Lycy Maud Montgomery
Sateenkaarinotko
WSOY; 1972
Alkuteos: Rainbow Valley
Suomentanut Alli Wiherheimo
232 +1 s.
Sateenkaarinotko
jatkaa ihastuttavan Annan vaiheita, tosin hieman erilaisesta
näkövinkkelistä, sillä Annaa itseään ei tässä kirjassa kovinkaan
näkyvästi tavata. Hänet kyllä mainitaan ja on hän itsekin äänessä, mutta
näkökulma ja elämänkuvaukset ovat kyläläisten ja erityisesti lasten.
Sateenkaarinotko on Annan lasten Jemin, Walterin, Nanin ja Din
leikkipaikka, jonne pian löytää tiensä myös juuri Pappilaan muuttaneeen
yksinhuoltajapastori-isän neljä lasta, Jerry, Faith, Una ja Karl sekä
Mary Vance. Jälkimmäinen on orpo tyttö, joka on karannut
palveluspaikastaan ja jonka pappilan lapset ottavat hoteisiinsa
löytäessään tämän vanhasta ladosta.
Pappilan
lapset ja heidän leski-isänsä on kyläläisten silmätikkuna. Tosin mies
on loistava saarnapuheiden pitäjä, mutta kasvattajana täysin vailla
rotia. Onko sen nyt laitaa, että lapset leikkivät metodistien
hautausmaalla, pitävät rukouskilpailuja tai mikä pahinta, tulevat ilman
sukkia kirkkoon tai siivoavat pyhäpäivänä (niin kuin luultiin). Pastori
tarvitsi rinnalleen hyvän naisihmisen pitämään lapset kurissa ja
herrannuhteessa.
Hyvä ehdokas
ilmaantuukin Rosemary Westistä, mutta kunka käy, kun siskonsa Ellen
kurtistaa tummia kulmiaan Yrjänä-kissalle ja muistuttaa, että "hän lupasi. Hän itse lupasi".
Minä
pidän tästä kirjasta. Pidän sen lapsinäkökulmasta ja kerronnasta.
Henkilöhahmoista, jotka tulevat eläviksi tarinan myötä niin hyvässä kuin
pahassa. Lapsiin on helppo samaistua, paitsi Mary Vanceen, joka on
"kaikkitietävä ja rehentelevä keekoilija" päästyään lopulta
Cornelia-neidin (joka tosin on jo rouva Elliot) ottolapseksi ja askelen
ylemmäksi yhteiskunnan portaita. Omalla tavallaan Mary Vancekin on
kiinnostava hahmo ja tuo elämään oman kirpeän makunsa. Myös Ellen Westin
luonne herättää kylmiä väreitä. On mielenkiintoista, että Ellen on
kuvattu tummaksi ja hieman kovaksi luonteeksi, kun taas siskonsa
Rosemary on vaalea ja suloinen luonne. Stereotypiaako?
Millä
tavalla sitten Anna itse liittyy tähän Glen St.Maryn kylän elämään ja
lasten leikkeihin. Kun ensimmäisissä kirjoissa kuvattiin tapahtumia
Annan omasta näkövinkkelistä (vaikka ulkopuolisen kertojan äänellä) ja
osin tämä näkövinkkeli jatkuu myös Anna omassa kodissaan teoksessa, niin
tässä kirjassa tarkastellaan Annan ja (perheensä) merkitystä
kyläyhteisölle. Vaikka Annaa ei tässä kirjassa fyysisesti paljonkaan
tavata, ton hän kuitenkin läsnä ihmisten puheissa, hänen luonaan
vieraillaan, häntä kaivataan, kun hän on poissa. Annalla on muutakin
elämää kuin Glen ST.Maryn elämä. Avonleaan viitataan tässä kirjassa
useammankin kerran. Riven välistä voi lukea, että Annalla on siis
tiiviit yhteydet lapsuutensa maisemiin. Annan kanssa on helppo kertoa
murheitaan ja huojentaa mieltään.
Annan ja Blythen perheen merkitys kyläyhteisölle on siis vahva ja tärkeä.
Lukiessani
tätä kirjaa ties kunka monetta kertaa minulle tulee myös mieleen, että
Anna on aika hauras. Tämä tulee ilmi jo aiemmassa osassa, Anna omassa
kodissaan, kun Anna menettää esikoisensa. Anna on pitkään sairas ja
perheeseen tulee Susan Baker avuksi. Minusta Susanin rooli on tullut
liian vahvaksi Annan kustannuksella. Tämä tulee ilmi heti kirjan
alussa, kun Cornelia tulee tapaamaan Euroopasta kotiunutta Annaa ja
Susan on se, joka kehoittaa Corneliaa istumaan takan ääreen - aivan kuin
hän olisi emäntä talossa. Minusta Annan olisi pitänyt olla se
kehoittaja. Mutta Annasta on tullut jotenkin hauras, tämä kuva minulle
on muodostunut tästä kirjasta. Hän on ollut pitkään sairas myös Shirleyn
synnyttyä, josta onkin tämän vuoksi tullut "Susanin lapsi".
Tässä kirjassa on todellakin luettavissa paljon kaiken lasten leikkien ja tohinan takana.
On
myös mielenkiintoista, että vaikka Annalla on kuusi lasta (Jem, Walter,
Nan, Di, Shirley ja Rilla) niin tässä kirjassa heistä on äänessä vain
neljä vanhinta. Shirley loistaa lähes täysin poissaolollaan ja Rillaan
viitataan vain yhdessä luvussa, jossa Mary Vance ajaa häntä takaa
kuivattu turska kädessään.
Vielä
yksi huomio, tässä kirjassa on kuvaus siitä, kuinka pappilan lapset
pelästyvät "kummitusta". Tämän kummitustarinan toisinto löytyy myös
Tarinatyttö Saran vaheista ja myös Montgomeryn omista päiväkirjoista.
Ilmeisesti näissä Montgomeryn tarinoissa on hyödynnetty kirjailijan omia
kokemuksia. Tämähän ei liene muutenkaan kirjailijapiireissä
poissuljettu keino tarinoiden kerronnassa.
Olisi
kyllä mielenkiintoista lukea nämä kaikki "Annat" alkuperäiskielellä ja
lyhentämättöminä. Nytkin jään miettimään, mitä tästä on jäänyt pois,
sillä lyhennettyhän tämäkin teos on, ainakin jos vertaa sivumääriä
vanhempiin painoksiin. Sarjan viimeisen osan - Kotikunnaan Rillan luen
kuitenkin sekä suomeksi että englanniksi.
...
Onnea "uuteen kotiin" :) Ihanaa, että Anna-sarja pääsee heti esille <3
VastaaPoistaLuimme tämän ihan samaan aikaan :) Minustakin on aika outoa, että Shirley ja Rilla esiintyvät kirjassa hädintuskin... Vaikka seuraavassa kirjassahan Rilla on päähenkilö. Niin, Montgomery käytti hyväkseen omia muistojaan kirjoissa, ja joskus useampaan kertaan.
VastaaPoista