Rauha S. Virtanen
Luumupuu kukkii
WSOY, 1971 (4. painos)
269 +2 s.
— Kati! Katii-ii!
Kati vilkaisisi vaivautuneena portille päin. Ei oikeastaan maksanut vaivaa kätkeytyä huoneeseensa ja tekeytyä kuuroksi. Tuo meteli kuului kyllä puutarhan poikki kasvihuoneeseen asti, jossa isä oli suihkuttamassa ruusuja, ja vielä varmemmin talon kellarikerrokseen äidin kangaspuiden ääreen. Ja tietysti Siinä ampaisisi kohta keittiöstä ajamaan koko lauman tiehensä. Siinä tiesi hyvin, mitä Katilla oli tänään tehtävänä. Mikä kumma siinä olikin, että Siina sai urkituksi kaikki hänen kouluasiansa.
Kissa vieköön koko inhottavan kotiaineen!
Näin alkaa tämä kiva, itselleni hyvinkin nostalginen nuortenkirja, jonka itse luen tyttökirjallisuuteen, lähinnä siksi, että päähenkilö on tyttö, Kati Pihka, jonka näkökulmasta asioita ja elämänmenoa Sinijärven kylässä seurataan. Pihkan perheeseen kuuluu isä, äiti ja pikkuveli Tommi. Tommin paras kaveri Ulpu. Lisäksi keittiössä häärää tomera Siina, jolla on alle kouluikäinen Aija-tytär. Pihkan perhe on keskiluokkainen yrittäjäperhe. Heillä on puutarhayritys. Katin nimikkopuu, punaluumupuusta odotetaan hyvää tulevan syksyn puutarhanäyttelyssä.
Katin pitäisi kirjoittaa kotiaine joka olisi kaiken lisäksi asia-aine. Katilla on vilkas mielikuvitus. Sitä pitäisi suitsia, jotta hän selviäisi tulevista oppikoulun pääsykokeista. Oppikouluhan oli osa entistä koulujärjestelmää. Käytyään vähintään kolme vuotta kansakoulua, saattoi pyrkiä oppikouluun. Oppikouluja olivat tyttölyseot, poikalyseot ja yhteiskoulut. Kati pyrkii keväällä tyttölyseoon, mutta vilustuu pahasti ennen kokeita ja ainekirjoituskoe menee penkin alle. Syksyn tullen hän ystävänsä Tuulin kanssa pyrkiikin sitten sekä tytöille ja pojille tarkoitettuun yhteiskouluun.
Eletään 1950-luvulla. Tekstissä tuodaan tanssilavakulttuuri, lättähatut ja pimut, jollaisena kuvataan Maisa Myllymaa. Pihkan puutarhalle apulaiseksi tuleva nuori nainen, joka herättää Katin salapoliisinvaistot. Ei kai tämä vain ole kilpailijan, puutarhu Myyrämaan lähettämä vakooja? Yhteiskunnallisia oloja sivutaan viittaamalla työllisyystoimiin, joita on tietyömaa, jollaiselle tulee töihin muuan Ruotsissakin ollut Simppa, jota Kati alkaa luulla Siinan entiseksi mieheksi.
Katin kavereita ovat Tuuli, Marke, Hippu (Eli Bernt), Iikka (Ulpun isoveli) , Urho, joiden kanssa hänellä on salaisuus: sirkus. Kati harrastaa balettia. Iikka trapetsia. Urholla ja Markella on taikurinumero. Hippu opettaa koiraansa Bonnia esittämään temppuja ja niin päin pois. Sitten tapahtuu onnettomuus, kun Hippukin yrittää trapetsitemppua ja loukkaantuu. Tästä sukeutuu Hipun äidin, Rouva Bomanin kanssa melkoinen soppa, jota hämmennetään aina koulua myöten. Viimeisiä kouluviikkoja kurjistaa myös laulunkokeet. Kati ehdottaa opettajan suosikille laulettavaksi "Oi Susanna", kun tämä haluaa räväyttää ja päästä "asemastaan" eroon, mutta kuinkas käy, kun opettajan nimi onkin Susanna. Kati itse laulaa "Teksasin keltaruusun".
Kerronta on sujuvaa, hyvin etenevää, kirjakielistä. Lasten luonteet ja henkilökemiat välittyvät hyvin aikuisista puhumattakaan. Kirjakielisyydestä poiketen Pihkan perheen kotiapulainen Siina puhuu murteella:
Jutinan tähren, kun hiipii kuin varas yöllä, sanoi Siina. --- --- Rouva on alakerras kutomas. Tästä saatta voileipää ja maitua.
Hieman mietin tätä murretta. Se tuo mieleen Pohjanmaan. Olen jossain muussa yhteydessä tuon jutina-sanan nähnyt tai kuullut, mutta en nyt muista missä. Kirjailijahan itse on tamperelainen. Pohjanmaalle tämä tarina ei kyllä sijoitu, eikä ehkä Tampereellekaan, vaikka vaikea sitä on sanoa. Paikkakunnista tässä mainitaan Jyväskylä, jonne Katin luokka tekee kouluretken ja Helsinki. Pihkan puutarha sijaitsee paikassa, jossa on vuoristoista maastoa lähellä. Tyttölyseota kutsutaan nunnaluostariksi. Onko tämä ollut yleinen nimitys tyttökouluista, en tiedä, mutta Porvoon tyttökoulua on nunnalaksi kutsuttu. En silti tätä tarinaan Porvoon seudullekaan sijoittaisi. Loppujen lopuksi sillä ei niin väliä olekaan, sillä yhteiskunnalisista aspekteistaan huolimatta ja hyvästä ajankuvasta huolimatta mielikuvitustahan tämä on, kuten Katin mielikuvitusystävä Stellakin lumileopardeineen ja Sinisen savun kylineen.
Luumupuu kukkii on Virtasen kirjoista itselleni rakkain. Luin tämän ensimmäisen kerran siinä 10-11-vuotiaana ja Katin mielikuvitusystävän innoittamana yritin itse hypellä kotini kivilouhikoissa "mustan pantterin" kanssa, mutta eipä minun mielikuvitus ihan tainnut kantaa. Tämän tarinan viehätys kuitenkin on kantanut sen verran, että olen tämän useampaan kertaan lukenut. Henkilöhahmot on eläviä ja monipuolisia. Eivät jähmeitä tai liikkumattomia. Siinakin, joka inhoaa kissoja saa luvan tyytyä, kun Kati saa luvan ottaa itselleen orvoksi jääneen kissanpennun Timman. Elämä virtaa ja on muutoksesssa. Katikin kasvaa uuden syksyn tullen todellisuuteen ja Sinisen savun kylä haipuu uusien tuttavuuksien myötä taka-alalle.
Mikä minua hieman kummastutti kerronnassa, oli puutarhuri Pihkan kuvaus. Hänestä puhutaan koko ajan isänä ja vasta aivan loppupuolella pari kertaa mainitaan nimeltä Heikki. Äiti on äiti, hänen nimestään ei puhuta mitään.
Raikas ja hauska kasvukuvaus ajoilta menneiltä.
---
Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 20. Kirjan kannessa tai nimessä on hedelmä
Oma Kirjametsä -haasteeni.
--
Muualla mainittua:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti