30 heinäkuuta 2021

Rudolph Stratz: Ikuinen linna!

 

Rudolph Stratz

Ikuinen linna

Suomentanut Helmi Krohn

Otava, 1921

308 s.


Alkulause:

Hiljainen, omituinen ääni, jota oli mahdoton jäljitelä ... aivan kuin niittäjä olisi teroittanut viikatettaan kovasimella - kuin kahta ohutta veistä olisi hiottu vastatusten - ja sittenkin kuului aivan toisenlaiselta, tuo salaperäinen ääni keskellä yöllistä hijaisuutta Odenwaldin vuoristossa, jonka takaa kaukana idässä kohosi ensimmäinen kalpea valojuova ennustaen aamun sarastusta, kuunsirpin ja tuikkivien tähtien vitkalleen kalvetessa ajelehtivien sadepilvien lomissa.


Olipa pitkä laruse. Hiljalleen, verkalleen etenevä tarina sijoittuu siis saksalaiseen kyläyhteisöön, Schwarzwaldin vuoristoseudulle. Vanha vuorilinna kuusten keskellä kohoaa kylän laidalla, alhaalla laaksossa virtaa Neckar. Päähenkilö on kreivitär Wera, joka on nuorena neitona mennyt naimisiin vanhempiensa valitseman miehen, kreivi Wodensteinin kanssa. 

Wera ja kreivi ovat luonteiltaan hyvin erilaiset. Lapsena Wera on saanut elää ja olla kuin pojat, metsästää ja kuljeksia metsissä, kunnes hänet sitten laitetaan luostarikouluun kasvatettavaksi, kun ymmärrettiin, että "sellaista voinut enää jatkua."

Kreivi on haaveellisempi, rakkautta kaipaava mies, joka kyllä viihtyy metsissä, mutta ei metsästä ja kammoaa ampumista. Kreiviä ja Weraa yhdistää enää molempien syvä rakkaus poikaansa Wulfiin. Wera on tutustunut kylän tohtoriin, jonka myötä hän on alkanut saada uusia vaikutteita Darwinista ja musita ajanvirtauksista.Wera ja  tohtori viihtyvät toistensa seurassa ja siitä syntyy juoruja, jotka johtavat lopulta kolmiodraamaan, johon vaikuttaa myös kreivin uskollinen italialalinen palvelijja Weckman.

Taustalla vaikuttaa paitsi vanha feodaalilinnan merkitys ja sen tulevaisuus, myös uudet aatteet, kuten sosiaalidemokratia ja työläisten oikeudet. Suurin kysymys tarinassa nousee vastuusta. Onko ihminen vastuussa kenellekään muulle, kuin itselleen. Onko olemassa velvollisuuksia?

Vanha, irtolehtipainos, jonka joskus muinoin olen saanut oli ihan kiintoisa näkökulma saksalaiseen elämänmenoon joskus muinoin, mutta mitäään suuria tunteita tämä ei minussa herättänyt, paitsi loppu, josta en kaikilta osin tykännyt. Traagiset loput ovat vaikeita juttuja, ja se henkilöhahmoihin samaistuminen on kysymys, joka tässä tapauksessa on oleellistsa. Pidinkö minä Werasta varauksettomasti? En. Silti hän sai tulevaisuuden ja toivon, mutta se, jolle myös olisi sitä toivonut, jäi vaille. Ei silti, kyllä tämä tarina kokonaisuutena oli jäntevä ja hyvin kasassa pysyvä.

Outo sana:

Demarkatsionivviiva. Liitityy jotenkin lääketieteeseen ja ihmisen fysiologiaan, mutta ei sano minulle mitään.

--

Porin lukuhaaste kohta 1: Kirjan nimessä tai kannessa on rakennus

29 heinäkuuta 2021

Joan Haslip: Keisarinnan yksinäisyys!

 

Joan Haslip

Keisarinnan yksinäisyys

Alkuteos: The lonely empress

Suomentanut Kerttu Piskonen

Itävallan keisarinna Elisabetin elämäkerta

WSOY, 1970

443 + 1 s.

 

Itävalta-Unkarin keisarinna Eliasabet, lyhyesti Sisi on hahmona tuttu Hollywoodin omantisoiduista Sissi-elokuvista. Todellisuus on kuitenkin toinen. Sisin elämä oli hyvin traaaginen ja tämä traagisuus oli minulle osin yllätys, osin ei.

Elisabet oli vain 15-16-vuotias, kun hän tapasi Itävallan keisari Frsans Josef I:n, jonka piti mennä naimisiin Elisabetin siskon kanssa, mutta rakastuikin päätäpahkaa Elisabetiin. Elisabet suostui kosintaan, mutta toivoi "kumpa hän vain ei olisi keisari". Elisabet oli saanut melko vapaan kasvatuksen ja hänen oli mitä ilmeisimminkin vaikea tottua hovin tiukkoihin tapoihin.

Kirjailija Haslip luo kuvan oikukkaasta naisesta, vuoroin älykkäästä, vuoroin lapsekkaasta hemmotellusta, omien oikkujensa ja mielihalujensa mukaan elävästä naisesta. Yksinäisyyttä ei koe vain Sisi vaan myös keisari. En pitänyt tästä teoksesta, en sitten lainkaan.Tässä on liikaa juoruja ja skandaalinkäryä, kun minua olisi kiinnostanut enemmän - niin en tiedä, Elisabetin persoona vähemmän skandaalimainen syväluotaus. En pitänyt myöskään kirjailijan tavasta tuoda esiin erään henkilön rujoa olemusta. Tämä oli vain yksi esimerkki hieman rasistisia piirteitä omaavassta ilmaisusta. Tosin 1800-luvun hovielämä saattoi olla rasistinen, mutta tätä ei tuoda esiin historiallisena näkökulmana vaan nämä tulevat esiin ikään kuin kirjailijan näkemyksinä. Ainakin itse koen näin.  

Mikä minua mietitytti oli Elisabetin äärimmäisyyteen menevä voimistelu ja hoikkuus, mikä nykyvalossa lähentelisi jo anoreksiaa, mutta toisaalta anoreksiasta tuskin oli kysymys, kun hänen elämäänsä tarkastelee. Tämä puoli olisi kuitenkin kiinnostava. Olisin siis kaivannut hieman psykologisempaa otetta.

Haslip on toki käyttänyt ison pinon lähdeaineistoa, josta nousee esille Stefan Zweigin suomennettu teos Eilispäivän maailma, jonka voisin hyvinkin lukea tämän teoksen vastapainoksi (?). Olen aiemmin lukenut Sweigin ja Haslipin Marie Antoinette -elämäkerrat ja pidin Sweigin kirjasta silloin enempi.

Muutama pieni tekstiote nousi historian kulusta esille:

Taikausko:

Arkkihertttuatar Sofia, keisari Frans  Josefin äiti kirjoittaa pojalleen: "Mielestäni Sisin ei pitäisi olla niin paljon papukaijojensa kanssa, sillä jos nainen aina katselee eläimiä, varsinkin raskautensa ensimmäisinä kuukausina, lapsi saattaa ruveta muistuttamaan niitä."

Elämänohjeeksi sopinee:

"Unelmat ovat aina kauniinpia silloin kun ne eivät ole vielä toteutuneet."

--

Porn lukuhaaste kohta 23: Kuninkaallisiin liittyvä kirja

..

Keisarinnan yksinäisyydestä on lukenut myös Kirjahamsteri, joka oli olikin "positiivisesti yllättynyt kuinka kiehtova hänen elämäkertansa olikaan ja kuinka se punoutui osaksi myös suurempaa kuvaa Euroopan historiassa" sekä Nenä kirjassa oleva Norkku, jonka mielestä teos "tarjosi hyvän ja realistisen katsauksen Sissi-elokuvien vastapainoksi".

26 heinäkuuta 2021

Margaret MacKay: Poika delfiinin selässä!


Margaret MacKay

Poika delfiinin selässä

Alkuperäisteos: Delfin boy

Suomentanut Kyllikki Karilas

Valistus, 1965

83 + 1 s.

Kansikuva: Leena Puranen

 

Kamuelo on pieni poika Kalebassipoukamassa Havaijilla. Hänen nimensä on oikeastaan Samuel, mutta häntä kutsutaan Kamueloksi, koska hänen kansansa ei osannut terävää s-äännettä vaan äänsivät sen koona. Kamuelolla oli toive päästä joskus ratsastamaan delfiinillä.

Kamueololla oli leikkitoverinaan 12-vuotias Mary, jota kutsuttiin Meliksi, koska havaijin kielessä ei ollut karkeata r-äännettä. Maryllä oli 4-vuotias pikkusisko Pikaki, joka tarkoitti valkoista jasmiinin kukkaa.

Kamuelolla oli toive.

"Kumpa näkisin delfiinit tänään." Kamuelo toivoi, että joskus pääsisi ratsastamaan delfiinillä.

Eräässä delfiiniparvessa oli leikkisä pieni delfiininpoikanen, jota lapset kutsuivat Wiki-Wikiksi. - Se on aivan kuin iloinen pieni koiranpentu! nauroi Kamuelo. - Se on suloisempi kuin koiranpentu, korjasiMary vanhempana. -No, kissanpoika sitten, sanoi Kamuelo.

Eräänä päivänä delfiiniparvi joutuu tappajavalaiden hyökkäyksen kohteeksi ja pieni Wiki-Wiki jää orvoksi. Ja ilman emon opastusta se ei pysy muun parven joukossa vaan jää yksin.Kalebassipoukaman väki näkee sen usein uivan aallokossa ja Kamuelo alkaa heitellä sille kaloja. Vähitellen Wiki-Wiki alkaa ajaa kaloja Kamuelon isän verkkoihin ja eräänä päivänä se pelastaa pulaan joutuneen Kamuelon hukkumasta.

Poika delfiinin selässä on ihan hauska lastenkirja Havaijilaisesta elämästä ja delfiineistä. Peggy Fortnumin mustavalkoinen, hieman luonnosmainen kuvitus luo autenttista miljöökuvaa. Itse tosin haluaisin kovasti värittää kuvia vesiväreillä, vaikka tätä ei värityskirjaksi olekaan tarkoitettu. Suomalaisen laitoksen kansikuva on kuitenkin Leena Purasen.

Luin tämän naistenviikolla Margareetan päivän merkeissä, mutta kun tässä ei oikein ollut naisellisuutta, niin päätin ottaa tällä osaa johonkin muuhun haasteeseen ja mikäs sen sopivampi haaste, kuin Kirjoja ulapalta -haaste.



24 heinäkuuta 2021

Tuulikki Otsola: Takaisin kotiin. NAISTENVIIKKO 7. päivä.

 

Tuulikki Otsola

Takaisin kotiin

Karisto, 1956

179 + 1 s.

Kansikuvitus: Ritva Oksanen

 

Naistenviikko-lukuhaaste, jonka on ideoinut  Tuijata on tullut päätökseensä, toisin sanoen naistenviikko on täynnä ja aika esitellä viimeinen päivänsankari. Tänään 24.7. vietettävät nimipäiväänsä  Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja. Onneksi olkoon! Minun lukulistalleni löytyi Tuulikki Otsolan 'nuorisoromaani' Takaisin kotiin, josta löysin pienen kultakiharaisen tyttölapsen Tiinan (Kristiina). Tiina on Teljon perheen pienimmäinen. Teljon perheeseen kuuluu parikymppinen isosisko Liisa, siinä kolmentoista hujakoilla oleva Reino ja ehkä siinä kymmenen tienoilla oleva Kaija, joka ainakin ensialkuun vaikuttaa olevan pääosassa. Tosin kerronnan näkökulma loppupuolella vaihtuu Liisaankiin. 

Tarina saa alkunsa, kun Kaija on lehmipaimenessa. Perhe on köyhä, isä juoppo, jota lapset eivät tunnu noteeraavan kovin korkealle, paitsi Tiina, joka vielä jaksaa rakastaa isää ja hypätä tämän syliin iloisena ja luottavaisena. Perheen äiti on kuollut Tiinan syntyessä. Tässä detaljissa tulee kirjailijalle loogisuusvirhe, sillä ensin hän kertoo, kuinka äidin kuolemasta ja Tiinan syntymästä on kuusi vuotta. Myöhemmin hän kuitenkin sanoo, että Tiina on jo viisivuotias.

Perhe on siis köyhä ja Liisa pitää taloutta pystyssä Reinokin menee rengiksi ja autta omalta osaltaan. Kaija haaveilee rikkauksista ja tykkää lukemisesta. Paimenreissullaan hän löytää metsästä hautovan kanan ja miettii, voisiko tuoda kanan poikasineen, sitten kun ne on kuoriutuneet kotiin ja kysyy kautta rantain isosiskolta voiko löytämänsä pitää. Liisa vastaa, että jos ei omistajaa saada selville. Kaija lopulta vie kuoriutuneet kananpojat emoineen Kukkalaan, jonka hän tietää olevan oikean kohteen. Kukkalan omistava rouvashenkilö, jota Kaija pitää hieman ikävänä tyyppinä osoittautuukin ystävälliseksi ja lahjoittaa Kaijalle kanatarhastaan hyvän munijan palkkioksi Leghorninsa löytämisestä.

Kun Kaija lähtee poimimaan marjoja ja jättää pikkusisko Tiinan hiekkakasalle leikkimään, hän palatessaan ei löydäkään tätä. Tiina on kadonnut. Tiina löytyy lopulta Kukkalasta, jonne hän on mennyt katsomaan Tipusia. Kukkalassa on käymässä lapseton pariskunta, joka on ihastunut Tiinaan, tämä on kuin keijukainen.  Tämä rikas kaupunkilaispariskunta haluaa Tiinan omaksi lapsekseen. Kasvatettavakseen Tiinan ottaisi myös vierailulle tuleva täti, jolle Liisa, niin kohtelias kuin muutoin onkin, sanoo todella kovat sanat.

Takaisin kotiin on hauska ja kiintoisa perhetarina, jossa lähtökohdat ovat huonot. Voiko jatkuvasti juomaan ratkeava mies muuttua? Antaako Tiina hyvään kotiin, jossa hän saa kasvaa ulkonaisesti hyvissä oloissa? Mennäkö naimisiin ja jättää vastuu toisille, on Liisan kysymys?

Kirjassa on arvot kohdallaan: rehellisyys ja vastuuntunto. Kaija tosin käyttää paimentaessaan hieman luvattomia keinoja, mutta kuinka siinä käykään. Pidin paljon tästä tarinasta, jonka loppumetreillä jännitin, kuinka tämä päättykään,. Pääättyykö kaikki sittenkin onnettomasti. Loppua ei oltu venytetty vaan se oli hyvinkin jämäkkä. Kaiken kaikkiaan kiva kirja aina kansikuvaa myöten, jossa on lapsenomaista herkkyyttä. Kansikuva on kohtauksesta, jossa Kaija vie löytämiään tipusia kohti Selina-ouvan Kukkalaa.

Ja koska on kyse naistenviikosta, niin kyllä niitä erilaisia naishahmoja tästäkin löytää.On sävyisää ja kipakkaa, kotoisaa, maalaista, kaupunkilaista hienostonaista. Naiseudesta itsessään ei paljoakaan puhuta, löysin vain tämän pienen viittauksen naiseuteen: "Kaikki uudet vaatteet, joita Tiina pikku naisena suuresti ihaili..."Mutta naisnäkökulmastahan tämä tarina loppujen lopuksi on kerrottu.



23 heinäkuuta 2021

Anja Harvilahti: Valkoisen kaapin tarinoita. NAISTENVIIKKO 6. päivä.

Anja Harvilahti

Valkoisen kaapin tarinoita

Otava, 2002

239 s.


Tänään vietämme Oilin ja Olgan päivää - onnittelut heille. Naistenviikko-haasteessa tämä päivä on perinteisesti ollut kaikkein vaikein, sillä ainakaan minun saataville ei juurikaan ole tullut kirjoja, joiden pää- tai sivuhenkilöinä olisi ollut Oili tai Olga. Joitakin kirjailijoita kyllä löytyy, mutta harvinaisesta nimeestä taitaa olla kyse. No, nyt hyllystäni löytyi yksi kirja, jota en ollut aiemmin lukenutkaan ja josta löytyy Olga. Kyse on Anja Harvilahden suvustaan kirjoittama teos, jossa sukutarinoiden ohella esitellään suvun vanhoja reseptejä. 

"Lapsuudenkotini ullakon pimeydessä häämötti suuri valkoinen puukaappi. Sen ovessa oli pystyt koristeleikkaukset kuin pakettinappulat ja alhaala vetolaatikko. Äitini täti, Olga Hackman sai kaapin pienenä tyttönä viime vuosisadan alun Viipurissa ja hän säilöi siitä pitäen kaapin uumeniin kaikki aarteensa. Valkoinen kaappi seurasi Olaa koko hänen elämänsä. "

Kaappi periytyi sitten kirjoittajan äidille.

Naisista sanottua:

"Lauantaina lämmitettiin savusauna. Ensimmäinen saunavuoro oli miehilä, naisille riitti leppeämpi löyly."

"Alma Fredrikan ellinaikana eivät tyttäret perineet omaisuutta kuten pojat, mutta myötäjäiset kuitenkin kuuluivat asiaan tyttärien avioituessa.Naimsiin mennessään Alma sai myötäjäisiksi pähkinäpuisen ruokasalin kaluston. Se oli peräisin Viipurista ja maksettu Inkilästä Pietariin viedyillä voidritteleillä."

Menneen ajan elämä ja sukuhistoria kiinnostivat, mutta reseptit kahlasin läpi pikapikaa. Ainoastaan Inkilän omenamunkit tuntuivat sellaisilta, mitä olisi kiva itsekin kokeilla. Ne tehtiin sekoittamalla neljänneslitra maitoa ja neljä munaa sekä vehnäjauhoja paksuksi velliksi. Omenat kuorittiin ja leikattiin renkaiksi, jotka kastettiin taikinaseokseen ja nostettiin lusikalla kiehuvaan rasvaan. Paisuttuaan ja paistuttuaan omenarenkaat noukitaan sukkapuikolla imupaperille valumaan. Sokeroidaan. Kuulostaa todella hyvältä.

 


 



22 heinäkuuta 2021

Aila Nissinen: Vihreät ympyrät. NAISTENVIIKKO 5. päivä!

 Aila Nissinen

Vihreät ympyrät

WSOY,1959

124 + 1 s,


"Ja silloin siinä välähti aave-Leenan mieleen ruotsin tunnin runo, Solveig Von Schoultzin 'Sisarukset'. Ei analysoituna käännöksenä, ei opettajan selittämänä sanarykelmänä, vaan kuvana. Oli pieni tyttö, joka kumartui nostamaan pudonneen nukkensa - ja hänessä kumartui nainen nostamaan syliinsä lapsensa - ja hänessä, samalla, kumartui vanhus nostamaan pudonneen kutimensa. Kolme sisarta,jotka eivät koskaantapaa toisiaan. Ja Leena tajusi että hänessä, hänessä itsessäänkin, nyt, oli lapsi nukkeineen. Ja hänessä oli hän itse, sekin joka oli somerikolla. Ja hänessä oli vielä se nainen, joka kumartui lapsensa puoleen - ja hänessä oli se vanhus,"

 

On torstai, heinäkuun 22. päivä ja nimipäivää viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita Onnitteluni päivänsankareille. Naistenviikko-haasteen merkeissä luin tälle päivälle Aila Nissisen tyttöjenkirjan Vihreät ympyrät, josta löysin Tyttönorssia käyvän Leena, eli Lellen. Ilmeisesti jo valmistuva, sillä penkinpainajaisista on mainintaa. Leena ei kuitenkaan ole tarinan päähenkilö, vaan päähenkilön Irrin eli Irmelin isosisko.

Irri ja Lelle ovat saaneet sedältään saaren, jossa on vanha linnamainen asunto. Irri rakastaa saarta ja sen tunnelmaa mutta huvila kaipaa katonkorjaamista, johon perheellä ei ole varaa.Irrin isä sanoo, että se on yhtä mahdotonta kuin että Kalapetri luopuisi Pekunasta. Pekuna on puuhevonen. Ainoa, mitä Kalapetrillä on jäljellä lapsuudestaan ja kotoa Karjalasta.Kalapetri on siis evakko.

Irri päättää ostaa kalaverkolla Pekunan itselleen ja todistaa näin isälleen, että on kyllä mahdollista pitää huvila ja korjata katto. Sitä varten Irrin täytyy lintsata koulusta,myydä vanha antiikkinen lautanen ja ostaa kalaverkko ja lähteä sittten tapaaman Kalapetriä. No, Kalapetri ei halua myydä Pekunaa, mutta kun Irrillä tulee kyyneleet silmiin hän lahjoittaa Pekunan tälle.Irri ei ymmärrä, mitä Pekuna lopulta merkitsee miehelle, että se on sama, kuin jos hän ottaisi tätinsä kaksosilta pois heidän lempilelunsa.

Vihreät ympyrät on hyvin erikoinen, epätavallinen nuortenkirja. Sen kerronta polveilee kuvauksesta ajatuksen tasolle, henkilöstä toiseen. Irri on omassa  ympyrässään, muut henkilöt omissaan, mutta lopulta kaikkien ympyrät risteävät toisissa. Kukaan ei ole lopulta omassa yksityisessä kuplassa.

Miljöö on Helsinki, jota kuvataan paljon, samoin luontoa, lintujen ääniä ja meren vaikutelmia. Todella tyylillisesti erilaista ja vaikuttavaa, ilmavaa. Sanojen ja rivien väliin jää paljon tyhjää, kaikkea ei kerrota auki, vaan jätetään lukijan ajatuksille tilaa ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Mielenkiintoinen on myös kirjailijan tapa ilmaista aktuaalista tapahtumasta kuvitelmiin siirtyminen: kuva muuttui. Ei enää nähtykään sitä, mikä oli silmien edessä vaan jotain, mikä oli mennyttä tai jota toivoi, unelmia.

Vaikka päähenkilö onkin Irri, siirtyy näkökulma välillä toisaalle, Lelleen, luokkatoveri Maijaan, Anni-tätiin.. Tämä siirtymä vaikuttaa ensin irralliselta, mutta lopulta ympyrät leikkaavat toisiaan ja muodostavat kokonaisuuden.

Laatusanat:

Hapannut kaareva silta

Naisista:

Eikä naisväki tavallisesti verkoista välitä.

Ennen vanhaan naiset eivät saaneet opiskella! 

Kaikki naiset olivat mahdottomia, riippumatta siitä minkä ikäisiä he olivat.


Erityismaininta näille:

- Älä sinä rupea kulkemaan toisten puheiden narrina, ajattele vain omia ajatuksiasi niin kauan kuin saat.

Jos rumaa tuijottaa liian kauan, se tarttuu. --- --- Kauniskin tarttuu - katsotaan merelle! --- --- Se pesee silmät.

 




21 heinäkuuta 2021

Johanna Spyri: Metsolan linna. NAISTENVIIKKO 4. päivä.

 


Johanna Spyri

Metsolan linna

Suomentanut Edla Hiillos

Otava, 1921

246 s.


Tänään 21. heinäkuuta nimipäiväänsä viettävät  Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna. Onneksi olkoon!

Naistenviikko-lukuhaasteessa luin Johanna Spyrin vähemmän tunnetun teoksen Metsolan linna, jota nimikkeen alla luonnehditaan "kertomukseksi lapsille ja niille, jotka rakastavat lapsia".

Metsolan linna on viehättävä tarina perheestä, johon kuuluu äiti, kirkkoherratar Bergman ja viisi lasta: Bruno, Kurt, Mea, Lippo ja Mäzli. Isä, kirkkoherra Bergman on kuollut. Lasten huoltajana toimii rouvan veli Phipp. Perhe ei ilmeisesti ole köyhä, heillä tuntuu olevan iso talo ja palvelustyttö Katikin, joka välillä vilahtaa kerronnassa.

Lähellä kotia asuu vanha nainne nimelät Apollonia tyttärentyttären Lonellin kanssa. Ylempänä vuorella on vanha linna, joka kuuluu Wallerstättenin paronille. Rouva Bergman, jota kutsutaan Mala-rouvaksi on veljensä kanssa aikoinaan, nuorina ollessaan,  oleillut paljon linnassa. Silloin sitä asutti paronitar Wallerstätten, jolla oli kaksi poika: Bruno ja Salo sekä paronittaren sisarentytär Leonore. Pojista Bruno oli kiivasluonteinen ja eräänä päivänä hän katoaa ulkomaille ja Salo löytyy linnan Salista haavoittuneena. 

Linna on jäänyt asumattomaksi, kun paronitar on kuollut ja Leonore ja Salo, joka on toipunut menneet naimisiin ja muuttaneet muualle. Kylällä liikkuu huhujuja , että linnassa kummittelee. Linnaa vartio Trius-niminen mies, joka ryhmysauvallaan ajaa pois tunkeilijat. 

Tämä, kuten moni muu Spyrin kertomus on lastenkirja. Tarkoitan, että lastenelämää kuvataan ja lapset ovat pääosassa tapoineen ja luonteineen. Tässä teoksessa Kurt on runoja kirjoitteleva kekseliäs poika. Jos joku, kuten Trius esimerkiksi on ilkeä, niin Kurt heti sanoo kirjoittavansa tästä runon. Mea on nuori ystävyyttä kaipaava tyttö, jonka paras ystävä on ollut Elviira Knippel, joka tosin ei ymmärrä Mean luonnetta alkuunkaan. Bruno, joka oo  vanhin opiskelee yhdessä Knippelin kahden pojan kanssa ja saa raivonpuuskia näiden pahansuopien ja ilkeiden tekojen vuoksi. Seikka, jota Mala-rouva kovasti suree ja miettii, kuinka saisi pojan tulevat opiskelut hyvälle mallille ilman Knippelin poikia.Lippo on suoraselkäinen ja jämerä, joka ei jätä kesken sitä, minkä on aloittanut. Seikka, joka välillä saa muut hermostumaan. Ja Mäzli, pienimmäinen, joka ei vielä ole koulussa. Hän on suorapuheinen, joka pistää omat mietteensä esille välillä niin,että häntä saa viedä ulos tilanteesta, mutta Mäzli on se, joka paljastaa linnan salaisuuden ja johdattaa kaikki oikealle tolalle.

Ja se naiseus sitten. Tässä kirjassa se tulee esille ennen kaikkea äidin roolina. Luin aiemmin Margrit Hauserin Sveitsiin sijoittuvan teoksen ja kuinka Sveitsissä naiset saivat äänioikeuden varsin myöhään. Tätä vasten huomio kiinnittyi tuohon eno-Phippin huoltajarooliin.

Metsolan linna on hauska ja viihdyttävä kertomus toiveista ja niiden toteutumisesta. Taustalla kulkee luottamus Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen. Harmi, että näitä Spyrin vähemmän tunnettuja teoksia ei enää pidetä esillä. Tämäkin olisi vallan mainio kirja nykylasten luettavaksi, vaikka kertookin ajoista toisista.

Outo sana: Päättöinen

Kiva mustavalkokuvitus, jonka tekijästä ei ole tietoa on mukava lisä tarinaan.

 

 
 
 
 
---


 


20 heinäkuuta 2021

J.L:Brisley: Milli-Molli! NAISTENVIIKKO 3. päivä.

 

J.L.Brisley

Milli-Molli

Kokoomanteos, joka sisältää:

Pikkuinen Milli-Molli (Milly-Molly-Mandy stories

Tunnetko Milli-Mollin (More of Milly-Molly-Mandy)

Milli-Molli tässä taas (valikoima teoksista  Further Doings of Milly-Molly-Mandy ja Milly-Mandy 

again)

Suomennos: Elina Haavio/Elina Haavio-Mannila

WSOY, 1990

Kansikuva: Maija Karma

 

Naistenviikko jatkuu ja nimipäiväänsä viettävät Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret ja Margareeta, Onnitteluni päivänsankareille. Naistenviikko-lukuhaasteessa, joka on Tuijatan ideoima, omalle listalleni valikoitui ensin Margaret Makayn lastenkirja Poika Delfiinin selässä, mutta siinä ei ollut juurikaan mitään naisellista (paitsi hulahulahameiden heilahdukset), joten etsin käsiini jotain, mikä olisi enemmän teemaan sopivampaa ja löysin J.L.Brisleyn Milli-Mollin.

Milli-Mollin koko nimi on Millicent Margaret Amanda ja hän on saanut nimensä isotätinsä Margaretin mukaan. Päivän nimipäiväsankari siis, sillä onhan Margaret ja Margareeta saman nimen eri muodot. Koska nimi on tytöllä turhan pitkä huudeltavaksi kutsutaan häntä siis Milli-Molliksi. Milli-Mollin iästä on vaikea sanoa mitään. Hän on pieni englantilainen tyttö maaseudulta, osaa lukea ja asiat pysyvät aika hyvin päässä ja kouluasioitakin välillä sivutaan, mutta muuten Milli-Molli sisältää pieniä lyhyitä epiodeja pienen tytön elämää kotona ja ystävien parissa.Teoksessa on ilmeisesti kirjailijan oma kuvitus, joka tuo mieleeni 20-luvun. Ja todentotta, teos on alunperin ilmestynytkin 1925. Suomeksi teos ilmestyi ensimmäisen kerran 1950.luvulla ja jossain määrin lastenmaailma kuvissa tuo teoksen miljöön lähemmäksi nykyaikaa. Erityisesti Maija Karman kansikuvitus lähentää tarinan miljöötä suomalaiseen maaseutuelämään.

Tämä on hauska mutkaton lastenkirja, joka on Kirjasammossa luokiteltu satuihin, mutta lyhyet kertomukst Millin-Mollin arjesta eivät ole oikein satuja,vaan ihan todellista elämää. No, ehkä en laittaisi pientä tyttöä valvomaan kaupankäyntiä, vaikka hyvin Milli-Molli siitä selviytyykin sen tunnin ajan, jonka hän saa tiskin takana seisoa odottaessaan kauppiasta asioiltaan.

Mikä minua kiehtoi tässsä teoksessa oli yhtymäkohta johonkin näkemääni televisio-ohjelmaan. En muista mikä ohjelma se oli, mutta ihmettelin, ja mietin mikä merkitys sillä oli, kun kirkkoon oli tuotu hedelmiä yms. Tästä kirjasta se selvisi. Kyseessä oli sadonkorjuun kiitoslahja. Suomessakin sadonkorjuuta on kai juhlittu muinoin. Saisi hyvin olla voimassa  yhäkin tämä tapa. Kaikki kun otetaan turhankin itsestäänselvyyksinä, ainakin jossain määrin.

Näin naistenviikkoon liittyen tässä oli monenlaisia naishahmoja: opettajaneiti, isoäiti, täti, isotäti, naapuruston rouvia ja tietysti äiti. Kaikki edustivat enemmän ja vähemmän ktoista naistyyppiä. Nainen laittaa ruokaa, kutoo ja huolehtii lapsista ja miehestäkin. Tämä tulee selväksi, kun seppä Herra Moore meneen naimisiin.

"Ja Herra Moore pysytteli nuoren neidin vierellä, joka oli ollut leipurinrouva Mannerin apulaisena (mutta tästä lähtien hän ei enääolisi, sillä nyt hän oli rouva Moore, ja herra Mooresanoi, että rouvan piti lopettaa työnsä ja huolehtia hänestä)."

 Että sellainen naiskuva löytyi tällä kertaa.

 


 




19 heinäkuuta 2021

Gunnel Beckman: Tyttö vailla nimeä! NAISTENVIIKKO 2. päivä.

 


Gunnel Beckman

Tyttö vailla nimeä 

Alkuteos: Flickan utan namn

Suomentanut Aila Meriluoto

WSOY, 1971

102 + 1 s.

Kansikuva: Ulla Urkio

 

Tänään vietetään Sarin, Saaran, Saran, Saritan, Sallin ja Sallan nimipäivää. Onneksi olkoon kaikille nimipäiväänsä viettäville.

Naistenviikon lukuhaasteen myötä lukulistalleni valikoitui Gunnel Beckmanin lastenkirja Tyttö vailla nimeä, jonka toinen päähenkilö on 9-vuotias Sara-niminen ruotsalaistyttö Tukholman lähiöstä.

"Sara oli äkäinen, pahoillaan ja pettynyt. Ja kaiken kukkuraksi hänellä oli huono omatunto. Hän kyyhötti pimeässä komerossa, jota isä sanoi Surujen taloksi, ja hän vihasi koko maailmaa."

Saran oli määrä lähteä kesäksi Göteborgiin ja rannikolle, jossa hän olisi saanut uida ja sukeltaa, puhkoa levärakkoja ja onkia rapuja narulla, etsiä kivien välistä simpukoita, tai lähteä Pelle-enon kanssa purjehtimaan, mutta mikään näistä kivoista jutuista ei toteutunutkaan, sillä juuri ennen lähtöä tuli Cia-tädiltä viesti, että pojat ovat saaneet tuhkarokon eikä Saralla ollut ollut sitä, joten hän ei voinutkaan matkustaa. 

Sarasta tuntui siis, että koko hänen maailmansa oli romahtanut. Elämä muuttuu kuitenkin kiinnostavammaksi, kun naapuritaloon, joka on ollut autiona muuttaa uusi perhe, jolla on samanikäinen tyttö. Tyttö, jota ei voinut kuin olla satukirjoissa, niin kaunis hän oli mustine hiuksineen ja tummine, pitkäripsisine silmineen.

Tyttöä kutsutaan Maryksi, mutta hän ei halua olla Mary, hän vihaa sitä nimeä. Omaa nimeään hän ei muista, sillä hän on saanut trauman maanjäristyksessä Iranissa, josta hänet on ensin pelasttettu amerikkalaisten lähetystyöntekijöiden luokse ja sitten Bosse ja Margaret, ruotsalainen pariskunta, joka on elänyt maassa vuosia ottavat tytön omakseen ja antavat hänelle nimen Gunilla, jonka tyttö on saanut itse valita.

Sara ja Gunilla ystävystyvät vähitellen, mutta sitten tulee kesän kuuma ja hiostava päivä, ukkosta on ilmassa ja Sara saa slaagin.

Tyttö vailla nimeä on hienoviritteinen kertomus paitsi ystävyydestä myös hyvin psykologinen näkemys pienen tytön peloista ja traumoista toipumisesta.

Näin naistenviiikkoa ajatellen muutama ote naisnäkökulmaa.

Bosse ja Gunilla leikkivät Villiä Länttä ja Margareta tulee kysymään: - Miten kummassa te rupesitte tuollaista leikkimään? .--- ----  - Lapsi on ohjattava länsimaitten huvielämään, sanoi Bosse nauraen. -Kuten huomaat, itämaan tytärkin antaa arvoa villille lännelle! Me olemme juuri ajaneet karjavarkaat jääkaapin alle, ymmärräthän, ja seriffi on hämäräperäinne olento, joten hänestä ei ole apua varkaan kiinniotossa... Tule mukaan leikkimään, Margareta, sinä voit olla se varastettu lehmä!

- Äh, se oli kyllä huippu ... tässä on sinulle lehmästä! Hän ajoi Bossea ympäri keittiötä lattiaharja koholla, ja pieni cowboy-tyttö tiskipöydällä oli tukehtua nauruun.

Niinpä niin. Ehkä hän osasi ottaa asian vitsin kannalta, mutta huumoriksi tarkoitettuun kuvaukseen liittyy kyllä kaikkea muuta kuin vitsikäs kuvaus suhtautumisesta naisiin.

Tämä oli myös mielenkiintoinen naistenviikon kirjana, sillä tässä oli suora viittaus naistenviikkoon, mitä ei juurikaan ole tullut kirjoissa vastaan.

"Naistenviikko toi tänä vuonna tullessaan sateen sijasta helleaallon. Riikan päivänä lämpömittari näytti kahtakymmentäviittä astetta, ja parissa päivässä elohopea kohosi kolmeenkymmeneen. Mutta silloin alkoikin jo etäältä kuulua pahanenteistä ukkosenjyrinää."

Erityismaininta sanojen kuvauksellisuudesta

"Hän huokaisi syvään ja tunsi miten muurahaiset nahan alla asettuivat lepoon." 

 


 

18 heinäkuuta 2021

Margrit Hauser: Erika perustaa perheen! NAISTENVIIKKO 1. PÄIVÄ.

Margrit Hauser: 

Erika perustaa perheen

Alkuteos: Denise

Suomentanut Anja Penttinen

K.J. Gummerus, 1962

259 s.


Tänään alkoi naistenviikko ja  samalla Tuijatan ideoima naistenviikon lukuhaaste, johon ei tietystikään voi olla ottamatta osaa, vaikka en mikään feministi olekaan. Naistenviikko alkaa Riikan nimipäivällä, onneksi olkoon  vaan kaikki Riikat. 

Otan osaa haasteeseen tutulla tyylillä lukemalla ja esittelemällä kirjahyllyni lasten- ja nuortenkirjoja, joissa naistenviikon nimipäiväsankarit tavalla tai toisella on mukana. Ensimmäisenä pinooni valikoitui Margrit Hauserin Erika perustaa perheen, joka on "romaani tytöille".

Kirjan alkuperäisnimi tosin on Denise, mikä hieman hämmentää, mutta, kun ottaa huomioon, että tämä teos on jatkoa kirjailijan toiselle kirjalle, Erikalle(tosin en tiedä, mikä sen alkuperäisnimi on) ja kertoo kuitenkin Erikasta, nuoresta lääkärinvaimosta, joka saa pienen perheensä avuksi Denisen, 16-vuotiaan tytön Jura-vuoristosta, niin jotenkin voi ymmärtää käännösnimen.

Teos sijoittuu Sveitsiin, Zurichiin. Ajallisesti kuvaa ehkä 50-60-lukujen vaihdetta.Viittaus rock'n rolliin ja lättähattuihin saa ajattelemaan näin. Mitään rock'n rollia teos ei kuitenkaan kuvaa, vaan on lähinnä kehityskertomus, nuoren ja vähän vanhemmankin naisen kasvusta ja elämänvaiheista, muutoksista, joita arki tai ihmisten hyvä tahtokin tuo esiin.

Tässä teoksessa oli paljon pieniä yksityiskohtia, joita täytyi hieman tutkia, löytäisikö niistä lisätietoa.

Berliz-koulu.  Berliz-sanakirjat ja kieliin liittyvät teokset ovat tuttuja, Ilmeisesti tässä on kyse kielikoulusta, jollaisessa Erikan äitikin oli töissä.

Saffa-näyttely herätti kysymyksiä ja löysinkin tiedon, että kyseessä oli sveitsiläisten naisten näyttely, joka on pidetty ensimäisen kerran 1928 Bernissä ja 1958 Zurichissa. Näyttelyllä tuotiin esiin työssä käyvien naisten epävarmaa tilanetta sodan jälkeen (Ensyclopedia).Teoksen tarina siis sijoittuu tuohon vuoteen.

Pestalozzi-kirjasto. Pestalozzi-nimi on myös tuttu niin sanotuista pestalozzi-kylistä, joita perusettiin toisen  maaailmansodan jälkeen orvoiksi jääneille lapsille. Ilmeisesti Pestalozzi-nimi liittyy muihinkin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

Romand-kerho. Tämä liittyi ranskankieleen, eli kerhossa puhuttiin ranskaa.

Ovomaltine. Kyseessä on sveitsiläinen kaakaojuoma, mitä en olisi tullut ajatelleeksikaan. Itse yhdistin tämän johonkin ihan muuhun juomaan. No, hyvä, että tuli tutkittua.

Näin naistenviikon haasteesta kun on kyse, täytyy myös huomioida teoksen naisnäkökulmaa:

"Erikan oli hymyiltävä, siirtyminen Ursuksen äskettäisistä painavista mietteistä takaisin talon tavalliseen arkipäivään tuntui merkilliseltä. Mutta sellaistahan elämä oli, ja arkipäivä ja perhe-elämä kuuluivat yhteen. Eiköhän näissä molemmissa ollutkin niasen suuri tehtävä! --- --- ja hän jatkoi omia ajatuksiaan: Naisten tulisi saada oikeus kaikkiin ammatteihin, se tuntui tällä hetkellä hänestä entistä selvemmältä, menneet sukupolvet olivat jo kärsineet tuosta rajoituksesta, ja heidän oli ollut jäätävä vanhempiensa kotiin, jos eivät löytäneet itselleen sopivaa miestä, ja vähitellen heidän elämänsä oli sitten käynyt tarpeettomaksi ..."

Erikan mietteet naisten oikeuksista (hän oli itse käynyt Neuchâtelin taidekoulun) sai minut muistelemaan, että Sveitsi taisi olla viimeisimpiä Euroopan maita, joka myönsi naisille äänioikeuden ja totta tosiaan, sveitsiläiset naiset saivat äänioikeuden vasta 1970-luvun alussa ja kantonitasolla lopullisesti vasta 1990 (Tieto YLE:n sivuilta). Että sellaista.

"Mitä nainen tahtoo, tahtovat jumalatkin."

"turhamainen on älykkäinkin nainen", tätä mieltä on neiti Gysin, Weltien yliopistossa opiskeleva alivuokralainen, jonka elämä tosin keikahtaa toisille raiteille, kun isänsä liike tekee konkurssin.


Ihmettelyä:

Miksi nuori rouva Erika Welt kutsuu äitiään mummiksi? 

Muuta elämänviisautta:

"Eihän kukaan voi menestyä työssä, jota ei voi sietää."

 Kaiken kaikkiaan mukava tyttökirja, jonka kerronta välillä tuntui hieman puuduttavalta ja lauserakenne turhan jähmeältä ja toisinaan hieman mutkikkaaltakin. Ei silti tylsä kirja ja sisällöllisesti Sveitsin kulttuuria avaava ja näin naistenviikon kirjaksi erittäin osuva avaus. Luen kyllä mielelläni sen aloitusosankin Erikan vaiheista ja jatko-osan tähän, jossa kerrotaan Denisen vaiheista lisää.




ARVONTA ON SUORITETTU.

Arvonta suoritettu. Onnettaren avustajina toimivat maatuska-nukke ja 'naskali". Lipukkeet, joissa osallistujien nimet suljettiin maatuskaan, ravisteltiin ja naskalilla seivästettiin voittolipuke.
Arvottiin ensin Saima Harmajan elämänkerta, koska siinä olivaaditut kolme osanottajaa. Kirjan voitti Kirjarikas elämän omaava bloggari. 

Seuraavaksi jäin miettimään, mitä teen LM.Montgomeryn päiväkirjan kanssa. Päätin, että kokeilen itse onneani ja sitä, josko kirja kuitenkin jäisi itselleni. Arvonnassa siis mukana: Anki, Johanna ja Aino/jää itselle. Kirjan voitti Anki. 
 
Muiden kirjojen kohdalla ei syntynyt arvontaa, vaan toimin niiden kanssa hyväksi näkemälläni tavalla.

Onnittelut voittajille! Ja mukavia lukuhetkiä ihan kaikille kirjojen ystäville.

---
 
 
 1. 
 
 Mary Henley Rubion ja Elisabeth Hillman Waterstonin toimittaman Lucy Maud Montgomeryn englanninkielinen päiväkirja,  ensimmäinen osa. Kirja on kovakantinen ja kertaalleen luettu.
 
Mukana:
 
Anki 
Johanna

 
 


2. 
Ritva Ylösen elämäkerta Saima Harmajasta. Kirja on kovakantinen ja kertaalleen luettu.

Mukana:

Johanna
Riitta K.
Kirjarikas elämä


3.

 Vctoria Hislopin Ne, joita emme unohda. Kirja on kovakantinen ja kertaalleen  luettu.


Mukana:

Kirjarikas elämä

4.

Åke Sparringin matkakirjra Seitsemän miestä idäntiellä.

 Historiasta ja matkakirjoista kiinnostuneelle erinomaista luettavaa.

Mukana:

Ketjukolaaja


Jos jokin näistä kiinnostaa, niin toimi seuraavasti:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja ilmoita, mikä/mitkä kirjat sinua kiinnostavat.

2. Muista ilmoittaa blogi- tai sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut voiton osuessa kohdallesi. Nimettömänä tai tavoittamattomana et ole mukana arvonnassa. Roskapostit poistetaan.

 

Vaihtoehtoisesti, jos et halua jättää sähköpostiosoitettasi kommenttiosioon, voit laittaa minulle sähköpostia osoitteella ainoeinontytar.harjula @ gmail. comiin otsikolla "mukaan kirja-arvontaan".

Aikaa tulla mukaan on 18. heinäkuuta asti. 

HUOM! Postitus vain suomalaiseen osoitteeseen.

EDIT 2.7.2021 : Arvonta suoritetaan vain, jos on vähintään kolme osanottajaa/

08 heinäkuuta 2021

Naistenviikko lähestyy!


Kesä on kulkenut hyvää vauhtia, ja kohta ollaan jo naistenviikolla. Tuijatan ideoima naistenviikon lukuhaaste on kiehtonut lukijan mieltäni jo monena vuonna ja kyllä siihen täytyy tänäkin vuonna ottaa osaa. Katsastelin jo hyllyjäni ja etsiskelin aiheeseen sopivaa lukemista, mikä ei ollutkaan mikään helppo homma. Kaikkien vuosien vaikein on ehdottomasti Olga/Oili, mutta yllättäen tänä vuonna Saa/Saaan päivä pisti vaikeaksi. No, tässä on nyt ainakin jonkinlainen pinkka, joka saattaa vielä elää. Sen vean on sivuja tiedossa, että täytyy lukea vähän etuajassa, jotta esittely tulisi ajoissa, tai sitten vain esitellä, mutta jättää lukeminen paempaan aikaan. Tavalla tai toisella mukana yitän olla. On tämä sen vean kutkuttava haaste.




06 heinäkuuta 2021

Urho Karhumäki: Kello soi!

 

Urho Karhumäki:

Kello soi

Kirjapaja, 1944

167 s.


Alku: Juna vihelsi, vyöryi hiljalleen asemaa kohti alamäkeen. Jo kolkahti ensimmäinen vaihde veturin pyörien alla,viahti vartijjan koppi, tavaramakasiini, asemarakennuksen pääty. Se oli tuttu asemaseutu. Jänittävää kuitenkin oli nähdä, oliko se mitenkään muuttunut, oliko setä lähettänyt hevosen noutamaan a jos oli, niin kenet. Heikin Vapulla vaiko Hannun Leimulla?

Loppulause: Kello soi.

Sisarukset Risto ja Ritva saapuvat kevään myötä kesänviettoon Haka-Lahtelaan sukulaistaloon maalle. Maalla on serkut Kirsti, joka on käynyt kansanopistoa, ja Hannu. Alussa mainittu Heikki on ilmeisestikin renkimies. Maatalossa on maatalon työt ja lapsetkin saavat kesantopellon viljeltäväkseen. Se jaetaan lasten kesken tasasuuuruisiin palstoihin, joihin kukin saa kylvää, mitä hyväksi näkee. Eletään jatkosodan vuosia. Haka-Lahtelan vanhimmaat pojat ovat rinamalla monen muun nuoren miehen lailla.

