Ritva-Elina Pylväs: Aunuksen pääskyset!

 

Ritva Elina Pylväs

Aunuksen pääskyset

Kustannusosuuskunta Länsirannikko, 2022

257 s.

Kansi: Niina Perander

Kannen kuva: Museoviraston kuvakokoelmat, valokuvaaja Erkki Räikkönen

Ensinnäkin sota, johon hän oli niin innolla lähdössä. Siellä joutuisi olemaan koko ajan varuillaan ja samalla olisi oma työ hoidettava. Miten hän selviytyisi siitä? Oliko hän kuitenkaan sisimmässään niin rohkea kuin halusi näyttää muille? Entä, jos pelko ottaisi hänessä vallan ja hän jähmettyisi paikoilleen? Piiloutuisi, pistäisi päänsä pensaaseen? Miten sellaisen häpeän kestäisi jälkeen päin? Ei, kun hän lähtisi sotaan, hän jättäisi pelon kotiin. Pelkoa hän ei pakkaisi reppuunsa.

Saimi on nuori nainen Elisenvaarasta,  käynyt samariittikurssin. Eletään kovia aikoja. Ruokaa on vähän ja ihmiset ovat jakautuneet. On valkoiset suojeluskuntalaiset ja punaisten kaartilaiset. Saimin perhe kuuluu valkoisiin. Saimi ja veli Aarne lähtevät taistelemaan, tai Saimi lähtee siis sanitaariksi rintamalle. Vuoden 1918 -sota viedään kerronnallisesti nopeasti ohitse. Pääpaino on sitä seuranneessa liikehdinnässä, josta Saimin perhe on kahta mieltä. Isä kannattaa, mutta äiti vastustaa. Saimi on kuitenkin lähdössä, samoin Aarne sotimaan punaisia bolsevikkeja vastaan, vapauttamaan Aunuksen Karjalaa "polsuista" ja siirtämään Suomen rajoja kaummaksi Itään.

Aarne palaa sodasta ennen aikojaan huomattuaan sen mielettömyyden. Saimi ei ymmärrä Aarnea ensialkuun, mutta kun kuulee, että Aarne on kihlautunut hänen ystävänsä Arjan kanssa suopuu tälle. Saimi itse kulkee joukkojen mukana hoitaen haavoittuneita ja haavoittuen lopulta itsekin. Sodan keskellä Saimi ei luovu näkemyksestään, että "punaisten pitää saada, mitä heille kuuluu", mutta alkaa kuitenkin nähdä myös punaiset ihmisinä, erityisesti erään karjalaismummon avulla, jonka mies kuolee vankileirillä ja kaksospojat ovat paenneet Venäjälle. Karjalaismummo itse on polttanut jalkansa läikytettyään kiehuvaa vettä jaloilleen.

Aunuksen pääskyset on kiintoisa kuvaus Aunuksen retkestä. Osin fiktiivistä, osin historiallista kuvausta nimineen. En ehkä ihan samaistu Saimiin, mutta kyllä tätä luki, eikä sinänsä vastentahtoisesti.

Paitsi sotaa ja sen eri puolia tässä teoksessa pohditaan myös rakkautta. Teos on joltain osin hyvinkin ristiriitainen ja vastakohtainen. Sota näyttäytyy minulle lukijana pelkkänä surmaamisena. Saimikin näkee sodan raakuuden, mutta ei lähde veljensä lailla kotiin Elisenvaaraan. Tervehdyttyään haavoittumisen jälkeen, hän palaa rintamalle. Punaisten kuuluu saada heille kuuluva kohtalo, Saimi ajattelee loppuun asti, vaikka välillä heltyykin joidenkin kohdalla huomaamaan inhimillisyyden. Tätä minun on kokonaisuuden kannalta vaikea niellä. 

Ei Saimi pelkästään sotaintoinen ollut. Hän kokee yksinäisyyttä ja kaipaa toveria rinnalleen. Haavoituttuaan hän joutuu Sortavalan sairaalaan, jonne on joutunut myös muuan vänrikki Männistö. Yhteenmeno sinetöidään kuusenjuurakon kolossa perääntymisen aikana, jossain Aunuksen karjalan metsissä. 

Pääskysistä:

Hän katseli, miten kaksi pääskystä leikki, liiteli ja kisaili aurinkoisella taivaalla. Välillä ne tekivät nopeita syöksähdyksiä joen tyyntä pintaa kohti ja kohosivat taitureina taas yläilmoihin. Niillä näytti olevan niin hauskaa yhdessä. Saimi huokaisi. Pääskysilläkin oli toisensa ja varmaan pesän rakentaminen meneillään.

Pääskysiä "sanotaan onnenlinnuiksi. Siinä talossa onni asuu, jonka räystään alla pääskynen pesii."

Lapsus kerronnassa kun vara-Kuikkanen muuttuu vara-Kuittiseksi.

Fiktiivisenä historiankirjoituksena tämä teos antoi minulle lisätietoa Martta-yhdistyksen historiasta. Maininta Sota-Martoista sai minut tarkistamaan faktaa ja kyllä, Martat ovat vanehmpaa perua kuin Lotta Svärd -järjestö, josta tässä teoksessa ei ole mainintoja, mutta aavistus sen tulosta on rivien välissä.

Vahvasti kerrottu tarina, täytyy sanoa. Aiheesta on taidettu vähemmän kirjoittaa, ainakaan kaunokirjallisena esityksenä. Sanoisin, että kirjailija on rohkeasti tarttunut arkaan aiheeseen. 

..

Pohjoinen 2023 -lukuhaaste kohta 1: Kirjan nimesssä on kaupungin nimi.

Fiona Valpy: Rue Cardinalen ompelijattaret!

 

Fiona Valpy

Rue Cardinalen ompelijattaret

Alkuteos: The Dressmaker's Gift

Suomentanut Lauri Sallamo ja Heidi Tihveräinen

Otava, 2023

302 s.

 

 

Päähenkilöt: Claire, Mireille ja Vivien ovat ompelijattaria pariisilaisessa muotiliikkeessä.

Ajankuva: Teoksen kerronta kulkee kahdessa ajassa. On nykyaika ja toisen maailmansodan aikainen Ranska.

Kerronta: Nykyajassa tarinaa vie eteenpäin Harriet. Hänen äitinsä Felicity on tehnyt itsemurhan. Harriet alkaa tutkia sukuaan löydettyään vanhan valokuvan, jossa on kolme nuorta naista. Harriet on päässyt harjoittelijaksi kuvassa näkyvään liikkeeseen, joka nykyajassa kulkee nimellä Agence Guillemet. Liikkeessä Harriet tapaa Simonen, jonka isoäiti, Mireille on yksi noista valokuvan naisista. Simonelta Harriet kuulee lisää kuvan naisista, myös omasta isoäidistään Clairesta.

Harriet on siis minäkertojana osassa tarinaa. Sota-ajan kerronta on kaikkitietävän kertojan kerrontaa.

Olen lukenut Valpyn aiemmin suomennetun teoksen Casablancan tarinankertoja, josta pidin paljon. Casablancan tarinankertojan lailla myös Rue Cardinalen ompelijattaret on fiktiivinen, historiallinen romaani. Molemmat ovat rakenteeltaan samanlaisia (kerronta kahdessa ajassa) ja sijoittuvat toiseen maailmaansotaan. Molemmissa teoksissa vahvana vaikuttimena on vastarintaliiketoiminta. Rue Cardinalen ompelijattaret onkin omistettu "SOE:n naisagenteille, jotka työskentelivät Ranskan vastarintaliikkeen puolella" joutuen maksamaan rohkeudesta hengellään. Rue Cardinalen ompelijattarissa ei kuitenkaan ole käytetty todellisia henkilöitä, mitä nyt viitataan joihinkin muotimaailman nimekkäisiin henkilöihin.

Tämä muodin glamour vastapainona sodan mielettömyydelle onkin teoksessa mielenkiintoisen vastakohtaista.

"Taivas hohti punaisena vartiotornin takana, kun Dachaussa alkoi sarastaa jälleen uusi päivä, mutta leirin  keskellä kohoavasta korkeasta tiilipiipusta nouseva harmaa savupatsas synkisti kaunista auringonnousua."

Kerronta oli ihan hyvin etenevää, sujuvaa ja jonka tempoon pääsi ihan mukavasti mukaan. Loppupuolella tuli hieman väsähtänyt olo ja tuntui, että kaikki oleellinen oli jo kerrottu, mitä tätä enää pitkittämään. Rohkeudesta, uskollisuudesta ja lujasta ystävyydestä tämä teos on rakennettu. Menneisyyden painolastista yli sukupolvien ja traumoista selviytymistä myös käsitellään, mutta tämä puoli jää hieman ohueksi.

