Elisabeth Goudge: Vihreän delfiinin maa

Elisabeth Goudge

Vihreän delfiinin maa

Alkuteos: Green Dolphin maa

Suomentanut Liisa Vesikansa-Saarinen

WSOY, 1959 (6. painos)

730 s.

 

 

 

 

Octavius ja Sophie Le Patourellin perheeseen kuuluu kaksi tytärtä, Marianne ja Marguerite. He asuvat  syrjäisellä saarella Englannin kanaalin myrskyisimmässä kolkassa,

Marianne ja Marguerite ovat hyvin erilaisia luonteiltaan. Mariannella on "ainainen nälkä", kaipuu jostain kaukaisesta, saavuttamattomista satulinnoista.

 Niin pian kuin tytölle yritti osoittaa myötätuntoa, hän väisti sen kuin vauhko hevonen. Ei ollut toista tyttöä, joka olisi tarvinnut niin paljon ymmärtämystä, mutta toiselta puolen oli vaikeata päästä häntä niin lähelle, että ymmärtäminen olisi ollut mahdollista. Hän sulkeutui jonkinlaiseen rasiaan. ... .... Marianne oli kuusitoistavuotiaana keijukaismaisen hento olento, jolta kokonaan puuttui vanhempiensa kauneus. 

Sen sijaan Marianne oli älykäs. Toisin kuin Marianne, jolla oli mustat silmät, hänen viisi vuotta nuorempi siskonsa Marguerite oli kaunis sinisine silmineen. Hyväntuulinen, nauravainen, elämää rakastava.

Niinkuin kirkas vesi tulviessaan yli joen uoman psee pois lian ja tekee raikkaaksi ja jumalallisen kauniiksi kaiken, mikä sen läpi kuultaa, niin näkyi maailma puhtaana ja kauniina Margueriten oman läpikuultavan vilpittömyyden, puhtauden ja sisäisen kirkkauden kuvastimessa.

Eräänä päivänä sisarukset saavat luvan mennä ulos, mutta vain pihalle. Alas kadulle ei saa juosta. Mutta tytöt menevät ulos portista, alas Vihreän Delfiinin kadulle seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä suunnan. He tutustuvat tohtori Edmond Ozanneen ja hänen poikaansa Williamiin sekä Vanhaan Nickiin, joka oli papukaija.

William oli hauskannäköinen, ylitsevuotavan ystävällinen, huolettoman hienostunut poika, joka vaistomaisesti tiedosti sopivaisuuden rajat. Hän oli, vaikka olikin epäsiisti ja vetelä, silti herrasmiesmäisempi kuin isänsä. William oli iältään Marianne ja Margueriten välistä, eli siis 13-vuotias.

Tästä asetelmasta alkaa tämä kolmiodraama, jonka vaiheita kirjailija kuvaa yli neljäkymmenen vuoden ajan. Marguerite rakastuu Williamiin ja päättää, että hän menee naimisiin tämän kanssa ja "pelastaa" tämän. William rakastuu puolestaan Margueriteen ja Margueritekin rakastaa Williamia. 

Tärkeä henkilö tarinassa on myös kapteeni O´Hara, johon William ja Marianne tutustuvat seikkailessaan kahdestaan merenrannalla ja nähdessään Valkoisen, sulavalinjaisen laivan, jonka nimi on myös Vihreä Delfiini. Marianne, joka on lukenut paljon tietää, että laiva on klipperi ja he soutavat yhdessä laivan luokse. 

Paitsi kapteeni O´Haraa lapset tekevät tuttavuutta rujoon merimieheen Natiin.

Vihreän delfiinin maa on hyvin psykologinen kolmiodraama, joka ei kuitenkaan pääty täysin onnettomasti, vaikka dramatiikkaa ja erilaisia elämänkohtaloita tarinaan mahtuukin. Tarinaa viedään eteenpäin kaikkitietävän kertojan  kautta, hieman näkökulmaa vaihdellen. Kerronnallisesti tarina jakautuu neljään kirjaan, ja nämä puolestaan on jaoteltu osiin, jotka puolestaan on jaoteltu numeroituihin lukuihin.

Tarina alkaa siis Englannin kanaalisaarelta ja päähenkilöiden lapsuudesta ja nuoruudesta. Toinen osa vie Uuteen Seelantiin, jonne William, josta on tullut, Mariannen älyn ja viekkaan suunnittelun avulla, merimies Englannin kuninkaalliseen laivastoon, asettuu asumaan kohtalokkaan kiinanreissun seurauksena.

Ehkäpä et muista, poikani, sanoi vanha mies, että kun seitsemän vuotta sitten istuimme tällä tavalla, toinen toisella, toinen toisella puolen tätä samaa pöytää, kerroin sinulle merimiesjutun tai ehkä parikin Uudesta Seelannista. - Niin, kyllä muistan, sanoi William. - Ajattelit silloin kuunnellessai juttujani, että se oli hieno maa. Sanoit, että sen pitäisi kuulua Englannille. - Niin, sanoi William tylsästi, mutta kuin kaukaisena unena hän muisti, kuinka ajatus tuosta kauniista maasta silloin oli  värähdyttänyt häntä. Hän muisti kauripuut ja  miehen olkapäähän saakka ulottuvat korkeat sananjalat. Hän muisti kapteeni O´Haran sanoneen, että ihminen siellä voi hengittää, ja hän muisti kertomuksen lähetyssaarnaajasta, joka oli kietonut takkinsa ympärilleen ja nukkunut jouluiltana ihmissyöjien keskellä ilman minkäänlaista asetta, ja kuinka nämä eivät olleet tehneet hänelle mitään pahaa. Hän muistsi kukkaset ja linnut ja lumihuippuiset vuoret.

Toisessa kirjassa tapahtumia seurataan niin Williamin kuin tyttöjenkin näkökulmasta. Tapahtuu odottamaton käänne, jota en itse ainakaan osannut odottaa, mutta joka kuitekin oli odotettavissa. Tyttöjen isä Octave saa yllättävän kosiokirjeen Williamilta. William, joka rakastaa Margueritea pyytää kuitenkin vaimokseen Mariannea.

Kolmannessa  kirjassa Williamin perhe on kasvanut tyttärellä, joka on saanut nimen siskosten mukaan, mutta jota kutsutaan Veroniqueksi. Uudessa Seelannissa William on ystävystynyt mm. Tai Haruru nimisen valkoisen miehen kanssa. Tai Haruru puolestaan on jättänyt valkoisen miehen nimen, tutustunut Maoreihin ja elänyt osittain heidän kanssaankin. William ja Tai Haruru ovat tehneet puukauppaa. Brittiläisen siirtokunnan ja Maorien välillä on kuitenkin alkanut olla selkkauksia  ja Williamin perhe joutuu Maorien vangeiksi.  Maoreja ei kuitenkaan kuvata vain villeinä, vaikka kolonialista aikaa kuvataankin.  Kerronnassa on paljon maorinkielistä sanastoa ja kulttuurisia yksityiskohtia.

Neljännessä osassa Williamin perhe muuttaa ensin U-S:n pohjoissaarilta eteläsaarelle lampaita kasvattamaan ja lopulta William ja Marianne, jo elämänsä ehtoossa muuttavat takaisin lapsuutensa kanaalisaarelle, jossa Marquerite, josta on vanhempiensa kuoleman jälkeen tullut katolinen nunna, on elänyt viimeiset vuodet luostarin abbedissana. 

Löysin tämän teoksen äärelle selaillessani nettiantikvariaatteja etsien kirjaa, jonka nimessä oli sana vihreä tai jonka kannet olisivat vihreät. Teoksen miljöö kuulosti kiintoisalta ja varasin kirjan kirjaston kaukolainana. Ja olihan tässä paljon kiinnostavia aspekteja. Teoksen ajallinen miljöö on viktoriaaninen aika 1800-luvun alkupuolelta sen loppupuolelle. Teoksessa on niin maanviljelystä kuin merenkulkua (purjelaivojen aika vaihtumassa höyryaikaan), on aristokratiaan ja köyhyyttä, luonnonoloja maanjäristyksistä vuorovesiin. Teoksen jaottelussa kukin osa alkaa jollain lainasitaatilla, runolla tai raamatunlauseella. Omassa kategorisoinnissa en pidä tätä kuitenkaan hengellisenä teoksena sanan varsinaisessa merkityksessä. Teoksessa on kuitenkin raamatullisia viittauksia (suoria tai epäsuorempia) ja hengellisiä pohdintoja. Transendentaalisuuden, näkyvän ja näkymättömän todellisuus on läsnä kerronnassa ja oleellinen osa aikaa ja tarinaa. Raamatun termiä pelastuksesta käytetään ei vain hengellisessä merkityksessä vaan laajemminkin. Vrt ihmisluonteiden tuhoavuus tai myönteinen vaikutus. 

Etsin siis kirjaa vihreän värin perusteeella. Mikä onkin teemallisesti yllättävää, onkin värien kuvauksessa. Vihreä on Mariannen väri,  ja Marianne onkin suurimmaksi osaksi kerronnan pääosassa Williamin ohella Margueriten jäädessä taaemmaksi. Silti sininen väri (Margueriten väri) mainitaan useammin, todella useammin, kuin vihreä.

Hauska yhteensattuma oli, kun lainattuani tämän teoksen, löysin ostamastani vanhasta aikakausilehdestä mainoksen tästä teoksesta (katso kuvakollaasi teksin alussa) 

Ei hassumpi lukukokemus, vaikka veikin aikaa.  Kyllä tämä kannattaa nostaa unohduksen suosta esille tai muista kätköistä pölyttymästä. Joitakin pieniä yksityiskohtia jäin miettimään, kuten voiko lapsella olla siniset silmät, jos toisella vanhemmista on ruskeat ja toisella mustat silmät tai kuinkahan kauan papukaijat voivat elää. Vanha Nick kulkee matkassa koko tarinan ajan. 

Erityismaininnat näille ajatuksille:

"Kauneus on haurasta kuin kehrätty lasi" ja "Sivistys on elämän arvostamista".

--

Helmet 2025 -lukuhaate kohta 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä.

Mélissa Da Costa: Toivoa versovat päivät

Mélissa Da Costa

Toivoa versovat päivät

Alkuteos: Les Lendemais

Suomentanut Saana Rusi

Tammi, 2025

282 s. 

Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen

Mistä luettavaksi: Kustantajalta arvostelukappapyyntönä

Kiinnostukseni tähän teokseen heräsi takakansitekstin maininnoista villiintyneestä puutarhasta ja luonnon parantavasta voimasta. Määrite toi mieleeni Burnetin tyttökirjaklassikon Salainen puutarha. Tokikaan ei teokset ole yksi yhteen, vaikka samoja teemoja löytyykin. Myös kansiratkaisu herätti kiinnostusta ja johdatti ajatukset kukkivaan puutarhaan. Kuinka yksioikoinen ajatukseni olikaan ajatellessani lähinnä kukkia, vaikka käsite puutarha on paljon enemmän kuin ruusut ja hortensiat tai edes omenapuut marjapensaineneen.

Odotttamaani tunnelmaa Burnetin tapaan en siis löytänyt, mutta mullantuoksua, kaarnan kosketusta ihoa vasten ja tuulen soittoa ja puiden havinaa kyllä, elämän ylöspäin puskevaa voimaa.

Teos alkaa salaperäisesti, Kertojaa ei ensin oikein aavista. Kun tarinaa alkaa lukea, on kuin raottaisi ovea tuntemattomaan - aivan niin kuin teoksen päähenkilö.

Ruosteinen lukko ei tahdo totella. Mies joutuu pakottamaan avainta, vetämään sen ulos ja yrittämään uudelleen. Täälläkin on järkyttävän kuuma. Ei yhtä kuuma kuin kaupungissa tai tasangolla, mutta silti. Hellettä on liki kolmekymmentä astetta. Mies huokaisee, tuumii hetken ja töytäisee sitten puista ovea olkapäällään samalla kun kääntää avainta. Kuuluu naksahdus. Lukko antaa periksi ja raskas ovi, jonka maali on hilseillyt, avautuu sisään kohti valoa.

Tämä ulkopuolelta välittyvä, kaikkitietävä kerronta vaihtuu toisessa kappaleessa minä-kerronnaksi: 

Tunnustelen sisälämpötilaa: noin kaksikymmentä astetta. Ei astettakaan enempää. Täydellistä. Mies liikehtii vierelläni ja laskee tekonahkaisen salkkunsa lattialle. Avaimet kilisevät. Hän työntää ne taskuunsa.

Kertoja seisoo "pimeän huoneen ovensuussa ja odottaa kiltisti." Kuka hän on? Miksi hän vain odottaa?  

Hitaasti, vähitellen kertoja vie sisälle taloon, sen hämäriin huoneisiin, joissa valo on liikaa, omaan elämäänsä. Mitä se on ollut ja mitä se nyt on. Talo kuvastaa teoksen päähenkilöä, Amandea, jonka elämä on pysähtynyt kesäkuun 21. päivä. Sen jälkeen hänellä ei ole ollut mitään muuta, kuin odottaa. Olla ja odottaa. 

Amande on surunmurtama nuori nainen, joka muuttaa Lyonista Auvergneen, metsän keskellä, kaukana naapureista olevaan taloon, yksinäisyyteen.  Odottamaan. Kuluttamaan aikaa. Amanden pelastukseksi surun syövereistä tulee talon entisen omistajan Lucie Huguesin vanhat kalenterit, joiden merkintöjä Amanda alkaa lukea. 

Huhtikuun 2. päivä: kitke salaattipenkit. Huhtikuun 6. päivä: jaa ruohosipulit. Huhtikuun 10. päivä. Käy taimitarhalla. Huhtikuun 13. päivä: kylvä persilja. Huhtikuun 18. päivä: mansikkahilloa? Huhtikuun 20. päivä: istuta daaliat. Huhtikuun 23.päivä: vie puutarhatuolit Paulin puun alle. Huhtikuun 30. päivä: oleanterit uusiin ruukkuihin. Luen uudelleen kohdan, johon on kirjoitettu: vie puutarhatuolit Paulin puun alle. Mietin kuka Paul mahtaa olla ja mikä puista on hänen puunsa. 

Uupumus kuitenkin voittaa, kunnes tulee päivä, jolloin Amanden on avattava ikkunaluukut ja päästettävä valo sisään. Jos ei itsensä vuoksi, niin vieraiden vuoksi, appivanhempien vuoksi, jotka ovat huolissaan ja tulevat käymään. Vähin erin, askel kerrallaan Amande alkaa tutkia ympäristöään, ajattelemaan elämäänsä, ylittämään murheensa mustia kukkuloita. Paitsi puutarhaa tässä auttaa talon entisen omistajan tytär, Julie, joka tulee ensin hakemaan tavaroita ullakolta ja haluaa myöhemmin palata katsomaan äitinsä elpyvää puutarhaa, jossa Amande on alkanut kasvattaa muun muassa salaattia, kaalia, valkosipulia. Oleellista on myös Amanden omat lyhyet merkinnät valkoiselle, keittiön seinään kiinnitellylle paperille, kuten "päästä sisään". kunnes sisään päästetty perhonen vaihtuu adoptoituun kulkukissaan ja on aika päästää irti. 

Melissa Da Costa kuvaa hyvin surutyön vaiheita. Kerronnassa vaihtelee Amanden nykyhetki ja menneisyys. On tämä elettävä elämä ja eletty. On jäljelle jääneet omaiset, appivanhemmat omine surutöineen ja ongelmineen, on äiti, johon suhde on ollut vaikea, on muistot Benjaminista ja Manonista - äitiyden toiveesta. Kerronta on soljuvan vaihtelevaa, elämänmakuista, arkista, mutta ei tylsää. Arjessakin on kohottavia hetkiä, hetkiä, joita juhlistaa. Arkinen kuvaus ei tarkoita tasaista tylsää janaa, vaan polveilevaa normaalin elänänkulun vivahteikasta kuvausta. 

Toivoa versovat päivät on toki hieno teos tärkeästä aiheesta. Ihmiset on hyvin kuvattu, monipuolisia, yllättäviäkin. Kuinka ranskalaista elämäntavan kuvausta tämä on, on vaikea sanoa. Ranskalaisuus tulee mieleeni lähinnä nimen Manon myötä sekä paikannimissä, Lyon, Auvergne. Se, että kylvetään naurista talvella saa minut miettimään suomalaista kasvukautta ja ilmasto-oloja. 

Vaikka teos on hienosti kerrottu oma samaistumiseni jäi, syistä tai muista hieman vajaaksi. Elin kyllä Amanden matkassa, mutta hengenheimolaiseksi hän ei muodostunut ja vielä vähemmän sitä oli Julie. 

Taannoin Gregoriuksen kanssa vaihdoimme ajatuksia kirjojen transendentaalisuudesta, tuonpuoleisen kuvauksista. Millä tavalla teoksissa tuodaan esille tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen. Tässä teoksessa Amanden appivanhemmat, Anne ja Richard edustavat katolisuutta. He saavat lohdutusta uskonnostaan. Amanden käly, Cassandra on ateisti. Amande ei ole kirkon jäsen. Hän löytää lohtua omista itämaisista ja pakanuuden ajoilta omaksumistaan  riiteistä, kuten muistopuun rakentamisesta, täyden kuun juhlista ja värikkäistä nauhoista puuhun ripustamisesta. Amandea lähellä on myös Julie, joka tunnustautuu budhalaiseksi ja hänen ilmaisemansa budhalaisuuden määritelmä on toki mielenkiintoinen, mutta on ehkä yksi syy siihen, että en päässyt täysin sinuiksi tämä teoksen kanssa. Ikuisuuden ja katoavaisuuden akselilla tässä liikutaan, vaikka maanpinnalla vahvasti pysytäänkin. 

Kaikkein vahvimmin koin samaistumisen puutarhatöihin. Itselläni ei ole puutarhaa, mutta viherkasveja kylläkin.

Polvistun maahan murehtimatta, likaantuvatko vaatteet. "Heipä hei, vuonankaali". Alan leperrellä kasveille korkealla äänellä silkasta innostuksesta. Salaatinlehdet, ihka ensimmäiset salaatinlehteni. "Tiesitkö, että minä istutin sinut!" Leikkaan kasvin veitsellä juuresta ja poimin sen varovasti. Jos Benjamin nyt näkisi... Poimin vielä kakksi vuonankaaliruusuketta lisää ja suoristaudun ylpeänä. Mahtoiko rouva Hugues olla yhtä mielissään nähdessään, miten elämä hänen hoidossaan kasvoi, levisi ja kukoisti? 

Itse olen istuttanut hedelmän siemeniä multaan ja mikä ilo onkaan ollut, kun ne ovat versoneet, saaneet pituutta, lehtevyyttä. Toivoisin kovasti, että minulla olisi oma pieni puutarha, jossa saisi kaivaa, möyhiä, repiä, istutttaa ja nähdä työnsä tulokset. Tässä suhteessa Toivoa versovat päivät oli hieno lukukokemus. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

 Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 49. Kirja on julkaistu vuonna 2025

Willa Cather: O Pioneers!

Mulperipuu, tarinaan oleellisesti liittyvä

Willa Cather

O Pioneers!

Dover Publication, 1993 (original 1913)

122 s.

 

Prairie Spring

Evening and the flat land,

Rich and sombre and always silent;

The miles of fresh-plowed soil,

Heavy and black, full of strength and harshness;

The growing wheat the growing weeds,

The toiling horses, the tired men;

The long empty roads,

Sullen fires of sunset, fading,

The eternal, unresponsive sky.

Against all this, Youth,

Flaming like the wild roses,

Singing like the larks over the plowed fields,

Flashing like a star out the twilight;

Youth with its insupportable sweetness

Its fierce necessity,

Its sharp desire

Singing and singing,

Out of the lips of silence,

Out of the earthy dusk. 

Viiltävän koskettava, traaginen, silti elämässä kiinni pysyvä tarina Nebraskasta, jonka päähenkilö Aleksandra Bergson on ruotsalaisen siirtolaisperheen tytär. Aleksandra on älykäs nuori nainen, nelilapsisen perheen vanhin. Aleksandralla on kolme veljeä, Emil, 5-vuotta, Lou 17-vuotta ja Oscar19-vuotta. Aleksandran isä John on sairas ja lähellä kuolemaa. Viimeisenä tahtonaan hän puhuu lapsilleen, kertoo jättävänsä heille maan, jota heidän tulee yhdessä vaalia siskonsa ohjaamina, sillä tämä on vanhin ja tietää toiveeni. En tahdo riitaa lasteni välille. 

Aleksandran ainoa ystävä on  naapurin Carl Linstrum, joka kuitenkin muuttaa pois. Elämä pientilalla (homestead) ei ole helppoa. Aleksandra alkaakin miettiä, miten maan saisi tuottavammaksi ja lähtee seuraamaan elämää joenvarrella. Palattuaan tutkimusretkeltä hän puhuu veljilleen, kuinka rikas mies ostaa aina lisää maata ja niin heidänkin pitää tehdä. Heidän pitää käyttää kaikki liikenevät rahat ja ostaa Linstrumin tila, sen jälkeen Peter Crown tila. Pojat vastustavat uutta kiinnitystä, mutta Aleksandra osoittautuu eteväksi liikenaiseksi ja rikastuu vähitellen. Hän alkaa maissin sijasta viljellä vehnää.

Tarinan alussa Aleksandra on parikymppinen, lopussa päälle nelikymppinen. Tarinassa edetään välillä aika vauhdilla, sillä alun jälkeen, isän kuoltua,  hypätään vuosikymmen, pari  eteenpäin. Pojat Lou ja Oscar ovat perheellistyneet. Maat on jaettu kolmen vanhimman lapsen kesken. Nuorin poika Emil asuu Aleksandran kanssa ja opiskelee yliopistossa tullakseen lakimieheksi, mutta keskeyttää opinnot lähteäkseen kiertelemään maata. Bergsonin isän toive lapsista, jotka ei joudu riitaan keskenään ei toteudu, kun Carl LInstrum palaa Aleksandran vieraaksi ja tästä aletaan huhuta, että mies haluaa vain Aleksandran rikkaudet. Loun ja Oscarin mielestä omaisuuden hallinta kuuluu heille, eikä naisilla ole mitään affaarien kanssa. Mutta Aleksandra sanoo, että maat on jaettu ja hän vastaa omaisuudestaan. sen asiantilan voi ottaa selville lakimiehiltä, Pojat puhuvat kuitenkin Carlin kanssa, joka lähtee taas etsimään onneaan kultakentiltä ja Aleksandra jää yksin. 

Tarinaa viedään eteenpäin Aleksandran näkökulmasta, mutta muita tärkeitä hahmoja ovat paitsi hänen veljensä, erityisesti Emil, josta Aleksandra toivoo suuria, myös Ivar-niminen mies, jota kutsutaan "hullu Ivariksi". Ivar ei syö lihaa ja lukee Raamattua. Saa jonkinlaisia kohtauksia. Elää yksinään lammen rannalla. Aleksandra ottaa Ivarin luokseen asumaan ja pistää vastaan, kun vanhimmat pojat ovat sitä mieltä, että tämä pitäisi pistää hoitolaan, ennen kuin tämä sytyttää talon palamaan tai jotain vastaavaa. Ivarin ohella tarinan keskiössä on Frank Shabata ja hänen puolisonsa Marie. Marie on nuorena karannut luostarikoulusta, johon hänen isänsä on hänet laittanut ja mennyt naimisiin Frankin kanssa, joka ei kuitenkaan tunnu vuosien myötä oikein arvostavan Marieta eikä avioliitto ole oikein onnellinen. Seuraukset ovat traagiset, kun Aleksandra lähettää Emilin auttamaan Marieta tilan töissä. 

Englanninkieli tuotti aika ajoin hankaluuksia sanastoltaan, välillä tarinan ymmärsi hyvinkin ja lukeminen sujui jouhevasti. Traagisuudesta huolimatta pidin tarinasta. Tässä on kerronnallisista keinoista huolimatta syvällisyyttä ja maanläheisyyttä ja se kuva, mikä itselle muotoutui henkilöistä ja heidän luonteistaan ei välttämättä ollut sama kuin tarinan henkilöiden luonnehdinnat. Ajattelemisen aiheita tässä tarinassa kyllä löytyy. 

Tarina ajallinen miljöö:

Vuosilukuja ei tarinassa mainita, mutta teos alkaa sanoilla: kolmekymmentä vuotta sitten ... Teos on ilmestynyt alkujaan 1913, joten vähennyslaskun suoritettuaan saa vuosiluvuksi 1883. Uskoisin ajankuvan olen suht tuolloinen.

Paikallisuus:

Divine, Lincoln, Hanover

Lincoln on Nebraskan pääkaupunki ja Divinenkin ilmeisesti todellinen paikka alueella, mutta Hanoverista en tiedä, josko on kuvitteellinen kaupunki. Tosin Saksassahan on Hannover-niminen kaupunkin. Saksalaiseen ja ranskalaiseeen siirtolaisuuteen tarinassa myös törmää pohjoismaisen ja böömiläisen rinnalla. 

Kirjallisuusviitteitä: Frithjof Saga, Longfellow's verse, ballads and Golden Legend ja Spanih Student. 

Siirtolaisuussanastoa:

Bohemian. Kyseessä ei ole boheemi ihminen, vaan siirtolaisiin liittyvä termi, eli mistä päin he ovat tulleet. Vrt. Norvegian, Swedish. 

Puista ja niiden merkityksestä

Kun Marie, kysyy Emililtä, mitä uskontoa ruotsalaiset edustivat ennen kuin he olivat kristittyjä, Emil vastaa, että ei tiedä. Ehkä kuin saksalaiset. Marie kertoo, että 

The bohemians, you know, were tree worshippers before the missionaries came. Father ays the people in the mountains still do queer things, sometimes,   - they believe that trees bring good or bad luck.

Ja Marie vastaa Emilin kysymykseen, mitkä on onnellisia puita, että ei tiedä kaikkia, mutta yhden hän tietää, lehmuksen.

The old people in the mountains plant lindens to purify the forest, and to do away with the spells that come from old trees they say have lasted from heathen times. I'm a good Catholic, but I think I could get along with caring for trees if I had n't anything else.

Taikausko ja loitsut sikseen, mutta puiden merkitystä elämän ylläpitäjinä ei voine väheksyä. Samoin kuin ei maankaan. 

Lou and Oscar can't see these things, said Aleksandra suddenly. Suppose I do will my land to their children, what difference will that make? The land belongs to the future, Carl, that ¨'s the way it seems to me. How many of the names on the county clerk´s plat will be there in fifty years? I might as well try to will the sunset over there to my brother's children. We come and go, but the land is always here. And the people who love it and understand it are the people who own it - for a little while.

---

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja 

Kirjametsä-haasteeni: mulperi- eli silkkiäispuu

 

 

Erkki Piiroinen: Lapsuuteni Liperin Salokylässä!

 

 Erkki Piiroinen

Lapsuuteni Liperin Salokylässä

Ortokirja ry, 1993

111 s.

 

 

Saunassa olimme koko perhe samanaikaisesti. Lauteille sovimme kaikki lämpimään löylyyn, jota lyötiin tarpeen mukaan. Iso ja pieni vasta kulki kylpijöillä kädestä käteen ja meillä oli lysti. Kiusaa ei saanut tehdä kenellekään, esimerkiksi puhaltaa kuumaa löylyä toisen selkään. Pienimmät pestiin kokonaan valmiiksi. Suuremmat lapset saivat itse peseytyä, mutta heidät tarkastettiin, ennenkuin päästettiin saunasta. Tarkastukseen kuului tukan ja jalkojen pesu. Erityisesti isä tarkasti jokaisen varpaan välin ja sanoi arvostelunsa: jos hän sanoi: "Varvas", niin se tarkoitti puhdasta, mutta jos hän sanoi: "Sorkka", se merkitsi uutta pesua. Kun sitten isä huuhteli meitä kutakin, hän saattoi tehdä kysymyksen: "Pesetkös sinä isän vanhoina päivinä". Siihen vastasimme: "Kyllä pesen".

 

Lämpimiä lapsuusmuistoja ajoilta menneiltä  (1924-1934) on kirjoittaja kertoillut, muistoksi lapsilleen ja lapsenlapsilleen, mutta myös muille kansanperinteestä ja menneistä ajoista kiinnostuneille. Minua tässä teoksessa kiinnosti paikallinen elämä Pohjois-Karjalassa juurikin noihin aikoihin. Perhe-elämää, lasten leikkejä ja ajankuvaa mukavasti kerrottuna.  Piiroisen kerronnassa tulee esiin agraariyhteiskunnan tapa elää ja toimia, mutta myös se, miten elämä sujui kahden uskonnollisen kulttuuripiirin yhteisössä. Piiroisen isä ja perheen lapset kuuluivat ortodokseihin, äiti luterilaiseen.   

 

Lyhyitä pieniä elämänhetkiä, ajan kenties kultaamia, mutta sitäkin tärkeämpiä.  Pidin ja tykkäsin. Lukisin enemmänkin. 

 

Outo murreilmaisu: Kammihta  

---

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 19. Kirjaan liittyy nostalgiaa

Riitta Konttinen: Tarinankertoja - Anni Swanin elämä!

Riitta Konttinen

Tarinankertoja

Anni Swanin elämä

Siltala, 1922

437 + 1 s.

 

Paksu ja painava teos, jota illalla sängyssä nukkumaanmennessä lueskelin. Oli kyllä tukala pidellä. Luettavuuden kannalta teoksen ilmiasu ei ollutkaan parhain mahdollnen. Paperi oli tukevaa ja kannet paksut jatekstinasettelu tiivistä fonttiin nähden. Mielenkiintoista asiaa tässä kyllä oli, tästä satu- ja nuortenkirjailijasta, jonka teokset ovat muodostuneet suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikoiksi ja jotka ainakin itselläni kuuluu kirjahyllyni aarteisiin.

Teoksessa on myös paljon muuta kulttuurihistoriallista ainesta 1800-luvun alkukymmeniltä 1900-luvun puoliväliin. Kuvat elävöittivät aikaa ja ajatuksia. Enemmän kuin perhesuhteisiin, vaikka niitäkin toki käsitellään (avioliittoa ei toki voi unohtaa), tässä keskitytään Anni Swanin kirjailijanuraan.

Anni Swan oli tuottelias kirjailija, joka paitsi sepitti itse, myös käänsi monia teoksia, lähinnä anglosaksista nuortenkirjallisuutta. Minulle oli yllätys, että hän on suomentanut myös Lewis Carrolin Liisan seikkailut ihmemaailmassa -teoksen, jota tosin en ole lukenut, eikä se oikein minua kiinnostakaan. Sen sijaan tutustuisin mielelläni niihin lehtikirjoituksiin, joita hän toimittamissaan lastenlehdissä julkaisi, ja joilla on yhtymäkohtia hänen Sara ja Sarri matkustavat tai Ulla ja Mark-teoksiin. Täytyy tutkia, olisiko niitä mitään kautta madollista saada luettavaksi. 

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 31. Kirjan päähenkilölle ura on (oli)  tärkeä

Muualla:

Tarukirja luonnehtii teosta oivalliseksi ja nostalligseksi luettavaksi ja pitää kerrontaa kronologisena.

 No, kyllähän kerronta kulkee lapsuudesta aikuisuuteen, syntymästä kuolemaan, mutta ihan suoraviivaisen kronologisena en itse teoksen rakennetta näe. Vuosiluvuissa on hieman edestakaista hyppelyä. 

Kirjoja ystävyydestä!

 

Näin Ystävänpäivänä tuli mieleeni tarkastella mitä kirjoja ystävyydestä olenkaan blogiaikanani tullut lukeneeksi. Mitkä ovat olleet parhaimmat, koskettavimmat ja unohtumattomimmat ystävyyden kuvaukset. No, tässä nyt muutamia tarinoita, jotka tuovat ystävyyden eri puolia esiin. Kirjat eivät välttämättä ole missään paremmuus tai tärkeysjärjestyksessä, eikä tässä listauksessa ole kaikkia lukemiani, ystävyyttä käsitteleviä kirjoja. Onpahan vain pieni otos ystävyyden ulottuvuuksista.

1. Aira Kokki: Avattu ovi

Lähtemättömän jäljen jättänyt lukukokemus kolmen tytön ystävyydestä ja seikkailuista  

2. Johanna Spyri: Pikku Heidi

Hieno ystävyyden kuvaus, jossa ystävyyttä tarkastellaan monelta kantilta 

3.  Enid Blyton: Viisikko aarresaarella  jatko-osineen

Tiukkaan hitsautunutta ystävyyttä serkusten kesken

4. Gustaf Bolinder: Intiaanipoika ja hänen valkoinen ystävänsä

Tämä on, kuten aikoinaan olen kuvannut, viehättävä pieni tarina kahden erilaisissa oloissa elävän pojan ystävyydestä, maailmassa, jossa ystävyys ei ole ollut  itsestäänselvyys. 

5. Gunilla Linn Persson: Jäätynyt sydän

Ystävän menetys ja uuden syntyminen ovat tämän kirjan teemoja 

6.  Anna Heinämaa: Iira

Ystävyys keksii keinot tässä baletin maailmaan ja hieman erilaiseeen sosiaaliseen miljööseen sijoittuvassa tarinassa.

7. Kari Vinje: Arpiniskainen mies

Voiko vihollisen kanssa ystävystyä? Voiko ystävä olla vihollinen? Siinäpä kysymyksiä, joihin tässä teoksessa pureudutaan.

8. Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka

Ystävyyttä vaikeissa oloissa

9. Astrid Lindgen: Saariston lapset

"Elämä koostuu suurista ja pienistä tapahtumista, jotka vaikuttavat toisiinsa" Ja näin voi sanoa ystävyydenkin syntyvän.

10. Simone De Beauvoir: Erottamattomat

Kunnianosoitus ystävyydelle

Britta Munk: Hanne!

Britta Munk

Hanne 

Suomentanut Mirja Heickell

Otava, 1958

Päähenkilö Hanne on orpo tanskalaistyttö, 15-vuotias, joka muuttaa Ranskan Rivieralle, kummitätinsä Alice Aubrunen luokse, tämän omistamaan Hotelli Aubruneen. 

Muuan keski-ikäinen nainen, joka istui tyttöä vastapäätä, sanoi: 

- Mutta te puhutte erinomaiseti ranskaa. Missä te olette sitä oppinut? - Olen käynyt ranskalaista koulua Kööpenhaminassa, Madame. kummitätini oli ranskalainen. - Ahaa, ja nyt te olette lähtenyt katsomaan merta?  - Niin, minä menen asumaan tätini luokse Beaulie-Sur-Meriin. Hänellä on siellä pieni hotelli. - Beaulieussa? - Niin. - Se on ihana kaupunki. Oletteko käynyt siellä aikaisemmin?  - En, olen ensimmäistä kertaa ulkomailla. 

Kyseessä on 50-luvun tyttökirjasarjan aloitusosa. Saapuessaan hotelliin Hanne saa heti antipatian hotellin taloudenhoitajaa kohtaan. Tässä on jotain, mikä ei ole niin kuin pitäisi. Hotelli on vaikeuksissa. Asiakkaita on vähän ja ruoka jos ei syömäkelvotonta niin ei oikein hyvääkään. Sisustuskin on jotenkin kulahtanutta. Hanne pistää nuoresta iästään huolimatta toimeksi. 

Tarina on lyhyt, ensitutustuminen ranskalaiseen välimerelliseen elämäntyyliin. Juonen osalta tämä oli hyvin arvattava. Taloudenhoitaja osoittautuu "omaan pussiin pelaajaksi" ja saa piankin lähtöpassit. Hieman väriä tarinaan tuo myös vierailu casinolla, seikkailu joella ja hemmotellun tytön pelastaminen sekä rouva Aubrunen sairastuminen. Tällä on selvästi huolia.

Kummastusta aiheuttaa tämä kuvaus:

Idässä hän näki Cap Martinin työntävän mereen ja lahden poukamassa olivat Monte Carlo ja Monaco, kaksi kaupunkia, jotka sulautuivat yhdeksi ja joissa monien rakennusten harmaat ja valkoiset julkisivut välkkyivät auringossa.

Hmm. Kaupunki kaupungissa? Täytyy ihan virkistää tietämystään Monacosta, sillä kysehän on valtiosta, tosin pienestä sellaisesta.  Enkä minä Rivierasta oikeastaan tiedä mitään, paitsi että on kai suosittu turistikohde.

Välimeri kimmeltää auringossa, mimosat tuoksuvat ja elämä hymyilee, ainakin Hannelle, joka on vielä nuori ja katselee asioita uusin ihmettelevin silmin. Mitä mahtaneekaan tapahtua jatko-osissa? Vaikka tämä olikin kovin kevyttä luettavaa, niin luen mielelläni ne jatkotkin. Ehkä tarina kehittyy, toivotaan.

Kyyti 2025 lukuhaaste helmikuu a: kaunokirjallisuutta Tanskasta

Ivan Southall: Pensaspalo!

Ivan Southall

Pensaspalo

Alkuteos: Ash road

Suomentanut Pirkko Talvio

Otava,  1970 (alkuteos ilmestynyt 1965)

237 s.

Kansikuva Jaakko Pakkala

Hurjan väkevä tarina Australian takamailta, nuorille suunnattu, mutta ei mitään fiilistelyä. Tarinan keskiössä on kolme poika, Harry, Wallage ja Graham, jotka

olivat paenneet kaupungista viettääkseen ihanan vapaan viikon maastossa.

Oli iltapäivä, perjantai 12. tammikuuta, kun he väsyneinä leiriytyivät  noin mailin päähän Tinleystä. Ilma oli kuuma, polttava pohjoistuuli hohkasi, ja nuotioita tai avotulta ei saanut sytyttää.

Täällä Suomen oloissa on vaikeaa ymmärtää, että pohjoistuuli voi olla kuuma ja polttava, ja että tammikuussa on kesäsää ja palovaroitukset yllä, mutta niinpä tässä tarinassa ollaankin aivan toisella puolen maapalloa, erilaisella mantereella, oudommassa maanosassa, kuin oma pieni maamme tai missä itse olemme eläneet ja kokemuksemme keränneet.

Poikakolmikko jatkaa matkaansa levättyään ja hankkivat pienen spriikeittimen, josta ei pitänyt olla vaaraa, mutta kuinka käykään. Metyylipullo kaatuu ilman korkkia, juuri kun pojat yön jälkeen ovat keittämässä itselleen teetä. Kömpelyys kostautuu, syttyy palonalku, jota pojat eivät saa sammutettua. Kauhuissaan he pakenevat valloilleen ryöstäytynyttä pensaspaloa.

Paitsi poikakolmikkoa tarinassa seurataan vuoriston toisella puolen olevan Ash Roadin ja Prescottin asukkaita. Buckinhamin perheesesen kuuluu lapset Julia (5 v), Pippa (ikää ei mainita, mutta on ehkä siinä kahdentoista) ja Stevie (hieman nuorempi kuin Pippa. Sitten on Georgen perhe, johon kuuluu isä, poika John ja tytär Lorna. Johnin lähtiessä sammutustöihin tytär Lorna jää isänsä kanssa keräämään marjoja, jotka tosin ovat kuivuuden pilaamia. Isä ei anna periksi, marjat on saatava hillotehtaalle, kunnes hän saa  saa sairaskohtauksen ja kaatuu tajuttomana maahan. Lisäksi on Peter Fairhall, jonka pitäisi lähteä kotiin, ja hänen isoäitinsä ja Tannerin ukki, Buckinhamien naapuri, jonne Julia pakenee aiheutettuaan kylpyhuoneeseen tulvan. 

Kun ilmassa alkaa olla savuntuoksua ja palo vuoriston takana olevasta Tinleystä leviää pitkin pensaikkoa myös Ash Roadiin, alkaa lasten ja nuorten selviytymistaistelu. 

Olen aiemmin lukenut Ivan Southallin  nuortenkirjan Pakkolasku pimeään, jossa oli hieman samoja teemoja. Miten selviytyä vaarallisessa tilanteessa? Pensaspalo oli Pakkolasku pimeään -tarinaan verrattuna hurjempaa luettavaa. Savu ja vaarantuntu oli niin paljon järisyttävämpi kun liekit lyövät ympärillä ja savu tukahduttaa hengitystä. 

Tarinassa on voimaa kuin tulessa ainakin, mutta myös pieniä loogisuusongelmia. Ensinnäkin takakansitekstissä puhutaan perjantaista 13. päivästä, mutta teos alkaa kuitenkin sanoilla: 

Myöhään iltapäivällä perjantaina kahdestoista tammikuuta ... 

Ja myöhemmin puhtaan kuinka

Muutapa Ash Roadista ei ollutkaan sanottavaa, paitsi että se sijaitsi auringonnousun aikaan lauantaina kolmantenatoista tammikuuta ...

Tannerin ukki oli kokenut samanlaisen tuhoisa palon aiemminkin, vuonna 1913, Tuo karmiva päivä oli alkanut samoin kuin tämäkin, päivämääräkin oli sama  

ja  sitten taas

seinäkalenterissa oli päällimmäisenä eilinen päivämäärä. Kalenteri soti Peterin historiantajua vastaan, päivän oli oltava oikea olipa muuten miten tahansa. Hän repäisi päällimmäisen liuskan ja tuijotti päivämäärää - tammikuu, perjantai, kolmastoista...

Hmm. Sekavaa on, sekavaa. Eihän sillä nyt suurta merkitystä ole, oliko  perjantai vai lauantai 13. päivä, mutta ... ehkä koko loogisuusjuttu on sekin tehokeino, katastrofi vie ajantajun eikä enää kysytä, paljonko kello on, tai mikä päivä nyt on. Yritetään vain selvitä. Silti tämä päivämääräkysymys hämmentää ja luo epävarmuutta uskottavuuteen nähden. Ymmärtääkseni tässä tarinassa ajallisesti kuluu vain pari päivää, sitten 

suuren palon synnyttämät ilmavirtaukset imivät  rajuja vastatuulia ja rankkaseita, taivaalta kuuluu uusi ääni, huokaus ja taivas räjähtää ja sataa... palopesäkkeet sammuvat yksi toisensa jälkeen.

Paitsi tuota päivämääräsotkua mietin myös vanhempien "poissaoloa". Kyllähän heitä on, mutta mihin he häviävät? Miksi lapset ovat yksinään vaaran keskellä? Paitsi Tannerin ukkia, jonka luokse Julie ja Robertsonin pikku vauva oli viety suojaan. No nyt, kun mietin lukemaani, niin vanhemmat eivät ilmeisesti uskoneet, että palo uhkaisi Ash Roadia. ja olivat itse lähteneet auttamaan niitä kulmakuntia, joissa palo ensisijaisesti riehui.

Ivan Southallin Pensaspalo on kaikkea muuta kuin leppoisaa luettavaa. Tarinan mainitaan perustuvan tositapaukseen ja "todellisuus tekee sen väkeväksi ja eläväksi" (takakansiteksti). Paitsi rajua tulipalon voimaa ja uhkaa teoksessa kuvataan lasten ja nuorten yhteenkuuluvuutta ja keskinäisiä välejä, pelkoja, kasvua ja vastuuta. Hieno teos kaiken kaikkiaan. Hyvin tärkeä ja ajankohtainen teos nykyaikanakin. 

Rajun ja traagisen kuvauksen vastapainoksi teoksessa on lämmin kuvaus Tannerin Ukin vahvuudesta ja uskosta.

Ukki ei ollut rukoillut omasta puolestaan. Hänhän oli selvittänyt tarkkaan, että rukous oli Julien ja Robertsonin vauvan puolesta, ja kaikkien pienten lasten puolesta. Mutta Jumala oli lähettänyt sateen --- ----  Ehkä juuri silloin kun joku unohti itsensä ja rukoili lasten puolesta, ei silloin kun puitiin nyrkkiä raivon ja uhman sokaisemina. 

Erityismainita tälle virkkeelle:

Syyttömät ihmiset eivät ryntäile kuin häntänsä polttaneet kissat pitkin kukkapenkkejä

 

---

Lisää teoksen taustoista, teemoista ja saaduista kirjallisuuspalkinnoista voi lukea englanniksi Reading Australia -sivustolta.

Kyyti 2025 lukuhaaste  helmikuu b: Kirja vieraasta maanosasta

 

Jon Fosse: Aamu ja Ilta!

 

Jon Fosse

Aamu ja ilta

Alkuteos: Morgon og kveld

Suomentanut Katriina Huttunen

WSOY, 2023 

120 s.

Päällys: Matti Ruokonen 

 

Aloitus:

 Tuo lisää kuumaa vettä, vanha kätilö Anna sanoo

Lopetus: 

Signe ajattelee ja hän nostaa katseensa ja hän näkee taivaalla valkoisia pilviä ja hän näkee meren niin tyynenä tänään niin sinisenä ja Signe ajattelee että voi Johannes-isä, voi Johannes-isä

Päähenkilö: 

Johannes Olainpoika, joka teoksen aamussa syntyy Olaille ja Martalle Vanhan Kätilö Annan avustamana. Teoksen illassa, pitkän elämän eläneenä, nyt leskenä elämän ja kuoleman rajalla ajatukset käyvät läpi elämän tärkeitä hetkiä: ensirakkautta, pettymystä, vaimoa ja seitsemää lasta, erityisesti nuorinta Signeä, ja merta, kalastusta, elämän ehtoa ja toimeentuloa.

Jon Fosse sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 2023, mikä toi tämän Suomessa ennen julkaisemattoman kirjailijan teokset nosteeseen. Ja kyllä, kyllä tämä teos sai tulla esille nostetuksi. Hienoa kerrontaa tämä on, vaikka kulkeekin hieman tajunnan rajamailla ja syvällisisssä. Asioissa, joille ei välttämättä ole sanoja.

Teos jakautuu nimensä mukaisesti kahteen osaan. Ensin on aamu eli syntymä. Mutta siitä, syntyykö lapsi aamulla, päivällä vai illalla, tai kenties yön pimeinä tunteina ei mainita mitään. On vain isän huoli saako lapsi syntyä terveenä, selviääkö äiti ja siinä sivussa vähän syvällisempiäkin, mihin uskoa ja mihin ei.

Toinen osa kertoo sitten illasta, vaikka siinä puhutaan aamusta, johon Johannes herää, ja toimista, joihin ryhtyä.

Aamu ja ilta, syntymä ja kuolema eivät ole tässä teoksessa niinkään vastakohtia. Jollakin salaperäisellä tavalla ne syleilevät toisiaan ja sulautuvat yhdeksi - ihmisen olemiseksi ajassa ja ajattomuudessa. 

Jon Fossen kerronta on omalaatuista. Virkkeet ovat yhtä jatkumoa vailla pisteitä (muistan löytäneeni vain yhden pisteen). Kysymysmerkkejä on joitakin, pilkkuja sitäkin enemmän. 

... ja sitten se selvä kirkaisu kirkas kirkaisu selvä kuin tähti ja sitten kuin nimitys lause tuuli tämä hengitys rauhallinen hengitys ja sitten rauhallisesti rauhallisesti rauhallisia liikkeitä ja kangasta pehmeää valkoista ei niin vanhaa mutta merestä nousee vaate ei tumma ja punainen vaan kuiva ja hirvittävän hiljaa ja sitten käsi ja tämä huuto on poissa ja niin pehmeästi pehmeästi kuin punainen ja pimeä ja pehmeä ja lämmin ja niin valkoinen ja pehmeä ja lämmin huulten välissä ja kiinteä ja valkoinen ja kaikki on rauhallista ja olet sinä komea niin komea niin potra poika se sinä olet eikä kukaan ole niin komea niin komea poika paras poika Niin hän on oikein potra poika ..

Kerronnallisesti Fosse käyttää paljon toistoa. Aamussa on paljon ja-sanoja, jotka viestivät ehkä jatkumoa alkaneelle elämälle. Illassa taas ajatellaan paljon. Mitä elämä on tuonut, mitä nyt, mihin vielä voi ryhtyä. 

Aamu ja ilta on hyvin erikoinen teos. Siinä on hengellisiä kysymyksiä, uskonnollista ainesta, mutta en kuitenkaan pidä tätä uskonnollisena teoksena. Kristinuskon, epäuskon ja uskomusten ristiaallokossa tässä kuljetaan, hyvän ja pahan olemusta  pohditaan samoin kuin yritetään löytää vastausta suureen mysteeriin: mitä kuoleman jälkeen?  Gregorius Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogissaan  avaa tätä puolta vertaamalla teosta toiseen norjalaiseen teokseen, joka on ehkä ollut Fosselle tuttu, samoin kuin Johanneksen evankeliumiin. Jostain syystä minullekin tuli lukiessa mieleen evankeliumien Johannes ja Pietari. Mutta ei tätä oikein allegoriaksikaan voi lukea. Kyllä tämä miljöön osalta sijoittuu hyvin vahvasti norjalaiseen merenrantakylään ja kalastajaelämään. Hengellinen juonne tosin kulkee mukana, mutta onko se kristillinen jääköön kunkin lukijan pohdittavaksi. Itse näen tämän yleishumaanina näkemyksenä elämän suurista kysymyksistä. Jon Fossen oman ajatuksen aiheesta voi lukea Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelusta.

Koskettavin kohtaus:

Voi Johannes-isä, voi Johannes-isä, hän sanoo ja hän seisoo kamarin lattialla ja katsoo isäänsä Voi vanha Johannes-isä, Signe sanoo

Kerronnasta nousee syvä, vahva rakkauden olemus ja tunne. Rakkaus aivan huokuu  sanoista. Samaistuminen ja asettuminen tilanteeseen toi miltei kyyneleet, kaipauksen ja tekisi mieli sanoa  ― ― ―

Muualla:

Marjatan kirjat ja mietteet: Koruttoman viimeisteltyä kerrontaa 

Jorman lukunurkka: Uskomattoman kaunis ja kiinnostava teos

Matkailua ja kulttuuria: "Outoa lumoa säteilevä romaani vie tajunnan tuolle puolen, sinne, minne arkijärjellä ei ole pääsyä"

 ---

Helmet 2025 lukuhaaste kohta 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset (tosin hautajaiskuvaus on hyvin pieni, mutta löytyyhän se kuitenkin)

Olive Schreiner: Ratsumies Peter Halket!

Olive Schreiner

Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta

Alkuperäisteos: Trooper Peter Halket of Mashonaland

Suomentanut: Aino Malberg

Otava, 1911

Alku:

Oli pimeä yö. Kylmä henkäys kävi idästä, mutta se ei ollut siksi voimakas, että olisi häirinnyt ratsumies Peter Halketin nuotiovalkean leimua, se vain sai sen hiljaa värähtelemään. Peter Halket istui yksin sen ääressä kallion törmällä. Ympärillä oli pilkkosen pimeä. Ei näkynyt tähteäkään mustalla taivaankannella hänen päänsä päällä.

Peter Halket on eksynyt seurueesta, joka oli matkalla viemään maissi- ja riisivaroja läheisimpään leiriin. Peter itse oli lähetetty vakoilemaan läheisille kukkuloille. Nyt hän istui yksin pimeässä ja odotti, että hänen toverinsa löytäisivät hänet.

Siinä odottaessaan hän sytyttää nuotion ja alkaa ajatella, mikä ei ole hänelle ominaista. Hän ajattelee äitiään, lapsuuttaan ja kotiaan mutta myös mahdollisuuksiaan rikastua. Hän kuvittelee, kuinka pistää pystyyn firman osakkeineen, joita ei hänen eikä hänen tovereidensa tarvitse maksaa (kuulostaa eräänlaiselta varhaiselta pyramiidihuijaukselta), mutta tätä ajatellessaan hänen ajatukset käyvät sekaviksi kuin laskutehtävät aikoinaan koulussa. Sitten hän kokee ilmestyksen. Varjoista, kallion takaa ilmestyy mies.

"Se oli kookas miehen vartalo, puettuna liinaverhoon, joka ulottui alapuolelle polvia ja liittyi tiiviisti ruumiiseen. Hänen paljas päänsä, käsivartensa ja jalkansa olivat paljaat. Hänellä ei ollut mitään aseita ja hänen olkapäillään valuivat paksut tummat kiharat."

Peter ja mies, joka ei mainitse nimeään, alkavat keskustella, kuin ketkä kaksi miestä tahansa.  - Ette sattumalta tullut nähneeksi erästä miesjoukkoa, kaksitoista valkoista miestä ja seitsemän mustaa, joilla oli mukanaan kolme kuormallista muonavaroja? Peter kysyy.

Vieras lämmitteli käsiään hiljakseen tulessa. Sitten hän kohotti päätään. - He ovat leiriytyneet noitten kallioiden juurelle, sanoi hän, osoittaen kädellään vasemmalle pimeään. - Huomisaamuna varhain he ovat täällä, ennen auringon nousua.

On selvää, kuka tuntematon mies on. Ilmenee, että hän on "Palestiinan juutalainen". Aiemmin Peter on muistellut taulua lapsuuskotinsa seinällä, taulua, joka on kuvannut lapsia siunaavaa miestä Juudan maalla. 

Keskustelu, jonka Peter ja "mies" käyvät ei ole tavanomainen hengellinen keskustelu. Siinä käydään mm. läpi sitä, kuka on kapinallinen ja onko eroa sillä, jos armenialaiset haluavat vapautua turkkilaisista tai  mashonamaalaiset Chartered Companysta.

Se on vallan eri asia, sanoo Peter, sillä armenialaiset ovat kristittyjä. - Oletteko te kristittyjä? Miehen ilme värähtää. - Onko Chartered Company myöskin kristitty? - Tietysti, vastaa Peter. - Mikä on kristitty? Mies kysyy.

Ratsumies Peter Halket on kirjallisuutta, jonka teologiasta ja näkemyksistä voi olla montaa mieltä, mutta yhtä asiaa vastaan ei voi väittää vastaan: rakkaudesta teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni. Rakkaudesta, joka ei jätä kärsivää, joka huolehtii ja hoitaa. Rakkaudesta, joka ei katso ihmiseen, ulkonäköön.

Keskustellessaan miehen kanssa tämä alkaa vaikuttaa jotenkin tutulta. Tämä muistuttaa hänen äitiään. Peter Halket kokee mielenmuutoksen suhteessa niihin, joita on väheksynyt, joita on surmannut. Päästessään takaisin sotilasrykmenttiinsä hän alkaa puhua kapteenilleen kokemaansa.  Sotilaat ovat vanginneet erään alkuperäisasukkaan vakoojana, sitoneet hänet puuhun ja kapteeni määrää, että aamulla heti ensimmäiseksi Peterin on ammuttava mies. Mutta ampuuko Peter tämän? Sitäpä pohtii kaksi sotamiestä, toinen siirtomaalainen, toinen englantilainen, jotka ajattelevat, että yksinäisyys kukkuloilla oli kenties saanut miehen sekaisin.

---

Kiinnostuin tästä pienestä tarinasta löytäessäni Kirsin konttuurista listauksen 100 kirjasta 1800-luvulta. Teoksen alkulehdillä on pieni esittely kirjailijasta, Olive Schreineristä, joka on englantilaisen lähetyssaarnaajan tytär, syntynyt Etelä-Afrikassa n. 1862. Ensimmäisessä teoksessaan Story of  an African farm (kertomus afrikkalaisesta maatalosta) hän kertoo persoonallisia elämänkokemuksiaan ja jonka hän kirjoitti salanimellä Ralp Iron. Mentyään naimisiin S.C.Cronwrightin, afrikkalaisen siirtolaisen kanssa, he julkaisivat yhdessä poliittisen  julkaisun "The political situation".  Kirjoituksillaan Olive Schreiner vastusti Cecil Rhodesin väkivaltaista politiikkaa ja vaati inhimillisempää kohtelua alkuperäiskansoja kohtaan.

Ratsumies Peter Halket on "synkkä kuvaus valkoisten kulttuurikansojen "sivistystyöstä" Afrikassa. 

---

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 25. Kirja, jonka nimen joudut googlaamaan/katsomaan sanakirjasta.

Teoksen alaotsikkona on Mashonamaasta. Tätä minun täytyi googlata samoin kuin mainintaa Charted Companystä. Teos on siis fiktiota, mutta siinä on todellisuuteen pohjautuvia yksityiskohtia ja historiallista taustaa. 

Mashonamaa on osa nykyistä Zimbabwea, entinen Rhodesia.

Jospa esittelisi vähän kirjahankintojaan!

 

1. Helli Kaikkonen: Urkulintu

Olen joitakin Helli Kaikkosen teoksia lukenut ja tykästynyt. Kristillisen kirjallisuuden aatelia olematta hyökkäävän päällekäyvää.

2. Louis Hémon: Pohjolan tytär

Ajallinen ja kulttuurinen miljöö kiinnostava

3. Enid Blyton: Tammen siimeksessä

Enid Blytonin luontoaiheinen teos. Tämä edustaa erilaista blytonia. 

4. The Secret Island / The Secret Mountain

Sarja, joka takakansitekstien mukaan eri kuin Seikkailu- tai Salaisuus -sarja. En ole vielä ehtinyt tutustumaan. Lapset ja seikkailut toki tuttuja kuvioita.

5. The girl who merried a moon. 

Amerikan alkuperäiskansojen satuja ja tarinoita. Luulin ostaessani, että sisältäisi vain nimisadun ja olisi mahdollisesti kuvakirja, mutta sisältääkin laajemmin tekstejä eikä siis ole kuvakirja.

6. Charles Reade: Luostari ja kotiliesi

Keskiaikainen kuvaus, joka on aika ajoin pyörinyt mielessä. Oli nettiantikvaarin tarjouksessa alle eurolla kauniina korusidoksena. Enpä voinut vastustaa.

7. W. Townend: Merikapteeni perhe.

Meriaiheinen teos. Vaikea sanoa, mutta esitietojen perusteella alkoi kiinnostaa.

8. Louis D. Wohl: Elämänpuu

Konstantinus Suuren ja hänen äitinsä aikaan sijoittuva romaani. Olen lukenut tekijältä aiemmin Keihäs-nimisen romaanin, joka sijoittuu Jeesuksen ristinkuoleman tapahtumiin ja vaikutuksiin.

9. Willa Cather: O Pioneers

Aihe ja teema kiinnostaa. 

10. Olive Schreiner. Ratsumies Peter Halket. 

Taannoisessa kirjalistauksessa herätti mielenkiinnon kolonialismi-kuvauksellaan. Sattui löytymään nettiantikvariaatissa, vaikka Gutenbergistakin löytyisi.

11. Eleonor H. Porter: Daavid vain

Iloisen tytön tekijältä teos, jota en ole lukenut aiemmin. Olen kyllä lukenut Eleonor H. Porterilta joitakin teoksia, muitakin kuin Pollyannaa. 

12. Jane Gerard: Nuori lentoemäntä

Tämän teoksen olen lukenut aiemminkin, mutta halusin hankkia omaksi ja lukea uudemmastikin.  

Oletko sinä lukenut mitään näistä teoksista? Kiinnostuitko? Jos samasta teoksesta on erilaisia painosasuja, niin minkä mukaan valitset? 

Luostari ja kotiliesi -teoksesta löytyy lyhennetty Jousi-sarjan kuvakansineen. Minäkin olin hieman epävarma, tuleeko minulle tämä korupainos vai tuo Jousi-sarjan teos, vaikka tilatessani kuvana oli tämä korusarjan teoksen kuva, mutta tiedoissa mainittiin Jousi-sarja. Onneksi oli annetun kuvan mukainen. Ihmettelen kuitenkin, että sain niin edullisesti, lähes ilmaiseksi (jos ei ota lukuun, että tilasin enemmänkin tavaraa). Tämähän on jo "lähes antiikkia".

Muuten! Kirjojen arvonlisäveron noustua olen huomannut, että eräässä nettiantikvariaatissa hinnat ovat nousseet huimasti. Eipä taideta kirjoja vähään aikaan ostella - käytettynäkään.

Anni Polva: Tiina vauhdissa!

 

Anni Polva

Tiina vauhdissa

Karisto, 1985

156 s.

Kansikuva: Satu-Sisko Sintonen

Aloitus: Ovi yläkerrassa ja alakerrassa pamahti lukkoon ja portaista alkoi kuulua pomppivia askeleita.

Lopetus: Rakkaudesta tietysti, mistäpä muusta.

Päähenkilöt: Tiina ja Juha

Sivuhenkilöitä: Kalle, talonmiehen poika, Juhan setä, joka on erakkona elelevä taiteilija ym.

Tiina-kirjat kuuluvat lapsuuteni unohtumattomiin lukukokemuksiin. Muutamaa poikkeusta lukuuunottamatta minulla on koko sarja. Tämän kirjan olen hankkinut kirjaston poistomyynnistä. Kyseessä on sarjan loppupään kirja, jossa Tiina lähentelee rippikouluikää. Tiinan ikää ei kuitenkaan mainita. 

Tiina-kirjojen kerronta on ajatonta. Tosin ajankuva näkyy enemmän alkupään kirjoissa ja näissäkin lähinnä ensimmäisissä painoksissa. Varhaisempien Tiina-kirjojen kerrontaa on jossain vaiheessa stilisoitu nykyaikaisemmaksi. 

Anni Polvan Tiina on menevä ja reipas tyttö, jonka paras kaveri on Juha. Heidän kaveruutensa sai alkunsa tappelussa Tiinan muuttaessa nykyiseen kotiinsa. Ero kaverisuhteessa on hyvin erilainen ensimmäisessä ja tässä teoksessa. Kuvaan mukaan on tullut "tunteita". Tämän teoksen loppu lähentelee jo hieman "siirappisuutta", mikä ei ole tyypillistä Tiina-kirjoille.

Myös kansikuvissa on tapahtunut muutos alkupään kirjoihin. Ensimmäissiä Tiina-kirjoissa oli yleensä yksinkertainen kuva Tiinasta eri tilanteissa. Sitten kansikuvissa alkoi olla enemmän tapahtumia, liikettä. Uusintapainosten kansikuvat ovat vauhdikkaampia kuin alkuperäiset. Tämän Tiina vauhdissa kansikuva kuvaa Tiinan, Juhan ja Kallen korulöytökohstausta, joka tosin ei maisemallisesti sovi kuvattuun tilanteeseen. Kallen ylisuuret saappaat ovat hauska yksityiskohta.

Tiina vauhdissa jakautuu kerronnallisesti kahteen osioon. On hyötykasvikurssi, jolle Tiina ilmoittautuu ja Juha lähtee mukaan ja on retki Juhan erakko-sedän luokse, jonne Kalle lähtee kolmanneksi. 

Hyötykasvikurssilla on poika, joka sairastuu syötyään uhmakkaana kielonmarjoja. Se, että Tiina vahtii pojan sairasvuoteen äärellä ei aivan miellytä Juhaa, mutta ei tämä kovin vastustakaan, eli mustasukkaisuuspiirre ei ole niin voimakas kuin joissakin tiinoissa.

Kielonmarjojen värissä tosin tulee tämän teoksen ristiriita. Ensin marjat ovat tiilenpunaisia ja sitten niiden sanotaan olevan keltaisia. 

Retki Juhan erakkosedän luokse jonnekin pohjoiseen Keski-Suomeen muuttuu seikkailuksi, kun Tiina näkee unta sinisestä kissasta, joka kiertelee palaneen rakennuksen raunioita. Lapset ovat juuri yöpymässä keskellä metsää, vanhassa ladossa ja Tiina puhuu unissaan: mitähän se merkitsee, mitähän se merkitsee. Herättyään hän alkaa tutkia lähellä olevia raunioita ja löytää kasan kultakoruja. Lapset piilottavat ne toiseen paikkaan, josta aikovat ne paluumatkalla hakea ja toimittaa poliiseille.

Tämä ei ihan paras Tiina-kirja ehkä ole. Nopeasti ja kevyesti läpiviety juttu, jossa kerronnallista väriä tuo hyötykasviasiat ja Kallen taikauskoiset jutut. Alun hyötykasvikurssi ja lopun retkijuttu ovat hyvin erilaisia, peilaten todellisuutta ja mielikuvitusta. Hieman arkea, hieman seikkailua, totta ja tarua kerronnassa, pieniä lystikkäitä hetkiä ja kuvailuja.

Mikä minua mietitytti, oli hyötykasvijohtajan tapa ajatella: Pojat saivat poimia nokkosia, koska ne olivat niin pistäviä, tytöt saivat poimia vadelmanlehtiä ja sillai. Höyräkkä, se poika, joka söi niitä kielonmarjoja, ei halunnut nokkosia poimimaan, sen paremmin kuin kiipeilemän kallioille. Juha sanoi lahjoittavansa pojalle hamekankaan, mistä oli seurata tappelu, mutta Tiina viittaa Juhan mukaansa. "Hän kyllä uskalsi juosta paljain jalkoin nokkospuskissakin." 

Kevyttä tyttökirjallisuusviihdettä, nämä tiinat.  Tässä teoksessa mainitaan Kirkonkylä, mistä mietin, vieläkö nykyään puhutaan kirkonkylistä? 

kalastussanastoa: pahlain

---

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta 1b: Annien tammikuu: Anni Polvan syntymästä 110 vuotta.

Children's drawings from the concentration camp of Terezin!

Children's drawings from the concentration camp of Terezin!  State Jewish museum in Prague, Jáchymova 3, Praha 1

The little garden,

fragrant and full of roses.

The path is narrow

And a little boy walks along it.

A little boy, a sweet boy,

Like that growing blossom.

When the blossom comes to bloom,

The little boy will be no more.

- Frantisek Boss (4.9.1930- 28.10.1944, Aushcwitch

 Etsiessäni tässä taannoin luettavaaa eräästä nettiantikvariaatista, tuli vastaani tämä pieni vihkonen, jota en voinut, aiheestaan ja englanninkielisyydestään huolimatta vastustaa. Puhutteleva, koskettava teos, joka pienuudessaan on suurimerkityksinen.

Teos sisältää paitsi piirroksia ja lasten tekstejä, myös valottaa Terezinin historiaa ja sen oloja.

There was minimun hope of surviving for these childeren because for the Nazis they there worthless even as temporary workers. After the war only about one hundred children returned home, none of them being younger than fourteen. To Terezin itseelf about 15000 children were deported, the exact number cannot be found nowadays.Suurin osa lapsista surmattiin julmasti, vain harva selvisi.

 "Little Terezin prisoners" litterary creation are another legacy. The children in Terezin wrote above all  poems and their issues - of course secretly as well - magazines of their own. 

The most important of the preserved magazines is the one called Vedem (We lead I, which reached a high litterary and ideolocical standart. It was edited by a group of boys from Home 1, which was one of the first Terezin homes for the young established there and it was placed in the building of a former school marked in the camp as L 417. The group of boys the age of thirteen to fifteen was directed by their own self-goverment which they called "Rebublika Skid" ...

Kamalista oloistaan huolimatta lapset uskoivat parempaan tulevaisuuteen. Toivo näkyy myös  piirroksissa, joissa on väriä ja valoa. Toki joukkoon mahtuu myös mustavalkoisia, synkkiäkin kuvia siitä todellisuudesta, jossa lapset joutuivat elämään.

Newertheless the children went on believing in a better future. This hope of theirs was also expressed by means of several drawings depicting how they imagined their returns home.

Lasten piirrokset ja kirjoitukset ovat järkyttävää historiankirjoitusta, varoitus nykyajalle.

"He puolustavat sekä tämän päivän että tulevia sukupolvia niitä vastaan, jotka sokeassa vihassaan progressiivisia demokraattisia voimia kohtaan haluaisivat elvyttää fasismin ja ajaa ihmiskunnan uuteen katastrofiin."

Terezin

That bit of filth in dirty walls,

And all around barbed wire,

And 30000 souls who sleep

Who once will wake

and once will see

Their own blood spilled.

I was once a little child,

Three years ago.

That child who longed for other worlds.

But now I am no more a child

For I have learned to hate.

A am grown up person now,

I have know fear.

Bloody words and a a dead day then,

That's I'll wake up, a child again, and start to laugh

                                                                         and play ...

- Hanus Hahchenburg (12.7.1929 - July, 1944, Aushcwitch)

 

Kuten tässä teoksessa tuodaan esille, mikä lahjakkuus ja potentiaalisuus heissä menetettiin.  

---

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää

Judith Monk: Pimeän valtakunta!

Kansi: Mari Kopteff.  Kuva Kustantajan sivulta.

Judith Monk

Pimeän valtakunta

Alkuteos: 

Kääntäjä Pentti Saaritsa

Aviador, 2024

137 s.

Kiinnostuin tästä, hollannin juutalaisen, Irlannissa asuvan oopperalaulajan teoksesta Marjatan mainitessa tästä taannoin kommentissaan.  Nähdessäni tämän sitten kirjastokäynnillä uutuushyllykössä tartuin kiinni. Pimeän valtakunta kertoo toisesta maailmansodasta ja juutalaisten vainoista hieman erilaisesta näkökulmasta. Judith Monk kirjoittaa muistojaan menetyksen näkökulmasta. 

Kannan mukanani perhehistoriaani, luonnollisestikin vertaamalla sitä vuosien mittaan tapahtuvaan kehitykseen. Ajattelen aina sen olevan heidän tarinansa, ei omani, kunnes alan nähdä itseni - ja tunnen muiden näkevän minut -  heidän tarinansa läpi, ja kunnes lopulta minä olen heidän tarinansa."

Luvut on nimetty kaupunkien, sukulaisten ja ystävien mukaan. On muistoja ja hetkiä. On taidetta ja musiikkia, sofistikoitunutta elämää. Hyvin, hyvin erikoinen teos, koskettava. Takakansiteksissä mainitaan "ylisukupolviset traumat". 

"Sietämättömät muistot, niiden ihmisten haamut jotka olivat olleet heidän omaa lämpöään olemalla heidän perhettään ..."

Sietämättömät muistot, joista ei puhuttu, muistot, joita ei enää voinut syntyä, koska ― "pimeys levisi rautasaappain". 

Hieno pieni teos, jossa tosin oli ikävän paljon kirjoitusvirheitä.

Kesäkuun 22. päivänä 1949 äitini ja hänen vanhin veljensä ovat yksin merenrantatalossa Zandvoortissa.  

Kun lukemista jatkaa alkaa ihmetellä vuosilukua. Silloinhan sota oli lopussa, ei enää raskaita saappaita, ei enää talonvaltaamisia. Mitä ilmeisimminkin vuosiluvun pitäisi olla 1939 tai paremminkin 1940, jolloin Saksa miehitti Hollannin. 

---

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon. Pentti Saaritsalle niitä on kertyjä useampikin.

---

Muualla blogeissa:

Marjatan kirjat ja mietteet: Todistusvoimainen kerronta "nostaa ihon kananlihalle Mikä valtava kulttuurin ja sivistyksen tuho"  

 

130 Lännenkirjaa tai pioneerielämän kuvausta!

The Greatest Western Frontier And Pioneer Life Books of All Time 

This list represents a comprehensive and trusted collection of the greatest books in Western literature. 

Ihastuin hieman tarkastelemaan noita kirjalistoja tuolla The Greatest-sivustolla ja löysin listauksen lännenkirjoista (sivuston käyttäjien mukainen listaus). Koska lännenkirjallisuus ja kyseinen ajankuva kiinnostaa minua erityisesti, päätin tarkastella listaa tarkemmin, jos vaikka siitä löytäisi jotain uutta kiinnostavaa luettavaa. On kuitenkin heti sanottava, että listauksessa on hyvin monenlaista kirjallisuutta, enkä itse kategorisoisi kaikkia "lännenkirjallisuudeksi). Edustettuna on esim. myös australialaista kirjallisuutta. Listaukseni on aakkosjärjestyksessä ei suosituimmuusjärjestyksessä. Tummennetulla on kirjat, jotka olen lukenut.  Vihreällä ne kirjat, jotka kiinnostavat erityisesti ja punaisella ne, jotka eivät juuri lainkaan ole tarinan äärelle kutsuvia. Tähdellä* olen merkinnyt ne kirjat, jotka omistan. Kaikki muut ilman värejä jäävät mietintään tai niistä ei ole sanottavaa.

Olisi kiva kuulla, onko tässä listassa sinulle tuttuja teoksia, tai teoksia, jotka haluaisit lukea?

Adamson Gil: The Outlander  

Allen White William: A Certain Rich Man

Arnow Harriette: The Dollmaker /Nukentekijä 1-2.

Kentuckystä Detroitiin toisen maailmansodan lopulta reväistyn perheen tarina, josta on tehty elokuvakin, pääosassa Jane Fonda. Hieman outo valinta tässä genressä, mutta miten sen nyt kukin haluaa ymmärtää.

Bacheller Irving: Eben Holden

Baker Calvin: Dominion

Barry Sebastian: Days Without End  

Sijoittuu Yhdysvaltain intiaani- ja sisällissotien aikaan. Nuori intiaanityttö liittyy tarinaan. Ei ilmeisimminkään löydy suomeksi, mutta teos saattaisi kiinnostaa minua.

Baylor Byrd: Yes Is Better Than No

Berger Thomas: Little Big Man  

Tästä on tehty elokuva Pieni suuri mies, mutta kirjaa ei ole suomennettu.  Intiaaniaiheestaan huolimatta "ei ihan minun teekuppini".

Brink Carol Ryrie: Caddie Woodlawn  / Villin lännen Kati*

Ihanaa, että tämä ihana tyttökirja on päässyt listalle, tosin ei sadan ensimäisen joukkoon. Teos kuuluu kirjahyllyni aarteisiin.

Card Orson Scott: Prentice Alvin 

Card Orson Scott: Red Prophet

Fantasiakirjallisuutta edustavaan Alvin-sarjaan kuuluu: 1. Seitsemännen pojan seitsemäs poika. 2. Punainen profeetta. 3. Oppipoika Alvin. 4. Kisälli Alvin. 5. Sydäntuli.

Tämäkään ei ihan minun genreäni ole.

Carr Robyn: Virgin River  / Missä elämä odottaa

Ruhjottu, pakeneva nainen pienen lapsen kanssa ja entinen merijalkaväen sotilas, "saarnaaja", siinä tausta tälle tarinalle. Tämä on paremminkin nykyaikaan sijoittuvaa romantiikkaa, kuin lännen- tai pioneerielämän kuvausta, vaikka nimet saattavat olla "lännenkirjallisuuspainotteisia". Hmm! Ei ehkä ihan ominta kirjallisuutta kuitenkaan.

Carter Forrests: The Education of Little Tree /Pikku puun kasvatus*

Catharine Maria Sedgwick: "Hope Leslie; Or Early Times In The Massachusetts" 

Tämä edustaa 1800-luvun kirjallisuutta. Kiinnostaisi, jos vain ...

Cather Willa: A Lost Lady 

Teos, joka on vaikuttanut Fizzgeraldin Great Gatsby -teokseen.

Cather Willa: Death Comes for the Archbishop / Kuolema noutaa arkkipiispan

Cather Willa: My Antonia / Antonia ystäväni*

Cather Willa: O Pioneers! * Hankittu omaksi

Tämä teos kiinnostaisi minua hyvinkin.  Ja saattaisin lukea jopa alkuperäiskielisenä, kun ei ole suomennettu.

Cather Willa: One of Ours  

Kirjailija on saanut Pulitzer-palkinnon vuonna 1922 tästä teoksesta, joka kuvaa elämää Nebraskassa ensimmäisen maailmansodan taustaa vasten. Ehkä...

Clearman Mary: All But The Waltz  

Elämää Montanassa viiden sukupolven ajan. Hmm. Saattaisi kiinnostaa.

Collins Courtney: Bird 

Edustaa australialaista kirjallisuutta

Cooper James Fenimore:

    The Deerslayer / Hirventappaja, tai Hirventappaja eli ensimmäinen sotapolku

    The Pathfinder / Haukansilmä

    The Last of the Mohicans / Viimeinen mohikaani

    The Pioneers/ "Nuori kotka" ja vanha metsästäjä

    The Prairie / Ruohoaavikko

Viimeinen mohikaanin ole nähnyt elokuvana, mutta lukea en ole tohtinut. Kirjailijalta on kuitenkin suomennettu muitakin  intiaaniaiheisia teoksia kuin tämä nahkasukka-trilogia. Hmm. Tohtisikohan tutustua.

Cornell Virginia: Doc Susie  

Colorado 1907, naislääkäri saapuu kaupunkiin. Kiinnostava aihe ja miljöö. 

Tilford Dargan Olive: Call Home The Heart  

Tarina köyhästä naisesta Ishma Waycasterista, joka on kolmannen kerran raskaana. Loputon kamppailu Great Smoky Mountain'n maaseudulla saa hänet pakenemaan kaupungista, jossa hän ottaa osaa  ammattiliittojen järjestämiseen ja veriseksi muodostuvaan lakkoon.  Ristiriidat emotionaalisten tarpeiden ja  älyllisten tai poliittisten kysymysten välillä nostaa ristiriitoja ja rotuongelmia.  Hmm! Tämä on ehkä liian feminististä minulle.

Davis Harold L: Honey in the Horn  

Harper-palkinto 1935 ja Pulitzer 1936 . Omavaraisuutta oppimassa Oregonissa. Vankilakuvion vuoksi ei ole minun "teekuppi"

Dillard Annie: The Living 

Doctorow E.L: Welcome To Hard Times  

Hard Times on kaupunki Dakotan territoriossa, jonne saapuu mies terrorisoimaan asukkaita.   Harvat selviytyjät alkavat rakentaa kaupunkia jälleen kuntoon. Tämä on kyllä ihan liian raadollinen minun makuuni. Doctorow'lta on kyllä suomennettu useitakin teoksia erinäisin aihein, mutta ei juuri tätä.

E. D. E. N. Southworth: "The Hidden Hand Or Capitola The Madcap"

Eastlake William: The Bronc People

Eastlake William: Go in Beauty 

Ehrlich Gretel: The Solace of Open Spaces

Fraser Caroline: Prairie Fires  

Laura Ingalls Wilderin elämänkerta. Saattaisi kiinnostaa.

Frazier Charles: Cold Mountain / Päämääränä Cold Mountain.

Nähnyt vähän alkua kirjasta tehdystä elokuvasta, mutta ei ollut minun elokuvani. Ei siis taida olla kirjakaan.

Gardiner John Reynolds: Stone Fox  

Lastenkirja selviytymisestä ja koiravaljakkokilpailusta. Kyllä kiinnostaa.

Garland Hamlin: A Daughter of the Middle Border

Pulitzer-palkittu jatko-osa kirjailijan aiemmalla A Son of the Middle Border. Elämäkerrallinen.

Grandin Greg: The End of the Myth

Grey Zane: Riders of the Purple Sage/ Purppurarinteiden ratsastajat

Guerin Elsa Jane: Mountain Charley  

Miehen vaatteisiin pukeutuneen rouva E.J.Guerinin 13 vuoden elämä Kaliforniassa ja Pike peak'ssa. Omaelämäkerta. Hmm. Autenttisuus on kiinnostava aspekti.

Guthrie A.B: The Big Sky/ Korkean taivaan alla

Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea.

Guthrie A.B: The Way West 

Tästä kirjasta tehdyn lännenelokuvan katsoin juuri äskettäin MTV:n katsomossa. Olihan siinä hulppeita maisemia ja toimintaa. Mutta kuinka todenmukainen kuvaus Oregon trail'lta se oli, voi kyllä kysyä.

Harrison Jim: Dalva / Dalva

Kertomus naisesta, joka uskaltaa elää ja jolla on kykyä levittää rohkeutta.

Haruf Kent: The Tie That Binds  

Kirjailjan esikoisteos kertoo 80-vuotiaasta naisesta, jolla on ollut karu lapsuus, väkivaltainen elämä, perheelle uhrautuvuus, kunnes hänen on pakko saada vapautensa. Tätä ei ilmeisesti ole suomennettu, vaikka kirjailijalta on suomennettu teokset Tasangon laulu ja Jo ilta on.

Horgan Paul: A Distant Trumpet  

Amerikan sisällissodan jälkeisiin tunnelmiin vievä teos.

Hough Emerson: The Covered Wagon/ Kultamaa kutsuu

Huffaker Clair: The Cowboy And The Cossack  

Kylmänä kevätpäivänä vuonna 1880 viisitoista amerikkalaista cowboyta purjehtii Vladivostockiin toimittaakseen 500 nautaa Siperiassa sijaitsevaan, nälänhädästä kärsivään kaupunkiin.

Ingalls Wilder Laura 

    Little Town On The Prairie / Pieni talo preerialla*

    These Happy Golden Years / Onnen kultaiset vuodet* 

    By The Shores Of Silver Lake/ Hopeajärven rannalla*

    On The Banks Of Plum Creek Laura / Luumujen poukama*

    The Long Winter / Pitkä talvi*

    Little House In The Big Woods/ Pieni talo suuressa metsässä*

    Little House on the Prairie / Pieni talo preerialla*

 

Irwing Washington: The Adventures of Captain Bonneville

Jackson Helen Hunt: Ramona  

Skotlantilais-amerikan alkuperäiskansan Kertoo orpotytöstä, jonka sukujuuret ovat skotlannissa ja Amerikan alkuperäiskansassa. Kiinnostaa hyvinkin paljon.

Johnson Denis: Train dreams

Journals "Meriwether Lewis William Clark"

Saattaisi olla kiinnostava teos. Aiheeseen liittyen olen lukenut Maire Salomaa-Hilmanin teoksen Lintutyttö, joka kertoo retkikuntaa johdattaneen nuoren naisen tarinan.

Armstrong Kalish Mildred: Little Heathens

King Clarence: Mountaineering in the Sierra Nevada

Kirkland Caroline: "A New Home Who'll Follow?"

L'Amour Louis: Hondo / Hondo

La Farge Oliver: Laughing Boy

Navajojen sopeutuminen oman kulttuurin ja  Yhdydsvaltojen kulttuurin ristipaineissa. Pulizer-palkittu.

Le Sueur Meridel: North Star Country

London Jack:

    The Call of the Wild / Erämaan kutsu

    The Complete Short Stories of Jack London

    White Fang/ Valkohammas ja Susikoira -nimiset suomennokset

Lowell Susan: Ganado Red

Malouf David: Remembering Babylon  ,

Australian "valloittamisesta" kertova teos. Ei siis oikein lännenkirjallisuutta, mutta pioneerikirjallisuutta saattaa olla.

Marshall Catherine: Christy /Christy 1-2*

Matthiessen Peter: Shadow Country

McBride James: The Good Lord Bird

Kansas, 1857, karannut orja ja aboliotinisti John Brown, siinä viitteet tälle teokselle. McBrideltä on suomennettu yksi toinen teos: Veden väri.

McCarthy Cormac:

    Cities of the Plain / Tasangon kaupungit

    The Crossing / Matka toiseen maailmaan

McClung Nellie L: Purple Springs

McKenzie Alexander: Journal of the Voyage to the Pacific

McMurtry Larry: Leaving Cheyenne  

Kolmiodraamaan Amerikan lännessä

McMurtry Larry: Lonesome Dove  

Tästä on tehty mini TV-sarja Vaarojen maa, mutta eipä ole tuttu minulle.

Michener James A: Centennial
Minä luulen, en tiedä varmaksi, että olisin nähnyt tämän tv-sarjana joskus nuoruudessani.

Miller Caroline: Lamb in His Bosom 

Yhdysvaltain sisällissota, Etelän maaseutu miljöönä, naisen elämää ja selviytymistä. Kuulostaa kiehtovalta.

Miller Isabel: Patience And Sarah

Moberg Vilhelm: The Emigrants / Maastamuuttajat 

Yksi ainoa kohtaus tv-sarjassa nähtynä etoi niin, että tuskin uskallan tarttua tähän sarjaan.

Myrray William H: Adventures in the Wilderness

Neihardt John G: Black Elk Speaks / Musta Hirvi puhuu

Norris Kathleen: Dakota 

Tämä saattaisi kiinnostaa. Tekijältä on suomennettu teos The heart of Rachel, suomeksi  Norma. Saattaisi olla kiinnostava.

Parkman Francis:

    The California And Oregon Trail

    The Oregon Trail / Kuvitettuja klassikoja 12: Oregonin tie /löytyy hyllystäni

Penney Stef: The Tenderness of Wolves /Erämaan armo

Seikkailua ja rikoksia. Hmm.

Proulx Annie: 

    Barkskins 

    Close Range / Lyhyt kantama: kertomuksia Wyomingista

Pruitt Stewart Elinore: Letters Of A Woman Homesteader

Quick Herbert: Vandemark's Folly

Raban Jonathan: Bad Land 

Kinnan Rawlings Marjorie: The Yearling / Elämän kevät*

Pulizer-palkittu teos, jonka olen nähnyt myös elokuvana, pääosassa Gregory Peck. Olen lukenut kirjailijalta myös teoksen Kultaiset hedelmät (Golden Apples).

Rhodes Eugene Manlove: Paso Por Aqui

Richter Conrad: The Town 

Pulizer-palkinto 1951. Tätä ei ole suomennettu, mutta minulta löytyy tekijän Valkoinen intiaani ja Kivityttö, jotka odottavat lukemistaan. 

Rolvaag Ole Edvart: Giants in the Earth 

Norjalaisen siirtolaisryhmän elämää preerialla 1870-luvulla.Klassinen pioneeritarina, voisi sanoa. Kiinnostaa kyllä jonkin verran. 

Russell Osborne: Journal of a Trapper

Ruxton Frederick: Life in the Far West

Sanchez Thomas: Rabbit Boss 

Ironinen teos, jossa "valkoinen mies" kuvataan villinä etc...

Schaefer Jack: Shane

Specht Robert: Tisha/ Tisha - Erämaakoulun opettaja*

Sterner Wallace: Angle of Repose

Neljän sukupolven elämää rakentamassa amerikkalaista unelmaa Amerikan lännen rajaseudulla. Pulizer-palkittu.

Taylor Robert Lewis: The Travels of Jaimie McPheeters 

Pulizer 1959. Kullanhuuhdontaa ja seikkailua. Hmm. Ehkä voisi olla kiinnostava tarina. 

Thompson Seton Ernest: Rolf In The Woods / Rolf salolla

Thorn James Alexander: Follow the River 

Raskaana oleva nainen joutuu Shawneiden vangiksi. Kiinnostaa hyvinkin.

Townsend John Kirk: Narrative of a Journey Across the Rocky Mountains to the Columbia River 

Ensimmäisen koulutetun luonnontieteilijän tutkimusmatka halki Amerikan mantereen. Saattaisi olla kiinnostavaa luettavaa, mutta tuo englanninkieli.... 

Twain Mark: Huckleberry Finn / Huckleberry Finnin seikkailut

Twain Mark:

    Old Times On The Mississippi/ Luotsina Mississippi-joella

    Roughing It/ Koiranelämää

    The Adventures of  Tom Sawyer / Tom Sawyerin seikkailut

Van Tilburg Clark Walter:

    The Ox Bow Incident/ Väärä tuomio

    The Track Of The Cat

Vanderhaeghe Guy: The Englishman's Boy

Walls Jeannette: Half Broke Horses 

Villihevosten kesyttämistä. Tekijältä on ilmestynyt suomeksi Lasilinna (The Glass Castle).  Saattaisi kiinnostaa, mutta on ehkä liian raastavaa ...

Welch James: Fools Crow/ Petkuttaa varista

Wesley Powell John: The Exploration of the Colorado River

White Rowlandson Mary: Narrative Of The Captivity And Restoration Of Mrs. Mary Rowlandson

Wilder Edna: Once Upon An Eskimo Time 

109-vuotias Beringin Meren asukas tämän tarinan päähenkilö, kiinnostava aihe.

Williams John: The Redeemed Captive 

1700-luvulle sijoittuva tarina intiaanien vangitsemista henkilöistä 

Wilson Ethel: Swamp Angel 

Vancouverista Brittiläiseen Columbiaan muuttavan naisen tarina, jonka "turvana" kateutta vastaan on helmikoristeinen revolveri. Hmm. Tässä on kyllä kiinnostavia aspekteja, mutta ...

Wilson Margaret: The Able McLaughlins 

Pulizer-palkinto 1924. Skotlantilaisyhteisö 1860, sisällissota, salaisuus, siinä tarinan teemoja. Hmm. Pistää mietteliääksi.

Wister Owen: The Virginian / Virginialainen, tasankojen ratsumies

Tämä on tuttu tv-sarjasta, joskus muinoin nuoruuden päivinä seurattiin. Ei kyllä mikään suosikkisarja.

Wright Harold Bell: The Shepherd Of The Hills 

Riksin sarjassa on julkaistu kirjailijalta teos Kun mies on mies. Se saattaisi kiinnostaa ja miksei tämä vuoristolaisista kertova The Shepherd of The Hills -teoskin. 

Yerby Frank: The Foxes Of Harrow / Rakkaus ja orjuus

Ajallinen miljöö Pohjois-Amerikan sisällissodassa, etelävaltiot. Yerbylta on suomennettu muitakin teoksia.

---

Tässäpä näitä teoksia, enemmän ja vähemmän kiinnostavia. Harmi, että kaikkein kiinnostavimpia ei löydy suomeksi. Aika moni kirjailija tai teos vaikuttaa olevan Pulizer-palkittuja. Kaikkiin en tullut merkintää laittaneeksi. Nämä on tietysti englanninkielistä, no olihan joukossa yksi norjalaisen taustan omaava kirjailija, ja oli joukossa satunnainen espanjankielinenkin teos. Englanninkielisyys on kai genre huomioiden  kuitenkin ymmärrettävää.