Kello soi on hengellissävytteinen teos, jossa ei suoranaisesti saarnata. Kerronta etenee omalla painollaan mukavan juohevasti ilman suuria painotuksia, etenee niin kuin arkipäivän kulku hitaasti ja vakaasti, mutta ei tasapaksuisen tylsästi. Tarinassa on kolmetoista lukua, joissa käsitellään maatalon elämää, kalastusta, marjanpoimintaa, mottitalkoita. Kiintoisa on kuvaus kylän erikoisesta opettajasta, joka harrastaa omenanjalostusta ja jolle on koululaisten pitänyt tuoda tulitikkurasiallinen omenansiemeniä, joista hän sitten on kasvatellut omenantaimia valmistuville oppilailleen. Kylään tulee myös evakoita ja ottavatpa Haka-Lahtelan lapsijoukko oman orpovauvan kasvatikseen. Sotaa sivutaan, mutta ei äänekkäästi. Sota koskettaa ja tuo oman lisänsä arkeen ja elämään, ajatuksiin. Elämä kuitenkin jatkuu, silloinkin, kun suruviestiä tuodaan.

Loogisuusvirhekin oli pujahtanut kerrontaan, kun ensin mainitaan, että "viisi valkoista punaisin ruusuin päällystettyä arkkua" lepäsi kirkon kuorikorokkeella, mutta sitten pystytetään kuitenkin vain  "neljä uutta valkoista ristiä". Surumarssi soi hiljaisena suvisunnuntaina sankarivainajien muistolle, Haka-Lahtelan Antille myös, josta isännänseuraajaa oli ajateltu.

Sanastossa ei mitään kovin kummallisia sanoja ole, joitakin hieman murteellisia ilmaisuja joukkoon kuitenkin mahtuu, kuten esimerkiksi tämä: Tukit tulla juohottelivat..

Hieman kerrontaa kohottavaa hyperbolaakin joukkoon mahtuu: "Onneksi myös hauki alkoi taas nousta. -- --- alkoi painella venettä kohti kuin krokotiili. oli sillä kita! Ja hampaita sata!"

Pidän maaseutukuvauksesta, olenhan itse maaseudun tyttö, enkä voi koskaan lakata painottamassa maan ja maanviljelyksen merkitystä. "Maa lataa ja vetää. Se antaa työssä, sydänmurheissakin, tyydytystä, rauhaa ja iloa. Maajohtoja pitkin valuu vaivan tuska maan multaan."

Arkisen aherruksen lomassa ehditään tekemään  saariretki, kalastamaan ja poimimaan syyskesän marjasatoa, elämään hieman sadunlumoissakin. Mitä hieman mietin, oli joltisenkin erikoinen retkiruoka: keitetyt herneenpalot ja puolukat, joita en ehkä itse tulisi yhdessä nauttineeksi.

Kielikuvien puhuttelevuus

Vähitellen myrsky lakkasi, aaltojen käynti hiljentyi. Odoteltiin vielä vähän aikaa. Pilvet hajosivat, sade lakkasi ja aurinko helahti paistamaan. Eväluodon kviet kohosivat jälleen vedestä. Keveät aallot kuin liehuvatukkaiset lapset hyppelivät kiviä vasten päivän kirkkaassa kilossa.

--

Kirjankannet auki -lukuhaaste kohta 24: Lue  kirja, jonka kansissa on vettä.

Kansikuvassa on kuvattu lapsijoukon saariretkeä yhdessä kylän opettajan kanssa.Harmillista, että kuvittajasta ei ole mitään mainintaa. Kansikuvitus on kuitenkin tyylikäs.

02 heinäkuuta 2021

Patrick Modiano: Dora Bruder!

 Patrick Modiano

Dora Bruder

Suomentanut Vihtori Lehtonen

WSOY, 2010

158 s.

 

 

"Kahdeksan vuotta sitten osui sattumalta silmääni 31. joulukuuta 1941 päivätyn Paris Soir -lehden kolmannella sivulla oasto 'Eilen ja tänään'. Sen alalaidassa luki:

Pariisi

Kadonnut: nuori tyttö, Dora Bruder, 15 vuotta, 1 m 55 cm, soikeat kasvot, harmaanruskeat silmät, harmaa urheilutakki, viininpunainen villapusero, tummansininen hame ja hattu, ruskeat urheilujalkineet. Mahdolliset havainnot osoitteeseen M. ja Mme Bruder, boulevard Ornano 41, Pariisi."

 

Ilmoituksesta alkaa Patrick Modianon matka halki ajan ja paikan. Hän ei saa mielestään tyttöä, jonka kotiseudut ovat hänelle itselleen tuttuja  lapsuudesta. Kirjailijaa yhdistää paitsi seutu myös aika, sillä kirjailijan isä, johon kirjailijan suhde tuntuu saaneen kolauksen, on "selviytynyt täpärästi natsivainojen aikana" (takakansiteksti). 

Katoamisilmoitus saa Modianon  matkalle paitsi omaan lapsuuteensa, nuoruuteensa, myös Ranskan historiaan ja miehitykseen. Dora Bruderirn tarina on tarina holokaustista hieman erilaisesta näkökulmasta. Se on ennen kaikkea yksilön tarina, mutta samalla yksilön tarinaan nivoutuu monen muun tarina. Modiano ei kerro vain niistä löydöistä, joita hän vähin erin tekee Dora Bruderiin liittyen, vaan tuo esiin monia pieniä yksityiskohtia elämästä Ornano 41:een ja sitä ympäröiviin taloihin ja katuihin, välillä hän joutuukin sivupoluille ja alkaa kertoa aivan muista ihmisistä, joilla näennäisesti ei tunnut olevan mitään yhteyttä Dora Bruderiin. Modiano taustoittaa kiehtovalla tavalla sodanaikaista Pariisia, miehitettyä Ranskaa. Drancyn kokoamisleiri, Tourellesin vankila. Holokaus-kuvaukset ovat paljolti keskittyneet Aushwitziin ja muihin tuhoamisleireihin, mutta vähemmän on kuvauksia miehitettyjen maiden osuudesta ja merkityksestä. Kun Modiano puhuu Drancyyn kootuista ihmisistä, lapsista tulee mieleeni tv-sarja Ranskalainen kylä, jota  jossain vaiheessa vähän aikaa seurasin. Näistä yhteenliittyneistä kuvista muodostuu vahva ja syvä tunnelataus, jota ilmankin voisi olla. Samalla se  on ristiriitainen tunne, sillä lukisin mielelläni enemmän Modianon Dora Bruderin kaltaisia teoksia, jotka valottavat holokaustia erilaisesta näkökulmasta, niistä varjoon ja pimeään jääneistä näkökulmista, joista ei ole puhuttu.

"Arvoisa poliisipäällikkö,

pyydän, että ystävällisesti ja myötämielisesti antaisitte minulle tietoja tyttärestäni, rouva Jacques Lévystä, tyttönimeltään Violette Joel,  joka pidätettiin viime syyskuun 10. päivänä, kun hän pyrki demarkaatiolinjan yli ilman määräystenmukaista keltaista tähteä rinnassa. Mukana oli myös hänen poikansa  Jean Lévy, ikä kahdeksan ja puoli vuotta ..."

...

Tällä mukana Porin lukuhaasteessa, kohta 22: Kirja, jota suosittelisit muillekin 

Teosta analysoi ja Modianon Nobel-palkinnon taustoista kertoo upeasti Hannele Kirjasta kirjaan -blogissa.