Matthias Salamnius: Ilo-Laulu Jesuxesta!

Matthias Salamnius

Ilo-Laulu Jesuxesta

Jälkisanat Juha Hurme 

Ntamo, 2024 

Kansikuva:  Hugo Simberg Teidän tähtenne (kuva käännetty)

Ilo-Laulu Jesuxesta

Lohdutus Lunastajasta / Syndymäst Hyvä Sanoma / Elämästä Ihmeellinen / aivan Caunis Cuolemasta / ylösnousnusta iloinen / Paras poijes Lähdennöstä / Suomen kielellä sanottu / Suomalaisten suosioxi.

Evankeliumia ja kansanperinnettä yhdistävä teos, josta kiinnostuin Gregoriuksen esiteltyä teoksen Klassikkohaasteen myötä. Kalevalamitalla runoiltu evankeliumi on toki hauskaa ja antoisaakin luettavaa, vaan toisaalta minulle tuli hieman ristiriitainen olo saatuani tämän loppuun. Erityisesti ristiriitaisuus lisääntyi, kun luin Juha Hurmeen jälkisanat, jossa tämä (hieman venkulaksi mieltämäni) kirjailija tuo esiin itäsuomalaista suullista perinnettä, suomen kielen ja  ja kansanperinteen historiaa, kristinuskon  tuloa pakanuuden tilalle, Kalevalarunoutta ja Salamniuksen persoonaa ja tekstin syntyhistoriaa. 

Ilo-Laulu Jesuxesta osoittautui jyriseväksi paukkutuotokseksi. Menestys oli täysin ansaittua ja ymmärrettävää. Vihdoinkin joku osasi saarnata siten, että kuulijat tajusivat mistä oli kyse. Kirjasta otettiin nopeaan tahtiin perästi 16 painosta. Niin varhiasta ja vaikuttavaa oli Salamniuksen ympäri suomenkielisiä seutuja usein ääneen luettu trokeetaide, että sen kirjaviisaudet kierrättyivät takaisin suulliseen perinteeseen. (Juha Hurme: Evankeliumi Matthiaxen mukaan teoksessa: Matthias Salamnius: Ilo-Laulu Jesuxesta. Ntamo, 2024. 129-144).

Juha Hurme on tietysti valottanut teosta kirjailijana ja kirjallisuustutkijan näkökulmasta, vaikkakaan ei kaikilta osin tieteellisellä vakavuudella, eikä mielestäni ansiokkaastikaan, kun käyttää erään henkilön kuolemasta sanaa kupsahti. Yksittäinen sana särähtää pahasti muun kuvailun lomassa. 

Ristiriitainen olo syntyy siis siitä, kun sekoitetaan kalevalaiset tarut ja hahmot kristinuskon henkilöihin. Ehkä tämä vaara on tiedostettu, kun uskonnollinen reformi on aikoinana kieltänyt näiden "rytmisäkeiden harrastamisen", kuten Hurme paljastaa historialliset menettelytavat.

Matthias Salamniuksen Ilo-Laulu Jesuxesta kuvaa melko tarkoin evankeliumien tekstejä syntymästä kuolemaan, mitä nyt välillä, hieman yllättävästi käväisee Vanhan Testamentin puolella kertomassa israelilaisten lähtöä Egyptistä. Tätä ei Juha Hurme oikein ollut ymmärtänyt, mutta itselleni tämä Pääsiäisen vieton taustoitus ei ollut sinänsä lainkaan vieras ja outo. Sen sijaan kuvaus Tuonelan matkasta, sai minut hieman hämmennyksiin, vaikka Paavalin kirjeet, esim. kolossalaisille on lukeneelle nähtävissä.  

Tuohon VT:in otteeseen liittyen minun täytyi kerrata mitä olivatkaan ne kymmenen vitsausta, jotka Egyptiä kohtasi, sillä Juha Hurme oli kiinnittänyt tekstianalyysissaan huomiota Salamniuksen kerrontaan, jossa täit vaivasivat Egyptin neitosia. Hurmeen mukaan ei Raamatussa puhuta mitään täistä. No, vanha Biblia-raamatunkäännös puhuu täistä, 1992-käännös syöpäläisistä, mutta -38 käännös sääskistä. Myös englantilainen King James puhuu täistä. 

Salamniuksen teksti yhdistää kansanperinteestä kumpuavia sanoja raamatullisiin käsitteisiin, mikä on myös omiaan luomaan ristiriitaisuutta ja hämmennystä ja mitä en itse harrastaisi. Minulle tulee mieleen, että tämä teos on luettavissa samoin kuin esim. Keuruun vanhan kirkon kattomaalaukset, joissa lukutaidottomalle väelle yritettiin tuoda kristinuskon sanomaa ymmärrettäväksi. Tarkoitus on ollut ehkä hyvä, mutta jättää jotain vajaaksi. Jotain samaa on myös nykyään murteella kirjoitetuissa jouluevankeliumeissa, joiden tarkoitus lienee lähentää sanomaa ihmisten mielissä ja herättää ajattelemaan ja ymmärtämään merkityksiä. Asioita voidaan sanoa niin monin tavoin, eikä kalevalamitta sinänsä ole yhtään sen huonompi tapa ilmaista asioita kuin muutkaan. Itsekin olen kalevalamittaa runoissani käyttänyt. Sanoisin kuitenkin, että mitä selkeämmin sanottu,  ja tyyli tarkoitukseen sopiva, sitä kirkkaampi ymmärrys. 

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että kansanomainen esitys, mutta onko kuitenkaan kansantajuinen? Ei ehkä kuitenkaan pitäisi sekoittaa puuroja ja vellejä keskenään. 

Salamniuksen teksti löytyy  vanhoilla fraktuurakirjaimilla präntättynä Doriassa. 

Tästä on myös Helmivyön kustantama näköispainos vuoden 1882 -laitoksesta. 

 

Kerttu Juva: Leppiluodon leiriläiset!

 

Kerttu Juva

Leppiluodon leiriläiset

WSOY, 1951

166 + 1 s.

Kansi: Ei mainita, mutta voisi ehkä olla Wendeliniä?

 

Helkkyy laulurinnat,

välkkyy vetten pinnat,

paistaa päiväkulta, ilo ihmisten ...

Laivan kokasta kuului iloista laulua. Auringon säteet saivat meren kimaltelemaan ja lämmin etelätuuli hiveli suloisesti kansimatkustajien kasvoja.

Näin alkaa tämä mutkaton ja hauska tarina seitsemän tyttöpartiolaisen, se on Kurkivartion, viikon mittaisesta kesäleiristä Leppiluodolla, johon mahtuu niin erätaitojen hallinta kuin hengenpelastuskin. 

Kurkivartioon kuuluvat Marjaana (Marja-Leena Mattila), joka on vanhin ja vartion johtaja, Kaisa (Kaarina Kunnas) , joka taitaa ruoanlaiton, Mukke, eli Riitta Mustonen, joka on erityisen ruskettunut oltuaan sokerijuurikasmaalla harventamassa, Nekku, joka  Tappi,eli Taina Lehmusto, joka lienee herkkusuu ja koko sen mukainen, ja joka oli laitettu alkujaan partioon siksi, ettei tytöstä tulisi liian mukavuudenhaluinen, Pinkeli, joka haluaa "tutkia kaikki Leppiluodon kasvit ja järjestää niistä hienon mallikokoelman lippukunnan käyttöön". sekä Ressukka, nuorin joka on "isän pienokainen" ja vielä hieman epävarma taidoistaan. 

"Ja sitten oli taas tuollaisia vanhempia kuin Ressukan isä ja äiti, jotka eivät mitenkään olisi uskaltaneet päästää lastaan edes hetkeksi näkyvistään. Ihmeen hyvin Ressukka oli sentään pärjännyt tuosta ylenpalttisen huolellisesta hoidosta huolimatta. Ja leirillä hänestä varmaan tulisi aivan uusi ihminen. Sillä hyvää ainesta Ressukassa varmasti oli, sitä Tappi ei lainkaan epäillyt."

Tytöt ovat kaupunkilaisia, mutta leiri on jossain merensaaressa.  Ensimmäiseksi tehtäväksi tytöille muodostuu maidonhakureissu. Ensin he yrittävät läheisesta kartanosta, jossa asuu leskeksi jäänyt, surunmurtama paroni, jolla on kaksi pientä lasta, Ninni ja Henri. Paroni sanoo, ettei heillä ole maitoa myytäväksi yhtään enempää. Samoin käy monien talollisten kanssa. Paronin kovuutta arvostellaan, mutta kun ei toiset ole antanut, niin ei hekään. Onneksi tytöt tapaavat yksinäisen mökkiläismiehen, jolta maitoa kyllä heruu, vaikka lehmiä ei montaa olekaan. Tytöt joutuvat myös siirtämään lampaita saarelta toiselle ja siinä heille tuleekin melkonen hiki.

Marjaana keksii tytöille partiotaitojen oppimisen ohella hieman hauskuuttakin aarteenetsinnän muodossa. Aarteen löytää lopulta Ressukka. On myös kadonneen etsintää ja sitten nousee valtava ukonilma jonka laantuessa mereltä kuuluu avunhuutoja ja tytöt joutuvat hengenpelastajiksi, kun Paronin pikkupoika Henri on joutunut vedenvaraan Ninnin kyyristellessä tuuliajolla olevassa veneessä.

Kun ympäri käydään ja yhteen tullaan, niin paroni huomaa tulleensa taloudenhoitajansa vedättämäksi. Ja Ressukka puolestaan liitetään Kurkivartioon juhallisin menoin.

Reipashenkinen nuortenkirja, jossa arkisten askareiden ja lähimmäisen auttamisen ohella koetaan hieman seikkailuakin. Tosin tämä kartanokytkös tuo teokseen pienen epäuskottavuusaspektin. Ilman sitä tarina voisi hyvinkin olla todellista partioelämää ja nuorten tyttöjen olemista. Mutta täytyyhän tarinassa olla hieman jännitettäkin, vaikka sitten hieman epätodellistakin. Ja mistä sen tietää, vaikka joskus jossain olisi ollut kieroja taloudenhoitajia kartanoissa. 

Tähän on jatko-osakin: Kurkivartio kunnostautuu, jonka olen jo aiemmin lukenutkin. Yhdessä nämä muodostavat vallan mainion ja yhtenäisen tarinan partiohengen luonteesta ja luontosuhteen merkityksestä.

--

Kirjoja Ulapalta -lukuhaaste

Muualla blogeissa:

Aittatonttu on kirjoittanut teoksesta kiintoisan näkökulman, joka ei kuitenkaan vähennä teoksen arvoa, päinvastoin mielestäni

Enid Blyton: Tammen siimeksessä!

Enid Blyton

Tammen siimeksessä

Alkuteos: Country tales

Suomentanut Tuulikki Ojanen

Kuvitus: Frances Stevens

Kirjalito, 1991 

61 s.

Kiinnostuin tästä Tammen siimeksessä teoksesta nähdessäni sen kirpputorimyymälässä ja koska Anki oli esitellyt sen sisarteoksen. Tammen siimeksessä on suht realistisesti kerrottu, lapsille suunnattu tietokirja maaseutuympäristöstä ja sen eläimistöstä. Tarinoissa on pieniä sadun vivahteita, kuten eläinten inhimillistäminen ajatus- ja viestintätasolla. Tämä siis kerronnallinen tehokeino. Satuja nämä ei kuitenkaan ole, vaan kirjailija tuo esiin eläinten saalistusvietit ja yksilölliset piirteet ruokailutapoineen ja pesänrakennuspuuhineen. Siksi katson, että tarinatyylistään huolimatta tämä on enemmän tietokirja kuin satu- tai tarinakirja.

Tammen siimeksessä -teos esittelee kuusipeuran, pähkinähiiren, lepakakon, myyrän, siilin, näädän, kärpän, punarinnan, punatulkun, liejukanan, kuningaskalastajan ja ankeriaan. Lisäksi tarinoissa esiintyy kaniineja, pöllö, rotta ym. 

Teoksen kuvitus on kaunis ja viehättävä, oman määritelmäni mukaan romanttisrealistinen. Pehmeä ote luo lämpöä ja romanttisen harmonista kuvaa luonnosta, toisaalta kuvat ovat hyvin realistisia ja todellisuutta kuvaavia, vaikka mitään valokuvamaisen tarkkoja eivät olekaan. 

 

 

Tässä suhteessa tarinoiden ja kuvituksen välillä on pieni ristiriita. Tarinoissa nousee esiin, että osa eläimistä on saalistajia, kun kuvitus taas tosiaan luo kuvan harmonisesta maaseudusta. Pienet lapset voivat hyvillä mielin katsella kuvia, mutta tarinoiden suhteen asioita olisi hyvä käydä läpi aikuisen kanssa. Tämä ei ihan pienten lasten kirja ole, paremmin jo kouluikään ehtineelle, joka osaa erottaa sadun ja todellisuuden rajat ja joka ehkä kiinnostuu tarkkailemaan luontoa enemmänkin. 

Ihan eksaktina tietopakettina tätä en pitäisi. Esimerkiksi kuvaus punarinnasta, joka söisi vain hyönteisiä eikä lainkaan siemeniä kuulostaa wikipediatiedon valossa liioiteltuna. Kuvaus ankeriaasta taas oli hyvin mielenkiintoinen herättäen uteliaisuutta saada tietää hieman enemmän oudosta olennosta.

--- 

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta elokuu B: Tietokirja ilmastosta tai ympäristöstä 

Kirjametsä-lukuhaaste: Tammi 

Hall Caine: Tuhlaajapoika

Hall Caine

Tuhlaajapoika

Alkuteos: The prodigal son

suomennos: Kaarlo Forsman ja Väinö Hämeen-Anttila

WSOY, 1923

468 s.

 

Oskar tuli seuraavanakin päivänä, ja täti Margretin ollessa kaupungilla jossakin armeliaisuudentyössä hän istui Thoran kanssa yksinään pilkkopimeään asti, kuvaillen Englannin teattereissa näkemiään näytelmiä. Niissä oli hyvä joukko rakkautta, ja muuan esitti tyttöä, jola oli vallannut kahden veljeksen sydämen. Tytön isä oli anittanut hänet vanhemmalle, vielä lapsena, mutta heti sydämensä herättyä rakasti hän nuorempaa veljeä ja aviomies surmasi molemmat. Thora itki noita kahta lasta, jotka kykenemättään koettivat pysyä uskollisina. sinä yönä hän uneksi olevansa Francesca, Oskar oli Paolo ja Magnus Giovanni. Uni oli tuskainen, mutta herääminen vieläkin ankeampi.

Tuhlaajapoika on järisyttävä tarina perheestä ja ystävyydestä.  Sen taustalla on paitsi Raamatun Tuhlaajapoika-vertaus myös Danten Jumalainen näytelmä, johon edellä oleva tekstikatkelma ilmeisesti (?) viittaa.

Tuhlaapoika sijoittuu miljööltään Islantiin, Reykjavikiin ja Thingvelliriin. Tarinan keskiössä on kaksi perhettä. Johtaja Oskar Nielsenin perhe, johon kuuluu tyttäret Thora ja Helga. Thora on syntynyt avioliiton ulkopuolella. Helga avioliitosta, joka on kuitenkin kariutunut keveämielisen vaimon muuttaessa tyttärensä kanssa Tanskaan. Lisäksi taloudessa on täti Margret Nielsen. Sitten on kuvernööri Stephen Magnussonin perhe, jolla on vaimo Anna ja pojat Magnus ja Oskar.  Näiden kahden miehen välillä on ollut 50 vuoden ystävyys ja niinpä Oskar Nielsen on saanut kunnian olla Oskar Stephensonin kummi. 

Samoin kuin Thora ja Helga ovat luonteiltaan täysin vastakkaisia ovat myös Magnus ja Oskar. Magnus on tumma ja tuikeanoloinen työteliäs mies. Oskar vaalea, rakastettava ja helposti lähestyttävä taiteilijasielu. Mutta myös hemmoteltu.

Johtaja ja Kuvernööri laativat naimasopimuksen Magnuksen ja Thoran avioliitolle. Magnus tulisi töihin johtaja Nielsenille. Oskar, joka on ollut Englannissa opiskelemassa palaa kotiin ja lähentyy Thoran kanssa. Magnus, joka rakastaa Thoraa syvästi päättää vetäytyä Thoran onnen takia ja esittää niin suuret vaatimukset naimasopimukseen, että se purkautuu. Oskar kihlaa Thoran ja onni näyttää hymyilevän. Thora kutsuu kuitenkin sisarensa Helgan Tanskasta ja siitä seuraa, että Oskar rakastuu Helgaan, joka samoin kuin Oskar on kiinnostunut musiikista. Oskar säveltäjänä ja Helga laulajana.

Oskar taistelee paremman minänsä kanssa, avioituu Thoran kanssa, saa tämän kanssa tyttären Elinin, mutta Helga, joka on  Helga on äitinsä lailla huikentelevainen, omaa etua ajava pyrkyri, viettelee Oskarin ja saattaa draaman huippuunsa, jonka seurauksena Helga saa lähteä takaisin Tanskaan ja Oskar matkustaa Englantiin. Magnus elää yksinäistä elämää Thingvellirin maatilalla lampaita kasvattaen.  

Tuhlaajapoika on kuvaus kahden nuoren ihmisen taisteluista tunteidensa ja intohimojensa keskellä. Se on kuvaus ystävyydestä, sen tuhoutumisesta ja uudesta mahdollisuudesta ja sovinnosta. Taustalla on kristillinen sanoma, vaikkakin mikään toisinto tämä ei ole Raamatun Tuhlaajapojasta. Kristillisyys nousee esille lopun lähetessä. Kerronnassa on monia psykologisia aspekteja, mutta myös Islannin tuliperäinen luonto luo omat kuvionsa. Ajallinen miljöö lienee Islannin vuosituhannen (1900) vaihteen kansantaloudelliset ja hallinnolliset muutokset. Minulle oli aivan uutta tietoa Islannin yhteydet Tanskan kanssa, joita minun täytyikin hieman selvitellä. 

Tämä tarina koskettaa syvältä. Kirjailja kuvaa ihmisluonteiden heikkouksia ja vahvuuksia vakuuttavasti ja terävästi. Tarina on monisyinen ja väkevä kuin islannin vulkaaninen luonto ainakin. Tarinassa on sekä lämpöä että purevan vihlovaa kylmyyttä. Huikea tarina Islannin jäätiköiltä, tarina, joka viiltää syvältä ja sylkee välillä sanoja rajuna kuin tulivuori uumenistaan jättäen viime sivun kääntyessä lukijan hieman hämmentyneeksi. Mutta juuri siinä on tarinan elämänmakuinen ja uskottava ulottuvuus. 

---

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja 

 

Rekimies Erkki: Suurten metsien vaeltaja!

 

Erkki Rekimies

Suurten metsien vaeltaja

Otava, 1956

165 s.

Kansikuva: Martti Santala 

Aloitus: Sinä talvena oli lunta enemmän kuin miesmuistiin ja kylän asukkaat sanoivat, ettei tiedä hyvää, kun katot vielä huhtikuussa notkuvat lumitaakan alla. Ja kaiken lisäksi tuli tikka kartanolle.

Lopetus: Ja kookas mänty huokasi syvään ja pudisti latvuksistaan pehmeitä neulasia Hopea-Kirren peitoksi.

Suurten metsien vaeltaja on tarina Hopea-Kirrestä, mustasta ketusta, turkiseläimestä, joka syntyy pienessä turkistarhassa, jossa menetetyn Karjalan taloudessa. Hopea-Kirren omistaa Timo-niminen nuorukainen, joka on saanut ensimmäisen turkisketun isältään ja alkanut sitten kasvattaa turkiksia elannokseen. Hopea-Kirre on kuitenkin poikkeus. Sen emo hylkää pennun, jota Timo on ennen aikojana kosketellut ja Timo ottaa Kirren koti-ketuksi, lemmikiksi. Sitten syttyy sota (talvisota) ja Timo joutuu lähtemään perheineen evakkoon. Mitä tehdä turkisketuille tarhoissaan? Entä Kirre. Kirre karkaa metsään haistaessaan veren ja kuoleman.

Kirre jää yksin vaeltamaan tuttujen ihmisten kadotessa. Rekimies kuvaa luontoa, sen eläimiä ja turkisketun sopeutumista luontoon. Kerronta on kaikkitietävää, sujuvasanaista, yhdistelmä totta ja sadunomaisuutta, mutta saduksi tätä ei voi kuitenkaan kutsua, vaikka kerronnan elementteinä onkin jonkin verran käytetty inhimillistämistä.  

Luontokuvauksen ohella teoksessa kuvataan sodan syttymistä, rauhan väliaikaa ja uuden (jatkosota) sodan syntyä. Siinä välillä Kirre kohtaa monenlaisia ihmisiä. On muuan Kuikka-Simunakin, joka päättää pyydystää Kirren saadakseen turkiksen ja saakin Kirren ansaan, mutta kuinka käykään. On säälivä tyttölapsi, joka kantaa riutuvan ketun metsän hoitavaan syliin. 

Suurten metsien vaeltaja on koskettava, puhutteleva teos, joka tuo esiin luontoarvoja. Teos on myös vahvasti turkistarhauksen vastainen.

Sain tästä teoksesta vinkin sähköpostiini. Olin hieman varauksellinen alkaessani lukea tätä, mutta mitä pidemmälle luin, sitä läheisemmäksi Kirre tuli kokemuksineen ja jännitin sen selviytymistä, milloin muiden metsäneläinten, milloin metsäpalon keskellä. Lopulta Kirre kohtaa uudelleen Timon, joka on puolijoukkuepartion kanssa hiihtämässä sodan tantereilla. Tuttu tuoksu, tuttu vihellys, niitä ei Kirre ole unohtanut. 

Suurten metsien vaeltaja on ensisijaisesti traaginen tarina turkisketun elämästä. Mielenkiintoinen sivujuonne ja erinäisiä ajatuksia lukiessa herättävä on sodan aikajänne ja merkitys. Suurten metsien vaeltaja on jollain tasolla isänmaallinen teos, vaikka onkin luontokuvaus ja eläintarina. Tämä sodan ja eläintarinan yhdistelmä tekee teoksesta hyvin erityislaatuisen.

Teoksessa on Martti Santalan mustavalkoinen kuvitus, jonka myötä tarina elävöityy lämpimäksi ja myötäeläväksi kuvaukseksi eläinyksilön persoonallisuudesta. 

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta syyskuu 1, kymenlaaksolaisen kirjailijan kirjoittama kirja, Erkki Rekimies on syntyjään Kouvolasta ja toiminut opettajana Kuusankoskella

Hiroshima - 80 vuotta!

Kuvakaappauksista koottu kollaasi

 

On kulunut kahdeksankymmentä vuotta Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommituksista. Tämän muistoksi ja aiheen tärkeyttä korostaakseni katsoin, mitä kirjoja aiheesta on kirjoitettu ja valitsin neljä minua erityisesti kiinnostavaa teosta, joita en ole aiemmin lukenut.

1. Edita Morris:  Hiroshiman kylvö.

Teos on jatkoa kirjailijan Hiroshiman kukat -teokselle, jonka olen lukenut ja siksi tämä jatko-osa kiinnostaisikin.

2. Cesco, Federica De : Tokion valot

Kaunokirjallinen teos kolmesta nuoresta naisesta, jotka ovat selviytyneet Hiroshiman pommituksessa elossa ja matkaavaat Tokioon paremman elämän toivossa

3. Braw Monica: Hiroshiman henkiinjääneet

Kaunokirjallinen romaani, jonka taustalla kuitenkin paikallistuntemusta ja -tutkimusta.

4. Herranen Paula (Suom.):  Hiroshiman tuli

Eloonjääneiden piirroksia lyhyin tekstein.

Näihin teoksiin en siis vielä ole tutustunut, mutta kiinnostaisi kyllä. Oletko sinä lukenut jonkun näistä, tutustunut aiheeseen? Rankasta aiheesta huolimatta, ehkä kannattaisi ravistaa itseään ...

Marko Laihinen: Mulu, Lapsi, joka toi metsän takaisin

 

Marko Laihinen (teksti)

Elina Jasu (kuvitus)

Mulu - Lapsi, joka toi metsän takaisin

Puukenkki Kustannus, 2020

32 s.

Mulu on pieni poika, joka asuu isovanhempiensa luona metsän ympäröimässä kylässä. Mutta sitten, yön pimeydessä jyristävät suuret koneet halki metsän ja kaatavat kaikki puut. Kylä autioituu. Meren tuulet pääsevät puhaltamaan eikä mikään pidättele tulvavesiä. Ihmiset alkavat muuttaa muualle. Mulu suree ihanan luonnon katoamista. Hän päättää tehdä jotain - istuttaa metsän uudelleen. 

Mulu on pieni kuvakirja tärkeästä aiheesta. Kuvitus on yksinkertaisen suurpiirteistä, silti hyvin kuvaavaa eikä pieniä yksityiskohtiakaan ole täysin unohdettu. Lapsella on katsellessaan etsittävää. Tekstit ovat lyhyitä ja selkeitä. Väreillä kerrotaan paljon tunnelmista ja tilanteista. 

Mulu on tarina rohkeudesta ja päättäväisyydestä, joka ei lannistu ensimmäisen vastoinkäymisen tullen. Maailmassa on toivoa, jos vain on toimeen tarttujia, yhteistä tahtotilaa. 

--- 

Kyyti 2025 -lukuhaaste kohta elokuu 1. Eihän tämä nyt  ihan romaani ole, mutta menköön nyt paremman puutteessa

Blogisynttäriarvonta on nyt suoritettu!

 

Sen kunniaksi, että kirjabloggaajana tulin täysi-ikäiseksi julistin pienimuotoisen arvonnan. Pieni oli myös osanottajajoukkokin, onneksi kuitenkin sen verran, että arvontaan tuli jotain järkeä. Arvonnassa olivat mukana 

Marika, Mai ja Anki. Jokke ilmoitti, että ei ole mukana arvonnassa, ja kunnioitin hänen sanomisiaan. 

Arvonta suoritettiin siten, että

1. Osallistujien nimet kirjoitettiin lipukkeille

2. Lipukkeet taiteltiin

3. Suljettiin maatuskamamman sisuksiin

4. mammaa ravisteltiin

5. Otettiin naskali

6. keihästettiin niin, että lipukkeet eivät olleet näkyvissä

7. Se lipuke, joka ensimmäiseksi tarttui naskaliin voitti ja lipuke oli

Ankin!

Onnittelut. Otan yhteyttä voittajaan ja sovin voitosta ja sen postittamisesta.

Kiitos kaikille mukanaolijoille ja oikein ihanaa kesäistä oloa ja lukuiloa!

 

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa!

 

Kaisa Viitala

Klaanin suojeluksessa

Nummien kutsu 2

Karisto, 2025

457 + 1 s.

Parasta oli se, että hän sai todella ostaa mitä tahtoi. Hän valitsi kaikki Daniel Defoen uusimmat, sillä isä ei hyväksynyt Defoeta eikä antanut Agnesin kotona lukea tämän tekstejä. Hän iloitsi nähdessään useita naiskirjailijoiden teoksia ja osti Louisa-nimimerkillä julkaisevan runoilijan valikoiman. Elisa Haywoodia ja muutamia Mary Davysin romaaneja. Agnes ilahtui mys löytäessään Amerikassa painetun kirjan, jossa New Yorkin kuvernööri kertoi intiaaniheimoista, vaikka se saikin hänet tuntemaan syyllisyyttä siitä, ettei edelleenkään ollut kirjoittanut vanhemilleen. Hän valitsi Ramsayn, Fieldingin ja Popen runoja, ja päästyään vauhtiin jopa muutamia ranskalaisia kirjoja...

 

Agnes Hunter on avioitunut Fingal McTorrianin kanssa ja on nyt klaanipäällikön rouvana Skoltlannin ylämaalla ja viettää kunnioitettua elämää Edingburghissa, mitä nyt Fingalin palvelija, rouva Fletcher vähän ylenkatsoo rampaa rouvaa.  Fingal joutuu kuitenkin omien liiketoimiensa ohella hoitamaan  Agnesin sedän Colin Hunterin konkurssia ja petosoikeudenkäyntiä. Talo ja tavarat huutokaupataan, Colin Hunter tuomitaan ja  Emily-täti ja Lily-serkku muuttavat Fingalin Edingburghin asuntoon. Edingburgh kuohuu juoruja ja Agnes saa ensimakua tulevasta astuessaaan kangasostosten lomassa vastapäiseen kirjakauppaan. Lily, joka on vihainen isälleen tämän aiheuttaman harmin takia on päättänyt ottaa onnensa omiin käsiin ja aiheuttanut skandaalin kävellessään yksin iltasella ja tulemalla kuokkavieraana tansseihin. Fingalin liiketoimet alkavat sakata eikä Agnesin ystävätkään enää hae tämän seuraa, päinvastoin alkavat karttaa tätä. Paluu Ylämaalle Gilleshieliin alkaa ennen aikojaan.

Gilleshieliin matkaavat myös Emily-täti, joka on järkytyksestä hieman "omissa maailmoissaan" ja Lily, joka on vihainen vanhemmilleen. Fingalin sisko Ailsha, joka on naimisissa Alistair Gilfillianin kanssa odottaa esikoistaan, ja Agnes itse tuskailee, kun ei ala odottaa ja saa sen vuoksi klaanilaisilta erinäisiä katseita.

Klaanin suojeluksessa jatkaa Klaanin vieraana -teoksen tarinaa rammasta Agneksesta, jonka terveydelliset rajoitteet tuovat omia mutkia  ja ongelmia matkaan. Tarinan päähenkilö on omintakeinen nuori nainen, jonka persoonassa on hieman ristiriitaisuutta. Hän on vahva ja omatahtoinen, joka on oppinut selviytymään, mutta toisaalta hänellä on kaikki ihmisen ja nuoren naisen tunteet heikkouksineen ja epävarmuuksineen. Kuitenkin minua hieman jäi mietityttämään millaista henkilöhahmoa kirjailija haluaa rakentaa, kun hän mainitsee Agneksen olevan "hieman hysteerinen". Hysteriahan on entisaikaan liitetty nimenomaan naisiin mutta hysteriaa aikaan liittyvänä ilmiönä on vaikea liittää Agneksesta saamaani mielikuvaan. Toisaalta se, että Anges tuleekin hieman hysteeriseksi ei merkitse sitä, että hän jatkuvasti olisi heikkohermoinen hysteerikko. Kaikkea muuta. 

Viitalan kerronta on sujuvaa. Näkökulma kaikkitietävällä kertojalla on Agneksen. Välillä näkökulma vaihtuu ja asioita katsotaan "toisin silmin". Sarjan ensimmäisessä osassa nämä toisin silmin -luvut olivat Fingalin näkökulmasta, tässä osassa asioita tarkastellaan välillä Lilyn silmin. Lily, josta saa kuvan juonittelevasta ja omahyväisestä, itserakkaasta naisesta saa uusia piirteitä, kun hän joutuu McTorrianin klaanin hyökkäyksen kohteeksi, josta hänet pelastaa Douglas Logie -niminen gillie. Lilylla ja Douglasilla ei ole yhteistä kieltä. Lily on halveksinut gaelin kieltä, mutta kummastuksekseen hän huomaa sisimmässään heräävän uusia outoja tunteita ja kuinka ollakaan, hän tekee Agnekselle odottamattoman pyynnön. 

Klaanin suojeluksessa on mutkatonta ja mukaansatempaavaa. Siellä täällä on gaelinkielistä sanastoa, jota ei harmikseni ole suomennettu, mutta jotka toisaalta luovat autenttisuutta ja paikallisväriä. Google-kääntäjästä ei ollut apuja, mutta nettihaulla sain selville ainakin yhden lauseen merkityksen, joten ehkä on hyväkin, että ei ole suomennettu. Kerronta on suurimmaksi osaksi kirjakielistä, puhekielisyys sujuvaa ja luonnollista ilman erityisvivahteita tai ilmaisuja lukuunottamatta palvelusneito Millietä, joka murre erottuu muusta sanailusta.

Millie oli ilmeisesti juossut pidemmältäkin kuin pelkät portaat alas, sillä hänen oli huohotettava hetki, ennen kuin hän pystyi puhumaan. - Emily rouva on karonnut! - Kadonnut? Agnes puuskahti. - Miten niin? - No kuin sitä nyt ihminen katoaa? Ei oo kamarissaan! - Mutta olihan Lily hänen kanssaan! Millien tuhahdukselta vei hieman pontta se, että hän huohotti edelleen. - Neiti oli lähtenyt katselemaan paikkoja, palvelijatar ilmoitti happamasti. Eikä tullut miäleen soittaa piikaa äirillensä seuraksi siksi aikaa! Kun se oli tullut takaisin, ei rouvaa ollut missään! Sitten vasta oli hoksannut, jotta vois ilmoittaa jollekulle! - Millie, Agnes sanoi ankarasti, - lopeta tuo paasaaminen. Miten kauan Lily oli poissa? - Mistä mä tiärän! Orla tuli henkihapatuksis mua herättämään, kun ei ollut ymmärtänyt sanaakaan neirin puheesta, ei tiätystikään, muuta kun että joku on hätänä.

Klaanin suojeluksessa on todella viihdyttävää kerrontaa. Tarinassa yhdistyy ajattomat arkiset kuviot ihmismielen ominaispiirteisiin ja vaihteluihin. On tavallista elämänmenoa, rakkautta ja tunteita, mutta myös juonitteluja ja salaisuuksia, ristiriitoja, epäilyksiä, välirikkoja ja sovintoja. Englannin ja Skotlannin historia taustoittaa tapahtumia. 

Olin todella haltioitunut ensimmäisen osan, Klaanin vieraana -luettuani. Sen lainasin kirjastosta, mutta tämän toisen osan ostin omakseni. Nyt odotan malttamattomana seuraavan osan ilmestymistä. Kaisa Viitala on todellakin osunut hyvällä tavalla lukijan makuhermoon: Tätä täytyy saada lisää.

--- 

Pistän tämän, vaikka tuli nyt ennakolta luetuksi, Kyyti 2025 kohtaan Marraskuu 1: Vuonna 2025 julkaistu kirja

---

 Muualla sanottua:

Amman lukuhetki: Pesunkestävää historiallista viihdettä, silti syvältä koskettavaa

Kirsin Book Club: Kunnianhimoinen ja sydämellinen, historiallinen viihderomaani

Kirjakaapin kummitus: Houkuttava ja koukuttava

Kulttuuri kukoistaa:  Viihdyttävää ja vetävää kerrontaa, jota lukiessa sivut kääntyvät tekstiä kunnioittavalla vauhdilla

 

Kirjabloggausta jo kahdeksantoista vuotta! ARVOTTU!

 

Tänään, 27 heinäkuuta,  tuli täyteen 18 vuotta siitä, kun aloitin kirjabloggaamisen. Täysi-ikäisyysraja siis saavutettu tällä saralla. Hieman vaihtelevia ovat kirjoitelmani olleet, mikä onnistuneempi, mikä ei niin hieno, ilo on kuitenkin ollut lukemisiaan esitellä ja ajatuksiaan kirjoitella. Toivon mukaan tuottanut iloa myös muille, antanut ideoita hyviin lukukokemuksiin. Kiitos kaikille seuraajille ja vierailijoille. 

Juhlapäivän kunniaksi pistän pystyyn pienen arvonnan. Olet mukana, kun 

1. Kommentoit ja jätät toimivan yhteystiedon (sähköposti, toimiva blogi, joka on avoin kaikille)  tämän postauksen kommenttilootaan. Yhteyden toimivuus tarkistetaan ja jos näyttää siltä, että yhteydet ei pelaa, tai kyse on huijauksesta tai roskapostista, kommentti poistetaan, eikä sen jättäjä ole mukana arvonnassa. 

2. Asut Suomessa 

Arvonta suoritetaan, jos eletään, viikon kuluttua sunnuntaina  3. elokuuta johonkin aikaan iltapäivästä. 

Arvotaan 30 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan. Suomalainen kirjakauppa ei ole mukana arvonnassa eikä sponsoroi tätä arvontaa millään tavalla. Vaihtoehtoisesti voittaja voi valita yllätyspalkinnon, jonka arvo on 30 euroa, eikä välttämättä liity kirjoihin. 

Onnea matkaan ja hyvää kesäviikkoa!  

Sven Martinson: Lotte oppii ratsastamaan

Sven Martinson

Lotte oppii ratsastamaan

Alkuperäisteos: Lotte lär sig rida

Suomentanut Tiina Ekholm 

Artko, 1979 

156 s. 

Kansi: Björn Gidstam 

 

Kuinka hitaasti iltapäivä kuluikaan. Lotte vilkuili kelloa yhtä mittaa ja oli valtavan levoton. Jos hän ei kulkenut edes takaisin pihamaalla rullatuolissaan, niin hän oli jalkeilla kävellen kainalosauvoilla. 

Ärsyttävää! Milloin kirjoittavat ihmiset oikein oppivat, mikä on ero rullatuolilla ja pyörätuolilla? Rullatuoli on yleensä toimistoissa käytettävä tuolityyppi, jossa on rullat, yleensä neljä kpl, alla. Invalidit puolestaan käyttävät pyörätuolia, jossa on kaksi isoa takapyörää ja kaksi pientä etupyörää. Rullatuoli ei myöskään kelata, kuten pyörätuolia. 

Lotte oppii ratsastamaan on tyypillinen pienten hevoshullujen tyttöjen tarina. Lotte (+/- 13 v, arvioisin, kun en muista mainittiinko ikää ) on sairastanut polion ja hänen jalkansa ovat heikot. Hänen täytyisi vahvistaa niitä. Siksi hän välillä käyttää pyörätuolia ja välillä kainalosauvoja. Lotella on poni, Rusko on ollut hoidossa naapuritilalla Koivulassa. Sitten Koivulassa syttyy tulipalo hevostallissa, juuri kun Lotte on isänsä kanssa hakemassa Ruskoa kotiin. Tallissa on hevostamma, jonka pitäisi pian saada varsa. Loten isä ryntää talliin pelastamaan hevosia. 

Mutta mihin hevoset nyt saadaan? Ja miten Ruskolle on käynyt? Paikka löytyy autiotilalta, jonne hevoset siirretään. Paikasta on kiinnostunut myös muuan ratsumestari, joka alkaa rakentaa itselleen taloa sinne. Ratsumestari alkaa opettaa Lotttea ja hänen kahta ystäväänsä ratsastamaan. Varsoja syntyy ja Lotte joutuu Ruskon kanssa seikkailuun, kun Rusko pelästyy lentokoneita ja laukkaa läheiselle suolle, jossa se uppoaa uppoamistaan. On vain sattuman kauppaa, että paikalle saapuu apujoukkoja. 

Hmm. Pikkasen mietin uskottavuutta, mutta olihan tämä ihan mukava pikku välipala. Loten jalat vahvistuvat ratsastuksen myötä. Hän pääsee seuraamaan ratsastuskilpailuja Saksan Aachenissa ja ihastuu kouluratsastukseen. Se ei ehkä ole yhtä rasittavaa kuin ratsastaminen muutoin, hän miettiin, vaikka ei helppoa hommaa sekään, saada hevonen askeltamaan tiettyjen sääntöjen mukaan sanoo ratsumestari, joka yllättää Loten.

Ajattelin pyytää sinulta yhtä asiaa, Lotte, hän sanoi. Lähipäivinä Rantala tyhjenee lähes kokonaan hevosista, ja jotta Tanjan ei tarvitsisi olla täällä yksin, ajattelin kysyä ... - Mitä....? - Voisitko vieddä Tanjan Vuorelaan? - Vuorelaan? - Juuri niin, Vuorelaan, ratsumestari sanoi. Olen vuokrannut isältäsi pilttuun talven ajaksi. Loten pää oli aivan sekaisin. Tämä ei voinut olla totta. Oliko ratsumestari mennyt päästään pyörälle? Ratsumestari nauroi. - Lotte kulta, ymmärrän, että olet hämmästynyt. Katsos, vanhan hevosmiehen on --- --- vaikea olla ilman hevosta. Kun kuulin, että tilanomistaja aikoo myydä Tanjan, päästin ostaa sen. Me voimme ratsastaa sillä vuorotellen. Me voimme myös yrittää opettaa sille kouluratsastusta, sinähän pidät siitä, vai kuinka?

Pohjoinen 2025 -lukuhaaste kohta 14. Kirjaan liittyy suo,

Anni Polva: Tiina seikkailee. NAISTENVIIKKO 2025

Anni Polva

Tiina seikkailee

Karisto, 1967 (3. painos)

180 s. 

Kansikuvantekijästä ei tietoa 

Sepä on sitten NAISTENVIIKON lukuhaaste  saapunut viimeiseen päiväänsä. Nimipäiviään viettävät tänään 24. heinäkuuta: Kiia, Kirsi, Kirsti, Krista, Kristiina, Tiina, Tinja. Onneksi olkoon vain kaikille. Tämän kesäsen lukuhaasteen ja maratonlukuviikon päätteeksi luin Anni Polvan teoksen Tiina seikkailee.

Juha on saanut uuden teltan ja pyytää Tiinaa pyöräretkelle kanssaan. Tiinan isän pitäisi lähteä mukaan retkelle, mutta sitten tämä sairastuu eikä saa rasittaa itseään yhtän. Suunniteltu retki uhkaa kaatua, kun pelastukseksi tulee Juhan serkku Aune, joka on jo ainakin kahdeksantoista-vuotias ja siis "täysi-ikäinen". Se, oliko se jo teoksen ilmestyessä virallinen täysi-ikäisyyden raja ei ole minulle aivan selvää. No, kun tämä puoli on selvä, tulee eteen uusi ongelma. Tiina Veli-veli ei anna omaa pyöräänsä lainaksi, eikä Tiinalla ole omaa pyörää. Vaan sitten Tiinan isän työpaikan johtaja antaakin ullakolta vanhan romunaistenpyörän, jonka isä ja Juha yhdessä laittavat kuntoon ja vihdoinkin koittaa aamu, jolloin päästään matkaan. Vaan kuinkas käy. Ajettuaan muutaman kilometrin päähän kaupungista, Aune pysäyttää pyöränsä ja ilmoittaa, että hänen täytyy lähteä sulhasensa luokse... Hän oli vain halunnut auttaa lapset matkaan.

Hetken asiaa mietityttään Tiinan omatunto mukautuu ja he, Tiina ja Juha siis, päättävät pyöräillä Tiinan mummon luokse, jonne ei nyt niin hirmuisen pitkä matka ole.

Anni Polvan kerronta on rempseää, jota ei ole tarkoituskaan ottaa hirmu vakavasti.  Olin hieman kahden vaiheilla, luenko tämän vai valitsisinko kuitenkin jonkin toisen teoksen, Vaikka tiinat ovat lapsuudestani tärkeitä ja rakkaita, niin minusta ensin tuntui, että tämä saattaisi olla vähän jähmeä tuttuudessaan, vaan mitä vielä. Kerronta oli kaikkea muuta kuin jähmeää. Luin tämän, pientä vaille yhteen kyytiin ja viihdyin tarinan parissa, vaikka en tiedä, montako kertaa tämän olen lukenut.

Tässä seikkailuissa kaupunkilaisnuoret kohtaavat niin lehmiä, hevosia kuin käärmeitäkin. Juha löytää outoja merkkejä ja yöpyessään järven rannasta löytämäänsä moottoriveneeseen päätyvät autiolle saarelle, saaden "vakavan varoituksen", ettei vieraisiin veneisiin kannata noin vain mennä. Eikä Tiina olisi Tiina, jos hän ei kerran kesässä joutuisi tappeluun. Kun kylän pojat aikovat viedä pienet linnunpojat kissanruoaksi, pistää Tiina voimalla hanttiin Juhan avustuksella. Tappelu taas johtaa siihen, että Tiinan jalka nuljahtaa. Miten nyt päästään eteenpäin? 

Todellakin mukavan leppoisaa ja lupsakkaa kerrontaa maaseutumaisessa miljöössä, jossa reilu toveruus on arvoista tärkeimpiä. 

Naiseudesta:

Majassa Juha tarkasteli tytön saamia muksuja ja raapi harmissaan päätään. - On siinä minulla nainen, tappelee tisensä mustelmille joka paikasta eikä huuda minua avuksi.  

 

Aino-Marja Räsänen: Muuttolintujen mukana. NAISTENVIIKKO 2025!

 Aino-Marja Räsänen

Muuttolintujen mukana

WSOY, 1948

238 + 2 s.

Kansi ja kuvitus: Maija Karma 

Se sitten NAISTENVIIKON lukuhaaste  lähenee loppuaan. Vielä on pari nimipäiväsankaria hakusalla kirjojen maailmassa, tänään vuorossa nimet, jotka ovat männä vuosina aiheuttaneet ongelmia, kun nimi tuntuu tarinoissa olevan kovin harvinainen. Sitä on joutunut etsimään kissojen ja koirien kanssa. Tänään vietetään siis Oilin ja Olgan nimipäivää. Onnitteluni! 

Mutta siis, mistä löytyisi kiva teos, jossa joku Oili ja Olga luuraisi. Luulin sellaisen löytäväni tästä Aino-Marja Räsäsen kirjasta, vaan kuinkas kävikään. 

Muuttolintujen mukana on mielenkiintoinen matka Anni Tellervo Tukian matkassa Ruotsiin ja Ruotsin historiaan ja kulttuuriin ja siinä samalla siihen, mikä yhdistää tai erottaa maat toisistaan. Anni on Karjalan evakkoja Riekkalansaaresta, kalastajantytär, isä kuollut, äiti avioitunut uudelleen Pohjanmaalle.  Eletään sodanjälkeistä aikaa nelikymmenluvun jälkipuoliskolla. Anni on 15-vuotias. Hän on sairastanut keuhkokuumeen, josta toipuakseen, on hänen Toini-tätinsä järjestänyt niin, että Ruotsissa asuva Vera-täti kutsuu Annin luokseen toipumaan ja vahvistumaan. Vera on taiteellinen luonne, kuten Annikin. 

Kerronta on kaikkitietävää, paitsi aloitus ja lopetus, jotka ovat minäkertojan kirjeitä. Matka alkaa Annin kirjeellä Kisselle ja Kaisalle ja päättyy kirjeellä Vera-tädille. Kirjeiden väliin mahtuu vuosi uusia kokemuksia niin hyvässä kuin pahassa. Näkökulma tapahtumissa on siis päähenkilö Annin elämyksissä.  

Matkakokemukset alkavat Tukholmasta, jossa Anni ensi asuu Birgitta-rouvan luona, koska Vera ei sairastumisen vuoksi ole päässytkään tyttöä vastaan. Birgitan lapset suhtautuvat Anniin luontevan ujostelemattomasti, mutta muuten olo tässä hienostokodissa ei oikein ole viihtyisää. Anni saa kuitenkin seurakseen Stinan, joka  opastaa Annia Tukholman huvituksiin. Seurauksena on kuitenkin se, että Stina sairastuu, eikä voikaan matkustaa Annin kanssa yhdessä Kattegatin rantamaisemiin Badstulidiin, jossa Vera-täti asuu ja jonne Anni joutuu matkustamaan yksin. Halmstadilaisessa vanhassa kartanossa asuu myös paronintytär Stina,  joka toivuttuaan saapuu kotiinsa ja uuden ystävänsä Annin seuraan.

Tämä on todellakin täynnä paikanimiä ja kulttuurihistoriaa ja olenkin hieman googlaillut erinäisiä paikannimiä ja asioita ja sain selville esimerkiksi sen, mistä on kysymys, kun puhutaan Juhana Herttuan Punaisesta kirjasta. Mutta onko kaikki ihan historiallisesti oikein ja mikä on totta ja mikä fiktiota onkin jo toinen kysymys. No, Axel Oxenstierna ja Kaarina Maununtytär ovat ihan oikeita historiallisia hahmoja, mutta onko jossain, ja jos missä, niin nähtävissä Oxenstiernan tulitikkulaatikon kokoista Ciceroa? Kaarina Maununtyttären, saksalaisten munkkien käsintekemästä Raamatusta tekoäly-yhteenveto kertoo, ettei sellaista ole olemassa.

Erik XIV Sigrid-tyttärestä löysin kuvan ja tietoa siitä, miten hänen elämänsä liittyy Liuksialaan, mutta olisin mielelläni halunnut nähdä kuvan siitä hopeakoristeisesta hartauskirjastakin, jota Anni sai jossain kartanossa katsella. No, Codex Argenteuksesta löysin kuin löysinkin kuvan. Snorre Sturlssinin Edda lienee ihan oikea olemassa oleva teos ja Välskärin kertomuksetkin, mutta Vadstenan luostarin muistikirja 1344-1545 hieman epäilyttää luostarin historiasta lukiessa. Mistä olen varma, on se, että kirjailijalle on tullut ainakin yksi lapsus, kun hän mainitsee Annin saavan nähdä sivun Bachin Taikahuilun käsikirjoituksesta. Taikahuiluhan on Mozartin ei Bachin teos.

Mitä tulee  tämän päivän nimipäiväsankarittareen, niin kyllähän tästä tarinasta yksi Olga löytyi. Nimittäin ruotsalainen kuvanveistäjä Olga Lanner, jonka pienoisveistosta Nils Holgersonista Anni katselee Selma Lagerlöfin kirjastossa, Mårbackassa, jonne hän myös on ehtinyt matkata. Sitä, onko kyseisessä kirjastossa todellakin tuollaista pienoisveistosta jää hämärän peittoon, mutta Varmlannissa, Rottnerosin puistossa on kyseisen kaltainen isompi veistos, josta taas en tiedä, onko se Olga Lannerin vain jonkun muun tekemä.

No, tämä oli kuitenkin ihan hauska tyttökirja, jota luki ihan mielenkiinnolla, joskin aika ajoin hieman kysellen ja miettien, että onkohan tämä nyt ihan totta totta, vai hieman sinne päin. Myös pieni vähemmän mukava sivumaku tarinassa oli, kun vierailtiin sirkuksessa. 

Kokonaisuutta ajatellen ja matkakirjaluonnetta ajatelle, tässä teoksessa tuntuu olevan pieniä detaljeja yhdistetty enemmän ja vähemmän erikoisella tavalla. Anni tutustuu Ruotsiin laajemminkin, Tukholmaa, Hallannin maakuntaa, Varmlantia, Upsalaa ja Ruotsin Lappia johon hän matkustaa laskettelemaan Veran kanssa, ja jossa Vera kohtaa menneisyytensä. Anni puolestaan tapaa Kullervon ja huomaa äkkiä potevansa koti-ikävää. Vera on lähtenyt häämatkalle Eurooppaan ja Anni palaa kotiin Pohjanmaalle.

Naiseus:

"Kyllä täytyy myöntää, että muoti tekee vähäisemmäkin naisen orjakseen." 

j.k. Mikä minun täytyy vielä mainita lukukokemukseen liittyen on se, että tästä opuksestani puuttui sivuja, jotka oli, ilmeisesti, revitty pois. Tällainen sivujen repiminen ja puuttuminen harmitti tietysti, varsinkin kun sivuja puuttui lähemmäs parisenkymmentä. Opukseni on antikvariaatista ostettu, enkä muista, oliko sivujen puuttumista mainittu. Teos on aikoinaan kuulunut Mallusjoen koulun oppilaskirjastoon.

 

Stina Lindeberg: Salaisuuksia tohtorin talossa NAISTENVIIKKO 2025

Stina Lindeberg

Salaisuuksia tohtorin talossa

Tjuven i Paradiset

Suomentanut Sinikka Karhuvaara 

WSOY,  1955

140 + 1 s.

Kansi: Leena Puranen

Tänään, 22. heinäkuuta vietämme Leenan, Leenin, Lenitan ja Matleenan nimipäivää. Onnitteluni tämän   Naistenviikkolukuhaastejpostaukseni myötä itse kullenkin nimipäiväsankarille. Viikon kirjapinooni löytyi tällä kertaa Stina Lindebergin kirja Salaisuuksia tohtorin talossa, jonka alkuperäinen nimi Varkaita Paratiisissa olisi ollut ihan ok kirjan nimenä sekin. Mene ja tiedä sitten, olisiko vihjeellisesti ollut liian selkeä. Niin tai näin, niin tämä teos on mitä mainioin lastendekkari, jossa voi käyttää omia hoksottimia syyllisen etsinnässä.

Näin naistenviikon haastetta ajatellen taas, tämä teos olisi ollut sopiva myös ylihuomiselle, viikon päätöspäivälle, jolloin on mm. Kristiinan nimipäivä, josta Stina on johdos. Minä valitsin tämän kirjan kuitenkin teoksen päähenkilön Lenan mukaan, mikä puolestaan on lyhennys Leenasta. Ja nytpä hokasinkin, että sopiihan tämä kuin nenä päähän siksikin, että kirjan kansikuvan on tehnyt Leena Puranen. 

Salaisuuksia Tohtorin talossa on siis, kuten jo sanoin oivallinen lastendekkari, jossa syyllistä voi pähkäillä kerronnassa olevien pikku vihjeiden avulla.  Tohtori Olle Lövendalin talossa tapahtuu varkaus. Tohtorin huoneesta varastetaan kaksi ampullia morfiinia ja putkellinen  fenedriini-tabletteja. Vähää aikaisemmin oli vastaanottohuoneen pöydältä olevasta lippaasta hävinnyt myös viidenkympin raha. 

Olle Lövendalilla on vaimo Elsa ja lapset: Åke, joka opiskelee lääketiedettä, Gunilla, Lena, joka kävelee unissaan ja jonka kirjahyllyssä on kokonaista kolmetoista salapoliisiromaania, lainattuja joka ilmansuunnalta,  ja pikkupoika Mårten. Lena haluaisi koiran ja Mårtenilla on kilpikonna. Talossa on myös kissa, Misse. 

Lisäksi taloudessa on talouspalvelijana Elna, joka tuntee vetoa hänen luonaan käyvään Karlssoniin, jota muu perhe nimismiehestä puhumattakaan katso oikein hyvällä. Elnalle on hankittu lisäavuksi Agneta Valström, joka auttaa puutarhassa ja taloudessa ja on kuin perheenjäsen. Neiti Annie Lövendal on sukulaistäti, joka on tullut tohtorin taloon lepäämään leikkauksensa jälkeen. 

Gunilla seurustelee tullitarkastaja Boströmin pojan, Janin kanssa, joka on pitkä ja laiha. Isä Boström on terveydellisiä ongelmia ja hän istuu p y ö r ä t u o l i s s a (ei rullatuolissa, kuten tekstissä lukee). 

Kysymys kuuluu. Liittyvätkö rahojen katoaminen ja lääkevarkaudet yhteen? Ja kuka onkaan syyllinen? Näitä kysymyksiä lukija voi pohtia kaikkitetävän kertojan edetessä tarinoinnissaan. 

Varkauksia selvittävät, Sherlock Holmes & Watson -hengessä, nimismies Anders Ringstad yhdessä Lenan kanssa, joka aina välillä saa lainaksi nimismiehen Dolly-koiran. 

--- ---  tyttö tuli ikkunan kohdalle, kuului teatterikuiskaus: - Mutta setä, jos otan roiston kiinni sedälle, saanko sitten lainata Dollya? - Minulle? - Niin niin. Eikös sedän työtä ole roistojen jahtaaminen ja olisihan se aika noloa, jos setä ei pystyisikään selvittämään tätä. Tule Dolly, nyt juostaan. Nimismies Ringstad seisoi hetkisen ikkunassa ja katsoi tytön jälkeen. "Nainen!" Ajatteli hän, "huolimatta kolmestatoista ikävuodestaan. --- --- . 

Myös Elsa-äiti näkee Lenan naiseuden saatuaan tältä kalliin ja hienon käsilaukun meikkeineen.

- Tuohan on hulluinta, mitä olen nähnyt, sanoi hän . Mitä sinä sillä teet, sinä, jolla on vain luonnolliset värit kasvoissa. Mutta äiti silitti Lenan niskaa ja vastasi: - Älä sano niin! Lena on nainen ja näkee, että hänen äitinsä pian täytyy turvautua keinotekoisiin väreihin tehdäkseen vaiktuksen herraansa ja mieheensä. Olle Lövendal ei vastannut, vaan otti vaimonsa kasvot käsiensä väliin ja suuteli häntä suulle. 

Salaisuuksia tohtorin talossa on pirtsakka lasten- ja nuortenkirja ripauksella huumoria ja hyvää tuulta vakavien aiheiden rinnalla. 

Johanna Spyri: Dori työssä! NAISTENVIIKKO 2025

 Johanna Spyri

Dori työssä

Alkuteos: Was aus ihr geworden

Suomentanut Aino Jauhiainen 

WSOY, 1932

155 s.

Kansi: Kylli Koski 

Tänään vietämme Hannan, Hannen, Jennan, Jennin, Joannan, Johannan ja Jonnan nimipäivää. Onnittelun heille.   Naistenviikkolukuhaasteeseenjj valikoitui Johanna Spyrin Dori työssä -teos, joka on jatkoa viime vuonna tähän samaiseen haasteeseen lukemaani Mitähän Dorista tulee -teokseen. 

Dori on nuori nainen, joka asuu äitinsä Dorothean kanssa Italian Cavandonessa, jossa hän elänyt pitäen huolta hoitoonsa saaduista lapsista. Nyt kuitenkin toinen näistä, Willy on kuollut ja toinen, Otto, tohtori Strahlin poika, on haettu kotiin. Dori tuntee tyhjyyttä elämässään ja on miettinyt, että ryhtyisi hoitamaan lasten sijasta aikuisia ihmisiä, kun saakin viestin tohtori Strahlilta, joka kertoo, että Otto on sairastunut ja lääkäri on suositellut paikanvaihdosta. Tohtori tahtoisi Dorin lähtevän Rivieralle Oton hoitajaksi. Niinpä Dori matkustaa Bordigheraan. 

Bordigherassa, pienessä huvilassa, jossa on tarkkaan valikoitu vierasjoukko, Dori tapaa herra Maurizion ja tämän sisarukset Veran ja Ernan. Herra Maurizio kiinnostuu Dorista, jolla on sama sukunimi ja jonka isä on kotoisin samoilta seuduilta kuin hra Maurizio, joka alkaa kutsua Doria serkukseen, sillä kaikki Mauriziothan ovat sukua keskenään.  Hra Maurizio kiinnostuu Dorista. Erna puolestaan katsoo, että Dori, vaikka on hyvästä kodista, on luultavasti joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja että tältä puuttuu täysin seurustelutaidot. 

Kun tohtori Strahl saapuu myös muiden lastensa kanssa Bordigheraan kiinnostuu hra Maurizion Erna-sisko tästä tohtorista, mutta tuo hemmoteltu lapsi, Otto on hänen mielestään rasittava. 

Tohtori Strahlilla on Oton (10 v.) lisäksi pojat Oskar (16 v.) ja Waldemar (15 v.). Oskar ja Waldemar ovat luonteiltaan hyvin erilaiset. Oskariin on helppo tutustua ja mieltyä, Waldemar on hiljainen eikä niin sulavakäytöksinen. Dorin ja Oton suhde on lämmin ja syvä kiintymyssuhde ja vanhemmat pojatkin etsiytyvät Dorin seuraan.

- Niin, se on totta! Olemme niin usein sanoneetkin, jatkoi Oskar. - Mutta ette voi ymmärtää, miten monesti tarvitaan sellaista äitiäkin, jollainen on Max Thielellä; sellaista äitiä, jolle voi kertoa kaikki, jolta voi pyytää kaikkea, ja jonka kanssa saa neuvotella ja joka voi auttaa! Samaa mieltä on isäkin. Usein hän huokaisee, kun miellä on niin autiota eikä tiedä, kenelle hän puhuisi. Silloin hän sanoo: - Meidän talostamme puuttuu sydän. Ja juuri sitähän minäkin tarkoitan.

Hra Maurizio tekee kaikkensa päästäkseen Dorin seuraan ja siinä samalla niin, että Erna pääsee seurustelemaan tohtorin kanssa, jonka kanssa tämä viihtyykiin. Mutta Erna on kahden vaiheilla, sillä tuo rasittava pikkupoika, Otto...  

- Hyvä serkku, sanoi Richard Dorille, teillä on naisen sydän ja te ymmärrätte näitä asioita. Miten te ratkaisisitte tämän pulman? Mitä on nuoren naisen tehtävä silloin, kun hänen sydämensä tuntee voimakasta vetoa, mutta järki vastaa kieltävästi, koska taakka, jonka hän siten joutuisi ottamaan hartioilleen, olisi liian raska? - Kysykää minulta vain, miten sellainen puolma on ratkaistava, virkkoi Dori katsoen säkenöivin silmin. Jos kerran sydän tuntee voimakasta myöntymystä, ei mikään taakka käy sille liian raskaaksi. 

Dori ja Erna ovat hyvin erilaiset luonteet. Toinen on hyväsydäminen, avulias, rakkaudessaan pyyteetön, toinen kulttuuri-ihminen, huveja etsivä maailmannainen. Kun Dori huomaa, että tohtorin ja Ernan välillä on syntymässä jotain, hän haluaa palata kotiinsa Cavandoehen ja pyytää, että voisi viedä Oton mukanaan, kuten aiemmin on luvattu. Mutta silloin tohtori yllättääkin Dorin ja - yllätti hieman minutkin lukijana. 

Johanna Spyri taitaa ihmiskuvauksen, tunteita ei kirjoiteta auki, ne nousevat tekstin lomasta. Vastakohdat lyövät kipinää ja luovat jännitteen, joka kestää ja ponnahtaa yllättävästi kuin viritetty jousi lennähtäen maaliinsa. Pidän todellakin paljon Spyrin lapsikuvauksista, jollainen tämäkin tarina toki on, mutta tässä on myös heräävien tunteiden, rakkauden aspekti, jota kuvataan herkästi ja kauniisti. Toivoisinpa, että tästäkin teosparista saisi uudemman käännöksen ja yhteispainoksen, vaikka pidän toki näistä vanhoistakin painoksista, joissa on oma viehätyksensä. 

Kiva yksityiskohta: Kansikuvan on tehnyt lapsuudesta tuttu Kyllä-täti eli Kylli Koski. Suomalaisen naistaiteilun omintakeisia edustajia. 

 

 

Rauha S. Virtanen: Tapaamme Seljalla! NAISTENVIIKKO 2025

 

Rauha S. Virtanen 

Tapaamme Seljalla

WSOY, 1958 (2. painos)

221 + 2 s.

Kansi: Maija Karma

- Ajatellaan asiaa. Tietysti olisi hyvä, jos saisimme ensin hiukan tutustua tuohon sankariin. Emmehän voi harkitsematta ottaa aivan vierasta tällaiseen toveripiiriin. - Sinä et siis luota meidän arvostelukykyymme, huomautti Kris viileästi. - Aika omituista todella, Ari, sanoi Raina moittivalla äänellä. - Voi epätoivo, huokasi Tomi. - Jopas tässä ollaan tärkeitä. Kuka nyt vio puhua naisten arvostelukyvystä. Se on aivan liian olematon käsite. Hehän ihastuvat kuin päättömät kanat mihin tahansa tyyppiin. Kris katseli Tomia kylmin siniharmain silmin. Kas vain, hän sanoi jäisesti, emmepä ole aikaisemmin huomanneetkaan, millaiset käsitykset gentlemanneillamme on meistä tytöistä. 

Naistenviikkolukuhaastetta tässä jatkamassa ollaan. Tänään vietämme Maaretin, Maaritin, Margaretan, Marketan, Reetan ja Reettan nimipäivää. Onnitteluni!

Luin haasteeseen Rauha S. Virtasen Tapaamme Seljalla, joka on jatkoa Seljan tyttöihin.  Seljan tytöthän ovat: Kris, eli Kristiina, jonka nimipäivää vietämme naistenviikon päätteeksi 24:ntenä heinäkuuta, Margarita (Margaretan rinnakkaisnimi) , Virva ja Dodo. Takakansitekstissä Virvan nimi on vaihtunut Virpiksi, mikä mainittakoon lipsuksena.

Margarita on, kuten on aiemmin tullut esille Seljan perheen ottotytär, meksikolaista alkuperää äitinsä puolelta. Tässä Seljan tyttöjen jatko-osassa tämä Margaritan menneisyys ja suhde meksikolaiseen isoisäänsä on erityisesti tapetilla. Seljan perhe saa vieraakseen amerikkalaisen nuoren miehen Jerryn, joka sanoo olevansa sosiologin opiskelija ja haluaa haastatella kirjailija Riku Seljaa isänsä kanssa toimittamaan lehteen. Jerrystä tulee pian nuorisoryhmän jäsen, tosin siitä seuraa myös hankauksia ja erinäisiä mustasukkaisuuskohtauksia. Jostain syystä, Jerry tuntuu olevan kovasti kiinnostunut Margaritasta, kirjoittaa tästä ylistäviä kirjoituksia ja ottaa kuvia ja Jerry on käynyt Meksikossakin. Epäluulo kasvaa, kunnes kaikki paljastuu ja miehen todellinen luonto ja tarkoitusperät paljastuvat.

Tapaamme Seljalla on ihan mukava, kesäinen tarina koti- ja ystäväpiirin tekemisistä ja tunnelmista. Tyttöjen äitipuoli Rea alkaa voida pahoin tiskatessaan. Isä Riku on varma, että tuleva lapsi on poika.  Kerronta on kaikkitietävää kerrontaa, suoraa ja kirjakielistä. Tosin yhdessä vaiheessa, erään perheen kotiapulainen puhuu murteella:

- Älä sinä hömppöötä vanhaa ihmistä, torui Miina. - Kyllähän mäkin sen verran tielän, että nykyään se tanssaa jo alakouluiässä.

Tämä D:n vaihtuminen älläksi. Kyseessä lienee hämäläismurre, Miina vaikuttaisikin olevan jostain Lahden suunnalta, kun mainitsee: - Toista oli silloin kun minä olin nuarena Vesilahlella - ei silloin tämmöisestä tieletty.

Hieman erikoinen poikkeama kerronnassa, kun muuten dialogit sujuu ilman kummempia eroavaisuuksia. Henkilöiden luonne ja erot tulevat lähinnä esiin suhtautumistavoissa. Margarita esimerkiksi on etelämaalaisena "tulistuva" luonne, vaikka hän onkin yrittänyt tasoittaa luonnettaan. Sieniretkellä hän kuitenkin kimmastuu petolliseen Tomiin.

- Mutta "isojen" joukosta oli leikki kaukana. Margarita polki jalkaa ja huusi vihaisena kuin pippuri: - Totta vie, Tomi, jos olisin poika, niin löisin sinua nyt. 

 Naisellisuuden asteet:

- Milloin aiot mennä leikkauttamaan tukkasi, Kris? Sehän on jo pitkä kuin mikä. - Onko se tosiaan? - Kas vain. Oikeastaan sinusta on tullut aivan uusi tyyppi jotenkin naisellisempi ja pehmeämpi, nyt kun tukkasi on vähän pitempi. - Hauska kuulla. Minä kyllä kannatan lyhyttä tukkaa, mutta se on jäänyt nyt jostakin syystä leikkaamatta. - Jostakin syystä...ha ha ha... 

Erikoinen sanonta:

Nyt  kaikki alkaa heittää jättiläistä minun päässäni.

Ei tämä yhtään hassumpi tarina ollut. Aikamiljöö oli tietysti hyvin erilainen. Otetaan esimerkiksi puhelin, jotka olivat hyvin erilaisia tuohon maailmanaikaan. Mikä minua kuitenkin ihmetytti, oli, että isä Selja lähti ulos soittamaan, mahdollisesti puhelinkioskiin, kyllähän kodeissakin sentään puhelimia oli, mutta ehkä ne eivät sitten niin yleisiä olleet kuitenkaan. 

Tarina ilmeisesti sijoittuu Tampereelle, josta kirjailija on kotoisin. Hämeenpuisto mainitaan. Sammalvuori taas mietityttää, sillä sellainen löytyy Espoosta.  Leppäkertunkujaa myös mietin, onko se todellinen kadunnimi Tampereella vai keksitty. Ehkä miljöö on kuitenkin osin kuvitteellinen eikä pohjaudu todelliseen ilmestymisajankohdan kaavaan. 

Maija Karman kansikuvitus on upea. Harmi, että tuohon takakansiesittelyssä on tuo alussa mainitsemani lipsus. Virvalla ei tässä kuvituksessa ole "kissamaisia" silmälaseja, jotka "tekivät hänet immuuniksi kaikkiin ihastumisiin". 

Muualla sanottua:

Sivutiellä: "Arkisen hyväntuulinen nuortenromaani"

 

Aune Sarkanen: Pieni sairaanhoitajatar NAISTENVIIKKO 2025

 

Aune Sarkanen (Aili Somersalo)

Pieni sairaanhoitajatar

Gummerus, 1929

119 s  

Naistenviikkolukuhaastejjatkuu. Tänään vietämme Saaran, Sallan, Sallin, Saran, Sarin ja Saritan nimipäivää. Onneksi olkoon ja mukavaa kesäpäivää vain teille kaikille. 

Minulta löytyi haastetta varten Aune Sarkasen (sama kuin Aili Somersalo) vanha kertomus, kuten kirjan nimiösivulla sanotaan: Pieni sairaanhotajatar, jonka sivuhenkilöistä löytyi Saara-niminen henkilö. 

- Sinun tuhlaavaisuutesi vie meidät perikatoon, Saara. On mieletöntä tuhlailla sellaisia summia pienten tanssien järjestelyyn. - Sano vain suoraan, että sinun mielestäsi tanssit jo sinänsä ovat mielettömyys! - Niin sanonkin. Sinähän tuskin olet parantunut pitkästä sairaudestasi. - Mutta paranemistani juhliakseni minä nämä tanssit järjestänkin! Etkö voi käsittää, että maattuaan kaksi kuukautta sairaana ja laahusteltuaan toipilaana huoneesta toiseen, haluaa jo vähitellen hiukan huvitellakin. Mutta sinä tietysti toivoisit, etten olisi parantunut lainkaan, vaan olisin kuollut pois varojasi tuhlailemasta. --- ----   - Olet järjiltäsi. - Mene tiehesi! Olet kauhein mies auringon alla. 

Tätä avioparin riitelyä kuuntelee Irja, Pieni sairaanhoitajatar, joka oli valinnut tämän alan elämäntehtäväkseen rakkaudesta Jumalaan ja rakkaudesta lähimmäiseensä. Hän oli vielä aivan nuori ja hento ja lempeä tyttö, jolla oli suuret ruskeat silmät ja naisellinen olemus.

Saara oli Irjan serkku ja Irja oli asunut viimeiset kolme kuukautta tämän luona hoitamassa tätä ja sattunut samalla kihlautumaan Saaran langon (miehen veli) Lassi Lähteisen kanssa, joka myös asui taloudessa. Kihlaus tuntui kuitenkin jotenkin perusteettomalta vaikka Irja olikin kiintynyt mieheen.

No, tanssiaiset järjestetään, ja Saara hankkii Irjallekin, tämän vastustuksesta huolimatta, upean tulipunaisen  tanssiaisleningin ja kultakengät. Tanssiaisissa Irja näkee sulhasensa suutelevan toista naista ja pakenee. Hän jättää Saaralle kirjeen, jossa kertoo että hänen on lähdettävä ja  

"ettei enää katso olevansa kihloissa Lassin kanssa". 

Irja suuntaa askeleensa erään ystävänsä, Emmin luokse, joka myös on sairaanhoitaja.  Emmin pitäisi lähteä oman potilaansa luokse, mutta hän ei oikein voisi jättää äitiään, joka oli sairastunut, yksin. Niinpä Irja ottaa Emmin potilaan omaksi. Irjan uusi paikka on tohtori Lepänahon kotona, hänen äitinsä hoitajana. Mutta pian Irja saa huomata, että hänen täytyy taas poistua, kun perheen tuttu Elsa tulee mustasukkaiseksi tohtorista Ja alkaa juonia Irjan päänmenoksi. 

Irja suuntaa sairaanhoitajakotiin, josta hänelle osoitetaan uusi paikka, rikkaan rouva Hellmanin luona, jossa hänen tehtäviään on lähinnä seuraneidin ja kamarineidon tehtävät, eikä lainkaan sairaanhoidollisia, mitä nyt lääkkeen antaminen. No, täälläkään Irja ei kauaa joudu olemaan.

"Neiti on sairaanhoitajatar, joka vaeltaa kodista kotiin. Hän viipynee luonani vain - iltaan asti. 

Ilmoittaa rouva Hellman vieraalleen Herra Hillille, joka juuri oli ilmoittanut olevansa iloinen, kun oli saanut tutustua neiti Laineeseen. Ennen lähtöään Irja saa todeta,että rouva Hellmanin tytär Elisabeth on tuo samainen Eila Levä, jota Lassi Lähteinen oli suudellut ja jotka olivat sittemmin avioituneet. 

Irja suuntaa jälleen sairaanhoitajakotiin, kun hän kohtaa  vanhan naisen, joka kysyy: 

"Olisiko neidillä antaa muutama penni? - Mihin mummo niitä pennejä tarvitsisi? - Menisin tästä vähän apteekkiin. Kleini niin vaivaa ja Akelikin on niin kipee. - Mikä Akselilla sitten on? - Toiset pojat tuuppivat katuojaan, sen polvi on turvoksissa.

Irja auttaa mummoa ja lähtee tämän pieneen asuntoon ja tapaa Akselin, jonka polvi on pahan näköinen ja kuumettakin lapsella on. Irja ryhtyy hoitajattaren toimiin ja jää  mummon luokse tehden suunnitelmia auttaakseen kurjissa oloissa elävää naista ja tämän lasta. Mutta, kun Irja kalustaa huoneen, mummo pistää stopin. 

 - Ei! sanoi mummo pontevasti ja katsoi Irja tuikeasti silmiin. - tähän minä en suostu! Neiti kuulee se nyt, ja korja kohta pois kamppeensa! - Mutta mummo kunta! Mummo tuli pöydän ääreen ja hypisteli pöytäliinaa,  --- --- Ei, sanoi hän vieläkin, vaikkei juuri yhtä tarmokkaasti, - vaikka minä köyhä olen, niin minä en salaa varastettua tavaraa. 

Mummo ei ota kuuleviin korviin Irja selityksiä, vaan sanoo, ettei tahdo linnaan istumaan, - minä olen kunniallinen muija! Lopulta mummo aikansa itseään huojuteltuaan saa oivalluksen ja katsoo Irja tarkkaavasti. - Minäpä kysyn herra tohtorilta. --- --- lupasi käydä tänään. Portiasta kuuluu askelia ja ...

Ja kukapa muu tohtori olisi, kuin tohtori Lepänaho, joka ilmoittaa mummolle, että mummo voi olla ihan rauhassa, tavarat eivät ole varastettuja sillä Irja on hänen morsiamensa.,

Pieni sairaanhoitajatar on ihan hauska, hyvänmielen rakkaustarina, jossa on vivahde hengellisyyttä, mutta ei mitenkään paatoksellisesti. Aika on sadan vuoden -takainen Helsinki. Kerronnassa mainitaan Viertotie ja Kaivopuisto. Rakkaustarinahan tämä on. Sairaanhoidollista aspektia on hyvin vähän. Tarinoinnissa on vivahde lystikkyyttä, mikä erityisesti tulee ilmi mummo-osiossa. Naisnäkökulmaa ajatellen mummo on myös kaikkein persoonallisin hahmo. Feminismi on tästä teoksesta kaukana. Se, että naisen turva on miehen käsivarsilla on toki tarinan taustalla nähtävissä, mutta mielestäni ei kuitenkaan ensisijainen motiivi. 

Naisnäkökulma on myös nähtävissä kielellisesti. Kuka enää käyttää vanhaa suomalaista muotoa sairaanhoitajatar? 

Hykerryttävä ilmaisu: tomunimijä

 

Rebekka Räsänen: Saarisen musta lammas NAISTENVIIKKOHAASTE 2025

 

Rebekka Räsänen

Saarisen musta lammas

Gummerus, 1958

229 s.

 - Ajatelkaa, meitä on ensi yönä vain neljä avutonta naista täällä metsässä kaukana muista ihmisistä. Ei sitä koskaan voi tietää ...  – Hän osasi saada äänensäkin ihan puistattavaksi.  – Hyi, älä pelottele, Hannele moitti. – Tämä on niin rauhallinen paikka, ettei täällä koskaan ole mitään tapahtunut. Hannelenkaan rohkeus ei ollut varsin ehdoton, vaikka hän äsken – hän taas Kirstin naljailun pelosta – ei ollut antanut sitä ilmi. Ja Mirjam-poloisen silmät olivat jo suuret kuin jäniksen. – En minä tarkoittanutkaan, Kirsti selitti lipevästi, – mutta – ääni muuttui taas karmivan kolkoksi – ajatelkaa tämän paikan nimeä – Aaveniemi ... 

- Ellet nyt lakkaa, saat tämän niskaasi! Mirjam uhkasi tyynyllä ääni jo itkun rajamailla. - Hui ...! hän samassa kirkaisi kauhistuneesti. Hannele ja Kirsti kääntyivät nopeati, he olivat juuri kaikki Hannelen huoneessa. Mitä nyt ... ?

Se oli vain Riikka, jonka mittava olemus oli täyttänyt oviaukon ja pelästyttänyt Mirjamin.  

 

Naistenviikkolukuhaaste on alunperin Tuijatan ideoima lukuhaaste, jota tänä vuonna emännöi Tuulevi. Olin hieman kahden vaiheilla, josko aiemmasta poiketen en tänä vuonna lähtisikään mukaan, mutta tässä sitä taas ollaan: Kirjojen parissa, joiden tarinoista olen yrittänyt löytää jonkun viikon nimipäiväsankarin. 

Tänään 18. heinäkuuta vietetään Riikan  nimipäivää. Onnea vain kaikki ninipäiväänsä viettävät. Riikka on lyhennelmä Fredrikasta. Aiempien vuosien tapaan on minun ollut vaikea löytää ketään Riikkaa tarinoiden pää- tai sivuhenkilöinä. Kirjailijoita joitain löytää, mutta he eivät ole olleet oikein minun ominta kirjallisuuttani edustavia.

No, Riikan-päivän kunniaksi löysin luettavakseni Rebekka Räsäsen vanhan tyttökirjan Saarisen musta lammas, jonka olen  joskus muinoin lukenut, ja jonka jatko-osan luin muutama vuosi sitten sitten tähän samaiseen haasteeseen. 

Saarisen musta lammas  kertoo kesäpäivistä merenrantahuvilayhdyskunnassa ja erityisesti Aaveniemessä, jonka omistaa Rankan insinööriperhe. Rankan tytär Hannele on äitinsä tapaan arvonsa tunteva hienostoperheen tytär. Hänellä on kuitenkin ehdot saksankielessä ja matematiikassa. Saarisen kaksoissisarukset Kirsti ja Mirjam, joiden isä myös on insinööri  ovat hekin saaneet ehdot. Kirsti saksankielessä ja Mirjam Hannelen lailla saksankielessä ja matematiikassa.

Kun Rankan ja Saariset insinöörimiehet lähtevät Brasiliaan, jonne heidät on kutsuttu johonkin paperitehtasprojektiin asiantuntijoiksi, lähtevät vaimot mukaan virkistäytymään.  Tytöt ovat siis ihan ominpäin huvilalla, paitsi että heitä opettamaan ja ehdoista selviämisen auttamiseksi on palkattu kotiopettaja —  Aina Rautanen, jonka  "asiallisuus ja täsmällisyys näytti horjumattomalta"

Niin ja onhan sitten tietysti Riikka, tuo perheen pitkäaikainen apulaisrouva, oikea "kansanihminen" hyväntahtoisuudessaan, ja joka on oppinut "suitsimaan suunsa". Saarisen musta lammas on ehta tyttökirja, jonka päähenkilöksi nousee Kirsti. Kirsti ja Mirjam ovat kaksosuudestaan huolimatta toistensa vastakohtia. Kirsti on sanoissaan rohkea, hieman itseironinen, Mirjam arka, joka hakee Hannelen hyväksyntää.

Kesän aikana Kirsti tutustuu rampaan Liisa-tyttöön, joka asuu yksinään läheisessä tuvassa äitinsä kierrellessä kauppaamassa erinäisiä tavaroita. Vahvana teemana tarinassa onkin eriarvoisuus. Hannelen koti on hieno ja rikas, eikä Kirstin ja Mirjaminkaan perhe köyhiä ole. Tutustuessaan Liisaan, jonka jalat ovat halvautuneet lapsuuden onnettomuuden seurauksena Kirsti alkaa nähdä elämää hieman erikantilta. Hän kuitenkin salaa tuttavuutensa pitkän aikaa  muilta tytöiltä, luonteensa kun on hieman konstikas. 

Saarisen musta lammas on siis kaksiosaisen tarinan ensimmäinen osa, jossa ihmissuhteet hankaavat enemmän ja vähemmän. Jännittäviltä tapahtumiltakaan ei selvitä, kun kynttilöitä poltetaan yksinäisissä ullakkohuoneissa.  

Tytöt versus pojat -asetelma pisti mietteliääksi, kun Hannele saa vieraikseen apteekkari Kronehjelmin lapse Elsen ja Axelin joiden mukana on myös Axelin toveri Mauri Sarasto. 

"Else on kuin nokkia harakka ja se Rankan likka kuin kujertava kyyhkynen ---- ---- jaksanet niiden kaakatusta pari tuntia kestää ... tiedäthän minkälaisia tytöt ovat!" - Onhan minullakin sisar! Maailmassa on yleensä hirveän vähän oikein reiluja tyttöjä..." ---- --- Ei niitä ole ensinkään ...

Tämä tyttöjen eripuraisuus versus poikien reiluus minua hieman hämmentää, sillä se taitaa olla aika yleinen kuvaus. Toisaalta esille tuodaan Liisan kokemus pojista, jotka ovat pilkanneet hänen rampuuttaan. Tässä toinen tekijä, mikä kiusaa minua lukiessa. Miksi jatkuvasti kerronnassa käytetään nimeä Rampa-Liisa. Kun on kerran tehty tiettäväksi, että tyttö on rampa niin ei sitä tarvitsisi jatkuvasti korostaa. Voisi vain käyttää Liisa nimeä. 

Pojat Axel ja Mauri kuvataan siis reiluina kavereina, ja reiluksi  tytöksi osoittautuu Kirstikin, kun moottorivene, jolla nuoret ovat tulleet vierailulle tekee tenän ja pojat kaipaavat miestä, joka osaisi auttaa. Tällöin Kirsti kysyy:  - Täytyykö sen välttämättä olla mies? 

Kirsti korjaa moottorin ja tekee poikien kanssa ajelun tutustuttaen nämä Liisaan. Seikka, mikä saa Hannelen nyrpeäksi, kun Kirsti on ominut pojat ja Else osoittautuu vähemmän miellyttäväksi seuraksi ja osoittautuu oikeaksi madoksi "livauttelemaan pieniä sieviä pumpuliin kiedottuja epäkohteliaisuuksia niille, joille hän halusi osoittaa ylemmmyysrajan.

Ei sillä, kyllä Hannelekin tämän taidon osaa, kun Kirsti lopulta kertoo Liisasta ja tuo tämän vierailulle huvilalle. Kyllä hyväntekeväisyyttä voi harrastaa, mutta rajat sentään on oltava, hän ajattelee.

Ihan menevää ihmissuhdedraamaa siis nuorten kesken tämä teos. 

Lapsus: Kirstin ilmoittama koko nimi: Kirsti Agneetta Johanna Karoliina Saarinen muuttuu myöhemmin Kirsti Angeetta Johanna Kristiinaksi. 

Kirjallisuusviitteitä: Pikku Heidi, Caritaksen kirja, Kahdeksan serkusta. Montgomery, Topelius, Swan, Webster vastapainona kauhukirjallisuuteen viittaavia nimiä, joista mietin, ovatko ne todellisia vai keksittyjä teoksia, niin hyytäviä niiden nimet ovat, ja erityisen merkittäväksi muodostuu Pieni runotyttö -teos.  

Hieman ihmettelen ajankuvaa:

Liisa, joka on 11-12-vuotias ei ole käynyt koulua. Hän on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan sivusta seuraten. Teos on ilmestynyt 1958, mutta kuvaako teos viisikymmenlukua? Mitä oppivelvollisuus, joka oli voimassa, tarkoitti tuohon aikaan. Vapauttiko laki invalidit? Käsite holhouslautakunta tulee esille, mutta kovin huolestuneita ei Liisan hyvinvoinnista tunnuta olevan, ennen kuin Kirsti puuttuu asiaan. 

Tämä tarina jäi siis kesken ja vaatii myös sen jatko-osan, Musta lammas lyö päänsä seinään,  lukua, jotta voisi olla tyytyväinen.