--

Tällä teoksella, paitsi Pariisia pääsin Nantesiin Tour de France par ecrit -haasteessani.

A.E.Johann: Lumimyrsky!

 

A.E.Johann

Lumimyrsky

Alkuteos: Schneesturm (ilmestynyt 1962)

Suomentanut Markku Mannila

K.J.Gummerus, 1967

345 s.

Teoksen avainalause: Yli maailman käy vapauden tuuli

Teoksen päähenkilöt Paul ja Peter ovat saksalaisia nuorukaisia, jotka ovat joutuneet amerikkalaiselle vankileirille Ohio-joen seutuville. He eivät kuitenkaan halua tulla palautetuksi Saksaan, sillä Saksa ei ole heidän kotimaansa. Paulin koti ja vanhemmat ovat Siamissa (nyk. Thaimaa) ja Peter on syntyjään ja kotoisin Angolasta. Se, että he nyt ovat sotavankileirillä johtuu siitä, että heidät on aikanaan lähetetty opiskelemaan Saksaan, sitten on syttynyt sota johon he ovat joutuneet mukaan. Toinen pojista on palvellut ilmavoimissa, toinen merivoimissa.

Koska pojat eivät halua tulla lähetetyiksi Saksaan he päättävät paeta. Se onnistuukin ja onnistumista auttaa Joen läheisyyteen kokoontunut mustan väestönosan yhteisö, joka pitää hengellistä tilaisuutta. Eräs poika joutuu joen vietäväksi ja Paul ja Peter pelastavat heidät saaden näin oivan tilaisuuden jättää vankivaatteensa joen vietäviksi. Pelastetun pojan vanhemmat Lincolnin perhe ottaa  pojat suojelukseensa tietämättä heidän taustoistaan. Lincolnin perheessä on tytär Jessy, johon Peter tuntee vetoa. Tässä kohtaa mietin poikien saksalaisuutta natsismia vasten. mutta - teoksessa ei juuri puhuta natsismista. 

No, poikia on kuitenkin alettu etsiä ja heidän kuvansa on lehdissä ja Jessy näkee totuuden ensimmäisenä. Hän ei paljasta poikia vaan auttaa heidät eteenpäin karkuun.  Pojat päätyvät Kentuckystä jossa Lincolnit asuvat, Chicagoon ja sieltä Kanadan puolelle. He liittyvät yhteen Hobon (junakulkurin) kanssa, jonka kanssa kuitenkin tulee vaikeuksia, kun Peter alkaa suoltaa "satuja" ja kaveri kokee tulleensa petetyksi. Brittiläisessä Kolumbiassa Pojat asettuvat eräälle tomaattiviljelmälle töihin, jossa isäntäperhe, Sakura, on japanilais-kiinalainen pariskunta. Lähistöllä on myös saksalaisia siirtolaisia, joiden tyttäreen Paul kiintyy. 

 Pojat joutuvat kuitenkin taas lähtemään paikkakunnalta, kun heitä vainoava junakaveri on taas löytänyt heidät ja hätyyttänyt poliisit. Paossa auttaa Sakurat. Seikkailu jatkuu Yokoniin, Alaskan valtietä rakentamaan. Nuorukaiset joutuvat kohtaamaan paitsi Kylmän Pohjolan rajut olot, myös ihmisyöjäksi muuttuneen valjakkokoiran, jonka isännän kuolema koskettaa erityisesti Peteriä, joka löytää tämän jäämistöstä passin, johon on kirjoitettu jotain saksaksi sekä kirjeen ja rahavarat, jotka hän päättää lähettää miehen vaimolle heti kun mahdollista. 

Paul on joutunut puolestaan sairaalaan saatuaan lentokoneen lavasta osuman. Toivuttuaan nuorukaiset suuntaavat merille ja päätyvät Japaniin, aiemmin tapaamansa Sakuran sukulaisten luokse tarkoituksenaan saada juurikin yhteys Sakuran perheen tyttäreen O-Koeen ja poikaan Noburoon. Noburo on tahtonut taistella Japanin puolella ja siksi lähtenyt Kanadasta, jonne niin O-Koe kuin Noburo itsekin kaipaavat. 

Teoksen nimi lumimyrsky viittaa ennen kaikkea Yukon-Alaska kohtaan, jossa lumimyrsky ei pahimmillaan kohtaa kuitenkaan Paulia ja Peteriä vaan heidän kahta työtoveriaan. Myrsky kohtaa kuitenkin poikia kaikkein rajuimmillaan Kiinan merellä. Sinänsä lumimyrsky on hieman harhaanjohtava nimi teokselle. Kansikuva, jonka on tehnyt suomalaiseen teokseen Matti Louhi on sekin tuosta Alaska-seikkailusta. 

Teos oli ihan mielenkiintoinen ja erityisesti sen temaattinen ote. Taustalla on toinen maailmansota. On hävinneet osapuolet Saksa ja Japani, ja voittajat, erityisesti USA, joka on miehittänyt niin Saksan (osan siitä) kuin Japaninkin. Teoksessa ei kuitenkaan osoitella syyllisiä ja syyttömiä. Paul ja Peter ovat vain kotiin kaipaavia nuorukaisia.

Mikä erityisen kiintoisaa on viittaukset japanilaiseen runoilijaan  Matsuo Basoon (Bashō) ja eräisiin muihin runoilijoihin. Japanilaisen teeseremonian kuvaus on sekin kiehtovaa. Perinteinen japanilainen elämäntapa versus länsimaisuus korostuu kuvauksessa Japanin osalta. Kentuckyn puolella taas mustan väestönosan kuvaus ei ehkä ole kaikkein stereotyyppisin.

Ei hassumpi kulttuurinen seikkailumatka halki maailman.

Heli Laaksonen: Luonnos!

 

Heli Laaksonen

Luonnos

Otava,  2022

Kuvitus: Heli Laaksonen

Graafinen suunnittelu: Piia Aho

217 s. + lähdeaineisto

"Maapallo kiertää pää kenossa Aurinkoa, yhteen lenkkiin menee vuosi. Siitä syntyvät kevät, kesä, syksy ja talvi. Aurinko pyörähtää itse akselinsa ympäri kerran kuussa .."

MITÄH! Nyt ei ole tieto oikea. Aurinkoko pyörähtää akselinsa ympäri. Ehei. Eikös se ole maa, joka pörähtää akselinsa ympäri kerran päivässä. Hieman minua myös epäilyttää "väite", että

pandat söisivät varomattomia vuohia. 

Heli Laaksosen Luonnos on rempseä luonnostelu Suomen luonnossa ja vähän muuallakin esiintyvistä ilmiöistä, eliöistä ja oloista, niin eläinkunta kuin kasvikuntakin mukaan lukien. Tekstiä värittää, tai paremminkin elävöittää  Laaksosen itsensä luonnostelemat mustavalkoiset piirrokset. 

Kyseessä ei kutienkaan ole mikään tarkka luonnonoppikirja, vaikka lopussa on pitkä luettelo käytetystä lähdeaineistosta. Takakansitekstin mukaan tämä teos on "viisas ja vitsikäs opus, jossa kaikki on kummallisesti mutta kohdillaan." Eli tiedon pitäisi olla oikein, vaikka faktassa onkin runsaasti fiktiota ja sovelluksia.

Heli Laaksonen itse teoksen lopussa, ikään kuin kirjeenä lukijoille tuo esiin: 

Kiitos kaikil innottajil ja faktantarkastajil ja kommentaatoreil! Jos joku fipaus jäi, ni harmi! Korjata sit seuravis painoksis....

Mutta onko tämä sanottu ihan vakavissaan on eri asia ja voi jäädä omaan arvoonsa. En ole Heli Laaksosen murrerunoja lukenut, mutta niiden perusteella voi kuitenkin päätellä jotain tekstin luonteesta. Tämä teos tosin on kirjoitettu yleiskielellä, mitä nyt vähän on murretta ripoteltu tekstien lomaan.

Jos ei ota tuota eka sivulla olevaa auringon kuvausta ja muutamia muita hieman epäilyttäviä kohtia, niin tämä on ihan hauska teos, säemuotoon aseteltuine teksteineen. Tätä ei kuitenkaan pidä ottaa turhan vakavasti ja mikään oppikirja tämä ei tosiaankaan ole, josta kannattasi tietoa etsiä, ainakaan ilman faktantarkistusta, vaikka esittelyt sinänsä olisivat "kummallisesti kohdillaan". 

Mainittakoon kuitenkin, että tämä lehtivihreäkuvaus oli mukavan erilailla kerrottunakin suht niin kuin asia on.

Lehdellä on pitkä tehtävälista: Ammenna lehtivihreäkauhaasi sitä, mitä juuret eivät saaneet hommattuna, ilmakehästä hiilidioksidi ja auringosta valo. Vatkaa yhteen hiilet & juurten nostama vesi. Lisää auringon energia ja vispaa kuohkeiksi sokereiksi.

J.k. Mainittakoon vielä tuosta opuksen nimestä, joka on tulkittavissa kahdella tavalla, joko luonnokseksi luonnon ihmeistä tai luonnossa olevan kuvaukseksi.

Pohjoinen 23 -lukuhaaste kohta 18: Kasveista tai eläimistä kertova kirja

Skye Waters: Jääkarhun apuna!

 

Skye Waters

Jääkarhun apuna

Karisto, 2012

Alkuteos: The Starlight Snowdogs - The Land of Snow

Suomentanut Tuula Syvänperä

Kansikuvitus:Andrew Farley

Kannen design: HarperCollinsPublishers

Nimiölehdellä teksti tekijän moraalisesta oikeudesta tulla tunnistetuksi teoksen tekijänä.

"Innostuksen väreet kulkivat pitkin Ellan selkäpiitä, kun hän valmistautui retkeen. Koirtat lähtivät liikkeelle, ja pian ne juoksivat niin kovaa, että Ellan henki oli salpautua. Näkymät vilahtelivat hänen ohitseen ja jättivät hänen mieleensä sekavia kuvia laajasta, lumen peittämästä maisemasta. Oli kukkuloita ja laaksoja, tiheitä vihreitä metsiä ja leveä jääsohjoinen joki. Ella ei ollut koskaan ollut niin luonnonvaraisessa paikassa, missä ei ollut nykyaikaisen elämän sotkuja ja missä eläimet saivat liikkua vapaasti. Se oli samalla kertaa ihanaa ja pelottavaa."

Joskus tekee mieli lukea jotain ihan erilaista, lapsekasta ja kevyttä hömppääkin. Tämä teos oli kyllä vähän sitä kaikkea.Teoksen päähenkilö Ella löytää ystävänsä Isabellin kanssa pahvilaatikon, jossa on sinisilmäinen koiranpentu. Ilmeisimmin pentu on hylätty. Ella vie pennun kotiinsa ja pyytää saada pitää sen. Ella antaa pennulle nimen Blue. Blue ei ole mikä tahansa koira, vaan taikakoira. Eräänä päivänä se alkaa ulista ihan eri tavalla ja mennä vauhdilla Ellan yrittäessä pidätellä sitä, mutta kohta Ella huomaa lentävänsä ilmojen halki ja olevansa talvivaatteet yllään ja istuvassa reessä. Lopulta hän olevansa jossain arktisella alueella ja tapaa Taikakoirien johtajan Acerin. Ellasta tulee Taikakoiravaljakon johtaja, jonka tehtävänä on auttaa Taikakoirien avulla arktisen alueen elämää erilaisissa tilanteissa.

Tämä teos aloittaa Taikakoira-sarjan, joka on yhdistelmä lapsen arkea, todellista elämää, lemmikistä huolehtimista ja fantasiaa. Aika, jonka Ella viettää Taikakoirien kanssa seikkailemalla ei vaikuta siihen aikaan, jota Ella viettää perheensä kanssa normaalitapaan. On kuin hän ei olisi missään ollutkaan.

Uskoisin, että alta kymmenvuotiaat, eläinrakkaat lapset, erityisesti tytöt, tykkäävät tästä sarjasta. Teoksessa on eläin- ja luontosuojelullisia arvoja ja ilmastonmuutoksen vastustaminen tuntuu olevan vahvana läsnä. Fantasiaahan tämä on, vaikka puhuu myös tärkeistä asioista. Minulle tämä vaikuttaa liian tehdasmaisesti tuotetulta. Yksityiskohtia olisi kaivannut enemmän esim. miljöön suhteen. Nyt arktisesta alueesta puhuttiin aika yleisellä tasolla. Mietin myös jääkarhujen esiintymistä seudulla, missä on metsiä, ihmisasutuksissa ja täytyi hieman tutkiakin asiaa. Aihe on tärkeä ja jääkarhujen elinolot vaarassa - totta. Pienille lukijoille tämä tuodaan tässä teoksessa esille fantasian keinoin. Itse en kuitenkaan ihastunut. Jossain vaiheessa lukemista mystisyys alkoi pistellä ikävästi.

--- 

Pohjoinen 23 -lukuhaaste kohta  14: fantasia tai dystopia

Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele!

 

Enni Mustonen

Ruiskukkaseppele

Otava, 1999

372 s.

Kansikuva: Otavan kuva-arkisto

Aloitus: 

- Pysäytä, Anna, tehdään seppeleet! Elina huusi, kun papan Studebakerin nokka sukelsi kuusikon hämärästä takapellon auringonpaahteeseen ja sinisenä välkkyvä ruispelto avautui eteemme.

Enni Mustosen Ruiskukkaseppele on fiktiivistä historiaa. Suomalainen yhteiskunta poliittisine vaikutelmineen tulee hyvin esille. Takana on vuoden 1918 sota, kolmikymmenluku lähestyy ja kommunistivainot lapualaisliikkeineen ovat vahvana teemana tarinan taustalla. 

Tarinaa vie eteenpäin Koskivuoren kartanon tytär, Anna Forsberg vuorotellen työläiskodin tyttären Elina Koskivuoren kanssa. Tämä näkökulmien vuorottelu tuo hyvin esille sen jakautuneisuuden  mikä suomalaisessa yhteiskunnassa oli vallalla.

Anna Forsberg opiskelee lääketiedettä Helsingissä.  Elina Koivikko on käynyt kauppakoulun ja saa paikan tulitikkutehtaan konttorissa. Erilaisista perhetaustoistaan huolimatta Anna ja Elina ovat hyvin läheiset ystävät, olleet ihan lapsuudesta alkaen. 

Tarina etenee notkeasti ja täytyy sanoa, että jopa viihdyn tarina parissa, ainakin miltei loppuun asti ilman kummempia nikotteluja, kunnes taas töksähtää. Mutta kyllähän ne henkilöiden tunteet nousevat pintaan, ja jotenkin niitä täytyy kuvata, mutta miksi pitää aina käyttää sellaista kieltä, että on kuin saisi isonkin tällin vasten kasvoja.

Minua kiinnosti tässä teoksessa kolmikymmenluvun kuvaus ja kyllähän tuo aika hyvin elävänä tulee esille. Ja jos yhtään tietää ajan poliittista kuvioista niin ei voi välttyä ajattelemasta, että joillakin teoksen henkilöillä on vahva esikuvansa elävässä elämässä.

Anna rakastuu tulisieluiseen suomalaisuusaatteen kannattajaan Eliakseen, kunnes miehen viha saa hänet näkemään todellisuuden.

Elina puolestaan rakastuu tiilitehtaalle masinistiksi tulevaan Ottoon, joka paljastuu rajan takaa tulleeksi punaupseeriksi. Rakkaus kuitenkin saa hänet lähtemään kotoaan kohti tuntematonta, kohti rajan takana odottavaa työläisten paratiisia.

Viihdettä, historiaa ja tunteiden roihua tai karrelle hiiltyneitä haaveita. Niistä on tämä tarina koottu. Jatkoa on luvassa Kielon jäähyväiset -teoksessa, joka odottaa lukuvuoroa ja jossa kiinnostaa sota-ajan kuvaus.

Muutama ajatus teoksesta nousi esille:

"Kovin monta tyttöä ei meidänkään kurssilla ollut, niin että, meitä yleensä kohdeltiin varsin lempeästi."

Annan kuvaus lääketieteen opiskelusta sai minut mietteliääksi. Kuinka mahtoi olla tuon lempeyden suhteen naisopiskelijoita kohtaan lääketieteellisessä? Mieleen muistui myös Kati Rannan Taito -teos, jossa päähenkilö aloittaa lääketieen opiskelut ja jossa opiskelua kuvataan hieman erilailla ja eri lähtökohdista. 

Huomasin myös yhden lapsuksen Mustosen kerronnassa, kun Anna Forsbergia äkkiä kutsutaankin ihan toisella nimellä.

Niin kuin jo alussa kävi ilmi, neiti Jägerroos omistaa Koskivuoren kartanosta, sahasta ja tulitikkutehtaasta äitinsä Emilia Forsbergin, veljensä Janne Forsbergin sekä isänsä Paul Forsbergin....

Puhetta pitävän tuomarin nimi oli Jägerroos ja nimi oli hetkellisesti siirtynyt asiakkaalleen. 

--

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 3: Kirja nimessä on kasvi