L.M:Montgomery: Sateenkaarinotko

 

L.M.Montgomery 

Sateenkaarinotko

Alkuteos: Rainbow Valley

Suomentanut Alli Wiherheimo (uudistettu suomennos)

WSOY 1972 (6. painos)

232 + 1 s. 

Kansi: Maija Karma

***

Rainbow Valley

Aladdin

2015

358 s.

Aiempi postaukseni tästä teoksesta löytyy täältä. Koska tuo kirjoitus on hyvin kattava, en käy tässä käymään uudelleen läpi samoja asioita, vaan keskityn suomennoksen ja alkuperäistekstin eroihin.

Olen siis lukenut Anna-sarjan kerran jos toisen ja kolmannenkin. En osaa sanoakaan, kuinka monesti. Minulla on pitkään ollut mielessä lukea tämä jossain vaiheessa alkuperäiskielellä rinnakkain suomenkielisen käännöksen kanssa, ihan vertaillakseni, kuinka yksi yhteen tarina käännöksenä kulkee ja mitä tästä 60-luvun klassikkopainoksesta on jätetty pois. Luin tätä luku pari kerrallaan, ensin suomeksi ja sitten englanniksi. Kovin paljon en eroja huomannut, joitain pieniä yksityiskohtia  sieltä täältä, joita kaikkia en kiinni napannut, mutta tässä muutamia.

Alkuperäinen:

Walter love the poets and pored over their pages from the time be could first read. The music was woven into his growing soul - the music of the immortals. Walter cherished the ambition to be a poet himself some day. The thing could be done. A certain Uncle Paul - so called out of courtesy - who lived now in that mysterious realm called "the states", was Walter's model. Uncle Paul had once been a little schoolboy in Avonlea and now his poetry was read everywhere. 

Suomennos:

Walter rakasti runoilijoita ja oli ahminut heidän säkeitään siitä pitäen kun oppi lukemaan. Runon maailma oli avautunut hänelle sitä mukaa kuin hän oli henkisesti kypsynyt. Walterin salaisena kunnianhimona oli tulla itse joskus runoilijaksi. Sellaista  saattoi tapahtua. Walterin esikuva oli Paul-setä - häntä sanottiin sedäksi vain kohteliaisuudesta -, joka kerran oli ollut pieni avonlealainen koulupoika ja jonka runoja nyt luettiin kaikkialla.

Kuten tästä voi huomata, ero ei ole suuren suuri, mutta pieniä vivahde-eroja löytyy ja jotain on jätetty pois. Tarinan kannalta ei ehkä vaikuta suuresti, mutta pienistä puroista kasvaa suuria virtoja.

Mielenkiintoinen eroavaisuus löytyy luvusta Kalajuttu, jossa orpo Mary Vance pelästyttää Anna nuorimmaisen Rillan kuivatulla turskalla.

Suomennos:

- Mitä sinulla tuossa on? hän tiukkasi ja yritti ottaa korin. Rilla vastusteli. - Se on pastorille, hän änkytti. - Anna se minulle, minä vien sen kyllä hänelle. - Enkä anna. Susan kielsi antamasta sitä muille kuin pastorille tai Martha-tädilel, torjui Rilla.

 Alkuperäisteos:

What you got there? she demanded, trying to take the basket. Rilla resisted. "It'th for Mither Merdith." She lisped. Give it to me. I'll give it to him, said Mary. - No. Thuthan thaid that I wathn't to give it to anybody but Mither Mer'dith or Aunt Martha, insisted Rilla.

Suomennos on kirjakieltä ja lisätään selitys änkyttämisestä. Alkuperäisessä tekstissä huomataan s-vika (lespaaminen) Rillan puheessa  Tämä on jo merkittävämpi seikka, kuin se, että jätetään jonkun Yhdysvaltain puolella asuminen mainitsematta. 

 Alkuperäisteos:

A maple tree grew beside it with a curiously gnarled and twisted trunk, creeping along the ground for a little way before shooting up into the air, and so forming a quaint seat; and September had flung a scarf of pale smokeblue asters around the hollow.

Suomennos:

Lähteen vieressä kasvoi vaahtera, jonka runko oli omituisesti vääntynyt niin että se muodosti lystikkään istuimen.

 Hyvin lyhyt kuvaus ja yksinkertainen kuvaus ja mihin hävisivät asterit lähteen reunamilta?

 Alkuperäisteos:

John Meredith, under all his shyness and aloofness, had the heart of  a boy. He had been called Jack in his youth, though nobody Glen St.May would ever have believed it. 

Suomennos:

Ujoudestaan ja sulkeutuneisuudestaan huolimatta John Meredithillä oli pojan sydän.

Jälleen on jätetty jotain pois, jotain, mikä olisi antanut syvyyttä henkilökuvaan, Toisaalta, myönnän kyllä, että tarinan kannalta sillä, että pastoria oli lapsena kutsuttu Jackiksi ei ole ehkä suurta merkitystä, mutta inhimilliseltä kannalta, sillä on merkitystä, minkälaisia lempinimiä lapsena on omannut. 

Suurin ero teksteissä löytyy luvussa, jossa pastori Meredith vierailee Westin sisarusten Rosemaryn ja Ellenin luona. 

Suomennos:

Ellen West oli Rosemarya kymmenen vuotta vanhempi ja niin eri näköinen, että oli vaikea uskoa heitä sisaruksiksi. ---- ---- Hän oli kerran sanonut Rosemarylle, että puhuttelisi mielellään Glenin presbyteeripappia nähdäkseen, saako hänestä irti sanaakaan. Nyt hänellä oli mainio tilaisuus, ja hän sukelsi heti maailman politiikkaan. Ellen-neiti oli innokas lukemaan ja oli vastikään ahminut Saksan politiikkaa käsittelevän teoksen. Hän tiedusteli nyt pastorin mielipidettä asiasta. He syventyivät pitkään keskusteluun saksalaisesta militaristmista ja sitä kesti vielä kauan Rosemaryn löydettyä kirjan. 

Ellen West was ten year older than Rosemary, and so different from her that it was hard to believe they was sisters. ---- ----  She had once remarked to Rosemary that she would really like to have a talk with that Presbyterian minister at the Glen, to see if he could find a word to say to a woman when he was cornered. She had her chance now, and she tackled him on world politics. Miss Ellen, who was a great reader, had been devouring a book oon the Kaiser of Germany, and she demanded Mr. Meredith's opinion of him. - A dangerous man, was his answer. - I believe you. Miss Ellen nodded. - Mark my words Mr. Meredith, that man is going to fight somebody yet. He's aching to. He is going to set the world on fire. - If you mean that he will wantonly precipitate a great war I hardly think so, said Mr. Meredith. - The day has gone by for that sort of Thing. --- --- --- 

(Keskustelu jota ei ole tässä 60-laitoksessa jatkuu vielä kappaleen verran) --- 

 Mr. Meredith could't tell her, but their blunged into a discussion of Geman militarism that lasted long after Rosemary had found the book.  

 Saksan poliikkaa käsittelevä teos = The Kaiser of Germany

Sateenkaarinotko on ilmestynyt alkujaan 1919, jolloin I maailmansota oli päättynyt. Montgomery on kirjoittanut tätä teosta ilmeisestikin sodan ollessa vielä käynnissä. Sota-aihe, ja viittaukset Saksan keisarin vaarallisuuteen onkin suurelta osin jätetty pois tästä klassikkopainoksesta. En tiedä, kuinka on ensimmäisessä suomalaisessa painoksessa, joka ilmeisesti ilmestyi jo 1925. Mutta nämä 60-luvun painokset ovat surkealla tavalla lyhennettyjä, vaikka ovatkin rakkaiksi tulleet. 

Alkuperäisteos:

A light snow had fallen and the powdered firs were dreaming of a spring to come and a joy to be.

Suomennos:

Oli satanut hienoa vitiä, ja valkohuurteiset männyt uneksivat tulevasta keväästä ja vastaisista iloista.

Kysynpä vain, miksi valkopukuiset kuuset ovat vaihtuneet männyiksi? Nuo puukuvaukset saivat minut myös miettimään, mikä on ero englannin fir ja spruce välillä. Mahdollisesti kyseessä on eri kuusilajikkeet.

Alkuperäisteos:

There is no more Christianity about him than there is about a heathen in Africa and newer will be.

Suomennos:

Kristitty hän ei ole enempää kuin musta alaston Afrikan pakana.

Hmm. En tiedä, kumpi on pahempi, sekö, että jätetään jotain pois, vai että lisätään jotain. Hyvä ei kumpikaan.

 Pieniä yksittäisiä kummastuskäännöksiä tai muuten kiinnnostavia yksityiskohtia

A large  plump toad (rupikonna) on suomennettu isoksi lihavaksi sisiliskoksi, 

The black satin on suomennettu mustaksi silkkipuvuksi. Tätä minun täytyi hieman tutkia ja saattaahan olla että puku oli silkkisatiinia, satiini kun onkin kudontatapa, ei itse materiaali. 

Walterilla on hammassärkyä ja Nan-sisko laittaa hänen hampaankoloon suomennoksessa "väkevää pippuria". Alkuperäisteksi sen sijaan kertoo, että kyseessä oli cayenne.

Scotchs fiddle = syyhy. Kyseessä lienee jonkin lajin erikoisilmaisu, sillä kuvata syyhyä skottilaisena viuluna on erikoinen kuvaus eikä ehkä kaikilta osin korrekti, sillä minä kyllä pitäisin viulumusiikista, mutta syyhystä en varmastikaan.

Tämä oli jälleen kerran kiehtova lukukokemus.  Anna-kirjoista on tullut uusia suomennoksia, ainakin siitä ensimmäisestä ja se kyllä kiinnostaisi kovasti, vaikka en oikein tykkääkään siitä, että Anna-nimi on vaihdettu Anneksi, oli se miten alkuperäisratkaisu miten olikaan. Samoin minua kiinnostaisi ihan ne ensimmäiset suomalaiset painokset. 

---

Kyyti 2024 -lukuhaaste kohta 10b Kirjassa on turkoosi kansi (englanninkielisen laitoksen kansi on nähdäkseni jonkin asteen turkoosia

TÄHTINEITO!

 

Tähtineito

Ojibwa-intiaanitarun mukaan kertonut Barbara Juster Esbensen sekä kuvittanut Helen K. Davie. 

Suomennos: Sylvi Samuti

Alkuteos: The Star Maiden

Gummerus Carlsen 1990

Ammoisina aikoina, kauan kauan sitten maan kaikki heimot elivät sovussa keskenään. Ei ollut sotia. Vallitsi ainainen kesä. Joet virtasivat puhtaina ja kirkkaina ja niissä oli vilisemällä kaloja. Lintujen laulu raikui kaikista puista ja maa tarjosi runsaita antimiaan ihmisten elannoksi.

Näin alkaa tämä vanha Amerikan alkuperäisasukkaiden legenda taivaalle ilmestyvästä hohtavasta tähdestä, joka ihmetyttää. Kylän päällikkö lähettää sotureita tutkimaan asiaa ja nämä palaavat kertomaan, kuinka "se väikkyi tumman mäntypuun latvassa. "Eikä se vastannut meille mitään. Me pelkäsimme sitä."

Mutta samana yönä muuan sotureista näkee unta, jossa Hopeaneito ilmestyy hänelle ja kertoo, kuinka "hän on väsynyt harhailemaan taivaalla." 

Intiaaniheimo tervehtii uutista ilolla ja toivottaa Tähtineidon tervetulleeksi, mutta missä hahmossa hän voi tulla. Tähtineito asettuu ensin ruusuun, mutta ne on liian kaukana kylästä. Sitten hän asettuu preerian sinisiin kukkiin, mutta tanner alkaa tömistä puhvelien askelista ja jälleen on etsittävä jotain muuta. Lopulta Tähtineito näkee kuvajaisensa veden tummasta kalvosta. Hän  kutsuu sisariaan lopettamaan harhailun ja asettumaan hänen kanssaan tähän rauhaisaan paikkaan. 

Ihmiset näkivät taivaan väräjävän kirkkaita valopilkkuja. He näkivät tumman ulapan täyttyvän tähdistä. --- --- Yötuuli puhalsi. Kuikka huuteli. Pöllöt huhuilivat. Aamulla nähtiin, mitä oli tapahtunut. 

Tähtisiskot eivät enää harhailleet pitkin taivaankantta. He olivat lennähtäneet järveen, joka oli täynnä ――    

                lumpeenkukkia.

Kauniin pienen legendan kuvitus on kaunis ja hyvin aidontuntuinen. Enempi naturalistinen kuin kuvitteellinen tai sadunomainen ja itselleni ehkä kuvitus antoiki enemmän kuin itse tarina, joka kuitenkin toi mieleeni kaikuja Andersenin pienestä merenneidosta, mutta myös Beetlehemin tähdestä, mutta muistuttaa ehkä kuitenkin enemmän niitä satuja, joissa kerrotaan, kuinka "seepra sai raitansa".

Legendan taustoista kerrotaan,  että Ojibwain, Chippewayanien oman kielen mukaan "anishinabe" alkuperäinen kansa, kulttuuri ja kieli perustuu suulliseen kerrontaan, ei kirjoitettuihin tarinoihin. Tämän vuoksi samasta tarinasta voi olla useita versioita. Tämä Juster Esbensenin kertoma pohjautuu ojibwa-päällikkö Kah-ge-ga-gah-Bowhin kirjaamaan tarinaan vuodelta 1850. Kah-ge-ga-gah-bow otti myöhemmin nimen George Copway ja hän kirjasi heimonsa historian, tavat ja legendat kirjan muotoon, jotta ne ei häviäisi.

Kah-ge-ga-gah-Bowh:n tekstejä ja tämä legenda löytyy Internet Archive -palvelusta.

----

Vuosi lähenee loppuaan ja loppuspurtti lukuhaasteisiin käsillä. Tällä hieman ehkä siinä ja siinä, mutta kuitenkin Pohjoinen lukuhaaste 2024 kohta 20. Kirjan tarinaan liittyy maapallon ulkopuolista elämää. 

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire - Hänen Majesteettinsa palveluksessa!

 

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo

 Maire - Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Johnny Kniga, 2024

250 + 2 s.

Kylläpä olikin kiva lukukokemusmatka aikaan menneeseen ja brittiläiseen kulttuuriin ja  kuninkaallisiin suomalaisen neitosen matkassa. Kerronta oli sumeilemattoman hauskaa, rippusella savolaista huumoria, hyväntuulisen mutkatonta ja koreilematonta. 

Kaikki saa alkunsa englannin kruununprinssi Williamin Suomen-vierailusta. Maire Lankinen, jo iäkäs rouvashenkilö saa päähänsä, että hänen täytyy päästä paikalle ja antaa kuninkaalliselle vierailijalle lahja - karhuveistos. Mutta kuinka käykään, kun hän erinäisten selontekojen jälkeen pääsee kasvotusten Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa kanssa, unohtuu karhulahja antamatta. Maire ei kuitenkaan anna periksi. Hän lähtee kävelemään kohti presidentinlinnaa, jossa uskoo vieraan olevan, mutta ei. Prinssi ei enää saavukaan paikalle.

-Voi ei. Olipa ikävää, että lahjan antaminen unohtui. Valitettavasti hänen kuninkaallinen korkeutensa ei taida enää tulla tänne. On ovenavaajan ystävälliset pahoittelut.

No, eihän sille sitten mitään mahda, Maire sanoi ja oli kääntymässä pois. - Anteeksi, mutta sanoitteko, että olitte töissä hänen mummillaan, siis kuningattarella? - Kyllä, olin töissä kuningattarella useamman vuoden ja asuin Buckinhamin palatsissa. Taisin olla ainoa ulkomaalainen silloin siellä. - Miten? Mitä te teitte siellä, jos saa kysyä.  Maire hymyili naiselle ja sanoi: - No se onkin vähän pitempi stoori.

Näin siis prologissa tämän muistelmateoksen syntyhistorian taustoja. Se, miten karhuveistoksen kanssa kävi kerrotaan epilogissa. Siinä välissä on sitten se varsinainen tarina siitä, kuinka savosta kotoisin olevan nuori kampaajanainen hakeutuu kotiapulaiseksi britteihin ilman kielitaitoa, täysin ummikkona. Onneksi mukana seikkailussa on muitakin suomalaisia. Oltuaan muutaman viikon kotiapulaisena Windsorin kaupungissa Maire haluaa näkemään Lontoota. Hän menee työnvälitystoimistoon ja häneltä kysytään, miten olisi, kiinnostaisiko työskentely Buckinhamin palatsissa? Ainoa kysymys oli vain se, oliko neidillä mustaa pukua? Ja olihan Mairella. Itseommeltu musta leninki. Mutta kuinka kertoa nykyiselle työnantajalle, että hän lähtisikin muihin hommiin.

Kuten jo sanoin, tämä lukukokemus oli mitä mainioin. Kivasti kerrottu ilman pönötystä ja kumarteluja. Tämä ei ole tirkistelyä, vaan maanläheistä ja inhimillistä kuvausta. Valokuvaliite tuo oman kiinnostavan lisänsä ja autenttisuuden tarinankerrontaan.

Ehdottomasti tämä oli yksi vuoden parhaista lukukokemuksista.

Erityismaininta tälle luonnehdinnalle.

"Hän näytti isoine hattuineen vihaiselta herkkusieneltä."

--

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 25. Kirjaa on suositellut opettaja tai kirjaston työntekijä. Tätä on suositellut Kini Kirjavinkeissä.

 

Hyvää Joulua runon tämän myötä!

Enkelien Joululaulu

Ylistäkää Jumalaa, taivas ja maa! Tänä yönä puhjennut on puhtauden lilja. Tuskan öitä tuhansia taivahan vilja kypsyä saa!

Kumartakaa valkeaa,
taivas ja maa:
surun laakson halvinta ja suruisinta lasta,
kärsimyksen lempeätä risti-ruhtinasta,
Vapahtajaa!

Ristinpuuhun naulitaan
Vapahtaja maan.
Aina Hänet voitetaan ja aina Hän voittaa.
Kerran on Hän saapuva, kun pasuunat soittaa,
kunniassaan!

Jumalalle kunniaa,
taivas ja maa!
Lapset maan, niin penseät ja hitaat ootte miksi?
Portit taivaan kuninkaalle tehkää korkehiksi!
Kiiruhtakaa!

Riemuitkaatte, riemuitkaa,
taivas ja maa!
Pimeyden kannelle tän' yönä syttyi tähti.
Jokainen sen löytää, ken etsimähän lähti.
Riemuitkaa!

L. Onerva 

Helkkyvät hetket -kokoelma, Otava, 1922

Löytyy myös Gutenbergista

Kuvat: Sirkan joulu 1936. Toim. Anni Swan. Lehti löytyy omista kokoelmista, mutta se on myös digitoitu. Kuvittajista ei tietoa. 

---

Oikein hyvää Joulunaikaa teille kaikille. 

Aino

Harry Bernstein: Näkymätön muuri!

 

Harry Bernstein

Näkymätön muuri

Alkuteos: The Invisible Wall

Suomentanut Mika Tiirinen 

Otava, 2007

 286 s.

Aloitus: Oli niitä harvinaisia kesäiltoja, jolloin ei satanut. Savu oli hälvennyt ja paljastanut syvänsinisen taivaan, ja ilma oli leuto, raikas ja lempeä. 

 

 

 

Näkymätön muuri on kaunokirjallista kerrontaa,  elämänmakuista kaikessa köyhyydessään ja puutteellisuudessaan. Tällä en tarkoita kirjallisia tehokeinoja vaan köyhän perheen oloja ja elämisen mahdollisuuksia. Kyseessä on elämänkerrallinen proosateos, ei dokumentaarinen vaan koettuun pohjautuvaa elämysmatkaa ensimmäisen maailmansodan aikaan brittiläisessä yhteiskunnassa, Manchesterin lähistöllä työläiskaupunginosan kadulla, jossa kadun toisella puolella asuu euroopan mantereelta muuttaneita juutalaisperheitä, toisella puolella kristittyjä.

Harry on juutalaisen perheen nuorimmainen. Hänellä on veljet Saul ja Joe sekä siskot Lily ja Rose. Äiti on kodin sydän, joka yrittää pitää katraansa ruoassa. Isä työskentelee räätälinä ja antaa vähistä ansioistaan murto-osan kotiin. Äiti alkaakin pitää kauppaa olohuoneessaan lisätäkseen tuloja.

Näkymätön muuri on raadollista luettavaa. Hämmästyttävää on se, että Harry, joka on tarinan minäkertoja on ollut 96-vuotias julkaistessaan tarinansa. Täytyy sanoa, että tämä tarina menee ihon alle.

"Kaikki alkoi Puolassa, missä isäni syntyi esikoisena perheeseen, jossa oli kymmenen äänekästä, kuritonta lasta. --- ----  Isoäitini oli perheen matriarkka. Hienostuneesta ulkonäöstään huolimatta isoisäni ansaitsi elantonsa vierailemalla hautausmailla ja lausumalla kuolleille rukouksia ihmisten puolesta, jotka eivät kyenneet siihen itse. Lisäksi hän lauloi häissä ja bar mitsva -juhlissa. --- --- Isä oli perheen ongelmalapsi. Hänet oli pantu töihin, kun hän oli viiden vanha, ja hän oli tehnyt pitkää päivää monenlaisissa töissä. Hänen mestarinsa olivat hakanneet ja potkineet häntä ja hänestä oli tullut synkkä, katkeroitunut, väkivaltainen ja  hankala."

Harryn isä on kaksitoistavuotias, kun isoäiti hylkää hänet. Pojan palatessa töistä hän huomaa talon tyhjäksi. Muu perhe on vienyt huonekalutkin ja muuttaneet Englantiin. 

Ei ihme, että pojasta on tullut synkkä. Rakkaudettomuus on maailman julmin ase. No, poika lähtee etsimään perhettään ja löytää heidät tuolta mainitulta kadulta. Isoäiti naittaa hänet nuorelle juutalaistytölle ja muuttaa itse muun perheen kanssa Amerikkaan.

Harry Bernsteinin Näkymätön muuri ravistelee vahvasti ajatuksiani. Kun on tullut luekneeksi useammankin kymmenen holokaustiin liittyvän tarinan, on minulle muodostunut tietynlainen kuva juutalaisesta perheestä, ja Harryn perheen elämä ei oikein korreloi siihen muodostamaani kuvaan.  Tämän tarinan kuva on köyhyyttä ja kurjuutta, köyhän perheen arkea. No, tuttua toki on se, että juutalaisia vieroksutaan ja he saavat osakseen kaikenlaista ryönää. Harryn äiti haluaisi laittaa pojan parempaan kouluun johon hänet on jo luvattu ottaa, mutta kun poika, jonka äidillä on ollut varaa vain puukenkiin, kopistelee koulun kiillotettuja käytäviä, rehtori käskee tämän poistumaan. Hän ei halua puukenkien jälkiä hienoille käytävilleen. 

Eikä Harryn perheenjäsenten kemiatkaan ole aina sulassa sovussa. Ristiriitoja syntyy yhden jos toisen välillä. Erityisesti perheen tyttären Rosen suhde äitiin on vaikea ja Lilyn unelmat karisevat, samoin kuin Harryn toive tulla toimittajaksi saa tylyn tuomion: "Sinähän olet juutalainen."

Punaisena lankana teoksessa on kuitenkin se, kuinka työläiskaupunginosan pienen kadun asukkaat löytävät toisensa ja kuinka näkymätön muuri alkaa rakoilla. Raadollisuudestaan huolimatta teoksessa on läheisyyttä ja lämpöä. Juutalaisen kulttuurin ilmentymät sekoittuvat maailmantapahtumien myötä poliittisiin intohimoihin ja rakkaus voi syttyä siellä, missä se ei ole kulttuurisesti toivottavaa. Loppujen lopuksi rakkaus on kuitenkin se, joka voi murtaa näkymättömät muurit.

Seinäjoen kaupunginkirjaston tunteet lukuhaaste 2024, kohta 18. pettymys. Vaikka tämän teoksen kokonaiskuvaa ei voi luonnehtia pettymykseksi, kokee yksi ja toinen kirjan henkilöitä pettymyksiä.

George Eliot: Mylly joen rannalla!

Kansikuvat kuvakaappauksia Kirjasampo ja Finlandia-kirjan sivuilta.

 

George Eliot

Mylly joen rannalla

Alkuteos:  The mill on the Floss

Suomentanut Saimi Järnefelt ja Helka Varho

WSOY, 1967 (8. painos)

535 s.

Joskus vuosia vuosia sitten lainasin tämänteoksen ajatellen, että lukaisempa, koska kuulostaa kansikuvan  (tuo maisemakansi) perusteella kiinnostavalta. Mutta, mutta ... kesken jäipi. En lukenut montakaan sivua. Jossain vaiheessa elämää tulin ostaneeksi tämän teoksen (etulehdellä on hinta 0,20) ja pohdin, että voisihan kokeilla, onnistuisiko lukeminen paremmin, kuin nuoruutensa päivinä.

Minusta lapsikuvaukset ovat kiinnostavia ja lapsikuvauksella teoksen alkuosa eteneenkin. Tosin kerronta on kovin jähmeää ja hitaasti etenevää eikä suomennos ole ihan parasta laatua suomenkieltä. Otetaan nyt vaikka sellaiset sanat kuin yhteiskuntaolio ja päätteliäisyys, mikä olisi paremminkin kai pitänyt suomentaa päättäväisyydeksi. Yhteiskuntaolio taas sanana viittaa laajemminkin siihen, siellä täällä kerronnassa vilahtelevaan tieteen ja uskon ristiriitaan. Välillä esimerkiksi sana Raamattu on kirjoitettu pienellä ja välillä isolla kirjaimella. En tiedä, ilmeneekö tämä seikka alkuperäisteoksessa vai onko vain suomennoksessa ja mahdollisesti painotekninen juttu.

Avaralla tasangolla kiirehtää Floss joki mereen leviten laajaksi vihreitten äyräittensä välissä, ja vuoksi syöksyy sitä vastaan sulkien sen uoman rajuun syleilyynsä. Mahtavan nousuveden mukana kokoontuvat mustat laivat St. Oggsin kaupunkia kohti - lastinaan raikkaita honkalankkuja, pyöreitä jyväsäkkejä tai mustaa, kimaltelevaa hiiltä. St. Oggsin vanhat punaiset tiilikatot ja leveät päädyt pilkottavat matlan metsäharjun ja törmän lomitse luoden veteen vienon purppurahohteen helmikuun auringon himmenevässä valossa.

Kertoja on jännä yhdistelmä kaikkitietävyyttä ja minänäkökulmaa. 

Tuntuu kuin se olisi toverini vaeltaessani rantaäyrästä, kuunnellen joen hiljaista tyyntä solinaa. On kuin kuulisin kuuron ystävän hellää puhelua. Mieleeni muistuvat suuret, riippuvat pajut. Mieleeni muistuu kivisilta. 

Tämä kertojan puheleminen lukijalle on kuitenkin harhauttavaa, koska ensin saa käsityksen, että kertoja olisi joku tarinan päähenkilöistä, varsinkin Maggie Tulliver, mutta ei. Enemmänkin kertoja tuo mieleen kirjailijan itsensä, mikä ei ehkä ole kaukaa haettu kertojaratkaisu, koska Mylly joen rannalla on ajateltu olevan jollain tasolla elämäkerrallinen teos. Itse en näe tätä niinkään elämänkerrallisena, sanan varsinaisessa merkityksessä ainakaan. Kerronassa on piirteitä, joissa kuljetaan välillä kronologisesti teoksen henkilöiden matkassa, ulkopuolelta asioita kertoen, mutta sitten on kohtia, joissa sanat kohdistetaankin suoraan lukijalle ja ollaankin, kuten äskeisessä tekstilainakohdassa, sisällä tapahtumissa. 

Olen samaa mieltä kuin lukijani, siinä, että tämä pikkumainen elämä vaikuttaa painostavasti.

Tämä on hieman kummallista kerronnan sujuvuuden kannalta, mutta myös lukijaa ajatellen. Mitä 1800-luvun kirjailija voi tietää minun lukijakokemuksistani, on yhtä vähäistä, kuin minun tietämykseni hänen tunnelmistaan tätä teosta kirjoittaessaan. Kertoja ikäänkuin olettaa asioita tarinan lukijasta. Toisaalta tämä on kai kuitenkin kirjoitettu  kuvitteelliselle lukijalle. Niin tai näin, niin kerronnan pieni epäyhtenäisyys lajityypin ja ratkaisujen suhteen tekee teoksesta sanoisinko, ei niin helpon luettavan. Teoksessa on kuitenkin nautinnollista yhteiskuntakritiikkiä, satiiriakin ja erilaisia tehokeinoja, kuten hyperbolaa.

Hänestä oli juoksutettu vettä lukemattomia kertoja - ja vettä tuli  niin paljon, että siinä olisi voinut vaikka uida.

Lyhyesti henkilöistä ja juonesta. 

Teoksen keskiössä on Tulliverin perhe, johon kuuluu lapset Maggie ja Tom. Herra Tulliver, joka omistaa Myllyn, on riitautunut Herra Wagemin kanssa. Tulliverin vaimo on omaa sukua Dodson ja on yhteiskunnallisessa asemassa ehkä hieman korkeammalla kuin miehensä. Rouva Tulliverin sisarukset kuvataan originelleina rouvina, joilla on sanansa sanottavana Tulliverin asioista. Tulliver on tumma, samoin kuin Maggie. Tom on tullut äitiinsä ja on vaaleahipiäinen ja äitinsä suosiossa, kun taas isän suosikki on Maggie, pikku naapukka.

Tulliver haluaa kouluttaa pojastaa asianajan ja laittaa tämän yksityisopettajan oppiin. Samaan paikkaan tulee opiskelemaan myös herra Wagemin raajarikkoinen poika Philip, jonka kanssa Tomilla on vaihtelevat välit. 

Kirjasammon sivuilta löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia teokseen liittyen. Muun muassa se, että teos on ilmestynyt ruotsinkielisenä versiona myös nimellä Bror och Syster.Tämä nimikäännös kuvaakin hyvin teoksen teemaa, sisarussuhdetta tytön ja hänen veljensä välillä. Tomin ja Maggien välit ovat läheiset, joskin ei ilman kahnauksia. Maggie etsii veljensä hyväksyntää, mutta Tom näkee Maggien jotenkin outona. Tom pitää itseään Maggieta ylempänä. Tämä sisarusten suhteen kuvaus on välillä aika raadollista ja kärsin lukiessani tuskia Maggien puolesta. Kuinka häntä ei ymmärretä. Toisaalta minun on välillä vaikea ymmärtää Maggietakin.

Minä saan puolisovereignin, jopa kokonaisenkin sovereignin aina joululahjaksi, kun minusta näet pitää tulla mies, ja sinä saat vain viisishilinkisen, kun olet tyttö.

Tätä brittiläistä rahayksikköä selitetään alaviitteessa, mutta en tullut silti hullua hurskaammaksi. Jos matkustaisin Englantiin ja joutuisin käyttämään sikäläistä rahaa, menisin varmaan sekaisin kaikkien rahayksiköiden kanssa. Paitsi rahayksiköiden suhdetta toisiinsa tässä otteessa näkyy ajankuva ja suhtautuminen miehen ja naisen asemaan yhteiskunnassa. 

Kaikesta huolimatta Mylly joen rannalla sisältää monenlaisia näkökulmia ja vivahteita, eikä tämä puutteistaan huolimatta ole täysin kehno tarina. Tuskin kuitenkaan jaksaisin tätä uudelleen lukea, ellei sitten mahdollisesti uutena suomennoksena. Hyvin erilainen tarina tämäon, kuin aiemmin lukemani Deronda. Minua kiinnostaisi kyllä tutustua kirjailijan Middlemarchiinkin.

Muualla:

Savannilla: Loppuratkaisu läväytetään lukijan silmille täysin puskista.

No, se on kyllä yllättävä, mutta nyt, kun mietin, niin alku ja loppu eivät ole niin kaukana toisistaan, että ehkä ei nyt kuitenkaan täysin puskista. 

Kyyti 2024 -lukuhaaste kohta 12b: Klassikkoromaani

Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys! Siksi ...

Siunaa ja varjele meitä, / Korkein kädelläs! / Kaitse kansamme teitä / vyöttäen voimalla meitä, / heikkoja, edessäsi!

- Uuno Kailas (Suomalainen rukous)

Oikein hyvää Itenäisyyspäivää !