Latifa yhteistyössä Chékéba Hachemin kanssa
Kätketyt kasvot - Neljä vuotta talibanien ikeen alla
Alkuteos:Visage Volé, avoir vingt ans á Kaboul
Suomentanut Anu Partanen
WSOY, 2002
Kansi: Yves Dejardin
222 + 2 s.
Elämä loppuu aina,
En halua elää alistettuna.
Jos alistuminen on elämäni edellytys
En halua sellaista elämää
Orjuudessa
Vaikka taivaalta sataisi kultaa
sanon taivaalle
En halua sellaista sadetta
Kätketyt kasvot on nuoren naisen tarina talibanien hallitsemasta Afganistanista. Latifan perheeseen kuuluu kaksi veljeä ja sisko, sekä vanhemmat. He asuvat Kabulissa. 27. syyskuuta 1996, aamulla kello 9 perheen elämä muuttuu. Ovea paukutetaan. Kaupungilla räjähtelee. Talibanit ovat saapuneet Kabuliin. Latifa on 16-vuotias, journalismista kiinnostunut nuori nainen, joka on juuri aloittamassa yliopisto-opinnot, joihin tähän mennessä on naisillakin ollut mahdollisuus. Mutta nyt se ei enää ole mahdollista. Naisten täytyy pukeutua burkaan ja kulkea vain miesten saattelemina. Latifan äiti, joka on lääkäri ei enää saa toimia työssä. Niin kuin ei Sorayakaan, Latifan sisko, joka on toiminut lentoemäntänä.
Kätketyt kasvot avaa afganistanilaista historiaa, sen monia vaiheita neuvostomiehityksestä talibanien saapumiseen ja päättyy WTC-iskuihin, jonka jälkeen USA alkoi taistella talibaneja vastaan. Kerronta ei ole mitenkään kronologista, kerronnassa on nähtävissä se kaaosmaisuus, mikä varmasti on ollut tapahtumien myötä ihmisten arkea. Latifa kuitenkin rohkaistuu ja alkaa pitää salaista koulua naapuruston lapsille. Hän saa kutsun Pariisiin puhumaan naisten puolesta. Lähtö merkitsee pakolaisuutta, sillä paluuta Afganistaniin ei ole. Talibanit ovat kuulleet televisioidusta puheesta ja hävittäneet perheen kodin.
Katson vaatteen huolellisesti viimeisteltyä kangasta, joka on ommeltu päähän täydellisesti sopivan lakin päälle ja ulottuu jalkoihin saakka. Toiset ovat paljon lyhyempiä ja varmasti mukavampia. Pieni kirjailtu ristikko silmien ja nenän kohdalla pelottaa minua. - Isä osti meille tuollaiset, ne ei ole yhtä pitkät. - Sisareni löysi tämän tädin luota, se on vanha ja täti oli isokokoinen! Sovita sitä. Jos haluat joskus lähteä ulos, tarvitset tällaista. Tottelen ilahduttaakseni häntä, mutta myös tietääkseni mitlä sen alla tuntuu. Tukehdun. Kangas liimautuu nenään, ja on vaikea sovitella kirjailtua ristikkoa silmien eteen. --- --- kuulen oman hengitykseni kaavun sisällä. Tulee kuuma. Jalat sotkeutuvat helmoihin, en ikinä pysty kantamaan tuolalista vaatekappaletta. --- --- Se ei ole vain vaate, se on vankila. --- ---
Minun on kuitenkin kääriydyttävä siihen jos haluan mennä ulos. Pienen pieni ristikkoikkuna tuo mieleen kanarialinnun häkin. Ja minä olen se lintu. Ryömin vaatteen alta nöyryytettynä, raivoissani. Kasvoni kuuluvat minulle.
---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti