Sven Lindqvist: Rasismin vastustajia

 Sven Lindqvist

Rasismin vastustajia - Ihmisiä ja argumentteja taistelussa rotuennakkoluuloja vastaan 1750-1900

Alkuteos:Antirasister. Manniskor och argument i kampen mot rasismen

Pequod 1998

174 s.

Voiko rasismilla vastustaa rasismia? Tämä kysymys nousee mieleen, kun lukee kuvausta, kuinka Benjamin Franklin puhuu noin sadalle Paxtonin miehelle 1764, näiden ollessa matkalla tappamaan intiaaneja.

"Benjamin Franklinilla ei ollut intiaaneihin myötämielisesti suthautuvan miehen mainetta." Kirjoittaa Lindqist ja jatkaa, että hänellä, jos jollakulla oli kuitenkin mahdollisuus puhua järkeä valkoiselle roskaväelle. Benjamin Franklinin oli kutsunut apuun Philadelphian kuvernööri, jolla oli vastuulla 140 kaupungista suojaa hakenutta intiaania. Mitä Franklin sitten sanoi Paxtonin miehille?

Hän aloitti vetoamalla kaikille tuttuun ajattelutapaan - käsitykseen intiaaneista itsestään sukupuuttoon kuolevana kansana."Aina on ollut niin, hän sanoi, että valkoisten lähettyvillä asuvien intiaanien lukumäärä alenee tasaisesti." 

Franklin vetosi siihen, että eikö ollut siis turhaa käydä tappamaan intiaaneja, kun nämä muutenkin olisivat häviämässä sukupuuttoon. Toisaalta Franklin toi myös esiin kysymällä, mitä pahaa äitnsä rinnoilla ollut vauva oli tehnyt, kun se oli pitänyt tappaa edellisenä vuonna tapahtuneessa Conestogoen joukkosurmassa, jossa murhatut intiaanit olivat olleet viimeisiä oman heimonsa edustajia.  "Heillä oli kaikilla ollut nimi. He eivät olleet metsän villieläimiä, vaan ihmisiä, joilla oli  huollettavinaan omaisia. Heillä oli kaikilla englantilaiset nimet, joista ei voinut erottaa ihonväriä. Tähän seikkaan Franklin kiinnitti erityisesti huomiota. Kun intiaaniet antavat lapsilleen englantilaisia nimiä, hän sanoi, he tekevät sen siksi, että ihailevat englantilaisia ja haluavat olla samanlaisia kuin he."

Franklin sai puheellaan joukon hajaantumaan. Minun on kuiteenkin kysyttävä uudelleen, voiko rasismilla vastustaa rasismia? Sillä rasistisia piirteitähän tuossa puheessa on, ainakin minun mielestäni, nähtävissä. Piirteitä, jotka edustivat aikansa ajattelua eivätkä ehkä täysin vastanneet todellista oikeudenmukaisuutta ja syvää ymmärtämystä intiaanien ihmisyyttä kohtaan.Toisaalta pitäisi voida lukea Franklinin puhe kokonaisuudessaan, saadakseen sen luonteesta täyden käsityksen. Olisiko siinä voinut olla ironiaa?

Franklinin toiminta on vain yksi esimerkki niistä ihmisistä, jotka omina aikoinaan vastustivat vallalla olleita rasistisia ajattelutapoja. Esimerkkejä on niin Euroopasta, Afrikasta kuin Amerikastakin. Orjuus, antisemitistmi, alkuperäisasukkaiden kohtalot siirtolaisuuden vyöryssä. 

Sven Lindqvistin teos Rasismin vastustajat on kyllä mielenkiintoinen ja ajatuksia avartava näkökulma rasismin historiaan ja taisteluun rasistisia ajattelutapoja vastaan. Kovin syvälle teoksessa ei kuitenkaan mennä. Lähinnä teos on vain pintaraapaisu, joka mahdollisesti herättää uteliaisuuden lisätiedon hankkimiseksi. 

Meidän täytyy  vapautua  siitä järjettömästä väärinkäsityksestä, että äly ja moraalinen ajattelu ovat ihossa.  -Teophilus Scholes

Claire Keegan: Kasvatti

 Claire Keegan

Kasvatti

Alkuteos: Foster

Suomentanut Kristiina Rikman

Tammi, 2024

81 s.

Kansi: Gretchen Mergenth

Lyhyydessään vaikuttava koskettava teos, jonka keskiössä on pieni Petal-tyttönen, jonka isä tuo äidin sukulaistaloon siksi aikaa, kun perheeseen odotetaan syntyväksi uutta pienokaista. Teos sijoittuu Irlantiin ja katoliseen elämäntapaan. Petal-tytön koti on köyhä. Lapsia syntyy, mutta perheenisän kyky hallita elämäänsä on vajavainen. Sukulaistalo John Kinsellan koti on aivan toista. Jos ei rikas, niin hyvin kuosissa pysyvä, turvallinen kasvuympäristö.

Kerronta on minänäkökulmaa, Petal-tytön kerrontaa kokemastaan. Teos on nopealukuinen, mutta ei naiivi tai liian helppotajuinen. Lukijaa ei pidetä tyhmänä, jolle asioita väännettäisiin rautalangasta. Vaikka tarina on lapsen näkökulma tarina ei ole lapsellinen. Päinvastoin. Sanojen taakse kätkeytyy paljon tunteita ja elämää, joita ei suoraan esitetä, vaan annetaan lukijalle mahdollisuus samaistumiseen ja löytämiseen. Minua ensin hieman hämmentää, kun puhutaan Kinsellasta ja naisesta, yhden kerran nimetään nainen nimeltä Edna. Kuka on nainen, kuka Edna? Kinsella? Minulta menee tovi, ennenkuin ymmärrän, että kertoja puhuu sukulaistalon isännästä Kinsellana ja rouvasta naisena, ja vain yhden kerran viittaa tähän Ednana. Tytön nimikin mainitaan vain kerran. 

Tapahtumia lyhyen ajanjakson aikana on vedenhakumatka, ruumiin valvojaiset ja naapurin naisen uteliaisuus ja juoruilu. Sopeutuminen vieraisiin oloihin on vahva teema ja ymmärryksen kasvaminen. 

Sitten tulee syksy ja koulukin alkaisi. Petalin kotona on uusi poika-vauva saapunut perheeseen ja tyttö haetaan takaisin kotiin, mutta ...Tarina jää avoimeksi, lukijan arvattavaksi ja pohdittavaksi.

Teos on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa, mutta tämän voisi hyvin määrittää myös lasten- ja nuortenkirjaksi. Voisin ehkä lukea Keegania enemmänkin. Hieno pieni tarina.

---- --- ---

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste Tunteet, kohta 24 Turvattomuus 

Kyyti 2024 kohta 5. Kirjassa on meri

--- --- ---

Muualla luonnehdittua:

Tuijata: Ilmavan tiheää kerrontaa, vaatimattoman konstailematon

Leena Lumi: Timanttinen tarina

Matkailua ja kulttuuria: koruttomasti,  herkästi ja tarkalla tyylillä kerrottu tarina pienen tytön kesästä 

Lumiomena: Pakahduttava  

Kirjojen kuisketta: Tarkkaan harkittua ja eleetöntä kerrontaa

Vappu Kannas: Kimalaisten kirja

Vappu Kannas

Kimalaisten kirja

S&S 2023

Kansi Laura Noponen

382 s. 

Takanani - niiaa Ikuisuus -

Edessäni - Kuolemattomuus -

Minä itse - Jakso niiden välissä -

Kuolema vain Kinos Idän Harmautta,

Se sulaa aamuun tuolla päin,

Ennen Lännen alkua -

    -Emily Dickinson suom. Vappu Kannas

 

Ote on vain yksi säe kolmisäikeisestä Dickinsonin runosta teoksen loppupuolella. Runo, jonka kaksi ensimmäistä säkeistöä kolahtivat, mutta viimeinen säe meni jo vähän enemmän yli ymmärryksen.

Olen joskus muinoin lukenut Emily Dickinsonin runoihin liittyen Sirkka Heiskanen-Mäkelän teoksen Valitsee sielu seuransa. En muista runoista paljoakaan, mutta muistelen niiden olleen lyhyitä ja hieman outoja. Oudoiksi niitä kuvataan tässä Vappu Kannaksenkin teoksessa, joka ei ole varsinainen elämänkerta, mutta ei täysin fiktiivinenkään teos.

Kimalaisten kirja kertoo Dickinsonin perheestä "koko totuuden, mutta vinosti", kuten Kannas jälkisanoissaan ilmaisee.

Oikeastaan Kimalaisten kirja ei kerro kuitenkaan niinkään perheestä kuin kodista ja sisarusten ja ystävysten välisistä suhteista ja siitä, miten ulkopuolelta tuleva henkilö vaikuttaa tähän, niin myös kirjallisuudesta ja runoilijan testamentista, perinnöstä. Kuka omistaa kirjailijan? Emily Dickinson itse vaikuttaa taustalla ilmestymättä itse paikalle muuta kuin runoissaan ja muiden ajatuksissa. 

Kerronnallisesti teos ei etene kronologisesti, mikä hieman hämmentää. Kertojina on Dickinsonien kotiapulainen Maggie, (Tämä kertojaratkaisu sai minut ajattelemaan Emily Bronten Humisevaa harjua, vaikka en ole teosta kokonaisuudessaan lukenutkaan, eivätkä teokset ole lainkaan toistensa kaltaiset) on ulkopuolelta tuleva Mabell Todd kirjeineen ja on Emilyn Sisko Lavinia eli Vinnie ajatuksineen. Jossain vaiheessa kerrontanäkökulma on kuitenkin enemmän kaikkitetävän kertojan kerrontaa kohdistumatta erityisesti kehenkään näistä keskeisistä henkilöistä. Kronologian pätkivyys aiheuttanee myös sen loogisuusvirheen, joka, ainakin minulle, ilmenee oikeudenkäynnissä, kun puhutaan allekirjoittiko Emily jonkun asiapaperin vai ei. Oikeudenkäynnin alkaessa Emily oli kuollut. Kyse oli hänen runojensa tekijänoikeukista ja tekijänpalkkioista. Runot julkaistiin Emilyn kuoleman jälkeen Vinnien ja Mabelin toimesta. Mutta se maapalsta, joka Mabelin mielestä kuului hänelle palkkiona runojen toimittamisesta, ja sopimuksen syntyajankohta? Syntyikö se ennen vai jälkeen Emilyn kuoleman? 

Kimalaisten kirja oli monivivahteinen teos, joka ei saarnaa eikä moralisoi. Ihmiset kuvataan hyveineen ja paheineen, kipuineen ja tunteineen. Kuinka todenmukaisen kuvan se antaa näistä todellisista historian henkilöistä on taas eri juttu. Minussa Vappu Kankaan teos kuitenkin herätti kiinnostuksen Emily Dickinsonia kohtaan, ehkä etsin jonkin enemmän elämänkerrallisen teoksen luettavakseni, vaikka suomenkielellä ei taida löytää. Ainakaan lähdeluettelossa ei ollut suomalaisia teoksia. Myös Emily Dickinsonin runot kiinnostaisivat. Ne alkuperäiset, muuttamattomat joita Mabelle ei ole stilisoinut.

Kimalaisten kirja on omalaatuinen teos omalaatuisen kirjailijan taustoista ja läheisistä. Kansikuvitus on kaunis ja osuva, sillä jos muistan oikein, niin Dickinsonin runoudessa luonnolla, kuten kukilla ja kasveilla, oli oma vahva merkityksensä, vai muistanenko väärin. Kukkakuvitus voi viitata myös teoksen nimeen Kimalaisten kirja. Niin tai näin, niin kansikuva veti puoleensa, samoin se, että olin nähnyt tästä joitain mainintoja,

---

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 22. Kirjassa on monta kertojaa

---

Muualla luonnehdittua:

Kirsin Book Club: Historia henkilöineen muodostaa rautalankarungon, jonka ympärille rakentuu kiehtova tarina

Kirjaluotsi: Vahva tunnelma ja tarina tarina, kiinnostavine ja moniuloteisine henkilöineen tempaisi heti mukaansa. Hän havaitsi myös saman kuin minä: "kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli penkoa lisää tietoa  henkilöistä ja tapahtumista.

Tuijata toteaa teoksen nimen "oivaltavaksi" Kaikenlaista "pörräämista kotipesän ja Emilyn runojen ympärillä tapahtuu, myös kipeiden pistosten ainesta".

 

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä

 Agatha Christie

Murha maalaiskylässä

Alkuteos: The murder at the Vicarage

Suomentanut Eila Pennanen 

WSOY/Bon

293 s

 

"Jokainen meistä kuvittelee syvällä sydämessään olevansa Sherlock Holmes".

Mitään suuria kykyjä ei tässä tarinassa tarvita voidakseen päätellä mistä loppujen lopuksi on kysymys. Juoni on aika suoraviivainen, vaikka Christie kutookin aika mutkikkaita kuvioita ja yrittää hämätä parhaansa mukaan lukijaa. Toisaalta täytyy sanoa, että ensilukemakokemus voi olla eri, itselleni tarina oli muistissa filmatisoinnista, mutta kerronnassa oli kyllä paljon sellaista, mitä en muistanut lainkaan ja mietinkin olenko minä lukenut tämän aiemmin vai en. Mutta todennäköisesti olen.

Murha maalaiskylässä sijoittuu 1920/30-lukujen vaihteeseen (alkuperäisteos ilmestynyt alkujaan 1930), pieneen St. Mary Meadin kyläyhteisöön. Tarinan kertojana on kirkkoherra Clement. Pappilan naapurissa asuu Neiti Marple. Yksi kylän ikäneidoista, joka esitellään kirkkoherra Clementin vaimon Griseldan iltapäiväteehetkessä yhdessä kolmen muun ikäneidon kanssa, joita ovat neidit Hartnel ja Wetherbey sekä rouva Price Ridley.

Neiti Marple on valkotukkainen vanha neiti, jolla on lempeä, vetoava käytös. Häntä kuvataan myös vanhaksi kissaksi yhdessä muiden kylän juoruiluun taipuvaisten naisten kanssa. Neiti Marplella on iäntuomaa kykyä nähdä ihmisluonteen perimmäiseen olemukseen, sekä ilmiömäinen kyky verrata sattuneita tapahtumia johonkin aivan muuhun tapahtuneeseen, joissa on jotain samaa, mutta jotka lukijasta saattavat tuntua hieman kaukaa haetuilta.

Rikos on murha, joka tapahtuu Pappilassa. Eversti Protheroe löydetään kuolleena kirjoituspöydän äärestä kirkkoherra Clementin saapuessa kotikäynniltä, jolle hänet oli kutsuttu.

Murhaa selvittämään saapuu poliisitarkasta Slack.

Hänhän on aivan kuin kenkäkaupan myyjätär joka tahtoo myydä asiakkaalleen kiiltonahkakengät koska niissä on sopiva numero eikä ota lainkaan huomioon että asiakas tahtoo ruskeat kävelykengät. 

Slack ei anna suunvuoroa Clementille, joka yrittää kertoa hänelle tärkeää yksityiskohtaa, mistä johtuen Clement sisuuntuu ja tekee omia päätelmiään,  Myöhemmin kuvioon astuu myös eversti Melchett.

Christien henkilögalleria on monipuolinen. Vaimonsa Griseldan ohella Clement on vastuussa veljenpojastaan Dennisistä, joka liikkuu yhdessä eversti Protheroen tyttären Letticen kanssa. Clementin kotiapu Mary on tumpelo, jota Griselda ei kuitenkaan halua koulia, koska koulittuna tämä varmasti lähtisi muualle eivätkä he sitten saisi mistään uutta apulaista. Griselda on huomattavasti nuorempi kuin miehensä.

Kiintoisia näkökulmia siitä, miksi jotkut ihmiset ryhtyvät murhaajiksi esittää tohtori Haydock. Christie pohtii kuolemantuomion oikeutusta ja yleensä tuomioiden perusteita.

Vaikka juoni sinällään oli tuttu, niin kerronnassa oli paljon vivahteikkuutta ja brittiläistä huumoria ja elämänmenoa, joten tylsä tämä tarina ei ollut. Tosin loppuselvitykset jäivät hieman kalseiksi, mutta ehkä niitä ollut tarviskaan dramatisoida samalla lailla kuin filmatisointia. 

Suomennoksesta kuitenkin voisin mainita muutaman yksityiskohdan. Minua oudoksutti sana pöytäimuri. Kontekstista ymmärsi mistä oli kysymys, mutta miksi käyttää sanaa pöytäimuri kun kyse oli ilmeisesti imupaperista? Toinen seikka mikä kohotti kulmia oli tilanne, jossa henkilöt olivat pystyneet "määräämään laukauksen ajan". Ehkä kyse oli harhaanjohtamisesta siinä, kuka on syyllinen, mutta minusta lukija koko ajan tietää, että kertoja ei ainakaan ole syyllinen, joten minusta oikeammin olisi ollut suomentaa: "määrittelemään laukauksen ajan". 

