16 elokuuta 2018

Sonja Hedberg: Pappilan lapset opintiellä!


Sonja Hedberg
Pappilan lapset opintiellä
Gummerus
211s.

Pappilan lapset: Heikki, jota kutsutaan Ukkeliksi on vanhin lapsista, musiikillisesti lahjakas poika, joka tykkää viulunsoitosta. Jontte ja Maija ovat kaksosia, joiden "kekseliäisyydellä ei ole rajoja". Kirsti, käytännöllinen kodinapulainen, jolle matematiikka tuottaa vaikeuksia sekä Barbro, jota kuitenkin kutsutaan Nisseksi.

Vielä on pikkuinen sylivauva, äidin nuorimmainen, jonka syntymän jälkeen Äiti on sairastunut ja vaaatii hiljaisuutta ja lepoa. 

Isot lapset lähetetään kaupunkiin kouluun, ja ainoastaan Nissen pitäisi jäädä kotiin, mutta siitäkös syntyy itku ja parku ja lopulta Nissekin pääsee koulunpenkille istumaan.

Pappilan lapset saavat kortteeripaikan Uimosen perheessä, jossa ei ole omia lapsia.

Vuoden aikana lapset ehtivät koulun ohella monenlaiseen. Heikki-Ukkeli muun muassa pelastaa pikkuveljensä hukkumasta heikkoihin jäihin tietämättä pelastaessaan lasta, että kyse on hänen pikkuveljensä. Pikku Nisse tekee tuttavuutta sokean vanhan miehen kanssa ja Maija riitaantuu heti ensimmäisenä koulupäivänä luokkatoverinsa Elsan kanssa, joka nauraa hänen kengilleen.

Lopulta kouluvuosi kuitenkin päättyy ja kesän alkaessa on Pappilan lapset ehtineet hankkia Uimosille ottolapsenkin, pienen orvoksi jääneen pojan, jonka he löysivät vanhasta myllystä.

Hauska vanahan ajan nuortenkirja, joka on jatkoa Pappilan lapset -teokselle ja johon on myös jatkoa Pappilan Kaisa ulkomailla, mutta tuota Kaisa-nimeä ihmettelen, kun ei tässä suomennoksessa lapsista kukaan ole Kaisa. Tekisi kyllä mieleni lukea nämäkin teokset.
---

Kirjankansibingo: perhe ja BINGO!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä roskaa!