitsemän pitkää kuukautta lisänä vain kuumaa teetä? Minulla tulee nälkä jo siitä, kun tiedän, että jääkaappi on tyhjä ja kaapissa on vain jotain puurohiutaleita, kauppaan olisi pakko päästä, en minä kestäisi seitsemää kuukautta palalla leipää ja muutamalla kupillisella teetä.

Ajatteles, että ei olisi radiota, ei sanomalehteä, ei nettiä ei mitään yhteyttä ystäviin ja ympärillä kohisisi vain tuulen vonkuna. Minä kuuntelen harvoin radiota, olen aika tottunut hiljaisuuteen yksineläjänä ja kun tuuli ulvahtaa vähänkin kovemmin ikkunan takana säpsähädän vuoteessani miettien, että ei kai sentään mitään pahaa saa aikaan.

Lauran kuvaus seitsemästä pitkästä talvikuukaudesta keskellä myrskyävää preeriaa on sitkeyden ja periksiantamattomuuden ylistys. Ei voi kuin ihmetellä sitä syvään juurtunutta uskoa, että "meitähän ei myrsky lyö". Mitä kannattaa  ruikuttaa, jos ruikuttaminen ei tuo helpotusta, se on tämän kertomuksen ydin.

Then what is the use repining,

for where there's a will, there's a way,

And tomorrow the sun may to shining,

Althought it is cloudy today.

Pitkäkin talvi päättyy lopulta, lumeen hautautunut juna pääsee liikkeelle ja rata avautuu. Tulee joulu keskelle toukokuuta, kun Ingalsien Idästä lähetetty lahjapaketti vihdoin saadaan perille. Aurinko paistaa ja ruoho viheriöi - elämä hymyilee.

Pidän paljon näistä Lauran tarinoista. Ne eivät ehkä kaunokirjallisina ole ihan yksi yhteen historiallisten tosiasioiden kanssa, mutta hyvin vahvasti kuitenkin koettua ja elettyä. Voin hyvin ajatella, miten Idästä tulleet siirtolaiset eivät välttämättä osanneet ajatella, mihin joutuisivat Dakotan preerioilla eivätkä osanneet varautua kylmiin ja pitkiin talviin. Isä Ingals oli varmaan oppinut mies, tai hän osasi nähdä luonnossa sitä, mitä muut eivät pistäneet merkille. Hän miettii ja pohtii säätä, kun näkee erityisen vahvasti rakennetun piisaminpesän. Kun sitten kauppaan tulee vanha intiaani, joka kertoo, että joka seitsemäs talvi on ankara ja seitsemän kertaa seitsemäs talvi erityisen ankara, päättää isä Ingals muuttaa asutustilalta kaupunkiin. Eipä hän kuitenkaan tiennyt, mitä talvi toisi, vaikka luuli varautuneensa. Kolme päivää lumimyrskyä, päivä tai kaksi aurinkoista, sitten taas kolmen päivän lumimyrsky jne. 

Pitkä talvi preerialla niin kuin tämän teoksen suomennettu nimi kuuluu on selviytymistarina vailla vertaa. Tässä on sekä hyvä että paha läsnä, lähimmäisestä huoltapitävä rakkaus  kuin omanvoitonpyrkyryys. En halua sen enempää avata tarinaa, suosittelen vain lämpimästi tutustumaan tähän teokseen, ja muihinkin Lauran kirjoihin, jos et ole sitä vielä tehnyt.

Parista seikasta haluan kuitenkin kirjoittaa. Paitsi arjen kuvausta Lauran kirjoissa on löydettävissä paljon tapakulttuuria ja elämänarvoja, vaikka ne tulevatkin kuin sivupolkuina. Esimerkiksi kirjoissa on hyvin nähtävissä kuinka erilaiset luonteet isä Ingals ja Äiti Ingals olivat. Isä Ingals oli haaveilija, vaikka toki työteliäs ja aikaansaapa, mutta hän oli silti mies, joka viihtyi erämetsissä enemmän kuin sivistyneessä maailmassa, äiti Ingals oli entinen opettaja ja hän halusi elää sivistyneeesti. Sivistyksen tärkeys käy ilmi myös siinä, kuinka hän korjaa tyttärensä puheen huolellisemmaksi. Slangia ei varmaankaan hyväksytty Ingalsseilla. Myös se, että vaimo kunnioitti miestään käy ilmi, kun äiti Ingals erään kerran sanoo isä Ingalsille, että älä kiroile ja heti kohta pyytää anteeksi näpäystään. Ehkä kyseessä oli myös äänensävy, ehkä hän pyysi anteeksi sitä, että sanoi sen liian kipakasti.

Hengellisiä arvoja perhe kunnioitti. Heidän hyvä ystävä oli pastori Alden. Mitä kuitenkin itse syvästi ihmettelen, oli se näkemys, että ei saanut rukoilla mitään itselleen. Kun Almanzo ja Cap ovat viljanhakureissullaan ja ei tiedetä, ovatko he selvinneet takaisin ennen uutta myrskyä Laura ja Mary keskustelevat siitä, rukoilivatko he näiden puolesta. Mary sanoo, että "se ei olisi itselle pyytämistä,en sanonut mitään vehnästä, pyysin vain, että Jumala pitäisi heidät hengissä". No, onhan se epäitsekästä ajattelua, vaan itse olen kuitenkin  sitä mieltä, että kyllä omienkin tarpeiden puolesta voi rukoilla.

 , j

Ovatko Lauran kirjat rasistisia? Pieni talo preerialla -kirjassa Laura kertoo mustasta tohtorista,  kun perhe on sairastunut kuumetautiin, intiaaneja kuvataan sekä hyvässä että pahassa, Hyvin suurelta osalta Lauran teokset on kuitenkin kirjoitettu siirtolaisnäkökulmasta siis valkoisen väestön. Tätä puolta aloin miettiä Almanzon pohtiessa sitä, kuinka osa kaupunkia näkee nälkää ja pohtii lähteäkö etsimään tuota huhuttua viljaa. Hän lausuu veljeleen Royalille:

I'm free, white and twenty-one. Eli olen vapaa, valkoinen ja täysi-ikäinen (Täysi-ikäisyyden raja oli kaksikymmentäyksi). Itse asiassa Almanzo oli pari vuotta nuorempi, hän vain uskotteli olevansa täysi-ikäinen ja ehkä hän henkisesti olikin). Vapaa, valkoinen ja täysi-ikäinen. Se on aika lailla pohtimaan pistävä lause. Aivankuin se olisi kalleinta, mitä voisi omata.

No, niin tai näin, niin en minä tämän yhden lauseen perusteella näille  rasismin leimaa antaisi. Otettakoon tuokin lause aikaansa vasten, eli näissä kirjoissa on nähtävissä ja luettavissa, mitä oli olla ja elää Amerikassa joskus vuosisata pari sitten. 

Sonja lukuhetkissään on löytänyt tiedon, että vuosien 1880-1881 talvi todella koetteli Dakotaa ankaralla kädellä, mutta katsoo Lauran liioittelevan kuvauksissaan (näin saattaa olla, sillä Lauran kirjathan ovat kuitenkin kaunokirjalliseen muotoon kirjoitettuja lapsuusmuistoja), Pearl Clower mainitsee pitävänsä preeriahattua Lauran innoittamana ja Anna matkalla mikä mikä maahan kaipasi hieman enemmän romantiikkaa.
...
Tällä mukana maalaismaisemia haasteessa. Lauran elämä, jos mikä oli maalaistytön elämää.
USA:n osavaltiovalloitus kirjallisesti: South-Dakota (Etelä-Dakota)