Kun ajattelee, että alkuperäisteos on ilmestynyt 1920/1930 lukujen vaihteessa, mutta ensimmäinen suomennos on ilmestynyt 1950-luvulla, niin kieli ja sanasto vaikuttaa hyvin nykyaikaiselta eikä lainkaan vanhahtavalta. 

Neiti Marplen ensiesiintyminen on vaikuttava jos ei kaikilta osin mairitteleva. Olisikin mielenkiintoinen tutkimusaihe, kuinka Marplen luonne ja ihmissuhteet kehittyvät kirjojen myötä. Ainakin hänellä on sisarenpoika, kirjailija Raymond West, josta ainakin filmatisoinneissa olen saanut aivan erilaisen kuvan, mutta niinhän ne muutenkin menevät omia latujaan, filmatisoinnit meinaan. 

Tällä mukana dekkariviikossa.

Muualla mainittua:

Kirjasähkökäyrä on kiinnittänyt huomiota siihen, että filmeissä neiti Marplella on aina hassu hattu päässään, mutta kirjoissa hänellä on aina huivi. 

Jokke puolestaan katsoo Murhan maalaiskylässä varsin hyväksi dekkariksi

Kirjahankintoihin ei olisi nyt varaa, mutta jos nyt kuitenkin ...

Olosuhteiden pakosta kirjojen ostaminen antikvariaateista on viime aikoina ollut hieman jäissä. Huvittelen kuitenkin tutkimalla antikvariaattien tarjontaa erilaisilla hakusanoilla tai ihan vain katsomalla, onko tullut mitä "uutta tarjontaa". Tässä taannoin olen kuitenkin muutaman kirjan tullut hankkineeksi ja ajattelin nyt esitellä hankintani.

Barbra Ring on norjalainen kirjailija, jonka lastenkirjaan Peik olen aiemmin tutustunut ja tykästynyt. Olen aika ajoin katsellut antikvariaateista hänen tuotantoaan ja päädyin nyt hankkimaan nämä kaksi lastenkirjaa, joista Peik suuressa maailmassa on jatkoa aiempaan Peik -teokseen ja tuo Metsähiiri-teos on pienesti kytköksissä Peik-teokseen, vaikka onkin oma erillinen teoksensa. Peikistä ja Metsähiirestä on ilmestynyt myös hieman uudempia painoksia. En ole vielä ehtinyt näitä lukea, mutta uskoin nauttivani teosten tarinoista ja tunnelmista.

Agatha Christien Neiti Marple -tarinoita on tullut viime aikoina jonkin verran luettua lainakirjoina. Olen kuitenkin ajatellut hankkia teokset omaksikin ja kun nyt kirpputorikierroksella silmiini osui tämä pokkarivesio Christien ensimmäisestä Marple-tarinasta, täytyihän se ostaa. 

Elämän lempeät maut -ostin lähestyvää Naisten viikon lukuhaastetta silmällä pitäen samaiselta kirpputorikierroksella kuin Neiti Marplenkin. Siitä en osaa sanoa muuta, kuin tulen sen makua varmaankin mutustelemaan ruonlaittoteeman mukaisesti.

Roy Wilton alias Kaarlo Nuorvalan jännityskirjallisuudeksi luettavan Vakoojan kaksoisolento hankin nettiantikvariaatista lukuhaasteita silmällä pitäen. Jostain täytyi löytää suomalainen salapoliisi-/rikos-/jännitysromaani, mutta koska luen hyvin vähän tämän genren kirjallisuutta ja hyvin varautuneesti valikoiden halusin löytää jonkin vanhemman teoksen, jossa ei olisi liikaa jännitystä ja raakuuksia. Vakoojan kaksoisolento sijoittuu Hollantiin ja aikamiljöö on toinen maailmansota. Odotan mielenkiinnolla hetkeä, kun pääsen tarinan pariin.

Piipahtaessani eräänä päivän paikallisessa kirjakaupassa askartelutarpeita ostamassa osui silmiini ale-laarissa tämä italiaan sijoittuva ja myös sota-aikaan liittyvä tarina Lasten juna. Tarina kuulosti sen verran kutkuttavalta että rahavarat hupenivat hieman enemmän kuin olin ajatellut. Tämäkin teos sopisi naistenviikon lukuhaasteeseen, mutta saa nyt nähdä. 

Tässäpä näitä - uutta ja vanhaa. Mikä herätti sinun mielenkiintosi, vai herättikö mikään? Kuulisin mielelläni ajatuksiasi.