31 joulukuuta 2021

Aili Somersalo: Siivekäs hirvi!

 

Aili Somersalo

Siiivekäs hirvi

Karisto, 1954 (2. painos)

169 + 1 s.


Alkulause: "Hannu oli nähnyt sen.!"

Eletään 1800-luvun ensimmäistä vuosikymmentä. Suomessa on sota. Suomen sotana tunnetun sodan merkitys Suomelle on merkittävä historiallinen tapahtuma, mutta loppujen lopuksi sen syistä ja synnystä, sen ajan poliittisesta ilmapiiristä en tiedä oikeastaan mitään. Tässä kirjassa eteen tulee väite, joka tuo mieleeni yhtymäkohdan toisesta maailmansodasta ja Hitlerin ja Stalinin keskinäisestä sopimuksesta. Nimimttäin väite, että Napoleon olisi luvannut Suomen Venäjän tsaarille, jos tämä kykenisi sen Ruotsilta valloittamaan. En ole koskaan ajatellut, että Napoleon liittyisi jotenkin asiaan. Pitäisi kai lukea enemmän aiheesta.

No Siivekäs hirvi on siis historiallinen nuortenkirja, jonka päähenkilö on Hannu Hurtta niminen nuorukainen ja hänen kaksossisarensa Maijastiina. He asuvat Jynkässä. Lisäksi on Yrjö Kotka niminen naapurin poika ja Jaana-niminen Sandelsin mamselli, joka paljastuu Hurtan lasten tädiksi.

Tarina lähtee liikkeelle, kun Hannu näkee "siivekkään hirven", joka suvussa kulkeneen tarun mukaan kertoo jonkun kuolleen. Siivekäs hirvi veisi kuolleen sielun Luojan tuomioistuimen eteen. Paitsi siivekästä hirveä Hannu tapaa hiihtoretkellään myös tuntemattoman pojan, joka myös on nähnyt oudon ilmestyksen, mutta myös kertoo oudon viestin. Kotiin saavuttuaan on kotimökki täynnä sotilaita ja Hannu saa kuulla sodan syttyneen ja isän kuolleen saatuaan osuman. Hannu lähtee sotimaan isänsä tilalle ja kertomus on paljolti kerrontaa siitä, kuinka sotajoukko vaeltaa paikasta toiseen välillä perääntyen ja välillä taistellen hyökkääjiä vastaan. Maijastiina etsiytyy Sandelsin mamsellin Jaanan apulaiseksi.

Tarina rakentuu historialliseen ilmapiiriin, jossa suomalaiset odottavat luvattuja vahvistuksia Ruotista, vahvistusia, joita ei kuitenkaan tule. Venäjän tsaarin viesti suomalaisille  taas on, että suomalaisille on luvassa itsenäisyys tsaarin suojeluksessa ja Sprengportenin palvelusten avulla. Tarina sijoittuu Savon seutuville (näin oletan paikannimistä päätellen). Etelässä, Porvoon paikkeilla pormestari on jo antautunut tsaarille. 

Kerronta on hyvää ja sujuvaa, yhdistelmä historiaa ja mielikuvitusta. Kerronnassa yhdistyy myös kristinusko ja kansauskomukset. Maijastiina on lappilaista sukuperää ja hän näkee "Pieniä" ja "Menneitä". Jaanakin tytön kohdatessaan kokee oudon näyn. 

Aika erikoinen tarina kaiken kaikkiaan. Historiallinen aspekti herättää mielenkiintoa ajan historiallisiin tosiasioihin. Millainen persoona Ruotsin silloinen kuningas oli. Jättikö hän suomalaiset taistelemaan venäläisiä vastaan puuttumatta  asiaan? Hannun kohtaamlla oudolla pojalla on hänelläkin kytkös Hurtan sukuun. Venäjälle vangitun pojan viestiä tsaarin suunnitelmista Suomea kohtaan Hannu ei sulata. Hän näkee pojan vihollisena ja käskee tämän poistua Hurtasta, mikä saa minut surulliseksi lukiessani. Loppu on dramaattinen, mutta jää jollain tasolla kesken. Lukija tietää Suomen kohtalon, mutta Hannu  ei.  Mikä kuitenkin tärkein teema teoksessa: koti on pyhin, sen puolesta voi kuolla ja toimia.

Kuvakielestä:

Kuume soutaa suonissa

----

Porin lukuhaaste kohta 12: Topelius- tai Finlandia Junior -ehdokkaana ollut kirja

Katson, että tämä sopii tähän, koska Aili Somersalo on saanut Topelius-palkinnon koko tuotannollaan 1952. Tämä teos on ensimmäisen kerran ilmestynyt 1949.

30 joulukuuta 2021

Hellevi Salminen: Niin mieletön ikävä!

 

 

Hellevi Salminen
Niin mieletön ikävä
Otava,1995
221 s.
Kansi: Virpi Talvitie

Niin mieletön ikävä, kertoo Katjasta, vaasalaisesta abiturientista, joka muuttaa ystävänsä Minnan kanssa Tampereelle ja alkaa opiskella Koneella DI:ksi, vaikka on lukenut vain lyhyen matematiikan. Katjan vanhemmat ovat eronneet. Katjalla on ollut myös veli (nuorempi ?) Kimmo, joka on kuollut rattijuopon yliajamana. Tämä tragedia saattaa olla syy avioeroon. Katjan isä on luterilainen ja äiti ortodoksi. Äidin äiti, Irinja  on kotoisin Viipurista, jota hän haikeana muistelee, kaupunkia, jossa puhuttiin viittä kieltä. Irinja itse on ruotsinkielinen. Katjan äiti on muuttanut Venäjälle ja hänellä on uusi mies Sergei.

Katja on ortodoksi ja ortodoksisuus on syvällä hänessä. Niin syvällä, että Katja miettii lähtemistä luostariin. Ajatus saa kuitenkin vastakkaisia näkökulmia, kun Katja tutustuu unelmiensa mieheen Mikaeliin, joka on kuin Anna Kareninan Vronski. Mikael on myös ortodoksi ja ammatiltaan kanttori. Mutkan suhteeseen tuo kuitenkin, kun Katja kuulee, että Mikael on eronnut.

Niin mieletön ikävä on nuorille suunnattu kasvukertomus hieman erilaisesta aiheesta.

"Se kaipaus valtasi minut, kun kuuntelin rukouksia kirkossa tai luin erämaaisien  oeptuksia - niin lapsellisen luottavaisia, että niitä lukiessa kihosivat kyyneleet silmiin, ja niin tosia, että niistä tunsi pakahtuvansa ja tiesi olevansa äärettömän etäällä siitä, mihin kaipasi."

Ortodiksuutta kuvataan syvällisesti ja monelta taholta samoin kuin nuoruuden unelmia ja toiveita, nuoren ihmisen arjesta puhumattakaan, ihmissuhteista. Katjan ja isänsä suhde on hieman viileä. Heidän on vaikea keskustella keskenään tärkeistä asioista ja muutenkin.

Kauniisti ja eläytyvästi kerrottu tarina (yhtä vuorosanaa lukuunottamatta), herkän nuoren kasvukivuista. Kirjallisia tai muita kulttuurisia viitteitä, kuin venäläisyyteen ja ortodoksisuuteen on viittaukset L.M.Montgomeryn Pieni runtotyttö ja Anna-kirjoihin. Asterix-albumien ilmestymisajankohtaa jäin miettimään kerronnan uskottavuuden kannalta, iän, ajankuva ja teoksen ilmestymisajankohta myös huomioiden. Mutta ortodoksisuus se on vahvana läsnä, niin syvästi esille tuotu, että mietin, onko kirjailija itse kenties ortodoksi. Ainakin hän on kirjoittanut myös toisen nuortenkirjan Käppyrän, jossa myös on ortodoksis-luterilainen näkökulma.

Kansikuvasta voisin mainita sen verran, että se on sekä symbolinen (ortodoksisten kirkkorakennusten sipulikupolit) että fyysinen (sipulien istuttaminen). Hyvin persoonallinen kansikuvitus, kuten persoonallinen on tarinakin.

----


Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaste kohta 14; Kirja, jossa vietetään joulua

Katja Köykkä: Pitkä matka tähän hetkeen!

 


Katja Köykkä

Pitkä matka tähän hetkeen

Aikamedia, 2018

100 s.


Pieni puhutteleva runoteos maahanmuuttajatyön parissa koetuista tilanteista ja tunnelmista.Jalil Jafarin koskettavin piirroksin täydennetty.


--- ---

Rohkeutta on pelätä silloin,

kun elämä näyttää kurjat puolensa.

Väsyä ja pyytää apua.

Taistella oikeuksiensa puolesta

ja puhua julki vääryyttä.

Rohkeutta on pitää yllä

edes pieni toivo

ja välillä kadottaa se.

Olla ihmisen kokoinen kipuineen

ja iloineen.

Rohkeutta on olla täysin hukassa

ja etsiä tietä uudelleen.

- Ote runosta Rohkeutta on. 


Christiane Von Wiese: Eroamattomat!

 


Christiane Von Wiese

Eroamattomat

Alkuteos: Antonie und Peggy

Suomennos: Kyllikki Karilas

Osakeyhtiö Valistus, 1966

155 s.

 

Tämän hauskan, hieman melodramaattinen tyttökirjan päähenkilö on Antonie-tyttö, jota lyhyesti kutsutaan Toniksi. Tarina alkaa, kun Toni ilmoitta olevansa kyllästynyt kaikkeen. Häntä ei huvita koulu ei mikään. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä vie turhautuneisuuden elämään uusille raiteille. Kouluun ilmestyy juuri loman alla uusi tyttö. Tämä uusi tyttö on Peggy Peters, pieni, punaisenruskeat, pörröiset hiukset omaava, nykerönenäinen tyttölapsi, jonka suurin erikoisuus oli se, että hän oli pukeutunut kirkkaan sinivihreäruutuisiin housuihin. Housut tytöllä. Se oli jotain erikoista se.Toni jättää sikseen vanhat ystävyyssuhteet ja alkaa tiiviin yhdessäolon Peggyn kanssa. Heistä tulee eroamattomat, niin, että Peggy karkaa Tonin mukaan, kun Tonin perhe lähtee lomalle Itämeren rannalle. 

 Kerronta on ihan menettelevää ja tarinaan pääsee kyllä mukavasti sisälle. Mitä kuitenkin hieman pidän epäuskottavana on se, että Peggy kuljettaa housujensa taskussa uimapukua, sandaaleita ja Grimmin sadu -kirjaa. Hmm. Kuulostaa hieman epäuskottavalta että housuntaskuihin mahtuisi noin paljon tavaraa, erityisesti satukirjan mahtuminen epäilyttää. 

Lisäksi lukemiseen tulee keskeytys, kun huomaan, että oma laitokseni on virheellinen painos. Sivulta 33 sivulle 57 on aivan outoa tarinaa ihan eri henkilöistä. Harmillista. Ei siinä, että mukava tarina jää vajaaksi ja keskeneräiseksi, mutta mikä tarina tämä toinen on. Sekin herättää uteliaisuutta. Olisikohan mainita hilpeästä perheestä ehkä vihje. No, onneksi tarina eroamattomista kuitenkin jatkuu taas, ei siitä, mihin se jäi sivulla 32, vaan siitä, kun on tultu takaisin lomalta ja palattu kouluun.

Saksalainen koulumaailma avautuu aivan outona ja erilaisena suomalaiseen verrattuna. Paitsi numeroita, jotka kulkevat niin, että ykkönen on paras ja kuutonen jo melkoisen huono. Mutta, se, että Pääsiäisenä saadaan todistukset ja jäädään joko luokalle tai päästään eteenpäin.

Antonie ja Peggy jatkavat sisäoppilaitokseen. 

Onko kahden kauppa kolmannen korvapuusti myös tyttöjen välisissä ystävyyssuhteissa ja miten käy vanhojen ystävyyksien uuden tullessa kohdalle on ydinkysymys tässä tarinassa. Myös perhesuhteita käsitellään ja ihmisenä elämiseen liittyviä tekijöitä sukulaissuhteineen kaikkineen. Antonie on yksinäinen lapsi perheessään, Peggyllä on neljä veljeä, joista erityisesti Ferdin kanssa kipunoi jatkuvasti.


Ferdille kävi tämä poru hermoille. - Hyvä ihminen, älä käyttäydy tuolla tavoin! Ota minun puolestani joku kirjoistani ja lopeta ulvominen! -Sinun kirjasi ovat pitkäveteisiä; niissä kerrotaan jiujitsusta tai muusta sellaisesta. Paitsi intiaanikirjat - ai - minä haluankin intiaanikirjan. - Niitä minä en anna sinulle. - Mutta minä haluan intiaanikirjan. Toni lukee niitä mielellään. - Äiti! Hän ei tarvitse intiaanikirjaa, hänhän on tyttö.  - Pitää paikkansa. Ota jokin muu, Peggy.- Mutta minä tahdon ... - Joko sinä otat jonkun muun kirjan tai et saa mitään.

Se sana on viimeinen ja Peggy ottaa lopulta Ferdin rakkaimman kirjan, joka kertoo Pohjoisnavan retkikunnasta. Keskustelu saa minut kyllä mietteliääksi, kun itse tyttönä luen intiaanikirjoja, ettäkö intiaanikirjat eivät kuulu tytöille. Hmm. Antonie ja Peggy eivät kuitenkaan ole normityttöjä samoin kuin Peggyn toinen pieni kaksosvelikään, koska haluaa joululahjaksi nuken, jota hän ei ilmeisesti saa, koska on poika, ja kaksosvelikin ilmoittaa toiveesta kuullessaan, että ei halua joutua häpeään velipojan toiveen takia. 

Tämä teos olisi hauska lukea uudelleenki eheänä versiona. Nyt jään miettimään, onko koko painos ollut virheellinen, vai löytyisikö tästä mahdollisesti ehyt kokonaisuuskin. Nyt tuo lomareissu Itämeren rannalle jäi täysin avoimeksi. Miten Peggy selvisi lemmikkileppäkerttunsa kuolemasta?

...

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 47: Kirja ystävyydestä

28 joulukuuta 2021

Sven Wernström: Salaisten saari!

 

Sven Wernström

Salaisten saari

Alkuteos: De hemligas Ö

Suomentanut Auli Tarkka

Tammi, 1966

122 + 1 s.


Alkulause: Vaunuosaston ikkunapaikoilla istui vanha täti ja vanha setä.

Loppulause: Ja silloin on kyllä varminta kulkea omia teitäänr ja olla liiaksi luottamatta edes vanhoihin ystäviin.

Sven Werströmin Salaisten saari on epätavanomainen nuortenkirja, joka kuitenkin teemaltaan pohtii samoja kysymyksiä kuin aiemmin lukemani Jules Vernen Kahden vuoden loma-aika tai Daniel Defoen Robinson Crusoe tai William Goldingin Kärpästen herra. William Goldingin kirjaa en ole lukenut, mitä nyt sen juonesta jotain. Jollain tavalla ja tasolla nämä kaikki teokset kuvaavat selviytymistä ja yksilöiden välisiä jännitteitä, sosiaalisia ja psykologisia syitä ja seurauksia epätavanomaisissa oloissa.

Salaisten saari kertoo kahdesta partiojoukosta, solmuista ja naapeista, jotka ovat eri puolilta Ruotsia tulleet junalla samalle paikkakunnalle, luonnon keskelle. Naapit ovat meripartiolaisia kaupunkioloista, mutta eivät juuri taida merenkulun taitoja. Solmut ovat hekin kaupungista. Joukkoja johtaa Ejnar ja Gundborg. Ejnarin idea on ollut viedä oma joukkonsa laivamatkalle ja yhdessä Gundborgin kanssa ryhtynyt suunnittelemaan ja toimimaan ja tulleet nyt saman järven rannalle. Iältään lapset ovat eri ikäisiä, kahden vanhimman ollessa siinä viidentoista ja nuorimpien kymmenen tai hieman alle. 

Gundborgin ja Ejnarin ollessa sivummalla hoitamassa majoittumista haluavat Solmut tutustua Naappien höyrylaivaan, jolla nämä ovat jatkaneet matkaa junamatkan jälkeen. Sitten siinä käy aivan kuin Jules Vernellä. Eräs lapsista tekee niinkuin joku leikillään käskee: käynnistää laivan, joka ajelehtii järvelle hallitsemattomana. 

Lapset selviytyvät lopulta jollekin saarelle höyrylaiva Matildan ajelehtiessa lopulta putoukseen ja murskautuessa.

Salaisten saari on kuitekin kaikkea muuta kuin plagiaatti. Juoneltaan ja kerronnaltaa tämä on jäntevä tarina siitä kuinka lapset selviävät asumattomalla saarellaan. Joukossa on yksi järkevä nuori, joka huomaa ottaa laivasta mukaan palokirveen ennen poistumistaan. Tämä nuori Benca alkaa ensimmäisenä rakentaan majaa, sillä hän on aina halunnut rakentaa sellaisen. Hän saa seurakseen Ollen ja Fian, jotka ovat solmuja. Benca itse on naappi. Porukan vanhin Håkan on kateellinen Bencalle ja moittii tätä. Itse Håkan ei kuitenkaan tee juuri mitään, Bencan kirveen hän kuitenkin haluaisi itselleen.

Saaren rannalle syntyy kokonainen pieni yhdyskunta majoineen Håkan vain lähtee Ann'n kanssa kauemmaksi metsään ja saa lopulta haltuunsa kirveen. Håkan ei itse tee mitään, mutta hän ajattelee ja toimii omalla tavallaan.

Sven Werströmin tarina vie mukanaan ja jännitystä ei puutu. Salaliittoja syntyy ja syntyy sota ja kapina. Miten kaikki päättyykään.Lukekaa ihmeessä tämä kirja, jos jostain käsiinne saatte. Itse etsin tätä pitkään antikvariaateista, joten helppo tätä ei ehkä ole käsiinsä saada, mutta jos se onnistuu, niin lukeminen kyllä kannattaa. No, onhan tässä pieniä juttuja, jotka laittaa miettimään. Paljon jää rivien väliinkin, pohdintaan, mistä kaikki kynät ja vihkot ilmestyvät, mutta mitäs pienistä. Suurempi teema "taistelu olemassaolosta"  on tärkeämpi ja ihmisten välisten suhteiden syntyminen ja niihin vaikuttavat tekijät, yhteiskuntanäkökulma on eittämättä vahva ja ajatuksia herättävä.

Suomennoksesta on vaikea sanoa, kun ei tunne alkuperäisteosta. Yksi sana minua kyllä kummastutti: "Ylisummaan olot eivät olleet..." Kuulostaa hieman kummalliselta. Jäänkin näin jälkikäteen miettimään myös sitä, missä määrin tätä on suomalaistettu. Nimet vaikuttavat olevan alkuperäisiä ja tarina sijoittuu kyllä Ruotsiin, joten ilmeisesti suomalaistamista ei siten olisi. Lyhentämistä kenties sillä hieman tutkittuani ruotsalaisissa painoksissa on sivuja enemmän, mutta tämä saattaa selittyä kielen rakenteilla. .

Kansikuvasta sen verran, että se kyllä kertoo ja kuvaa omalla tavallaan teoksen ilmapiiriä ja teemaa, mutta on ehkä hieman kesy juoneen nähden. Kansikuvan tekijää ei mainita.Oikeastaan tämä on teos, jonka uusintapainosta kustantaja voisi ajatella, sillä ei tämä ole lainkaan vanhentunut idealtaan ja teemoiltaan. No, ehkä mainta sosiaalityöntekijöistä "hyypiöinä" ei olisi ihan korrektia tänä  päivänä, itsekin sen kohdalla hieman pomppasin, mutta teoksen teeman ja idean huomioiden ymmärrän luonnehdinnan.

Porin lukuhaaste 2021 kohta 3: Kirjaa oli vaikea saada käsiinsä

Outi Rossin Vesipullo aavikolla ja muuta kirjahaasteisiin luettua.

 

Outi Rossi

Kuvat: Susanna Sinivirta

Päivä 2005

Pieni miete- ja kuvakirja, jonka yksinkertainen sanoma ja kuvitus antavat syvällistä pohdittavaa.

Takakansitekstissä: "Pieniä ajatuksia, joissa on toivo ja monia mahdollisuuksia."

---

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 21: Kirja toivosta



John Fielder

Colorado Wildflowers

Westcliff publishers, Eaglewood, Colorado


Englanninkielinen pieni valokuvateos Coloradon kukista ja maisemista. Ah - pääsisipä noihin seutuihin vaeltamaan. Kuvatekstit ovat hyvin runollisia.

Porin lukuhaaste kohta 14: Taidekirja. 

Katson, että tämän voi luokitella eräänlaiseksi taidekirjaksi, sillä valokuvauskin voi olla taidettta ja luonto itsessään on taiteen esikuva. Tässäkin teoksessa on muutama erityisen upea otos, jotka ovat kuin maalauksia tai ainakin antavat inspiraratiota maalaamiseen. Valokuvat yhdistettynä runolliseen ilmaisuun luo sekin kuvaa taiteellisesta otteesta.

Kirjallinen USA:n osavaltiovalloitus: Colorado

27 joulukuuta 2021

Aarne Mustasalo: Jokikylän pojat!

Aarne Mustasalo

Jokikylän pojat

WSOY, 1944 (2. painos)

166  + 2 s.


Aloitus:

Kun hevosella matkustaa Varsinais-Suomea pitkin Turusta valtamaantietä pohjoista kohti, näkee matkallaan tuon tuostakin vehmaan jokilaakson laajoine viljelysmaineen, herraskartanoineen ja vauraine talonpoikaistaloineen. Syvässä uomassaan kiemurtelee joki vihreiden vainioiden halki. Se uskaltautuu esille peltojen takaa  sinisestä metsänreunasta. Sen poukamat ja suvannot kimaltelevat kuin pienet peräkkäiset lammet niin pitkälle kuin silmä kantaa. Molemmilta suunniltaan lisävoimia imien se vihdoin uppoaa lännessä  tai lounaassa kohoavien metsien siimekseen matkallaan merta kohti.


Siellä jossain joen varrella, sen pohjoistörmällä ja sen jatkeena olevalla rinteellä sijaitsee laaja Jokikylä. Jokikylässä on monia taloja, mutta merkittävin niistä on Joki-Klemola jonka pojasta Reinosta, ja pojan kavereista tämä kirja kertoo lyhyin episodimaisin tarinoin. Joki-Klemolaa vastapäätä, joen toisella puolen on Kukola. Jokikylän pojat ja Kukolan pojat ovat aina tappelemassa ja vastahangassa keskenään.

Ajankuva:

On vaikea sanoa, mitä aikaa tämä kuvaa, eletäänkö 1800-luvun puolella vai sittenkin 1900-luvun alkuvuosikymmeniä. Kansakoulusta puhutaan ja Reinoakin ajatellaan lähetettäväksi Turkuun papinkouluun tai lyseoon. Jonkinlainen tuoksahdus ajoista menneistä tässä kerronnassa kyllä tupsahtaa, mutta olematta silti yhtään vanhanaikaista tai ikävän kuuloista. Poikien tempaukset ovat kyllä "poikien tempauksia", kuten se, kun Jokikylän pojat käyvät apumies Antin mökillä vakoilemassa hurjamaineista eukkoa ja lukitsevat tämän vieraina olevien naapurin eukkojen kanssa mökkiin rangaistuksena Antin huoosta kohtelusta. Eikä siinä kylliksi, ikkunan alle laitetaan vielä vesipalju, pakoyritystä torppaamaan. Älämölö tai kuten kirjailija kuvaa, kimotus on melkoinen ja kuuluu pitkälle niin että sitä ihmetellään kautta taloväestön.

Määritelmä pojista:

Heillä oli veressä eräs voima, joka terästi jäsenet ja sai silmät hehkumaan. Se on halu nähdä ja kokea jotakin uutta ja repäisevää, halua antautua vaaroihin, panna kaikki alttiikksi, kärsiä rasituksia, ponnistaa voimiaan ja nähdä, miten pitkälle ne riittävät. Sellainen on poika.

Jokikylän pojilla, Reinolla, Vaitolla, Anssulla ja Epalla oli muutaman vuoden ikäeroa. Reino oli yhdentoista Vaito vanhin. Kaikki he halusivat vain palvella erästä mustasilmäistä tyttöä, mutta toisilleen he eivät sitä halunneet näyttää. Olivat sen ikäisiä, että "kaikelle antoi hohtoa ummussaan pilkistävä nuoren ihailun valmu."

 Kerronta on suorasanaista, kaikkitietävän kertojan tarinointia, humoristista, jota välillä värittää murre. Ilmeikästä ja mukaansatempaavaa, joka luo hyvin vahvat tunnelmat ja mielikuvat.

- Kuulkkaas, kuulkkaas, Vuorelan isänt. Tääl tlee pimiä, ennenko me kerkkii alkamaankaa. Eiköst tee viittis ol nyy nii ystävälline ja tul rivisee. 

Tarinan päähenkilö on oikeastaan siis Joki-Klemolan Reino. Joki-Klemolan isännästä ei paljon puhuta. Talon emäntä Maria sen sijaan on emäntä sanan täydessä merkityksessä. Mariaa alkaa vaivata pojan ainaiset tappelut kylällä ja hän alkaa miettiä, mitä tehdä, jotta sellainen loppuisi. Taustalla on loppujen lopuksi Klemolan Marian sukuriita sisarensa kanssa. Sisar on Kukolan emäntä, jonka kanssa he eivät ole olleet yhteydessä ja puheissa aikapäiviin.

---

Aarne Mustasalo on nimimerkki, jonka taakse kätkeytyy Jääkärimarssinkin sanoittanut Heikki Nurmio. Jotain Jääkärimarssin hengestä löytyy myös tästä teoksesta, enkä oikein osaa sanoa, onko se hyvä vai paha asia. Mistä pidin, oli reippaus ja oikeamielisyys, arvostukset olivat loppujen lopuksi kohdallaan, vaikka viittaukset eräisiin historian henkilöihin ihailun kohteina saivatkin mietteliäiksi. Teokseen on myös jatko-osat: Jokikylän pojat Turun koulussa ja Jokikylän abiturientit. Kirjailjatietojen perusteella tämä saattaisi siis kuvat 1800-1900-luvun vaihdetta, eritoten, jos tämä jollain tavalla perustuu kirjailjan omiin kokemuksiin. minkä kyllä hyvin voin uskoakin.

Jokikylän pojat on ilmestynyt myös WSOY:n NTK-sarjassa. Oma laitokseni oli hankittu Finlandia-kirjasta ja oli siis tuo vanhempi painos.

 

                              

Kuvakaappaus: Finlandia-kirja            Kuvakaappaus: Kirjasampo