Liisa Hiisku
Muistathan vielä Stiinan
Pellervo, 1947
208 s.
Naistenviikko päättyy ja tänään viettävät nimipäiväänsä Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja. Olisi minulta löytynyt hyllystäni pari Tiina-kirjaakin, mutta päädyin nyt kuitenkin tähän teokseen, voidaanhan Stiina-nimi katsoa juontuvan Kristiinasta, vaikka, Stiinaa ei sellaisenaan kalenterista löydykään.
Muistathan vielä Stiinan on jatkoa teokseen Stiina löytää tiensä. Miljöö on sodanjälkeinen Suomi ja maaseutu, jonka elämänmuotoa ja tapaa tällä teoksella on haluttu kuvata ja tuoda esiin. Ehkä jopa hieman idealistisestikin, sillä alun kuvaus pääkaupungin sykkeestä on täydellinen vastakohta kulttuuriympäristönä.
Stiina on Yli-Mantilan 19-vuotias tytär. Hänen veljensä Jaakko asuu perheensä kanssa Taka-Mantilaa jääden hieman vieraammaksi. Sisko Alma, sen sijaan on perheensä kanssa lähempänä. Vielä on Stiinalla yksi veli Lauri.
En tiedä, mutta jostain syystä ja erityisesti noiden nimien takia, kuten Iso-Niku minulle tulee mieleen pohjalaisuus. Kerronnassa ei kuitenkaan juuri ole pohjalaisuuteen viittaavia murresanoja ja kuvaus mustikkametsistä ei oikein istu minun mielikuvissani Pohjanmaan lakeuksille. Ainoa vieraampi sana, mikä tässä esiintyy on häkkyre.
"Mutta kun heinänteko sitten alkoi, Stiina tunsi todella virkistyvänsä. Paahtavassa helteessä oli tosin rasittavaa tehdä häkkyreitä ja täyttää kuormia, mutt sitä suloisemmalta maistui nopea uiminen ja lyhyt lepohetki ruokailutauoilla."
Heinäpellolla on lapsena vietty tovi jos toinenkin, mutta meillä heinät laitettiin seipäille kuivumaan. Täytynee kai taas tutkia tuon häkkyre-sanan etiomologiaa.
Kertojana tarinassa on kaikkitietävä ulkopuolinen, joka vie tarinaa eteenpäin Stiinan näkökulmasta. Tarina alkaa Helsingistä, jonne Stiina on tyttöystävänsä Kertun, tämän poikakaverin Juhon ja toisen pojan, Reinon kanssa lähteneet tutustumaan. Helsingissä asuu Meeri, joka on naimisissa Pentin kanssa ja jotka ovat Stiinan lapsuudenystäviä.
Vähän naisnäkökulmaa:
- Ja te tulette tietysti mukaan, Meeri ja Pentti?
- Miten minä voisin, kuka olisi pojan kanssa? vastusti Meeri alistuneella äänellä, jossa kuitenkin oli hiven alakuloisuutta.
- Eikö teillä sitten ole ketään, joka voisi sitä joskus katsoa, jotain mummuatai tätiä? ihmetteli Kerttu.
- Ei ketään koko kaupungissa. Täällä saa kyllä vuokrata jonkinlaisia kotomiehiä - naisten muodossa tietenkin - mutta en minä uskaltaisi sitä vieraalle jättää.
- Oletteko te sitten aina kaiket illat kotona? ihmetteli Juho puolestaan.
- Minä olen, Pentti käy joskus elokuvissa ja voimistelemassa ja kokouksissa.
- Mutta sehän on hirveätä! huudahti Kerttu. - Mitä sinä sitten nautit koko Helsingistä?
Kerttu kultta, jos minä toden sanon, niin ei tästä kaupungista nykuisin taida nauttia kukaan muu kuin sellaiset matkailijat kuin te, sanoi Meeri.
Meerin elämä näyttää kovasti siis olevan seinien sisällä oloa, mutta Stiinan ja ystäviensä vierailun seurauksena Meerikin pääsee teatteriin ja Pentti oppii lastenhoitoa ja kotimiehen askarreita.
Nelikko ei selviä Helsingin reissusta ilman seikkailua. Stiina on joutua ryövätyksi ja eksyy ja Juho puolestaan joutuu pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi.Kyllä maalla on toisenlaista.
Yli-Mantila on iso talo, hyvinhoidettuja Stiina on sydämeltään maaseudun ihminen. Rakkausasioista hän ei vain tunnu pääsevän selvyyteeen. Hän pitää Reinosta, ja Reino pitää hänestä, mutta haluaako hän naimisiin? Stiina haluaa vain elää ja nauttia olostaan. Sitten paikkakunnalle tulee maanmittari Matti, jonka tehtävänä on katsastaa tiloista luovutukseen alueita karjalaisten evakkojen asuttamiseen. Matti on paitsi maanmittari myös taiteilija, joka maalaa Stiinasta taulun ja lupaa maalata vielä Yli-Mantilastakin. Mattikin alkaa kosiskella Stiinaa ja Stiinasta on luontevaa olla Matin seurassa.
Muistathan vielä Stiinan ei ole kuitenkaan keveä rakkauskertomus. Siinä on myös traagisia piirteitä. Sodan jäljet ja vaikutukset saavat aikaan monenlaista seurausta myös Stiinan lähipiirissä. Pohjasävy tarinassa on kuitenkin valoisa ja niistä tunteistaankin Stiina lopulta pääsee selvyyteen paetessaan räksyttävää koiraa puuhun kesken mustikkareissun.
"Olen aina luullut,että rakkaus tulisi kuin ukkosen jyrinä. Ja nyt minusta tuntuu kuin olisin pitkästä aikaa kotona ja oikein oma itseni. Kuinka tyhmä olenkaan ollut!"
Sara on lukenut teosparin ja pitää niitä realistisina, joskin joitain ärsyttäviä piireteitä omaavina. Teksti oli hänestä kuitenkin elävää ja sujuvaa.
Sara on lukenut teosparin ja pitää niitä realistisina, joskin joitain ärsyttäviä piireteitä omaavina. Teksti oli hänestä kuitenkin elävää ja sujuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti