Agatha Christie: Syyttävä sormi!

Agatha Christie

Syyttävä sormi

Alkuteos:  The moving finger

Suomentanut Eva Siikarla

WSOY 2010 (8. painos)

248 s.

Kertojana tässä peinteisessä salapoliisitarinassa on Jerry Burton -niminen, lento-onnettomuudessa ollut nuori mies, joka sisarensa Joannan kanssa asettuu pieneen Lymstockin maaseutukaupunkiin. Asunnon heille on vuokrannut Emily Barton.

Tarina etenee minäkertojan kertomana. Kyläläiset käyvät vierailuilla, jättävät nimikortteja mutta maaseudun rauha ja lepo jäävät suuttumuksen taakse, kun kylässä alkaa tapahtua. Yksi ja toinen saa nimettömiä kirjeitä, joissa herätetään epäilyksiä ja syyttelyjä. Myös Jerry ja Joanna saavat sellaisen. Ovatkohan he oikeastaan sisaruksia, kuten väittävät.

Syyttävä sormi kuuluu Christien Neiti Marple -mysteereihin, mutta Neiti Marple ilmestyy kuvioihin vasta sivulla 184, kun kirkkoherran rouva Dane Calthrop päättää, että jotain on tehtävä ja paikalle on saatava asiantuntija. Hän järjestää asian heti paikalla. Ei siinä mysteeriä tarpeeksi, kun pahantahtoiset ja ilkeät kirjeet ovat vieneet rouva Symmingtonin itsemurhaan, mutta myös pieni palvelustyttö Agnes on lyöty hengiltä ja sysätty rappukomeroon. 

Neiti Marplella on aika vähän sanomista ja roolia kerronnassa, mutta hänen osuutensa on sitäkin painavampi ja tehokkaampi.

Rikoksen ohella tarinassa on myös rakkautta. Ihmisluonteita ja tyyppejä on monenlaisia. Tarina on alkujaan ilmestynyt neljäkymmentäluvulla, sotavuosina. Suomennoksessa ei sotaan juuri ole viittauksia eikä lento-onnettomuudestakaan kerrota, oliko kyseessä sotilaslentokone vai jokin muu lento-onnettomuus.Takakansitekstin mukaan tämä kuului Christien omiin suosikkeihin. 

Muutama tekstiote:

"Rikollisen ajattelu on esimmäkseen aika yksioikoista", tuumii komissario Nash.

"Tärkeintä tällaisissa tapauksissa on, ettei saa omaksu mitään ennakkokäsityksiä, vaan pitää olla valmis vastaanottamaan kaikkia vaikutelmia. Useimmat rikokset ovat aivan uskomattoman yksinkertaisia. Niin tämäkin oli. Täysin tervejärkinen ja suoraviivainen - ja täysin ymmärrettävä - epämiellyttävällä tavalla tietenkin." Tuumii puolestaan Neiti Marple.

Yksioikoisuus on viemässä Nashia kuitenkin väärään suuntaan, kun Marplella on tähtäin suoraan kohti syyllistä. 

--

Teoksen on lukenut myös Jokke, joka syväluotaa teosta hieman laajemminkin

Kirsin kirjanurkassa on luettu Christietä enemmänkin. Syyttävän sormen ratkaisusta kuitenkin todetaan, että juoni on oivallisesti punottu ja  lukijaa tai kuuntelijaa on viety kuin kuoriämpäriä. Hauskasti ilmaistu.

Kasoittain kirjoja toteaa, että "Kirja on ihana kuvaus varmaankin melko tyypillisestä maaseudun rauhallisen kylän sosiaalisesta elämästä Englannissa 1900-luvun puolivälissä" 

Tämä brittiläisen yhteiskunnan näkyminen rivienvälissä onkin oma lukunsa.

--

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste Tunteet kohta 28. viha tai suuttumus

Roy Jacobsen: Valkoinen meri!

Kannen suunnittelu: Erik Hujsen/Moker Ontwern

Roy Jacobsen

Valkoinen meri

Alkuteos: Hvitt hav

Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen

Sitruuna 2023

235 s.

Kuinka minä pidinkään Jabocsenin aiemmasta BarrØy:n saarelle sijoittuvasta teoksesta Näkymättömät. Sen kieli ja kauneus oli vertaansa vailla, karun kaunis miljöö ja tunnelma otti omakseen. Valkoinen meri ei yltänyt lukukokemuksena samaan.

Päähenkilö on edelleenkin Ingrid, joka on kasvanut nuoreksi naiseksi. Edellisistä tapahtumista on kulunut vuosia ja Ingrid on jäänyt yksin. BarrØy autioitunut, kun vanhemmat ovat kuolleet, serkku muuttanut Lofooteille ja kuka minnekin. Barbrokin joutunut sairaalaan. Ingrid on ollut kaloja perkaamassa pääsaarella kun hän eräänä päivänä ottaa lopputilin ja palaa yksin saarelle. Mailma on sodassa ja Norja natsien valtaama.

Ingridin elämä muuttuu, kun saksalainen laiva miehistöineen ja sotavankeineen tuhoutuu pommi-iskussa. Meri täyttyy kuolleista. On kuitenkin yksi venäläinen sotavanki, jonka Ingrid ottaa hoitoonsa henkensä uhalla.

Valkoinen meri on traaginen tarina sodan vaurioittamasta naisesta, joka kuitenkin osoittautuu vahvaksi. Ingrid on nainen, joka ei anna periksi. Hänessä on vahva hoivavietti, joka ottaa hoteisiinsa kärsineitä.

Vaikka Valkoinen meri ei yltänytkään samaan kuin Näkymättömät on tarina vahva. Minua ei niinkään häirinnyt se, että ajankohta oli mikä oli ja edellisistä tapahtumista oli kulunut aikaa. Tosin tällainen hyppäys ei niin mukavakaan ole. Se saa miettimään, mitä on tapahtunut välivuosina? Miksi saari on autioitunut. Mitä tapahtui lapsille, jotka Ingrid toi muassaan saarelle. Johonkin kyllä viitataan tässä teoksessa, mutta paljon jää katveeseen. Jacobsenin kieli on suorasukaisen konstailematonta, yksinkertaista ja kuitenkin omintakeista ja syväluotaavaa, ei kaikilta osin niin tavanomaista. Kuvaavuudessa vain jäi jotain puuttumaan, jotain, mikä sai näkemään kauneutta karuuden alla.

Kyyti 2024 lukuhaaste kohta 2 Kaunokirjallisuutta Norjasta 

 

Agatha Christie: Ruumis kirjastossa!

Agatha Christie

Ruumis kirjastossa

Alkuteos The Body in the Library

Suomentanut Ragnis Rossi

WSOY 1972

Kirjailijan esipuheesta: Ihmisten kysyessä: "Sijoitatko todellisia ihmisiä kirjoihisi?" vastaan, että minun on aivan mahdotonta kirjoittaa kenestäkään jonka tunnen tai jonka kanssa olen joskus puhunut tai josta olen edes kuullut puhuttavan! Jostakin syystä he ovat minulle sen jälkeen kuolleita kuin kivet. Mutta voin tarttua 'puhtaaseen hahmoon' ja varustaa sen mieleni mukaan ominaisuuksilla. Siten vanhahkosta raajarikkoisesta miehestä tuli kertomukseni keskipiste. Eversti ja rouva Bantrylla, neiti Marplen vanhoilla hyvillä ystävillä, oli täsmälleen oikean tyyppinen kirjasto. Lisätkää keittokirjojen reseptien tapaan seuraavat ainekset: ammatikseen tennistä pelaava mies, nuori tanssija, taiteilija, partiotyttö, tanssiemäntä jne. ja tarjoilkaa tulos neiti Marplen tapaan!

Ruumis kirjastossa on epätyypillinen neiti Marple -tarina, sillä vaikka rouva Bantry kutsuukin ystävänsä apuun löydettyään kirjastostaan kuolleen vaalaeaverikön seuraa hän kuitenkin tilannetta etäämmältä ja on vähemmän äänessä ja esillä, kuin yleensä muistelen hänen esiintyneen tarinoissaan. Rikosta alkavat tutkia eversti Melchet ja komisario Slack. Jossain vaiheessa joukkoon liittyy myös poliisipäällikkö Harper. Kun tutkimukset etenevät kutsutaan apuun myös Scotland Yardin entinen päällikkö Sir Henry Glithering, mutta kaiken ratkaisee kuitenkin neiti Marple terävillä huomioillaan ja ihmistuntemuksellaan.

"Minua totisesti miellyttää ajatus --- hirttämisestä" Tämä neiti Marplen toteamus syyllisen kammottavan teon rangaistuksesta saa minut hieman nieleskelemään, sillä  en itse kannata kuolemanrangaistusta. Pidän neiti Marple -tarinoista, mutta mielikuva harmonisesta ikäneidosta saa tässä suhteessa hieman karvaan sivumaun vaikka sanonta "mitä kylvää, sitä niittää" olisikin totta. 

Ruumis kirjastossa oli tuttu tarina. Tosin olen hieman epävarma olenko lukenut tämän kirjana aiemmin, mahdollisesti, mutta nähnyt kuitenkin tv-sovituksena, josta tosin en muista menikö kaikki ihan samoin kuin kirjassa. 

Ei ehkä paras neiti Marple -tarina eikä paras Christiekään, mutta ihan nokkelasti kudottu dekkari.

--

 Jokken mielestä teos saattaa olla paras neiti Marple -tarina. Hän on myös tehnyt kiintoisia huomioita teoksen yhteyksistä muuhun Christien tuotantaan. 

Kirjasähkökäyrä nukkui hyvin teoksen luettuaan, sillä "Christien dekkareissa ei veri lennä". Hänen mielestään "Ruumis kirjastossa on näppärä rikostarina, jonka voi varata kesälukemiseksi lomalle, ja nauttia Agatha Christien hurmaavista juonikuvioista".

Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari

Elif Shafak

Kadotettujen puiden saari

Gummerus, 2021

Alkuteos: The Island of Missing Trees

Suomentanut Helinä Kangas

395 s.

 

Teos alkaa prologilla, joka alkaa kuin satu: Olipa kerran kaukana Välimerellä sijaitseva ikimuistoinen saari, niin kaunis ja sininen, että monet matkaajat, pyhiinvaeltajat, ristiretkeilijät ja kauppiaat rakastuivat siihen eivätkä olisi halunneet lähteä sieltä ikinä pois, ja oli niitäkin jotka yrittivät hinata sen hamppuköysillä omaan maahansa.

Tämä ei kuitenkaan ole satu. Ei ehkä aivan autenttistakaan tietokirjallisuuttakaan, vaikka teoksessa on paljon asiaa niin historiallisista tapahtumista, malariasta ja hyttysistä mehiläisistä puhumattakaan. Hieman sekava soppa - sanoisin.

Teoksen päähenkilöt on kyproksen kreikkalainen Kostas ja kyproksen turkkilainen Defne. Nuori teinipari, jotka ovat rakastuneet toisiinsa. Mutta he ovat kuin Shakespearen Romeo ja Julia. Voiko kahtia jaetussa maailmassa eri puolilla olevat koskaan saada toisiaan? Voiko rakkaus kestää ajan murheet ja paineet?

Historiallisena taustana teokselle on Kyproksen poliittinen tilanne vuonna 1960-70 -luvuilla. Kerronnallisesti teoksessa vuorottelee 1974-luku ja nykyaika (2010). Kostas ja Defne tapaavat toisiaan salaa tavernassa nimeltä Iloinen Viikunapuu, jota pitävät kyproksen turkkilainen Yussuf ja kyproksen kreikkalainen Yorgos.Tavernassa kasvaa sisällä oikea Viikunapuu. Kostaksen äiti lähettää kuitenkin pojan englantiin enonsa luokse ja rakastavaisten tiet eroavat.

Nykyajassa Kostas elää tyttärensä Adan kanssa Lontoossa. Ada ei tiedä suvustaan juuri mitään. Sukulaisiin ei pidetä yhteyttä, kunnes Defnen sisko Meryem tulee kylään. 

Kerronnassa vuorottelee Kaikkitietävän kertojan luvut ja luvut, joissa Kyprokselta salakuljetettu Viikunapuu (tai siitä otettu oksa, josta on kasvatettu puu omaan puutarhaan) kertoo omaa tarinaansa ja ajatuksiaan puista ja elämästä. Ajatus puusta kertojana on sinänsä hauska ja kutkuttava, ja aluksi se ehkä tuntuu toimivankin, mutta loppua kohden epäuskottavuus lisääntyy ja kuvio jotenkin levähtää.

Kadotettujen puiden saari on paitsi rakkaustarina myös Adan kasvutarina, jonka osalta käydään läpi nuoren ihmisen ongelmia koti- ja koulumaailmassa. Some-ilmiöitä haittoineen sivutaan. Kadotettujen puiden saari on myös tarina ilmastonmuutoksesta ja luonnon merkityksellisyydestä.  Tämä rinnasteisuus ihmiselon ja puiden elämän välillä tulee kyllä ilmi, mutta ei kuitenkaan sulaudu täysin yhtenäiseksi. Erityisesti lopussa Viikunapuun juttelut ovat aivan irti muusta tarinasta. Rivien väliin jäi muutenkin paljon sanomatonta ja selittämätöntä.

Teoksen alussa on siteeraukset Pablo Nerudalta ja William Shakespearelta, jotka ovat eräänlaisena mottona ja johdattelijoina tarinaan. Teoksen lopussa on sanasto ja luku, jossa kirjailija kertoo lähdeaineistostaan. Mitä itse googlasin oli viikunapuiden hautaaminen, josta en suomenkielisellä ha'ulla löytänyt mitään viikunapuihin viittaavakaan, mutta englanninkielinen haku tuotti tuloksia. Eli vaikka tuntuu hieman utopistiselta ajatukselta haudata puu talven kylmyydeltä suojaan, niin kai se on ihan mahdollista ja toimivaa, tosin melkoisen vaivan takana. 

Viikunoita kyllä alkoi tehdä mieli tämän teoksen luettuani, vaikka muuten teos ei suurta innostusta herättänytkään.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kypros

Muualla arvioitua:

Kirja hyllyssä   "Aistillisen kirjava kertomus rakkaudesta, juurista ja kahdesta kulttuurista"

Sivumerkkejä:  "Klassisia elementtejä sisältävä tarina, jonka koossapitävä voima on viikunapuu, joka elää ja hengittää tarinassa kuin ihminen". 

Kirjasähkökäyrä pitää teosta rohkeana kertomuksena kyproslaisten lähihistoriasta.

Kirjan jos toisenkin  Jane pitää puhuvaa puuta turhan outona ja sitä, että teoksessa julkaistiin kokonainen Iloinen Viikunapuu -tavernan ruokalista todella julmana

Emma Donoghue: Tähtien tahto!

 

Emma Donoghue

Tähtien tahto

Alkuteos: The pull of the stars

Suomentanut Einari Aaltonen

Tammi, 2023

335 s.

On vuosi 1918. Euroopassa käydään sotaa ja Irlannissa on kukistettu kapinahanke. Dublinissa kolmikymppinen Julia Power toimii kätilönä sairaalassa hoitaen odottavia äitejä jotka ovat saaneet influenssatartunnan. Lentävä keuhkotauti tai espanjalainen, miten sitä nyt kutsuttiinkaan muuttaa sairastajansa punaisesta ruskeaksi, sitten siniseksi ja lopuksi mustaksi.

Kiinnostuin tästä teoksesta sairaalamiljöön ja historiallisen kytköksen vuoksi ja kyllähän tämä oli ihan hyvin etenevä tarina. Lukeminen sujui joutuisasti, kerronta oli jäntevää ja pysyi hyvin koossa. Ei levinnyt sinne tänne sivupoluille. Kerronta oli minämuotoista, Julia Powerin näkökulmasta ja kerronta rajoittui suurelta osin sairaalaosastolle. Paitsi influenssan kourissa taistelevien näkökulmaa tarinassa sivutaan myös köyhien ja orpojen asemaa katolisessa järjestelmässä sairaala-apulaiseksi tulleen köyhän Bridien kautta. Yöhoitaja nunna Luke kuvataan antagonistisena hahmona. Ristiriitaa Julian mielessä aiheuttaa myös naislääkäri Lynn, joka on ollut Sinn Feinin johtohahmona Dublinin kaupungintalon katolla kapinahankkeessa. Tarina ja henkilöt ovat fiktiota, mutta tämä naislääkäri on ollut todellinen historiallinen henkilö.

Kiinnostava miljöö ja ajallinen kytkös olivat vahvasti kuvattuja ja minua eniten kiinnostavia. En tykännyt kuitenkaan viittauksista tähtien vetovoimaan ja vaikutukseen ihmiskohtaloihin, vaikka taikauskoisilla ajatuksissa on ollut kautta aikain vaikutuksensa ihmisten mielissä. Tulevaisuudenuskoa päähenkilöllä kuitenkin oli ja tahtoa toimia paremman maailman puolesta. 

Pohjoinen 2024 kohta 11. Jostakin lainattu kirja

--

Äänikirjana teoksen on kuunnellut Amma, joka kuvaa teosta fyysinenä, jopa inhorealistisena ja äärimmäisen surullisena kirjana, jonka tarina siitä huolimatta on niin kaunis ja upea elämys. 

Historialliseksi sairaalandraamaksi kuvaa Kirjasähkökäyrä tätä teosta

Anun ihmeelliset matkat blogissa on teokseen tutustunut kiinnittänyt huomiota tähtien symboliikkaan, luokkaeroihin ja räikeisiin terveyseroihin mutta myös sairaala- ja terveydellisten olojen kuvaukseen, kun vertaa kuvausta saman ajan helsinkiläisiin oloihin. 

Tämä kuvauksen edistyksellisyys, mm. verensiirtojen osalta kiinnitti myös omaa huomiotani ja minun täytyi hieman selvittää tätä puolta. Milloin esimerkiksi veriryhmät löydettiin?