Åke Sparring
Seitsemän miestä idäntiellä
Med Emma I indien (Orient-Buss)
Käsikirjoituksesta somentanut Leena Sparring
WSOY, 1954
267 + 2 s.
Kansikuva: Sorella Railo
"Rannikon alatasangon leveys vaihtelee suuresti. Välistä kallio ulottuu aivan mereen asti ja hajaantuvista mainingeista laskeutuu hienoa pisarasadetta tien ylitse. Välistä vauras tasanko on melkein peninkulman levyinen. Vaaleanpunaiset, vastakynnetyt pellot vuorottelevat versovien vilja- ja papukasvivainioiden kanssa. Harmaanvihreät öljypuut kohottavat pyöreät päänsä keltaisia savirinteitä vasten. Saliinit muodostavat uloimpana rantakallioilla epäsäännöllisiä geometrisia kuvioita, milloin veden täyttämiä, milloin valkoisen suolan peittämiä."
Hmm. Mitä ovat saliinit, ilmeisesti eivät kuitenkaan lintuja, jos kyse on jostain vedentäyttämästä tai suolan peittämästä. Tässä ollaan jossain Syyrian rannikkoseudulla.
Matka jatkuu ja tullaan Iraniin, Isfahaniin.
"Pitkiä päiviä. Tie on kuin pesulauta. Istutaan ja tuijotetaan pistettä, jossa tie ja horisontti leikkaavat toisensa, silloin kun mikään rappeutunut karavaaniseralji ei kiinnitä huomiota. Vielä kaksi - tai kolmekymmentä vuotta sitten ne olivat Intiassa ja välimereltä tulevien kirjavien seurueiden kohtauspaikkoja. Suuria karavaaneja, johin kuului 100 tai 200 kamelia. Nykyään tuo luku on neljä tai viisi, mutta ei juuri enempää. Pieni kuorma-auto korvaa sata eläintä."
Kun tekstissä puhutaan nykyajasta puhutaan 1950-luvun alkuvuosista. Seitsemän ruotsalaista nuorta miestä, joukossa lääkäri lähtevät Emmalla, vanhalla rähjäisellä bussilla Tukholmasta, Euroopan ja Aasian halki Intiaan. Matkareitti on Tukholma, Tanska, Saksa, Itävalta, Jugoslavia (jota ei enää ole) Kreikka, Turkki, Syyria, Jordania, Irak, Persia (eli Iran), Afganistan, Pakistan, Intia, Nepal. Iranissa, Afganistanissa ja Intiassa pyöritään vähän enemmänkin.
Monenlaista seikkailua ja elämystä matkalla sattuu ja koetaan. Yksi retkikunnan jäsenistä tulee pahoinpidellyksi ja joutuu palaamaan takaisin ruotsiin ja "niin heitä oli enää kuusi" maininta tuo mieleen Agatha Christien.
Matka kohti kotia alkaa poliittisesti kuohuvasta Iranista. Emma, se bussi, joka oli rähjäinen jo matkalle lähtiessä on kokenut monet kolhut ja on ihme, miten sillä yleensä on päässyt etenemään. Ehkä tarinassa on pientä maalailua tämän suhteen, mutta tosiasiassa uskon kyllä, että monet kolhut autoon on tullut. Ihmettelen vain, että jos jonkun kolhun seurauksena yli 100 litraa öljyä on vuotanut maahan, miten autolla ylipäänsä pääsee etenemään. Paitsi kuvailuja auton saamista kolhuista kertoja käy läpi maiden historiaa ja silloista, sodanjälkeistä, siirtomaajan jälkeistä, itsenäistymisen aikaa. Aina en ollut ihan kartalla, missä päin maailmaa nyt ollaankaan tarkalleen ottaen. Ajat ja seudut ovat varmasti sitten viisikymmenluvun muuttuneeet, mutta kuohuvia tilanteita taitaa yhä riittää joillain seuduin, joita tässä kuvataan. Toisilla seuduilla pyöritään enemmän kuin toisilla.
Paitsi alussa mainittua salaaneja outo sana on myös konglomeraatti, jolla määreellä kuvataan Syyriaa, sanomalla, että "Syyria on vastakohtien konglomeraatti." Kuvaliitteet on kiintoisia ja kartat kuljetusta reitistä avaa tuo oman hienon ja avaavan lisänsä tarinaan. Olihan tässä paljon uutta, mielenkiintoista ja vähän hurjempaakin juttua. Tosin täytyy myöntää, että minulle tämän kirjan paras anti oli kansikuva, mikä omalta osaltaan veti puoleensa.
Suomi-bongaus: Suomalaissyntyinen Tuure Pasto oli leikitellyt numeroilla: 90 %väestöstä eli maanviljelyksellä ja karjanhoidolla; saatavissa olevan vesivaraston turvin voitaisiin viisaasti menetellen kaksinkertaistaa peltoala; vehnäsato hehtaaaria kohti oli 1400 kg.
---
Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 23: Lue kirja, jonka kannet vie sinut tuntemattomaan paikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!